1.1 KASTE KRISTUKSEN PÄÄLLENSÄ PUKEMISENA:

Monet uudestikastajat (helluntailaiset, baptistit, vapaakirkolliset jne.) kuvittelevat, että luterilainen julistus kasteesta, siinä tapahtuvasta ihmisen kuolemasta, hautaamisesta ja ylösnousemuksesta yhdessä Kristuksen kanssa ja Kristuksen päällensä pukemisesta, on omiaan vain tuudittamaan ihmisiä väärään rauhaan ja synnin uneen. Heidän mielestään kasteen armosta saarnaaminen johtaa ihmisiä vain suruttomuuteen ja paatumukseen.

Valitettavasti he ovat osittain oikeassa. Kirkkomme sisällä esiintyy myös paljon luterilaisen tunnustuksen vastaista vääränlaista kasteen armoon tuudittamista.

Jo Luther itse on kuitenkin opettanut: ”Ei, rakas veli, EN MINÄ OLE OPETTANUT SINULLE, ETTÄ KASTE ANTAA SINULLE VAPAUDEN TEHDÄ SYNTIÄ. Ainoastaan Kristuksen veren tähden on sinun syntisi annettu anteeksi. Olet saanut armon, että nyt eläisit uutta elämää ja pidättäytyisit tekemästä syntiä. KASTEEN ARMO JA SYNNIN

HARJOITTAMINEN EIVÄT SOVI YHTEEN. Kasteesi ei auta sinua, ellet pidä sitä pyhänä ja kunniassa. Sinulla on kyllä kristityn nimi, mutta sinä olet hylännyt Kristuksen eikä sinulla ole kristillisyydestä muuta jäljellä kuin varjo, jolla

petät itsesi.”

Raamattu opettaa, että me kaikki olemme pukeneet Kristuksen päällemme kasteessa. Gal.3:27: ”Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen KASTETUT, olette Kristuksen PÄÄLLENNE PUKENEET.”

Tämä Kristuksen päällensä pukeminen ei tarkoita Raamatun mukaan pelkästään sitä, että luonnollinen syntiinlankeemuksestamme asti vallinnut ”alastomuutemme” (1.Moos.3:7) on poistettu kasteen kautta, ja että meidät on puettu siinä Kristuksen hohtavaan ja kirkkaaseen lahjavanhurskauteen. Se ei tarkoita pelkästään sitä, että ”oman vanhurskautemme tahrattu vaate” (Jes.64:6) on riisuttu pois, ja sen tilalle on kasteessa annettu Kristuksen vanhurskauden puku.

Näitä edellisiä totuuksiakaan ei voi toki kiistää.

Mutta kasteella ei ole ”Kristuksen päälle pukemisena” pelkästään tätä pelastukseen liittyvää evankeliumin mukaista tehtäväänsä. Lutherkin toteaa, että Kristuksen päällensä pukeminen voidaan käsittää kahdella tavalla, evankeliumin näkökulmasta ja lain näkökulmasta. Kasteella on myös jokaisen kristityn pyhityselämään liittyvä, lain mukainen tehtävänsä.

Toisin sanoen: pyhällä kasteella on myös mitä suurin merkitys ja sanottavansa kristityn jokapäiväisessä vaelluksessa.

Kristuksen päällensä pukeminen kasteen kautta on tarkoitettu toistuvaksi tapahtumaksi, jonka tarkoituksena on jatkua halki elämämme (vaikka itse kastetoimitus suoritetaankin vain yhden ainoan kerran, Ef.4:5). Kaste on annettu meille jumalalliseksi voimavaraksi, jota meidän tulee hyödyntää ja käyttää hyväksemme ahkerasti ja jatkuvasti oman syntisen minämme ”

poisriisumisessa” ja tuon kasteessa lahjoitetun Kristus-puvun ”päälle pukemisessa”.

Tämä totuus mielessään apostoli Paavali kirjoittaa: ”PANKAAMME sen tähden POIS (kirjaimellisesti: RIISUKAAMME verbistä ap, apothiteemi) pimeyden teot ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin… PUKEKAA PÄÄLLENNE Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät” (Room.13:12, 14).

Tämän raamatunkohdan perusteella huomaamme, että kristityn tulee myös palata päivittäin oman kasteensa harjoittamiseen – eli toisin sanoen: parannuksen harjoittamiseen –, kun hän yhä uudelleen riisuu päältänsä vanhan minänsä ja pukeutuu samaan Kristukseen, johon hänet verhottiin jo ensi kerran kasteessa. Näin hän pidättäytyy lihan himoista eli oman turmeltuneen luontonsa haluista.

Paavali puhuu tässä kohdassa ”valkeuden varuksista”, joihin pukeudutaan.

Hyvin todennäköisesti juuri tämä kohta ja Paavalin ajatus mielessään Antiokian seurakunnan kaitsija Ignatios, joka kuoli marttyyrikuoleman n. vuonna 110, ja joka kuului apostoli Pietarin ja Paavalin opetuslapsiin, kirjoitti kirjeessään Polykarpokselle: ”OLKOON KASTE TEILLE KUIN PYSYVÄ ASEISTUS!”

Kristus oli puettu päälle kasteessa, ja kasteeseen tuli myös jatkuvasti palata takaisin, niin että vanha minä riisuttiin sen kautta pois ja Kristus puettiin yhä uudelleen hengellisessä mielessä päälleen.

Sama kasteesta voimansa saava kehotuspuhe ja –saarna mielessään apostoli Paavali kirjoittaa myös seuraavasti: ”Teidän tulee panna pois (kirjaimellisesti: RIISUA, [sama verbi kuin edellä]) vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten, ja uudistua mielenne hengeltä ja PUKEA PÄÄLLENNE uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen” (Ef.4:22-24).

“Vanhalla ihmisellä” apostoli Paavali tarkoittaa tässä ilman muuta sitä langenneen Aadamin kuvaa, mikä meissä kaikissa ihmisissä on luonnostamme, syntymämme perusteella (1.Moos.5:3). Uudella ihmisellä hän tarkoittaa taas Jeesusta Kristusta, joka on ”toinen Aadam”, ja jo kasteessa ensi kerran päällemme puettu, ja joka on Jumalan kuvan mukainen “totuuden vanhurskaudessa ja pyhyydessä”.

Tämä riisumisen ja päälle pukemisen kielikuva käyttää siis mitä tehokkaimmin hyväkseen kristillistä kastetta. Armosta saamamme vesikaste saa toimia elämässämme sinä MOTIVOIJANA, joka saa meidät elämään Jumalan tahdon mukaista

elämää – ei suinkaan tuudittautumaan kasteen armossa muka väärään rauhaan. Ja kaste myös lahjoittaa tuon puvun, jota voimme käyttää hyväksi uskonvaelluksessamme Kristuksen omina ja rakkaina lapsina.

1.2 KASTE VANHAN IHMISEN SURMAAMISENA JA UUDEN IHMISEN YLÖSNOUSEMISENA:

Riisumisen ja päälle pukemisen kielikuva ei ole ainoa kielikuva, jonka avulla Raamattu tähdentää kasteen merkitystä kristityn jokapäiväisessä pyhityselämässä ja vaelluksessa.

Raamatussa kasteen sanotaan olevan myös kuolema, hautaaminen ja ylösnousemus yhdessä Kristuksen kanssa (Room.6:2-5). Paavali kirjoittaa tässä kohdassa mm. seuraavasti: ”Me, jotka olemme KUOLLEET pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan HAUDATUT kasteen kautta KUOLEMAAN, että niin kuin Kristus HERÄTETTIIN KUOLLEISTA Isän kirkkauden kautta, SAMOIN PITÄÄ MEIDÄNKIN UUDESSA ELÄMÄSSÄ VAELTAMAN.”

Apostoli Paavali julistaa myös seuraavasti: ”Ollen HAUDATTUINA hänen kanssaan KASTEESSA, jossa te myös hänen kanssaan olette HERÄTETYT uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista. Ja teidät, jotka olitte

kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän TEKI ELÄVIKSI yhdessä hänen kanssaan” (Kol.2:12-13).

Kasteessa tapahtuu siis a) KUOLEMINEN synnille, b) HAUTAAMINEN Kristuksen kanssa kuolemaan ja c) YLÖSNOUSEMINEN uuteen hengelliseen elämään hänen kanssaan. Tämä ei ole vain symbolista, vaan todellista.

Vaikka tämä toki onkin tapahtunut meille jo ensi kerran silloin, kun kasteen ulkoinen merkki suoritettiin meille lapsina, ja koimme sen ensi kerran todellisesti, niin sen tarkoituksena on jatkua elämässämme pysyvästi ja jatkuvasti aina kuolemaamme asti.

Tämä seikka mielessään apostoli Paavali käyttää kastetta vain vähän myöhemmin kyseisen kolossalaiskirjeen asiayhteydessä sen totuuden puolustamiseen, että kristittyjen tulee elää uudessa elämässä: ”Jos te olette Kristuksen kanssa KUOLLEET pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikään kuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä? Jos te siis olette HERÄTETYT Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella… KUOLETTAKAA siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus… Mutta nyt PANKAA tekin POIS (kirjaimellisesti: RIISUKAA) ne kaikki… te, jotka olette RIISUNEET POIS vanhan ihmisen tekoinensa ja PUKEUTUNEET uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan… PUKEUTUKAA siis te jne.” (Kolossalaiskirje 2:20; 3:1, 5, 8, 9-10).

Tässä kolossalaiskirjeen kohdassa yhdistyvät jopa nämä kaksi kasteesta käytettyä sanontaa hyvin läheisesti yhteen: riisumisen ja päälle pukemisen kielikuva ja toisaalta myös kuolemisen ja eloon herättämisen kielikuva.

”Sakramentti eli Kasteen merkki on pian ohitse, mutta merkitys, hengellinen kaste, synnin upottaminen pysyy niin kauan, kuin elämme, ja päättyy vasta kuolemassa. Silloin upotetaan ihminen oikeastansa kasteeseen ja silloin tapahtuu, mitä kaste merkitsee; sen tähden koko tämä elämä ei ole muuta kuin hengellinen kaste pysähtymättä aina kuolinhetkeen saakka.” (Luther)

Kuten olemme nähneet, Raamattu opettaa sekä Kristuksen pukemisen että hänen kanssaan eläväksi tekemisen tapahtuvan pyhässä kasteessa.

Pyhä kaste on näin ollen koko kristillisen uskon sydämessä ja ytimessä. Sillä ei ole pelkästään sanottavaa ihmisen pelastusasiassa ja siinä, miten tullaan otollisiksi Jumalan edessä ja eläviksi kuolleesta tilasta, vaan myöskin sen

suhteen, miten ihminen voi elää pelastettuna. Kaste ei näin ollen ole ollenkaan vähämerkityksinen ja vähäpätöinen asia. Se ei ole sitä myöskään kristityn jokapäiväisen vaelluksen kannalta!

Kaste ei tarjoa meille pelkästään lohtua silloin, kun tulemme syntirääsyinemme ensi kertaa Kristuksen luokse armon kerjäläisinä ja kun meidät kastetaan tuolla ulkonaisella merkillä, niin että me riisumme syntiriepumme ja pukeudumme itseensä Kristukseen, vaan sen tarkoituksena on motivoida meidät pukemaan hänet päällemme jatkuvasti ja yhä uudelleen – kastettuinakin.

Kaste ei myöskään herätä meitä hengelliseen elämään, ja se ei ylösnosta meitä rikkomuksiimme ja synteihimme kuolleesta olotilasta uuteen elämään pelkästään silloin, kun tulemme synteihimme kuolleina ja vailla minkäänlaista jumalallista elämää Pyhän Hengen vetäminä uudestisyntymisen pesolle, vaan se uudistaa ja vahvistaa meitä uskossamme myös silloinkin, kun olemme jo uskovia ja

uudestisyntyneitä. Näin me saamme kasteen kautta yhä uudelleen kuolettaa syntistä minäämme ja antaa Jumalan uudistaa meitä siinä pesossa.

”Mitä sitten tällainen vesikaste merkitsee? Vastaus: Se merkitsee, että meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa UPOTETTAVA ja SURMATTAVA kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja sen tilalle pitää joka päivä tulla esiin ja NOUSTA YLÖS uusi ihminen, joka iankaikkisesti elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana.” (Luther, Vähä katekismus).

Kiitos Jumalalle näistäkin kasteen sanomattomista lahjoista!

On todellinen harmi, että kirkossamme ei ole juurikaan hiiskuttu näistä kalliista totuuksista, vaikka ne ovat pyhässä Raamatussa ja myös siihen perustuvassa luterilaisessa tunnustuksessammekin niin selvästi esillä!

Kasteesta ei voi julistaa raamatullisesti, jos myöskään näitä puolia siitä ei tuoda esille. Siksi moni onkin pettynyt luterilaiseen kasteoppiin ja kastattanut itsensä toistamiseen.

Itsensä toistamiseen kastattanut, sitä sydämestään katuva ja pyhän kasteen armoon palannut entinen helluntaipastori,

Olli-Pekka Ylisuutari