ROOMALAISKIRJEEN 1:16-17 RAAMATULLINEN TAUSTA

Tämä uskonvanhurskauden kannalta keskeinen Lutherin löytö ansaitsee tulla lähemmin tarkastelluksi. Juuri Roomalaiskirje olisi Lutherin mukaan jokaisen kristityn velvollisuus osata sanasta sanaan ulkoa ja olla jokapäiväisenä leipänä. Siihen velvoittaa meitä myös yhteinen luterilainen tunnustuksemme, joka toteaa: "oppi uskosta, jonka tulee olla kirkossa pääoppi" (CA XX, 8). Tunnustuskirjoissa puhutaan usein "uskonvanhurskaudesta" (iustitia fidei). Jakeen 17 ilmaisua "Jumalan vanhurskaus" Luther aikaisemmin oli oppinut vihaamaan, mutta myöhemmin hänen oivallettuaan mistä on kysymys, se oli hänelle "paratiisin portti". Lutherin mukaan "tästä opinkohdasta ei voi yhtään väistyä tai antaa periksi, vaikka taivas, maa ja kaikki muu katoavainen sortuisivat…Tähän opinkohtaan perustuu koko oppimme ja elämämme, jolla me vastustamme paavia, Perkelettä ja maailmaa. Tästä meidän siis on oltava täysin varmoja, ilman epäilystä" (Schmalkaldenin opinkohdat 2). Niin ikään Lutherin oppilas Melanchthon on laatinut laajan artiklan vanhurskautuksesta Apologia IV. Osmo Tiililä taas on valitettavasti pitänyt luterilaisuuden vaarana "pysähtyä aina vain vanhurskauttamisen paikalle" tai vaarana sitä, "kun aina uudelleen korostetaan vanhurskauttamista kaiken perustana". Tämä ei ole suinkaan luterilainen näkemys. Apostoli Paavalin tärkeät sanat on nähtävä laajemmin niiden tekstiyhteydestä käsin, jolloin meille avautuu tekstin sanoma koko rikkaudessaan. Lyhyt tekstimme kuuluu seuraavasti:

Apostolin sanavalinnat ovat tarkoin harkittuja, sillä yhdessä ne muodostavat kiinteän opillisen asiakokonaisuuden. Voimme esimerkiksi kysyä, kuka viimekädessä on se vanhurskas, joka tulee elämään uskosta? Teksti antaa toivon mukaan tähän vastauksen.

Evankeliumin häpeäminen merkitsee asiallisesti samaa kuin itsensä Kristuksen häpeäminen, josta käytetään samaa verbiä (Mark. 8:38, Luuk. 9:26. Vrt. 2. Tim. 1:8). Näin ymmärrettynä toisaalla juuri Kristus ja evankeliumi kuuluvat yhteen (Matt. 24:14, 26:13, Mark. 1:15, 8:35, 10:29, Ilm. 14:6). Käsite ’Jumalan voima’ on sekin puolestaan yksi Kristuksen nimityksistä Paavalilla (1. Kor. 1:18, 24). Samaa nimitystä käytetään myös Pyhästä Hengestä, Raamatun kirjoittajasta (Mark. 12:24). Niin evankeliumi eli hyvä sanoma kuin vanhurskas liittyvät yhteen jo Vanhassa testamentissa (näin Sananl. 25:25-26 ja Jes. 53:1, 11).

Alkutekstin ilmaisut dikaiosynee theou "Jumalan vanhurskaus" ( = CA XVIII iustitiae Dei, tai "vanhurskaus Jumalasta" NIV, NT-81; näin 1. Kor. 1:30, 2. Kor. 5:21, Fil. 3:9,) ja ek pisteoos eis pistin "uskosta uskoon" kuuluvat edelleen läheisesti yhteen. Ne eivät ole toisistaan irrallaan olevia käsitteitä. ’Jumalan vanhurskaus’ esiintyy Roomalaiskirjeessä kahdeksan kertaa 1:17, 3:5, 21, 22, 25, 26, 10:3 kaksi kertaa. Septuagintassa sana ’vanhurskaus’ esiintyy yli 300 kertaa. Samaa sanaa käytetään Roomalaiskirjeessä 34 kertaa ja Uudessa testamentissa 92 kertaa. "Jumalan vanhurskaus" on tässä samaa kuin Kristus itse (1. Kor. 1:30). Kristuksen vanhurskauteen viitataan usein myös Tunnustuskirjoissa. Sanontaa ’Jumalan vanhurskaus’ ei tavata Vanhassa testamentissa, mutta kylläkin ’Jahven vanhurskaus’ (5. Moos. 33:21, Miik. 6:4). Sen sijaan Qumranin kirjallisuudessa on käsite betsidqat ´eel ’Jumalan vanhurskaudessa’ (1QS XI:12). Asiallisesti samasta on kyse Vanhassa testamentissa, jossa tapaamme keskeiset sanonnat ’iankaikkinen vanhurskaus tuodaan’ (Dan. 9:24) ja ’Voideltu’ eli Messias (Dan. 9:25, 26). Tähän voidaan verrata Psalmin 119:142 sanaa: "Sinun vanhurskautesi on iankaikkinen vanhurskaus." Jes. 51:6: "minun vanhurskauteni ei kukistu." Qumranin teksti 1QH VIII:2 sanoo: "Sinun vanhurskautesi pysyy vahvana iäti." Edelleen Jumalan vanhurskauden ilmestymisellä on silläkin oma taustansa jo Vanhassa testamentissa. Näin erityisesti "minun vanhurskauteni ilmestyy" (Jes. 56:1) ja "hän on ilmaissut vanhurskautensa pakanain silmien edessä" (Ps. 98:2). Vrt. verbin ’ilmestyä’ käyttöä Septuagintassa, esim. 1. Sam. 3:7, 21, Jes. 53:1, Dan. 2:19, 28 ja Gal. 3:23, 1. Piet. 1:5. Juuri tämä Jumalan oma vanhurskaus Kristuksessa, toiselta nimeltään Jumalan voima, on ilmestynyt apostolin sanojen mukaan pelastukseksi niin juutalaisille kuin pakanoillekin. Tästä nousee Kirkon missiotehtävä (lähetystehtävä) aidoimmillaan!

Kreikan dikaiosynee taustalla hepreassa on tsedaqa 157 kertaa, jolla on useita merkityksiä: ’rehellisyys’, ’oikea’, ’oikeudenmukaisuus’, ’hurskaus’, ’hyve’, ’hyvinvointi’, ’totuus’, ’pelastus’, ’vaatimus’, ’uskollisuus’, ’armeliaisuus’, ’lempeys’. Sanalla on useita paralleeleja, kuten shalom ’rauha’ (Ps. 72:3, Jes. 48:18, 60:17), chäsäd ’armo’, ’laupeus’ (Ps. 36:11, 103:17, Sananl. 21:21, Jer. 9:23), jeshu`a ’pelastus’ (Jes. 51:6, 8, 56:1, 59:17), teshu`ati ’minun pelastukseni’ (Jes. 46:13), daabaar ’sana’ (Jes. 45:23), nachalat ’perintöosa’ (Jes. 54:17), ´ämät ’totuus’ (Jes. 48:2, Sak.8:8), beraka ’siunaus’ ja jäsha` ’apu’ (Ps. 24:5), kabod ‘kunnia’ (Sananl. 21:21), tehilla ’kiitos’ (Jes. 61:11), ´ämuna ’lujuus’, ’varmuus’, ’(usko)llisuus’, ’rehellisyys’ (1. Sam. 26:23), pil´äka ’sinun ihmeesi’ (Ps. 88:13). Tällä heprean sanalla tsedaqa on erityinen messiaaninen merkitys: "sillä minä lahjoitan teille Vanhurskauden Opettajan" (Jooel 2:23, vrt. Joh. 3:2) , "Vanhurskauden vesa’ (Jer. 33:15), ‘Vanhurskauden aurinko’ (Mal. 3:20). Ks. myös Ps. 72:1, 3, Jes. 9:6, Jer. 23:5. Edellä mainitut heprean termit auttavat ymmärtämään laajemmin sanan ’vanhurskaus’ merkityssisältöä. Sittemmin juutalaisarameassa tsidqetha´, nykyhepreassa ja arabiassa tsadaqat se merkitsee ’almu’.

Mutta mitä sitten merkitsevät ehkä vaikeaselkoiset sanat Jumalan vanhurskaudesta, joka ilmestyy uskosta uskoon ja sen yhdistäminen vanhurskaaseen? Kenen uskosta siis on kysymys? Antakaamme Paavalin tässä käyttämän vanhatestamentillisen profeetta Habakukin tekstin valaista asiaa.

Habakuk toistaa heprealaista tsaddiiq -sanaa ’vanhurskas’ kolme kertaa jakeissa 1:4, 13 ja 2:4. Se on yksi Kristuksen nimityksistä profeetalla yhdessä toisen sanan chazoon ’näky’ kanssa (2:2, 3). 1. Sam. 3:1 rinnastaa "Jahven sana oli harvinainen siihen aikaan" ilmaisuun "eikä näky ollut levinnyt." Niin ikään ’näky’ on sekin Danielin kirjassa (Dan. 9:24) yksi Kristuksen nimistä.

Paavali lainaa tärkeätä vanhurskauttamisopin tekstiä Habakukin kirjasta (Hab. 2:4), joka kuuluu hepreaksi: wetsaddiiq be´ämunatoo jichjä "mutta vanhurskas on elävä usko(llisuude)stansa". Samaan päätyy kokoavasti käskyjen suhteen Baabelin Talmud Makkot 23 b, 24 a. Helmer Ringgrenin mukaan parempi olisi lukea ’hänen totuudestaan’. Bibeln 2000 kääntää: "mutta uskollisuus pelastaa vanhurskaan elämän." Tunnustuskirjoissa lainataan jaetta neljä kertaa Apol. IV, 101, XII, 47, Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys 3. 20, 57. Tarkkaava lukija voi panna merkille pienen yksityiskohdan heprealaisen käännöksen Septuaginta-tekstistä, jossa puhutaan elämisestä ’minun uskostani’, vaikka Paavali lainaa heprealaista tekstiä hieman toisessa muodossa sitä pelkistäen ’uskosta’ (Room. 1:17 ja Gal. 3:11). Mutta Hepr. 10:38 taas lukee ’minun vanhurskaani’, joka perustuu Septuagintan (LXX) käsikirjoituksiin A ja C. Heprealainen alkuteksti on käännetty eri tavoin: 8 Hev XII gr. kol. 12 "vanhurskas uskostansa tulee elämään." Aquila: "vanhurskas uskostansa tulee elämään." Symmakhos: "vanhurskas hänen omasta uskostansa tulee elämään."

Toinen hyvin keskeinen Paavalin vanhurskauttamisopin teksti on 1. Moos. 15:6: "Ja hän uskoi Jahveen, ja hän luki hänelle vanhurskaudeksi." Arameankielinen targum Neofiti 1 kääntää jakeen: "Ja Abram uskoi Jahven Memran (Sanan) nimeen, ja luettiin hänelle vanhurskaudeksi." Tällöin käännös on saanut heprealaista tekstiä selvästi kristologisemman merkityksen. Sekä Uuden testamentin lainaama Septuaginta-käännös että Vulgata vaihtavat Jahven Jumalaksi. Ks. 1. Makk. 2:52, Room. 4:3, 6, 9, 22, Gal. 3:6, Jaak. 2:23, 1. Kleem. 10:6.

Tämä Hab. 2:4:n tarkoittama ’vanhurskas’ ei siis ole profeetta itse vaan Kristus Vanhassa testamentissa, josta käytetään toisessa yhteydessä ilmaisua "mutta Vanhurskas on iankaikkinen perustus" (Sananl. 10:25). Adjektiivi tsaddiiq ’oikeamielinen’, ’vanhurskas’ , ’rehellinen’, ’oikea’ on yleinen Messiaan nimi Ps. 72:7, Sananl. 23:24, Jes. 3:10, 24:16, 53:11, Jer. 23:5, Sak. 9:9. Juuri tämän nimenomaisen vanhurskaan perustuksen varaan Paavali rakentaa koko oppinsa ja elämänsä (1. Kor. 3:11!). Me olemme kaikki tämän yhden Vanhurskaan kautta vanhurskaita. Qumranin kirjallisuudessa tapaamme ajatuksen Jumalan yksinomaisesta vanhurskauttamisesta: "Ainoastaan Sinun hyvyydessäsi ihminen julistetaan vanhurskaaksi" (1QH XIII:16-17). 4. Esra 8:36 toteaa: "Sillä siinä, Herra, sinun vanhurskautesi ja hyvyytesi ilmenee, että armahdat niitä, joilla ei ole mitään hyvien töiden aarretta."

Paavalin käsite ’uskosta uskoon’ yhdessä vanhurskaan kanssa, joka on elävä usko(llisuudes)tansa merkitsee hänelle jotakin hyvin keskeistä juuri vanhurskauttamisoppia silmällä pitäen. Pistis ’usko’, ’luottamus’, ’sitoumus’, ’todiste’, ’pantti’, ’uskollisuus’, ’luotettavuus’, ’vakaumus’, ’oppi’. Se esiintyy (samoin kuin verbi pisteuoo) 243 kertaa Uudessa testamentissa, Roomalaiskirjeessä 39 kertaa. Usko on Paavalille sitä, mitä hän kutsuu Galatalaiskirjeessä sanoessaan: "Mutta ennen kuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä" , ja jatko: "Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia" (3:23, 25). Näin sanoessaan Paavalille ei itse uskon käsite ole jokin epämääräinen lisä Kristuksen ulkopuolella, vaan se on nimenomaan Kristusta tarkoittava nimitys näissä molemmissa kirjeissä. Usko merkitsee itse asiassa Kristuksen oman uskon siirtämistä siihen uskoon, joka luetaan jumalattomalle uskonvanhurskaudeksi ilman tekoja, yksin armosta, lahjaksi Kristuksen tähden. Näiden sanojen varassa lepää muutoin koko meidän vajavainen elämämme ja ennen kaikkea vanhurskauttamisemme yksin uskosta.