Avainsana: Joensuu

Kategoriat
6/2011 Lehdet

Sana ja kalat hukassa

Joel Kerosuo, pastori, Joensuu

 

”Sen jälkeen Jeesus taas ilmestyi opetuslapsilleen Tiberiaan järven rannalla; ja hän ilmestyi näin: 2. Simon Pietari ja Tuomas, jota sanottiin Didymukseksi, ja Natanael, joka oli Galilean Kaanasta, ja Sebedeuksen pojat sekä kaksi muuta hänen opetuslapsistaan olivat yhdessä. 3. Simon Pietari sanoi heille: ’Minä menen kalaan.’ He sanoivat hänelle: ’Me lähdemme myös sinun kanssasi.’ Niin he lähtivät ja astuivat venheeseen; mutta eivät sinä yönä saaneet mitään. 4. Ja kun jo oli aamu, seisoi Jeesus rannalla. Opetuslapset eivät kuitenkaan tienneet, että se oli Jeesus. 5. Niin Jeesus sanoi heille: ’Lapset, onko teillä mitään syötävää?’ He vastasivat hänelle: ’Ei ole.’ 6. Hän sanoi heille: ’Heittäkää verkko oikealle puolelle venhettä, niin saatte.’ He heittivät verkon, mutta eivät jaksaneet vetää sitä ylös kalojen paljouden tähden. 7. Silloin se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti, sanoi Pietarille: ’Se on Herra.’ Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, vyötti hän vaippansa ympärilleen, sillä hän oli ilman vaatteita, ja heittäytyi järveen. 8. Mutta muut opetuslapset tulivat venheellä ja vetivät perässään verkkoa kaloineen, sillä he eivät olleet maasta kauempana kuin noin kahdensadan kyynärän päässä. 9. Kun he astuivat maalle, näkivät he siellä hiilloksen ja kalan pantuna sen päälle, sekä leipää. 10. Jeesus sanoi heille: ’Tuokaa tänne niitä kaloja, joita nyt saitte.’ 11. Niin Simon Pietari astui venheeseen ja veti maalle verkon, täynnä suuria kaloja, sata viisikymmentä kolme. Ja vaikka niitä oli niin paljon, ei verkko revennyt. 12. Jeesus sanoi heille: ’Tulkaa einehtimään.’ Mutta ei kukaan opetuslapsista uskaltanut kysyä häneltä: ’Kuka sinä olet?’, koska he tiesivät, että se oli Herra. 13. Niin Jeesus meni ja otti leivän ja antoi heille, ja samoin kalan. 14. Tämä oli jo kolmas kerta, jolloin Jeesus noustuaan kuolleista ilmestyi opetuslapsillensa.” (Joh. 21:1–14)

Kirkkaan viikon juhla

Armo ja rauha lisääntyköön keskellämme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta. Pääsiäisestä on kulunut viikko. Ylösnousemuksen kirkkaus loistaa maailmaan. Muistamme Kuninkaan ratsastuksen Jerusalemiin, maahan lasketut palmunoksat, viimeiset jäähyväissanat yön levottomuudessa Getsemanen puutarhassa, kavaltajan suudelman ja mestarin vangitsemisen. Olemme ristin luona valittaneet Jumalan Pojan kuolemaa ja haudanneet hänet tuoksuvien yrttien kanssa kallioluolaan. Mutta kuolema joutuukin väistymään Jumalan rakkauden tieltä. Temppelin väliverho on revennyt, Kristus on kaikkein pyhimmässä sovittanut koko ihmiskunnan synnit. Synti ja kuolema on kukistettu ja tyhjä hauta saarnaa koko maailmalle Kristuksen voittoa kuoleman vallasta. Paratiisin tappio ja ihmisen lankeemus ja tuomio ei olekaan viimeinen sana, vaan puutarhassa avautuu ihmisille uusi Eeden, kalliohaudasta avautuu nyt portti paratiisiin. Kristus esikoisena on noussut kuolleista ja valmistanut Golgatalla sijan Isän tykönä meille kaikille.

Nyt on niin sanottu kirkkaan viikon juhla, mutta eikö jokin tunnu olevan pielessä? Missä on opetuslasten ilo ja riemu? Ovatko he virkansa mukaisesti julistamassa Kristuksen voittoa ihmiskunnalle? Ei, vaan evankeliumiteksti kertoo, että he ovat kalastusveneessä. Eikö heidän pitänyt olla ihmisten kalastajia, vai aikoivatko he sen epäonnistuttua palata vanhoihin hommiin verkkojen ja veneiden kanssa. Mistä on kysymys?

Tuskailua kalastusveneessä

Enkeli oli välittänyt opetuslapsille viestin haudalla olleiden naisten välityksellä ja käskenyt heidän mennä Galileaan. Emme tiedä, kuinka pitkä ajanjakso välissä oli, mutta ilmeisesti jonkinlainen herpaantuminen oli tapahtunut. Jeesus oli ylösnoussut, mutta jotenkin kaikki tuntui vaikealta. Jeesuksen turvallinen olemus ei ollut enää heidän kanssaan. Kuolema oli voitettu, mutta silti tuntui orvolta ja yksinäiseltä. Tässä tilanteessa turhautuminen – tai ehkä vain puhdas tylsistyminen – oli iskenyt opetuslapsiin. ”Miksei mitään tapahdu? Missä Jeesus on? Oliko tämä sittenkin hukkareissu? Mitä jos ymmärsimme enkelin viestin jotenkin väärin? Ovatko ruuatkin jo loppu? Pahus kun Juudaksellekin jäi se kukkaro.” Usein kriisin ja levottomuuden hetkinä on turvallista palata tuttuihin ympyröihin ja niin seitsemän opetuslastakin palasivat sinne, mistä he kerran olivat lähteneet. Kolme vuotta aikaisemmin he olivat olleet samalla paikalla, kun Jeesus kutsui mukaansa. Verkot otettiin jälleen pölyttymästä ja vene työnnettiin vesille. Kalastaa he ainakin osaisivat, vaikka julistushommasta ei tulisikaan mitään. Mutta mitä meille kerrotaankaan: he eivät sinä yönä saaneet mitään. Joukko kalastuksen ammattilaisia ja paras kalastusaika, mutta ei mitään. Voitko kuulla veneestä Pietarin ja muiden opetuslasten väsyneen ja ärtyneen mutinan ja lievän itsesäälin, kuinka kalastustaidotkin ovat kadonneet Jeesuksen matkassa. Koko yö oli heitetty verkkoja, mutta ei edes sintin sinttiä ollut aamupalaksi, saati sitten muille vietäväksi. Ärtymyksen synnyttämässä hetkellisessä voimantunnossa yritetään vielä uudestaan heitellä verkkoja pitkin järveä, mutta ei se mitään auta. Ja niin helposti iskee masentunut mieliala. ”Ei tästä tule mitään. Me ollaan väärässä paikassa, tai sitten ne naiset kuvittelivat omiansa. Ei Jeesus tule. Kalastaakaan ei enää osata. Kohta pitää lähteä kerjuulle.”

Kuulostaako tällainen opetuslasten reaktio sinusta ehkä hieman ylimitoitetulta, jopa hieman lapselliselta. Kuinka nyt noin nopeasti aikuiset ihmiset alkavat synkistellä. Eikö heille voisi rohkaisten sanoa, että teillä on Jeesuksen lupaus, eikä siis mitään hätää. Mutta onko opetuslasten reaktio sittenkään niin ihmeellinen? Eikö tämä alakulo ole meille usein niin tuttua? Huonosti nukuttu yö, aamupala jäänyt taas kiireen takia väliin, jokin vastoinkäyminen ja kalastusveneen keikahdus pienestä aallosta, niin kaikki tuntuu romahtavan, ärsytys ja alakulo valtaavat mielen ja astuvat kannelle. Ja vaikka kuinka tiedät, että sinulla on Jumalan sana matkassasi ja ihana evankeliumi omistettavaksi, niin kovin helposti uskonluottamus saa meidän häilyvistä sydämistä väistyä, kun Jeesus ei vastaakaan silloin, kun minä haluaisin ja siten, kuin minä haluaisin. Miten pienestä juuresta epäilys Jumalan sanan lupauksia kohtaan voikin kummuta. Emmekö me ole niitä helposti alakuloon taipuvaisia, joiden tarvitsee yhä uudestaan kuulla kanssaveljien- ja sisarten ja ennen kaikkea Jeesuksen suusta, että ”ei mitään hätää, Jeesus on kanssasi.” Näin saavat myös opetuslapset jälleen oppia.

Tunnustajan paikalla

Opetuslapset riisutaan taas kaikesta omasta voimastaan ja taidostaan. He epäonnistuvat siinä ainoassa asiassa, joka heidän piti tässä maailmassa osata. Sähkömies kytkee väärin, arkkitehti piirtää mitä sattuu ja lääkäri lisää vääriä lääkkeitä. ”Kolme vuotta olen kierrellyt Jeesuksen kanssa ja perhe elänyt milloin milläkin. Ja nyt en saa edes pientä sinttiä tuolta valtavasta järvestä. Anopillakin nousee taas verenpaineet. Viimeksi hajotettiin talon katto ja nyt palaan tyhjin käsin takaisin, enkä edes kalaa saa.”

Silloin rannalta kuuluu ääni. ”Lapset, onko teillä mitään syötävää?” tai oikeastaan ”ei teillä taida olla mitään syötävää”. Kysymys pitää jo sisällään oletetun kieltävän vastauksen. Emme tiedä, miksi opetuslapset eivät tunnistaneet Jeesusta, mutta veneeseen kantautuneet Jeesuksen sanat ovat tuskin nostattaneet kauheasti mielialoja. ”Nyt nöyryytyksestämme tietää jo ventovieraskin ja kehtaa haukkua vielä pojiksi.” Suoraan kysymykseen oli kuitenkin vastattava. Vaikka ylpeyttä raastoikin, miehen kysymykseen oli vastattava kielteisesti. ”Mitään emme ole saaneet.” Vain pieni tuohtunut kieltävä murahdus kuuluu veneestä. Mutta miten siunattu tunnustus tuo lyhyt veneestä kuulunut ”ei ole” olikaan. Apostolit joutuivat jälleen kerran toteamaan, että tyhjin taskuin ollaan liikkeellä. Ei ole kalaa veneessä eikä sanaa saarnattavaksi. Vain lyhyt tunnustus epäonnistuneesta työstä, painavat silmäluomet ja tyhjä vatsa. Mutta tuon tunnustuksen jälkeen Jeesus voisi kertoa, mitä heidän pitäisi tehdä. Jumala tekee tyhjäksi, jotta voisi täyttää. Näetkö, kuinka opetuslapsia kuljetetaan jälleen tyhjentymispisteen kautta. Tuo piste on usein kipeä ja näyttää toivottamalta, mutta ei Jeesus meitä turhaan sinne kuljeta, vaan hän haluaa opettaa meille jotakin olennaista.

 

Jeesus kertoo yksinkertaisen ohjeen verkon heittämisestä, ei mitään ihmeellisiä taikajippoja. Opetuslapset tiesivät vain, että rannalla oli tuntematon mies. Eikö ole ihmeellistä, että kun tuntematon mies käskee heittämään verkot, he heti tottelevat? Ammattikalastaja ei ota neuvoja vastaan tuntemattomalta, joka ei ehkä tiedä asiasta mitään. Mutta nyt he ikään kuin sokean luottamuksen valossa tottelevat miestä. Ääni herättää kummallista luottamusta, ja tuttuuden häivähdys nousee ilmoille. Ajattele: kalastusveneessä työskentelevä pystyy aivan hyvin näkemään kummallekin puolelle venettä, onko siinä kaloja vai ei. Opetuslapset eivät näe mitään, mutta silti he päättävät heittää verkot. Samassa verkko pursuaakin kaloja. Jotain ihmeellistä siis vaikuttaa tapahtuvan. Jeesus tulee ikään kuin sanan kautta veneeseen. Hän saa masentuneet opetuslapset vielä uuteen yritykseen. Mutta tällä kerralla he eivät tekisi sitä omassa voimassaan, vaan Jeesuksen, Sanan kanssa, ja hänen sanansa ohjaamina ja sanan tarkoittamaan paikkaan.

Ajattelen, että kysymys verkkojen heittämisestä on jatkuvasti ajankohtainen meille. Ensinnäkin heitämmekö me verkkoja ja toiseksi, ovatko verkkomme oikeassa paikassa? Ajatelkaa tilannetta, että opetuslapset ovat saaneet Jeesukselta sanan heittää verkot tiettyyn paikkaan. He eivät näe siinä kalaa, mutta toisaalla, jossakin ihan muussa paikassa näkyisi olevan suuri kalaparvi. Ajattelen, että tässä on yhä toistuva kiusaus kristilliselle seurakunnalle: luotammeko Mestarin ohjeisiin silloinkin, kun hän joskus antaa meidän nähdä nälkää. ”Miksi, Jeesus, kauhomme tässä tyhjää vettä, kun toisaalla on valtaisat kalaparvet. Ja miksi, Jeesus, käytämme näitä vanhoja verkkoja, kun dynamiitin heittäminen järveen olisi paljon nopeampi ja modernimpi tapa kalastaa?” Oli meidän kiusauksemme sitten mikä hyvänsä, niin päivän teksti on jälleen suuri ihmisten kalastuksen oppitunti. Jeesuksen täytyy olla veneessä. Sanan kautta hän tulee opetuslasten luo, ja hän antaa sellaisen saaliin kuin tahtoo. Kristillinen kalastustehtävä on aina Jeesuksen omaa työtä. Vene on ohjattava sinne, minne hän sanoo, ja verkot on heitettävä sinne, minne hän tahtoo.

Pietarin tie

Aina verkot eivät näytä täyttyvän niin nopeasti. Kuin rohkaisuksi opetuslapsille ihme tapahtuu nyt välittömästi. Verkko on niin täynnä kaloja, etteivät he saa sitä nostettua veneeseen. Kuvittele, kuinka Pietari ilkosillaan kalastusveneessä väsymyksen ja ärtymyksen keskeltä tuijottaakin yhtäkkiä täysiä kalaverkkoja. Tämän kokemuksen kautta hän sai muistaa ja oppia jotakin olennaista. Sillä eikö kerran aiemminkin ollut käynyt samalla tavalla? Vaikka kaiken olisi pitänyt olla kunnossa, ei homma ollut toiminut. Omin avuin oli jääty vaille saalista ennenkin, ja silloin kalastajien ammattiylpeyttä kiusasi Nasaretilaisen puusepän ohje verkkojen heittämisestä. Muistatko kuinka Luukkaan evankeliumissa Jeesuksella oli sana Pietarille: ”’Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne’. Tähän Simon vastasi: ’Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.’ Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät.” (Luuk. 5:4–6)

Nyt Jeesus ylösnousseena Vapahtajana haluaa palauttaa tuon tapauksen opetuslasten mieliin. Kolme vuotta sitten Jeesus oli antanut opetuslapsille tehtävän olla Jumalan valtakunnan nuotan heittäjiä ja nyt Jeesus ikään kuin uudistaa ja vahvistaa tämän. Pietari yhdistelee hitaasti langanpäitä ja mietti mitä ihmettä oikein tapahtui, ja samassa Johannes jo tajuaa. Rannalla on Jeesus! Johannes oivaltaa ensimmäisenä, mutta jälleen Pietari ryhtyy ensimmäisenä toimeen. Ja nyt Pietari tarjoaakin meille jokaiselle aivan huikean esimerkin. Hän oli käynyt kovan koulun mestarin opetuksessa. Hän oli raadollisella tavalla oppinut näkemään oman syntisen luontonsa ja joutunut katkerasti itkemään havaittuaan, millainen petturi oli ollut hiilivalkean luona. Hän oli ymmärtänyt jo aiemmin jotakin Jumalan pyhyydestä, mutta nyt hän oli saanut oppia myös Jumalan anteeksiannosta. Sillä eikö Pietari ollut sanonut Jeesukselle ensimmäisen kalastusihmeen jälkeen, että ”Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen.” Mikä on muuttunut? Tapahtuma on lähes sama kuin viimeksi, mutta Pietarin reaktio on täysin päinvastainen. Pietari oli saanut oppia valtavan asian. Hän tiesi, ettei syntiselle ole mikään niin hyvä paikka kuin Jeesuksen luona. Ja meille kerrotaankin: ”Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, vyötti hän vaippansa ympärilleen, sillä hän oli ilman vaatteita, ja heittäytyi järveen.” Ilmeisesti Pietari oli niin sanotusti paitasillaan kalastamassa. Ja nyt ensimmäinen ajatus Pietarin päässä on, että ”täytyy päästä Jeesuksen luokse”. Eikö se ole jollakin tavalla paradoksaalista: kun Pietari oli vielä voimansa tunnossa, hän säikähtää Jumalan pyhyyttä, mutta nyt kun hän on nähnyt itsensä täydellisesti epäonnistuneena, hän ryntää Mestarin luokse. Kaikki muu saa jäädä. Voitko kuvitella kuinka kalastuspäällikkö ja lähetysjohtaja Pietari herkistyneessä innossa sen enempää miettimättä pulahtaa veteen ja liikutuksen vallassa kauhoo minkä ehtii päästäkseen Jeesuksen luokse. Työ, vaatimukset ja velvollisuudet eivät saa nyt askarruttaa mieltä. On päästävä Jeesuksen luokse. Paha ja tappio kääntyykin hyväksi. Kaiken pimeän, murheellisen ja oman epäonnistumisen takana piilevätkin loistavat enkelinsiivet. Kunhan vain saan olla Jeesuksen luona. Eikö Pietari aiemmin ollut Jeesuksesta varmistuakseen pyytänyt ihmettä: ”Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten.” Mutta nyt Mestarin sana sai riittää. Hän olisi valmis menemään Jeesuksen luokse raskaampaakin reittiä.

Sen minkä Pietari oli myrskyissä saanut oppia, Jeesus haluaa opettaa myös meille. Tiedäthän sinä, että paras paikka syntiselle on Jeesuksen luona. Kunpa meilläkin voisi olla elämämme myrskyissä ja ahdistuksen aikoina ajatus ”täytyy päästä Jeesuksen luokse”. Tämä vaikuttaa helpolta, mutta Luther toteaa, että se on yksi kaikkein vaikeimmista asioista opittavaksi. Kun vanha luontomme meitä kiusaa, niin kiusauksen hetkellä synti näyttää makealta, vain pieneltä pahalta johon lankeaminen on oikeastaan aika harmitonta. Toisaalta Jumalan näyttää vain lempeältä, jota ei oikeastaan kiinnostakaan mitä me teemme. ”Voisiko Jumala olla kiinnostunut näin mitättömästä asiasta, teenkö tämän vai tuon? Olethan tehnyt kaiken muuten niin hyvin, mikset voisi hieman antaa periksi.” Mutta lankeemuksen jälkeen, kun Jumalan sana, oma sydän ja perkele syyttävät, näyttäytyy synti hirmuisena ja Jumala vain ankarana tuomarina. Näyttää siltä, kuin syntiselle ei olisi enää toivoa. Ja kuulet päässäsi äänen: ”ei todellinen kristitty tekisi noin, et ansaitse Jumalan lapsen nimeä.” Siksi tämä on se kysymys, jossa Lutherin mukaan on suurin kamppailu: osata lankeemuksen jälkeenkin nähdä Jeesus armollisena Vapahtajana, joka vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä. Siksi meille jää aina vain Pietarin tie: ”Täytyy päästä Jeesuksen luokse”. Mitään muuta pakopaikkaa meillä ei ole, mutta mitään muuta me emme tarvitsekaan. Tiedäthän sinä, että paras paikka syntiselle on Jeesuksen luona?

Jeesus kutsuu väsyneet ja nälkäiset opetuslapset aterioimaan kanssaan. Hän ei lähetä vielä opetuslapsia julistamaan: ensin syödään, sitten palvellaan. Pietaria alkaa vähän hävettää, että hän hurskaan intonsa vallassa jätti ystävät veneeseen yksin töihin. Toivuttuaan sadan metrin vapaauintisuorituksesta hän hieman teatraalisesti menee yksin vetämään verkon rantaan.

Otetaan vielä aivan lyhyt katsaus saaliiseen. Meille kerrotaan, että kalasaalis oli 153 kalaa. Kuten kuvitella saattaa, tämä saalis on synnyttänyt monenlaisia innostuneita numerolaskelmia. Ainakin voimme sanoa sen, että jokainen kala on tiedossa. Jokainen kala evankeliumin verkossa on Jumalalle äärimmäisen arvokas. Siksi muista sinä joka pelkäät, että juuri siitä sinun kohdaltasi verkko varmasti repeää ja tunnet olevasi Jumalan valtakunnan nuotassa enää pienen siimanpätkän varassa: Kristuksen verkot eivät repeile, kuten verkot eivät repeilleet päivän tekstissäkään Tiberiaan järvellä. Hän ei päästä sinusta irti. Yksikään ei unohdu Jumalalta. Jokaisen hän kutsuu ja jokaisen ruokkii.

Tänäänkin saamme jäädä ylösnousemuksen riemuun. Jeesus tuli konkreettisella tavalla evankeliumitekstissä opetuslasten luo ja myös meidän luokse tänään täällä. Joko sitten olet täynnä pääsiäisen riemua tai ovat elämän huolet viikon aikana vieneet ilosi ja rauhasi, niin Jeesus kysyy, ”lapset, onko teillä mitään syötävää”, ja nälkäiset ja uupuneet hän jälleen kutsuu aterioimaan. Pietarin tavoin sinä saat tänään alttarilla tulla Jeesuksen luokse. Siksi meillä ei ole mitään hätää. Hän kutsuu hiilivalkean ääreen tänäänkin. Hiilivalkealta me saamme lähteä kaikkeen maailmaan ja olla tämän ylösnousemuksen todistajia. Amen.

Saarna pidetty Luther-säätiön Markus-yhteisön messussa 1.5.2011

Kategoriat
3/2011 Lehdet

Jumalan nimeen kätketyt

  • Kirjoittaja Kirjoittanut Marko
  • Julkaisupäivämäärä 2.6.2012

Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin. Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä, eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen. Mutta nyt minä tulen sinun tykösi ja puhun tätä maailmassa, että heillä olisi minun iloni täydellisenä heissä itsessään. Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole. En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta. He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole. Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.

Viimeiset sanat

Armo ja rauha lisääntyköön keskellämme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta. Valtava pääsiäisenjuhla on takana. Evankeliumiteksteissä on sen jälkeen kuvattu, kuinka opetuslapset saivat kohdata ylösnousseen Jeesuksen Tiberiaan järvellä, mutta nyt palaamme hetkeksi aivan pääsiäisen huipentuman kynnykselle, Jeesuksen jäähyväisrukoukseen. On viimeisen aterian hetki, kavaltaja on jo poistunut paikalta. Aterioimassa on yksitoista epätietoisuuden vallassa olevaa opetuslasta ja Jeesus. Voitko nähdä hämmentyneet opetuslapset, jotka eivät tiedä miten kaikkeen jo nyt tapahtuneeseen pitäisi reagoida. Ja suuremmat tapahtumat olisi vasta edessäpäin. Jeesus on opettanut poismenostansa ja epätietoisuus on vallannut opetuslapset. Johannes Jeesusta vasten nojatessaan yrittää vielä rauhoittaa itsensä, vaikka mieli on täynnä kysymyksiä ja levottomuutta. ”Jeesus mitä oikein tapahtuu? Mihin sinä oikein olet menossa? Emme me Jeesus selviä ilman sinua?”

Kyseessä on Jeesuksen aivan viimeisimpiä opetuksia jotka hän halusi antaa ennen Golgatan kärsimyksiä. Opetuslapset tulisivat saamaan hirvittävän iskun kun he joutuisivat näkemään mestarin kärsimyksen ja alennuksen. Tulevaa shokkia ei voisi välttää, mutta Jeesus voisi antaa kuitenkin sanan ja lupauksen heidän matkaansa, jotta kun Jumalan hetki koittaisi, he voisivat herätä ylösnousemuksen riemuun. Hän menisi pois, mutta olisi kuitenkin läsnä.

Eikö maailma ole erilaisia sitaattikirjoja pullollaan, joissa on historian kuuluisien miesten ja naisten ajatuksia ja eikö yksi tällainen sitaattien osa-alue ole juuri viimeiset sanat. Ajatellaan, että henkilön viimeiset sanat ovat jotakin erityisen tärkeää ja merkityksellistä. Jotain jota kuoleva henkilö on erityisesti halunnut jättää rakkailleen. Ajattelen, että myös tässä jäähyväisrukouksessaan Jeesus haluaa jättää opetuslapsien sydämeen jotakin aivan erityisen tärkeää. Hän ei jätä vain yhtä monitulkintaista sitaattia, vaan hän antaa koko testamentin. Hän haluaa rohkaista ja opettaa rakkaitaan ennen poismenoaan. Ja saamme nähdä miten juuri rakkaita opetuslapset Jeesuksen silmissä ovat. Yksikään ei saa hukkua. Kaikki hän haluaa varjella ja kaikista hän kantaa huolta ennen tulevia myllerryksiä. Sinulle joka tunnet usein rukousväsymystä on aina hyvä muistaa, että sinulla on myös taivaallinen esirukoilija. Ja mitä meidän taivaallinen esirukoilijamme oikein rukoileekaan meidän kaikkien puolesta?

Pyhä, kirkas ja salattu

”Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.” Jumala varjelee meidät nimessään. Eikö se palauta meidät aina Mooseksen kanssa palavan pensaan äärelle jossa Jumalan ilmoittaa nimensä: Minä olen se joka olen. Jahve. Jumala sanoo millä tavalla häntä on puhuteltava. Nimi on samaan aikaan selvä ja kirkas, mutta salaisuudenomainen. Samaan aikaan ikään kuin ilmoitettu ja jätetty ilmoittamatta. Jumalassa ja hänen nimessään on aina jotakin mysteerinomaista. Kuitenkin Jumalan nimi tuo ilmi, miten hän on aina enemmän kuin voimme ymmärtää. Salattu Jumala, niin kuin Herran enkeli vastasi Tuomarien kirjassa maahan vaipuneelle Maanoahille: ”Minkä tähden kysyt nimeäni, se on ihmeellinen.” On ikään kuin pimeyden kieli: niin kuin Mooseksen kerrotaan astuneen sisälle sankkaan pimeyteen Siinain vuorella. Pimeyteen jossa Jumala oli. Ei sanota, että Jumala on pimeys, vaan että hän asuu pimeydessä. Se ei merkitse Jumalan poissaoloa, eikä epätodellisuutta, vaan ihmismielen kykenemättömyyttä käsittää Jumalan sisäistä luontoa. Pimeys on meissä, eikä hänessä. Mutta eikö ole tänäänkin lohdullista kuulla: Jumala asuu pimeydessä. Siksi meidän Jumalan lapsien ei tarvitse pelätä pimeää. Sillä siellä sinunkin elämän pimeässä ja kipeässä Jumala on kanssasi.

Silmämme samaan aikaan avataan ja suljetaan. Samaan aikaan salattu Jumala, mutta kuitenkin Jumala, joka nimessään tulee ihmisen luokse ja lahjoittaa läsnäolonsa. ”Minä olen” on nimi, joka on aina ollut, ja joka tulee aina olemaan. Siksi Jumalan nimi on aina jotakin pysyvää, ikuisesti uskollinen nimi. Minä olen, ilmoittaa itsensä Jumalana joka on ollut, joka on aina ja ei vain ole, vaan on aina kansansa luona pelastaaksensa sen. Jumalan nimi kantaa Jumalan läsnäoloa ja siksi Jumalan nimi on myös pyhä. Siksi se kutsuu meidät aina riisumaan sandaalit jaloistamme palavan pensaan edessä ja peittämään kasvomme Jumalan kirkkaudelta. Ja siksi me myös joudumme Jesajan kanssa huutamaan yhä uudestaan Jumalan nimen pyhyyden äärellä ”Voi minua, minä hukun”. Ja emmekö me sentähden tänäänkin rukoile yhdessä että ”pyhitetty olkoon sinun nimesi”. Siis että tuo Jumalan pyhä nimi voisi säilyä pyhänä myös meidän keskellämme. Että me emme olisi Jumalan nimen väärinkäyttäjiä, vaan voisimme pitää Jumalan nimeä meille pyhänä ja kalliina ja häntä avuksemme huutaisimme. Siksi kun me puhumme Jumalan nimestä, niin joudumme aina kysymään itseltämme onko pyhä saanut olla meillekin pyhää?

Jeesuksessa tämä Jumalan nimi, Jumalan läsnäolo tuli maailmaan. Jeesus sanoo että hän maailmassa ollessaan varjeli opetuslapset tässä Jumalan nimessä. Jeesuksessa ”Minä olen” tulee läsnäolevaksi. Jumalan nimi konkreettisessa läsnäolossaan varjeli opetuslapset. Ja nyt tässä ylimmäispapillisessa rukouksessa ikään kuin kaari eräällä tavalla sulkeutuu; Jeesus jättäisi maailman. Muistatko kuinka Johanneksen evankeliumin alussa kuvataan kuinka sana oli Jumalan luona ja Jeesus on opettanut kirkkaudestaan, joka hänellä oli Jumalan luona jo ennen maailman luomista. Sana tuli lihaksi ja tulisi toteuttamaan Jumalan pelastussuunnitelman maanpäällä. Nyt tuo kaari joka alkaa Jumalan luota ikuisuudesta päättyy, kun sana palaan taivaaseenastumisessa ikuisuuteen Jumalan luokse.

Mutta opetuslapset jäisivät vielä maailmaan. Heitä olisi rohkaistava. Nyt Jeesus rukoilee varjelusta rakkailleen. Eikö tämä ole vähän kummallista; Jeesus on lähdössä pois, mutta hän sanoo puhuvansa, jotta opetuslasten ilo olisi täydellinen. Mistä tässä voi olla kysymys?

 

”Että he olisivat yhtä”

Jeesus rukoilee, että varjele heidät nimessäsi, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.. Yhtä niin kuin Isä ja Poika. Niin kuin Isä ja Poika ovat yhtä rakkaudessa ja totuudessa, yksimielisyydessä ja tehtävässä, niin tulisi myös Jumalan lapsien olla. Ja tästä nousee myös esiin kysymys kristittyjen yhteydestä. Jeesuksen sanat on otettava vakavasti. Kaikki ovat saaneet saman Jumalan lapsen nimen, kaikki ovat saaneet ottaa vastaan saman lahjan ja nyt kristittyjä kutsutaan ykseyteen. Me uskomme yhden pyhän seurakunnan. Siksi me tänäänkin tunnustamme uskovamme pyhien yhteyden ja yhden, pyhän, yhteisen kirkon. Nyt Jeesus rukoilee, että se yhteys ja ykseys, joka hänen opetuslapsillaan on, ei hajoaisi, vaan se ykseys voisi pysyä koko kirkon historian ajan.

Miltä näyttää tänään? Miten tämä ykseys pysyy ja mihin se perustuu? Emmekö ja jälleen palaa siihen, että kun Jeesus rukoilee, että me varjeltuisimme Jumalan nimessä. Jumala on se joka varjelee. Jumala oli varjellut opetuslapsia Jeesuksessa, Sanassa, nyt he saisivat elää sanaa seuraten ja sen varjelemina, Jumalan nimessä. Sillä ykseys ei rakennu koskaan meidän varaamme, vaan se rakentuu Jumalan nimen varaan, se rakentuu Jumalan sanan varaan. Ja tämän opettaakseen Jeesus pyytää muutakin. Hän rukoilee: ”Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.” Jumala on se, joka pyhittää. Ja hän haluaa pyhittää meidän sanassaan, totuudessaan. Totuus ei ole enää vieras opetuslapsille. He ovat saaneet Jeesuksessa kohdata tämän. Totuus ympäröi heidän koko olemuksensa ja kutsuu heitä olemaan tässä maailmassa tämän totuuden palvelijoita. Opetuslapsia ei vedetä Jeesuksen mukana pois tästä maailmasta, vaan asetetaan olemaan tämän totuuden palvelijoita: tästä totuudesta itse eläen ja sitä muille julistaen. Ja lopullinen maali olisi, että kaikki olisivat yhtä Kristuksessa, totuudessa ja rakkaudessa. Totuus ja rakkaus iloitsevat aina yhdessä. Ne kuuluvat Jumalan olemukseen ja ne hän haluaa meille yhä uudestaan väärille teille lankeaville ja rakkaudettomille lahjoittaa. Ja nyt Jeesus yhdistää totuuden Jumalan sanaan. Totuus on hänen sana. Eikö hän siis sano, ”Minun sanani on jotakin niin varmaa, että sinä voit rakentaa elämäsi sen varaan. Minun sanani pitää, se on sinun voimasi hädässä ja turvasi ahdistuksen aikoina. Pidä rakas lapseni siitä kiinni. Kun te pysytte tässä sanassa, te pysytte minun nimessäni ja minun nimeni siunauksessa.” Siksi tämä totuus ei ole meille lakia, vaan ihana evankeliumi, siitä mitä Jumala rakkaudessaan tekee.

Haluan vielä sanoa, että kun Raamattu käyttää sana totuus, niin se ei tarkoita vain jonkinlaista muodollista jonkun lausuman yhtäpitävyyttä todellisuuden kanssa. Mehän käytämme sanaa tyyliin ”se mitä sanon on totta”. Ja toki Raamatulla on myös tällainen merkitys, mutta sillä on myös ikään kuin syvempi todellisuus, joka koko ajan kytkeytyy ja viittaa Jumalaan ja hänen olemukseensa ja hänen toimintaansa. Se että Jumala on totuus, tarkoittaa että hän on yhtä totuuden kanssa. Muistatko Johanneksen alusta: ”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” Ja tämän vuoksi me voimme luottaa häneen. Jumalan sanat ja teot ovat aina sopusoinnussa hänen olemuksensa kanssa. Hän on yhtä totuuden kanssa. Ja tämä on se yhteys ja ykseys, johon meitä kutsutaan, kun Jeesus sanoo ”että he yhtä olisivat”. Välillä tämä Johanneksen kohta luetaan, ”että he olisivat yhdessä”. Ei, vaan yhtä, ja tämä ykseys voi rakentua ainoastaan Jumalan totuuden varaan. Hän on se joka meidät yhdistää toinen toisiimme. Siksi myöskään ilman tätä totuutta ei ole mitään yhteyttä. Mikään kirkko ei ole koskaan kirkko siksi, että se sanoo olevansa kirkko, vaan jos se pitää kiinni tästä Jeesuksen testamentista, Jeesuksen totuudesta, jonka hän on meille antanut. Kun olemme puhuneet Jumalan olemuksesta, hänen nimestään ja totuudesta, niin tähän yhteyteen kuuluu erottamattomasti myös se, mistä Luther alinomaa muistuttaa, että oikea, Raamatusta ammennettava oppi antaa kunnian Jumalan nimelle ja rakentaa Kirkkoa, kun taas väärä, omista ajatuksista lähtevä oppi häpäisee lopulta Jumalan nimen ja hävittää hänen kirkkoansa. Siksikin meidänkin rukouksemme täytyy olla yhä uudestaan: ”pyhitä meidät totuudessa, sinun sanasi on totuus”.

 

Kaksi nimeä

Kun apostolit olisivat totuudessa pyhitettyjä he voisivat lähteä julistamaan maailmalle pelastavaa evankeliumia, jossa kohtaa totuus ja armo. Mutta miten on meidän laita tänään? Miettiikö joku nyt ehkä, ”mikä on totta mikä ei, enhän minä tiedä sitä ja sitä asiaa, ei kai kaikki voi siitä kiinni miten minä oikein ymmärrän tämän ja tuon? Mitä jos minä olen väärä kirkon rakentaja. Varjeleeko Jeesus minut Jumalan nimessä?” Kun Jeesus nousee Isän tykö, ei hän kuitenkaan jätä meitä yksin. Hän on edelleen se paimen joka johtaa ja antaa itsensä. Ja emmekö me tässä saa palata jälleen armonvälineisiin. Siis ystävä kuinka tässä kohtaa voisi olla saarnaamatta kasteesta. Muistatko mitä ilmestyskirjassa sanotaan tulevasta kaupungista: ”Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa.” Kasteessa sinut on merkitty kolmiyhteisen Jumalan nimellä, nimellä joka kantaa Jumalan läsnäoloa. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimi on syntisiä kohtaan armollisen Jumalan nimi. Näin ollen kaste kolmiyhteisen Jumalan nimeen on aina kaste syntien anteeksiantamiseksi.

Nykyään monille kaste tuntuu muuttuvan vain nimenantojuhlaksi, mutta on hyvä varoa myös liian vahvaa vastareaktiota nimenantamiseen kasteen yhteydessä. Sillä kasteeseen liitetty nimenanto kuvaa hienosti myös hengellistä todellisuutta. Kasteeseen liitetty nimen antaminen muistuttaa siitä, että Kolmiyhteisen Jumalan nimeen kastetulla kasteessaan on armonlupaus, joka on nyt liitetty hänen omaan nimeensä ja näin annettu hänelle omakohtaiseksi ja koko elämän ajan voimassa olevaksi. Kasteessa tämä Jumalan nimi on läsnä vedessä ja siellä missä on Jumalan nimi, siellä on välttämättä myös elämä ja autuus. Kasteessasi kirjoitetiin kaksi nimeä: Ensinnäkin, Kolmiyhteisen Jumalan nimi kirjoitettiin sinun otsaasi. Se on ensimmäinen nimi. Ja se toinen nimi on sinun nimesi. Siis kasteessa sinun nimesi kirjoitettiin Karitsan elämänkirjaan.

Siksi tässä nimessä sinut on kätketty pelastukseen ja tässä Kolmiyhteisen Jumalan nimessä me yhä uudestaan kokoonnumme yhteen. Siinä nimessä sinut on jo täydellisesti pyhitetty ja nyt kristityn vaelluksellasi saat elää todeksi sitä mitä sinä jo olet.

Jumala on täynnä armoa ja totuutta. Hän on kätkenyt sinut itseensä ja siksi meillä ei ole mitään pelättävää. Jumala on antanut sinut Jeesukselle ja hän ei päästä sinusta irti. Jo silloin sinä olet saanut omistaa Jeesuksen omaksesi. Nyt Jumala myös uskon kautta asuu sinussa, kun sinut on vanhurskautettu ja sovitettu Jumalan kanssa. Kaikki kristityt ovat Isän, ja Pojan ja Pyhän Hengen temppeleitä ja Pyhä Henki sinussa haluaa ohjata sinua kulkemaan Jumalan ennalta valmistamissa askeleissa tekemään sitä mikä on oikein, että se mitä sinä jo Kristuksessa olet saisi säteillä myös maailmaan.

”Mutta kuinka minä voisin olla Jumalan oma ja hänelle pyhitetty, minä joka teen pimeyden tekoja, enkä tunne Jeesusta itsessäni.” Siksi on tärkeää muistaa missä katseen tulee olla, eikä se koskaan voi olla oma sydämesi. Sinun sydämessäsi on mittaamattomat syvyydet. Se on vain pieni astia, mutta sinne mahtuu kuitenkin lohikäärmeitä ja leijonia ja kaikenlaisia myrkyllisiä olioita. Siellä on karkeita ja epätasaisia polkuja ja ammottavia syviä kuiluja. Itse sinä ne tiedät. Mutta kun Jeesus on kanssasi, siellä on myös Jumala, siellä on myös enkelit, siellä on elämä ja valtakunta, siellä valo ja apostolit, taivaalliset kaupungit ja armon aarteet. Siellä on toivo tulevasta maailmasta. Sinun sydämesi on kyllä heikko, mutta Kristus yhä uudestaan tulee sanalla sinun luoksesi. Siksi vaikka sinulla on Jeesus sydämessäsi, niin älä ystävä laita turvaasi siihen, vaan aina sen ulkopuolelle ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Kristukseen, sillä veljen tai sisaren sanassa asuva Kristus, on aina vahvempi kuin omassa sydämessä asuva Kristus. Siksi sinä myös masennuksen ja epätoivon hetkillä saat palata siihen, että kun Jumala tekee jotain, hän tekee sen oikein. Hän on sinut omakseen ottanut, nimellään sinut pyhittänyt ja hän sinut varjelee. Meidän autuutemme perusta on aina Jumalan sydämen tunteet, ei koskaan meidän tunteemme. Autuutesi perusta on Jumalan nimi, jonka hän on sinun otsaasi kirjoittanut.

Jeesus ei jätä vain yhtä sitaattia vaan hän antaa koko testamentin. Testamentissaan hän haluaa antaa rakkailleen valtavia lahjoja ja hän kertoo miten hän haluaa meidän niitä nauttivan. Kun me pysymme testamentin antajan tahdossa, niin silloin meillä on myös hänen valtuutuksensa. Meille ei ole oikeutta muuttaa tuota testamenttia, vaikka jostain syystä niin haluaisimmekin. Vaikka joku testamentin kohta tai säädös tuntuisi sinusta ihmeelliseltä ja kipeältäkin, niin saamme luottaa, että sen on antanut hyvä Vapahtaja, joka haluaa sinun parastasi.

Viime sunnuntaina vietettiin hyvän paimenen sunnuntaita, myös tämän teksti kuvaa millainen on hyvä paimen. Hän haluaa varjella jokaisen, ja jokaisen hän kantaa Jumalan eteen rukouksessa. Siten voimme ymmärtää myös sen pienen jännitteen joka liittyy tämän sunnuntain nimeen, sillä nimeltään se on Jumalan kansan koti-ikävä, mutta toiselta nimeltään jubilate, riemuitkaa. Vaikka maailman viha välillä leiskahtaisi ja sanan seuraaminen varmasti tuo omat murheensa tässä maailmassa, ja usein tämän murheen keskellä me ikävöitsemme jo Jumalan kotiin. Niin silti päällimmäisenä meillä saa olla valtava riemu siitä, että me saamme kulkea Jumalan nimen pyhittäminä tässä maailmassa, Kristuksen voittosaatossa kohti kirkkautta ja iankaikkista elämää. Tänäänkin Jeesuksen testamentin kalliit aarteet ovat täällä alttarilla tarjolla. Amen.

Teol.kand. yht.yo Joel Kerosuo

Saarna pidetty Luther-säätiön messussa Joensuussa 15.5.2011