Siegbert W. Becker, Ilmestyskirjan selitys. Kaukainen voittolaulu.
Concordia 1999, 388 sivua. Saatavana sekä nidottuna (25 mk) että
sidottuna (50 mk). Suomentaja Hannu Lehtonen.
Ilmestyskirjasta vilisee monenlaisia tulkintoja, ja monet uskovat ovat aivan helisemässä niiden kanssa ja saavat niistä myös epäterveitä käsityksiä. Sen vuoksi on ilolla toivotettava tervetulleeksi kielellemme luterilaisten selitysperiaatteiden mukaan laadittu kommentaari. Kustantaja on tehnyt julkaisullaan arvaamattoman suuren palveluksen maamme kristikansalle. Siitä on odotettavissa paljon siunausta.
Tri Becker oli Amerikan tunnustuksellisia luterilaisia. Hän oli alun perin Missourisynodista, jonka hän jätti vuonna 1963 oppikurin puutteen vuoksi ja liittyi Wisconsinin synodiin toimien professorina Mequonin teologisessa korkeakoulussa. Näin ollen Becker on ollut hyvin tietoinen näissä kirkoissa eläneestä tunnustuksellisesta Ilmestyskirjan tulkintaperinteestä.
Lutherilta ei ole yhtenäistä Ilmestyskirjan selitystä. Häneltä löytyy hajanaisia selityksiä sieltä täältä hänen valtavasta tuotannostaan, jotka on kaivettava erikseen esiin. Välistä Becker viittaa Lutheriin. Missourisynodissa ovat saksankielisen selityksen Ilmestyskirjaan laatineet C. M. Zorn (julkaistu Zwickaussa, Saksassa v. 1910) ja G. Gösswein (CPH 1900). Stoeckhardtin Ilmestyskirjan luennoista on koottu hänen kuolemansa jälkeen englanniksi käännetty kirja. Näihin olisin kaivannut viittauksia. Konservatiivin tri C.H. Little’n selitykseen (CPH 1954) Becker viittaa.
Luettaessa tällaista selitysteosta ja verrattaessa sitä muihin selityksiin lukijan on tarpeen olla selvillä kahdesta tärkeästä asiasta. Näistä ensimmäinen on se, että kaikki sellaiset selitykset, jotka ovat ristiriidassa oikean opin eli uskon analogian kanssa, ovat väärinä oikopäätä hylättävät. Becker ei poikkea uskon analogiasta; sen sijaan hän torjuu sen kanssa ristiriidassa olevia selityksiä, kuten ulkonaisen maanpäällisen tuhatvuotisen valtakunnan opin eli kiliasmiin, joka on ristiriidassa paitsi monien yksittäisten raamatunkohtien kanssa myös selvien Raamatun ilmaisemien uskonkohtien kanssa. Tällaisia asioita ovat mm. Kristuksen valtakunnan hengellinen luonne, Kristuksen toinen tulemus eli tulemus viimeiselle tuomiolle, kristillinen toivo, Kristuksen kirkon ristinalaisuus ja kaikkien kuolleitten herättäminen samana eli viimeisenä päivänä. Juuri siksi kiliasmi on niin vaarallinen, että se tuo mukanaan salakavalasti vaarallisia harhoja. Usein se asettaa kysymyksenalaiseksi Raamatun selkeyden ja tekee opinasioissa epävarmaksi.
Toinen on se, että oikean opin mukaisia selityksiä samalle kohdalle voidaan tarjota useimmiten enemmän kuin yksi. Jopa itseltään Lutherilta voi löytyä samaan raamatunkohtaan erilaisia, opin kanssa yhteensopivia selityksiä, saati sitten, että eri selittäjät saattavat olla yksityiskohdista eri mieltä. Tällaisissa tapauksissa lukija voi annettujen perusteiden ja raamatuntuntemuksensa valossa ajatella, mikä opinmukainen selitys hänestä parhaiten vastaa tekstiyhteyttä. Erimielisyys tällaisissa asioissa ei tee ketään harhaoppiseksi eikä ole peruste kirkolliseen eroon tai yliampuvaan kritiikkiin. Lutherilla oli välistä tapana sanoa tähän tapaan: Näin olen tämän ymmärtänyt. Jos joku antaa paremman selityksen, hyvä on. Beckerin selitystäkään, vaikka uskon siitä olevan suurta apua ja siunausta, ei tule pitää selitysopillisissa yksityiskohdissa ainoana mahdollisena selityksenä ja kuin viimeisenä sanana.
Esimerkkinä ottaisin pienen yksityiskohdan, llmestyskirjan 4:6 maininnan “lasisesta merestä, kristallin näköisestä”. Becker sanoo siitä: “Mutta valtaistuimen edessä taivaassa Johannes näkee meren, joka on täysin tyven. Täällä ei ole mitään, mikä häiritsisi sitä hiljaista rauhaa, jota valtaistuimen ympärille kokoontuneet nauttivat. Tämän meren kristallin kirkkaus merkitsee myös, että Jumalan läheisyydessä ei ole minkäänlaista saastaa tai tahraa.” (s. 98) Nämä ovat oikeita asioita. Näkisin tuon Ilmestyskirjan lausuman yhteydessään kuitenkin toisin, nimittäin siten, että kun täällä ajan myrskyissä kulkevan Jumalan seurakunnan asioita tarkastellaan Jumalan valtaistuimelta käsin hänen enkeleitten kautta toteuttamansa kaitselmuksen valossa kaikki on tyyntä ja kristallinkirkasta. Kaiken täytyy palvella niiden parasta, jotka saavat autuuden periä. Kun täällä hätäillään ja ollaan vähäuskoisia, taivaassa on levollinen rauha. Jumala näkee omiensa tarpeet ja antaa taistelevalle seurakunnalleen varman voiton. (Vrt. Matt. 8:25-26: ”Niin he menivät ja herättivät hänet sanoen: ‘Herra, auta, me hukumme.’ Hän sanoi heille: ‘Te vähäuskoiset, miksi olette pelkureita?’ Silloin hän nousi ja nuhteli tuulia ja järveä, ja tuli aivan tyven.”) Kaikesta vastustuksesta huolimatta Jumalan lasten täysi luku tulee perille, ja sitä palvelee koko luomakunta pyhien kerubien ja muiden enkeleitten ohjaamana, ja tästä sekä Vanhan että Uuden testamentin seurakunta antaa kiitoksen Jumalalle (j. 11). Muuten Becker tuo 4. luvun selityksessään hienosti esille enkeleitten toiminnan.
Ilmestyskirja on ikään kuin koko muun Raamatun käsite- ja kuvamaailman kokoomateos, jonka oikea ymmärtäminen edellyttää sen hyvää tuntemusta. Becker selittäessään Ilmestyskirjan kuvakieltä tuo hyvin sen taustaa esiin.
Ilmestyskirja on kirjoitettu Kristuksen taistelevalle seurakunnalle lohdutukseksi, että se muistaisi täällä aina taivaallisen päämääränsä, jonka se on varmasti saavuttava. Ilmestyskirjan välityksellä sieltä kaikuu tänne kaukainen voittolaulu vakuuttaen, että kerran nyt täällä kilvoitteleva kristitty veisaa sitä toisten osaveljien kanssa, jotka ovat valkaisseet vaatteensa Karitsan verellä. Beckeriltä tämä ei jää piiloon, päinvastoin.
Suomentajan viittaukset suomalaisiin käännöksiin ovat valaisevia.
Kustantaja on saanut kirjan hinnan sen arvoa paljon huokeammaksi. Toivottavasti se auttaa monia hankkimaan kirjan ja paneutumaan Ilmestyskirjan ihmeelliseen ja uskovalle erittäin lohdulliseen maailmaan.
Markku Särelä, pastori
Tampere
