Ken Takaki, teol. maist., Helsinki

Jos tiivistäisimme kristinuskon ydinsanoman parilla sanalla, millaisia vaihtoehtoja voisi olla? Mieleeni tulee esim. ”Jeesus Kristus”, ”Kristus puolestamme”, ”Vapahtajamme Jeesus”, ”syntien sovitus”, ”armon evankeliumi” jne. Herätysliikkeissä puhutaan ”syntien anteeksiantamisesta”. Tämän sinänsä oikean sanoman pääpaino on usein anteeksiannossa. Rippipuheita ja saarnoja kuunnellessani jään joskus kaipaamaan synnin tarkempaa analysointia. Ilman synnin olemuksen selvittelyä evankeliumikaan ei välttämättä osu omaantuntoomme.

Siksi on tärkeä tutkia mitä synti on. Aiheen selventämiseksi olemme valinneet Tunnustuskirjoista Schmalkaldenin opinkohtien syntiopin. Sen selitykseksi on koottu todistusaineistoa mm. Raamatusta, Tunnustuskirjoista ja Lutherin kirjoituksista. Lähdemme siitä, että Raamattu selittää itse itsensä ja luterilaisen tunnustuksen selitys on luotettava.

Tässä artikkelissa käytämme seuraavia lyhenteitä: TK (Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat), SA (Schmalkaldenin opinkohdat), CA (Augsburgin tunnustus), Apologia (Augsburgin tunnustuksen puolustus), FC (Yksimielisyyden ohje), BS (Die Bekenntnischriften der evangelisch-lutherischen Kirche).

 

Synti SA III,1:

Seuraavista opinkohdista meidän sopii keskustella oppineitten ja ymmärtäväisten kanssa tai omassa joukossamme, sillä niille eivät paavi ja hänen valtakuntansa paljon arvoa anna. Omatunto ei näet hänen joukkokunnalleen merkitse yhtään mitään, vaan ainoastaan raha, kunnia ja valta.

1. SYNTI1

(1) Tässä meidän on tunnustettava, niin kuin pyhä Paavali sanoo (Room. 5:122), että synti on peräisin yhdestä ainoasta ihmisestä, Aadamista, jonka tottelemattomuudesta johtuu, että kaikista ihmisistä on tullut syntisiä ja he ovat joutuneet kuoleman ja Perkeleen valtaan. Tätä sanotaan perisynniksi eli perussynniksi.

CA II Perisynti3: (TK:n perisyntiopin lähtökohta):

”Edelleen seurakuntamme opettavat, että Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen4 ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.”

”Seurakuntamme tuomitsevat pelagiolaiset ja muut5, jotka väittävät ettei perisynti ole synti ja kaventaakseen Kristuksen ansiota ja hänen hyville teoilleen kuuluvaa arvoa katsovat ihmisen voivan tulla omilla järjen voimillaan vanhurskaaksi Jumalan edessä.”

 

(2) Tämän synnin hedelmiä ovat sitten pahat teot, joita tekemästä Kymmenen käskyä kieltää: epäusko, väärä usko, epäjumalanpalvelus, jumalanpelon puute, ylimielisyys, epätoivo, hengellinen sokeus eli sanalla sanoen se, ettei tunneta Jumalaa eikä välitetä hänestä. Sitten tulevat valehteleminen, Jumalan nimeen vannoskeleminen, rukouksen ja avuksi huutamisen laiminlyöminen, Jumalan sanan halveksiminen, tottelemattomuus vanhempia kohtaan, murha, epäsiveellisyys, varkaus ja petos.

 

Seuraavaksi käsittelemme ”perisynnin hedelmiä” yksitellen.

 

EPÄUSKO

– FC: ”Epäusko on kaikkein nuhdetta ansaitsevien syntien juuri ja lähde.”6

– Pieper: ”Suurin synti on armon evankeliumin eli sola gratian halveksiminen, toisin sanoen epäusko (Joh. 3:187).”8

 

VÄÄRÄ USKO

TK:ssa hylätyt opit ovat väärän uskon eri ilmenemismuotoja (mm. FC:n negativa). Käsittelemme tätä aihetta myöhemmin.

 

EPÄJUMALANPALVELUS (Gal. 5:209)

– Luther10: ”Jos epäilemme tai emme usko, että Jumala on meille armollinen ja suopea, tai jos röyhkeydessämme luulemme miellyttävämme häntä vasta teoillamme ja niitten laadulla, niin on kaikki paljasta petosta: ulkonaisesti kunnioitetaan Jumalaa, mutta sisällisesti itse asettaudutaankin epäjumalaksi.” ”Epäuskosta johtuu, että näemme Jumalan sanan, oikeuden ja totuuden jäävän tappiolle ja vääryyden pääsevän voitolle emmekä hukkaa koko asiaan sanaakaan, vaan annamme kaiken mennä menojaan vastarintaan nousematta. Miksi? Pelkäämme, että meidänkin kimppuumme voitaisiin hyökätä ja saattaa meidät köyhyyteen, niin että sitten kuolisimme nälkään ja jäisimme iäksi alennustilaan. Tällainen menettely merkitsee sitä, että pidämme tavaraa parempana kuin Jumalaa ja teemme siitä itsellemme epäjumalan hänen sijaansa.” ”Se, joka poikkeaa pois vanhurskautusopista, se ei tunne Jumalaa, se on epäjumalanpalvelija. On siis aivan samantekevää, sanotaanko häntä munkiksi, turkkilaiseksi, juutalaiseksi, vai kasteenuusijaksi, sillä kun tämä oppi on poissa, on jäljellä vain pelkkää harhaa, teeskentelyä ja jumalattomuutta, näyttäköön sitten ulkonaisesti vaikka suurimmalta (totuudelta, jumalanpalvelukselta) pyhyydeltä.”

 

JUMALANPELON PUUTE

– Luther11: ”Koska me kerran perustamme vanhurskautemme ja autuutemme ainoastaan luvattuun siemeneen, meidän tulee myös olla Jumalalle kuuliaisia ja tässä ajallisessa elämässä noudattaa hänen käskyjänsä sekä toisaalta karttaa ja jättää tekemättä sellaista, minkä hän on kieltänyt. Se on oikeaa jumalanpelkoa, ja siten hänet pidetään silmien edessä. Se, joka ei tahdo pitää ja siten noudattaa Jumalan lakia, vaan omaa tahtoaan ja himojaan, syntiä harjoittaen, ei voi kerskata olevansa Jumalan lapsi ja pitävänsä Jumalaa silmiensä edessä. Sen tähden häntä joka silmänräpäys uhkaa se vaara, että Jumala voi tulla milloin hyvänsä tempaamaan hänet sellaisena tuomiolleen. Sekä uskon että kuuliaisuuden Jumalaa kohtaan pitää siis aina olla yhdessä. Uskoa tarvitsemme päästäksemme vapaiksi synnistä ja tullaksemme Jumalan lapsiksi. Kuuliaisuutta eli rakkautta ja rakkauden tekoja tarvitsemme voidaksemme osoittautua kuuliaisiksi lapsiksi, jotka emme enää vihoita Jumalaa, vaan pidämme hyvän omantunnon, jota ei voi olla niillä, jotka elävät tahallisissa synneissä, niin jatkaen ilman parannusta eli katumusta. Lyhyesti sanoen: pelkää Jumalaa, elä hurskaasti, mutta älä silti luota omaan hurskauteesi, vaan turvaa yksinomaan Herraamme Jeesukseen Kristukseen, niin sinulla ei ole mitään hätää. Uskosi auttaa sinut synnistä ja kuolemasta. Ja kun Jumala on käskenyt sinun olla tahdolleen kuuliainen, niin kuuliaisuutesi on hänelle otollinen, eikä haittaa, vaikka se onkin vaillinainen: se ei näet esiinny yksin, itsenäisenä, vaan on riippuva uskosta, jonka kautta saamme anteeksi, mitä kuuliaisuudestamme puuttuu.”

 

YLIMIELISYYS

– Luther12: ”Taivaaseen et toki pääse sen avulla, että olet ylpeä ja kopea. Aina ei kuitenkaan ole kysymys epäkristillisestä ylpeydestä. Sillä se on oikealla tavalla ylpeä, jonka kerskauksena on Herra. Mutta sanoisinpa ylpeäksi aasiksi sellaista, joka muulla tavoin ylvästelee ja on valmis ylistämään itseään sekä omaa hyvyyttään. Ylpeys ja ylimielisyys ovat näet pelkkää narrimaisuutta eikä kiitoksen antaminen itselleen voi koskaan tapahtua oikein.”

On tärkeä siis erottaa kristillinen oikea ylpeys (kerskaus) ylimielisyyden synnistä. Vastaavasti voidaan erottaa oikea kristillinen nöyryys väärästä nöyristeleväisyydestä.

– Luther13: ”Aidosti nöyrät eivät katso nöyryyden tuottamaan menestykseen, vaan yksinkertaisin, puhtain sydämin he katsovat alhaisiin asioihin, toimivat niissä mielellään eivätkä milloinkaan huomaa olevansa nöyriä. On kuin vesi pulppuaisi lähteestä, niin itsestään ja yrittämättä kaikki tapahtuu, kun he käyttävät vähäisiä eleitä ja sanoja, suosivat vaatimattomia vaatteita ja paikkoja ja seurustelevat mitättömien ihmisten kanssa. He välttävät, missä vain voivat, korkeita ja suuria asioita. Siitä Daavid sanoo: ’Herra, minun sydämeni ei ole ylpeä eivätkä silmäni ole kohotetut korkeuteen.’ (Ps. 131:1) ja Jobin kirjassa sanotaan: ’Joka alentaa itsensä, se pääsee kunniaan ja joka luo silmänsä alas, se tulee autuaaksi’ (Job. 22:29). Sen tähden käykin niin, että kunnia kohtaa heidät aina arvaamatta ja heidän korotuksensa tulee odottamatta. Sillä he ovat tyytyneet yksinkertaisesti omaan mitättömään olemukseensa eivätkä koskaan ole havitelleet korkeita. Mutta väärät nöyrät ihmettelevät, kun heidän kunniansa ja korotuksensa viipyy, ja heidän salainen, väärä ylpeytensä ei tahdo tyytyä mitättömään olemukseensa, vaan pyrkii ajatuksissaan salaa yhä korkeammalle ja korkeammalle.”

 

EPÄTOIVO

– Epätoivo on tämän maailman lopun aikoina yleistyvä synnin piirre (Luuk. 21:2514).

– Luther15: ”Mutta jumalattomia piinaa ahdistuksen epätoivo, koska heillä ei ole toivoa eikä luottamusta kehenkään, koska ei Jumalaankaan, että he joskus voisivat päästä vapaiksi.”

On olemassa myös synnintunnosta johtuva epätoivo.

– Luther16: ”Kun armo on lähinnä, on epätoivomme suurimmillaan ja me olemme syvimmällä helvetissä.” ”Kun ihminen on täten tullut syntinsä tuntoon ja on aivan pelästynyt itsessänsä, on pidettävä vaari, ettei synti näin jää omaantuntoon; siitä tulisi pelkkää epätoivoa. Vaan niin kuin se on Kristuksesta vuotanut ja tullut tunnetuksi, niin se on jälleen pantava hänen päälleen ja saatettava omatunto vapaaksi.”

 

Hengellinen sokeus

Eli sanalla sanoen se, ettei tunneta Jumalaa eikä välitetä hänestä.

Seuraava teksti on otettu Lutherin saarnasta (Kirkkopostilla) kohdasta Luuk. 18:31-43.17

– ”Sokea merkitsee hengellisesti sokeaa. Sellainen on jokainen Aadamista syntynyt: ei näe eikä opi tuntemaan Jumalan valtakuntaa. On suurta armoa, jos tietää ja oppii tuntemaan sokeutensa ja haluaa siitä vapautumista. Nämä ovat niitä pyhiä syntisiä, jotka tuntevat vikansa ja huokailevat armoa. Mutta sokea ’istuu tien vieressä kerjäten’, toisin sanoen, hän istuu lainopettajien keskellä apua anoen, mutta se on vain kerjäämistä: teoilla hänen täytyy itsensä suomia, siten pyrkien pälkähästä pääsemään. Ja ’siitä kulki kansaa ohi’, jättäen hänet siihen istumaan, toisin sanoen, lain kansa kohisee huutaen teko-oppejansa ilmoille; he käyvät Kristuksen edellä, ja Kristus kulkee heidän jäljessänsä. Mutta kun sokea kuulee Kristuksesta, toisin sanoen, kun sellainen sydän kuulee evankeliumin ja kuulee uskosta, se huutaa ja parkuu eikä sillä ole mitään lepoa, ennen kuin se pääsee Kristuksen tykö. Ne, jotka ’häntä nuhtelevat saadakseen hänet vaikenemaan’, ovat tekojen opettajia, jotka pyrkivät tukahduttamaan ja vaientamaan uskonoppia ja sen kuuluttamista; mutta sillä tavalla he herättelevät sydämiä entistäkin enemmän. Evankeliumin luonne on nimittäin sellainen, että kuta enemmän sitä estetään, sitä enemmän se edistyy. Sitten kun sokeasta on tullut näkevä, hänen kaikki tekonsa ja koko elämänsä on pelkkää Jumalan kiitosta ja ylistystä, ja hän seuraa Kristusta ilolla. Tämä panee koko maailman iki ihmetyksiin — sen hyödyksi.”

 

VALEHTELEMINEN

– Lutherin selitys kohdasta 1. Joh. 1:618: ”Jos me sanomme, että meillä on osallisuus Hänen sanassansa, ja vaellamme pimeydessä, niin me valehtelemme, ja emme tee totuutta.” Ja vaellamme pimeydessä, niin me valehtelemme, s.o. jos emme pysy tuossa ilmoituksessa, on meillä osallisuus perkeleiden kanssa. Kauhea tuomio, sillä meissä ei ole sana pysyväinen, vaan valhe ja väärät luulot. Lahkolaiset vaeltavat pimeydessä ja sanovat eksytystä valkeudeksi. Heidän vääryytensä on kaksinkertainen. Erehtyminen ei ole yhtä suuri rikos kuin valehteleminen, sillä valehtelija tahtoo vääryyttä ja puolustaa sitä. Apostoli sanoo heidän vaeltavan pimeydessä, heidän sydämissänsä vallitsee eksytys, uskoa heillä ei ole ensinkään, ja sitä paitsi he tässä sepittävät itsellensä totuuden, s.o. valheen.”

 

JUMALAN NIMEEN VANNOSKELEMINEN (eli turhaan lausuminen)

– 2. Moos. 20:7 ja 5. Moos. 5:11: ”Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.”

– Luther19: ”Meidän on nyt kerta kaikkiaan opittava ja painettava sydämeemme tämän käskyn suuri merkitys, jotta mahdollisimman tarkoin pitäisimme varamme ja karttaisimme kaikkea pyhän nimen väärinkäyttämistä. Se nimittäin on suurin julkisynti, mikä voi tapahtua. Sillä valehteleminen ja pettäminen, jotka jo sellaisenaan ovat suuria syntejä, tulevat vielä monin verroin raskaammiksi, jos niitä sen lisäksi yritetään Jumalan nimen turvin puolustella, vahvistaa ja peittää. Näin valhe kaksinkertaistuu, jopa moninkertaistuu. Jumala on sen vuoksi liittänyt myös tähän käskyyn vakavan uhkauksen, joka kuuluu näin: ’Sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka turhaan käyttää hänen nimeään.’ Sitä ei toisin sanoen anneta kenellekään anteeksi eikä ketään päästetä siitä rankaisematta. Sillä yhtä varmasti kuin hän rankaisee sydämen luopumisen hänestä, yhtä vähän hän sietää nimensä käyttämistä valheiden kaunisteluun. Koko maailmaan on valitettavasti levinnyt tämä vitsaus: yhtä vähän on niitä, jotka eivät käytä Jumalan nimeä valheisiin ja kaikkeen pahuuteen, kuin niitä, jotka sydämestään luottavat yksin Jumalaan.”

 

RUKOUKSEN JA AVUKSI HUUTAMISEN LAIMINLYÖMINEN

– Luther20: ”Tämä rukous (”Ja anna meille anteeksi velkamme niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.”) tähtää siis siihen, ettei Jumala tahtoisi nähdä syntejämme, joihin joka päivä syyllistymme, eikä syyttää meitä niistä, vaan kohtelisi meitä armollisesti ja antaisi anteeksi lupauksensa mukaan. Näin hän suo meille ilon ja omantunnon rohkeuden, niin että voimme seistä hänen edessään ja rukoilla häntä. Sillä jos sydän suhtautuu Jumalaan väärin eikä osaa ammentaa luottamuksen lähteestä, se ei milloinkaan uskalla ryhtyä rukoilemaan. Tätä luottamusta ja sydämen iloa taas ei voi saada mistään muusta kuin siitä tietoisuudesta, että synnit on anteeksi annettu.”

Ahkerana rukoilijana tunnettu Martti Luther kertoi rukouksesta seuraavasti.21

– ”Rukouksen todellisena aiheena on yksinomaan usko. Satunnaisena aiheena, joka saa meidät rukoilemaan, on hätä. Rukouksen muotona on turvautuminen aivan ilmaiseksi saatavaan armoon, ilman ansioita tai tekoja. Rukous perustuu Jumalan lupaukseen ja käskyyn. Rukous johtaa siihen, että meitä kuullaan ja meidät lunastetaan. (…) Niin kuin suutari tekee kenkiä ja räätäli takkeja, niin on kristitynkin rukoiltava. Rukoileminen on kristityn käsityötä.”

 

JUMALAN SANAN HALVEKSIMINEN

Jumalan sanan halveksiminen tarkoittaa saarnaviran halveksimista ja armonvälineiden torjumista. Se on myös Sanan Jumalan pilkkaamista.

– Matt. 10:40: ”Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa minut tykönsä, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt.”

– Gal. 4:14: ”Te otitte minut vastaan niin kuin Jumalan enkelin, jopa niin kuin Kristuksen Jeesuksen.”

– 1. Tess. 2:13: ”Te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niin kuin se totisesti on, Jumalan sanana.”

– Luther22: ”Siksi meidän on pidettävä Jumalan sanaa ja evankeliumin saarnaa mahdollisimman suuressa kunniassa. Jos me näet kuulemme evankeliumia kirkossa tai luemme sitä kirjasta, se on aivan samaa, kuin jos kuulisimme Kristusta tai Jumalaa taivaasta enkelien parista. Vaikka siitä ei sen enempää hyötyäkään olisi, olisi kuitenkin jotakin suurta saada korvillansa kuulla itse Jumalan ääntä. Mikäpä olisi jalompaa kuin saada kuulla itsensä Jumalan puhuvan! Maailma halveksii kuitenkin tätä Jumalan puhetta, kuunnellen ja ihaillen mieluummin inhimillisiä. Sen tähden Jumalakin vuorostaan hylkää heidät, niin että he saavat halun kuunnella pelkkiä loruja ja valheita. Mutta sana on lahja, ja autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä noudattavat.”

”On verraton asia omilletunnoille kaiken maailman taholta tulevan halveksunnan vastapainoksi, että Kristus tekee saarnaajansa itsensä vertaisiksi sanoessaan: Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut ja minun Isäni. Jos nyt heitä halveksitaan tai kunnioitetaan, niin ei halveksita tai kunnioiteta heitä, vaan Jumalaa heissä. Jos jo maailmassa palvelija tai lähettiläs saattaa ylväästi sanoa osaksensa saaman halveksunnan kohdistuvan hänen herraansa, kuinka paljon ennemmin Jumalan sanan saarnaajat voivat kerskata, että ei heitä eikä heidän sanaansa halveksita, vaan heidän Herraansa ja heidän Jumalansa sanaa.”

Concordia-piiri 30.10.2012. Alustuksen toinen osa seuraavassa numerossa.

1 TK s. 267 – 268.

2 ”Sen tähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet –” (1938)

3 TK s. 52 – 53.

4 CA IX Kaste ”Kasteesta seurakuntamme opettavat, että se on välttämätön pelastukseen ja että Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä. Lapset tulee kastaa, jotta heidät kasteen kautta annettaisiin Jumalan huomaan ja näin otettaisiin Jumalan armoon.”

5 TK:n alaviite: Pelagius, Augustinuksen vastustaja (k. v:n 418 jälkeen), kielsi perisynnin. ”Muilla” tarkoitetaan tässä skolastisia teologeja ja Zwinglin kannattajia.

6 TK s. 508.

7 ”Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.”

8 Pieper s. 219.

9 Gal. 5:19 – 21 ”Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.”

10 En minä kuole – vaan elän. Antologia. kohdasta 10 ”EPÄJUMALA JA EPÄJUMALANPALVELUS”

11 Huonepostilla. Ensimmäinen kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai. s. 497.

12 En minä kuole – vaan elän. Antologia. s. 324.

13 Marian ylistyslaulu. s. 48 – 49.

14 ”Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat.”

15 En minä kuole – vaan elän. Antologia. kohta 11 ”EPÄTOIVO”.

16 En minä kuole – vaan elän. Antologia. kohta 11 ”EPÄTOIVO”.

17 Luuk. 18:31-43: ”Ja Jeesus otti tykönsä ne kaksitoista ja sanoi heille: ’Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet ja kolmantena päivänä hän nousee ylös.’ Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin. Ja hänen lähestyessään Jerikoa eräs sokea istui tien vieressä kerjäten. Ja kuullessaan, että siitä kulki kansaa ohi, hän kyseli, mitä se oli. He ilmoittivat hänelle Jeesuksen, Nasaretilaisen, menevän ohitse. Niin hän huusi sanoen: ’Jeesus, Daavidin poika, armahda minua!’ Ja edellä kulkijat nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan; mutta hän huusi vielä enemmän: ’Daavidin poika, armahda minua!’ Silloin Jeesus seisahtui ja käski taluttaa hänet tykönsä. Ja hänen tultuaan lähelle Jeesus kysyi häneltä: ’Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?’ Hän sanoi: ’Herra, että saisin näköni jälleen’. Niin Jeesus sanoi hänelle: ’Saa näkösi; sinun uskosi on sinut pelastanut’. Ja heti hän sai näkönsä ja seurasi häntä ylistäen Jumalaa. Ja sen nähdessään kaikki kansa kiitti Jumalaa.”

18 Johanneksen ensimmäisen kirjeen selitys. Kohdasta 1. Joh. 1:6.

19 Iso katekismus. Toisen käskyn selitys.

20 Iso katekismus. Viides pyyntö. Kohta 92.

21 Poimintoja pöytäpuheista. Syvyydestä minä huudan. s. 12, 14.

22 Hengellinen virvoittaja. Kahdeksas kolminaisuudenpäivän jälkeinen viikko. Torstain teksti.

 

”On verraton asia omilletunnoille kaiken maailman taholta tulevan halveksunnan vastapainoksi, että Kristus tekee saarnaajansa itsensä vertaisiksi sanoessaan: Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut ja minun Isäni. Jos nyt heitä halveksitaan tai kunnioitetaan, niin ei halveksita tai kunnioiteta heitä, vaan Jumalaa heissä. Jos jo maailmassa palvelija tai lähettiläs saattaa ylväästi sanoa osaksensa saaman halveksunnan kohdistuvan hänen herraansa, kuinka paljon ennemmin Jumalan sanan saarnaajat voivat kerskata, että ei heitä eikä heidän sanaansa halveksita, vaan heidän Herraansa ja heidän Jumalansa sanaa.”

Concordia-piiri 30.10.2012. Alustuksen toinen osa seuraavassa numerossa.