Avainsana: Markus-yhteisö

Kategoriat
2/2013 Lehdet Luther-säätiö

Jeesus – pahan vallan voittaja

Jouni Anttila, pastori, Helsinki

”Ja hän ajoi ulos riivaajan, ja se oli mykkä; ja kun riivaaja oli lähtenyt, niin tapahtui, että mykkä mies puhui; ja kansa ihmetteli. 15. Mutta muutamat heistä sanoivat: ”Beelsebulin, riivaajain päämiehen, voimalla hän ajaa ulos riivaajia.” 16. Toiset taas kiusasivat häntä ja pyysivät häneltä merkkiä taivaasta. 17. Mutta hän tiesi heidän ajatuksensa ja sanoi heille: ”Jokainen valtakunta, joka riitautuu itsensä kanssa, joutuu autioksi, ja talo kaatuu talon päälle. 18. Jos nyt saatanakin on riitautunut itsensä kanssa, kuinka hänen valtakuntansa pysyy pystyssä? Tehän sanotte minun Beelsebulin voimalla ajavan ulos riivaajia. 19. Mutta jos minä Beelsebulin voimalla ajan ulos riivaajia, kenenkä voimalla sitten teidän lapsenne ajavat niitä ulos? Sentähden he tulevat olemaan teidän tuomarinne. 20. Mutta jos minä Jumalan sormella ajan ulos riivaajia, niin onhan Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne. 21. Kun väkevä aseellisena vartioitsee kartanoaan, on hänen omaisuutensa turvassa. 22. Mutta kun häntä väkevämpi karkaa hänen päällensä ja voittaa hänet, ottaa hän häneltä kaikki aseet, joihin hän luotti, ja jakaa häneltä riistämänsä saaliin. 23. Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa. (Luuk. 11:14–23)

Päivän evankeliumi alkaa, kuten niin useasti, Jeesuksen tekemällä voimateolla. Kansa oli tästä ihmeissään, mutta muutamat alkoivat syyttää Jeesusta suorastaan mustasta magiasta. Eivät he ihmettä sinänsä kieltäneet, vaan heidän syytöksensä osui siihen, millä voimalla Jeesus ihmeensä teki. Beelsebul tarkoitti juutalaisille Saatanaa, Perkelettä, siis pääpaholaista. Jeesusta syytettiin siitä, mihin Hän ei ollut langennut, sillä erämaan kiusauksista yksi oli ollut se, että Häntä maaniteltiin lyöttäytymään yhteen Saatanan kanssa. Näin ei kuitenkaan ollut käynyt. Toisaalta, jos Jeesus Beelsebubin voimalla olisi tehnyt näitä tekoja, se olisi tarkoittanut sitä, että Paha olisi alkanut toimia itseään vastaan. Jokainen hyvä teko on tappio pahan vallalle. Näin syytös osui myös syyttäjiin itseensä, jos heidän lapsensa tekivät samalla tavalla hyvää, vapauttaen ihmisiä riivaajista.

Jeesus vastaa syyttäjilleen: ”Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne.” Jeesus kääntää kuulijansa ajatukset nyt siihen, mitä oli tapahtumassa. Ne ihmeteot, joita Jeesus teki, ja pahat henget, jotka olivat Hänelle alamaiset, ennakoivat sitä mitä oli tulossa. Kansan täytyi huomata kokonaiskuva. Eivät Jeesuksen teot olleet yksittäisiä ihmeitä, vaan missä ikinä Hän kulki, siellä nähtiin Hänen tekevän voimallisia tekoja. Kuluvan paastonajan evankeliumeissa olemme saaneet kuulla Jeesuksen ja pahan kohtaamisista; on Jeesuksen ja Paholaisen kohtaaminen erämaassa, Kanaanilaisen naisen tytär, jota paha henki vaivasi kauheasti, ja päivän evankeliumitekstin alussa Jeesus ajaa miehestä mykän pahan hengen. Päivän evankeliumissa Jeesus avaa kuulijoilleen, mistä tarkalleen ottaen on kysymys.

 

Jumalan sormi

Jeesus puhuu Jumalan sormesta. Äkkiseltään tekstiä lukiessa tuo ilmaisu saattaa jäädä huomaamatta, jolloin väkevästä ja vielä väkevämmästä kertova vertaus ei tule niin kirkkaana esille. Vanha testamentti puhuu usein Jumalan käsivarresta tai Jumalan väkevästä kädestä, mutta Jumalan sormesta ei puhuta kuin yhdessä Vanhan testamentin kohdassa. Tuo tapaus olikin esikuvaa tulevasta todellisuudesta.

Israelilaiset olivat alun alkaen tulleet Egyptiin siirtolaisiksi, ja silloinen farao oli antanut heille luvan asua Egyptin maassa vapaasti. Ajan kuluessa israelilaiset joutivat kuitenkin faraon orjiksi ja huusivat Jumalaa avuksi. Hän lähetti kansan avuksi Mooseksen ja Aaronin. Farao ei suostunut luopumaan omaisuudestaan, israelilaisista orjista, ja niin Jumala lähetti vitsauksia, jotka pakottivat faaraon lopulta päästämään Jumalan kansan vapaaksi.

Toisen Mooseksen kirjan 8. luvun jakeissa 12–15 kerrotaan: ”Herra sanoi Moosekselle: ’Käske Aaronin ojentaa sauvansa ja lyödä maata, niin sen tomusta tulee syöpäläisiä kaikkialle Egyptiin.’ 13. He tekivät näin. Aaron ojensi kätensä ja löi sauvallaan maata, ja syöpäläisiä tuli sekä ihmisiin että karjaan. Maan tomu muuttui syöpäläisiksi kaikkialla Egyptissä. 14. Myös loitsijat koettivat taioillaan saada aikaan syöpäläisiä, mutta eivät osanneet. Ja kun syöpäläiset vaivasivat ihmisiä ja karjaa, 15. loitsijat sanoivat faraolle: ’Yksin Jumalan sormi voi tehdä tämän.’ Mutta farao pysyi kovana eikä kuunnellut heitä, niin kuin Herra oli sanonutkin.” Kahteen ensimmäiseen vitsaukseen olivat faraon tietäjät pystyneet vastaamaan, mutta jo kolmannen vitsauksen kohdalla heidän oli todettava, että vain Jumalan sormi pystyy tekemään tämän.

Puhuessaan Jumalan sormesta, Jeesus viittaa siis aiemmin tapahtuneeseen Jumalan kansan vapautumiseen orjuudesta, Egyptin orjuudesta. Jumala oli kerran, kauan aikaa sitten vapauttanut kansansa vihollisen vallan alta, tehden ihmeitä ja tunnustekoja. Lopulta faraon oli ollut pakko vapauttaa Jumalan oma kansa orjuuden ikeen alta. Ensimmäisenä pääsiäisenä karitsan veri suojasi Jumalan kansan niin, että tuhooja kulki veren suojassa olleiden kotien ohi. Niin väkevämpi otti väkevältä pois hänen saaliinsa ja ne aseet, joihin hän luotti.

Eikä Jumalalle riittänyt vain se, että Hän vapautti kansansa orjuudesta, vaan Hän halusi antaa heille oman valtakunnan, Luvatun maan. Jumalan kansa vietiin pois orjuuden pesästä. Tämä oli konkreettinen tapahtuma historiassa, mutta puhuessaan kansalle Jeesus antaa ymmärtää, että samanlainen tapahtuma olisi tulossa. Tämä olisi kuitenkin huomattavasti merkittävämpi tapahtuma, kuin Egyptin orjuudesta vapautuminen. Vanhan testamentin viittauksellaan Jeesus luo perustaa sille sanomalle, jota Hän seuraavaksi kansalle julistaa. Niin Hän alkaa kertoa vertausta väkevästä, joka vartioitsee omaisuuttaan ja vielä väkevämmästä, joka tulee ja vie väkevältä hänen saaliinsa ja aseensa.

 

Väkevä ja vielä väkevämpi

Jeesus sanoo Saatanaa väkeväksi, joka vartioi kartanoaan. Kartanon sijaan voitaisiin puhua jopa palatsista, sillä puhuuhan Jeesus tämän maailman ruhtinaasta. Tämä ruhtinas ei kuitenkaan omista valtakuntaansa niin kuin hän toivoisi, sillä Jumala yksin on maailman oikea Herra. Saatana on oikeastaan vallan anastaja, vihollinen, joka on tunkeutunut sisään ja asettunut hallitsemaan toisen omaisuutta. Toisen omaisuudella hän on rakentanut valta-asemaansa ja valtakuntaansa. Lopultakaan Saatanan omaisuus ei ole hänen omaansa, vaan se on vääryydellä ja viekkaudella toiselta hankittua.

Ihminen ei ole alun perin ollut saatanan omaisuutta, vaan Jumalan. Ennen syntiinlankeemusta ihminen eli täydellisessä yhteydessä Jumalan ja kaiken muun luomakunnan kanssa. Syntiinlankeemuksessa ihminen joutui synnin, kuoleman ja Perkeleen vallan alle. Synnin, lain syytösten ja kuoleman avulla Saatana hallitsi hirmuhallitsijana omaisuuttaan. Hänellä oli oikeus syyttää ihmistä Jumalan edessä, kuten tämänpäiväisestä Sakarjan kirjan kohdasta saimme kuulla. Niin ihminen oli orja, niin kuin Israelin kansa oli orja Egyptissä.

Jumala ei kuitenkaan halunnut jättää ihmistä orjuuteen, kuten hän ei halunnut jättää Israelin kansaakaan orjuuteen Egyptiin, vaan jo syntiinlankeemuksen jälkeen Hän lupasi itse korjata ihmisen surkean tilan. Jeesuksen julkinen toiminta oli jo varoitus pahan vallalle, että sen aika tulisi päättymään, sen viekkaudella ja vääryydellä hankittu omaisuus tultaisiin ottamaan siltä pois. Tähän Jeesus viittaa sanomalla jakeessa 22: ”Mutta kun häntä väkevämpi karkaa hänen päällensä ja voittaa hänet, ottaa hän häneltä kaikki aseet, joihin hän luotti, ja jakaa häneltä riistämänsä saaliin.”

Jeesus itse on tuo vielä väkevämpi, joka karkaa väkevän päälle, voittaen hänet ja ottaen häneltä hänen aseensa ja hänen vääryydellä viemänsä saaliin. Saatanan aseet ovat synti, lain syytökset ja kuolema. Israelin kansan vapautuminen Egyptistä jo ennakoi Saatanan aseiden mitätöimistä. Kun karitsan veri siveltiin oven pihtipieliin, se kertoi sijaisuhrista, joka oli kuollut ihmisten puolesta. Pihtipieliin sivelty veri ennakoi jo sitä, kuinka sovitusveri siveltiin lain vaatimusten päälle. Jumala näet antoi myöhemmin säädöksen, jossa lain säädökset tuli kirjoittaa oven pihtipieliin. Uhrin veri pirskotettiin myöhemmin myös ilmestysmajassa liitonarkin kannelle, ja silloinkin uhriveri piirrettiin lain vaatimusten päälle, sillä liiton arkissa säilytettiin lain tauluja. Nämä vanhan testamentin uhrit katsoivat jo tulevaan täydelliseen uhriin.

Jeesus Kristus oli Jumalan uhrikaritsa, joka pois otti maailman synnin. Kristus herätettiin kuolleista, esikoisena niiden joukosta, jotka ovat kuolleet. Kuolema sai alkunsa ihmisestä ja samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. Perkele saattaessaan Jeesuksen ristille luuli voittavansa, mutta hän tuhosi näin oman valtansa, sillä hän saattoi ristille uhriksi juuri sen ainoan ihmisen, johon synnillä ja kuolemalla ei ollut valtaa. Niin on siis väkevä voitettu ja hänen aseensa viety. Paha näyttää olevan vielä voitolla, mutta se on todella alas syösty ja lyöty vihollinen. Ilmestyskirjan luvussa 12 sanotaan: ”Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: ’Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos. 11. Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti. 12. Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!’” Sen ajan minkä syyttäjällä vielä on, se pyrkii erottamaan ihmisen viimeiseen asti pois Jumalasta.

Saatanalta on otettu siis pois ne aseet joihin hän luotti. Saatana on valehtelija, valheen isä ja hengellinen huijari. Hänelle jäi valheen valta. Hän pyrkii vielä uskottelemaan, että häntä ei ole lyöty. Mielellään hän esittäytyy myös hengellisyyden asiantuntijana ja lupaa hengellistä täyttymystä, voittoja ja kunniaa, mutta ei milloinkaan ristin kantamista ja Herran seuraamista. Hän valheillaan mielellään edistää hengellistä hurmiota ja suuria kokemuksia yksinkertaisen Sanan saarnan ja sakramenttien sijaan. Selvän Jumalan sanan sijaan hän valheillaan tarjoaa ihmisviisautta ja ääniä pään sisässä. Hänen käsittelyssään rukouksesta ”tapahtukoon sinun tahtosi” tulee ”tapahtukoon minun tahtoni”. Monin monituisin valhein ja puolitotuuksin hän pyrkii eksyttämään ja heittämään ihmisen eroon Jumalasta. Jumala ei ole kuitenkaan jättänyt meitä yksin Saatanan valheiden kanssa. Hän on antanut meille Pyhän Sanansa, joka on lamppu ja valkeus tiellämme. Saatana yrittää valehtelemalla saada meidät lankeamaan, mutta Jumalan sanassa meillä on totuus valhetta vastaan. Jumala itse vaikuttaa sanansa kautta.

Tämän elämän ajan joudumme kärsimään myös syntiin langenneen maailman ongelmia. Ihmistä vaivaa hänen oma lihansa, synti ja sen seuraukset sekä hiljalleen lähestyvä kuolema. Kyllä, nämä ihmiselämän vaivat kuuluvat myös kristitylle. Herra sallii näiden turmiovaltojen työn, koska ne painavat kristittyä lähemmäs Herraansa, joka todella on synnin, kuoleman ja Perkeleen voittaja.

Mitä kaikkeen on siis sanottava? Mitä tämä merkitsee meille tänään? Paavali opettaa meitä Roomalaiskirjeen 6. luvussa: ”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. 4. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. 5. Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän.” Kuolemalla ei siis ole enää viimeistä sanaa meidän elämässämme.

Jeesus Kristus on sanonut, että sillä, joka syö hänen lihansa ja juo hänen verensä on ikuinen elämä ja viimeisenä päivänä Hän on herättävä hänet (Joh. 6.). Ehtoollispöydässä näet leivän ja viinin, mutta siinä sinulle annetaan Kristus. Saat luottaa, että siinä sinulle annetaan syntien anteeksiantamus ja elämä. Synnillä ei ole enää viimeistä sanaa meidän elämässämme.

Saamme luottaa ja uskoa levossa ja rauhassa siihen, että vaikka paha näyttäisi olevan vielä voitolla tänään ja huomenna, niin se ei enää ole sitä kolmantena päivänä. Jeesuksen tyhjä hauta on merkki siitä, että synti, kuolema ja Perkele on voitettu. Perkeleellä ei ole enää viimeistä sanaa meidän elämässämme.

”Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, 39. ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:38–39)

Aamen.

Saarna Markus-yhteisössä Helsingissä 3.3.2013.

Kategoriat
6/2011 Lehdet

Sana ja kalat hukassa

Joel Kerosuo, pastori, Joensuu

 

”Sen jälkeen Jeesus taas ilmestyi opetuslapsilleen Tiberiaan järven rannalla; ja hän ilmestyi näin: 2. Simon Pietari ja Tuomas, jota sanottiin Didymukseksi, ja Natanael, joka oli Galilean Kaanasta, ja Sebedeuksen pojat sekä kaksi muuta hänen opetuslapsistaan olivat yhdessä. 3. Simon Pietari sanoi heille: ’Minä menen kalaan.’ He sanoivat hänelle: ’Me lähdemme myös sinun kanssasi.’ Niin he lähtivät ja astuivat venheeseen; mutta eivät sinä yönä saaneet mitään. 4. Ja kun jo oli aamu, seisoi Jeesus rannalla. Opetuslapset eivät kuitenkaan tienneet, että se oli Jeesus. 5. Niin Jeesus sanoi heille: ’Lapset, onko teillä mitään syötävää?’ He vastasivat hänelle: ’Ei ole.’ 6. Hän sanoi heille: ’Heittäkää verkko oikealle puolelle venhettä, niin saatte.’ He heittivät verkon, mutta eivät jaksaneet vetää sitä ylös kalojen paljouden tähden. 7. Silloin se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti, sanoi Pietarille: ’Se on Herra.’ Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, vyötti hän vaippansa ympärilleen, sillä hän oli ilman vaatteita, ja heittäytyi järveen. 8. Mutta muut opetuslapset tulivat venheellä ja vetivät perässään verkkoa kaloineen, sillä he eivät olleet maasta kauempana kuin noin kahdensadan kyynärän päässä. 9. Kun he astuivat maalle, näkivät he siellä hiilloksen ja kalan pantuna sen päälle, sekä leipää. 10. Jeesus sanoi heille: ’Tuokaa tänne niitä kaloja, joita nyt saitte.’ 11. Niin Simon Pietari astui venheeseen ja veti maalle verkon, täynnä suuria kaloja, sata viisikymmentä kolme. Ja vaikka niitä oli niin paljon, ei verkko revennyt. 12. Jeesus sanoi heille: ’Tulkaa einehtimään.’ Mutta ei kukaan opetuslapsista uskaltanut kysyä häneltä: ’Kuka sinä olet?’, koska he tiesivät, että se oli Herra. 13. Niin Jeesus meni ja otti leivän ja antoi heille, ja samoin kalan. 14. Tämä oli jo kolmas kerta, jolloin Jeesus noustuaan kuolleista ilmestyi opetuslapsillensa.” (Joh. 21:1–14)

Kirkkaan viikon juhla

Armo ja rauha lisääntyköön keskellämme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta. Pääsiäisestä on kulunut viikko. Ylösnousemuksen kirkkaus loistaa maailmaan. Muistamme Kuninkaan ratsastuksen Jerusalemiin, maahan lasketut palmunoksat, viimeiset jäähyväissanat yön levottomuudessa Getsemanen puutarhassa, kavaltajan suudelman ja mestarin vangitsemisen. Olemme ristin luona valittaneet Jumalan Pojan kuolemaa ja haudanneet hänet tuoksuvien yrttien kanssa kallioluolaan. Mutta kuolema joutuukin väistymään Jumalan rakkauden tieltä. Temppelin väliverho on revennyt, Kristus on kaikkein pyhimmässä sovittanut koko ihmiskunnan synnit. Synti ja kuolema on kukistettu ja tyhjä hauta saarnaa koko maailmalle Kristuksen voittoa kuoleman vallasta. Paratiisin tappio ja ihmisen lankeemus ja tuomio ei olekaan viimeinen sana, vaan puutarhassa avautuu ihmisille uusi Eeden, kalliohaudasta avautuu nyt portti paratiisiin. Kristus esikoisena on noussut kuolleista ja valmistanut Golgatalla sijan Isän tykönä meille kaikille.

Nyt on niin sanottu kirkkaan viikon juhla, mutta eikö jokin tunnu olevan pielessä? Missä on opetuslasten ilo ja riemu? Ovatko he virkansa mukaisesti julistamassa Kristuksen voittoa ihmiskunnalle? Ei, vaan evankeliumiteksti kertoo, että he ovat kalastusveneessä. Eikö heidän pitänyt olla ihmisten kalastajia, vai aikoivatko he sen epäonnistuttua palata vanhoihin hommiin verkkojen ja veneiden kanssa. Mistä on kysymys?

Tuskailua kalastusveneessä

Enkeli oli välittänyt opetuslapsille viestin haudalla olleiden naisten välityksellä ja käskenyt heidän mennä Galileaan. Emme tiedä, kuinka pitkä ajanjakso välissä oli, mutta ilmeisesti jonkinlainen herpaantuminen oli tapahtunut. Jeesus oli ylösnoussut, mutta jotenkin kaikki tuntui vaikealta. Jeesuksen turvallinen olemus ei ollut enää heidän kanssaan. Kuolema oli voitettu, mutta silti tuntui orvolta ja yksinäiseltä. Tässä tilanteessa turhautuminen – tai ehkä vain puhdas tylsistyminen – oli iskenyt opetuslapsiin. ”Miksei mitään tapahdu? Missä Jeesus on? Oliko tämä sittenkin hukkareissu? Mitä jos ymmärsimme enkelin viestin jotenkin väärin? Ovatko ruuatkin jo loppu? Pahus kun Juudaksellekin jäi se kukkaro.” Usein kriisin ja levottomuuden hetkinä on turvallista palata tuttuihin ympyröihin ja niin seitsemän opetuslastakin palasivat sinne, mistä he kerran olivat lähteneet. Kolme vuotta aikaisemmin he olivat olleet samalla paikalla, kun Jeesus kutsui mukaansa. Verkot otettiin jälleen pölyttymästä ja vene työnnettiin vesille. Kalastaa he ainakin osaisivat, vaikka julistushommasta ei tulisikaan mitään. Mutta mitä meille kerrotaankaan: he eivät sinä yönä saaneet mitään. Joukko kalastuksen ammattilaisia ja paras kalastusaika, mutta ei mitään. Voitko kuulla veneestä Pietarin ja muiden opetuslasten väsyneen ja ärtyneen mutinan ja lievän itsesäälin, kuinka kalastustaidotkin ovat kadonneet Jeesuksen matkassa. Koko yö oli heitetty verkkoja, mutta ei edes sintin sinttiä ollut aamupalaksi, saati sitten muille vietäväksi. Ärtymyksen synnyttämässä hetkellisessä voimantunnossa yritetään vielä uudestaan heitellä verkkoja pitkin järveä, mutta ei se mitään auta. Ja niin helposti iskee masentunut mieliala. ”Ei tästä tule mitään. Me ollaan väärässä paikassa, tai sitten ne naiset kuvittelivat omiansa. Ei Jeesus tule. Kalastaakaan ei enää osata. Kohta pitää lähteä kerjuulle.”

Kuulostaako tällainen opetuslasten reaktio sinusta ehkä hieman ylimitoitetulta, jopa hieman lapselliselta. Kuinka nyt noin nopeasti aikuiset ihmiset alkavat synkistellä. Eikö heille voisi rohkaisten sanoa, että teillä on Jeesuksen lupaus, eikä siis mitään hätää. Mutta onko opetuslasten reaktio sittenkään niin ihmeellinen? Eikö tämä alakulo ole meille usein niin tuttua? Huonosti nukuttu yö, aamupala jäänyt taas kiireen takia väliin, jokin vastoinkäyminen ja kalastusveneen keikahdus pienestä aallosta, niin kaikki tuntuu romahtavan, ärsytys ja alakulo valtaavat mielen ja astuvat kannelle. Ja vaikka kuinka tiedät, että sinulla on Jumalan sana matkassasi ja ihana evankeliumi omistettavaksi, niin kovin helposti uskonluottamus saa meidän häilyvistä sydämistä väistyä, kun Jeesus ei vastaakaan silloin, kun minä haluaisin ja siten, kuin minä haluaisin. Miten pienestä juuresta epäilys Jumalan sanan lupauksia kohtaan voikin kummuta. Emmekö me ole niitä helposti alakuloon taipuvaisia, joiden tarvitsee yhä uudestaan kuulla kanssaveljien- ja sisarten ja ennen kaikkea Jeesuksen suusta, että ”ei mitään hätää, Jeesus on kanssasi.” Näin saavat myös opetuslapset jälleen oppia.

Tunnustajan paikalla

Opetuslapset riisutaan taas kaikesta omasta voimastaan ja taidostaan. He epäonnistuvat siinä ainoassa asiassa, joka heidän piti tässä maailmassa osata. Sähkömies kytkee väärin, arkkitehti piirtää mitä sattuu ja lääkäri lisää vääriä lääkkeitä. ”Kolme vuotta olen kierrellyt Jeesuksen kanssa ja perhe elänyt milloin milläkin. Ja nyt en saa edes pientä sinttiä tuolta valtavasta järvestä. Anopillakin nousee taas verenpaineet. Viimeksi hajotettiin talon katto ja nyt palaan tyhjin käsin takaisin, enkä edes kalaa saa.”

Silloin rannalta kuuluu ääni. ”Lapset, onko teillä mitään syötävää?” tai oikeastaan ”ei teillä taida olla mitään syötävää”. Kysymys pitää jo sisällään oletetun kieltävän vastauksen. Emme tiedä, miksi opetuslapset eivät tunnistaneet Jeesusta, mutta veneeseen kantautuneet Jeesuksen sanat ovat tuskin nostattaneet kauheasti mielialoja. ”Nyt nöyryytyksestämme tietää jo ventovieraskin ja kehtaa haukkua vielä pojiksi.” Suoraan kysymykseen oli kuitenkin vastattava. Vaikka ylpeyttä raastoikin, miehen kysymykseen oli vastattava kielteisesti. ”Mitään emme ole saaneet.” Vain pieni tuohtunut kieltävä murahdus kuuluu veneestä. Mutta miten siunattu tunnustus tuo lyhyt veneestä kuulunut ”ei ole” olikaan. Apostolit joutuivat jälleen kerran toteamaan, että tyhjin taskuin ollaan liikkeellä. Ei ole kalaa veneessä eikä sanaa saarnattavaksi. Vain lyhyt tunnustus epäonnistuneesta työstä, painavat silmäluomet ja tyhjä vatsa. Mutta tuon tunnustuksen jälkeen Jeesus voisi kertoa, mitä heidän pitäisi tehdä. Jumala tekee tyhjäksi, jotta voisi täyttää. Näetkö, kuinka opetuslapsia kuljetetaan jälleen tyhjentymispisteen kautta. Tuo piste on usein kipeä ja näyttää toivottamalta, mutta ei Jeesus meitä turhaan sinne kuljeta, vaan hän haluaa opettaa meille jotakin olennaista.

 

Jeesus kertoo yksinkertaisen ohjeen verkon heittämisestä, ei mitään ihmeellisiä taikajippoja. Opetuslapset tiesivät vain, että rannalla oli tuntematon mies. Eikö ole ihmeellistä, että kun tuntematon mies käskee heittämään verkot, he heti tottelevat? Ammattikalastaja ei ota neuvoja vastaan tuntemattomalta, joka ei ehkä tiedä asiasta mitään. Mutta nyt he ikään kuin sokean luottamuksen valossa tottelevat miestä. Ääni herättää kummallista luottamusta, ja tuttuuden häivähdys nousee ilmoille. Ajattele: kalastusveneessä työskentelevä pystyy aivan hyvin näkemään kummallekin puolelle venettä, onko siinä kaloja vai ei. Opetuslapset eivät näe mitään, mutta silti he päättävät heittää verkot. Samassa verkko pursuaakin kaloja. Jotain ihmeellistä siis vaikuttaa tapahtuvan. Jeesus tulee ikään kuin sanan kautta veneeseen. Hän saa masentuneet opetuslapset vielä uuteen yritykseen. Mutta tällä kerralla he eivät tekisi sitä omassa voimassaan, vaan Jeesuksen, Sanan kanssa, ja hänen sanansa ohjaamina ja sanan tarkoittamaan paikkaan.

Ajattelen, että kysymys verkkojen heittämisestä on jatkuvasti ajankohtainen meille. Ensinnäkin heitämmekö me verkkoja ja toiseksi, ovatko verkkomme oikeassa paikassa? Ajatelkaa tilannetta, että opetuslapset ovat saaneet Jeesukselta sanan heittää verkot tiettyyn paikkaan. He eivät näe siinä kalaa, mutta toisaalla, jossakin ihan muussa paikassa näkyisi olevan suuri kalaparvi. Ajattelen, että tässä on yhä toistuva kiusaus kristilliselle seurakunnalle: luotammeko Mestarin ohjeisiin silloinkin, kun hän joskus antaa meidän nähdä nälkää. ”Miksi, Jeesus, kauhomme tässä tyhjää vettä, kun toisaalla on valtaisat kalaparvet. Ja miksi, Jeesus, käytämme näitä vanhoja verkkoja, kun dynamiitin heittäminen järveen olisi paljon nopeampi ja modernimpi tapa kalastaa?” Oli meidän kiusauksemme sitten mikä hyvänsä, niin päivän teksti on jälleen suuri ihmisten kalastuksen oppitunti. Jeesuksen täytyy olla veneessä. Sanan kautta hän tulee opetuslasten luo, ja hän antaa sellaisen saaliin kuin tahtoo. Kristillinen kalastustehtävä on aina Jeesuksen omaa työtä. Vene on ohjattava sinne, minne hän sanoo, ja verkot on heitettävä sinne, minne hän tahtoo.

Pietarin tie

Aina verkot eivät näytä täyttyvän niin nopeasti. Kuin rohkaisuksi opetuslapsille ihme tapahtuu nyt välittömästi. Verkko on niin täynnä kaloja, etteivät he saa sitä nostettua veneeseen. Kuvittele, kuinka Pietari ilkosillaan kalastusveneessä väsymyksen ja ärtymyksen keskeltä tuijottaakin yhtäkkiä täysiä kalaverkkoja. Tämän kokemuksen kautta hän sai muistaa ja oppia jotakin olennaista. Sillä eikö kerran aiemminkin ollut käynyt samalla tavalla? Vaikka kaiken olisi pitänyt olla kunnossa, ei homma ollut toiminut. Omin avuin oli jääty vaille saalista ennenkin, ja silloin kalastajien ammattiylpeyttä kiusasi Nasaretilaisen puusepän ohje verkkojen heittämisestä. Muistatko kuinka Luukkaan evankeliumissa Jeesuksella oli sana Pietarille: ”’Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne’. Tähän Simon vastasi: ’Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.’ Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät.” (Luuk. 5:4–6)

Nyt Jeesus ylösnousseena Vapahtajana haluaa palauttaa tuon tapauksen opetuslasten mieliin. Kolme vuotta sitten Jeesus oli antanut opetuslapsille tehtävän olla Jumalan valtakunnan nuotan heittäjiä ja nyt Jeesus ikään kuin uudistaa ja vahvistaa tämän. Pietari yhdistelee hitaasti langanpäitä ja mietti mitä ihmettä oikein tapahtui, ja samassa Johannes jo tajuaa. Rannalla on Jeesus! Johannes oivaltaa ensimmäisenä, mutta jälleen Pietari ryhtyy ensimmäisenä toimeen. Ja nyt Pietari tarjoaakin meille jokaiselle aivan huikean esimerkin. Hän oli käynyt kovan koulun mestarin opetuksessa. Hän oli raadollisella tavalla oppinut näkemään oman syntisen luontonsa ja joutunut katkerasti itkemään havaittuaan, millainen petturi oli ollut hiilivalkean luona. Hän oli ymmärtänyt jo aiemmin jotakin Jumalan pyhyydestä, mutta nyt hän oli saanut oppia myös Jumalan anteeksiannosta. Sillä eikö Pietari ollut sanonut Jeesukselle ensimmäisen kalastusihmeen jälkeen, että ”Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen.” Mikä on muuttunut? Tapahtuma on lähes sama kuin viimeksi, mutta Pietarin reaktio on täysin päinvastainen. Pietari oli saanut oppia valtavan asian. Hän tiesi, ettei syntiselle ole mikään niin hyvä paikka kuin Jeesuksen luona. Ja meille kerrotaankin: ”Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, vyötti hän vaippansa ympärilleen, sillä hän oli ilman vaatteita, ja heittäytyi järveen.” Ilmeisesti Pietari oli niin sanotusti paitasillaan kalastamassa. Ja nyt ensimmäinen ajatus Pietarin päässä on, että ”täytyy päästä Jeesuksen luokse”. Eikö se ole jollakin tavalla paradoksaalista: kun Pietari oli vielä voimansa tunnossa, hän säikähtää Jumalan pyhyyttä, mutta nyt kun hän on nähnyt itsensä täydellisesti epäonnistuneena, hän ryntää Mestarin luokse. Kaikki muu saa jäädä. Voitko kuvitella kuinka kalastuspäällikkö ja lähetysjohtaja Pietari herkistyneessä innossa sen enempää miettimättä pulahtaa veteen ja liikutuksen vallassa kauhoo minkä ehtii päästäkseen Jeesuksen luokse. Työ, vaatimukset ja velvollisuudet eivät saa nyt askarruttaa mieltä. On päästävä Jeesuksen luokse. Paha ja tappio kääntyykin hyväksi. Kaiken pimeän, murheellisen ja oman epäonnistumisen takana piilevätkin loistavat enkelinsiivet. Kunhan vain saan olla Jeesuksen luona. Eikö Pietari aiemmin ollut Jeesuksesta varmistuakseen pyytänyt ihmettä: ”Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten.” Mutta nyt Mestarin sana sai riittää. Hän olisi valmis menemään Jeesuksen luokse raskaampaakin reittiä.

Sen minkä Pietari oli myrskyissä saanut oppia, Jeesus haluaa opettaa myös meille. Tiedäthän sinä, että paras paikka syntiselle on Jeesuksen luona. Kunpa meilläkin voisi olla elämämme myrskyissä ja ahdistuksen aikoina ajatus ”täytyy päästä Jeesuksen luokse”. Tämä vaikuttaa helpolta, mutta Luther toteaa, että se on yksi kaikkein vaikeimmista asioista opittavaksi. Kun vanha luontomme meitä kiusaa, niin kiusauksen hetkellä synti näyttää makealta, vain pieneltä pahalta johon lankeaminen on oikeastaan aika harmitonta. Toisaalta Jumalan näyttää vain lempeältä, jota ei oikeastaan kiinnostakaan mitä me teemme. ”Voisiko Jumala olla kiinnostunut näin mitättömästä asiasta, teenkö tämän vai tuon? Olethan tehnyt kaiken muuten niin hyvin, mikset voisi hieman antaa periksi.” Mutta lankeemuksen jälkeen, kun Jumalan sana, oma sydän ja perkele syyttävät, näyttäytyy synti hirmuisena ja Jumala vain ankarana tuomarina. Näyttää siltä, kuin syntiselle ei olisi enää toivoa. Ja kuulet päässäsi äänen: ”ei todellinen kristitty tekisi noin, et ansaitse Jumalan lapsen nimeä.” Siksi tämä on se kysymys, jossa Lutherin mukaan on suurin kamppailu: osata lankeemuksen jälkeenkin nähdä Jeesus armollisena Vapahtajana, joka vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä. Siksi meille jää aina vain Pietarin tie: ”Täytyy päästä Jeesuksen luokse”. Mitään muuta pakopaikkaa meillä ei ole, mutta mitään muuta me emme tarvitsekaan. Tiedäthän sinä, että paras paikka syntiselle on Jeesuksen luona?

Jeesus kutsuu väsyneet ja nälkäiset opetuslapset aterioimaan kanssaan. Hän ei lähetä vielä opetuslapsia julistamaan: ensin syödään, sitten palvellaan. Pietaria alkaa vähän hävettää, että hän hurskaan intonsa vallassa jätti ystävät veneeseen yksin töihin. Toivuttuaan sadan metrin vapaauintisuorituksesta hän hieman teatraalisesti menee yksin vetämään verkon rantaan.

Otetaan vielä aivan lyhyt katsaus saaliiseen. Meille kerrotaan, että kalasaalis oli 153 kalaa. Kuten kuvitella saattaa, tämä saalis on synnyttänyt monenlaisia innostuneita numerolaskelmia. Ainakin voimme sanoa sen, että jokainen kala on tiedossa. Jokainen kala evankeliumin verkossa on Jumalalle äärimmäisen arvokas. Siksi muista sinä joka pelkäät, että juuri siitä sinun kohdaltasi verkko varmasti repeää ja tunnet olevasi Jumalan valtakunnan nuotassa enää pienen siimanpätkän varassa: Kristuksen verkot eivät repeile, kuten verkot eivät repeilleet päivän tekstissäkään Tiberiaan järvellä. Hän ei päästä sinusta irti. Yksikään ei unohdu Jumalalta. Jokaisen hän kutsuu ja jokaisen ruokkii.

Tänäänkin saamme jäädä ylösnousemuksen riemuun. Jeesus tuli konkreettisella tavalla evankeliumitekstissä opetuslasten luo ja myös meidän luokse tänään täällä. Joko sitten olet täynnä pääsiäisen riemua tai ovat elämän huolet viikon aikana vieneet ilosi ja rauhasi, niin Jeesus kysyy, ”lapset, onko teillä mitään syötävää”, ja nälkäiset ja uupuneet hän jälleen kutsuu aterioimaan. Pietarin tavoin sinä saat tänään alttarilla tulla Jeesuksen luokse. Siksi meillä ei ole mitään hätää. Hän kutsuu hiilivalkean ääreen tänäänkin. Hiilivalkealta me saamme lähteä kaikkeen maailmaan ja olla tämän ylösnousemuksen todistajia. Amen.

Saarna pidetty Luther-säätiön Markus-yhteisön messussa 1.5.2011