Soili Haverinen, teol. maist.

Uutinen Norjan verilöylystä kesken kesälomahelteiden saa ensijärkytyksen jälkeen mielen etsimään selitystä. Mikä saa ihmisen ryhtymään noin silmittömään julmuuteen? Syytä etsii myös media. Syy täytyy löytää, eristää ja eliminoida, jotta yleinen turvallisuudentunne saadaan takaisin. Tässä tilanteessa medialla on suuri vastuu, koska ihmisten pelko ja viha kohdistuu niihin, joiden katsotaan edustavan jotain samaa kuin massamurhaajan ja samalla jotain itselle vierasta, jotta syy on mahdollista eristää oman elämänpiirin ulkopuolelle.

HS:n verkkosivujen mukaan tekijä ”kirjoitteli verkkosivuilla, jotka on yhdistetty kristillisiin ääriliikkeisiin”. Myös Ylen uutisten mukaan tekijä on kirjoitellut ”jyrkän kristillisillä verkkosivuilla” tästä Yle päätteli tämän olevan kristillinen uskonkiihkoilija. Niille lukijoille, joille kristillisyys on vierasta, uutisointi tarjoaa helpon selityksen tapahtuneelle: äärimmäinen kristillisyys saa tappamaan ihmisiä silmittömästi ja on siksi vaarallista. Psyykkinen tarve saa selityksen uppoamaan siitä huolimatta, että jokainen tietää, ettei verkkosivuilla kirjoittelu tee tekijästä kristittyä sen enempää kuin poliisin uniformun käyttäminen poliisia.

Mihin kristillisyys äärimmillään johtaa? Mitä tulisi kutsua äärikristillisyydeksi? Tämän määritteleminen on nyt ensiarvoisen tärkeää, koska käsitteitä ”kristillinen ääriliike” ja ”äärikristillisyys” on viljelty varsin runsaasti mediassa puhuttaessa suomalaisista luterilaisista herätysliikkeistä. Maailman mittakaavassa nämä edustavat normaalia, jopa hieman penseää kristillisyyttä, mutta Suomen valtakirkon politisoitumisen myötä niistä on tullut kirkon sisäinen uskonnollinen vähemmistö.

Median tulisi varoa sitä, ettei uutisointi johda yksinkertaisintakaan lukijaa luulemaan, että kotoisella herätyskristillisyydellä olisi jotain tekemistä Norjan verilöylyn kanssa. Vaikka toimittajat osaisivat tehdä eron sellaisen ”äärikristillisyyden” välillä, joka saa ihmiset laittamaan rahansa ja elämäntyönsä muiden auttamiseen jopa oman henkensä uhalla, ja sellaisen ”äärikristillisyyden” välillä, joka johtaa täysin päinvastaiseen tulokseen: silmittömään verilöylyyn, lukijat eivät välttämättä osaa.

Heti uutisoinnin jälkeen nettikeskusteluihin on ilmaantunut vihamielisiä kristittyjä parjaavia kommentteja. Ajassamme on elävään kristillisyyteen hyvin vihamielisesti suhtautuvia aatevirtauksia. Median vallassa on päättää, lietsotaanko tuota vihaa valheellisia mielikuvia synnyttävällä ja ruokkivalla uutisoinnilla.

Mitä siis tulisi pitää äärikristillisyytenä? Jokaisen kristityn esikuva on Herramme Jeesus Kristus sanoineen ja tekoineen. Tarkalleen ottaen Jeesus on ainoa koskaan elänyt äärikristitty. Äärikristillisyys on äärimmäistä samankaltaisuutta hänen kanssaan. Hän sanoi: ”joka miekkaan
tarttuu, se miekkaan kaatuu”, ”rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne
puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia” ja ”jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin” ja eli myös itse niin.

Se, joka turvautuu väkivaltaan levittääkseen ideologiaansa, on teoillaan irtisanoutunut kristillisyydestä vaikka väittäisi muuta.

Voisiko mikään teko olla kauempana Jeesuksen esimerkistä kuin Norjan massamurhaajan teko? Se on epäkristillisyydessään äärimmäinen.

Kristityn ei tarvitse karttaa äärimmäistä kristillisyyttä vaan pikemminkin murehtia, että on siitä niin kaukana.