Paul Kretzmann, USA

Iisakin syntymä, ympärileikkaus ja vieroittaminen
21:1: ”Ja Herra piti Saarasta huolen, niin kuin oli luvannut; ja Herra teki Saaralle, niin kuin oli puhunut.” Herra piti Saarasta huolen tekemällä hänelle lupauksensa mukaan. Hän antoi Saaralle sen, mitä tämä oli monta vuotta kaivannut, oman lapsen. Lapset ovat hyvän Jumalan lahja.
21:2: ”Ja Saara tuli raskaaksi ja synnytti Aabrahamille pojan hänen vanhoilla päivillään, juuri sinä aikana, jonka Jumala oli hänelle sanonut.” Jumalan lupaus täyttyi kirjaimellisesti, sillä juuri sinä ajankohtana, jonka hän oli maininnut viimeisen vierailunsa aikana, lupauksen lapsi syntyi – muukalaisena itse asiassa, koska Aabraham oleskeli yhä filistealaisten maassa. Iisakin syntymä oli Saaralta uskon teko. Kaikista inhimillistä heikkouksistaan huolimatta hän oli oikea Herran lapsi (Hepr. 11:11).
21:3: ”Ja Aabraham nimitti poikansa, joka hänelle oli syntynyt, sen, jonka Saara oli hänelle synnyttänyt, Iisakiksi.” Painopiste on jälleen siinä seikassa, että tämä oli lupauksen lapsi, Aabrahamin lapsi, ei orjattaren, vaan Saaran, hänen vaimonsa lapsi. Hän suostui Jumalan käskyyn antamalla pojalleen nimeksi Iisak (’hän joka nauraa’), 1.Moos. 17:19. Kuten Aabrahamin iloisen naurun oli aiheuttanut suuri ristiriita ajatuksen ja todellisuuden välillä, niin Iisakin syntymä oli Jumalan laupeuden ihme, josta syystä poika oli aina oleva iloisen ja kiitollisen mietiskelyn kohde.
21:4: ”Ja Aabraham ympärileikkasi poikansa Iisakin, tämän ollessa kahdeksan päivän vanha, niin kuin Jumala oli hänen käskenyt tehdä. (1. Moos. 17: 11, 12) 5. Aabraham oli sadan vuoden vanha, kun hänen poikansa Iisak syntyi hänelle. 6. Ja Saara sanoi: ’Jumala on saattanut minut naurunalaiseksi; kuka ikinä saa tämän kuulla, se nauraa minulle.’ (KR 92: ”Jumala on antanut minulle aiheen iloon ja nauruun, ja jokainen, joka tästä kuulee, iloitsee ja nauraa minun kanssani.”) 7. Ja hän sanoi vielä: ’Kuka olisi tiennyt sanoa Aabrahamille: Saara on imettävä lapsia? Ja nyt minä kuitenkin olen synnyttänyt hänelle pojan hänen vanhoilla päivillään.’” Se oli suuren ilon aihe, sillä – viitaten nimeen, jonka Herra oli lapselle valinnut – Saara huudahti: ”Jumala on valmistanut minulle naurun; kaikki, jotka sen kuulevat, iloitsevat minun kanssani” (huom. KR 38 kääntää tässä toisin, KR 92 vastaa tässä kohdassa Kretzmannin käyttämää käännöstä). Hän oli täynnä hämmästystä ihmeenomaisesti annetusta lapsesta. Kuka olisi ikinä ajatellut tai rohjennut ilmaista ajatuksen, että hänellä tulisi vielä olemaan oma lapsi hyväiltäväksi ja hoidettavaksi?
21:8: ”Ja poika kasvoi, ja hänet vieroitettiin. Ja Aabraham laittoi suuret pidot siksi päiväksi, jona Iisak vieroitettiin.” Aabraham jakoi vaimonsa kiitollisuuden täyteisen ilon ja teki poikansa vieroittamisesta suuren juhlapäivän asiaankuuluvin pidoin. Tämä tapahtui Iisakin ollessa suunnilleen kolmen vuoden ikäinen. Tämä kertomus muistuttaa meitä suuremmasta ihmeestä, Jeesuksen syntymästä, joka myös, joskin paljon ihmeellisemmällä tavalla, syntyi vastoin normaalia luonnon järjestystä. Iisak on myös kaikkien aikojen uskovien esikuva. Sillä samoin kuin hän syntyi Jumalan lupauksen voimasta, niin mekin olemme lupauksen hengellisiä lapsia (Room. 9:8; Gal. 4:28; 1. Piet. 1:23).
Haagar ja Ismael karkotetaan
21:9: ”Ja Saara näki egyptiläisen Haagarin pojan, jonka tämä oli Aabrahamille synnyttänyt, ilvehtivän.” Ismael toi ilmi tunteensa ivallisena pilkkanauruna, ehkä jo Iisakin vieroituksen juhlapäivänä. Epäusko, kateus ja ylpeys oli herännyt Ismaelissa sen tähden, että yksin Iisak oli talon perillinen. Se, että Ismael matki Iisakia sekä ivasi ja teki hänet naurunalaiseksi, ei voinut kauan jäädä salatuksi Saaralta.
21:10: ”[Ja] sanoi Aabrahamille: ’Aja pois tuo orjatar poikinensa, sillä ei tuon orjattaren poika saa periä minun poikani, Iisakin, kanssa.’” Tässä ei ollut kysymys mitättömästä kateudesta, vaan se, mitä Saara sanoi, piti yhtä Herran lupauksen kanssa. Tähän asti Haagaria oli suvaittu Aabrahamin talossa, mutta nyt Saara vaati, että orjatar oli ajettava pois, että Aabrahamin oli katkaistava kaikki yhteys häneen ja hänen poikaansa.
21:11: ”Aabraham pahastui suuresti tästä puheesta poikansa tähden.” Hänen henkilökohtainen kiintymyksensä omaan lihaansa ja vereensä ja se seikka, että Jumala oli antanut hänelle erityisiä, Ismaelia koskevia lupauksia (1. Moos. 17:18, 20), sai hänet epäröimään sellaisen askeleen ottamista.
21:12: ”Mutta Jumala sanoi Aabrahamille: ’Älä pahastu siitä poikasi ja orjattaresi tähden. Kuule Saaraa kaikessa, mitä hän sinulle sanoo, sillä ainoastaan Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset.’” Jumala ratkaisi asian Saaran eduksi. Aabrahamin tuli panna syrjään henkilökohtaiset tunteensa ja ajatuksensa, sekä Ismaelin että Haagarin suhteen, ja kuulla vaimonsa ääntä. Sillä Iisakin oli määrä olla Messiasta koskevan lupauksen kantaja; hänen jälkeläistensä välityksellä Herran siunauksen oli määrä tulla kansoille, Messiaan persoonassa. Vrt. Room. 9:7, 8; Hebr. 11:18. Saaran sanoilla on erityinen hengellinen merkitys, kuten pyhä Paavali osoittaa Gal. 4:29:ssä: ”Mutta niin kuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin nytkin.” Lihallismieliset maailmanlapset ivaavat ja vainoavat hengellismielisiä Jumalan lapsia. Herran tahto on, että hänen lastensa tulee erottautua kaikissa hengellisissä asioissa maailman lapsista ja välttää kaikkia ansoja, jotka on asetettu niitä varomattomia varten, jotka etsivät hänen vihollistensa ystävyyttä.
21:13: ”Mutta myöskin orjattaren pojasta minä teen suuren kansan, koska hän on sinun jälkeläisesi.” Aabrahamin tähden myös orjattaren poika oli saava suuren osuuden tämän maailman hyvyyksistä.
21:14: ”Varhain seuraavana aamuna Aabraham otti leipää ja vesileilin ja antoi ne Haagarille, pannen ne hänen olalleen, sekä pojan, ja lähetti hänet menemään. Hän lähti ja harhaili Beerseban erämaassa.” Kuten tavallista, Aabraham ei hukannut aikaa suorittaessaan velvollisuutensa, niin epämieluisaa kuin se olikin. Varhain seuraavana aamuna hän varusti Haagarin leivällä ja vesileilillä ja kutsui sitten Ismaelin, joka oli tuolloin lähes seitsemäntoista vuoden ikäinen nuorukainen. Kun nämä kaksi oli lähetetty pois, he vaelsivat lounaaseen, luultavasti aikomuksena päästä tärkeimmälle karavaanitielle kohti Egyptiä. Näin tapahtui ero, jonka täytyi tulla ennemmin tai myöhemmin.
Ismael pelastuu hengissä
21:15: ”Mutta kun vesi loppui leilistä, heitti hän pojan pensaan alle.” Ilmeisesti Haagar eksyi tieltä tai hänelle sattui jokin virhearvio, sillä vesi loppui leilistä ennen kuin hän pääsi lähteelle. Tästä aiheutuva kärsimys tuli pian niin suureksi, että poika ei kyennyt pysyttelemään pystyssä. Jonkin aikaa hänen äitinsä kannatteli häntä, vetäen häntä ja puolittain kantaen häntä veden löytämisen toivossa. Mutta lopulta hänen oli pakko antaa tämän vajota maahan. Äidin rakkaudessaan hän kuitenkin valitsi varjoisan paikan pensaan alla.
21:16: ”[Meni] ja istui syrjään jousenkantaman päähän, sillä hän ajatteli: ’En voi nähdä pojan kuolevan.’ Ja istuessaan siinä syrjässä hän korotti äänensä ja itki.” Tässä on lisäpiirteitä äidin sammumattomasta rakkaudesta. Hän ei voinut hylätä poikaa kokonaan, vaikka hän olisi ehkä saanut apua. Hän ei voinut kestää sitä, että hän näkisi tämän kärsivän ja luultavasti kuolevan janoon hänen silmiensä edessä. Niinpä hän istuutui sellaisen matkan päähän, jolta jousimies yleensä ampuu maaliin, ja hän itki äänekkäästi antautuen täysin surunsa valtaan.
21:17–18: ”Silloin Jumala kuuli pojan valituksen, ja Jumalan enkeli huusi taivaasta Haagarille sanoen: ’Mikä sinun on, Haagar? Älä pelkää, sillä Jumala on kuullut pojan valituksen, siinä missä hän makaa. 18. Nouse, nosta poika maasta ja tartu hänen käteensä, sillä minä teen hänestä suuren kansan.’” Tässä äärimmäisessä hädässä Ismael unohti kaiken ivailunsa ja kääntyi rukoilemaan niitä rukouksia, jotka hän oli oppinut isänsä talossa. Vastauksena tähän rukoukseen Jumalan Enkeli sanan erityisessä merkityksessä, Jumalan Poika, joka oli ilmestynyt hänelle kerran aiemmin (1. Moos. 16:9,13) käski, ettei hänen tullut pelätä vaan nousta, nostaa poikansa ja tukea häntä. Pojan ei näet ollut määrä kuolla vaan elää ja tulla suuren kansan esi-isäksi.
21:19: ”Ja Jumala avasi hänen silmänsä, niin että hän huomasi vesikaivon. Ja hän meni ja täytti leilin vedellä ja antoi pojan juoda.” Apu oli ollut tarjolla niin lähellä, mutta koska Haagar oli ollut nääntymyksen vallassa, ei hän huomannut lähistöllä pulppuavaa lähdettä. Nyt hän täytti kantamansa leilin ja antoi pojalleen juotavaa pelastaen siten tämän hengen.
21:20–21. ”Ja Jumala oli pojan kanssa, ja hän kasvoi ja asui erämaassa, ja hänestä tuli jousimies. 21. Ja hän asui Paaranin erämaassa; ja hänen äitinsä otti hänelle vaimon Egyptin maasta.” Ismael kasvoi todellisena erämaan poikana eläen suuressa autiomaassa, joka ulottuu Kanaanin eteläisellä rajalla Egyptistä Arabiaan. Jumalan siunaus lepäsi hänen päällään. Hänestä tuli hyvin taitava jousimies, ja hän meni naimisiin egyptiläisen naisen kanssa, jonka hänen äitinsä oli hänelle valinnut. Valitettavasti tämä seikka vahvisti pakanallista ainesta Ismaelin jälkeläisissä, ja se luultavasti sai aikaan, että he hyvin pian hylkäsivät todellisen Jumalan.
Aabrahamin ja Abimelekin välinen liitto
21:22–23: ”Siihen aikaan puhui Abimelek ja hänen sotapäällikkönsä Piikol Aabrahamille sanoen: ’Jumala on sinun kanssasi kaikessa, mitä teet. 23. Vanno nyt tässä minulle Jumalan kautta, ettet ole oleva petollinen minulle etkä minun suvulleni etkä jälkeläisilleni, vaan tee sinäkin laupeus minulle ja sille maalle, jossa muukalaisena asut, niin kuin minä olen sinulle tehnyt.’” Aabraham asui yhä filistealaisten maassa ja nämä eivät voineet kieltää sitä, että Aabrahamin yllä lepäsi erityinen siunaus. Tämä sai Abimelekin lopulta ehdottamaan hänen ja Aabrahamin välistä liittoa, jotta hän varmistaisi tämän miehen ystävyyden itselleen ja lapsilleen. Huomattavin ehto oli, ettei olisi mitään väärää tai petollista toimintaa. Abimelek muistuttaa Aabrahamia siitä, että hän oli osoittanut tälle armeliasta ystävällisyyttä sinä aikana, kun tämä eli Gerarissa (1. Moos. 20:15). Hän vetosi Aabrahamin jalomielisyyteen, kiitollisuuteen ja uskollisuuteen.
21:24: ”Aabraham sanoi: ’Minä vannon.’” Hän oli valmis tekemään sellaisen liiton. Hänellä ei ollut toivetta siitä, että hän henkilökohtaisesti omistaisi Kanaanin. Mutta ennen kuin hän antoi mitään muita lupauksia, hän teki eron yhteiskunnallisten ja yksityisten oikeuksien välillä.
21:25: ”Aabraham nuhteli kuitenkin Abimelekia vesikaivon tähden, jonka Abimelekin palvelijat olivat vallanneet.” Tämä oli epäkohta, joka vaati sovittelua, ennen kuin mitään sopimusta voitiin tehdä.
21:26: ”Mutta Abimelek vastasi: ’En tiedä, kuka sen on tehnyt; et ole itse minulle mitään ilmoittanut, enkä ole siitä kuullut ennen kuin tänään.’” Tämä selitys, jota seurasi määräys palauttaa kaivo sen lailliselle omistajalle, oli riittävä. Se osoitti Abimelekin rehellisyyden kaikessa hänen toiminnassaan.
21:27: ”Silloin Aabraham otti pikkukarjaa ja raavaskarjaa ja antoi Abimelekille; ja he tekivät molemmat keskenänsä liiton.” Aabrahamin lahjat olivat merkki liitosta, jonka molemmat nyt virallisesti solmivat.
21:28–30: ”Ja Aabraham asetti laumasta seitsemän uuhikaritsaa erilleen muista. 29. Silloin Abimelek sanoi Aabrahamille: ’Mitä tarkoittavat nuo seitsemän karitsaa, jotka olet asettanut tuonne erilleen?’ 30. Hän vastasi: ’Nämä seitsemän karitsaa on sinun otettava minun kädestäni, todistukseksi minulle siitä, että tämä kaivo on minun kaivamani.’” Tämä oli erityinen toimitus sen kaivon suhteen, jonka Abimelekin palvelijat olivat anastaneet Aabrahamilta. Kun Abimelek yllättyneenä kysyi tämän toimituksen tarkoitusta, hän sai vastaukseksi, että kuninkaan tuli ottaa ne Aabrahamin kädestä todistukseksi Aabrahamille, että hän oli kaivauttanut tämän kaivon. Aabraham asetti siis seitsemän uuhikaritsaa erilleen muista, ei kaivon lunastamiseksi vaan turvatakseen omaisuutensa kaikkia mahdollisia tulevia vaatimuksia vastaan.
21:31: ”Siitä kutsuttiin paikkaa Beersebaksi, koska he molemmat vannoivat siinä toisilleen valan.” He vahvistivat liittonsa valalla, ja sen vuoksi paikkaa kutsuttiin sen jälkeen aina Beersebaksi, ’valakaivoksi’. Se sijaitsee noin 40 kilometriä Hebronista, Egyptiin menevällä tiellä. Siellä on tänäkin päivänä kaksi kaivoa.
21:32: ”Niin he tekivät liiton Beersebassa. Ja Abimelek nousi ja Piikol, hänen sotapäällikkönsä, ja he palasivat filistealaisten maahan.” Se on: varsinaiseen Filisteaan, joka sijaitsi Välimeren rannikolla.
21:33–34: ”Ja Aabraham istutti tamariskipuun Beersebaan ja huusi siinä avuksi Herran, iankaikkisen Jumalan nimeä. 34. Ja Aabraham asui kauan muukalaisena filistealaisten maassa.” Aabraham menetteli täällä samalla tavalla kuin hän oli menetellyt muissa paikoissa (1. Moos. 12:8; 13:18). Kun hän oli istuttanut tamariskipuun, puun, joka kasvaa huomattavan korkeaksi ja tarjoaa paljon varjoa, hän julisti siellä ikuisen Jumalan nimeä, pääasiallisesti omalle huonekunnalleen, mutta myös muille, jotka mahdollisesti tulivat tätä tietä pitkin. Hän jatkoi tätä niin kauan kuin hän eli paimentolaiselämää filistealaisten alueella, sillä näiden mielestä tämä osa maata kuului heidän hallintavaltansa alaisuuteen. Uskovien tärkein tehtävä maan päällä on ylistää Jumalan nimeä, armoa ja uskollisuutta ja julistaa hänen sanaansa. Siten he tekevät voitavansa saattaakseen kaikki ihmiset tuntemaan totuuden.
Suomennos: Hannu Lehtonen