hänen juhliessaan 60-vuotista taivaltaan 8.12.2013

Herran apostoli Johannes sai katsella Patmoksessa tulevaisuutta ajat sitten 60 vuotta täyttäneenä. Kun Jeesus Kristus oli luvannut johtaa apostolit kaikkeen totuuteen, tarvittiin vielä Ilmestyskirjakin ja sen ihmeelliset näyt.

Hän näki kyllä luonnollisilla silmillään silloisen Rooman imperiumin vainot kristittyjä kohtaan, mutta hän näki myös, miten kristikunta joutuu pitkäksi aikaa ”toisen pedon” hirmuvaltaan. Kuitenkin tuonakin aikana oli paljon niitä, ”jotka eivät olleet notkistaneet polviaan Baalille, eivätkä olleet hänelle suuta antaneet”. He olivat vaikeuksienkin keskellä niitä, jotka elivät Karitsan yhteydessä. Tuo siellä täällä oikeiden alttareiden ja saarnatuolien yhteydessä sovintoveren armosta elävä Herran seurakunta (koinonia, 1 Kor 10:16) on antanut meillekin väkevän todistuksen ja tradeerannut esimerkiksi taivaallisia virsiä, joissa puhalletaan pasuunaan Siionissa, syvennytään lunastuksen salaisuuteen ja annetaan kunnia Hänelle, joka oli, joka on ja tuleva on.

Ilmestyskirjan 14 luku alkaa puhua kolmesta enkelistä. Olemme ymmärtäneet, että Ilmestyskirja puhuu pastoreista, kun se puhuu enkeleistä. Malakian kirjan 2. luku puhuu samasta asiasta. Saarnamiehet ovat Herran enkeleitä, siis Jumalan apulaisia, hänen salaisuutensa huoneenhaltijoita, Kristuksen puolesta käskyläisiä. Nyt Patmoksen näkijä saa nähdä erityisesti Kirkon kolme oikeauskoista enkeliä eli paimenta, jotka Jumala tulee lähettämään suurissa ahdistuksissa kamppailevien uskoviensa avuksi.

Mutta tällaisia vakaita, oikeita paimenia on meidänkin aikanamme ja yhä enemmän jopa antikristilliseksi muuttuvassa Suomessamme.

Olet ollut, pastori Halvar, monelle meistä erityinen Herramme lähettämä enkeli. Saatanan synagoga on kyllä aina tuottanut hirveitä oppeja ja opettajia. Mutta lopunaikoina, jolloin kirkkomme opillinen luopumus ja rappio on mitä järkyttävintä todellisuutta, ei ole enää kenenkään helppo löytää oikeita alttareita ja saarnatuoleja raamatullisine paimenineen.

Vuosien ajan on tarvittu juuri sellaisia pastoreita kuin Sinä Halvar olet eli JUMALAN PYHÄÄN SANAAN JUURTUNEITA JA TUNNUSTUKSEEMME SITOUTUNEITA! Eipä voi myöskään parempaa kirjaa saada Sinun juhlakirjaksesi kuin mitä on Werner Elertin ”Ehtoollinen ja kirkollinen yhteys varhaiskirkossa”.

Kiitämme vuosia jatkuneesta yhteisestä tiestä samassa opissa,

samassa ilossa ja ristissä!

Kolmiyhteinen Jumala Sinua Halvar siunatkoon!

Sakari Korpinen