RIPPIPUHE

Timo Hämäläinen

Olemme kokoontuneet näihin kesäseuroihin tänä aamuna rukoillen, että Herra saisi itsensä meille tänään jälleen kirkastaa pyhässä sanassaan ja kalliissa sakramentissaan.

Kirkastussunnuntaille on omistettu psalmi 97 (Biblia):

Opetuslapset näkivät Herran Jeesuksen kuninkuuden kirkastusvuorella. Kokemus oli ensin ihastuttava, sitten pelottava, jopa niin kuin psalmi Jumalan ilmestymistä kuvailee. Pilvet, pimeys, tuli ja leimaus käyvät hänen edellänsä.

Uskonpuhdistaja Luther selittää tämän psalmin kuvaavan Jumalan valtakuntaa. Jumalan hallinta on monesti salattua, pilvi peittää sen. Jumalan sana kuitenkin tekee työtään maailmassa. Se sulattaa jopa vuoret, jotka uskonpuhdistajan mukaan ovat ylvästelijöitä. Kristus hallitsee valtakunnassaan kuninkaana sanansa kautta koko maailmaa.

Tänä aamuna kysymme, saako hän hallita meitä. Monet näkijät meidän Herrastamme alkaen ovat sanoneet, että lopun aikana tulee luopumus. Ensin jää lain saarna pois, joka ottaa omattunnot kiinni – pian sen jälkeen evankeliumikaan ei enää merkitse mitään.

Psalmissa kuitenkin sanottiin: "Tuli käy hänen edellänsä." Eikö tämä, rakas ystävä, tarkoitakin kokemusta Jumalan vanhurskaasta vihasta, lain poltetta omassatunnossa. Ei riitä, että ulkonaisesti pyydämme syntejämme anteeksi. Meissä pitäisi myös sisäisesti syntyä kauhistus syntiä vastaan.

Laki ja kokemus Jumalan vihasta ei kuitenkaan synnytä meissä elämää. Ei silloin Kristus vielä hallitse kuninkaana omiatuntojamme, vaan Mooses lakeineen. Me tarvitsemme evankeliumia, synninpäästön kallista sanaa. Silloin omatunto virvoittuu ja käsittää lohdutuksen. Synninpäästön sanassa Jumala puhuu meille henkilökohtaisesti, vaikkakin ihmisen suuta hyväksi käyttäen. Siksi synninpäästön sana ei kristikunnassa saa vaieta. Siihen uskominen on ripin varsinainen sisältö uskonpuhdistajammekin mukaan. Paavin kirkko kiusasi ihmisiä pakkoripillä. Pääpaino oli ihmissuorituksella. Ihminen ikään kuin osti katumuksellaan syntinsä anteeksi. Jos ihminen ostaa katumuksellaan syntinsä anteeksi, mihin silloin jää Kristuksen veri? Toki katumus on tarpeellista Jumalan Hengen työtä sisimmässämme.

Ennen kaikkea ripissä on kuitenkin kyse syntien anteeksiantamisesta. Luther kirjoittaa: Jos tietäisit maailmassa paikan, jossa Jumala puhuu sinulle henkilökohtaisesti, etkö rientäisi sinne, juoksisi vaikka maailman loppuun? Rippi on tällainen paikka. Jeesus sanoi: "Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksiannetut."

Vanha Ruotsi-Suomen kirkkolaki sääsi mm. että jos joku tunkee itsensä ehtoolliselle ripittämättä, hänet pitää alttarin edestä "poiskäskettämän". Ripillä ei tarkoitettu sitä, että istuu kirkossa jumalanpalveluksen alusta asti, vaan yksityisrippiä ja sitten ehtoolliselle aikovien yleistä rippiä. Tässä vähän ajateltavaa niille, jotka ankarin sanoin kritisoivat yleistä rippiä jumalanpalveluksen alussa. Jotenkin näyttää siltä, että jumalanpalveluksen uusien käsikirjojen synninpäästöksi nimittämä osa ei edes vanhan kirjan aikaan ollut sitä, vaan armon pyyntö ja toivotus. Henkilökohtainen synninpäästön sana kuultiin yksityisessä tai sittemmin yleisessä ripissä.

Toki ei Jumala ole armoaan sulkenut vain rippiin. Koko Jumalan sana on armonväline. Siinä Herra itse meille puhuu ja näyttää haavansa. Usko tarttuu siihen ja kuulee Herran vapauttavan ja elämää antavan päästösanan jo viimeistään silloin kun Kristus papin suulla toivottaa kuin opetuslapsilleen pääsiäisiltana: Herran rauha olkoon teidän kanssanne!

Rippiä on myös Isä meidän rukouksen lukeminen. Vahva kristitty ei ehkä tarvitse muuta, Luther kirjoittaa, mutta toteaa (Invocavit-saarnoissa): "Te ette vielä tiedä, mitä vaivaa vaaditaan Perkeleen kanssa sotimiseen ja hänen voittamiseensa. Jos tietäisitte, ette olisi noin vain riistäneet minulta rippiä."

Mitä siitä, jos lähimmäisensä edessä vähän nöyrtyy. Meidän tulee siis usein saada synninpäästö ja vahvistaa arkaa sydäntämme perkeleen syytöksiä ja Jumalan vihaa vastaan.

Joistakin uskovaisista on tullut niin valmiita, että he eivät koskaan tarvitse rippiä. Niille taas voidaan osoittaa ovea, jotka sitä haluavat. Uskon elämästä tulee liian ikävää, jos aina vain synnistä puhutaan ja sillä koko seurakuntaa rasitetaan. Kristitystä ei kuitenkaan tule niin valmista tässä elämässä, ettei syntiä enää olisi. Luther kirjoittaa: "Synnin katumus alkaa ripissä, mutta kestää koko elämän ajan kuolemaan asti, katumus ei rajoitu vain lyhyeen rippihetkeen."

Euran kirkossa tiedetään herätyksen aikoina olleen väkeä ripin aikana polvillaan kirkon kuorissa ja käytävillä perälle asti. On haluttu Jumalan ja ihmisten edessä tunnustautua syntisiksi ja Vapahtajaa kaipaaviksi.

Jos alamme oman sydämemme sijasta kiinnittää päähuomion lähimmäisen liialliseen lakihenkisyyteen tai liialliseen evankelisuuteen, olemme pirstoutumisen tiellä, jolle ei loppua näy. Kaukana on silloin kristillinen kärsivällisyys. Väärää oppia saati sanasta luopumista ei tietenkään tule sietää.

Nyt taitaa vain olla niin, että niin kuin piispat näyttävät meille ovea, kun haluamme pitäytyä pyhään Raamattuun, niin mekin näytämme helposti toinen toisellemme ovea syyttäen heitä hankaliksi tapauksiksi samoin sanoin kuin meitä syytetään. Voisipa sydämillemme tapahtua kuten päivän psalmissa sanotaan: "Vuoret sulavat niin kuin veden vaha Herran edessä."

"Mutta kuinkas näet raiskan, joka on veljes silmässä, mutta et havaitse malkaa omassa silmässäsi." Jumala varjelkoon, ettei meistä tulisi Jeesuksen ristiinnaulitsijoita ja hänen verensä tallaajia!

Siksi meidän tulee rukoilla parannuksen armoa, että näkisimme malat silmissämme, ettei Herran itsensä tarvitsisi meitä kaikkia ehtoollispöydästänsä käskeä pois.

Nöyryyttäkäämme siksi itseämme sydämellä ja suulla hänen edessään.