Matti Roininen, Lahti

”Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen.” (1. Tim. 6:9)

Tässä elämässä käy usein niin, että sieltä, missä ihminen uskoo saavuttavansa onnen, hän periikin onnettomuuden. Apostolin varoitus rikkauden viettelyksestä ei koske vain niitä, jotka ovat päässeet menestyksen makuun. Hän varoitti kaikkia. Nekin, jotka eivät olleet alkua pidemmällä, olivat vaarassa langeta, sillä tarkkaavainen lukija huomaa, kuinka kysymys on ensimmäiseksi ihmisen tahtotilasta.

Jeesus lausui vuorisaarnassa: ”Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa (raha ja omaisuus)” (Matt. 6:24). Se, joka alkaa palvella mammonaa, tulee Jumalan viholliseksi. Jumalanpalveluskin muuttuu ulkokultaiseksi. Ihmisen jumala ei välttämättä ole se, jonka nimeä hän suullaan tunnustaa, mutta varmasti se, jonka varassa hän uskoo elämänsä olevan.

Luopumuksesta ei kasva hyviä hedelmiä, vaikka kaikki näyttäisi ympärillä paratiisin ihanuudelta. Ihmiset eivät tällöin ikävöi Jumalan paratiisiin (hänen valtakuntaansa), vaan rakentavat sen itselleen maan päälle. Aineellisen hyvinvoinnin alttarille viedään kodin onni, luovuttamattomina pidetyt isänmaalliset arvot, yhteiskuntaa koossa pitävät lait ja oikeudet. Kaikki heitetään kevytmielisesti väärän jumalan alttarille.

Jeesuksen opetuslapset olivat enimmäkseen köyhiä. He julistivat heille taivaasta tullutta autuutta. Juuri he saivat varoituksen mammonan palveluksesta. He eivät saaneet käyttäytyä pakanoiden tavoin. Jeesus kehotti heitä ja niin myös meitä etsimään ensiksi Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan (Matt. 6:33).

Edellä olevat kallisarvoiset opetukset on usein käännetty kieroon väittämällä, ettei niitä noudatettaessa käyttäydytä vastuullisesti. Ihmisen ei tarvitsisi enää tehdä työtä. Kaikki hyvä tulisi taivaasta itsestään. Jeesus itse oli nuoruudesta lähtien ruumiillisen työn tekijä (rakentaja, puuseppä). Hän ei tavoitellut helppoa elämää, vaikka Jumalan enkelit olivat valmiina häntä palvelemaan. Sen sijaan hän itse tuli maan päälle palvelemaan Isän tahdon mukaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä.

Apostoli Paavali, joka yllä antoi varoituksen rikkauden viettelyksestä, teki työtä omaksi ja seurueensa hyväksi (teltantekijä). Hän muistutti määräyksestään, jossa hän ilmoitti, ”että kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä” (2. Tess. 3:10). Jälleen kysymyksessä on ensimmäiseksi ihmisen tahtotila, josta sitten seuraa tarkoituksen mukaisia toimintoja. Sellaisia, joilla kylläkin on oikea tahto, mutta ei kykyä saavuttaa tavoitteita, tulee auttaa.

Jokainen yhteisö lähtien perheestä ja päätyen valtioon, voi hyvin, kun sillä on runsaasti työtätekeviä jäseniä. Sellaiset, joiden ei tarvitse tehdä työtä, löytyvät etupäässä yhteiskunnan huipulta, kun vastaavasti alin luokka on vailla työtä ja elää sen tähden puutteessa. Hälytyskellojen pitäisi soida silloin, kun työtätekevä keskiluokka haihtuu joko ylös tai alas. Ahneus on joka tapauksessa turmiollista. Se, joka rahaa rakastaa, ei saa rahaa tarpeeksi.

Apostolisesta ”talousopista” viriäisi siunaus, jos sitä noudatettaisiin. Kristillisessä toiminnassa on koettu uudestaan ja aina uudestaan, kuinka vapaaehtoinen työ on tuonut mukanaan siunauksen. Valitettavasti sielläkin liikkuu ”juudaksia” poimimassa toisten vaivannäöstä parhaat päältä. Oikea rakkaus antaa mieluummin kuin ottaa (Ap. t. 20:35; 2. Kor. 9). Kristillinen omaisuuden yhteys perustuu uskoon ja rakkauteen siinä määrin kuin itse kullakin on halua ja edellytyksiä antaa jotakin toisten hyväksi.

Kristillisiä ohjeita ei voida asettaa vaikkapa vuorisaarnasta lähtien mallisäännöksi yhteiskunnalle, koska niiden noudattaminen edellyttää ilman ulkokultaisuutta Pyhän Hengen vaikuttamaa mielenmuutosta. Mieleltään turmeltuneet ihmiset ovat silloin tällöin esittäneet, että Jeesus oli ensimmäinen sosialisti. Kukaan ei voi osoittaa, että Jeesus olisi ryöstänyt rikkailta ja jakanut köyhille. Valitettavasti tällainenkin esimerkki löytyy. Ensimmäisten diakonien joukossa oli Nikolaus (Ap. t. 6:5), josta tuli oman oppisuunnan perustaja (nikolaiitat). Hän opetti yhteisomistusta jopa siinä määrin, että tarjosi apostoleille käyttöön kaunista vaimoaan. Kun yksi synti avaa portit, niin monta muuta tulee siitä sisälle.

”Mikä taas orjantappuroihin kylvettiin, on se, joka kuulee sanan, mutta tämän maailman huoli ja rikkauden viettelys tukahuttavat sanan, ja hän jää hedelmättömäksi.” (Matt. 13:22)

Tunnustus 2/2011