Pohjoismaissa ollaan vähitellen siirtymässä uusien kirkollisten rakenteiden aikaan. Börre Knudsen vihittiin ”vastapiispaksi” 1997. Sen jälkeen seurasi Missionsprovinsenin perustaminen Ruotsiin 2003 sekä Arne Olssonin vihkiminen Missionsprovinsenin ensimmäiseksi piispaksi vuonna 2005. Nyt myös Suomessa on olemassa lähetyshiippakunta ja sen piispana Risto Soramies, joka seuraa piispan tehtävässä Matti Väisästä. Myös Norjassa on perustettu evankelis-luterilainen hiippakunta huhtikuussa. Sen piispana toimii Thor Henrik With.
Tällaisten kirkollisten rakenteiden syntyminen antaa toivoa. Kysymys on todella suurista asioista. Tämä kamppailu, jonka yksi seuraus tai hedelmä on lähetyshiippakunnan syntyminen, ei ole ainoastaan kamppailua esim. naispappeuskysymyksestä tai homokysymyksestä. Kysymys on paljon suuremmasta asiasta: siitä, että kristillinen, raamatullinen usko Kristukseen ja Jumalan sanaan ylipäänsä säilyisi maassamme.
Arkkipiispa Mäkinen sanoi taannoisessa puheessaan kirkolliskokouksessa, että avioliitosta pitää alkaa keskustella. Hänen puheensa herätti ihmetystä kirkolliskokouksen jäsenissäkin. Jotkut heistä aikoivat erään kirkolliskokousedustajan mukaan jo protestoida poistumalla salista. Mutta ei! Me olemme niin kohteliaita ja hienotunteisia myös silloin, kun olisi jo korkea aika ilmoittaa sanoin ja teoin, että nyt riittää.
Jotkut vilpittömät sielut varmaan luulevat, että arkkipiispa todella haluaa avointa, totuuteen pyrkivää keskustelua. Mutta todellisuudessa kyse taitaa olla aivan muusta. Mäkisen taannoinen haastattelu Mtv3:n aamutv:ssä kertoi aivan samaa. Ei ole uskottavaa, että Mäkinen ei olisi tarkkaan harkinnut, mitä hän sanoo tuollaisessa haastattelussa. Mediassa arvioitiin yleisesti Mäkisen liputtavan ns. homoliittojen puolesta. Myöhemmin hän sihteerinsä välityksellä selitti, ettei hän ollut tarkoittanut tällaista. Tällainen toiminta herättää vaikutelman siitä, että viestitetään yhtä aikaa kahteen suuntaan: medialle annetaan viestiä homoliittojen hyväksymisestä ja kirkkokansaa samanaikaisesti rauhoitellaan, ettei mistään sellaisesta ole kyse.
Kirkon etääntyminen ja luopuminen Jumalan sanasta käy yhä selvemmäksi. Lähetyshiippakunnan ja kaikkien raamatullisessa uskossa ja opissa pysyvien tärkeänä tehtävänä on pitää esillä totuuden sanaa, Jumalan sanaa, jonka varassa yksin voimme sekä elää että kuolla.
”Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, jolloin minä lähetän nälän maahan: en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Herran sanojen kuulemisen nälän. Silloin he hoippuvat merestä mereen, pohjoisesta itään; he samoavat etsien Herran sanaa, mutta eivät löydä.” (Aam. 8:11–12)
”Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen. Niinkuin paimen pitää huolen laumastaan, kun hän on lampaittensa keskellä ja ne ovat hajallaan, niin minä pidän huolen lampaistani, ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä.” (Hes. 34:11–12)