Oman maamme ja läntisen naapurin tapahtumat liittyvät usein läheisesti yhteen. Oheisessa artikkelissa selostetaan sitä, miten Ruotsissa tultiin kirkolliskokouksen viime syksynä tekemään päätökseen. Artikkeli osoittaa selvästi, miten merkittävässä asemassa Raamattu-kysymys on sekä tässä että kaikessa muussa, mikä kirkon oppia ja elämää koskee. Perjantaina 12. kesäkuuta 2009 antoi Ruotsin kirkon kirkkohallitus julkilausuman, että se suhtautuu positiivisesti homoseksuaalisten parien vihkimiseen. Kirkkohallitus antoi myös kirkolliskokoukselle suosituksen tehdä vastaava päätös syksyn kokouksessa. Voi ehkä vaikuttaa yllättävältä – ainakin ulkopuoliselle tarkkailijalle – että tämä tapahtuu Ruotsin kirkossa, joka muodollisesti on evankelisluterilainen yhteisö. Luterilaisen tunnustuksen peruspilariinhan kuuluu ns. muodollinen periaate, että Raamatun tulee olla kirkon opin ja elämän ainoa ohjenuora (sola scriptura). Tunnetuimman ilmauksensa tämä periaate saa luterilaisten tunnustuskirjojen kruunun, Yksimielisyyden ohjeen, johdannossa: "Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset ovat ainoa sääntö ja ohje, jonka mukaan kaikki opit ja opettajat on koeteltava ja arvioitava. Kirjoitettu on: ’Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun teilläni’ (Ps. 119.) Pyhä Paavali sanoo: (Gal. 1:8) ’Vaikka tulisi taivaan enkeli ja julistaisi toisin, hän olkoon kirottu’." (Tunnustuskirjat 1990, s. 427) Huolimatta siitä, että aikaa myöten asiaan perehtyneelle on käynyt yhä ilmeisemmäksi, ettei Raamattu ole Ruotsin kirkon ohjenuora, sanotaan kuitenkin kirkkojärjestyksen (vuodelta 2000) ensimmäisessä pykälässä: "Ruotsin kirkon usko, tunnustus ja oppi, joka saa muodon jumalanpalveluksessa ja elämässä, perustuu Jumalan pyhään sanaan, siten kuin se on meille annettu Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisissa ja apostolisissa kirjoituksissa, […] sekä julistettu ja selitetty Yksimielisyyden kirjassa (ts. Ruotsin kirkon tunnustuskirjoissa, LB) sekä muissa Ruotsin kirkon hyväksymissä dokumenteissa (s. 14)." Raamattu ja homoseksuaalisuus Sen selvittäminen, mitä Raamattu opettaa homoseksuaalisuudesta, ei aiheuta mitään älyllisiä vaikeuksia. Paavali kirjoittaa: "Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset (miesten kanssa makaavat miehet, KR 92), eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä." (1. Kor. 6:9-11) Homoseksuaalisuutta ei kuvata ainoastaan yksilölle tuhoisaksi, vaan myös yhteiskuntaa tai kulttuuria hävittäväksi. Juudaan kirjeessä luemme: "Samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta" (Juud. 7). Katso myös Room. 1:26-28. Nämä ovat selviä sanoja. Kuten Oslon seurakuntatiedekunta kirjoitti eräässä lausunnossa homoseksuaalisuudesta: "Tekstit eivät ole […] koskaan aiheuttaneet erityisiä ymmärtämisongelmia. Maallikot ja oppineet ovat käsittäneet ne homoseksuaalisuuden kieltämiseksi."   Miten tämä kaikki sopii yhteen? Tätä taustaa vasten – Ruotsin kirkon muodollinen luterilainen identiteetti ja Raamatun tekstien selkeys – voi kysyä, miten on mahdollista, että kirkkohallitus nyt puolustaa homoseksuaalien vihkimistä. Se, joka on seurannut viimeisten vuosikymmenien kehitystä, tietää, miten Ruotsin kirkko on sopeutunut kysymys kysymykseltä moderniin yhteiskuntaan, joka on kristilliselle uskolle vieras. Tämä koskee esimerkiksi kysymyksiä naispapeista, aborteista ja positiivisesta suhtautumisesta vieraisiin uskontoihin. Sen vuoksi ei ole yllättävää, että kirkkohallitus nyt yhtäkkiä puolustaa homoseksuaalisia vihkimisiä vain muutama kuukausi sen jälkeen, kun Ruotsin valtiopäivät 1. huhtikuuta 2009 päätti sukupuolineutraalista avioliitosta. Mutta jäljelle jää kuitenkin kysymys siitä, miten Ruotsin kirkko on itselleen ja ympäristölleen pyrkinyt perustelemaan muuttuneen suhtautumisensa. Koska Raamattu-kysymys on kirkossa väistämätön, on kiinnostavaa nähdä, miten sitä on käsitelty.   Piispojen kirje 1951 Ensimmäisen kerran Ruotsin kirkko otti virallisesti kantaa homoseksuaalisuuteen vuonna 1951 eräässä piispojen kirjeessä. Piispat näkivät 1950-luvun alussa välttämättömäksi tehdä selväksi kirkon näkemyksen seksuaalielämään niiden uusien ajatusten tähden, jotka tuohon aikaan hitaasti alkoivat saavuttaa hyväksyntää. Tämä kannanotto esitettiin 16-sivuisessa kirjeessä Ett brev i en folkets livsfråga. Tämä kirje voidaan lyhyesti tiivistää siten, että se otti kantaa perinteisten kristillisten arvojen puolesta torjumalla kaikki avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet. Homoseksuaalisuutta käsiteltiin vajaan sivun verran. Piispat vakuuttivat varauksettomasti: "Se, joka harjoittaa homoseksuaalisia akteja, rikkoo Jumalan käskyä vastaan." Vähän aiemmin, vuonna 1944, aikuisten väliset homoseksuaaliset suhteet oli poistettu rikosoikeudellisesta luokittelusta. Piispat katsoivat, että tämä lainmuutos oli oikea, koska "tarvitaan muita välineitä kuin vankeustuomio homoseksuaalisesti suuntautuneen ihmisen auttamiseksi". He korostivat sitä, että uusia määräyksiä rikoslaissa ei saanut "käyttää perusteluna sille käsitykselle, että homoseksuaaliset aktit ovat puolustettavia". Piispojen kirjeen lausuma homoseksuaalisuudesta oli yksiselitteisen kielteinen. Kirje oli toteava; se ei vedonnut Raamatun sanaan, lääketieteellisiin tutkimuksiin tai johonkin muuhun. Emme siis tapaa mitään perustelua piispojen kielteiselle suhtautumiselle. Sitä ei myöskään tarvittu, kun oli kyseessä Raamattu-kysymys. Asia oli itsestään selvä. Vuoden 1974 raportti Vuonna 1974 julkaisi joukko eri kirkollisiin yhteisöihin kuuluvia homoseksuaaleja yhdessä De homosexuella och församlingen –dokumentin. Siinä kuvattiin, mitä merkitsi olla homoseksuaali. On mahdollista, että sen vaikutuksesta piispainkokous tilasi raportin kysymyksestä. Tuloksena oli joka tapauksessa vuonna 1974 ilmestynyt De homosexuella och kyrkan. Raportti laadittiin Holsten Fagerbergin, papin ja silloisen dosentin, sittemmin etiikan professorin, johdolla. Siinä esitettiin ensin eettiset argumentit sille, että kirkon tulee hyväksyä ns. aito homoseksuaalisuus. Sen jälkeen oli aika lähestyä raamatullista materiaalia. Fagerberg sanoi, että Raamattu yksiselitteisesti – niin Vanhassa kuin Uudessa testamentissa – ottaa kielteisen kannan homoseksuaalisuuteen ja että sen tähden myös kristillinen traditio ja kristillisyydestä vaikutteita saanut sivilisaatio on sanonut ei kaikille homoseksuaalisuuden muodoille. Nyt on kuitenkin, Fagerberg ajatteli, kaksi tapaa lähestyä Raamatun lausumia. Ensimmäinen tapa on vain lukea ne suoraan ja kannanotossaan ainoastaan tehdä selkoa siitä, mitä on kirjoitettu. Toinen tapa on yrittää tulkita Raamatun tekstejä, asettaa ne aika- ja pelastushistoriallisiin yhteyksiinsä ja yrittää soveltaa niiden syvempää, periaatteellisempaa merkitystä nykyiseen vallitsevaan tilanteeseen. Raportti pyrki jälkimmäiseen. Vanhan testamentin osalta raportti piti keskeisinä kohtina 3. Moos. 18:22 ja 20:13. Niissä kielletään homoseksuaalisuus ja viimeksi mainitussa kohdassa määrätään kuolemanrangaistus sellaisen synnin tekemisestä. Raportti tahtoi kiertää nämä Raamatun kohdat väittämällä, että se homoseksuaalisuus, jonka Vanha testamentti tuntee ja josta se ottaa etäisyyttä, on luultavasti sakraali muoto, joka oli yhteydessä pakanallisiin hedelmällisyysriitteihin, joka mm. temppeliprostituution välityksellä tunkeutui Israeliin. Raportti väitti: "Moni asia puhuu sen johtopäätöksen puolesta, että Vanhan testamentin lausumat 3. Mooseksen kirjassa eivät ilman muuta vie meitä homoseksuaalisuuden eettiseen tuomitsemiseen." Kun edellä mainittuja Raamatun kohtia tutkitaan, on kuitenkin hyvin vaikea seurata raportin tulkintaa niistä. Uuden testamentin eksegeetti, Lars Hartman, joka oli asiantuntijan ominaisuudessa myöhemmässä Kyrkan och homosexualiteten –mietinnössä (ks. alla) vuonna 1994, torjui tässä selvityksessä ehdottomasti ajatuksen, että kyseessä olisi vain seremoniallinen kielto: "Yritykset sanoa, että tässä on kysymys vain temppeliprostituutiosta, ovat mielettömiä ajatellen sitä, että välitön tekstiyhteys käsittelee kysymyksiä avioliitosta lähisukulaisten kanssa." Vanha testamentti ei ota kantaa homoseksuaalisuuteen kuitenkaan ainoastaan 3. Mooseksen kirjassa. Esimerkiksi 1. Moos. 19 (Sodoman synti) ja Tuom. 19:22-24 esittää homoseksuaalisuuden inhottavana. Näiden Raamatun kohtien pohjalta Fagerberg totesi raportissaan: "Ei siis saa sivuuttaa Vanhaa testamenttia väittämällä, että kaikilla homoseksuaalisuuden vastaisilla lausumilla on rituaalinen, kulttiin kuuluva tausta." Mutta näiden jälkimmäisten kohtien sanottiin vain ilmaisevan inhoa sen homoseksuaalisuuden muodon edessä, joka on tekemisissä hillittömän himon kanssa. Epäsuorasti suljettiin siten pois ns. aito homoseksuaalisuus näistä kielteisistä Raamatun lausumista. Raportin arviossa homoseksuaalisuudesta sai tämä käsitys sitten välittömän ilmauksensa, kun Fagerberg oli sitä mieltä, että Raamatun lausumat "kohdistavat kärkensä kaikkia seksuaalisen kevytmielisyyden muotoja kohtaan". Homoseksuaaliselle rakkaudelle on asetettava "samat eettiset vaatimukset" kuin heteroseksuaaliselle rakkaudelle, ja sen voidaan katsoa olevan eettisesti kvalifioitua, jos se ankkuroituu persoonallisuuden ytimeen, uskollisuuteen jne. Kun sitten menemme Uuden testamentin kohtiin – Paavalilta otetaan esille kolme kohtaa (Room. 1:22–32, 1. Kor. 6:9–11 ja 1. Tim. 1:8–10) – jatkoi raportti samalla tiellä, jolla se jo oli kulkenut. Se katsoi, että Paavali tuomitsee hillittömän homoseksuaalisuuden holtittomuuden: "Uusi testamentti tuntee vain yhdenlaisia homoseksuaaleja, ihmisiä, joilla olisi edellytykset normaaliin seksuaalisuuteen, mutta jotka vääristyneen jumalanpalveluksen tähden omistautuvat luonnottomiin suhteisiin." Siten raportti loi myös raamatullisella perustelulla – tai pikemminkin Raamatun vaikenemisen perusteella – tilaa ns. aidolle homoseksuaalisuudelle, ja se arveli siis voivansa puolustaa tätä homoseksuaalisuuden muotoa myös Raamatun perusteella. Voidaan kuitenkin ajatellen sitä, mikä tänä päivänä on ajankohtainen, homoseksuaalien "avioliitto", huomauttaa, että Fagerbergin raportti ottaa selvästi eron siitä, koska "mitä avioliittoon tulee, on homoseksuaalinen suhde kaikesta huolimatta erikoislaatuinen". Huolimatta siitä, että piispainkokous oli raportin tilaaja, ei se johtanut mihinkään viralliseen päätökseen tai edes julkilausumaan kirkon taholta. Tilaaja pidättäytyi myös ottamasta kantaa niihin ehdotuksiin, jotka siinä esitettiin. Ylipäänsä ei raportti johtanut niin voimakkaaseen debattiin, kuin Fagerberg ja muut kirjoittajat ehkä olivat toivoneet. Vasta 1980-luvulla keskustelu Ruotsin kirkossa käynnistyi toden teolla. Kuitenkin voidaan sanoa De homosexuella och kyrkan –dokumentin sisältävän virstanpylvään kehityksessä kohti muuttunutta näkemystä homoseksuaalisuudesta, koska tässä ensimmäistä kertaa kohdataan hyväksyvä näkemys melko viralliselta taholta. Raportti oli liian radikaali minkään kirkollisen instanssin hyväksyttäväksi 1974, mutta se osoitti kuitenkin, mitä tulisi tapahtumaan tulevaisuudessa. Osoittautui myös, että tulevaisuudessa raporttiin vetoaisivat homoseksuaalit kirkossa.   Homoseksuaalisuus antiikin ja Uuden testamentin maailmassa Onko todellakin totta, kuten Fagerberg väitti raportissa vuodelta 1974, että Uusi testamentti tuntee vain holtittoman homoseksuaalisuuden? Uuden testamentin eksegetiikan professori, Chrys C. Caragounis osoittaa hyvin vakuuttavasti teoksessa Homoerotik. I forntid och nutid – och den kristna församlingen (2000), että niin käsitys aikuisten välisestä vakaasta homoseksuaalisesta suhteesta (esimerkki otetaan Plutarkhokselta) kuin käsitys myötäsyntyisestä homoseksuaalisesta taipumuksesta, joka saa ilmauksensa syvässä, vakaana pysyvässä suhteessa (esimerkki otetaan Aristoteleelta ja Lukianokselta), oli hyvin tunnettu antiikin aikana. Caragounis vetää seuraavan johtopäätöksen: "Tästä syystä on virheellistä pyrkiä tekemään ero muinaisen homoseksuaalisuuden, jonka eron tekemisen puolestapuhujat olettavat olleen kulttiin liittyvää tai karkeaa, ja modernin aikuisten yksilöiden välisen homoseksuaalisuuden välillä, jotka pitävät toisistaan ja lupaavat uskollisuutta toinen toisilleen. Niin sanottu moderni homoseksuaalisuuden muoto [– –] tunnettiin hyvin menneinä aikoina, mikä käy ilmi edellä esitetystä." Samoin väitti professori ja piispa Bertil Gärtner, eksegeettisenä asiantuntijana vuoden 1994 mietinnössä (ks. alla). Hän kirjoittaa siinä, että väite, jonka mukaan Paavali ei ole lausunut kantaansa aidosta homoseksuaalisuudesta "ei vastaa tekstien historiallista taustaa eikä niiden raamatullista asiayhteyttä. On helppo ymmärtää, että tässä tulkinnassa teksteihin luetaan se, mitä niiden halutaan sanovan. Tulkinta vastaa nykyajan ehtoja, ei tekstien ehtoja." Se seikka, että ns. aito homoseksuaalisuus voidaan dokumentoida niin tunnetuilla kirjoittajilla kuin Aristoteleella ja Lukianoksella, osoittaa epäilyksettä, että se tunnettiin hyvin hellenistisessä kulttuurissa. Mutta voidaanko siten pitää myös itsestään selvänä, että Uuden testamentin kirjoittajat, ja tällöin erityisesti Paavali, tunsivat sen? Epäilemättä voidaan. Caragounis kirjoittaa edellä mainitussa teoksessa: "Apostoli Paavali ei elänyt saarella. Hän oli varttunut Tarsoksessa, merkittävässä hellenistisessä kaupungissa, ja hänen alituinen, jokapäiväinen kanssakäymisensä aikalaistensa kanssa oli tehnyt hänet tietoiseksi kaikista näistä homoseksuaalisuuden muodoista. Ei ole vakuuttavaa, tuskin edes vakavissaan esitettyä, väittää, että Paavali yksin oli tietämätön siitä, mitä ympäri maailmaa tapahtui. Tällainen väite perustuu täydelliseen tietämättömyyteen antiikin yhteiskuntien olosuhteista, elämästä ja kulttuurisesta ilmastosta." Tähän voidaan lisätä "ylenpalttisena" todisteena, että Paavali oli opiskellut asioita. Hän oli kirjanoppinut, hyvin perehtynyt oman aikansa intellektuaaliseen maailmaan. Tänä päivänä on tuskin yhtään merkittävää eksegeettiä, joka tahtoo väittää, että kieltäessään homoseksuaalisuuden Raamatun kielto koskisi ainoastaan temppeliprostituutiota. Dosentti Per Block (eksegeetti ja raamatunkääntäjä, joka hyväksyy homoseksuaalisuuden) kirjoitti Kyrkans tidning –lehdessä (1996:46) näin: "Eräs tutkija väitti muutama vuosi sitten, että ’miehimys’/miesten kanssa makaava mies ei tarkoita miehiä, jotka makaavat miesten kanssa, vaan miehiä, jotka ammattimaisesti makaavat miesten tai naisten kanssa. Paavali tuomitsee (tutkijan mukaan) prostituution, ei homoseksuaalisuutta. Vaikka tämä tulkinta on nyttemmin kumottu oppineessa maailmassa, on luonnollista, että monet ovat ihastuneita siihen. Olisihan ollut parempi, että Paavali olisi kääntynyt mekaanista tunteettomuutta vastaan seksuaalielämässä tuomitsematta juuri sitä poikkeavuutta, joka voi antaa tilaa henkilökohtaiselle lämmölle. Mutta kääntäjän tärkein velvollisuus on tuoda esille se, mitä kirjoittaja on sanonut. Tässä ei saa valehdella, ei parastakaan tarkoittaen. Kannanottaminen Paavalin sanaan on eri asia – se jokaisen täytyy tehdä itsekseen. Henkilökohtaisesti sanon mielelläni käsitykseni, mutta en kääntäjänä tai raamattukomitean edustajana, vaan tavallisena kristittynä teologina. [– –] Jos tahtoo osua oikeaan, täytyy tähdätä niihin suuriin positiivisiin arvoihin, jotka tulee toteuttaa: rakkaus, huolehtiminen, vastavuoroisuus. Silloin saa myös rohkeutta sanoa Paavalia itseään vastaan, kun hän yrittää sulkea ne aivan liian ahtaisiin sääntöihin."   Mietintö 1994 Ruotsin kirkon keskushallitus päätti vuonna 1988 asettaa työryhmän, joka selvittäisi, mikä näkemys Ruotsin kirkolla tulisi olla homoseksuaalisuuteen. Taustana oli, että vuoden 1988 kirkolliskokous oli päättänyt antaa keskushallitukselle tehtäväksi "asettaa monipuolisesti kokoonpannun komitean miettimään kirkon suhtautumistapaa homoseksuaalisuuteen ja mitä siitä seuraa kirkon sielunhoidolle, julistukselle ja opetukselle." Työryhmään kuului kuusi henkilöä. Vasta vuonna 1994 se esitti mietinnön Kyrkan och homosexualiteten (Svenska kyrkans utredningar 1994:8). Neljä työryhmän jäsenistä oli sitä mieltä, että kirkon tulee hyväksyä homoseksuaalinen yhteiselämä, kaksi oli päinvastaista mieltä, mm. edellä mainittu Bertil Gärtner. Ensimmäistä mielipidettä kutsutaan mietinnössä "päälinjaksi", toista "vaihtoehtoiseksi linjaksi". Päälinja pysyi johtopäätöksissään ja ehdotti konkreettisia toimenpiteitä ottaen saman kannan kuin raportti vuodelta 1974. Tämä sisälsi mm., että niin sanottu aito, eettisesti kvalifioitu homoseksuaalinen suhde tulisi hyväksyä, homoseksuaaleille tulisi suoda pääsy kirkon virkoihin, kirkon tulisi aktiivisesti vaikuttaa homoseksuaalisuuden hyväksymisen puolesta ja erityistä rukousta ehdotettiin homoseksuaalien vahvistamiseksi ja tukemiseksi. Samoin kuin vuoden 1974 raportissa erotettiin kuitenkin hyvin tarkasti homoseksuaalinen kumppanuus avioliitosta, joka varattiin heteroseksuaaleille. Kun on kyseessä hyväksymisen perusteleminen, oli kuitenkin eräs muutos tapahtunut vuoden 1974 raporttiin verrattuna. Nyt sanottiin suoraan, että Raamattu saa jäädä syrjään tietyissä tapauksissa, nimittäin jos sen lausumat törmäävät yhteen "luomisen lain" kanssa, ts. niiden sääntöjen kanssa, joiden me ihmiset käsitämme voivan toteuttaa hyvän elämän. Lisäksi rakkaus sai absoluuttisen aseman sen arvioimisessa. Se, minkä katsotaan edistävän rakkautta, tulee hyväksyä. Vaihtoehtoiselta linjalta kohdistettiin tietysti kritiikkiä tätä perustelutapaa vastaan. Ensiksi tuotiin esiin, että käsite rakkaus on epäselvä sisällöltään. Vaimolle, joka on hylätty, se merkitsee eri asiaa kuin miehelle, joka on tavannut uuden naisen ja rakkauden tähden tahtoo erota. Toiseksi huomautettiin, että rakkaus saa sisältönsä Jumalan luomis- ja pelastustoiminnasta Jeesuksessa Kristuksessa. Perustavalla luomisjärjestyksellä – "mieheksi ja naiseksi hän loi heidät" (1. Moos. 1:27) – on tässä ratkaiseva rooli ihmisten rakkaussuhteelle. Jeesus vahvistaa tämän järjestyksen avioliitto-opetuksessaan (Matt. 19:4-6). Kolmanneksi sanottiin, ettei Jeesus eivätkä apostolit vedonneet rakkauteen konkreettista käskyä vastaan. Päinvastoin Jeesus sanoo: "Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni" (Joh. 14:15) ja Paavali kirjoittaa että "rakkaus on lain täyttämys" (Room. 13:8-10), ei sen kumoaminen.   Mietintö 2005 Ruotsin kirkon keskushallitus antoi vuonna 1998 teologiselle komitealle tehtäväksi työstää joukko periaatteellisia kysymyksiä homoseksuaalisuudesta. Tuloksena tästä työstä oli keskusteludokumentti Homosexuella i kyrkan (2002). Tämän dokumentin julkaisemisesta lähtien ja sen myötä tapahtui intensiivinen ja kattava keskusteluprosessi Ruotsin kirkossa, ennen kuin kirkolliskokous 27. lokakuuta teki päätöksen, että homoseksuaalinen kumppanuus voitaisiin virallisesti siunata. Suurin painoarvo tässä keskustelussa oli julkisella kuulemisella, joka järjestettiin Uppsalassa 6–9. syyskuuta 2004. Järjestettiin 28 haastattelua, joissa tutkijoita, viranomaisia, kirkollisia johtajia ja homoseksuaaleja haastateltiin. Tämä kaikki lähetettiin suorana Internetissä ja viikkoa myöhemmin SVT 24:ssä. Kuuleminen koottiin teokseksi Kärlek, samlevnad och äktenskap (Svenska kyrkans utredningar 2005:1). Arkkipiispa K. G. Hammarin lausunto oli painavin hänen virka-asemansa tähden. Samalla voidaan sanoa, että hänen lausuntonsa muodostaa eräänlaisen läpileikkauksen. Hammarilla oli toisella puolella homojen siunaamisen vastustajia ja toisella puolella vielä radikaalimpia siunauksen puolustajia, samalla kun useimmat ottivat samantapaisia kantoja. Kun Hammar puhui Raamatun asemasta kristillisessä teologiassa, hän sanoi: "Raamatun tekstit täytyy ymmärtää asiayhteydessään. Jo Raamatun kansien sisäpuolella tapahtuu kehitys, jossa käsitys siitä, mitä Jumala tekee ja kuka hän on, muuttuu. Me elämme vaarallisesti, jos lainaamme Raamatun kirjoituksia eri ajoilta, ikään kuin se olisi ongelmatonta." Hammar varoitti myös siitä, että "me sekoitamme Jumalan ja Raamatun", "on kiusaus tarttua yhteen Raamatun sanaan ja ongelmattomasti tehdä siitä Jumalan ääni." Kun Raamattu oli tällä tavalla suhteellistettu, astui sen sijaan esiin absoluutti, joka saa ratkaista asian: rakkaus. Hammar sanoi : "Jos ymmärrämme Jumalan rakkaudeksi, niin se tarkoittaa, että meidän jollain tavalla täytyy löytää ymmärrys ihmisten kokemukselle ja elämykselle rakkaudesta. Kristus-historia on antanut meille ymmärryksen, että rakkaudessa on kysymys toisen puolesta elämisestä, elämisestä itsensä alttiiksi antamisessa, elämisestä uhrina. Kun näen itsensä alttiiksi antavaa rakkautta ympäristössäni, en voi jumalakuvani kanssa, jota on muovannut Uuteen testamenttiin perustuva ajattelu, tulkita tätä kokemusta teologisesti merkityksettömäksi: näen silloin Jumalan siinä." Hammar sanoi päätökseksi, että homoseksuaalista kumppanuutta ei pidä kutsua avioliitoksi. Se on yhtä arvokasta, mutta toisella tavalla. Teologinen komitea, joka oli järjestänyt kuulemisen, sanoi julkilausumassaan suhtautuvansa myönteisesti homoseksuaaliseen kumppanuuteen. Perustelu oli, että on löydetty vakuuttavia teologisia argumentteja tueksi sille, että kaikkien ihmisten, myös homoseksuaalien, tulee voida elää uskollisissa ja tasa-arvoisissa suhteissa. Kumppanuus edistää sellaisia suhteita. Komitea arvelee "eksegeettisestä ja hermeneuttisesta perspektiivistä käsin" voivansa selviytyä niistä Raamatun kohdista, joita on käytetty homoseksuaalisuutta vastaan. Sitä ei kuitenkaan sanottu, mistä eksegeettisistä tai hermeneuttisista näkemyksistä käsin oli lähdetty, vaan jatkettiin: "Raamatun rakkauden sanomassa on sitä vastoin edellytys sille, että hyväksytään vastavuoroiset, vastuulliset suhteet, joita leimaa rakkaus ja välittäminen samaa sukupuolta olevien välillä." Vuoden 2005 teologinen komitea ei ottanut kantaa siihen, voivatko homoseksuaalit mennä avioliittoon vai ainoastaan saada siunaus rekisteröidylle parisuhteelle.   Kirkkohallituksen kirjelmä 2009 Kun Ruotsin kirkon kirkkohallitus 12. kesäkuuta 2009 antoi myönteisen julkilausuman sukupuolineutraalista avioliitosta, otettiin tosin yksi askel pitemmälle kuin mitä Ruotsin kirkko on aiemmin ottanut, mutta perustelu oli sama kuin mitä on käytetty vuoden 1994 raportista saakka. Enää ei tule huomioida yksittäisiä Raamatun kohtia, jotka käsittelevät ajankohtaista kysymystä, homoseksuaalisuutta. Sen sijaan tahdotaan antaa suurten raamatullisten arvojen, kuten rakkaus, yhteys, uskollisuus jne. olla suuntaa antavina. Näistä arvoista käsin ajatellaan voitavan hyväksyä homoseksuaalinen "avioliitto", vaikka ne Raamatun kohdat, jotka ottavat kantaa homoseksuaalisuuteen, suhtautuvat ilmiöön kielteisesti. Arkkipiispa Anders Wejryd sanoo virallisessa kommentaarissaan kirkkohallituksen kirjelmään, joka kokoaa myös teologisen komitean näkökannat: "Kun kirkon on otettava kantaa kysymykseen samaa sukupuolta olevien avioliitosta, on relevanttia kysyä, onko siitä vahinkoa vai hyötyä ihmisille. Kirkko tahtoo tukea uskollisia suhteita, ja raamattuteologisessa horisontissa on rakkauden käsky meille ylitse muiden käskyjen ja kieltojen Raamatussa." Yhteenveto Luterilaisessa traditiossa on Raamatun nähty olevan ainoa ohjenuora oppia ja elämää varten. Sen tähden ei ole kummallista, että Holstein Fagerberg vuoden 1974 raportissa näki erityistä vaivaa koettaakseen tulkita uudelleen ne Raamatun tekstit, jotka tuomitsevat homoseksuaaliset toiminnot. Yritys kiertää se, mitä Raamatun tekstit – yksinkertaisimmin ilmaistuna – tarkoittavat, on tehokkaasti kumottu eksegeettisen asiantuntemuksen taholta. Vuoden 1994 päälinja Kyrkan och homosexualitet –mietinnössä päätti sen sijaan kokeilla uutta tapaa suhtautua Raamattuun, nimittäin ottaa lähtökohdakseen rakkauden käskyn ja hyväksyä kaikki se, minkä arvioidaan edistävän tätä rakkautta, vaikka se on ristiriidassa konkreettisten Raamatun käskyjen kanssa. Siitä ei näytetä välitettävän, että Raamattu ei tällä tavalla aseta konkreettisia käskyjä rakkauden käskyä vastaan, vaan päinvastoin tarkoittaa, että rakkaus Jeesusta kohtaan osoittautuu nimenomaan käskyjen noudattamisessa (Joh. 14:15). Uusi suhtautumistapa Raamattuun kävi myös selvästi ilmi vuoden 2005 mietinnöstä. Silloisen arkkipiispa K. G. Hammarin johdolla suhteellistettiin Raamatun asema ja perustelut esitettiin sen sijaan siitä käsin, mitä voidaan kutsua "rakkauden argumentiksi". "Rakkauden argumentti" on myös perustelu, jota kirkkohallitus ja nykyinen arkkipiispa Anders Wejryd nyt käyttää esityksessään kirkolliskokoukselle ennen syksyn päätöstä. [Artikkeli on kirjoitettu ennen Ruotsin kirkon kirkolliskokousta syksyllä 2009, suom. huom.] Teologinen liite Kyrka och Folk –lehden numeroon 38/09. Kirjoittaja on Lutherska Församlingen i Stockholmsområdet –seurakunnan pastori. Suomennos: Hannu Lehtonen

Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus