Lasse Lappalainen, Helsinki
Kaste ja ehtoollinen alkukirkossa
Luukkaan rinnakkaistekstissä 18:15 on kreikkalainen ilmaisu ta brefee ”äsken syntyneet lapset” synonyyminä yleisemmälle sanonnalle ta paidia ”erittäin nuoret lapset” jakeessa 16. Tätä jälkimmäistä termiä on merkitykseltään aiheettomasti väheksytty, sillä se tarkoittaa asiallisesti samaa kuin edellinen termi. Koptilainen Tuomaan evankeliumi (lauselma 22) puhuu myös imeväisistä. Vulgata kääntää jakeessa 15 infantes ”pikkulapset”, jota myös Apologia IX käyttää infantes baptizandos esse ”pikkulapset on kastettava.” Pyhitettävään seurakuntaan kuuluivat ”rintoja imeväiset” Jooel 2:16. Ks. erit. 2. Aik. 20:13-14 yhdessä Jahven Hengen ja seurakunnan kanssa. Vrt. myös 1. Piet. 2:2, jossa kehotetaan ”vastasyntyneinä lapsina (Vulgata infantes) halatkaa sanan väärentämätöntä maitoa, että siinä kasvaisitte” (ei enää ”pelastukseen”, jonka sanan bysanttilainen teksti jättää pois, sillä pelastus on jo kertakaikkisesti saatu lapsikasteessa!). Niin ikään kirkkoisät Irenaeus ja Origenes käyttävät imeväisistä lapsista ja pienistä lapsista kasteesta puhuessaan samaa sanaa infantes. Myös Tertullianus puhuu sekä pienistä lapsista (parvulos) että rintalapsista (infantes).
Luther lausui vakaumuksenaan seuraavaa: ”Jos joku kaste yleensä on varma, niin lapsikaste on kaikkein varmin. Se on varmin juuri sen Kristuksen sanan tähden, jolla hän käskee tuoda lapset luokseen.”
Ilmeisesti pääsiäisenä varhaiskristityt ovat kokoontuneet suureen kastejuhlaan, josta on viitteitä 1. Piet. 3:20-21:ssä. Itse kasteaktiin viittaa puolestaan sanonta ”mikä myös teidät vastaavasti nyt pelastaa kaste”. Sana baptisma ”kaste” esiintyy 19 kertaa ja Apostolisissa konstituutioissa VII, 43, 3 ”uudestisyntymisen kaste”. Kaste pelastaa kastetun Mark. 16:16, Ap. t. 2:40-41, 16:31-33, Ef. 2:5, 8, 2. Tim. 1:9, Tiit. 3:5, 1. Piet. 3:20, 21, Herm. 11:5. Kreikan monitulkintainen eperooteema on arameankieliseen Dan. 4:14 sanaan she´eltha ”kysymys” perustuva Septuagintan Dan. 4:17 Theod. käännös, joka Gingrich-Dankerin sanakirjan mukaan merkitsee Uudessa testamentissa ”pyyntö”, ”anomus” tai ”pantti” (niin myös Liddell-Scott, Lampe, NIV, NewJerBible). Bauerin sanakirjan mukaan ensimmäinen merkitys on klassisessa kreikassa ”kysymys”. Vulgatassa aramean mukaan ”kysymys”. Samassa merkityksessä sitä käytetään Siir. 33:3 Codex Sinaiticus. Vanhimman juutalaisen rukouskirjallisuuden tutkija David Hedegård on kääntänyt sen Gerhard Kittelin Uuden testamentin teologisen sanakirjan mukaisesti ”rukous”. Samaan viittaa myös Aimo T. Nikolainen kommentaarissaan. Uuden käännöksen (KR 1992) ”liitto” ei ole erityisen hyvin perusteltu. Svenska Folkbibeln 98 ”tunnustus” ei ole onnistunut. Bo Giertzin ”side” on omituinen. RSV ”pyyntö”. Bo Reicke on viitannut ”välipuheen” ja toisaalla ”sitoumuksen” merkitykseen. Khrysostomos lainaa tätä jaetta ja mainitsee ”Kristukseen uskon tunnustuksen” (eis Khriston pisteoos homologia). Sverre Aalen on kirjoittanut kyseisen sanan merkityksestä ja käytöstä valaisevan artikkelin Oversettelsen av ordet eperooteema i dåpsstedet 1. Pet. 3,21, Tidsskrift for Teologi og Kirke 1972, s. 161-175.
Kastetta on edeltänyt voimakas pääsiäisaiheinen Jesajan kirjan lukua 53 mukaileva varhaiskristillinen saarna (1. Piet. 2:21-25, 3:18-19). Sama pääsiäiseen keskittyvä teologia tulee esille erityisesti Johanneksen evankeliumissa sekä Ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä, jossa ovat niin ehtoollisen asetussanat (11:23-25) kuin maininta itse pääsiäislampaasta, Kristuksesta (5:7). Näin jo alkukirkossa kaste ja ehtoollinen ovat kuuluneet läheisesti yhteen. Ei toinen ilman toista. Ks. 1. Joh. 5:6-8, jossa ovat rikassisältöiset sanat: ”Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus. Sillä kolme on, jotka todistavat: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.”
Jo vanhastaan 1. Moos. 1:2 oikea käännös: ”Ja Jumalan Henki on hautova (merachäfät, heprean ja syyrian mukainen käännös) vetten kasvojen päällä” on nähty voimakkaaksi todistukseksi jo ensi sanoissaan Jumalan Hengen uudestiluovasta toiminnasta (Matt. 1:18, 20, Luuk. 1:35, Joh. 3:5, 8, 6:63, Room. 7:6, 8:11, 2. Kor. 3:6) nimenomaan veden elementin kanssa. Tähän viittasivat jo Tertullianus, Ambrosius ja Kyrillos Jerusalemilainen. Tämä veden ja Hengen yhteenkuuluvuus ilmenee monista raamatunkohdista. Sellaisia ovat ennen muuta jo Vanhassa testamentissa mainitut 2. Moos. 15:10, Neh. 9:20, Job 28:25, Jes. 41:16, 17, 44:3, Hes. 36:25-27 ja Uudessa testamentissa sille jatkoa olevat ”jos joku ei tule siitetyksi (genneethee passiivin aoristi, samoin 3:3 ”tule siitetyksi ylhäältä”) vedestä ja Hengestä (Vulgata: ”Pyhästä Hengestä”) ei voi mennä sisälle Jumalan valtakuntaan” (Joh. 3:5. Vulgatassa ja useilla kirkkoisillä on latinan renatus ”uudestisyntynyt”), 7:38, 39, Ap. t. 8:36, 39, 10:47, 1. Joh. 5:6, 8, Ilm. 22:17. [Sanoja ”ja vedestä” Rudolf Bultmann pitää kirkollisena lisäyksenä.] Ambrosius puhuu uudestisyntymisen sakramentista lainatessaan Joh. 3:5 ”…ole uudestisyntynyt vedestä ja Hengestä…”. Passiivin aikamuoto Johanneksella sulkee pois sen uudestikastajien uskonratkaisuun perustuvan tarjouksen Jumalalle kasteessa! Kasteessa Jumala on aktiivinen, ihminen passiivinen. Eino Sormunen kirjoittaa: ”Kaste ei Uudessa Testamentissa milloinkaan esiinny uskoon tulleen, kehittyneen kristityn tunnustustekona, jossa tämän kehityksen päätös ja tulos jollakin tavalla todetaan ja ratkaisevasti osoitetaan. Kaste on uskonelämän alkutapahtuma, johon kaikki myöhempi perustuu.”
Syntymisen vedestä ja Hengestä Hugo Odeberg tulkitsee poikkeavasti sen alun perin tarkoittavan henkisestä siemenestä, ja viittaa 1. Joh. 3:9 ja 1. Piet. 1:23. Samoin ”kastaa”-verbi esiintyy useimmiten passiivissa, poikkeuksellisesti medium (Ap. t. 22:16 ja Mark. 7:4 rituaalipesuista). Apologia IX sanoo: ”koska Kristus uudestisynnyttää sanalla ja sakramenteilla.” Augustana V toteaa: ”Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan (donatur, passiivi) Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon (qui fidem efficit. Vrt. Kol. 2:12!) missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.” Apologia IX sanoo: Jumala hyväksyy pikkulasten kasteen, ”jonka tähden Jumala antaa Pyhän Hengen tällä tavoin kastetuille.” Tiit. 3:5: ”vaan laupeutensa mukaan hän pelasti meidät uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta.” Sanaa ”pesu” (Justinus Marttyyri kahdesti kasteesta) Hippolytos käyttää ilmaisussa ”pesun lupaus.” Vrt. edellä Ap. t. 2:39. Toisella vuosisadalla Theofilos Antiokialainen puhuu ”syntien anteeksisaamisesta veden ja uudestisyntymisen pesun kautta.” Eusebios Kirkkohistoria VII 8 käytti pyhästä kasteesta. Gregorios Nyssalainen käyttää samoin sanaa ”uudestisyntyminen” kasteesta. Tertullianus sanoo: ”Hedelmällinen on meidän veden sakramenttimme, koska meidät siinä vapautetaan iankaikkiseen elämään, kun entisessä sokeudessa tekemämme rikkomukset huuhdellaan pois…Me pienet kalat synnymme vedessä seuraten Kalaamme Jeesusta Kristusta, emmekä pelastu muuten kuin pysyen vedessä.” Augustinuksen mukaan kastettavan on ”päästävä uudestisyntymisen pesollaan elämään”.
Uuden testamentin yksimielisen todistuksen mukaan kasteessa saadaan Pyhä Henki (Matt. 3:13-16, Joh. 3:5, Ap. t. 2:38, 10:47, 19:5-6, Room. 2:29, 1. Kor. 6:11, 12:13, 2. Kor. 1:21-22, Ef. 1:13, 4:4-5, Tiit. 3:5, Hepr. 6:4) ja uusi elämä, uudestisyntyminen (Joh. 3:5, Room. 6:3-4, 2. Kor. 3:6, 5:17, Ef. 4:24, Kol. 3:10, Tiit. 3:5, 1. Piet. 1:3, 23, 2:2).
Edellä mainitut Vanhan ja Uuden testamentin tekstitodisteet osoittavat kasteveden ja Pyhän Hengen läheisen yhteenkuuluvuuden. Niitä ei voida erottaa toisistaan! Helluntailaisten takaperoinen yritys tulkita vesi sanaksi Joh. 3:5:ssä ei perustu Raamattuun. Kuvaavaa on, että vapaitten suuntien pääasiassa edelliseen käännökseen pitäytyvä Uuden testamentin suomennos Raamattu Kansalle ry. 1990 yrittää väistää maininnan kastevedestä ainoalla viitteellä Joh. 4:14. Sen sijaan puolueeton tieteellinen kreikankielinen tekstijulkaisu Nestle-Aland viittaa laajempiin tekstiyhteyksiin: Hes. 36:25-27, 1. Kor. 6:11, 12:13, Tiit. 3:5. Kurt Alandin Synopsis luettelee sitäkin useampia viitteitä.
Yksi tärkeä käännöstä koskeva jae on Joh. 3:3 ja 3:7, joissa kreikankielisessä tekstissä on sana anoothen. Sen ensisijainen merkitys on ”ylhäältä” (näin Matt. 27:51, Mark. 15:38, Joh. 3:31, 19:11, 23, Jaak. 1:17, 3:15, 17), sitten ”alusta” ja ”uudestaan”. Se on käännössana heprean ja aramean sanoista milma`ala ja mille`ela´, jotka merkitsevät ”ylhäältä” eikä koskaan ”uudestaan!” Kreikankielisessä Septuaginta-käännöksessä Joos. 3:16 liittää sanan veden yhteyteen. Edelleen Septuaginta käyttää sitä esimerkiksi kohdissa 1. Moos. 6:16, 4. Moos. 4:6, 25, Job 3:4, Jes. 45:8, Jer. 4:28, Hes. 1:11, 26, 41:7, Viis. 19:6. Koska kyseisen kreikan sanan useissa käännöksissä oleva merkitys ”uudestaan” johtaa helposti ajatukset jälleensyntymiseen, niin siksi olisi syytä pitäytyä sen ensimmäiseen merkitykseen ”ylhäältä”, joka on myös mainittujen heprean ja aramean sanojen alkumerkitys. Näin ollen Johanneksen evankeliumin täsmälliset käännökset ovat: ”jos joku ei tule siitetyksi ylhäältä” ja ”teidän pitää siitä ylhäältä”.
Kysymys pienten lasten uskosta kasteessa on askarruttanut monien mieltä. Jeesus yksiselitteisesti edellyttää pienten lasten uskoa Matt. 18:6, Mark. 9:42. Pieni lapsi kykenee ottamaan vastaan Jumalan valtakunnan Mark. 10:15, Luuk. 18:17. Jumalan toiminta kohdistuu jo sikiökauteen Jer. 1:5, Luuk. 1:15, 41. ”sillä lasten ja imeväisten suusta hän on valmistava kiitoksen” Matt. 21:16. Luther puolusti pienten lasten omakohtaista uskoa kasteessa. Osmo Tiililä puolestaan väittää: ”Ilmeisesti Lutherin kasteopissa selitysyrityksistä huolimatta on ongelmallisuutta.” Toisaalla hän kuitenkin kirjoittaa: ”Pidän lapsikastetta oikeana, mutta se vaatii ehdottomasti lisäyksekseen toisenlaisen uskonnollisen miljöön kuin nykyiset (luopio) kansankirkot.” Kol. 2:12 sanoo: ”Yhdessä haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös olette yhdessä herätetyt Jumalan vaikuttaman uskon kautta.” (Ks. edellä Augustana V). Vrt. Ap. t. 15:7-11, Room. 10:9. 13:11 kasteessa olemme tulleet uskoon, Ef. 2:8, Hepr. 11:6. Läntinen lisäys, E-käsikirjoitus Ap. t. 8:37: ”Filippus sanoi hänelle: ´jos uskot koko sydämestäsi, tulet pelastumaan´. Mutta hän vastasi sanoen: ´Minä uskon Kristukseen Jumalan Poikaan.” Jae sisältyy myös latinankieliseen Vulgataan hieman toisessa muodossa: ”Minä uskon, Jumalan Pojan olevan Jeesus Kristus”, mutta puuttuu esimerkiksi bysanttilaisesta tekstistä. Tämän alkuperäiseen tekstiin kuulumattoman jakeen tuntevat monet varhaiset kirkkoisät, ja se perustuu varhaiskristilliseen kastetoimitukseen 2. vuosisadalla.
Vanhimman tunnetun Rooman seurakunnan Hippolytoksen kastekaavan mukaan 200-luvun alussa kastettavalle suoritettiin piispan toimesta eksorkismi ja kirkkojärjestyksessä esitettiin Apostolista uskontunnustusta muistuttavat kolme kysymystä. Tertullianus (Adv. Marc. 5,1) käytti sanaa symbolum kastetunnustuksesta. Samoin kasteesta Irenaeus, Hippolytos, Cyprianus (Ep. 69), Augustinus (De bapt. con. Don. 6,47). Sen kasteoppilaille omistettavaksi jättäminen oli traditio symboli tai redditio symboli. Vastaava kreikan symbolon ”merkki”, ”tunnusmerkki”, ”tunnustus”, ”uskontunnustus”, ”kastetunnustus” on vanha sana Viis. 16:6 symbolon ekhontes sooteerias ”omistavaisina pelastuksen merkin”, joka yhdistetään sanaan anamneesis ”muisto”. Sanaa symbolon Khrysostomos käytti kasteesta. Sanaa käytti Laodikean synodi ja Khalkedon. Kirkkoisät puhuvat yleisesti joko ”uskon säännöstä” (regula fidei jo toisella vuosisadalla Irenaeus ja Tertullianus), Irenaeuksella vaihtoehtoisesti myös regula veritatis ”totuuden säännöstä” tai muilla kanoon tees paradoseoos ”perimätiedon säännöstä” tarkoittaen koko kristillisen opin sisältöä. Vanhakirkolliseen kasteopetukseen liittyi pääkohdat ehtoollisen viettoa käsittävä uskontunnustus (traditio symboli). Ehtoollisen anamneesis (Luuk. 22:19, 1. Kor. 11:24, 25) sisälsi Kristuksen inkarnaation, kärsimyksen ja ristinkuoleman jatkuvaa muistamista.
Kastetta (to loutron, to hagion) edeltävän uskontunnustuksen kysymyksineen ja vastauksineen mainitsee myös Eusebios (Kirkkohistoria VII 8-9, 2 pistin kai homologian ”usko ja tunnustus”). Vrt. samoin kasteeseen liittyvä tunnustus Hepr. 10:22-23! Apostolisten konstituutioiden mukaan (Kirja 7 § 42) 300-luvulla kastetun tuli lausua laajempi uskontunnustus. Augustinus puhui uskontunnustuksesta verbum abbreviatum ”lyhennetty sana”. Khrysostomos mainitsee 1. Piet. 3:21 lainauksen yhteydessä eis Khriston pisteoos homologia ”Kristukseen uskon tunnustuksen”. Lutherin Tunnustuskirjoihin 1990, s. 322-323 sisältyvä kasteen toimittamisen kaava noudattaa aidoimmillaan vanhakirkollista perinnettä. Niinpä jo Uusi testamentti mainitsee usein uskontunnustuksekseen pyrkiviä lyhyitä muotoiluja Matt. 28:19, Mark. 8:29, Joh. 17:3, Ap. t. 8:37, Room. 1:3-4, 8:29-30, 34, 10:9-10, 1. Kor. 12:3, 15:3-5, Fil. 2:6-11, Kol. 1:14-22, 1. Tess. 4:14, 1. Tim. 2:5-6, 3:16, 6:12, 2. Tim. 2:8, Hepr. 1:3-7, 4:14, 10:22-23, 1. Piet. 3:18, 1. Joh. 4:2. Uusi testamentti käyttää tunnustuksesta sanaa kaleen homologian ”hyvä tunnustus” (1. Tim. 6:12, 13. Lat. bonam confessionem), joka rinnastetaan jakeen 14 sanaan entolee ”käsky”. Ja homologian tees elpidos ”toivon tunnustus” kasteeseen liittyen (Hepr. 10:22-23). Sana ”toivo” on niin ikään kasteen sanastoa (Room. 5:5, Ef. 1:18, 4:4, 1. Piet. 1:3).
Alkuseurakunnassa uskon sisällöstä käytettiin sellaisia sanoja kuin paradosis, pistis, didakhee, paratheekee, entolee, keerygma, martyria, martyrion, logos, homologia, aleetheia, euangelion ja euangelion tou Khristou. Yksi näistä on pistis, joka merkitsee ”oppi”, esimerkiksi Gal. 1:23, Ef. 4:5, 13, 1. Tim. 1:4, 19, 2:7, 3:9, 4:1, 6, 5:8, 6:10, 21, Juud. 3, 20.
Uuden testamentin mukaan kokonaisia perhekuntia lapsineen on kastettu Ap. t. 16:15, 31-33, 18:8, 1. Kor. 1:16. Vrt. Ap. t. 10:2, 48. Hepr. 11:7 Nooa ”Jumalaa peläten valmisti arkin perhekuntansa pelastukseksi.” Samoin 1. Piet. 3:20 ”valmistettiin arkki mikä muutamille, tämä on kahdeksan sielua, he tulivat pelastetuiksi veden kantamana.” Arkin eli Kristuksen Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Tertullianus, Cyprianus ja Hieronymos näkivät Nooan arkin Kirkkoa tarkoittavana. Cyprianuksen kuuluisat sanat extra ecclesiam nulla salus ”Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta”. Edelleen hän sanoi Kirkosta Kristuksen morsiamena: ”Se pelastaa meidät Jumalalle, se ohjaa synnyttämänsä lapset hänen valtakuntaansa. Jokainen, joka on erossa kirkosta ja yhteydessä avionrikkojaan, sulkeutuu kirkolle annetuista lupauksista, ja joka jättää Kristuksen kirkon, hän ei voi saada Kristuksen palkkaa. Hän on vieras, epäpyhä, vihollinen. Jolla kirkko ei ole äitinä, hänellä ei Jumala voi olla isänä. Yhtä vähän kuin kukaan saattoi pelastua Nooan arkin ulkopuolella, yhtä vähän voi se, joka on kirkon ulkopuolella.” Origenes sanoo: ”Älköön kukaan uskotelko itselleen, älköön kukaan pettäkö itseään: tämän huoneen, se on kirkon, ulkopuolella ei kukaan pelastu, sillä jos joku menee ulos, hän tulee syylliseksi omaan kuolemaansa.” Irenaeus sanoo: ”Missä näet on kirkko, siellä on myös Jumalan Henki; ja missä on Jumalan Henki, siellä on kirkko ja kaikki armo.” Khrysostomoksen mukaan ”Jumala rakastaa kirkkoa enemmän kuin taivasta.” Kirkkoon kuulumisesta 2. Kleem. 14:1. Paavalin mukaan Ef. 4:4-5 on vain ”yksi ruumis (Kirkko) ja yksi Henki, niin kuin myös te olette kutsutut yhdessä kutsumuksenne toivossa: yksi Herra, yksi usko (oppi tai tunnustus), yksi kaste.” Hippolytoksen kastekaavan uskontunnustus käsitti myös uskon ”pyhään Kirkkoon.” Apostolinen uskontunnustus ilmaisi uskon ”pyhän katolisen Kirkon.” Vrt, Eusebios Kirkkohistoria V 18:5 ”pyhää kirkkoa”, VI 43:6 ”pyhään kirkkoon.” Augustana VII lausuu: ”yksi, pyhä kirkko (una sancta ecclesia) on pysyvä ikuisesti.” Kirkosta ovat piispat kirjoittaneet hyvän yleisesityksen sekä Anders Nygren (Kristus ja hänen kirkkonsa, 1966) että meillä Eino Sormunen (Kirkko – Kristuksen ruumis, 1963).
Nikaian-Konstantinopolin 381 tunnustus lausuu ”me tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi.” Jo toisen vuosisadan alkupuolelta on todisteita lapsikastekäytännöstä Aristides Ateenalainen, Justinus Marttyyri mainitsee 60-70 –vuotiaista miehistä ja naisista, ”jotka lapsuudesta (ek paidoon) ovat tehdyt opetuslapsiksi Kristuksessa” (1 Apol. 15.6). Näin ollen heidän lapsikasteensa on tapahtunut ensimmäisen vuosisadan lopulla! Verbiä ”tehdä opetuslapseksi” käytetään Matteuksen lähetyskäskyssä (28:19) ja Ap. t. 14:21. Lapsikasteen varhaisuuden puolesta ovat kirjoittaneet Albrecht Oepke, Johannes Leipold, Joachim Jeremias, Oscar Cullmann ja Ethelbert Stauffer.
On olemassa vielä eräs toinenkin teksti, joka tukee lapsikasteen apostolista alkuperää. Ap. t. 2:38-39 Pietari sanoi: ”Kääntykää ja kastattakoon kukin teistä Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, ja te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne on lupaus ja kaikille, jotka kaukana ovat, keitä hyvänsä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.” Tämän todistuksen lapsikastekäytännöstä pitää tärkeänä Joachim Jeremias ja Aimo T. Nikolainen. Kutsuminen liittyy Jeesuksella kasteeseen Luuk. 18:16. Kreikan sanonta tois teknois hymoon ”teidän lapsillenne” tarkoittaa kuulijoiden omia lapsia, jotka ovat tästä kasteesta, Pyhän Hengen lahjasta ja lupauksesta osallisia. Sanaa doorea ”lahja” käytetään usein kasteeseen liittyen Ap. t. 8:20, 10:45, 11:17, Hepr. 6:4. Myös muualla käytetään lapsista puhuttaessa samaa sanaa Ef. 6:1, Kol. 3:20, 1. Joh. 2:12 ”Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä teidän syntinne ovat anteeksiannetut hänen nimensä tähden.” Tämä syntien anteeksiantaminen on tapahtunut juuri kasteessa. Vrt. Ap. t. 22:16, Kol. 1:13-14!, 2. Piet. 1:9, Barn. 11:1. Jakeen Kol. 1:13 aoristin verbimuodot ”on pelastanut” ja ”on siirtänyt” viittaavat kasteeseen.
Yhden mielenkiintoisen avaintekstin Markuksen evankeliumille 10:13-16 muodostaa pakanakristittyjen käyttämässä Septuaginta-käännöksessä oleva esikristilliseltä ajalta peräisin oleva Siirakin kirjan jae 34:25, joka kuuluu suomennettuna ja tulkittuna näin: ”Joka peseytyy (baptizomenos) kuolleen tähden ja sitä jälleen koskettaa (haptomenos, vrt. Mark. 10:13!, Luuk. 18:15), mitä hyötyä hän pesustansa (loutroo, sama sana kuin Ef. 5:26, Tiit. 3:5) saa?” Tässä Siirakin kirjan tekstissä on huomionarvoista se, että verbit ”peseytyä” ja ”koskettaa” muodostavat synonyymin. Tällöin Markuksen tekstistä nousee vääjäämättä esille kasteen kielenkäyttö. Samaa on sanottava sen jatkosta, jossa puhutaan syntiensä tähden paastoamisesta. Se puolestaan on tuttua noin vuodelta 100 jKr. peräisin olevasta Didakhe-kirjasta VII, 4, jossa on maininta kastettavan paastosta: ”Kastettavan käske paastota päivä tai kaksi ennen toimitusta.” Tähän voidaan lisätä kertomus Ap. t. 13:2-3, jossa esiintyvät toisaalta Pyhä Henki ja kasteen yhteydessä käytetyt verbit ”kutsua” (Matt. 18:2, Luuk. 18:16, Ap. t. 2:39), ”rukoilla” (Matt. 19:13, Luuk. 3:21, Ap. t. 8:13) ja ”kätten päällepaneminen” (Matt. 19:13, 15, Mark. 10:16, Ap. t. 8:17, 19:6, Hepr. 6:2). Nimenomaan jo lapsikasteessa saadaan Apologia IX,3 mukaan Pyhä Henki. Nämä kaikki jakeet ovat siis kasteen kieltä Uudessa testamentissa.
Myös Mark. 9:36-38, 42 (vrt. Matt. 18:1-6!) muodostaa kehykset lapsikastejaksolle Mark. 10:13-16. ”Ja ottaen pienen lapsen asetti sen heidän keskelleen ja otettuaan sen syliinsä (sama verbi kuin Mark. 10:16) sanoi heille: ”Joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen pienen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut; ja joka minut ottaa tykönsä, se ei ota tykönsä minua, vaan hänet, joka on minut lähettänyt.” Johannes sanoi hänelle: ”Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä, sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia; ja me kielsimme (ekoolyomen on sama sana kuin ”estää” teknisenä terminä kasteesta Matt. 19:14, Mark. 10:14, Luuk. 18:16, Ap. t. 8:36, 10:47, 11:17) häntä, koska hän ei seurannut meitä.” ”Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.”
Tämä teksti antaa Jeesuksen omalla suulla lausuttuna todistuksen pienten lasten uskosta häneen, jota esimerkiksi helluntailaiset eivät hevin ota uskoakseen. Läntinen D-käsikirjoitus vielä tähdentää jakeessa 42 tätä tosiasiaa sanomalla ”uskon omistavaisina”. Mainittakoon, että helluntailaisten julkaisemassa Novumissa tätä käsikirjoitusta arvostetaan erityisesti Apostolien teoissa. Osmo Tiililä pitää lapsikasteen vaikeutena riippumista uskosta, ”eikä imeväisillä voi olla vielä mitään tietoista uskoa”. Häntä seuraten sama ongelma on myös uuspietisti Raimo Mäkelällä: ”Toisaalta se panee varomaan puhetta pikkulasten uskosta, josta emme siis voi mitään tietää Jumalan ilmoituksen emmekä kokemustemme ja psykologisen tietämyksemme perusteella.” Antti J. Pietilä niin ikään kieltää uudestisyntymisen kasteessa ja pienten lasten uskon. Samaa on sanottava Uuras Saarnivaaran ja Urho Muroman epäraamatullisesta kasteteologiasta. Myös reformoitu teologi Karl Barth suhtautui torjuvasti lapsikasteeseen. Eero Huovinen on kirjoittanut asiasta valaisevan kirjan Fides infantium. Martti Lutherin käsitys lapsen uskosta (1991).
Yksi merkillisimpiä sanoja Markuksen esityksessä 10:13 on verbin epitimaoo ”nuhdella” käyttö juuri tässä yhteydessä. Se on käännössana arameankielisestä termistä ge`ar ”moittia” ja jonka kreikkalaista vastinetta on käytetty näin ollen pahan hengen nuhtelemisesta kasteessa! Myös Vanhan testamentin hepreassa (ga`ar) sitä käytetään Saatanan nuhtelemisesta (Sak.3:2). Näin ollen myös Matteuksen Isä meidän –rukouksessa pyydetään ”vaan pelasta meidät Paholaisesta” (6:13). Edellä on Luukkaan 11:2 mukaan jo varhain toisella vuosisadalla pyydetty ”tulkoon Pyhä Henkesi meihin ja puhdistakoon meidät.” Puhdistaminen kuuluu sinänsä Pyhän Hengen saamiseen (Ap. t. 15:9) ja toisaalla kasteeseen (Ef. 5:26). Toinen Luukkaan tekstin D-käsikirjoitus lukee ”tulkoon meihin sinun valtakuntasi.” Vrt. tähän valtakunnan vastaanottaminen (Mark. 10:15, Luuk. 18:17). Pyhä kaste todellakin vapauttaa kastetun Saatanasta, jota myös Martti Luther käyttää Vähä katekismuksensa kastekaavassa. Samaa todistavat yhtäpitävästi Matt. 19:13 ja Luuk. 18:15. Samaa ”nuhdella”-verbiä käytetään Luuk. 17:3 synnistä nuhdeltaessa, joka liittyy kääntymiseen ja anteeksiantamiseen. Lutherin kyseisen kastekaavan käytön soisi lisääntyvän lapsia kastettaessa, sillä se on asiasisällöltään syvästi raamatullinen.
Kummien käyttö
Tässä yhteydessä sivuamme kummien käyttöä jo mahdollisesti Uuden testamentin aikana. Siihen antaa aihetta Johanneksen evankeliumin 9:21 maininta: ”Kysykää häneltä; hänellä on kyllin ikää, puhukoon itse puolestansa.” Kummilaitoksen tuntee ensimmäisenä Tertullianus. Kummien asema on haasteellinen kastettavan myöhempää kristillistä opetusta ajatellen. Siihen velvoittaa Matteuksen evankeliumiin sisältyvä itsensä Kirkon Herran antama kaste- ja lähetyskäsky 28:18-20, joka pitää sisällään myös aivan pienimmätkin vauvat, kirkon todelliset jäsenet vanhempien kristittyjen ohella. Ja juuri näitä eri-ikäisiä kristittyjä apostoli Johannes on tahtonut muistaa tärkeillä sanoillaan:
”Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksi annetut hänen nimensä tähden. Minä kirjoitan teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan hänet, joka alusta on ollut. Minä kirjoitan teille, nuorukaiset, sillä te olette voittaneet Paholaisen. Minä olen kirjoittanut teille, lapsukaiset, sillä te olette oppineet tuntemaan Isän. Minä olen kirjoittanut teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan hänet, joka alusta on ollut. Minä kirjoitan teille, nuorukaiset, sillä te olette väkevät, ja Jumalan sana pysyy teissä, ja te olette voittaneet Paholaisen.” (1. Joh. 2:12-14).
Markuksen tekstissä 10:16 on sanat siitä kuinka Vapahtaja otti aivan pieniä lapsia syliinsä siunaten pani kätensä heidän päälleen. Tässä on alkutekstissä vain tämän ainoan kerran esiintyvä verbi ”siunata”. Se on kata-prepositiolla vahvistettu verbi kateulogei ja osoittaa toiminnan voimakkuuden. Jo Vanhassa testamentissa on lupaus siitä kuinka ”hän siunaa sinun lapsesi sinun keskelläsi” (Ps. 147:13).
Vanhan testamentin mukaan Jumala tahtoo ”siunata niitä, jotka Herraa pelkäävät, niin pieniä kuin suuriakin” (Ps. 115:13). Uuden liiton lupauksessa sanotaan edelleen: ”Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: ´Tuntekaa Herra´. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä” (Jer. 31:34). Jooel 2:16 on mainittu seurakuntaan kuuluviksi erityisesti ”rintoja imeväiset”. Jeesus lainaa Psalmia 8:3: ”Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen” (Matt. 21:16). Nämä sanat ovat taustana sille, mitä Jeesus opettaa pienten lasten esikuvallisuudesta aikuisille. Jeesus sanoi: ”Niin hän kutsui tykönsä pienen lapsen, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: ´Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule pienten lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sen tähden, joka nöyrtyy tämän pienen lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka ottaa tykönsä yhden tämän kaltaisen pienen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen” (Matt. 18:2-6).
Tulkoon tässä yhteydessä oikaistuksi yksi useimmiten väärinymmärretty jae Mark. 16:16. Sitä on virheellisesti käytetty uskon ja kasteen järjestyksen osoituksena, vaikka alkutekstin mukainen käännös puhuu tätä tulkintaa vastaan. Oikea käännös kuuluu: ”joka on (kertakaikkisesti) uskonut ja tullut kastetuksi, hänet tullaan pelastamaan, mutta joka ei ole uskonut, hänet tullaan tuomitsemaan”. Baptistheis on passiivin aoristin 1. partisiippi, joka osoittaa, ettei kaste ole ihmisen oma suoritus ja uskon tarjous. Tässä on asian vakavuus: viimeisellä tuomiolla kastettukin joutuu tuomittavaksi, jos hän ei ole kuollessaan uskonut Jeesukseen!
Tekstimme äärellä on käynyt ilmeiseksi se tosiasia, että myös aivan pienet lapset ovat alun alkaen kuuluneet kristilliseen seurakuntaan kasteen kautta siinä missä vanhan liiton poikalapsetkin liitettiin seurakunnan yhteyteen ympärileikkauksen yhteydessä kahdeksan päivän ikäisinä. Tästä on olemassa selvä viittaus Uudessa testamentissa, jossa Kolossalaiskirjeen 2:11-12:ssa ovat paljon puhuvat sanat: ”ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsillä tehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt Jumalan vaikuttaman uskon kautta, joka herätti hänet kuolleista.” Room. 2:29 mukaan ympärileikkaus tapahtuu Hengessä. Ap. t. 21:21 Paavali ei enää edellyttänyt ympärileikkausta. Kasteessa Jumala vaikuttaa uskon kautta pelastuksen, jota ei ole syytä väheksyä pientenkään lasten kohdalla. Meidän aikuisten ylpeä järkemme usein loukkaantuu tällaiselle puheelle Jumalan pelastavasta tahdosta ja armoihin ottamisesta pienten lasten henkilökohtaisesta uskosta puhuttaessa.
