”Ano, mitä tahdot, että minä sinulle antaisin.”

”Ano, mitä tahdot, että minä sinulle antaisin.” (1. Kun. 3:5)
Oi sielu, eikö sinulta mitään puutu? Eikö mikään mieltäsi murehduta? Eikö sinulla ole mitään pyydettävää? Ah, varmaan hyvin paljon! Niinpä tule siis pelotta lempeän kuninkaasi ja ylkäsi luokse. Katso, hän ojentaa valtikkansa sinua kohden ja sanoo: ”Ano, ainoastaan ano; en tahdo antaa sinulle ainoastaan puolta, vaan koko kuningaskuntani, annan ITSENI.” Oi sielu, älä anna minkään olla itsellesi liian suurta, mutta älä myöskään minkään liian pientä; ano ja sano hänelle kaikki, sillä ystävällisyydessään hän tahtoo vähäistäkin kuulla. Ja mikä hänelle on sanottu, se on esitetty oikealle henkilölle, eikä se enää ole sinun, vaan hänen sydämellään, joka ei ennen voi levätä kuin sinä olet autettu. Olethan jo usein suuressa ja pienessä saanut kokea hänen apuaan, sillä hän auttaa MIELELLÄÄN ja KAIKESSA. Ehkä ajattelet, että SINÄ tahdot ja vedät häntä, mutta hän kieltäytyy tulemasta eikä tahdo seurata sinua. Ei, HÄN se vetää sinua ja – enemmän kuin itse tahdotkaan – tahtoo sinua auttaa, ja hän juuri on vaikuttanut sinussa tahdon. Mutta hän auttaa PARHAALLA tavalla. Hänen apunsa on usein aivan päinvastainen kuin se, mitä SINÄ ajattelit. Sen tähden, mitä hyvänsä hän tekeekin, antaa tai ottaa, ole varma, että hän ymmärtää asian paremmin kuin sinä. Anna sydämesi levätä näissä sanoissa: ”TYYDY MINUN ARMOONI.” Sillä niille, jotka Jumalaa rakastavat, kääntyvät KAIKKI ASIAT parhaaksi. (Vrt. Room. 8:28).
Carl Henrik von Bogatzky (1690–1774), ARMOA ARMOSTA, s. 320–321, Sley, 1966.