1. MOOS. 7-8

Paul Kretzmann

 Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus

 Concordia 3/2010

Kertomus vedenpaisumuksesta (1. Moos. 7)


Käsky astua laivaan

7:1: "Ja Herra sanoi Nooalle: ’Mene sinä ja koko perheesi arkkiin, sillä sinut minä olen tässä sukukunnassa havainnut hurskaaksi edessäni’." Tässä on Herran juhlallinen käsky, jolla hän ilmoitti tuhotulvan tulemisesta. Se oli merkki lähestyvästä tuomiosta. Silloin eläneistä miljoonista ihmisistä vain Nooa oli havaittu vanhurskaaksi Jumalan edessä.

7:2: "Kaikkia puhtaita eläimiä ota luoksesi seitsemän paria, koiraita ja naaraita, mutta epäpuhtaita eläimiä kutakin yksi pari, koiras ja naaras." Kertomus on tässä yksityiskohtaisempi tehdessään eron puhtaiden ja epäpuhtaiden eläinten välillä (vrt. 3. Moos. 11; 5. Moos. 14). Puhtaita eläimiä oli arkkiin otettava kutakin lajia yhteensä seitsemän, luultavasti kolme paria ja koiras, joka oli tarkoitettu uhrieläimeksi [Kretzmannin käyttämä käännös poikkeaa tässä kohdassa uudemmista suomalaisista käännöksistä, joissa käännetään ’seitsemän paria’. Suom. huom. ]. Mutta epäpuhtaita eläimiä otettiin yksi pari kutakin.

7:3: "Niin myös taivaan lintuja seitsemän paria, koiraita ja naaraita, että siemen säilyisi elossa koko maan päällä." Näiden eläinten ja lintujen oli siis määrä olla eläinmaailman kantavanhempia vedenpaisumuksen jälkeen. Niiden tuli synnyttää jälkeläisiä maailmaan, jonka kaikkialle ulottuva tuho hävittäisi autioksi.

7:4: "Sillä seitsemän päivän kuluttua minä annan sataa maan päälle neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä ja hävitän maan päältä kaikki olennot, jotka olen tehnyt." Ensin oli ollut vuosia tuomion lykkäysaikaa, mutta nyt aika oli vähentynyt muutamaan päivään, mikä siten vielä kerran korosti väistämätöntä tuomiota. Tuhon toisi maan päälle vedenpaisumus, jonka aloittaisi neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä kestävä sade. Se koskisi kaikkia elollisia luotuja, kaikkia, joilla oli oma erillinen olemassaolo. Kaikki ne oli määrä hävittää maan päältä.

7:5: "Ja Nooa teki näin, aivan niin kuin Herra oli hänen käskenyt tehdä." Vrt. 1. Moos. 6:22.

7:6. "Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, kun vedenpaisumus tuli maan päälle." Satakaksikymmentä armon vuotta olivat alkaneet jo ennen hänen avioitumistaan tai ainakin ennen hänen poikiensa syntymistä (1.

Moos. 5:32). Hänen poikansa olivat nyt lähes satavuotiaita. Siten koko uskovien seurakunta oli huvennut kahdeksaan sieluun Metusalahin kuoltua samana vuonna kuin vedenpaisumus tuli.


Laivaan astuminen

7:7: "Ja Nooa ja hänen poikansa, vaimonsa ja miniänsä hänen kanssaan menivät arkkiin vedenpaisumusta pakoon." Nooan perheenjäsenet olivat siten yhtä hänen kanssaan uskossa ja kuuliaisuudessa. Siitä syystä he kaikki, toisin kuin Lootin vaimo, pelastuivat vedenpaisumuksen katastrofista, joka hävitti kaikki muut ihmiset.

7:8: "Puhtaita eläimiä ja epäpuhtaita eläimiä, lintuja ja kaikkia, joita maassa matelee, 9. meni Nooan luo arkkiin kaksittain, koiras ja naaras, niin kuin Jumala oli Nooalle käskyn antanut." Pelkkä ennakkoaavistus lähestyvästä vaarasta ei saanut eläimiä – puhtaita ja epäpuhtaita nisäkkäitä, lintuja ja matelijoita – kokoontumaan Nooan ympärille. Kyseessä ei ollut myöskään pelkkä vaisto, vaan se tapahtui siten Jumalan järjestämänä. Jumala käski eläinten kokoontua paikkaan, jossa arkki oli valmiina käyttöönottoa varten. Ne menivät pareittain arkkiin Nooan johdolla, joka näin täytti Jumalan käskyn.

7:10: "Ja niiden seitsemän päivän kuluttua tuli vedenpaisumus maan päälle." Tarkasti Jumalan ennustuksen mukaan seitsemäntenä päivänä hänen viimeisestä käskystään Nooalle vedenpaisumus tuli maan päälle. Jumalan lupaukset – koskevat ne sitten siunausta tai rangaistusta – eivät koskaan voi jäädä täyttymättä. Osa uskovien todellista viisautta on ehdoton luottamus Jumalan sanaan.


Vedenpaisumus alkaa

7:11: "Ja sinä vuonna, jona Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, sen toisena kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, sinä päivänä puhkesivat kaikki suuren syvyyden lähteet, ja taivaan akkunat aukenivat. 12. Ja satoi rankasti maan päälle neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä." Sen päivän ilmoittaminen tarkasti, jolloin Jumalan kauhistuttava rangaistus alkoi, auttaa korostamaan sen merkitystä kaikiksi ajoiksi. Tässä ei ole muistiin tallennettuna pientä paikallista häiriötä, vaan yleismaailmallinen tulva, vedenpaisumus, joka peitti maan kokonaan.

Se oli Jumalan kostavan ja rankaisevan vanhurskauden ihme. Sillä kaikki suuren syvyyden lähteet avautuivat ja puhkesivat: maan alla olevat vedet, jotka muutoin ovat lukitut ja kätketyt syvyyksiinsä, syöksyivät esiin rajulla voimalla. Ja taivaan ikkunat avautuivat. Vedet, jotka Herran asettama taivaankansi tavallisesti pidättää (1. Moos. 1:6,7), päästettiin nyt vuotamaan massoittain maan päälle. Samanaikaisesti alkoi neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä kestävä rankka sade.

7:13: "Juuri sinä päivänä menivät Nooa sekä Seem, Haam ja Jaafet, Nooan pojat, ja Nooan vaimo ja hänen kolme miniäänsä heidän kanssaan arkkiin; 14. he ja kaikki metsäeläimet lajiensa mukaan ja kaikki karjaeläimet lajiensa mukaan ja kaikki matelijat, jotka maan päällä matelevat, lajiensa mukaan ja kaikki linnut lajiensa mukaan, kaikki lintuset, kaikki, mikä siivekästä on. 15. Ja ne menivät Nooan luo arkkiin kaksittain, kaikki liha, kaikki, jossa oli elämän henki. 16. Ja ne, jotka menivät sisälle, olivat koiras ja naaras kaikesta lihasta, niin kuin Jumala oli hänelle käskyn antanut.

Ja Herra sulki oven hänen jälkeensä." Uudelleen ja uudelleen korostetaan sitä, miten Herran käskyä noudatettiin tarkasti. Kaikenlaiset nisäkkäät olivat kaikki kokoontuneet suvuittain ja lajeittain, samoin linnut ja matelijat seitsemän päivän päästä Herran ensimmäisestä ilmoituksesta. Nooan perhe oli samoin ollut tarkasti kuuliainen Jumalan käskylle. Laivaan astuminen toteutettiin näin juuri siten kuin Jumala oli sen määrännyt ennen vedenpaisumuksen alkamista. Herra itse sulki oven Nooan jälkeen. Kaikki ihmisten parkuminen sisään pääsemiseksi ennustetun katastrofin alettua olisi turhaa, heidän katumuksensa tulisi liian myöhään. Älköön kukaan eksykö. Sama Jumala, joka sai aikaan vedenpaisumuksen langenneen ihmiskunnan päälle, elää tänä päivänä eikä häntä pilkata. On lievästi sanottuna vaarallista menettelyä jatkaa synnissä Herran selvistä sanoista huolimatta. Me tiedämme, että maailman lopussa tulee vielä vedenpaisumusta suurempi ja kauhistuttavampi rangaistus. "Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään." (2. Pet. 3:7). Silloin Jumalan vihan tuli tulee palamaan ikuisesti.


Vedenpaimuksen aiheuttama tuho

7:17: "Silloin tuli vedenpaisumus maan päälle, tuli neljänäkymmenenä päivänä; ja vedet paisuivat ja nostivat arkin, niin että se kohosi korkealle maasta." Kesti neljäkymmentä päivää, että vedenpaisumus saavutti huippunsa – että se kehittyi täysin. Tänä aikana arkki kohosi kuivalta maalta, jossa se oli rakennettu. Tämä vapautuksen alus nousi majesteettisesti korkealle maan yläpuolelle.

7:18: "Ja vedet saivat vallan ja paisuivat suuresti maan päällä, ja arkki ajelehti veden pinnalla." Vedet laajenivat yhä enemmän, yhä kauemmaksi ja laajemmaksi, rannattomaksi valtamereksi sinne, missä aiemmin oli näkynyt vain kuivaa maata.

7:19: "Ja vedet nousivat nousemistaan maan päällä, niin että kaikki korkeat vuoret kaiken taivaan alla peittyivät." Samankaltaisten ilmausten toistaminen auttaa tähdentämään lukijalle sitä valtavaa vesimäärää, joka ulottui yli kaiken maan. Vihdoin korkeimpien vuorten huiputkin upposivat vesitulvan alle. Ihmiset ja eläimet, jotka olivat mahdollisesi hakeneet turvaa vuorilta, hukkuivat kuten muutkin.

7:20: "Viisitoista kyynärää vesi nousi vuorten yli, niin että ne peittyivät." Olisi mielettömyyttä ajatella osittaista tulvaa, paikallista vedenpaisumusta, tämä selvä kertomus edessämme. Jos näet vedenpaisumus, saavutettuaan huippunsa, kesti maan päällä yli sata päivää ja arkki ei asettunut Ararat-vuorelle ennen kuin vedet vetäytyivät, niin silloin on järkevää ajatella, että sen on täytynyt olla paljon korkeampi kuin 16000 jalkaa (vajaa 5000 m), Ararat-vuoren korkeus. Yksistään se tosiasia, että veden pinta on samalla korkeudella, vaatisi meitä uskomaan siihen, että vedenpaisumus koski koko maailmaa. Sitä paitsi ilmaus on hyvin yleinen: vuoret peittyivät – missä tahansa maan päällä oli vuoria, ne peittyivät vesimassojen alle, jotka Jumala oli rangaistuksena lähettänyt.

7:21: "Silloin hukkui kaikki liha, joka maan päällä liikkui: linnut, karjaeläimet, metsäeläimet ja kaikki pikkueläimet, joita maassa vilisi, sekä kaikki ihmiset. 22. Kaikki, joiden sieraimissa oli elämän hengen henkäys, kaikki, jotka elivät kuivalla maalla, kuolivat." Kaikkien maan päällä olevien elollisten olentojen, jotka hengittävät keuhkoilla ja joilla on kyky liikkua paikasta toiseen – matelijoiden, lintujen, nisäkkäiden, ihmisten – täytyi hukkua suuressa vedenpaisumuksessa.

7:23: "Niin Herra hävitti kaikki olennot, jotka maan päällä olivat, niin hyvin ihmiset kuin myös karjaeläimet, matelijat ja taivaan linnut; ne hävisivät maan päältä." Kuten Herra oli ilmoittanut (jae 4), niin hän pani täytäntöön uhkauksensa: jokainen olento, jolla on itsenäinen olemassaolo ja joka elää hengittämällä keuhkoilla, tuhottiin. "Ainoastaan Nooa sekä ne, jotka olivat hänen kanssansa arkissa, jäivät henkiin."

7:24: "Ja vedet vallitsivat maan päällä sata viisikymmentä päivää." Keskellä tätä kauhistuttavaa vesipaljoutta, johon kaikki maan elolliset olennot kuolivat ja joka peitti maan kokonaista sata ja viisikymmentä päivää saavutettuaan korkeimman tasonsa, vain Nooa ja hänen perheensä pelastuivat. Heidän kohdallaan vesi toimi välikappaleena, joka kohotti heidän aluksensa ja siten säilytti heidän henkensä.

Vedenpaisumuksen vesi on Raamatun mukaan kasteen esikuva (1. Piet. 3:20,21). Kasteen vesi päästää ja pelastaa meidät. Se pesee pois syntiemme saastan ja antaa meidät Jumalalle hänen lapsinaan Jeesuksen Kristuksen, Vapahtajamme ansioiden välityksellä. Näin tässäkin kuoleman ja tuhon kertomuksessa on lohdutus meille.


Vedenpaisumuksen loppu (1. Moos. 8)

Vesi laskeutuu

8:1: "Silloin Jumala muisti Nooaa ja kaikkia metsäeläimiä ja kaikkia karjaeläimiä, jotka olivat hänen kanssansa arkissa. Ja Jumala nosti tuulen puhaltamaan yli maan, niin että vesi laskeutui." Noiden pitkien päivien aikana, kun alangot ja lopulta myös ylängöt ja vuoret vajosivat näkyvistä kauheisiin ja äärettömiin vesimassoihin, Nooan uskoa lienee usein kovasti koeteltu siinä, selviytyisikö hän ja hänen perheensä yleisestä hävityksestä. Mutta Jumala ei unohtanut palvelijaansa, ja aikanaan hän antoi siitä tämän osoituksen. Hän pani tuulen puhaltamaan yli maan ottaakseen koko maailman kattavan valtameren kosteuden pois. Vedet eivät enää nousseet vaan asettuivat ja alkoivat laskea.

8:2: "Ja syvyyden lähteet ja taivaan akkunat sulkeutuivat, ja sade taivaasta taukosi." Jumala sulki suuren syvyyden lähteet ja taivaan vahvuuden ikkunat, niin että nämä lähteet eivät enää antaneet rajattomia massoja vettä. Samanaikaisesti loppui sade, joka oli kestänyt keskeytyksettä vedenpaisumuksen ensimmäiset neljäkymmentä päivää.

8:3: "Ja vesi väistyi väistymistään maan päältä; sadan viidenkymmenen päivän kuluttua alkoi vesi vähentyä." Vedet kirjaimellisesti vetäytyivät maan päältä.

Ne asettuivat tasaisesti ja näkyvästi. Sadan viidenkymmenen päivän – tämä luku sisälsi sekä vedenpaisumuksen alun että lopun – kuluttua vettä oli selvästi vähemmän.

8:4: "Niin arkki pysähtyi seitsemäntenä kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, Araratin vuorille." Herra järjesti asiat siten, että arkki pysähtyi, tuli lepoon, Araratin vuorijonoon Armenian ylängöllä. Tämä tapahtui täsmälleen viisi kuukautta tai sata ja viisikymmentä päivää sen jälkeen, kun vedenpaisumus oli alkanut. Tässä vuorijonossa suuri Ararat nousee 16254 jalan (4954 m) korkeuteen, kun taas pienempi Ararat on noin 12000 jalkaa (3657 m) korkea [Wikipedian mukaan suuri Ararat on 5137 m ja pienempi Ararat 3896 km, suom. huom.]. Tällä arkin pysähtymispaikalla on mitä suurin merkitys ihmiskunnan kehityksen kannalta, sillä Armenia sijaitsee keskellä vanhaa mannerta ja suunnilleen yhtä kaukana Aasian, Afrikan ja Euroopan äärimmäisistä rajoista. Samoin kuin ihmiskunnan ensimmäinen kohtu oli ollut jossain lähellä tätä paikkaa, niin Jumala oli vielä kerran valinnut tämän maan uuden ihmisperheen lähtökohdaksi.

8:5: "Ja vesi väheni vähenemistään aina kymmenenteen kuukauteen asti.

Kymmenentenä kuukautena, kuukauden ensimmäisenä päivänä, tulivat vuorten huiput näkyviin." Vesien laskeminen tapahtui hitaasti mutta tasaisesti, kunnes seitsemänkymmentä kolme päivää arkin pysähtymisestä Araratilta näkyivät Armenian ylängön huiput. Tämä tapahtui noin 223 päivää vedenpaisumuksen alkamisesta.


Korpin ja kyyhkysen lähettäminen

8:6: "Neljänkymmenen päivän kuluttua Nooa avasi arkin ikkunan, jonka hän oli tehnyt, 7. ja laski kaarneen lentoon, ja se lenteli edestakaisin, kunnes vesi maan päältä kuivui." Neljäkymmentä päivää sen jälkeen kun ylängön huiput olivat tulleet näkyviin, Nooa avasi arkin ikkunan, ts. hän poisti verhon valoaukosta ja päästi korpin lentämään ulos. Hänen tarkoituksenaan oli selvittää, oliko lintujen tuolloin mahdollista löytää välttämätön ruoka maan päältä. Mutta tämä kokeilu ei ollut tyydyttävä, koska korppi lenteli edestakaisin. Se kävi luultavasti löytämällään haaskalla ja palasi sitten kumppaninsa luokse tulematta kuitenkaan jälleen arkin asukiksi.

8:8: "Sitten hän laski luotansa kyyhkysen nähdäksensä, oliko vesi vähentynyt maan pinnalta. 9. Mutta kyyhkynen ei löytänyt paikkaa, missä lepuuttaa jalkaansa, vaan palasi hänen luoksensa arkkiin, sillä koko maa oli vielä veden peitossa; niin hän ojensi kätensä ja otti sen luoksensa arkkiin." Yrittäessään toistamiseen selvittää, kuinka paljon vedet olivat vähentyneet maan päällä, Nooa valitsi kyyhkysen, linnun, jolla oli enemmän kotieläimen tapoja. Kyyhkyselle eivät paljaat rantakalliot kelvanneet lepopaikoiksi; niinpä se palasi arkin suojaan. Nooa päätteli tästä, että vedet peittivät vielä kokonaan alangot. Niinpä hän ojensi kätensä kyyhkyselle laskeutumista varten ja sai sen siten palaamaan arkkiin.

8:10: "Ja hän odotti vielä toiset seitsemän päivää ja laski taas kyyhkysen arkista.11. Ja kyyhkynen tuli hänen luoksensa ehtoopuolella, ja katso, sen suussa oli tuore öljypuun lehti. Niin Nooa ymmärsi, että vesi oli vähentynyt maan päältä." Nooa osoitti edelleen uskon kärsivällisyyttä odottamalla vielä kerran kokonaisen viikon ennen toisen kyyhkysen lähettämistä. Tämä kyyhkynen lenteli laajasti tasankoja etsiessään eikä palannut ennen iltaa. Mutta esine, jota se kantoi, oli selvä merkki pian odotettavissa olevasta vapaaksi pääsemisestä. Sillä oli näet nokassaan oliivipuun lehti tai pieni oksa. Se on laji, jota tavataan ainoastaan alangoilla. Sillä on vihreät lehdet kautta vuoden, ja se kykenee kestämään veden vaikutusta pitkän aikaa. Siten Nooalla oli todistus siitä, että vedet olivat laskeutuneet laaksojen oliivipuiden tasalle.

8:12: "Mutta hän odotti vielä toiset seitsemän päivää ja laski kyyhkysen lentoon, eikä se enää palannut hänen luoksensa." Koska kyyhkynen löysi sekä lepopaikkoja että ruokaa yllin kyllin, ei se enää kokenut tarvetta palata arkin suojaan. Vapauden viehätys niissä olosuhteissa ja uusi elämä painoi enemmän kuin halu palata takaisin. Suuri vedenpaisumus kuului menneisyyteen.


Nooa jättää arkin

8:13: "Ja Nooan kuudentenasadantena yhdentenä ikävuotena, vuoden ensimmäisenä kuukautena, kuukauden ensimmäisenä päivänä, oli vesi kuivunut maan päältä. Niin Nooa poisti katon arkista ja katseli; ja katso, maan pinta oli kuivunut. 14. Ja toisena kuukautena, kuukauden kahdentenakymmenentenä seitsemäntenä päivänä, oli maa aivan kuiva."

Lähes kolmesataa päivää oli nyt kulunut siitä, kun Nooa oli perheineen astunut arkkiin. Silti hän yhä kärsivällisesti odotti, että maa kiinteytyisi uudelleen ja kasvillisuus tulisi esiin. Mutta useita viikkoja myöhemmin, kun varsinaisen vedenpaisumuksen vedet olivat kuivuneet, Nooa otti pois arkin katon tai suojan. Nyt oli selvää, että vedet eivät enää virranneet takaisin ja maa oli kuivumassa. Silti hän odotti viisikymmentä seitsemän päivää, kunnes maan pinta oli täysin kuiva ja sopiva ihmisten ja eläinten asumista varten, kun kasveilla oli sillä välin ollut tilaisuus kypsyä ruoaksi.

8:15: "Ja Jumala puhui Nooalle sanoen: 16. ’Lähde arkista, sinä ja vaimosi, poikasi ja miniäsi sinun kanssasi’." Nooa ei lähtenyt arkista silloin, kun hän itse tahtoi. Hän odotti sitä vastoin kärsivällisesti, kunnes Herra nimenomaan antoi käskyn mainiten nimeltä juhlallisesti henkilöt, jotka päästettiin siten vapaiksi sen jälkeen, kun he olivat viettäneet yli vuoden arkissa.

8:17: "’Ja kaikki eläimet, jotka ovat luonasi, kaikki liha, linnut ja karjaeläimet ja kaikki matelijat, jotka maan päällä matelevat, vie ne ulos kanssasi. Niitä vilisköön maassa, ja ne olkoot hedelmälliset ja lisääntykööt maan päällä.’" Niiden eläinten, jotka olivat olleet Nooan kanssa arkissa, kaikkien lintujen, nisäkkäiden ja matelijoiden, oli määrä olla ydin, esivanhemmat, uudelle eläinten maailmalle. Tätä varten Herra myös vahvisti siunauksen, jonka hän oli lausunut niille niiden luomisen jälkeen (1. Moos. 1:22s.) Uuden sukupolven tuli syntyä runsaslukuisena ja mahdollisimman pian, sillä maa oli kokonaan ilman asukkaita lukuun ottamatta arkissa pelastuneita.

8:18: "Ja Nooa ja hänen poikansa, vaimonsa ja miniänsä hänen kanssaan lähtivät ulos, 19. niin myös kaikki metsäeläimet, kaikki matelijat ja kaikki linnut, kaikki, mikä liikkuu maan päällä, lähtivät arkista suvuittain." Nooa ja hänen perheensä olivat kuuliaisia kuten tavallisesti. Eläimet – pienintä matelijaa myöten, joka oli löytänyt suojan arkista – palasivat epäilemättä mielellään takaisin elämään vapaudessa, jota ne olivat nauttineet ennen vedenpaisumusta. Siten Herra ei Nooan tähden tuhonnut maata kokonaan, vaan hän aikoo säilyttää sen siihen saakka, kunnes hän on suorittanut työnsä Kirkossaan maan päällä. Emme saa kuitenkaan unohtaa, että vedenpaisumus on viimeisen tuomion esikuva ja airut. Sitten kun Herran kärsivällisyys ja pitkämielisyys on kulunut loppuun, hänen vihansa päivä iskee maailmaan kuin varas yöllä.


Jumalan lupaus

8:20: "Ja Nooa rakensi alttarin Herralle ja otti kaikkia puhtaita karjaeläimiä ja kaikkia puhtaita lintuja ja uhrasi polttouhreja alttarilla." Nooan ensimmäinen teko sen jälkeen, kun hän oli lähtenyt pelastuksen arkista, oli jumalanpalvelus. Hän rakensi alttarin, paikan uhrieläinten surmaamista varten, ja toi kiitosuhrin Jumalalle. On osoitus todellisesta uskosta ja hurskaudesta, jos ihmiset odottavat apua Herralta kaikessa kärsivällisyydessä, vaikka vapautus näyttää kestävän kauan, ja lopuksi antavat kaiken ylistyksen ja kiitoksen Jumalalle hänen hyvyytensä ilmoittamisesta avun lähettämisessä.

8:21: "Ja Herra tunsi suloisen tuoksun ja sanoi sydämessänsä: ’En minä koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden; sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka. Enkä minä koskaan enää tuhoa kaikkea, mikä elää, niin kuin nyt olen tehnyt.’" Kun Nooa uhrasi uhrinsa, Herra tunsi suloisen tuoksun, hyvityksen, ts. hän hyväksyi laupeudessaan rukoukset ja sen mielenlaadun, joka tuli ilmi tässä uhrissa. Sen tähden hän sanoi itselleen, sydämessänsä – hän ajatteli itsessään – johtopäätöksen, jonka hän myöhemmin ilmoitti Nooalle, ettei hän enää koskaan tuottaisi sellaista täydellisen tuhon tuomiota maan päälle sinä ajanjaksona, jonka hän oli päättänyt sen olemassaolon ajaksi. Maa ei näet pysy iäti, se ei kestä ikuisesti. On tulossa päivä, jolloin kaikkivaltias Herra vuodattaa maan päälle vihansa ja kiivautensa tulen tuhotakseen turmeltuneen maailman. Sillä välin hänen armonsa ja pitkämielisyytensä saa hänet pidättymään kaikkien elävien olentojen rankaisemisesta. Sillä se, mitä ihmissydän ja ihmismieli kaavailee, kuvittelee, ajattelee ja suunnittelee, on paha nuoruuden varhaisimmista päivistä alkaen. Syntiinlankeemuksesta lähtien kaikki ihmiset ovat luonnoltaan turmeltuneita. He ovat taipuvaisia ainoastaan pahaan. On vain yksi tie päästä vapaaksi tästä peritystä suuntautumisesta kaikkea pahaa kohti, nimittäin Jeesuksen Kristuksen, Vapahtajan, kuuliaisuuden ja ansion välityksellä.

8:22: "’Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö.’" Tämä on Jumalan lupaus ja Jumalan määräys, hänen, joka säätää luonnon lait ja olosuhteiden mukaan muuttaa tai kumoaa ne siten kuin hän parhaaksi näkee. Ihmiskunta – mutta ei suuri Luoja – on riippuvainen tästä luonnon järjestyksestä ja laeista. Jumalan hyvyyden ja kärsivällisyyden tarkastelemisen tulisi olla vakava kannustin meille ahkeroida pelolla ja vavistuksella, että pelastuisimme.

Suomennos: Hannu Lehtonen


Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus