Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin. Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä, eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen. Mutta nyt minä tulen sinun tykösi ja puhun tätä maailmassa, että heillä olisi minun iloni täydellisenä heissä itsessään. Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole. En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta. He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole. Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.
Viimeiset sanat
Armo ja rauha lisääntyköön keskellämme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta. Valtava pääsiäisenjuhla on takana. Evankeliumiteksteissä on sen jälkeen kuvattu, kuinka opetuslapset saivat kohdata ylösnousseen Jeesuksen Tiberiaan järvellä, mutta nyt palaamme hetkeksi aivan pääsiäisen huipentuman kynnykselle, Jeesuksen jäähyväisrukoukseen. On viimeisen aterian hetki, kavaltaja on jo poistunut paikalta. Aterioimassa on yksitoista epätietoisuuden vallassa olevaa opetuslasta ja Jeesus. Voitko nähdä hämmentyneet opetuslapset, jotka eivät tiedä miten kaikkeen jo nyt tapahtuneeseen pitäisi reagoida. Ja suuremmat tapahtumat olisi vasta edessäpäin. Jeesus on opettanut poismenostansa ja epätietoisuus on vallannut opetuslapset. Johannes Jeesusta vasten nojatessaan yrittää vielä rauhoittaa itsensä, vaikka mieli on täynnä kysymyksiä ja levottomuutta. ”Jeesus mitä oikein tapahtuu? Mihin sinä oikein olet menossa? Emme me Jeesus selviä ilman sinua?”
Kyseessä on Jeesuksen aivan viimeisimpiä opetuksia jotka hän halusi antaa ennen Golgatan kärsimyksiä. Opetuslapset tulisivat saamaan hirvittävän iskun kun he joutuisivat näkemään mestarin kärsimyksen ja alennuksen. Tulevaa shokkia ei voisi välttää, mutta Jeesus voisi antaa kuitenkin sanan ja lupauksen heidän matkaansa, jotta kun Jumalan hetki koittaisi, he voisivat herätä ylösnousemuksen riemuun. Hän menisi pois, mutta olisi kuitenkin läsnä.
Eikö maailma ole erilaisia sitaattikirjoja pullollaan, joissa on historian kuuluisien miesten ja naisten ajatuksia ja eikö yksi tällainen sitaattien osa-alue ole juuri viimeiset sanat. Ajatellaan, että henkilön viimeiset sanat ovat jotakin erityisen tärkeää ja merkityksellistä. Jotain jota kuoleva henkilö on erityisesti halunnut jättää rakkailleen. Ajattelen, että myös tässä jäähyväisrukouksessaan Jeesus haluaa jättää opetuslapsien sydämeen jotakin aivan erityisen tärkeää. Hän ei jätä vain yhtä monitulkintaista sitaattia, vaan hän antaa koko testamentin. Hän haluaa rohkaista ja opettaa rakkaitaan ennen poismenoaan. Ja saamme nähdä miten juuri rakkaita opetuslapset Jeesuksen silmissä ovat. Yksikään ei saa hukkua. Kaikki hän haluaa varjella ja kaikista hän kantaa huolta ennen tulevia myllerryksiä. Sinulle joka tunnet usein rukousväsymystä on aina hyvä muistaa, että sinulla on myös taivaallinen esirukoilija. Ja mitä meidän taivaallinen esirukoilijamme oikein rukoileekaan meidän kaikkien puolesta?
Pyhä, kirkas ja salattu
”Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.” Jumala varjelee meidät nimessään. Eikö se palauta meidät aina Mooseksen kanssa palavan pensaan äärelle jossa Jumalan ilmoittaa nimensä: Minä olen se joka olen. Jahve. Jumala sanoo millä tavalla häntä on puhuteltava. Nimi on samaan aikaan selvä ja kirkas, mutta salaisuudenomainen. Samaan aikaan ikään kuin ilmoitettu ja jätetty ilmoittamatta. Jumalassa ja hänen nimessään on aina jotakin mysteerinomaista. Kuitenkin Jumalan nimi tuo ilmi, miten hän on aina enemmän kuin voimme ymmärtää. Salattu Jumala, niin kuin Herran enkeli vastasi Tuomarien kirjassa maahan vaipuneelle Maanoahille: ”Minkä tähden kysyt nimeäni, se on ihmeellinen.” On ikään kuin pimeyden kieli: niin kuin Mooseksen kerrotaan astuneen sisälle sankkaan pimeyteen Siinain vuorella. Pimeyteen jossa Jumala oli. Ei sanota, että Jumala on pimeys, vaan että hän asuu pimeydessä. Se ei merkitse Jumalan poissaoloa, eikä epätodellisuutta, vaan ihmismielen kykenemättömyyttä käsittää Jumalan sisäistä luontoa. Pimeys on meissä, eikä hänessä. Mutta eikö ole tänäänkin lohdullista kuulla: Jumala asuu pimeydessä. Siksi meidän Jumalan lapsien ei tarvitse pelätä pimeää. Sillä siellä sinunkin elämän pimeässä ja kipeässä Jumala on kanssasi.
Silmämme samaan aikaan avataan ja suljetaan. Samaan aikaan salattu Jumala, mutta kuitenkin Jumala, joka nimessään tulee ihmisen luokse ja lahjoittaa läsnäolonsa. ”Minä olen” on nimi, joka on aina ollut, ja joka tulee aina olemaan. Siksi Jumalan nimi on aina jotakin pysyvää, ikuisesti uskollinen nimi. Minä olen, ilmoittaa itsensä Jumalana joka on ollut, joka on aina ja ei vain ole, vaan on aina kansansa luona pelastaaksensa sen. Jumalan nimi kantaa Jumalan läsnäoloa ja siksi Jumalan nimi on myös pyhä. Siksi se kutsuu meidät aina riisumaan sandaalit jaloistamme palavan pensaan edessä ja peittämään kasvomme Jumalan kirkkaudelta. Ja siksi me myös joudumme Jesajan kanssa huutamaan yhä uudestaan Jumalan nimen pyhyyden äärellä ”Voi minua, minä hukun”. Ja emmekö me sentähden tänäänkin rukoile yhdessä että ”pyhitetty olkoon sinun nimesi”. Siis että tuo Jumalan pyhä nimi voisi säilyä pyhänä myös meidän keskellämme. Että me emme olisi Jumalan nimen väärinkäyttäjiä, vaan voisimme pitää Jumalan nimeä meille pyhänä ja kalliina ja häntä avuksemme huutaisimme. Siksi kun me puhumme Jumalan nimestä, niin joudumme aina kysymään itseltämme onko pyhä saanut olla meillekin pyhää?
Jeesuksessa tämä Jumalan nimi, Jumalan läsnäolo tuli maailmaan. Jeesus sanoo että hän maailmassa ollessaan varjeli opetuslapset tässä Jumalan nimessä. Jeesuksessa ”Minä olen” tulee läsnäolevaksi. Jumalan nimi konkreettisessa läsnäolossaan varjeli opetuslapset. Ja nyt tässä ylimmäispapillisessa rukouksessa ikään kuin kaari eräällä tavalla sulkeutuu; Jeesus jättäisi maailman. Muistatko kuinka Johanneksen evankeliumin alussa kuvataan kuinka sana oli Jumalan luona ja Jeesus on opettanut kirkkaudestaan, joka hänellä oli Jumalan luona jo ennen maailman luomista. Sana tuli lihaksi ja tulisi toteuttamaan Jumalan pelastussuunnitelman maanpäällä. Nyt tuo kaari joka alkaa Jumalan luota ikuisuudesta päättyy, kun sana palaan taivaaseenastumisessa ikuisuuteen Jumalan luokse.
Mutta opetuslapset jäisivät vielä maailmaan. Heitä olisi rohkaistava. Nyt Jeesus rukoilee varjelusta rakkailleen. Eikö tämä ole vähän kummallista; Jeesus on lähdössä pois, mutta hän sanoo puhuvansa, jotta opetuslasten ilo olisi täydellinen. Mistä tässä voi olla kysymys?
”Että he olisivat yhtä”
Jeesus rukoilee, että varjele heidät nimessäsi, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.. Yhtä niin kuin Isä ja Poika. Niin kuin Isä ja Poika ovat yhtä rakkaudessa ja totuudessa, yksimielisyydessä ja tehtävässä, niin tulisi myös Jumalan lapsien olla. Ja tästä nousee myös esiin kysymys kristittyjen yhteydestä. Jeesuksen sanat on otettava vakavasti. Kaikki ovat saaneet saman Jumalan lapsen nimen, kaikki ovat saaneet ottaa vastaan saman lahjan ja nyt kristittyjä kutsutaan ykseyteen. Me uskomme yhden pyhän seurakunnan. Siksi me tänäänkin tunnustamme uskovamme pyhien yhteyden ja yhden, pyhän, yhteisen kirkon. Nyt Jeesus rukoilee, että se yhteys ja ykseys, joka hänen opetuslapsillaan on, ei hajoaisi, vaan se ykseys voisi pysyä koko kirkon historian ajan.
Miltä näyttää tänään? Miten tämä ykseys pysyy ja mihin se perustuu? Emmekö ja jälleen palaa siihen, että kun Jeesus rukoilee, että me varjeltuisimme Jumalan nimessä. Jumala on se joka varjelee. Jumala oli varjellut opetuslapsia Jeesuksessa, Sanassa, nyt he saisivat elää sanaa seuraten ja sen varjelemina, Jumalan nimessä. Sillä ykseys ei rakennu koskaan meidän varaamme, vaan se rakentuu Jumalan nimen varaan, se rakentuu Jumalan sanan varaan. Ja tämän opettaakseen Jeesus pyytää muutakin. Hän rukoilee: ”Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.” Jumala on se, joka pyhittää. Ja hän haluaa pyhittää meidän sanassaan, totuudessaan. Totuus ei ole enää vieras opetuslapsille. He ovat saaneet Jeesuksessa kohdata tämän. Totuus ympäröi heidän koko olemuksensa ja kutsuu heitä olemaan tässä maailmassa tämän totuuden palvelijoita. Opetuslapsia ei vedetä Jeesuksen mukana pois tästä maailmasta, vaan asetetaan olemaan tämän totuuden palvelijoita: tästä totuudesta itse eläen ja sitä muille julistaen. Ja lopullinen maali olisi, että kaikki olisivat yhtä Kristuksessa, totuudessa ja rakkaudessa. Totuus ja rakkaus iloitsevat aina yhdessä. Ne kuuluvat Jumalan olemukseen ja ne hän haluaa meille yhä uudestaan väärille teille lankeaville ja rakkaudettomille lahjoittaa. Ja nyt Jeesus yhdistää totuuden Jumalan sanaan. Totuus on hänen sana. Eikö hän siis sano, ”Minun sanani on jotakin niin varmaa, että sinä voit rakentaa elämäsi sen varaan. Minun sanani pitää, se on sinun voimasi hädässä ja turvasi ahdistuksen aikoina. Pidä rakas lapseni siitä kiinni. Kun te pysytte tässä sanassa, te pysytte minun nimessäni ja minun nimeni siunauksessa.” Siksi tämä totuus ei ole meille lakia, vaan ihana evankeliumi, siitä mitä Jumala rakkaudessaan tekee.
Haluan vielä sanoa, että kun Raamattu käyttää sana totuus, niin se ei tarkoita vain jonkinlaista muodollista jonkun lausuman yhtäpitävyyttä todellisuuden kanssa. Mehän käytämme sanaa tyyliin ”se mitä sanon on totta”. Ja toki Raamatulla on myös tällainen merkitys, mutta sillä on myös ikään kuin syvempi todellisuus, joka koko ajan kytkeytyy ja viittaa Jumalaan ja hänen olemukseensa ja hänen toimintaansa. Se että Jumala on totuus, tarkoittaa että hän on yhtä totuuden kanssa. Muistatko Johanneksen alusta: ”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” Ja tämän vuoksi me voimme luottaa häneen. Jumalan sanat ja teot ovat aina sopusoinnussa hänen olemuksensa kanssa. Hän on yhtä totuuden kanssa. Ja tämä on se yhteys ja ykseys, johon meitä kutsutaan, kun Jeesus sanoo ”että he yhtä olisivat”. Välillä tämä Johanneksen kohta luetaan, ”että he olisivat yhdessä”. Ei, vaan yhtä, ja tämä ykseys voi rakentua ainoastaan Jumalan totuuden varaan. Hän on se joka meidät yhdistää toinen toisiimme. Siksi myöskään ilman tätä totuutta ei ole mitään yhteyttä. Mikään kirkko ei ole koskaan kirkko siksi, että se sanoo olevansa kirkko, vaan jos se pitää kiinni tästä Jeesuksen testamentista, Jeesuksen totuudesta, jonka hän on meille antanut. Kun olemme puhuneet Jumalan olemuksesta, hänen nimestään ja totuudesta, niin tähän yhteyteen kuuluu erottamattomasti myös se, mistä Luther alinomaa muistuttaa, että oikea, Raamatusta ammennettava oppi antaa kunnian Jumalan nimelle ja rakentaa Kirkkoa, kun taas väärä, omista ajatuksista lähtevä oppi häpäisee lopulta Jumalan nimen ja hävittää hänen kirkkoansa. Siksikin meidänkin rukouksemme täytyy olla yhä uudestaan: ”pyhitä meidät totuudessa, sinun sanasi on totuus”.
Kaksi nimeä
Kun apostolit olisivat totuudessa pyhitettyjä he voisivat lähteä julistamaan maailmalle pelastavaa evankeliumia, jossa kohtaa totuus ja armo. Mutta miten on meidän laita tänään? Miettiikö joku nyt ehkä, ”mikä on totta mikä ei, enhän minä tiedä sitä ja sitä asiaa, ei kai kaikki voi siitä kiinni miten minä oikein ymmärrän tämän ja tuon? Mitä jos minä olen väärä kirkon rakentaja. Varjeleeko Jeesus minut Jumalan nimessä?” Kun Jeesus nousee Isän tykö, ei hän kuitenkaan jätä meitä yksin. Hän on edelleen se paimen joka johtaa ja antaa itsensä. Ja emmekö me tässä saa palata jälleen armonvälineisiin. Siis ystävä kuinka tässä kohtaa voisi olla saarnaamatta kasteesta. Muistatko mitä ilmestyskirjassa sanotaan tulevasta kaupungista: ”Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa.” Kasteessa sinut on merkitty kolmiyhteisen Jumalan nimellä, nimellä joka kantaa Jumalan läsnäoloa. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimi on syntisiä kohtaan armollisen Jumalan nimi. Näin ollen kaste kolmiyhteisen Jumalan nimeen on aina kaste syntien anteeksiantamiseksi.
Nykyään monille kaste tuntuu muuttuvan vain nimenantojuhlaksi, mutta on hyvä varoa myös liian vahvaa vastareaktiota nimenantamiseen kasteen yhteydessä. Sillä kasteeseen liitetty nimenanto kuvaa hienosti myös hengellistä todellisuutta. Kasteeseen liitetty nimen antaminen muistuttaa siitä, että Kolmiyhteisen Jumalan nimeen kastetulla kasteessaan on armonlupaus, joka on nyt liitetty hänen omaan nimeensä ja näin annettu hänelle omakohtaiseksi ja koko elämän ajan voimassa olevaksi. Kasteessa tämä Jumalan nimi on läsnä vedessä ja siellä missä on Jumalan nimi, siellä on välttämättä myös elämä ja autuus. Kasteessasi kirjoitetiin kaksi nimeä: Ensinnäkin, Kolmiyhteisen Jumalan nimi kirjoitettiin sinun otsaasi. Se on ensimmäinen nimi. Ja se toinen nimi on sinun nimesi. Siis kasteessa sinun nimesi kirjoitettiin Karitsan elämänkirjaan.
Siksi tässä nimessä sinut on kätketty pelastukseen ja tässä Kolmiyhteisen Jumalan nimessä me yhä uudestaan kokoonnumme yhteen. Siinä nimessä sinut on jo täydellisesti pyhitetty ja nyt kristityn vaelluksellasi saat elää todeksi sitä mitä sinä jo olet.
Jumala on täynnä armoa ja totuutta. Hän on kätkenyt sinut itseensä ja siksi meillä ei ole mitään pelättävää. Jumala on antanut sinut Jeesukselle ja hän ei päästä sinusta irti. Jo silloin sinä olet saanut omistaa Jeesuksen omaksesi. Nyt Jumala myös uskon kautta asuu sinussa, kun sinut on vanhurskautettu ja sovitettu Jumalan kanssa. Kaikki kristityt ovat Isän, ja Pojan ja Pyhän Hengen temppeleitä ja Pyhä Henki sinussa haluaa ohjata sinua kulkemaan Jumalan ennalta valmistamissa askeleissa tekemään sitä mikä on oikein, että se mitä sinä jo Kristuksessa olet saisi säteillä myös maailmaan.
”Mutta kuinka minä voisin olla Jumalan oma ja hänelle pyhitetty, minä joka teen pimeyden tekoja, enkä tunne Jeesusta itsessäni.” Siksi on tärkeää muistaa missä katseen tulee olla, eikä se koskaan voi olla oma sydämesi. Sinun sydämessäsi on mittaamattomat syvyydet. Se on vain pieni astia, mutta sinne mahtuu kuitenkin lohikäärmeitä ja leijonia ja kaikenlaisia myrkyllisiä olioita. Siellä on karkeita ja epätasaisia polkuja ja ammottavia syviä kuiluja. Itse sinä ne tiedät. Mutta kun Jeesus on kanssasi, siellä on myös Jumala, siellä on myös enkelit, siellä on elämä ja valtakunta, siellä valo ja apostolit, taivaalliset kaupungit ja armon aarteet. Siellä on toivo tulevasta maailmasta. Sinun sydämesi on kyllä heikko, mutta Kristus yhä uudestaan tulee sanalla sinun luoksesi. Siksi vaikka sinulla on Jeesus sydämessäsi, niin älä ystävä laita turvaasi siihen, vaan aina sen ulkopuolelle ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Kristukseen, sillä veljen tai sisaren sanassa asuva Kristus, on aina vahvempi kuin omassa sydämessä asuva Kristus. Siksi sinä myös masennuksen ja epätoivon hetkillä saat palata siihen, että kun Jumala tekee jotain, hän tekee sen oikein. Hän on sinut omakseen ottanut, nimellään sinut pyhittänyt ja hän sinut varjelee. Meidän autuutemme perusta on aina Jumalan sydämen tunteet, ei koskaan meidän tunteemme. Autuutesi perusta on Jumalan nimi, jonka hän on sinun otsaasi kirjoittanut.
Jeesus ei jätä vain yhtä sitaattia vaan hän antaa koko testamentin. Testamentissaan hän haluaa antaa rakkailleen valtavia lahjoja ja hän kertoo miten hän haluaa meidän niitä nauttivan. Kun me pysymme testamentin antajan tahdossa, niin silloin meillä on myös hänen valtuutuksensa. Meille ei ole oikeutta muuttaa tuota testamenttia, vaikka jostain syystä niin haluaisimmekin. Vaikka joku testamentin kohta tai säädös tuntuisi sinusta ihmeelliseltä ja kipeältäkin, niin saamme luottaa, että sen on antanut hyvä Vapahtaja, joka haluaa sinun parastasi.
Viime sunnuntaina vietettiin hyvän paimenen sunnuntaita, myös tämän teksti kuvaa millainen on hyvä paimen. Hän haluaa varjella jokaisen, ja jokaisen hän kantaa Jumalan eteen rukouksessa. Siten voimme ymmärtää myös sen pienen jännitteen joka liittyy tämän sunnuntain nimeen, sillä nimeltään se on Jumalan kansan koti-ikävä, mutta toiselta nimeltään jubilate, riemuitkaa. Vaikka maailman viha välillä leiskahtaisi ja sanan seuraaminen varmasti tuo omat murheensa tässä maailmassa, ja usein tämän murheen keskellä me ikävöitsemme jo Jumalan kotiin. Niin silti päällimmäisenä meillä saa olla valtava riemu siitä, että me saamme kulkea Jumalan nimen pyhittäminä tässä maailmassa, Kristuksen voittosaatossa kohti kirkkautta ja iankaikkista elämää. Tänäänkin Jeesuksen testamentin kalliit aarteet ovat täällä alttarilla tarjolla. Amen.
Teol.kand. yht.yo Joel Kerosuo
Saarna pidetty Luther-säätiön messussa Joensuussa 15.5.2011