Paul Kretzmann, USA
Aabraham tervehtii Herraa ja enkeleitä
18:1: ”Ja Herra ilmestyi hänelle Mamren” amorilaisen ”tammistossa” Hebronissa, ”jossa hän istui telttamajansa ovella päivän ollessa palavimmillaan.” Tämä oli Herran kuudes vierailu palvelijansa luona tai ilmestyminen tälle. Aabraham istui telttamajansa ovella päivän ollessa kuumimmillaan, vähän puolen päivän jälkeen.
18:2: ”Kun hän nosti silmänsä ja katseli, niin katso, kolme miestä seisoi hänen edessänsä; nähdessään heidät hän riensi heitä vastaan majan ovelta ja kumartui maahan.” Kyseessä ei ollut hidas lähestyminen vaan äkillinen ilmestyminen. Hetki sitten ketään ei ollut näkynyt, mutta nyt kolme miestä seisoi hänen luonaan. Kun hän näki heidät, hän juoksi telttamajan ovelta kohtaamaan heitä ja polvistui maahan. Vieraiden ollessa vielä muutaman askeleen päässä Aabraham – aidon itämaisen vieraanvaraisuuden mukaisesti – riensi ottamaan heitä vastaan. Hän tunnisti yhden heistä Herraksi ja polvistui heidän edessään maahan palvoen heitä kunnioittavasti. Vieraista kaksi oli enkeleitä (1. Moos. 19:1). Kolmas oli itse Herra (Hepr. 13:2), Herran Enkeli sanan erityisessä merkityksessä, siten kuin sitä sovelletaan Jumalan Poikaan Vanhassa testamentissa.
18:3–5: ”ja sanoi: ’Herrani, jos olen saanut armon sinun silmiesi edessä, älä mene palvelijasi ohitse. 4. Sallikaa tuoda vähän vettä pestäksenne jalkanne ja levätkää puun siimeksessä. 5. Minä tuon palasen leipää virkistääksenne itseänne, ennen kuin jatkatte matkaanne, sillä kaiketi sitä varten olette poikenneet palvelijanne luo.’ He sanoivat: ’Tee, niin kuin olet puhunut’.” Aabrahamin pyyntö osoittaa kauttaaltaan, että tässä ei ollut kysymys tavallisesta vieraanvaraisuudesta ohikulkevia muukalaisia kohtaan, vaan Herralle osoitettu rakkauden työ. Hän tahtoi, että Herran suosio, josta hän oli varma liiton perusteella, pysyisi hänen luonaan – siksi hän kiirehti rukoilemaan. Pyynnön sydämellisestä luonteesta ei puutu mitään: sallikaa tuoda vähän vettä pestäksenne jalkanne. Kun matkaajien sandaalit oli otettu pois jaloista, kotiorjat toivat vettä pölyn poispesemistä varten. Sitten heidän tuli levätä puun alla käsivarsiinsa nojaten samalla kun Aabraham kiirehti saadakseen valmistetuksi päivällistä, joka oli puolen päivän aikaan syötävä pääateria (1. Kun. 20:16). Hän puhui valittaen sitä, että hän kykeni tarjoamaan heille vain pienen aterian: palan leipää. Hän toivoi kuitenkin, että se, mitä hänellä oli tarjottavana, riittäisi virkistämään heitä ennen matkan jatkamista. Niinpä varmuus siitä, että heidän kestityksensä ei aiheuttaisi heille vaivaa eikä kustannuksia, oli tarkoitettu poistamaan kaikki epäröinti hänen vieraanvaraisuutensa hyväksymisestä. He sanoivat: Tee, niin kuin olet puhunut. He eivät tahtoneet hänen näkevän mitään vaivaa ja hyväksyivät vieraanvaraisuuden vain sillä ehdolla, että hän tarjoaisi heille ainoastaan yksinkertaisen aterian.
18:6: ”Ja Aabraham kiiruhti majaan Saaran tykö ja sanoi: ’Hae joutuin kolme vakallista lestyjä jauhoja, sotke ja leivo kaltiaisia’.” Saaran tuli joutuin leipoa kolmesta sea-mitasta, kolmesta vakallisesta (30 litrasta), hienoja jauhoja happamattomia kakkuja tulisijan kuumien kivien päällä.
18:7: ”Sitten Aabraham riensi karjaan, otti nuoren ja kauniin vasikan ja antoi palvelijalle, joka ryhtyi nopeasti sitä valmistamaan.” Aabraham valitsi henkilökohtaisesti nuoren ja kauniin vasikan karja-aitauksesta ja luovutti sen palvelijalle, jonka tuli huolehtia sen valmistamisesta.
18:8: ”Ja hän otti voita ja maitoa sekä vasikan, jonka hän oli valmistuttanut, ja pani ne heidän eteensä; itse hän seisoi heidän luonansa puun alla sillä aikaa, kuin he söivät.” Vaikka ateria oli yksinkertainen, se oli yltäkylläinen. Aabraham ei itse istuutunut vieraidensa kanssa, vaan hän seisoi palvellakseen heitä ja toteuttaakseen heidän vähäisimmänkin toiveensa. Kun taivaalliset olennot söivät aineellista ruokaa, he tulivat todellisesti osallisiksi ateriasta, samalla tapaa kuin Kristus ylösnoustuaan (Luuk. 24:41ss.), mutta ymmärryksellemme se pysyy ihmeenä. Koko tapaus viittasi kohti sitä aikaa, jolloin Jumalan Poika vierailee kansansa luona, elää heidän keskuudessaan ja, ennen kaikkea, antaa heidän nähdä hänen hyvyytensä ja rakkautensa.
Erityinen lupaus Iisakin syntymisestä
18:9–10a: ”Ja he kysyivät häneltä: ’Missä vaimosi Saara on?’ Hän vastasi: ’Tuolla majassa’.10. Ja hän sanoi: ’Minä palaan luoksesi tulevana vuonna tähän aikaan, ja katso, vaimollasi Saaralla on silloin oleva poika’.” Herra itse, toimien puhemiehenä, avasi keskustelun kysellen Saarasta. Aabraham, ilman epäröintiä, jonka nykyinen vääristynyt elämä voisi saada hänet kokemaan, saattoi vastata, että hän oli telttamajassa. Silloin Herra ilmoitti tulevansa käymään samaan aikaan seuraavana vuonna ja sanoi, että tuolloin Saaralla olisi poika. ”Mutta Saara kuunteli majan ovella hänen takanansa.”
18:11: ”Mutta Aabraham ja Saara olivat iäkkäät, eikä Saaran enää ollut, niinkuin naisten tavallisesti on.” He olivat kumpikin ohi tavallisen iän, jolloin suvunjatkaminen on normaalisti mahdollista.
18:12: ”Sen tähden Saara naurahti itseksensä ja ajatteli: ’Heräisikö minussa, näin kuihduttuani, vielä halu?” – seurauksena paluusta nuoruuden elinvoimaan. ”Ja myös minun herrani” – joka on perhekunnan pää – ”on vanha.’” Tämä ei ollut uskon iloista naurua, kuten Aabrahamin tapauksessa, vaan epäuskoisuuden, epäilyksen ivanaurua.
18:13: ”Mutta Herra sanoi Aabrahamille: ’Miksi Saara nauroi ajatellen: Synnyttäisinkö minä todella, minä, joka olen näin vanha?’” Saara oli luullut, ettei häntä huomattu, koska hän oli telttamajan verhon takana ja hänen naurunsa oli ollut ainoastaan hänen sydämessään. Mutta kaikkitietävä Herra tunsi hänen ajatuksensa ja moitti hänen epäilyksiään.
18:14: ”’Onko mikään Herralle mahdotonta? Tähän aikaan minä palaan luoksesi tulevana vuonna, ja Saaralla on silloin poika.’” Herra, kaikkivaltias Jumala, on kuitenkin myös laupias Jumala, sillä Hän ei vetänyt takaisin lupaustaan, että hän palaa Aabrahamin ja Saaran luokse ja silloin heillä on poika, jota he olivat kauan odottaneet. Mikään ei ole liian vaikeaa Hänelle.
18:15: ”Ja Saara kielsi sanoen: ’En minä nauranut’; sillä hän pelkäsi. Mutta hän sanoi: ’Ei ole niin; sinä nauroit.’” Harmistuneena siitä, että hänet oli paljastettu, Saara kielsi kiireesti syytöksen, mutta Herra lisäsi toisen moitteen osoittaen hänen valehdelleen. Kuten seuraavat tapahtumat osoittivat, Saara otti vastaan moitteen ja kääntyi Herran puoleen oikeassa uskossa, sillä uskon välityksellä hän sai voiman tulla raskaaksi ja synnyttää lapsen (Hepr. 11:11). Myös nyt Jumalan sana nuhtelee uskovia heidän synneistään ja heikkouksistaan, erityisesti siitä, että heiltä puuttuu uskon luottamusta. Meidän tulisi aina ottaa vastaan Hänen moitteensa kaikella nöyryydellä.
Herra paljastaa suunnitelmansa Sodoman suhteen
18:16: ”Silloin miehet nousivat siitä ja kääntyivät Sodomaan päin, ja Aabraham kulki heidän kanssaan saattaaksensa heitä.” Se, että Herra ja hänen kaksi seuralaistaan nousivat ja loivat katseensa Sodoman suuntaan, oli Aabrahamille merkki siitä, että heidän tehtävänsä hänen kodissaan oli täytetty. Niinpä hän huomaavaisena isäntänä seurasi heitä jonkin matkaa.
18:17–19: ”Ja Herra sanoi: ’Salaisinko minä Aabrahamilta, mitä olen tekevä? 18. Onhan Aabrahamista tuleva suuri ja väkevä kansa, ja kaikki kansakunnat maan päällä tulevat hänessä siunatuiksi. 19. Sillä minä olen valinnut hänet, että hän käskisi lapsiansa ja perhettänsä, joka jää hänen jälkeensä, noudattamaan Herran tietä ja tekemään sitä, mikä vanhurskaus ja oikeus on, jotta Herra antaisi Aabrahamille tapahtua, mitä hän on hänelle luvannut.’” Nämä Herran sanat oli selvästi osoitettu enkeleille. Kysymys oli siitä, tulisiko hänen antaa Aabrahamin tietää heti, että Sodoman ja Gomorran tuho oli hänen rankaisevan vanhurskautensa teko. Hän oli määrännyt Aabrahamin olemaan paitsi suuren ja väkevän kansan, Israelin lasten, isä, myös kaikkien aikojen tosi Israelin hengellinen isä. Lisäksi, paitsi että Aabraham itse vietti Herran tahdon mukaista elämää, Herra tiesi ennättävässä rakkaudessaan ja oli valinnut tämän sitä tarkoitusta varten, että hän opettaisi lapsiaan ja kaikkia jälkeläisiään huolellisesti noudattamaan Herran tietä, oikeassa hurskaudessa, harjoittamaan vanhurskautta ja oikeudenmukaisuutta, ja siten Herra voisi täyttää kaikki lupauksensa heille. Niinpä Sodoman ja sitä ympäröivän seudun tuhon tulisi olla aina Israelin lasten silmien edessä muistomerkkinä Jumalan rankaisevasta vanhurskaudesta, esimerkkinä jumalattomien lopusta. Paljastaessaan Aabrahamille syyn jumalattomien kaupunkien tuhoamiseen Herra tahtoi Aabrahamin näkevän oikeudenmukaisuuden rangaistukselle, jota mikään esirukous ei voinut kääntää pois.
18:20–21: ”Niin Herra sanoi” – kääntyen nyt suoraan Aabrahamia kohti – ”Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat.21. Sen tähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää.” Sodoman ja Gomorran synnit olivat sen luonteisia, että ne huusivat taivasta kostamaan ja rankaisemaan: “Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden” – niin, se on suuri; ja heidän syntinsä – totisesti ne ovat hyvin raskaat! Herran tarkoitus oli siksi vakuuttautua siitä, olivatko näiden kaupunkien asukkaat saavuttaneet pahuuden huipun sen huudon mukaan, joka Hänen eteensä oli tullut. Kyseessä oli laupeuden kohtaaminen vanhurskauden kanssa.
18:22: ”Ja miehet kääntyivät sieltä ja kulkivat Sodomaan päin, mutta Aabraham jäi vielä seisomaan Herran eteen.” Kun enkelit jatkoivat matkaansa kohti Sodomaa, Aabraham jäi seisomaan Herran eteen. Hänen rohkea asenteensa osoitti, että hänellä oli tärkeää asiaa puhuttavana. Jumalan ystävänä – nimitys, joka on yhteinen kaikille uskoville (Jaak. 2:23) – hän uskaltautui esittämään rohkean vetoomuksen sellaisten Jumalan lasten puolesta, jotka mahdollisesti olisivat tuomituissa kaupungeissa.
Aabrahamin esirukous
18:23: ”Ja Aabraham lähestyi häntä ja sanoi: ’Aiotko siis hukuttaa vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa?’” Aabraham osoitti tässä pyhää rohkeutta sekä lähestyessään Herraa kunnes hän kohtasi hänet kasvokkain että puhuessaan kuten hän puhui: Sinä et varmastikaan tahdo hukuttaa vanhurskasta yhdessä jumalattoman kanssa!
18:24: ”Entä jos kaupungissa on viisikymmentä vanhurskasta; aiotko hukuttaa heidät etkä säästä paikkaa siellä olevain viidenkymmenen vanhurskaan tähden? 25. Pois se, että sinä näin tekisit: surmaisit vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa, niin että vanhurskaan kävisi samoin kuin jumalattoman! Pois se sinusta! Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta?” Pyynnön muoto on lähes julkea, mutta se on uskon julkeutta. Aabrahamia ei ajanut sellaiseen rohkeuteen henkilökohtainen huoli veljenpojastaan Lootista, vaan usko Jumalan vanhurskauteen, joka varmasti ei sallisi, että vanhurskas surmataan yhdessä syntisen kanssa.
18:26: ”Ja Herra sanoi: ’Jos löydän Sodoman kaupungista viisikymmentä vanhurskasta, niin minä heidän tähtensä säästän koko paikan’.” Tämä Herran vakuutus rohkaisee Aabrahamia jatkamaan vetoamistaan, vaikkakin alhaisessa, nöyrässä muodossa.
18:27–28: ”Aabraham vastasi ja sanoi: ’Katso, olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka. 28. Entä jos viidestäkymmenestä vanhurskaasta puuttuu viisi; hävitätkö viiden tähden koko kaupungin?’ Hän sanoi: ’En hävitä, jos löydän sieltä neljäkymmentä viisi’.” Tämä on suurenmoinen esimerkki kaikkien aikojen uskoville. Hekin ovat näet tomua, mitä heidän alkuperäänsä tulee, ja tuhkaa, mitä heidän loppuunsa tulee, ja silti, Jumalan lapsina uskon kautta Kristukseen Jeesukseen, he voivat vapaasti ja rohkeasti puhua heidän taivaalliselle Isälleen ja rukoilla häntä mitä suurimmalla uskalluksella.
18:29–32: ”Ja hän puhui vielä hänelle sanoen: ’Entä jos siellä on neljäkymmentä?’ Hän vastasi: ’Niiden neljänkymmenen tähden jätän sen tekemättä’. 30. Aabraham sanoi: ’Älköön Herrani vihastuko, että vielä puhun. Entä jos siellä on kolmekymmentä?’ Hän vastasi: ’En tee sitä, jos löydän sieltä kolmekymmentä’. 31. Mutta hän sanoi: ’Katso, minä olen rohjennut puhua Herralleni. Entä jos siellä on kaksikymmentä?’ Hän vastasi: ’Niiden kahdenkymmenen tähden jätän hävittämättä’. 32. Ja hän sanoi: ’Älköön Herrani vihastuko, että puhun vielä tämän ainoan kerran. Entä jos siellä on kymmenen?’ Hän vastasi: ’Niiden kymmenen tähden jätän hävittämättä’.” Koko rukous on loistava esimerkki uskovan rukouksen tungettelevuudesta (vrt. Luuk. 11:8). Tämä on todellisen esirukouksen pääsisältö, nimittäin armon ja anteeksiantamuksen pyytäminen Herralta. Sellainen rukous miellyttää Herraa. Sen tähden Hän yhä pitää yllä syntistä maailmaa antaen epäuskoisille aikaa parannukseen. Todellisen rukouksen läksyä ei voi oppia liian hyvin.
18:33: ”Ja Herra lähti pois, sen jälkeen kuin hän oli lakannut puhumasta Aabrahamin kanssa, ja Aabraham palasi kotiinsa.” Herra oli kärsivällisesti ja iloisin mielin kuunnellut Aabrahamin esirukousta. Hänen vuokseen Herra järjesti Lootin pakenemisen. Mutta mitä kaupunkeihin tuli, niiden syntien mitta oli täysi; niiden rangaistuksen täytyi tulla. Ja niin Herra suoritti järjestelyjä pannakseen toimeen aikomuksensa, kun taas Aabraham palasi kotiinsa Hebronin lähelle.