Lasse Lappalainen, Helsinki

Johdanto

Moni Raamatun lukija saattaa mielessään kysellä, onko kirkon lapsikastekäytäntö ensinkään raamatullinen varsinkaan siitä syystä, että pinnallisesti katsoen lasten kastamista ei Uuden testamentin lehdillä suoraan mainita. Onko näennäinen asiasta vaikeneminen riittävä todiste lapsikasteen hylkäämiselle? Tämä on vaikea haaste luterilaiselle kirkolle, joka tunnustuksestaan käsin pitäytyy lapsikasteeseen. Näin asian ilmaisee Augsburgin tunnustuksen artikla IX: ”Kasteesta seurakuntamme opettavat, että se on välttämätön pelastukseen (necessarius ad salutem, samoin Apol. IX) ja että Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä. Lapset tulee kastaa, jotta heidät kasteen kautta annettaisiin Jumalan huomaan ja näin otettaisiin Jumalan armoon. Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka hylkäävät lapsikasteen ja väittävät lasten pelastuvan ilman kastetta.”

Tätä laajemmassa Augburgin tunnustuksen puolustuksessa IX todetaan: ”Aivan varmaa on, että pelastuksen lupaus koskee lapsia…On siis välttämätöntä kastaa pikkulapset…Tästä seuraa johdonmukaisesti, että pikkulapset on kastettava, koska kerran pelastus annetaan kasteen yhteydessä.”

Useat huomattavat teologit väheksyvät Uudessa testamentissa olevia tekstitodisteita lapsikasteen puolesta. Meillä esimerkiksi professori Osmo Tiililä kirjoittaa Systemaattisessa teologiassaan II 1954, s. 146: ”Asiantilan täytyy johtua yksinomaan siitä, että UT ei tarjoa meille kasteesta tarpeeksi selviä tiedonantoja.” Tai näin: ”UT kokonaisuuteensa nähden puhuu kasteesta suhteellisen harvoin” (s. 147). Tämä kastetta suuresti aliarvioiva lausunto heijastelee tekijän pietististä peruskatsomusta, johon ei liioin mahdu koko raamatullinen kasteteologia. Sille ei yksinkertaisesti löydy laajassakaan yleisesityksessä juuri tilaa. Kuvaavaa onkin, että myöhemmässä julkaisussaan Johdatus teologiaan 1968 Tiililältä puuttuu jopa asiahakemistosta maininta kasteesta! Kasteelle jää sangen vähän tilaa kyseisessä teoksessa. Toinen merkittävä teologi, professori Kurt Aland Saksasta ei pidä lapsikastetta uusitestamentillisena ilmiönä.

Mainittakoon, että Uusi testamentti käyttää jo pelkästään baptizoo-verbiä (kastaa) 77 kertaa sekä substantiivia baptisma (”kaste”) 19 kertaa. Tämä tosiasia antaa riittävästi aineksia huolelliselle Uuden testamentin tutkimukselle kasteen olemuksesta ja käytöstä ensimmäisellä kristillisellä vuosisadalla. Edelleen voidaan panna merkille se seikka, ettei enää baptizoo-verbin esittelyssä sen enempää Rafael Gyllenbergin kuin uusimman Matti Liljeqvistin Uuden testamentin kreikan sanakirjoissa puhuta mitään upottamisesta, mikä on virheellinen kestoaihe uudestikastajien kirjallisuudessa. Septuaginta käyttää 2. Kun. 5:10, 13:ssa verbiä louoo (”pestä”) yhdessä jakeessa 14 baptizoo-verbin ”kastaa” kanssa. Samoin näiden synonyymi esiintyy Ap. t. 16:33 ja papyrustekstissä. Tämä osoittaa sen, että vaikka baptizoo alun perin merkitseekin klassisessa kreikassa ”upottaa”, niin sitä merkitystä ei enää käytetä Uudessa testamentissa, vaan merkitys on ”kastaa” (Bauer). Edelleen on huomattava, että Joh. 13:8, 10 käyttää pesemisestä verbejä niptoo ja louoo, joista edellinen kohdistuu vaihtoehtoisesti päähän, kuten vedellä valeleminen kolmesti päähän Did. VII, 3. Jo Vanha testamentti toteaa: ”Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä” (Jes. 12:3).

Näin ollen ei ole Tiililän tavoin objektiivisesti perusteltua minimoida kasteesta puhuvia kohtia! Muutenkin voidaan katsoa Uuden testamentin sisältävän riittävän laajan sanaston koko rikkaudessaan antamaan yllin kyllin aineistoa valppaalle tutkijalle. On vain opittava kuuntelemaan Uuden testamentin ominta ääntä myös silloin kun kyseessä on niinkin keskeinen kiistelyä puolesta ja vastaan aiheuttava kastekysymys. On enemmän kuin aiheellista hiljentyä tutkimaan rakentavassa hengessä koko Raamatun kattavaa kasteaineistoa, jonka teologian tohtori Matti Väisänen on toisaalla julkaissut.

Kasteesta on onneksi paljon kirjoitettu myös suomen kielellä, joten aiheen ei pitäisi sinänsä olla uusi ja oudoksuttava. Ehkä eniten olen puolestani saanut ammentaa pienestä G. A. Ahon kirjasesta Pyhän kasteen sakramentti (Lahti 1966, 44 s.), joka lienee niitä vähiten tunnettuja kastekirjoja maassamme. Edelleen voidaan mainita eräänlainen pääteos kyseisestä aiheesta, nimittäin teologian tohtori h.c. Markku Särelän ansiokas Lapsikaste on raamatullinen. Toinen, täydennetty painos. Tampere 1975, 160 s. Unohtaa ei pidä varsinkaan uusinta monumentaalista teosta, jonka teologian tohtori Matti Väisänen on kirjoittanut vanhoilla päivillään meille kaikille rakennukseksi: Pyhä kaste Raamatussa I Teologinen osa, jonka on kustantanut paljon parjattu Suomen Luther-säätiö. Hämeenlinna 2000, 419 s. Vanhemmasta kastekirjallisuudesta voidaan ottaa esille teologian tohtori, professori Lauri Huovisen kaksi evankelisessa liikkeessä luettua kirjaa: Sanan selvyyteen. Helsinki 1954, 139 s. ja Kasteen lahja elämälle. Rauma 1959, 67 s. Nämä ovat SLEY-Kirjojen kustantamia perusteoksia. Nämä viisi kirjaa ovat jo varhaisessa vaiheessa muodostaneet oman kasteteologiani pääpiirteet, joista ensimmäisenä luin kirjan Sanan selvyyteen varhain 1970-luvulla. Näin jälkikäteen pyydän saada lausua lämpimät kiitokset kullekin kirjoittajalle erikseen – niille, joille se vielä on mahdollista.

Muusta kastekirjallisuudesta mainittakoon Uuras Saarnivaaran Raamatullinen kaste. Keskusteluja. Helsinki 1948, 90 s., Eino Sormusen Pyhä kaste Uuden Testamentin valossa. Toinen painos. Pieksämäki 1955, 20 s., Immo Aatolaisen Ovatko uudestikastajat oikeassa. Ajatuksia kastekysymyksen äärellä. Pieksämäki 1964, 147 s., Joachim Jeremiaksen Lapsikaste kirkon alkuaikoina. Vaasa 1981, 61 s., Aimo T. Nikolaisen ”Me tunnustamme yhden kasteen…” Kaste ja pelastus Uuden testamentin mukaan. Pieksämäki 1981, 85 s., Olavi J. Lähteenmäen Selville vesille. Keskustelua kastekysymyksestä. Jyväskylä 1982, 122 s., Martti Simojoen Antakaa lasten tulla. Pyhä kaste luterilaisen uskon ja opetuksen mukaan. Mänttä 1985, 120 s., Antti Laaton Kaste kirkon alkuaikoina. Åbo 2008, 162 s. Ruotsiksi on muun muassa professori Hjalmar Lindroth kirjoittanut kirjan Tankar om kyrkan och sakramenten. Stockholm 1948, 307 s. Piispa Juha Pihkala on kirjoittanut ansiokkaan teoksen Armonväline vai armon lupaus? Augsburgin tunnustuksen kasteartiklan sanojen quodque per baptismum offeratur gratia Dei tulkinta 1530-1930 STKSJ 145. Vammala 1986, 279 s.

Seuraavassa esityksessä olen pyrkinyt välttämään vanhan toistoa mahdollisimman paljon. Usein tututkin kastetekstit ovat saaneet ehkä uutta valoa ja ymmärrystä osakseen. Olen määrätietoisesti pyrkinyt keskittymään vain asian kannalta oleellisimpaan aineistoon Raamatussa. Siksi aiheen kannalta monet tärkeät tekstikohdat ovat saaneet jäädä vähemmälle huomiolle. Samoin eri kastekäytäntöjen poleeminen kärki on kauttaaltaan jäänyt pois. Sillä en ole katsonut enää tarpeelliseksi toistaa aiempien kirjoittajien jo esille ottamia kiistakysymyksiä. Niiden aika on – toivon mukaan – jo takanapäin. Nyt on pyrittävä katsomaan tosiasioita ehkäpä uudessa valossa itse kukin Raamattunsa äärellä.

Tekstin yleistajuisuudesta johtuen esimerkiksi Raamatun alkukieliset lainaukset olen pyrkinyt minimoimaan mahdollisimman pitkälle ja nekin luonnollisesti siirtokirjoitettuina, joten nekään eivät muodostune esityksen yleistajuisuuden esteeksi. Aiheen kannalta on eduksi katsoa kukin raamatunkohta asiakokonaisuudessaan, jotta itse jäsennys tulisi paremmin ymmärretyksi. Edelleen suureksi avuksi ajattelevalle lukijalle ovat Nestle-Alandin Novum Testamentum Graece 27. uudistettu painos 1993 marginaalissa olevat sangen valaisevat tekstiviitteet tai sitäkin laajemmat viitteistöt, jotka Kurt Aland on julkaissut yksityiskohtaisessa neljän evankeliumin yhteisesityksessään (Synopsis).

Tämän yleisesityksen puitteissa on käytetty vuoden 1938 Uuden testamentin käännöstä siitäkin syystä, että ekumeenisiin pyrkimyksiin tähtäävä uusi Kirkkoraamattu 1992 on mielestäni liiaksi tinkinyt alkutekstille uskollisesta periaatteesta, mikä oli vielä vallitseva sen edeltäjässä. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon nimenomaan lapsikastekäytännön kannalta oleellisimpien tekstien käyttämän alkukielisen paidion sanan kääntämisen vain ilmaisulla ”lapsi”, vaikka Walter Bauerin arvovaltainen Uuden testamentin kreikan sanakirja antaa sille perusmääritelmän ”erittäin nuori lapsi, pieni lapsi”. On toisaalta ymmärrettävää, että vapaiden suuntien painostusryhmä on ehkäpä juuri näissä kohdissa saanut äänensä kuuluville ja jotka ekumeniastaan tunnettu raamatunkäännöskomitean puheenjohtajana toiminut piispa Aimo T. Nikolainen on antanut hiljaisen hyväksymisensä pitääkseen vapaat suunnat ruodussa.

Tältä osin vertailun vuoksi mainittakoon etevän ruotsalaisen kielitieteilijän ja Lundin yliopiston Uuden testamentin eksegetiikan täysinpalvelleen professori Hugo Odebergin ruotsalainen Uuden testamentin osakäännös De fyra evangelierna och Apostlagärningarna (1996, 373 s.), jonka hän käänsi vasta eläkevuosinaan kuudessa kuukaudessa. Kokonaan oma lukunsa ovat sitten ne lukuisat omaperäiset tekstiviitteet, jotka Odeberg antaa käyttämästään Nestle-Alandista riippumatta!

Itse asian ytimeen

Kun kysytään Uuden testamentin perustelua kirkon lapsikastekäytännölle, niin silloin esille nousee vastaansanomattomasti yksi keskeisin tekstijakso, nimittäin Mark. 10:13-16 ja luonnollisesti sen rinnakkaistekstit Matt. 19:13-15 sekä Luuk. 18:15-17. ”Ei ole ihmeteltävä sitä, että alkukirkko käytti tätä perikooppia puolustaessaan lapsikastetta” ja ”Se, joka torjuu lapset, asettuu Jeesusta vastaan ja poikkeaa alkukristillisestä käytännöstä” (Aimo T. Nikolainen). Markuksen evankeliumiin viittasi lapsikasteesta puhuessaan jo kirkkoisä Tertullianus v. 203 teoksessaan De baptismo XVIII ”älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni.” Lähdemme liikkeelle vanhimman eli Markuksen evankeliumin tekstistä antaen sille uuden alkutekstin mukaisen käännöksen:

(13) Ja he kantoivat hänen luokseen imeväisiä lapsia, jotta hän koskisi heihin, mutta opetuslapset nuhtelivat heitä. (14) Mutta nähtyään Jeesus närkästyi ja sanoi heille: ´Sallikaa imeväisten lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. (15) Totisesti minä sanon teille, joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa imeväisenä lapsena, ei pääse sinne sisälle´. (16) Ja ottaen heitä syliinsä hän siunaten pani kätensä heidän päälleen.”

Roomaan osoitettu 60-luvun alussa oleva Markuksen teksti antaa itse asiassa oivallisen perustelun Rooman seurakunnan lapsikastekäytännölle useastakin eri näkökulmasta katsoen. Tarkastelkaamme nyt niitä lähemmin. Itse sanaa ”kastaa” ei vielä esiinny tekstissämme. Tämä on aivan totta. Myöhemmin saamme kuitenkin nähdä sen liittyvän Siirakin kirjassa muuhun Uudesta testamentista tuttuun kasteterminologiaan. On kuitenkin huomattava, että sana ”estää” Matteuksella, Markuksella ja Luukkaalla esiintyy Ap. t. 10:47 yhdessä ”veden”, ”kastaa” ja ”Pyhän Hengen” kanssa!

Ensinnäkin tämä Markuksen evankeliumin tekstijakso 10:13-16 muistuttaa rakenteellisesti suuresti Jeesuksen omaa kastetta Matt. 3:13-17, jossa ovat ilmaisut ”esteli” (jae 14), ”sinä tulet minun luokseni” (jae 14) ja ”salli” (jae 15). Näillä kullakin on siis omat vastineensa Markuksen tekstissä.

Toiseksi on aiheellista kiinnittää huomiota Markuksen käyttämään ilmaisuun paidia ”imeväiset lapset” jakeessa 13 tai kuten Hugo Odeberg ja Ingemar Furberg kääntävät ”pienet lapset”. Myös suosittu englantilainen käännös NIV antaa merkityksen ”pienet lapset”. Sana paidion merkitsee tässä todellakin aivan pientä sylissä kannettavaa lasta, kuten voimme nähdä sen Vanhan testamentin kreikkalaisesta Septuaginta-käännöksestä, jossa se tarkoittaa kahdeksan päivän ikäistä ympärileikattavaa pienokaista (1. Moos. 17:12, 21:4. Vrt. 2. Moos. 2:6, 7, 9, 3. Moos. 12:3. Vrt. 2. Aik. 20:13). Edelleen se merkitsee pientä lasta kohdissa Jes. 9:5, 11:6, 8, 53:2 (heprean kajjoneq ”niin kuin verso” on Septuagintassa käännetty hoos paidion ”niin kuin imeväinen”, vrt. Mark. 10:15, Luuk. 18:17) ja 2. Aik. 20:13. Uudessa testamentissa taas se merkitsee vastasyntynyttä lasta esimerkiksi kohdissa Matt. 2:8, 9, 11, 13, 14, Luuk. 1:59, 66, 76, 80, 2:17, 27, 40, Joh. 16:21, Hepr. 11:23. Sana ”senkaltaisten” toioutoon jakeessa Mark. 10:14 viittaa kastettujen muodostamaan seurakuntaan Ef. 5:27. Markuksen teksti on kauttaaltaan kasteen kieltä. Sitä tarkoittaa maininta kätten päällepanemisesta Ap. t. 8:17, 19:6, Hepr. 6:2.

Esityksen toinen osa seuraavassa numerossa.