KATOLINEN PAAVALI?

 Hannu Lehtonen

Viime vuonna ilmestyi Katolinen Paavali –niminen teos. Kirjan on kirjoittanut teologian ylioppilas Emil Anton. Kirjan julkaisija on Katolinen tiedotuskeskus ja se on ko. tiedotuskeskuksen listoilla myytävänä.

Kirjaa lukiessa saa sen vaikutelman, että kirjoittaja on nuori, intomielinen katolisuuden puolustaja. Esimerkkinä lause kirjan alkupuolelta: "Juuri tämä on ihmeellinen katolinen usko" (s. 21). Tuntuu hyvin mahdolliselta, että kirjoittajalla tulee olemaan merkittävä osa Suomen katolisessa kirkossa, ellei ole jo nyt julkaisutoiminnallaan ym.

Luterilaisena kristittynä voi ilolla yhtyä osaan Antonin linjauksista. Esimerkiksi puhuessaan kirjan alkuosassa Raamatusta ja sen kaanonista kirjoittaja puolustaa ansiokkaasti Paavalin kirjeiden aitoutta. Puhuessaan armolahjoista Anton kritisoi hyvin perinteistä helluntailaista oppia, jonka mukaan kielilläpuhuminen seuraa merkkinä Pyhän Hengen kasteesta. Tällainen käsitys perustuu siihen, että Paavalin tekstiin on luettu erotteluita erilaisten kielilläpuhumisten välillä (s. 73).

Kirjassa tulevat esille monet perinteiset katoliset painotukset. Otan esille pari esimerkkiä: "Kun Pietari tai paavi kuitenkin esittää lopullisen päätöksen, kaikki kirkon uskolliset jäsenet yhtyvät siihen, eikä päätöstä enää koskaan voi muuttaa, sillä muussa tapauksessa Jumala itse olisi ollut väärässä (ks. Matt. 16:19; 18:18)." (s. 140) Yksin Raamattu –periaatetta roomalaiskatolinen kirkko ei ole koskaan hyväksynyt. Antonkin kirjoittaa: "Paavali ei hakenut varmuuttansa ’yksin Raamatusta’. Hän sanoi menneensä kirkon johdon luo varmistuakseen siitä, ettei hänen työnsä menisi hukkaan." (s. 136, kurs. Antonin) Luther sanoo Paavalin matkasta Jerusalemiin toisia apostoleja tapaamaan: "Se näet ei tapahtunut siksi, että hän apostolien avulla tulisi varmemmaksi evankeliumissa ja vahvistuisi siinä, eihän hän sitä vähääkään epäillyt, vaan siksi, että evankeliumin totuus säilyisi galatalaisten ja kaikkien pakanallisten seurakuntien keskuudessa."

Anton kieltää kirjassaan suoraan Kristuksen sijaishyvityksen. Hän kirjoittaa mm. "Sijaiskuolemaa ei ole tulkittava protestanttisesti sijaisrangaistuksena – Kristuksen kuolema tuli rangaistuksemme tilalle, mutta Jumala ei vihassaan rangaissut Kristusta meidän synneistämme." (s. 56) Apostoli Paavali sanoo Gal. 3:13: "Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: ’Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun.’" (KR 92) Antonin mielestä tämä käännös heijastaa alkutekstin sijaan luterilaista teologiaa.

Tämä Kristuksen sijaishyvityksen kieltäminen on mitä vakavin asia. Jos Kristus ei ole meidän sijaisenamme kärsinyt meidän ansaitsemaamme helvetin rangaistusta, on meidän itse jollain konstilla hyvitettävä rikoksemme Jumalalle! Pieper sanoo: "Jos Kristus ei ole suorittanut hyvitystä ihmisten edestä tai on suorittanut sen vain osaksi, on ihmisten tehtävänä suorittaa se, mikä Kristukselta on jäänyt suorittamatta." Hän jatkaa: "Silloin evankeliumi ei ole julistusta sovituksesta eli armosta, vaan se alennetaan jonkinlaiseksi ohjeeksi, miten ihmiset itse voisivat omilla teoillaan saada Jumalan muuttumaan armolliseksi. Toisin sanoen evankeliumista tulee silloin laki ja uskosta tulee ihmisen suoritus, jonka kautta ihminen pyrkii Jumalan suosioon. Mutta silloin onkin luovuttu kristinopin tärkeimmästä uskonkohdasta." (Pieper, Kristillinen dogmatiikka, 1961, s. 323)

Antonia voisi sanoa vilpittömäksi paavilaiseksi, joka suoraan lausuu sen, mitä paavin kirkko opettaa tänäkin päivänä. Tänä aikana paavi ojentaa kutsuvasti käsiään niin anglikaaneille kuin varmasti muillekin protestanteille. Kaikkien eri syistä paavin kirkkoon kaihoavien olisi syytä punnita vakavasti sitä, että paavin opin kautta kielletään Kristuksen sijaishyvitys! Paavin kirkossa ollaan ihmisauktoriteetin alle vangittuina ja omilla teoilla joudutaan autuutta ansaitsemaan, vaikka mitä sanottaisiin.

Kristuksen sijaishyvitys, sijaissovitus ja sijaiskuolema on meille todella kallisarvoinen Raamatun oppi. Otan vielä esille Raamatun oman, ihanan todistuksen Vapahtajamme täysin täytetystä lunastustyöstä: "Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niin kuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme." (Jes. 53:4-6)

Hannu Lehtonen