Pääkirjoitus Hannu Lehtonen
Kristuksen kasteen merkitys Martti Luther
Mitä Jeesuksen sukuluettelo kertoo meille? Lassi Mattila
Lääkärin vastaanotolla Augustinus
Sana ja kalat hukassa Joel Kerosuo
Jumalan liiton vahvistaminen(1. Moos. 17) Paul Kretzmann
Kaste pelastaa C. O. Rosenius
Jeesuksen nimi Martti Luther
Kaikkien evankeliumien alkupuolella kerrotaan Johannes Kastajasta. Johannes vaikutti vanhan ja uuden liiton taitekohdassa. Hän oli Kristuksen tienraivaaja, ”huutavan ääni erämaassa” (Joh. 1:23). Johanneksen väkevä parannussaarna sai aikaan, että moni ihminen tuli synnintuntoon. Kun he tunnustivat syntinsä, Johannes kastoi heidät Jordan-virrassa.
Johanneksen kasteen merkityksestä on esitetty erilaisia käsityksiä. Mainitakseni esimerkkinä yhden kannan: ”Näin Johanneksen kasteen ydin ei ole siinä, että se kykenisi tarjoamaan pelastusta, vaan se oli julkista tunnustautumista siihen, että kastettava oli rikkonut Vanhassa Testamentissa Jumalan ilmoittaman lain ja että hän syntisenä ansaitsi tulla hukutetuksi, niin kuin Nooan aikuinen ihmiskuntakin” (netissä julkaistusta saarnasta).
Perinteinen luterilainen linja on kuitenkin se, että Johanneksen kaste oli todellinen armonväline. Sen välityksellä saatiin syntien anteeksiantamus aivan kuten Jeesuksen asettamassa kasteessa. Perusteluna on mm. Luuk. 3:3: ”Ja hän (Johannes Kastaja) vaelsi kaikissa seuduissa Jordanin varrella ja saarnasi parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi.” Luther lausuu käsitellessään Jeesuksen keskustelua Nikodeemuksen kanssa: ”Ota ensiksikin huomioosi: hän johdattaa ja osoittaa Nikodeemuksen seurakuntansa ulkonaiseen virkaan, saarnaan ja kasteeseen, sanoessaan, että ihmisen täytyy syntyä uudesti vedestä ja Hengestä. Näin hän puhuu siitä virasta, jonka Johannes Kastaja Kristuksen edelläkävijänä ja palvelijana oli pannut alulle, niin kuin fariseukset ja Nikodeemus tarkoin tiesivät ja olivat nähneet. Hän tahtoo osoittaa hänet siihen, näin vahvistaen Johanneksen saarnan ja kasteen: se virka on oleva täydessä arvossaan, ja Jumala on sen määrännyt sitä varten, että sen kautta uudestisynnytään, ja että kukaan ei ole pääsevä sisälle taivaaseen, joka sitä ei omaksu tai sitä halveksii.” (Kirkkopostilla)
Gezelius-piispojen Raamatun selityslaitos avaa Matt. 3:6:a selittäessään valtavia näkymiä Vanhan ja Uuden Testamentin välisiin yhteyksiin. Gezeliuksen laitoksessa viitataan mm. kohtiin Joos. 3:16 sekä 2. Kun. 5:14, joissa Jordan-virralla on oma tärkeä osansa. Erittäin mielenkiintoinen viittaus on myös profeetta Eliaan, joka meni saman virran ylitse, ennen kuin hänet otettiin taivaaseen, 2. Kun. 2:7–8. Gezelius päättelee: ”niinpä täytyy meidän tulla kasteen kautta taivasten valtakuntaan, Joh. 3:5.”
Saarna loppiaisena
Martti Luther
Matt. 3:13-17
”Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen. 14. Mutta tämä esteli häntä sanoen: ’Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!’ 15. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ’Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus’. Silloin hän salli sen hänelle. 16. Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä. 17. Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: ’Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt’.”
Korkein ja suurin ihmeteko, josta tänä juhlapäivänä tulee saarnata, on se, että Johannes kastoi Jeesuksen Jordanilla. Mutta teidän nuorten tulee tänä päivänä oppia myös kiittämään Jumalaa tästä armosta, että Kristus, joka syntyi Beetlehemissä, on ilmoittanut itsensä pakanoille.
Pakanat eivät kuuluneet juutalaiskansaan vaan olivat muukalaisia. Siitä huolimatta Jumala alkoi houkutella luoksensa tätä kansaa, joka ei ollut hänen kansansa, nimittäin pakanoita, ettei heidän tulisi epäillä Herraa Jumalaamme, ikään kuin he eivät kuuluisi hänelle. Tähän houkutteluun kuuluu myös se, että Kristus ilmaisee syntymänsä pakanoille. Siten pakanat saavat lohduttautua sillä, että Kristus kuuluu heille ja että heidän tulee ottaa hänet vastaan aivan kuten juutalaistenkin, vaikka he eivät ole hänen kansansa kuten juutalaiset.
Nämä viisaathan [itämaan tietäjät, suom. huom.] olivat näet pakanoita, joilla ei – kuten juutalaisilla – ollut mitään pappia, jumalanpalvelusta eikä Jumalan sanaa. He olivat ympärileikkaamattomia, ilman temppeliä, ilman kirkkoja, ilman profeettoja; silti kaikesta tästä huolimatta he tulevat muukalaisina, sokeina ja aivan ansiottomana kansana Valon, Herran Kristuksen luokse ja ottavat hänet vastaan, lankeavat polvilleen, palvovat häntä ja antavat hänelle lahjoja. Hän ottaa heidät vastaan ja antaa heidän palvontansa ja lahjansa miellyttää itseään.
Tämä on kirjoitettu meille lohdutukseksi. Meidän tulee kiittää Jumalaa siitä, että Jumalan Poika ei ole hylännyt meitä pakanoita. Meidät otetaan vastaan aivan kuten juutalaiset. Jumala on perustanut maan päälle sellaisen valtakunnan, jossa meitä ei kohdella ansion vaan armon mukaan.
Mutta korkein, huomattavin ja lohdullisin kohta, josta tänä juhlapäivänä tulee saarnata, on se ilmestys, joka tapahtui Jordanilla Kristuksen kasteessa. Ja minä soisin, että tätä päivää kutsuttaisiin meidän Herramme Kristuksen kastepäiväksi tai juhlaksi, jolloin Herra kastettiin ja ilmoitettiin, kun hän oli kolmekymmentävuotias.
Evankelista kertoo hyvin tarkasti, miten tämä tapahtui. Kristus, joka tähän saakka oli pysytellyt hiljaa eikä ollut vielä astunut virkaansa, nousi Galileasta ja tuli Johanneksen luokse Jordanille antaakseen kastaa itsensä, kuten muut syntiset, jotka tunnustivat syntinsä ja kaipasivat niiden anteeksiantamista. Johannes kauhistuu tätä ja pitää itseään arvottomana Kristusta kastamaan. ”Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!” Mutta Kristus lausuu: ”Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus”. Se on: sinun täytyy kastaa minut, että köyhät syntiset voisivat tulla vanhurskaiksi ja autuaiksi. Minä olen näet tullut syntiseksi kaikkien syntisten tähden. Minun täytyy sen vuoksi tehdä se, mitä Jumala on pannut syntisten tehtäväksi, että he tulisivat minun kauttani vanhurskaiksi.
Tämä on kirjoitettu meille lohdutukseksi ja esimerkiksi, että Jumalan Poika antoi kastaa itsensä, vaikka hänellä ei ollut mitään syntiä, ja että hän tekee, mitä hän ei ollut velvollinen tekemään. Milloin me pääsemme siihen saakka, että teemme sellaista, mihin meitä ei ole velvoitettu? Olemmehan me niin kurjia konnia ettemme tee sitäkään, mikä meidän kuuluu tehdä? Kristus, Jumalan Poika, on pyhempi kuin kaste itse. Siitä huolimatta hän antaa kastaa itsensä ja on säätänyt ja asettanut pyhän kasteen. Lisäksi hän on määrännyt, että kasteen tulee jatkuvasti pysyä kristikunnassa ja kaikkien, jotka tahtovat tulla autuaiksi, tulee myös antaa kastaa itsensä.
Sen tähden täytyy niiden ihmisten olla syvällä helvetissä, jotka joko halveksivat kastetta tai puhuvat siitä ivallisesti. Perkele on eksyttänyt ja sokaissut heidät niin, ettei heillä ole sen vertaa korvia ja silmiä, että he voivat kuulla ja nähdä, mitä tässä tapahtuu. Miksi et tahdo antaa kastaa itseäsi tai lapsiasi? Antaahan Jumalan Poika kastaa itsensä. Miten sinä voit sitten olla niin kopea, vieläpä sokea ja mieletön, että halveksit pyhää kastetta? Vaikka kaste ei antaisi eikä hyödyttäisi mitään, niin eikö sinun tulisi antaa sille kaikki kunnia yksin sen vuoksi, että tässä kuulet, että itse Jumalan Poika on antanut kastaa itsensä. Hänen kunniakseen sinun myös tulisi antaa kastaa itsesi, vaikka kaste ei muuten olisi sinulle miksikään hyödyksi.
Mutta lisäksi tässä sanotaan myös, mitä meillä on tästä kasteesta odotettavissa ja miten se on meille hyödyksi. Siinä nähdään nimittäin, että taivaan Jumala vuodattaa itsensä tämän Poikansa kasteen ylitse kaiken armonsa kanssa. Taivas, joka ennen oli suljettu, avautuu, ja Kristuksen kasteen ylitse tulee ovi ja ikkuna, niin että sisälle taivaaseen voi nähdä. Tästedes ei ole enää eroa Jumalan ja meidän välillä, sillä itse Jumala laskeutuu Jordanille. Isä antaa kuulla itsensä äänessä, Poika pyhittää kasteen ruumiillaan, Pyhä Henki tulee alas kyyhkysen hahmossa. Eikö tämä nyt ole suuri ilmoitus ja varma, suuri merkki siitä, että kaste on Jumalalle rakas eikä hän voi jäädä siitä pois.
Sen vuoksi tätä päivää kutsutaan Epifaniaksi, ilmestyksen juhlaksi, koska Jumala – Isä ja Poika ja Pyhä Henki – ilmoittaa itsensä tällä tavalla. Pyhä Henki tulee herttaisessa hahmossa, kuin viaton kyyhkyinen. Kyyhkysellä on ystävällisin sydän kaikista linnuista. Siinä ei ole ensinkään vihaa eikä kiukkua. Sen tähden Pyhä Henki ilmestyy kaikkein ystävällisimmässä hahmossa mitä herttaisimmin merkiksi siitä, että hän ei tahdo olla meille vihainen, vaan että hän tahtoo auttaa meitä Kristuksen kautta tulemaan hurskaiksi ja autuaiksi.
Poika, joka oman persoonansa puolesta ei tarvitse kastetta, on henkilökohtaisesti tässä. Hän antaa kastaa itsensä ja ilmoittaa itsensä meille paitsi esimerkiksi myös armoksi, että meidän tulee käyttää hyväksemme tätä kastetta ja uskoa, että meillä sen välityksellä on armollinen Jumala, kun me tätä Kristuksen esimerkkiä seuraamme ja annamme sen mukaisesti kastaa myös itsemme.
Isä antaa kuulla itsensä tällä äänellä: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt.” Tämä on uusi ääni, jonkalaista ei kukaan ole koskaan aiemmin taivaasta kuullut. Ei olisi ihme, jos taivas ja maa vapisisivat Jumalan äänen edessä, kun hän puhuu. Lankeaisin kasvoilleni, jos kuulisin Jumalan äänen. Mutta tämä on eri ääni kuin Siinain vuorella, jolloin Jumala myös puhui taivaasta. Siellä hän antoi kuulla itseään niin kauhistuttavalla äänellä, että maanpiiri vapisi sen edessä ja vuoret tärisivät ja ihmiset pelkäsivät kuollakseen. Mutta tässä on pelkkää ystävällisyyttä, armoa ja laupeutta.
Ikään kuin Jumala tahtoisi sanoa näin: ihmiset, kääntäkää silmänne ja korvanne tännepäin ja pankaa tarkoin merkille. Tuossa teillä on ihminen, joka on kastettu. Tahdotteko tietää, kuka hän on? Hän on minun rakas Poikani, jossa minulla on kaikki iloni ja sydämellinen mielisuosioni. Teidän ei tarvitse pelätä hänen edessään. Sillä tuossa hän seisoo alastomana kuten kuka tahansa ihminen. Hän ei kanna miekkaa eikä hänellä ole maallista valtaa. Minunkaan edessäni teidän ei tarvitse pelätä. Sillä minä en nyt tule ukkosen ja salaman, pyssyjen ja pasuunoiden kanssa, kuten Siinain vuorella, vaan ystävällisessä hahmossa ja hyväntahtoisena.
Mitä epäystävällistä tässä on? Jumalan Poika, joka on synnitön ja täysin viaton, seisoo Jordanissa ja antaa kastaa itsensä; hän tekee enemmän kuin hän on velvollinen tekemään. Pyhä Henki tulee ystävällisessä hahmossa, kuin kyyhkynen, hänen päälleen, niin että Johannes näkee hänet silmillään. Isä puhuu meidän kanssamme mitä ystävällisimmin ja julistaa meille, että hän ei lähetä meille profeettaa, apostolia eikä enkeliä vaan oman ainosyntyisen Poikansa, johon hänen kaikki mielisuosionsa on.
Tämähän merkitsee minun mielestäni sitä, että meidän käsketään katsoa Poikaan, koskapa Jumala itse on viivytyksettä julistanut ja sanonut meille kaikille: Kuulkaa kaikki, jotka ihmisiä olette! Tämä on minun rakas Poikani, johon minun mielisuosioni on ja josta iloitsen. Jos te tahdotte, että minä olen teidän armollinen Isänne, niin te voitte saada sen helposti aikaan. Pitäytykää vain minun Poikaani, jolle en voi olla vihainen. Silloin, jos te olette kuuliaisia hänen äänelleen, olette tekin hänen tähtensä minulle rakkaita. Kuulkaa siis häntä ja tehkää, mitä hän teille sanoo.
Tätä ääntä tulisi seurata mitään vaivoja säästämättä eikä ikinä laskea tätä ihanaa ilmestystä pois silmistä ja sydämistä, että Herra, meidän Jumalamme, repäisee taivaan auki, lähettää Pyhän Hengen alas kyyhkysen muodossa ja itse puhuu suloisella äänellä lausuen: Tässä teillä on minun Poikani, minun rakkaani ja kallein aarteeni, ja kaikki, mitä minulla on. Ja Poika asettuu köyhäksi syntiseksi ja antaa Johanneksen kastaa itsensä Jordanilla.
Tänä päivänä on siis koko jumaluus – Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki – ilmoittanut itsensä mitä armollisimmin ja ystävällisimmin, persoonien eron mukaan kolmenlaisessa hahmossa, että jokainen tietäisi, miten hän tuntee Jumalan ja mitä hänen on Jumalasta uskottava ja erityisesti, miten hänen tulee suhtautua Kristukseen, nimittäin, että Jumala ei voi eikä tahdo olla vihainen sellaiselle ihmiselle, joka pitäytyy Kristukseen, ottaa vastaan hänen sanansa ja lohduttautuu hänen teoillaan. Sillä tässä sanotaan, että Isällä on sydämellinen mielisuosio kaikkeen siihen, mitä Poika tarkoittaa, sanoo tai tekee.
Miten autuaita me olisimmekaan, jos vain tahtoisimme tehdä tämän ja pitäytyä sydämissämme Poikaan. Toisaalta, ne ihmiset ovat onnettomia ja kirottuja, jotka antavat tämän äänen kaikua ja kulkevat ohi ikään kuin he eivät kuulisi sitä. Kirottu paavin roskaväki pilkkaa ja vainoaa yhä tätä ääntä. Paavi sanoo, ettei Isä ole mielistynyt yksin Poikaan. Hän on mielistynyt myös munkkeihin, pappeihin, messuihin, pyhiinvaelluksiin jne. Se, joka nyt oikein harkitsisi sitä, että eikö Jumalan ystävällisyyttä ja isällistä sydäntä tulisi korkeammin kunnioittaa kuin tällä tavalla, kuolisi mieluummin kymmenesti kuin eläisi moisten pilkallisten, onnettomien ihmisten luona.
Oppikaa siis, rakkaat lapset, niin kauan kuin voitte oppia ja kuulette tämän äänen kaikuvan. Muutama vuosi sitten me emme tienneet siitä mitään. Silloin taivas oli kiinni ja meidän täytyi perkeleen nimessä kuunnella, mitä munkit saarnasivat kiirastulesta, kummituksista ja muista valheista. Nyt saarnataan, Jumalan kiitos, tätä sanomatonta Jumalan armoa eikä puutu muuta kuin että sitä kuullaan ja opitaan. Maailmaa ei mikään voi auttaa vaan se pysyy kiittämättömänä ja sokeana. Kiittäkäämme kuitenkin Herraa Jumalaamme tästä hyvästä teosta, että hän on tänä päivänä ilmoittanut meille rakkaimpansa ja aarteensa, Pyhän Hengen kyyhkysen hahmossa, Poikansa Jordanilla kasteessa ja itsensä ihanassa, suloisessa äänessä.
Kuka ei nyt kiroaisi sitä, joka ei tässä tahtoisi kiittää, olla iloinen ja ottaa sydämestään vastaan Pojan, joka seisoo Jordanissa ja antaa kastaa itsensä syntisenä, johon Pyhä Henki asettautuu kyyhkysen hahmossa ja jossa Isän ääni on yhtä lähellä kuin seinä [Luther tarkoittaa ilmeisesti huoneen seinää, jonka lähellä hän oli, suom. huom.]. Siellä on epäilemättä ollut myös lukematon joukko pyhiä enkeleitä. Siellä näet, missä Isä ja Poika ja Pyhä Henki näin ilmoittaa itsensä, täytyy myös koko taivaallisen sotajoukon ja kaiken olla.
Oppikaa siis pitämään tätä juhlapäivää suuressa arvossa. Sekin on kyllä ilmoitus, että Kristus ilmoitti itsensä viisaille tähden välityksellä, mutta tämä tässä on paljon ylhäisempi. Sillä nämä ovat ne kolme oikeaa kuningasta, Isä Jumala, Poika Jumala ja Pyhä Henki Jumala, jotka kaikki kolme tavataan lähekkäin, kun Kristus antaa kastaa itsensä. On suuri ihme, että tämä ihana ilmestys tapahtui juuri Kristuksen kasteen yllä Jordanilla. Jos Jumala olisi tahtonut, olisi tämä ilmestys tapahtunut autiomaassa tai Jerusalemin temppelissä. Mutta sen tuli tapahtua kasteen yhteydessä meille opiksi, että meidän tulee pitää kastetta suuressa arvossa ja kun meidät on kastettu, ei meidän tule pitää eikä arvostella itseämme miksikään muuksi kuin sellaisiksi, jotka on tehty pyhiksi, vieläpä uudesti luotu sellaisiksi.
Pilkkaavat uudestikastajat ja lahkohenget sanovat nykyään, että kaste on vain pelkkää vettä. Noutakoon perkele moiset rääväsuut! Arvostelkoon siten koira, sika tai lehmä, joka ei tajua vedestä muuta kuin sen maun. Mutta kristityn ei tule arvostella maun vaan Jumalan sanan mukaan. Sillä siinä ei ole ainoastaan vettä vaan myös Jumalan sana ja voima. Kuten tässä nähdään Kristuksen kasteessa, että siinä on Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki, ja kaikki pyhät enkelit. Sen tähden se ei ole pelkkää vettä vaan armorikas vesi, jonka Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki on vihkinyt ja pyhittänyt. Tämän todistavat myös ne sanat, joilla Kristus on käskenyt kastaa lausuessaan: ”Kastakaa heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä.” Vesi ilman näitä sanoja on pelkkää vettä, mutta kun nämä sanat, ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä”, tulevat veteen, niin se ei ole pelkkää vettä vaan kaste.
Sen vuoksi kun tänä päivänä kastan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, on siinä Poika, joka pyhittää ruumiillaan, Pyhä Henki, joka pyhittää läsnäolollaan ja Jumala, Isä, joka pyhittää äänellään kasteen. Siksi ei voida sanoa, että se on vain pelkkää vettä, sillä koko jumaluus on siinä läsnä. Kastetta ei sen tähden tule myöskään pitää ihmistekona. Vaikka näet ihminen kastaa, ei hän kasta omassa nimessään vaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. He tulevat itsestään ja ovat tässä työssä; muuten kaste tuskin saisi aikaan sitä, mitä sen on määrä saada aikaan.
Kuka tahtoo nyt halveksia Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen sanaa? Kuka tahtoo kutsua Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen kastetta pelkäksi vedeksi? Emmekö näe, minkälaista maustetta Jumala tähän veteen heittää? Kun veteen heitetään sokeria, niin se ei ole enää vettä vaan kallisarvoista kirkastettua mausteviiniä tai jotain muuta. Miksi me sitten tahdomme tässä erottaa sanan vedestä ja sanoa, että se on pelkkää vettä? Ikään kuin Jumalan sana, vieläpä Jumala itse, ei olisi tässä vedessä läsnä. Ei näin, sillä Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki on tässä vedessä läsnä, kuten siellä Jordanilla, jossa Kristus seisoi vedessä, Pyhä Henki liikkui sen yläpuolella ja Jumala, Isä, saarnasi siinä.
Kaste on sen vuoksi sellainen vesi, joka ottaa pois synnit, kuoleman ja kaiken onnettomuuden, auttaa meidät taivaaseen ja ikuiseen elämään. Näin kallisarvoinen sokerivesi, mauste ja lääkevarasto (apteekki) on siitä tullut, kun Jumala on sekoittanut itsensä siihen. Mutta Jumala on elämän Jumala ja kykenee tekemään eläväksi. Koska hän nyt on tässä vedessä, niin sen täytyy olla oikea elämän vesi (Aqua vitae), joka ajaa pois kuoleman ja helvetin ja tekee ikuisesti eläväksi.
Meidän tulee siis oppia tuntemaan kaste oikein ja pitämään sitä suuressa arvossa, sillä kaste ei tapahdu jonkin enkelin tai ihmisen nimessä vaan Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä tai, kuten Ap. t. 2:38:ssa sanotaan, Jeesuksen nimessä, mikä merkitsee samaa [Cyprianus Jubaianumille: Jesu Christi mentionem facit Petrus, non quasi Pater omitteretur, sed ut Patri quoque Filius adjungeretur etc. (Cyprianus Jubaianumille: Pietari ei mainitse Jeesusta Kristusta, jotta Isä suljettaisiin pois, vaan jotta Poika liitettäisiin yhteen Isän kanssa). Walchin laitoksen toimittajan alanootti.]. Se näet, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi täytyy tunnustaa myös Isä Jumala ja Pyhä Henki, sillä Kristus sanoo selvästi, että hän tulee Isästä ja lähettää Pyhän Hengen. Se, joka nyt tunnustaa Kristuksen sydämestään, ei moiti hänen sanaansa valheeksi. Sitä vastoin hän uskoo, ettei Poika ole yksin, vaan Isä ja Pyhä Henki ovat hänen luonaan, vaikkei Isää ja Pyhää Henkeä mainita nimeltä.
Tämä tulee meidän hyvin oppia eikä erottaa sanaa pyhästä kasteesta tai vedestä, jolla kastetaan, vaan tunnustaa ja sanoa, että Jumala on säätänyt sen sitä varten, että se Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden Pyhän Hengen kautta puhdistaa meitä synneistä ja auttaa ikuisesta kuolemasta. Sillä mitä tekemistä Jumalalla, Isällä ja Pojalla ja Pyhällä Hengellä muutoin siinä olisi? Se, joka nyt on synneissä, pantakoon kasteeseen, niin on synti pois pyyhitty. Se, joka on kuolemassa, pantakoon kasteeseen, niin on kuolema nielty. Kasteella on näet jumalallinen voima, niin että se pesee synnit pois ja hävittää kuoleman.
Tätä varten me olemme kastetut, mutta jos me olemme langenneet syntiin ja tehneet vääryyttä, niin kaste, ja mitä siinä on meille luvattu, pysyy silti varmana ja lujana. Tulee vain palata takaisin eikä pysytellä synneissä. Sillä se ei käy päinsä, että kun haluat saada syntisi anteeksi, niin pysyt synneissä etkä tahdo tulla niistä irti päästetyksi. Sinun tulee muuttaa mielesi ja sanoa oikeassa uskossa: ”Jumala on pannut minut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen kasteeseen. Siihen minä palaan takaisin ja luotan siihen, että syntini ovat minulta pois otetut, ei minun tai jonkin ihmisen tai luodun tähden, vaan tämän miehen, Kristuksen, tähden, joka on kasteen määrännyt ja asettanut, ja joka on antanut kastaa itsensä kuin syntinen.
Tämä ilmestys ylittää siis suuresti sen, kun tähti ilmestyi (itämaan) viisaille. Paavikunnassa vähäisempää pidetään suurimpana ja sitä juhlitaan kahdeksan päivän ajan. Mutta olisi oikein, että tämä päivä saisi nimensä kasteesta ja että sitä kutsuttaisiin päiväksi, jona Kristus kastettiin. Niin meillä olisi syy saarnata kasteesta lahkohenkiä ja perkelettä vastaan, joka mielellään antaa meidän nähdä kaikkia muita asioita paitsi varsinaista aarrettamme. Sen hän tempaisisi mielellään pois silmistämme ja käsistämme, kuten paavikunnassa on tapahtunut, jossa tästä ilmestyksestä Jordanilla on saarnattu vähän tai ei yhtään.
Sen vuoksi teidän tulee oppia ja ahkerasti tarkata, miten tänä päivänä Jumala on ilmoittanut itsensä kauniilla saarnalla Pojastaan – kaikki se, mitä hän tekee meidän kanssamme ja mitä me teemme hänen kanssaan, on hänelle mieleen. Se näet joka seuraa Poikaa ja pitäytyy hänen sanaansa, on myös Jumalan rakas lapsi. Poika on ilmoittanut itsensä hauraassa ihmisyydessään, kun hän antoi Johanneksen kastaa itsensä. Pyhä Henki on ilmoittanut itsensä kyyhkysen hahmossa. Näin Herra, meidän Jumalamme, on antanut itsensä kaikella ystävällisyydellä ja armolla. Erityisesti Isä puhuu mitä ystävällisimmin ja lausuu: Tässä teillä ei ole enkeliä, profeettaa tai apostolia vaan minun Poikani ja minä itse. Kuinka Jumala voisi enemmän itsensä ilmoittaa? Kun hän näet itse saarnaa, ei hänellä voi olla saarnaajana ketään suurempaa palvelijaa. Miten me voisimme häntä enemmän palvella, kuin että kuulemme hänen Poikaansa, Vapahtajaamme, ja ojentaudumme sen mukaan, mitä hän meille saarnaa ja sanoo? Se, joka ei tätä usko autuudekseen, ei ole arvollinen sitä kuulemaan, vaan hän joutuu kuulemaan perkelettä ja hänen apostoleitaan ikuiseksi turmiokseen. Jumala suokoon meille armonsa, että kiittäisimme häntä siitä ja rukoilisimme, että hän säilyttäisi meidät siinä ja tekisi autuaiksi. Aamen.
W2 XIII,b, 1574–1583. Suomennos: Hannu Lehtonen
Lassi Mattila, teol. yo, Helsinki
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
”Näin on sukupolvia Aabrahamista Daavidiin kaikkiaan neljätoista polvea, ja Daavidista Babyloniin siirtämiseen neljätoista polvea, ja Babyloniin siirtämisestä Kristukseen asti neljätoista polvea.” (Matt 1:17)
Matteus aloittaa evankeliuminsa sukuluettelolla ja jakaa sen kolmeen osaan: Abrahamista Daavidiin, Daavidista pakkosiirtolaisuuteen ja pakkosiirtolaisuudesta Kristukseen. Mitä nämä vaiheet puhuvat meille?
Tämä sukuluettelo alkaa siis Abrahamista, Kaldean Uurissa asuneesta epäjumalanpalvelijasta, jonka Jumala armossaan valitsi ja teki kantaisäksi kansalleen. Abraham sai tulla fyysisesti kantaisäksi Israeliksi kutsutulle kansalle, mutta ennen kaikkea hän sai tulla hengelliseksi esi-isäksi Jumalan kansalle, joka koostuu jumalattomista ihmisistä, joille Jumala lukee heidän uskonsa Kristukseen vanhurskaudeksi. Abraham oli monella tapaa esimerkillinen mies – etenkin hänen kuuliaisuutensa Jumalan tahdolle hakee vertaistaan. Mutta suurinta tässä miehessä oli hänen uskonsa ja luottamuksensa Jumalaan, joka kuolleet eläväksi tekee ja kutsuu olemattomat olemaan. Kaiken kuuliaisuutensa hän ammensi Jumalan lupauksesta, jossa hänellä oli elämä huolimatta hänen kuolleesta tilastaan.
Siirrytään sitten Abrahamista Daavidiin. Suuri sotasankari ja runoilija, kuningas, joka tulisi aina toimimaan ylittämättömänä esimerkkinä muille kuninkaille: vaella kuin Daavid vaelsi, niin olet hyvä kuningas. Daavid epäilemättä oli ihailtavan hyvä kuningas eikä toista hänen vertaistaan ole nähty. Kuitenkin suurin kunnia, minkä Uusi Testamentti Daavidille omistaa, on hänen palvova kumarruksensa Herransa edessä, joka lukee hänelle vanhurskauden ilman tekoja ja antaa hänen ylen raskaat syntivelkansa anteeksi.
Entäs sitten pakkosiirtolaisuus? Tästä en osaakaan enää sanoa mitään esimerkillistä – en ainakaan sinne joutumisesta. Täydellinen katastrofi, jonka syynä on aikalaisten ja heidän isiensä loppumaton epäjumalanpalvelus. Jumalan mitta täyttyy, ja niin luvattu maa oksentaa kuvottavat asukkaansa pois.
Abraham, Daavid ja pakkosiirtolaisuus: tässä on pala Jumalan kansan historiaa. Tämä historia on ollut uskon ja epäuskon välistä taistelua, jossa uskottomuudella tuntuu usein olevan paljon isompi rooli. Törmäämme uskottomuuteen jopa kaikkein suurimmissa jumalanmiehissä, joita meillä on esittää. Lisäksi se hyvä mihin törmäämme, ei ole lähtöisin ihmisistä vaan on Jumalan lupauksen vaikuttamaa uutta elämää muuten kuolleessa, vihaa ja rakkaudettomuutta kasvavassa maaperässä. Ja sitten on vielä tämä pakkosiirtolaisuuden syvä aallonpohja, jossa Jumalan kansan syvä lankeemus piirtyy karmealla tavalla esiin.
Viimeisenä nimenä meillä on Kristus, joka syntyy neitsyt Mariasta kaikkien näiden nimien ja vaiheiden jälkeen. Jos sinun eteesi olisi laitettu kaikki nämä nimet ja vaiheet ilman tätä viimeistä nimeä, niin olisitko osannut kertoa, mihin tämä sukuluettelo johtaa? Niin, et varmaankaan olisi. Ja miksi et? Koska tässä sukuluettelossa ei olisi mitään tarkoitusta eikä mieltä ilman tätä viimeistä nimeä. Vain tämän viimeisen nimen tuntemalla voit löytää yhtenäisyyden Jumalan kansan historialle. Jumalan antama lupaus pelastuksesta tulevassa vaimon Siemenessä on se elämän lanka, joka yhdistää Jumalan kansan koko historian yhdeksi yhtenäiseksi Jumalan pelastussuunnitelmaksi. Tätä pelastussuunnitelmaa ei lopulta hallitsekaan synti ja epäusko vaan Jumalan pelastava vanhurskaus ja uskollisuus – siitä Matteuksen esittämä kaunis symmetria (sopusointu) muuten niin rumalta ja käsittämättömältä näyttävään sekasotkuun: neljätoista, neljätoista ja neljätoista.
Jos siis katsoessasi omaa elämänhistoriaasi et näe kaunista ja symmetristä (sopusointuista) järjestystä, vaan omiesi ja isiesi syntien aiheuttaman massiivisen sotkun, jota leimaa oma uskottomuutesi ja ehkä syvätkin lankeemukset, niin älä vaivu epätoivoon. On nimittäin vielä yksi nimi, joka voidaan lisätä epäonnistuneeseen elämänhistoriaasi. Tämä nimi on Jeesus Kristus, Abrahamin luvattu Poika, Daavidin täydellinen Poika ja Herra. Ja tämä nimi muuttaa kaiken. Tässä nimessä synnit pestään pois ja unohdetaan. Tässä nimessä luodaan järjestys epäjärjestykseen, tehdään kuolleet eläviksi, kutsutaan olemattomat olemaan ja julistetaan jumalattomat vanhurskaiksi. Saat siis tänäänkin rojahtaa kaiken syntisyytesi ja elämänhistoriasi painolastilla Vapahtajan syliin. Ja niin saat luottaa ja kerran viimeisenä päivänä nähdä, kuinka sinunkin elämääsi kaikesta huolimatta on hallinnut Jumalan pelastava vanhurskaus ja uskollisuus, luoden sinun elämästäsi kauniin ja symmetrisen punoksen, jonka halki kulkee yksi nimi: Jeesus Kristus, syntisten pelastaja.
Aamen.
Concordia-piirin hartaus 11.10.2011
Augustinus (354–430)
Saarna 17687 on ajoitettu vuoteen 414. Se sisältää monia sellaisia teemoja, joita Augustinus suosi polemiikissaan pelagiolaista liikettä vastaan. Pelagiuskiista leimasi voimakkaasti Augustinuksen uran jälkipuoliskoa (410–430). Irlantilaissyntyisen Pelagiuksen mukaan nimetty suuntaus opetti ihmisen tahdon vapautta, kielsi perisynnin ja piti mahdollisena kristillisen elämän täydellisyyttä jo tässä ajassa.
Augustinus korostaa saarnassaan, että myös vastasyntyneet lapset ovat perisynnin saastuttamia ja tarvitsevat kastetta. Lisäksi hän tähdentää, että usko on alusta loppuun Jumalan lahja. Ihminen ei voi millään tavalla sanoa vaikuttaneensa omaan pelastumiseensa. Myös kuva Kristuksesta lääkärinä (Christus medicus humilis) esiintyy usein Augustinuksen pelagiolaisvastaisissa teoksissa.
1. Veljet, kuunnelkaa tarkkaan, mitä Herra tahtoo opettaa tänään luetuissa lukukappaleissa. Hän antaa sanat, ja minä saan jakaa ne. Ensimmäisen lukukappaleen kuulimme apostolilta: Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen ensimmäinen. Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän. (Vrt. 1. Tim. 1:15–16. ”Ensimmäinen” lat. primus).
Tällaista saimme oppia apostolin tekstistä. Sitten lauloimme psalmin. Kehotimme toisiamme yhteen ääneen ja yksimielisin sydämin: Tulkaa, palvokaa ja polvistukaa, itkekää Herran edessä, joka on tehnyt meidät. Käykäämme tunnustaen hänen eteensä ja veisatkaamme hänelle ilolauluja. (Ps. 95:6, 2 LXX) Tämän jälkeen luettiin evankeliumi kymmenestä spitaalisesta, ja kuulimme miten vain yksi heistä, sekakansaan kuuluva, tuli kiittämään puhdistajaansa (Luuk. 17:11–19). Käyn läpi nämä kolme tekstiä sen mukaan mitä aika antaa myöten ja puhun jotain kaikista. Yritän myös sinnikkäästi ja Herran avulla olla viivyttelemättä yhdessä kohtaa niin, että siitä muodostuisi este toisten käsittelylle.
2. Apostoli kuvaa meille syitä kiitokseen. Muistatte, miten viimeisessä lukukappaleessa, evankeliumissa, Herra Jeesus kehuu tuota yhtä kiittämään tullutta miestä ja soimaa niitä kiittämättömiä, joiden iho puhdistui, mutta sydän jäi spitaalin valtaan. Miten apostoli sanoikaan? Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen. Sanalla hän tarkoittaa Kristusta Jeesusta, joka on tullut maailmaan. Miksi Jeesus on tullut? Pelastamaan syntisiä. Entä Paavali itse? Hän sanoo: joista minä olen ensimmäinen. Jos sanot, että et ole syntinen etkä ole koskaan ollutkaan syntinen, olet kiittämätön Vapahtajaa kohtaan. Kuolevaisten ihmisten joukossa, joka virtaa Aadamista asti, ei ole ollut ainuttakaan ihmistä, joka olisi vailla sairautta, ei ainuttakaan joka olisi tullut terveeksi ilman Kristuksen armoa.
Miten on sitten aivan pienten lasten laita? Ovatko he saaneet Aadamin tartunnan? Kyllä, heidätkin kannetaan kirkkoon. Koska he eivät osaa juosta tänne omin jaloin, he juoksevat toisten jaloilla terveyden lähteelle. Kirkkoäiti lainaa heille lähimmäisten jalkoja kulkemiseen, toisten sydäntä uskomiseen, toisten kieltä tunnustamiseen. Heitä rasittaa toisen ihmisen tekemä synti, mutta heidän tervehtyneet lähimmäisensä tunnustavat uskon heidän puolestaan ja niin he paranevat. Älkää siis kuiskailko toisillenne mitään vieraita oppeja. Näin kirkko on aina opettanut ja pitänyt kiinni tästä opetuksesta, jonka se on saanut isien uskosta ja jonka se tulee säilyttämään sitkeästi loppuun saakka. Eiväthän terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.
Mihin siis pikkulapsi välttämättä tarvitsisi Kristusta, ellei se olisi sairastunut syntiin? Jos lapsi olisi terve, miksi se pyytäisi lääkärin apua niiden välityksellä, jotka lasta rakastavat? Entä jos lapsen tuojat väittäisivät, että lapsella ei ole lainkaan perisyntiä, ja toisivat hänet silti Kristuksen luo. Sanoisimmeko kirkossa silloin, että viekää sitten nuo viattomat pois, eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat; ei Kristus tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä? Näin emme ole koskaan vanhemmille vastanneet emmekä vastaa.
Veljet, me tahdomme puhua lasten puolesta, jotka eivät vielä osaa puhua omasta puolestaan. Koska alaikäisen perintöä valvovan huoltajan tehtävää pidetään suurena vastuuna, niin eikö pienten lasten pääsy armon osallisuuteen ole vielä tärkeämpää? Huoltaja huolehtii alaikäisestä, etteivät ulkopuoliset pääse vanhempien kuoltua riistämään tätä. Vielä enemmän on syytä nostaa meteli lapsen puolesta, jos on pelättävissä, että vanhemmat jättävät tämän tuhon omaksi. Huudetaan apostolin kanssa, kun hän sanoo: Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen. Kristus Jeesus on tullut maailmaan vain siitä syystä, että voisi pelastaa syntisiä.
Kristuksen luokse tulevalla on varmasti aina jokin sairaus, josta hän tahtoo parantua. Ellei sitä ole, ei ole myöskään tarvetta tulla tapaamaan lääkäriä. Vanhempien täytyy valita. Joko heidän täytyy tunnustaa, että heidän lapsissaan parannetaan synnin sairaus tai sitten heidän täytyy luopua siitä, että tuovat lapsensa Kristus-lääkärin luokse. Eihän ole mitään järkeä tuoda tervettä lasta lääkärin vastaanotolle. Siellä käydään nyt tämmöinen keskustelu:
3. Apostoli sanoo: Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen ensimmäinen. Eikö muka ennen Paavalia ollut syntisiä? Varmasti oli: ihan ensimmäinen oli Aadam. Koko maailma oli täynnä syntiä, kun vedenpaisumus tuhosi sen, ja sen jälkeen sitä on kyllä tehty paljon lisääkin. Mitä apostoli sitten tarkoittaa sanoessaan ”minä olen ensimmäinen syntinen”? Hän ei tässä puhukaan syntisten järjestyksestä vaan suuruudesta. Pohtiessaan syntiensä suuruutta hän nimittää itseään ensimmäiseksi synninteossa. Esimerkiksi asianajajista voidaan sanoa, että joku on ensimmäinen, ei siksi, että hänellä on eniten virkavuosia, vaan siksi, että hän voittaa järjestään kaikki juttunsa. Niinpä apostoli kertoo toisaalla, miksi hän on suurin syntinen: Olen apostoleista vähäisin enkä edes ansaitse apostolin nimeä, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa (1. Kor. 15:9). Hän oli vainoajista ankarin, ja siksi syntisistä suurin.
4. Mutta minut armahdettiin. Saman tien apostoli kertoo syyn armahdukseensa: Jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän. Apostoli kertoo, että Kristus antaa anteeksi hänen puoleensa kääntyville syntisille ja jopa vihollisilleen. Hän valitsi vannoutuneen vihamiehensä, Paavalin, ja paransi hänet, niin että kukaan ei voisi ajatella olevansa toivoton tapaus.
Lääkäritkin muuten tekevät näin. Kun he tulevat paikkakunnalle, jonne heidän maineensa ei ole vielä kiirinyt, he valitsevat potilaikseen kaikki toivottomat tapaukset, ja parantavat heidät ensinnäkin hyvää hyvyyttään, mutta myös mainostaakseen osaamistaan. Silloin ihmiset alkavat kuhista naapureilleen:
Tällä tavalla Paavali juttelee jokaiselle sairastavalle, joka pitää itseään toivottomana tapauksena: ”Lääkäri, joka paransi minut, lähetti minut sinun luoksesi ja sanoi: ’Mene tuon epätoivoisen luo, kerro mikä sinua vaivaa ja miten minä sain sinut terveeksi aivan alta aikayksikön. Huusin taivaasta, yhdellä sanalla murskasin ja kaadoin sinut, toisella nostin sinut pystyyn ja valitsin sinut, sitten täytin sinut voimalla ja lähetin työhöni, vapautin ja seppelöin sinut. Mene ja kerro sairaille, huuda epätoivoisille: Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä.’
”Miksi pelkäätte? Miksi vapisette? Paavali on syntisistä ensimmäinen. Puhun teille, sairaat, maahan kaatuneet ja epätoivoiset. Katsokaa, miten olen nyt terve, pystyssä ja turvallisin mielin. Minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Hän kantoi jo aikaa sitten minun sairauteni ja otti sen pois. Hän suhtautui minuun niin kuin hyvä lääkäri suhtautuu mielisairaaseen ja otti kärsivällisesti vastaan nyrkiniskujani. Sitten hän antoi minulle voiman kestää lyöntejä hänen puolestaan. Minussa hän osoitti kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän.”
5. Älkää siis vajotko epätoivoon. Te, jotka sairastatte, menkää hänen vastaanotolleen niin tulette terveiksi. Te, jotka olette sokeita, menkää hänen luokseen, niin näette valon. Te, jotka olette parantuneet, tulkaa kiittämään häntä ja te, jotka olette kipeitä, juoskaa hänen luokseen parannettaviksi. Lausukaa yhdessä: Tulkaa, palvokaa ja polvistukaa, itkekää Herran edessä, joka on tehnyt meidät, terveiksi tulleet ihmiset.
Joku pohtii nyt mielessään: ”Ahaa, Jumala on kyllä tehnyt meidät ihmiset, mutta me ihmiset olemme tehneet itsemme terveiksi. Me olemme siis saaneet aikaan jotain parempaa kuin hän. Onhan terve ihminen parempi kuin ihmiset keskimäärin. Jos siis Jumala teki minusta ihmisen, mutta minä tein itsestäni hyvän ihmisen, niin se mitä minä tein on jotain parempaa!”
Älä korota itseäsi Jumalan yläpuolelle. Ole hänelle alamainen, palvo ja kumarra häntä. Tunnusta, että hän on sinut tehnyt. Vain Luoja voi luoda uudeksi. Vain tekijäsi voi sinut uudistaa. Psalmissa sanotaan: Hän on tehnyt meidät, emmekä me häntä (Ps. 100:3 LXX). Silloin kun hän loi sinut, sinulla ei ollut mitään omaa osuutta asiaan. Nyt kun olet olemassa, sinun osuutesi on vain juosta lääkärille ja pyytää häneltä apua.
Hän on kaikkialla läsnä. Sen ajatuksenkin, että pyydät häneltä apua, hän on laittanut liikkeelle sydämessäsi ja vieläpä kyvyn avunhuutoihinkin hän on lahjoittanut sinulle. Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa (Fil. 2:13). Jumalan kutsu on näin edeltänyt sitä, että teet niin kuin on hyvän tarkoituksen mukaista. Kutsu siis Jumalaa, sillä hänen laupeutensa kulkee edelläsi (Ps. 59:11 LXX). Hänen laupeutensa on edeltänyt sinun olemassaoloasi, tunteitasi, kuulemistasi ja myöntymistäsi. Hän on kaikessa kulkenut edelläsi: tee sinäkin jotain ennen kuin hänen vihansa koittaa.
”Mitä pitäisi tehdä, mitä pitäisi tehdä?”, sinä kyselet. Tunnusta, että kaikki hyvä, mitä sinulla on, on Jumalalta saatua ja kaikki paha on sinusta itsestäsi peräisin. Silloin et halveksi Jumalaa luetellessasi hyviä asioita elämässäsi, etkä kiittele niistä itseäsi. Silloin et myöskään syytä häntä siitä pahasta, mitä elämässä tapahtuu, etkä pysty sanoutumaan irti omasta vastuustasi. Tällainen tunnustus on oikea.
Jumala on kaikessa hyvässä ollut sinun edelläsi. Hän tulee kerran luoksesi ja tarkastaa lahjojensa kunnon ja sinun syntisi. Hän vie sinut tilille siitä, miten olet käyttänyt hänen hyvyyksiään. Koska hän on kulkenut sinun edelläsi ja jättänyt sinulle kaikki lahjansa, eikö sinun kannattaisi olla kiinnostunut siitä, miten aiot tulla kerran Jumalan eteen? Kuule psalmia: Käykäämme tunnustaen hänen eteensä (Ps. 95:2 LXX) Tee sovinto hänen kanssaan, ennen kuin hän tulee, ennen kuin hän on täällä. Sinullahan on ylipappi, jonka avulla voit korjata välisi Jumalan kanssa. Hän on Jumala niin kuin Isä, sinua varten ja sinun tähtesi ihmiseksi syntynyt. Laula siis kiitostasi ja käy tunnustaen hänen eteensä. Laula ja kiitä, käy tunnustaen hänen kasvojensa eteen, tunnusta syyllisyytesi. Laula ja kiitä häntä. Kun tunnustat syntisi ja kiität häntä, joka on sinut tehnyt, niin Herra, joka kuoli sinun puolestasi, tulee ja tekee sinut eläväksi.
6. Pidä tästä kiinni ja pysy tiukasti tässä uskossa. Älä vaihda ihonväriä, älä sairastu spitaaliin. Epävakaa usko, jolla on vaihtuvat värit, on merkki mielen spitaalista, mutta senkin Kristus voi puhdistaa. Ehkä olet ollut jossain uskonkohdassa vääränvärinen, olet tarkistanut asian ja vaihtanut kantasi parempaan. Näin se, mikä oli kirjavaa, on tullut taas yksiväriseksi. Älä ota siitä kuitenkaan itsellesi kunniaa, ettet osoittautuisi samanlaiseksi kuin nuo yhdeksän kiittämätöntä. Vain yksi palasi kiittämään. Muut olivat juutalaisia, mutta tuo yksi oli vieraasta kansasta ja edusti pakanakansoja. Hän suoritti Kristukselle kymmenykset. Mekin olemme Kristukselle velkaa sen, että olemme olemassa, elämme ja että meillä on ymmärrys. Olemme hänelle velkaa ihmisyytemme, hyvän elämämme ja oikean ymmärryksemme. Meidän omaa panostamme on vain synti. Onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi? (1. Kor. 4:7. Lat. Quid enim habes, quod non accepisti? Augustinus käytti usein tätä raamatunkohtaa pelagiolaisvastaisissa teoksissaan).
Niinpä te, jotka tiedätte, mistä puhun, ylentäkää sydämenne parannettavaksi sairaudesta ja puhdistettavaksi kirjavista synneistänne, ja tulkaa kiittämään Jumalaa.
Augustinus, Saarnoja, s. 69–78. Helsinki 2005. Kirjapaja. Latinankielestä suomentanut Timo Nisula. Johdanto ja selitykset suomentajan.
LXX = Septuaginta eli vanha kreikankielinen Vanhan Testamentin käännös
Joel Kerosuo, pastori, Joensuu
”Sen jälkeen Jeesus taas ilmestyi opetuslapsilleen Tiberiaan järven rannalla; ja hän ilmestyi näin: 2. Simon Pietari ja Tuomas, jota sanottiin Didymukseksi, ja Natanael, joka oli Galilean Kaanasta, ja Sebedeuksen pojat sekä kaksi muuta hänen opetuslapsistaan olivat yhdessä. 3. Simon Pietari sanoi heille: ’Minä menen kalaan.’ He sanoivat hänelle: ’Me lähdemme myös sinun kanssasi.’ Niin he lähtivät ja astuivat venheeseen; mutta eivät sinä yönä saaneet mitään. 4. Ja kun jo oli aamu, seisoi Jeesus rannalla. Opetuslapset eivät kuitenkaan tienneet, että se oli Jeesus. 5. Niin Jeesus sanoi heille: ’Lapset, onko teillä mitään syötävää?’ He vastasivat hänelle: ’Ei ole.’ 6. Hän sanoi heille: ’Heittäkää verkko oikealle puolelle venhettä, niin saatte.’ He heittivät verkon, mutta eivät jaksaneet vetää sitä ylös kalojen paljouden tähden. 7. Silloin se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti, sanoi Pietarille: ’Se on Herra.’ Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, vyötti hän vaippansa ympärilleen, sillä hän oli ilman vaatteita, ja heittäytyi järveen. 8. Mutta muut opetuslapset tulivat venheellä ja vetivät perässään verkkoa kaloineen, sillä he eivät olleet maasta kauempana kuin noin kahdensadan kyynärän päässä. 9. Kun he astuivat maalle, näkivät he siellä hiilloksen ja kalan pantuna sen päälle, sekä leipää. 10. Jeesus sanoi heille: ’Tuokaa tänne niitä kaloja, joita nyt saitte.’ 11. Niin Simon Pietari astui venheeseen ja veti maalle verkon, täynnä suuria kaloja, sata viisikymmentä kolme. Ja vaikka niitä oli niin paljon, ei verkko revennyt. 12. Jeesus sanoi heille: ’Tulkaa einehtimään.’ Mutta ei kukaan opetuslapsista uskaltanut kysyä häneltä: ’Kuka sinä olet?’, koska he tiesivät, että se oli Herra. 13. Niin Jeesus meni ja otti leivän ja antoi heille, ja samoin kalan. 14. Tämä oli jo kolmas kerta, jolloin Jeesus noustuaan kuolleista ilmestyi opetuslapsillensa.” (Joh. 21:1–14)
Kirkkaan viikon juhla
Armo ja rauha lisääntyköön keskellämme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta. Pääsiäisestä on kulunut viikko. Ylösnousemuksen kirkkaus loistaa maailmaan. Muistamme Kuninkaan ratsastuksen Jerusalemiin, maahan lasketut palmunoksat, viimeiset jäähyväissanat yön levottomuudessa Getsemanen puutarhassa, kavaltajan suudelman ja mestarin vangitsemisen. Olemme ristin luona valittaneet Jumalan Pojan kuolemaa ja haudanneet hänet tuoksuvien yrttien kanssa kallioluolaan. Mutta kuolema joutuukin väistymään Jumalan rakkauden tieltä. Temppelin väliverho on revennyt, Kristus on kaikkein pyhimmässä sovittanut koko ihmiskunnan synnit. Synti ja kuolema on kukistettu ja tyhjä hauta saarnaa koko maailmalle Kristuksen voittoa kuoleman vallasta. Paratiisin tappio ja ihmisen lankeemus ja tuomio ei olekaan viimeinen sana, vaan puutarhassa avautuu ihmisille uusi Eeden, kalliohaudasta avautuu nyt portti paratiisiin. Kristus esikoisena on noussut kuolleista ja valmistanut Golgatalla sijan Isän tykönä meille kaikille.
Nyt on niin sanottu kirkkaan viikon juhla, mutta eikö jokin tunnu olevan pielessä? Missä on opetuslasten ilo ja riemu? Ovatko he virkansa mukaisesti julistamassa Kristuksen voittoa ihmiskunnalle? Ei, vaan evankeliumiteksti kertoo, että he ovat kalastusveneessä. Eikö heidän pitänyt olla ihmisten kalastajia, vai aikoivatko he sen epäonnistuttua palata vanhoihin hommiin verkkojen ja veneiden kanssa. Mistä on kysymys?
Tuskailua kalastusveneessä
Enkeli oli välittänyt opetuslapsille viestin haudalla olleiden naisten välityksellä ja käskenyt heidän mennä Galileaan. Emme tiedä, kuinka pitkä ajanjakso välissä oli, mutta ilmeisesti jonkinlainen herpaantuminen oli tapahtunut. Jeesus oli ylösnoussut, mutta jotenkin kaikki tuntui vaikealta. Jeesuksen turvallinen olemus ei ollut enää heidän kanssaan. Kuolema oli voitettu, mutta silti tuntui orvolta ja yksinäiseltä. Tässä tilanteessa turhautuminen – tai ehkä vain puhdas tylsistyminen – oli iskenyt opetuslapsiin. ”Miksei mitään tapahdu? Missä Jeesus on? Oliko tämä sittenkin hukkareissu? Mitä jos ymmärsimme enkelin viestin jotenkin väärin? Ovatko ruuatkin jo loppu? Pahus kun Juudaksellekin jäi se kukkaro.” Usein kriisin ja levottomuuden hetkinä on turvallista palata tuttuihin ympyröihin ja niin seitsemän opetuslastakin palasivat sinne, mistä he kerran olivat lähteneet. Kolme vuotta aikaisemmin he olivat olleet samalla paikalla, kun Jeesus kutsui mukaansa. Verkot otettiin jälleen pölyttymästä ja vene työnnettiin vesille. Kalastaa he ainakin osaisivat, vaikka julistushommasta ei tulisikaan mitään. Mutta mitä meille kerrotaankaan: he eivät sinä yönä saaneet mitään. Joukko kalastuksen ammattilaisia ja paras kalastusaika, mutta ei mitään. Voitko kuulla veneestä Pietarin ja muiden opetuslasten väsyneen ja ärtyneen mutinan ja lievän itsesäälin, kuinka kalastustaidotkin ovat kadonneet Jeesuksen matkassa. Koko yö oli heitetty verkkoja, mutta ei edes sintin sinttiä ollut aamupalaksi, saati sitten muille vietäväksi. Ärtymyksen synnyttämässä hetkellisessä voimantunnossa yritetään vielä uudestaan heitellä verkkoja pitkin järveä, mutta ei se mitään auta. Ja niin helposti iskee masentunut mieliala. ”Ei tästä tule mitään. Me ollaan väärässä paikassa, tai sitten ne naiset kuvittelivat omiansa. Ei Jeesus tule. Kalastaakaan ei enää osata. Kohta pitää lähteä kerjuulle.”
Kuulostaako tällainen opetuslasten reaktio sinusta ehkä hieman ylimitoitetulta, jopa hieman lapselliselta. Kuinka nyt noin nopeasti aikuiset ihmiset alkavat synkistellä. Eikö heille voisi rohkaisten sanoa, että teillä on Jeesuksen lupaus, eikä siis mitään hätää. Mutta onko opetuslasten reaktio sittenkään niin ihmeellinen? Eikö tämä alakulo ole meille usein niin tuttua? Huonosti nukuttu yö, aamupala jäänyt taas kiireen takia väliin, jokin vastoinkäyminen ja kalastusveneen keikahdus pienestä aallosta, niin kaikki tuntuu romahtavan, ärsytys ja alakulo valtaavat mielen ja astuvat kannelle. Ja vaikka kuinka tiedät, että sinulla on Jumalan sana matkassasi ja ihana evankeliumi omistettavaksi, niin kovin helposti uskonluottamus saa meidän häilyvistä sydämistä väistyä, kun Jeesus ei vastaakaan silloin, kun minä haluaisin ja siten, kuin minä haluaisin. Miten pienestä juuresta epäilys Jumalan sanan lupauksia kohtaan voikin kummuta. Emmekö me ole niitä helposti alakuloon taipuvaisia, joiden tarvitsee yhä uudestaan kuulla kanssaveljien- ja sisarten ja ennen kaikkea Jeesuksen suusta, että ”ei mitään hätää, Jeesus on kanssasi.” Näin saavat myös opetuslapset jälleen oppia.
Tunnustajan paikalla
Opetuslapset riisutaan taas kaikesta omasta voimastaan ja taidostaan. He epäonnistuvat siinä ainoassa asiassa, joka heidän piti tässä maailmassa osata. Sähkömies kytkee väärin, arkkitehti piirtää mitä sattuu ja lääkäri lisää vääriä lääkkeitä. ”Kolme vuotta olen kierrellyt Jeesuksen kanssa ja perhe elänyt milloin milläkin. Ja nyt en saa edes pientä sinttiä tuolta valtavasta järvestä. Anopillakin nousee taas verenpaineet. Viimeksi hajotettiin talon katto ja nyt palaan tyhjin käsin takaisin, enkä edes kalaa saa.”
Silloin rannalta kuuluu ääni. ”Lapset, onko teillä mitään syötävää?” tai oikeastaan ”ei teillä taida olla mitään syötävää”. Kysymys pitää jo sisällään oletetun kieltävän vastauksen. Emme tiedä, miksi opetuslapset eivät tunnistaneet Jeesusta, mutta veneeseen kantautuneet Jeesuksen sanat ovat tuskin nostattaneet kauheasti mielialoja. ”Nyt nöyryytyksestämme tietää jo ventovieraskin ja kehtaa haukkua vielä pojiksi.” Suoraan kysymykseen oli kuitenkin vastattava. Vaikka ylpeyttä raastoikin, miehen kysymykseen oli vastattava kielteisesti. ”Mitään emme ole saaneet.” Vain pieni tuohtunut kieltävä murahdus kuuluu veneestä. Mutta miten siunattu tunnustus tuo lyhyt veneestä kuulunut ”ei ole” olikaan. Apostolit joutuivat jälleen kerran toteamaan, että tyhjin taskuin ollaan liikkeellä. Ei ole kalaa veneessä eikä sanaa saarnattavaksi. Vain lyhyt tunnustus epäonnistuneesta työstä, painavat silmäluomet ja tyhjä vatsa. Mutta tuon tunnustuksen jälkeen Jeesus voisi kertoa, mitä heidän pitäisi tehdä. Jumala tekee tyhjäksi, jotta voisi täyttää. Näetkö, kuinka opetuslapsia kuljetetaan jälleen tyhjentymispisteen kautta. Tuo piste on usein kipeä ja näyttää toivottamalta, mutta ei Jeesus meitä turhaan sinne kuljeta, vaan hän haluaa opettaa meille jotakin olennaista.
Jeesus kertoo yksinkertaisen ohjeen verkon heittämisestä, ei mitään ihmeellisiä taikajippoja. Opetuslapset tiesivät vain, että rannalla oli tuntematon mies. Eikö ole ihmeellistä, että kun tuntematon mies käskee heittämään verkot, he heti tottelevat? Ammattikalastaja ei ota neuvoja vastaan tuntemattomalta, joka ei ehkä tiedä asiasta mitään. Mutta nyt he ikään kuin sokean luottamuksen valossa tottelevat miestä. Ääni herättää kummallista luottamusta, ja tuttuuden häivähdys nousee ilmoille. Ajattele: kalastusveneessä työskentelevä pystyy aivan hyvin näkemään kummallekin puolelle venettä, onko siinä kaloja vai ei. Opetuslapset eivät näe mitään, mutta silti he päättävät heittää verkot. Samassa verkko pursuaakin kaloja. Jotain ihmeellistä siis vaikuttaa tapahtuvan. Jeesus tulee ikään kuin sanan kautta veneeseen. Hän saa masentuneet opetuslapset vielä uuteen yritykseen. Mutta tällä kerralla he eivät tekisi sitä omassa voimassaan, vaan Jeesuksen, Sanan kanssa, ja hänen sanansa ohjaamina ja sanan tarkoittamaan paikkaan.
Ajattelen, että kysymys verkkojen heittämisestä on jatkuvasti ajankohtainen meille. Ensinnäkin heitämmekö me verkkoja ja toiseksi, ovatko verkkomme oikeassa paikassa? Ajatelkaa tilannetta, että opetuslapset ovat saaneet Jeesukselta sanan heittää verkot tiettyyn paikkaan. He eivät näe siinä kalaa, mutta toisaalla, jossakin ihan muussa paikassa näkyisi olevan suuri kalaparvi. Ajattelen, että tässä on yhä toistuva kiusaus kristilliselle seurakunnalle: luotammeko Mestarin ohjeisiin silloinkin, kun hän joskus antaa meidän nähdä nälkää. ”Miksi, Jeesus, kauhomme tässä tyhjää vettä, kun toisaalla on valtaisat kalaparvet. Ja miksi, Jeesus, käytämme näitä vanhoja verkkoja, kun dynamiitin heittäminen järveen olisi paljon nopeampi ja modernimpi tapa kalastaa?” Oli meidän kiusauksemme sitten mikä hyvänsä, niin päivän teksti on jälleen suuri ihmisten kalastuksen oppitunti. Jeesuksen täytyy olla veneessä. Sanan kautta hän tulee opetuslasten luo, ja hän antaa sellaisen saaliin kuin tahtoo. Kristillinen kalastustehtävä on aina Jeesuksen omaa työtä. Vene on ohjattava sinne, minne hän sanoo, ja verkot on heitettävä sinne, minne hän tahtoo.
Pietarin tie
Aina verkot eivät näytä täyttyvän niin nopeasti. Kuin rohkaisuksi opetuslapsille ihme tapahtuu nyt välittömästi. Verkko on niin täynnä kaloja, etteivät he saa sitä nostettua veneeseen. Kuvittele, kuinka Pietari ilkosillaan kalastusveneessä väsymyksen ja ärtymyksen keskeltä tuijottaakin yhtäkkiä täysiä kalaverkkoja. Tämän kokemuksen kautta hän sai muistaa ja oppia jotakin olennaista. Sillä eikö kerran aiemminkin ollut käynyt samalla tavalla? Vaikka kaiken olisi pitänyt olla kunnossa, ei homma ollut toiminut. Omin avuin oli jääty vaille saalista ennenkin, ja silloin kalastajien ammattiylpeyttä kiusasi Nasaretilaisen puusepän ohje verkkojen heittämisestä. Muistatko kuinka Luukkaan evankeliumissa Jeesuksella oli sana Pietarille: ”’Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne’. Tähän Simon vastasi: ’Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.’ Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät.” (Luuk. 5:4–6)
Nyt Jeesus ylösnousseena Vapahtajana haluaa palauttaa tuon tapauksen opetuslasten mieliin. Kolme vuotta sitten Jeesus oli antanut opetuslapsille tehtävän olla Jumalan valtakunnan nuotan heittäjiä ja nyt Jeesus ikään kuin uudistaa ja vahvistaa tämän. Pietari yhdistelee hitaasti langanpäitä ja mietti mitä ihmettä oikein tapahtui, ja samassa Johannes jo tajuaa. Rannalla on Jeesus! Johannes oivaltaa ensimmäisenä, mutta jälleen Pietari ryhtyy ensimmäisenä toimeen. Ja nyt Pietari tarjoaakin meille jokaiselle aivan huikean esimerkin. Hän oli käynyt kovan koulun mestarin opetuksessa. Hän oli raadollisella tavalla oppinut näkemään oman syntisen luontonsa ja joutunut katkerasti itkemään havaittuaan, millainen petturi oli ollut hiilivalkean luona. Hän oli ymmärtänyt jo aiemmin jotakin Jumalan pyhyydestä, mutta nyt hän oli saanut oppia myös Jumalan anteeksiannosta. Sillä eikö Pietari ollut sanonut Jeesukselle ensimmäisen kalastusihmeen jälkeen, että ”Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen.” Mikä on muuttunut? Tapahtuma on lähes sama kuin viimeksi, mutta Pietarin reaktio on täysin päinvastainen. Pietari oli saanut oppia valtavan asian. Hän tiesi, ettei syntiselle ole mikään niin hyvä paikka kuin Jeesuksen luona. Ja meille kerrotaankin: ”Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, vyötti hän vaippansa ympärilleen, sillä hän oli ilman vaatteita, ja heittäytyi järveen.” Ilmeisesti Pietari oli niin sanotusti paitasillaan kalastamassa. Ja nyt ensimmäinen ajatus Pietarin päässä on, että ”täytyy päästä Jeesuksen luokse”. Eikö se ole jollakin tavalla paradoksaalista: kun Pietari oli vielä voimansa tunnossa, hän säikähtää Jumalan pyhyyttä, mutta nyt kun hän on nähnyt itsensä täydellisesti epäonnistuneena, hän ryntää Mestarin luokse. Kaikki muu saa jäädä. Voitko kuvitella kuinka kalastuspäällikkö ja lähetysjohtaja Pietari herkistyneessä innossa sen enempää miettimättä pulahtaa veteen ja liikutuksen vallassa kauhoo minkä ehtii päästäkseen Jeesuksen luokse. Työ, vaatimukset ja velvollisuudet eivät saa nyt askarruttaa mieltä. On päästävä Jeesuksen luokse. Paha ja tappio kääntyykin hyväksi. Kaiken pimeän, murheellisen ja oman epäonnistumisen takana piilevätkin loistavat enkelinsiivet. Kunhan vain saan olla Jeesuksen luona. Eikö Pietari aiemmin ollut Jeesuksesta varmistuakseen pyytänyt ihmettä: ”Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten.” Mutta nyt Mestarin sana sai riittää. Hän olisi valmis menemään Jeesuksen luokse raskaampaakin reittiä.
Sen minkä Pietari oli myrskyissä saanut oppia, Jeesus haluaa opettaa myös meille. Tiedäthän sinä, että paras paikka syntiselle on Jeesuksen luona. Kunpa meilläkin voisi olla elämämme myrskyissä ja ahdistuksen aikoina ajatus ”täytyy päästä Jeesuksen luokse”. Tämä vaikuttaa helpolta, mutta Luther toteaa, että se on yksi kaikkein vaikeimmista asioista opittavaksi. Kun vanha luontomme meitä kiusaa, niin kiusauksen hetkellä synti näyttää makealta, vain pieneltä pahalta johon lankeaminen on oikeastaan aika harmitonta. Toisaalta Jumalan näyttää vain lempeältä, jota ei oikeastaan kiinnostakaan mitä me teemme. ”Voisiko Jumala olla kiinnostunut näin mitättömästä asiasta, teenkö tämän vai tuon? Olethan tehnyt kaiken muuten niin hyvin, mikset voisi hieman antaa periksi.” Mutta lankeemuksen jälkeen, kun Jumalan sana, oma sydän ja perkele syyttävät, näyttäytyy synti hirmuisena ja Jumala vain ankarana tuomarina. Näyttää siltä, kuin syntiselle ei olisi enää toivoa. Ja kuulet päässäsi äänen: ”ei todellinen kristitty tekisi noin, et ansaitse Jumalan lapsen nimeä.” Siksi tämä on se kysymys, jossa Lutherin mukaan on suurin kamppailu: osata lankeemuksen jälkeenkin nähdä Jeesus armollisena Vapahtajana, joka vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä. Siksi meille jää aina vain Pietarin tie: ”Täytyy päästä Jeesuksen luokse”. Mitään muuta pakopaikkaa meillä ei ole, mutta mitään muuta me emme tarvitsekaan. Tiedäthän sinä, että paras paikka syntiselle on Jeesuksen luona?
Jeesus kutsuu väsyneet ja nälkäiset opetuslapset aterioimaan kanssaan. Hän ei lähetä vielä opetuslapsia julistamaan: ensin syödään, sitten palvellaan. Pietaria alkaa vähän hävettää, että hän hurskaan intonsa vallassa jätti ystävät veneeseen yksin töihin. Toivuttuaan sadan metrin vapaauintisuorituksesta hän hieman teatraalisesti menee yksin vetämään verkon rantaan.
Otetaan vielä aivan lyhyt katsaus saaliiseen. Meille kerrotaan, että kalasaalis oli 153 kalaa. Kuten kuvitella saattaa, tämä saalis on synnyttänyt monenlaisia innostuneita numerolaskelmia. Ainakin voimme sanoa sen, että jokainen kala on tiedossa. Jokainen kala evankeliumin verkossa on Jumalalle äärimmäisen arvokas. Siksi muista sinä joka pelkäät, että juuri siitä sinun kohdaltasi verkko varmasti repeää ja tunnet olevasi Jumalan valtakunnan nuotassa enää pienen siimanpätkän varassa: Kristuksen verkot eivät repeile, kuten verkot eivät repeilleet päivän tekstissäkään Tiberiaan järvellä. Hän ei päästä sinusta irti. Yksikään ei unohdu Jumalalta. Jokaisen hän kutsuu ja jokaisen ruokkii.
Tänäänkin saamme jäädä ylösnousemuksen riemuun. Jeesus tuli konkreettisella tavalla evankeliumitekstissä opetuslasten luo ja myös meidän luokse tänään täällä. Joko sitten olet täynnä pääsiäisen riemua tai ovat elämän huolet viikon aikana vieneet ilosi ja rauhasi, niin Jeesus kysyy, ”lapset, onko teillä mitään syötävää”, ja nälkäiset ja uupuneet hän jälleen kutsuu aterioimaan. Pietarin tavoin sinä saat tänään alttarilla tulla Jeesuksen luokse. Siksi meillä ei ole mitään hätää. Hän kutsuu hiilivalkean ääreen tänäänkin. Hiilivalkealta me saamme lähteä kaikkeen maailmaan ja olla tämän ylösnousemuksen todistajia. Amen.
Saarna pidetty Luther-säätiön Markus-yhteisön messussa 1.5.2011
Paul Kretzmann, USA
Lupaus uudistetaan
17:1: ”Kun Abram oli yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanha, ilmestyi Herra hänelle ja sanoi hänelle: ’Minä olen Jumala, Kaikkivaltias; vaella minun edessäni ja ole nuhteeton.’” Kaksikymmentä neljä vuotta Abram oli nyt ollut muukalaisena Kanaanissa, kolmetoista vuotta oli vierähtänyt Ismaelin syntymästä ja vielä Abramin ja Saarain kärsivällisyyttä koeteltiin kovasti; vieläkään ei lasta ollut tullut ilahduttamaan heidän sydämiään. Mutta Herra ilmestyi nyt uudelleen Abramille kutsuen itseään kaikkivaltiaaksi Jumalaksi ja käskien palvelijaansa vaeltamaan hänen edessään, viettämään koko elämänsä nuhteettomasti. Jokainen, joka on uskon kautta vanhurskautettu, käyttäytyy koko elämässään ja teoissaan siten, että hän antaa kaiken kunnian Jumalalle ja panee koko luottamuksensa Häneen, vaikka Hän viipyisi joidenkin lupaustensa täyttämisessä.
17:2: ”Ja minä teen liittoni meidän välillemme, minun ja sinun, ja lisään sinut ylen runsaasti.” Jumalan liittoon perustuva lupaus lukemattomista jälkeläisistä toistetaan tässä ja sitä vahvistetaan. Erityistä painoa pannaan jälkeläisten tavattoman suureen määrään.
17:3: ”Ja Abram lankesi kasvoilleen”, uskonsa nöyryydessä ja ylitsepursuavassa ilossa. ”Ja Jumala puhui hänelle sanoen: 4. ’Katso, tämä on minun liittoni sinun kanssasi: sinusta tulee kansojen paljouden isä.’” Liittoa ei tehty tässä, sillä se oli jo voimassa, mutta sen oli nyt määrä käydä toteen. Herra määräsi omalta osaltaan, että Abramista tulee kansojen paljouden isä. Kaikkivaltias Herra täyttää aina asianmukaisena ajankohtana, mitä Hän lupaa lapsilleen.
17:5: ”Niin älköön sinua enää kutsuttako Abramiksi, vaan nimesi olkoon Aabraham, sillä minä teen sinusta kansojen paljouden isän.” Näin Aabrahamille näytetään jälleen suuri kansakunta, joka hänen Siemenensä, Messiaan, välityksellä oli määrä koota kaikista kansakunnista, kaikkien uskovien suuri seurakunta (Room. 4:17). Tämän kaksinkertaisen lupauksen merkkinä Jumala muutti Abramin nimen (”ylhäinen isä”) Aabrahamiksi (”suuren joukon isä”). Jumala itse selitti, että Hän oli asettanut hänet kansakuntien paljouden isäksi.
17:6: ”Minä teen sinut sangen hedelmälliseksi ja annan sinusta tulla kansoja, ja sinusta on polveutuva kuninkaita.” Aabrahamin jälkeläisten joukossa oli heimoja ja kansoja, ylhäisiä, mahtavia ja rikkaita kuninkaita. Lupaus on jälleen niin laaja ja kaikenkattava, että sen täytyy katsoa sisältävän erityisesti ne hengelliset siunaukset, jotka on luvattu niille, jotka ovat Aabrahamin jälkeläisiä uskossa.
17:7: ”Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun jälkeläistesi Jumala.” Tässä painotetaan jälleen sitä seikkaa, että Jumala, pannessaan täytäntöön liiton, on oleva ikuinen hyvyyden ja laupeuden Lähde Aabrahamin todellisille jälkeläisille.
17:8: ”ja minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi sen maan, jossa sinä muukalaisena asut, koko Kanaanin maan, ikuiseksi omaisuudeksi; ja minä olen heidän Jumalansa.” Ikuista liittoa ja ikuista omistusta korostetaan toistamalla se yhä uudelleen. Tämä osoittaa, että liitto ja luvattu perintö sisälsi hengellisen siemenen – kaikki ne, jotka ottaisivat Jumalan vastaan Aabrahamin uskolla. Niihin sisältyi myös taivaallinen Kanaan kaikkine siunauksineen, jotka on luvattu meille Kristuksen ansioiden kautta, jossa yksin Jumala on meidän Jumalamme.
Ympärileikkaus säädetään
17:9: ”Ja Jumala sanoi Aabrahamille: ”Mutta sinä pidä minun liittoni, sinä ja sinun jälkeläisesi, sukupolvesta sukupolveen.” Lupaus hyvyydestä ja armosta Jumalan puolelta asettaa ihmiselle velvoituksen noudattaa Hänen liittonsa sopimusehtoja.
17:10: ”Ja tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa; pitäkää se: ympärileikatkaa jokainen miehenpuoli keskuudessanne.” Niinpä ympärileikkaus, operaatio, jolla lihan esinahka poistetaan, ei ole pelkkä hygieeninen toimenpide, vaan uskonnollinen toimitus, osa Jumalan liittoa, Hänen armonsa sakramentti.
17:11: ”Ympärileikatkaa esinahkanne liha, ja se olkoon liiton merkki meidän välillämme, minun ja teidän.12. Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta, keneltä tahansa, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi. 13. Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi. 14. Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut minun liittoni.” Ympärileikkaus oli siis sakramentti, armonväline, Vanhassa testamentissa, uskonnollinen toimitus, jonka välityksellä Herra välitti liittonsa siunaukset Aabrahamin lapsille. Sen sopimusehdot olivat yksinkertaiset toimituksen itsensä ollessa selvästi osoitettu: sen tarkoitus oli olla liiton merkki; sen toimittamisen aika oli kahdeksan päivää tai kahdeksas päivä syntymän jälkeen; se ei koskenut ainoastaan poikalapsia vaan myös orjia, sekä niitä lapsia, jotka olivat syntyneet herransa kotona että niitä, jotka oli ostettu muualta; toimitus oli loukkaamaton – jokainen miespuolinen henkilö, joka ei ollut alistunut tähän liiton sopimusehtoon, oli määrä leikata pois jumalallisella tuomiotoimella varhaisen kuoleman kautta. Tämän sakramentin merkitys oli se, että Aabrahamin jälkeläisten tuli ympärileikata sydäntensä esinahka, olla pyhä kansa Herralle (5. Moos. 10:16). Ennen kaikkea ympärileikkaus oli kuitenkin uskonvanhurskauden sinetti (Room. 4:11) ja pyhän kasteen, Uuden testamentin vastaavan sakramentin, esikuva. Kasteen veden – ulkonaisen merkin – välityksellä Jumalan vanhurskaus, syntien anteeksiantamus sinetöidään meille.
Saaralle luvataan lapsi
17:15: ”Ja Jumala sanoi Aabrahamille: ”Älä kutsu vaimoasi Saaraita enää Saaraiksi, vaan Saara olkoon hänen nimensä.” Tämä nimen muutos on merkittävä, sillä Aabrahamin vaimoa, joka tähän asti tunnettiin Saaraina, ’ruhtinaallisena’, ’sankarillisena’, tuli tämän jälkeen kutsua Saaraksi, ’prinsessaksi’, prinssien ja kuninkaiden esiäitinä. Siten Jumalan lupaus rajoittui, ensin Aabrahamin perheen jäsenestä poikaan, joka on hänen ruumistaan lähtöisin, ja nyt hänen omaan poikaansa, joka on Saarasta, hänen vaimostaan, ei jostain orjanaisesta.
17:16: ”Ja minä siunaan häntä ja annan hänestäkin sinulle pojan; niin, minä siunaan häntä, ja hänestä tulee kansakuntia, polveutuu kansojen kuninkaita.” Korostus pannaan selvästi siihen seikkaan, että onnellinen pojan syntymistapahtuma Saaralle on seuraus Jumalan siunauksesta. Kun tämä näet on totta jokaisen vaimon kohdalla, oli se erityisen totta Saaran tapauksessa, jonka päälle Herra oli pannut hedelmättömyyden ristin.
17:17: ”Aabraham lankesi kasvoillensa ja naurahti, sillä hän ajatteli sydämessään: ’Voiko satavuotiaalle syntyä poika, ja voiko Saara, joka on yhdeksänkymmenen vuoden vanha, vielä synnyttää?’” Hämmästys sellaisesta lupauksesta niissä olosuhteissa, jollaisina Aabraham ne tunsi – hän itse oli 100-vuotias mies ja Saara 90-vuotias, ja silti heistä oli määrä tulla vanhemmat – tämä täytti hänet niin syvällä kunnioituksella, että hän lankesi kasvoillensa, ja niin suurella ilolla, että hänen täytyi naurahtaa. Hän sydämensä tuli täyteen Jumalan voiman ja laupeuden palvontaa ja ylistämistä.
17:18: ”’Ja Aabraham sanoi Jumalalle: ’Kunpa edes Ismael saisi elää sinun edessäsi!’” Tätä ei puhuttu pelosta, että Herra aiheuttaisi nyt Ismaelin kuoleman, vaan rukouksena, että Ismaelilla olisi osa liiton siunauksista.
17:19: ”Niin Jumala sanoi: ’Totisesti, sinun vaimosi Saara synnyttää sinulle pojan, ja sinun on pantava hänen nimekseen Iisak, ja minä teen liittoni hänen kanssaan iankaikkiseksi liitoksi hänen jälkeläisillensä.’” Herra korostaa sitä, että Saaran poika olisi liiton kantaja, hän, jolle Aabraham antaisi nimen Iisak (’hän joka nauraa’); Iisakin tuli välittää Messiasta koskeva lupaus lapsilleen hänen jälkeensä. Se lupaus, joka ei niinkään koskisi heidän ajallista hyvinvointiaan kuin heidän hengellisiä siunauksiaan ja jolla sen vuoksi olisi merkitys myös Iisakin hengellisille jälkeläisille.
17:20: ”Mutta myös Ismaelista minä olen kuullut sinun rukouksesi; katso, minä siunaan häntä ja teen hänet hedelmälliseksi ja annan hänen lisääntyä ylen runsaasti. Hänestä on polveutuva kaksitoista ruhtinasta, ja minä teen hänestä suuren kansan.” Ismael oli syntynyt lihan mukaan eikä sen vuoksi voinut olla lupauksen kantaja (Gal. 4:30). Hänet oli määrä siunata erittäin runsaasti tämän elämän siunauksilla: hänen jälkeläisissään tulisi olemaan kaksitoista ruhtinasta ja hänen jälkeläistensä lukumäärä olisi tavattoman suuri.
17:21: ”Mutta liittoni minä teen Iisakin kanssa, jonka Saara sinulle synnyttää tähän aikaan tulevana vuonna.” Jumala oli nyt myös asettanut määräajan, jolloin Iisak syntyisi. Ja tämä lupauksen lapsi olisi Messiasta koskevan lupauksen kantaja. On järkevää ja Raamatun kertomukseen selvästi perustuvaa, että Aabraham opetti kaikille lapsilleen tosi Jumalan pelkoa. Meidän täytyy tästä päätellä, että niiden erityisten Aabrahamin ja Iisakin jälkeläisten, joihin Herra tässä viittaa, täytyy tarkoittaa kaikkia hengellisiä jälkeläisiä, kaikkia niitä, jotka Aabrahamin uskon välityksellä tulevat Aabrahamin lapsiksi (Room. 4:11–17).
17:22: ”Kun Jumala oli lakannut puhumasta Aabrahamin kanssa, kohosi hän ylös hänen luotansa.” Kun Jumala oli antanut Aabrahamille kaikki välttämättömät määräykset, näky päättyi.
Aabrahamin kuuliaisuus
17:23: ”Ja Aabraham otti poikansa Ismaelin sekä kaikki kotona syntyneet ja kaikki rahalla ostamansa palvelijat, kaikki Aabrahamin perheen miehenpuolet, ja ympärileikkasi sinä samana päivänä heidän esinahkansa lihan, niin kuin Jumala oli hänelle sanonut.” Ripeä ja täsmällinen kuuliaisuus, jota Aabraham osoitti, on ilmaus hänen uskostaan. Tuona samana päivänä hän näet toimitti ympärileikkauksen toimituksen Ismaelille ja kaikille miehilleen – sekä ne, jotka olivat hänen kotonaan syntyneitä, että ne, jotka hän oli ostanut – sekä itselleen.
17:24: ”Aabraham oli yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanha, kun hänen esinahkansa liha ympärileikattiin. 25. Ja hänen poikansa Ismael oli kolmentoista vuoden vanha, kun hänen esinahkansa liha ympärileikattiin. 26. Aabraham ja hänen poikansa Ismael ympärileikattiin sinä samana päivänä; 27. ja kaikki hänen perheensä miehet, sekä kotona syntyneet että muukalaisilta rahalla ostetut, ympärileikattiin hänen kanssaan.” Siten järjestettiin ensimmäinen seurakunta Vanhan testamentin liiton aikana.
Suomennos: Hannu Lehtonen
”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu” (Mark. 16:16)
”Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne puke neet.” Katso, tämä on koko sen käsittämättömän puhtauden ja otollisuuden salaisuus, mikä meille kasteessa Jumalan silmien edessä lahjoitetaan. Olemme pukeutuneita Kristukseen. Emme enää ole Jumalan silmäin edessä omassa persoonassamme, vaan hänen poikansa Kristuksen persoonassa, samalla tavoin kuin ei Kristuskaan sovintopäivänä ollut Isänsä edessä omassa persoonassaan, omassa kunniassaan, vaan meidän persoonassamme, ja ainoana syntisenä kaikkien syntisten puo lesta kantoi koko maailman syntejä. Silloin hän oli maailmaan pukeutuneena. Nyt me kasteessa pukeudumme Kristukseen, ja Jumala katsoo meitä, ei sen mukaan, mitä itse olemme vaan mitä Kristus on; me olemme Jumalan edessä Kristuksen vaatteissa, Kristuksen persoonassa, Kristuksen vanhurskaudessa ja kunniassa. Tätä merkitsee se, että on ”pukeutunut Kristukseen”. Kaikki, mitä Kristus oli, teki ja omisti, on kasteessa meille siirretty, meille lahjoitettu, jotta se, mitä Kristus meidän puolestamme oli ja on, on niin kokonansa meidän ikään kuin me itse omassa persoonassamme sitä olisimme. Mitä Kristus meidän sijassamme teki, on niin kokonansa meidän ikään kuin itse olisimme tehneet sen. Sillä me olemme Kristukseen pukeutuneet.
C. O. Rosenius
Armoa armosta, s.46 (toim. Arvid Hydén)
Sley 1945