Edellisessä lehdessä julkaistussa artikkelissa käsiteltiin Martti Lutherin ymmärrystä Saatanan toiminnasta luomakuntaa tuhoavana voimana, "kuoleman ruhtinaana". Tässä artikkelissa paneudutaan Saatanan töihin selvemmin teologisilla elämänalueilla: kirkossa ja yksittäisen kristityn uskonelämässä. 2. Saatanan hyökkäs kristillistä kirkkoa vastaan Martti Lutherin käsitys kirkosta painottaa Jumalan sanaa yli kaiken. Kirkko on aina sanan kirkko; se rakentuu sanan pohjalle ja säilyy kirkkona vain kuulemalla sanaa – eikä vain kuulemalla, vaan myös julistamalla. Tämän tähden Saatanan rajuimmat ja sitkeimmät hyökkäykset kristillistä seurakuntaa vastaan keskittyvät juuri Jumalan sanaan. Saatanan päämääränä ei kuitenkaan koskaan ole pelkästään poistaa Sanaa, hän haluaa syrjäyttää sen ja korvata sen omalla sanallaan. Tämä voidaan huomata jo paratiisin lankeemuskertomuksessa: "Ja käärme sanoi…" Saatana apinoi Jumalaa lausumalla oman, kilpailevan sanansa ja ohjaten ihmiset turvaamaan siihen Jumalan sanan sijasta. Kilpailevan, saatanallisen sanan pohjalle rakentuu Jumalan seurakuntaa vastustava Saatanan kirkko. Luther muuttikin omana aikanaan yleisen sanonnan "Minne Jumala perustaa kirkkonsa, Saatana perustaa kapakan" muotoon "Minne Jumala perustaa kirkkonsa, Saatana perustaa kappelin.". Muutos kapakasta kappeliin on hyvin tietoinen. Vaikka Saatana monin tavoin kiusaa ihmisiä karkeisiin lihallisiin synteihin, suurin kiusaus – ja hänen kannaltaan suurin päämäärä – on aina väärän uskonnollisuuden synnyttäminen. Saatanan kirkko tai "paholaisen uskonto" ei tarkoita kauhuelokuvista tuttua, okkultistista saatananpalvontaa, ei ainakaan ensisijassa. Usein Saatanan edistämä uskonnollisuus on ulkoisesti sävyisää, miellyttävää, järkevää, ystävällistä. Siinä voidaan vaalia korkeita eettisiä arvoja ja pyrkiä inhimillistä elämää edistäviin päämääriin. Keskeistä kuitenkin on se, että nämä asiat esitetään ja niihin uskotaan ilman Kristusta. Ne syrjäyttävät Jumalan. Saatanan kirkon evankeliumi julistaa: "me voimme olla hyveellisiä, onnellisia, sielunrauhan löytäneitä ihmisiä myös ilman kristinuskoa!" Todennäköisesti Lutherin mielestä selkeää tyranniaa ja riistoa saatanallisempaa olisikin aikamme sekulaari humanismi. Usein toistuvat termit Lutherin kirjoituksissa, "musta perkele" ja "valkoinen perkele", kuvaavat sielunvihollisen kahtalaista toimintatapaa. "Musta perkele" on karkeisiin julkisynteihin houkuttava, kammottava ja iljettävä piru. "Valkoisessa perkeleessä" sitä vastoin Saatana pukeutuu "valkeuden enkeliksi" (2. Kor. 11:14), näyttäytyen kutsuvana ja hyveellisenä, kätketyn antikristillisenä kiusaajana. Näistä kahdesta valkoinen perkele on monin verroin vaarallisempi, koska häntä on vaikea perkeleeksi tunnistaa ja uskoa. Lutherin kielenkäytöstä onkin löydettävissä kaksi termiä, jotka hyvin kuvaavat valkoisen perkeleen edustamaan asennetta: ensinnä on spekulatiivinen teologia, eli ihmisjärkeen ja filosofiaan perustuva viisastelu, jonka valtaan Sveitsin reformoidut olivat langenneet. Toisaalta oli "lihallinen viisaus", prudentia carnis, eli langennut "maalaisjärki" ja lihalliseen ymmärtämiseen perustuva kohtuullisuudentaju. Sitä edustivat ne Lutherin arvostelijat, jotka kyllä myönsivät kirkon ongelmakohdat, mutta torjuivat luterilaisten linjan "liian radikaalina" ja "yhteyttä hajottavana". Kuinka selvästi tämä on meidänkin aikanamme näkyvissä! Luther näki teologiset vastustajansa suurelta osin juuri Saatanan työkaluina, olivat he sitten paavilaisia, zwingliläisiä tai hurmahenkiä. Lutherin maailmankatsomuksessa ei juurikaan jää tilaa neutraalille ei-kenenkään-maalle. Jumalan sanaa oikein julistaessaan ihminen on Jumalan työkalu. Harhaoppia julistaessaan saarnaaja palvelee julistuksellaan paholaista – vaikkei sitä itse ymmärtäisikään. Pyhä Henki ei voi johdattaa saarnaajia saarnaamaan Jumalan sanan vastaisesti. Korostaessaan Jumalan sanan arvovaltaa Luther ei ollut naiivi. Hän oli hyvinkin tietoinen siitä, että kautta aikojen hereetikot ovat vedonneet juuri Jumalan sanaan saadakseen kyhättyä harhoilleen uskottavuuden ulkokuoren. Tämä ei ole kuitenkaan heikkous Raamatussa, vaan pikemminkin osoitus Saatanan juonikkuudesta. Luther kirjoittaakin": Niinpä heresioita ja harhaoppeja ei johdeta muusta kuin itse Raamatusta. Mutta Raamatun puhdas oppi ei ole syynä tähän, vaan syynä ovat ne epäpuhtaat ajatukset, jotka paholainen on vuodattanut kerettiläisiin. Luonnollisesti he haluavat pönkittää kaikkea opettamaansa antamalla sellaisen vaikutelman, että se perustuisi ja olisi johdettu Raamatusta. Vaan ainoa todellinen lähde heidän opetukselleen on heidän epäpuhdas sydämensä, jolla he vääristävät Raamatun". Useat Lutherin sanavalinnat alleviivaavat Saatanaa heresioiden todellisena alkuunpanijana, ja harhaoppisia teologeja hänen työkaluinaan. Harhaoppiset ovat tietyllä tapaa itsekin paholaisen uhreja, hengellisesti orjuutettuja ja sokaistuja. Miten sanaa vääristelevää ja väärää uskonnollisuutta rakentavaa paholaista vastaan voidaan taistella? Vastaus: julistamalla selkeästi ja rohkeasti sitä samaa sanaa, jota paholainen pyrkii parhaansa mukaan vääntelemään kieroon. Lutherin sanakäsityksessä Jumalan sanan efektiivisyydellä on keskeinen merkitys: sananjulistus ei ole vain puhetta, siinä on Kristuksen voima. Lutherille saarnaaminen oli vahvasti eksorkistinen tapahtuma. Vaikka ihmisviisaudella tai diplomatialla ei kykenisikään vakuuttamaan ja pelastamaan harhaoppisia, Jumalan sana voi kuitenkin sen tehdä. Sana "manaa pois perkeleet" myös teologisessa taistelussa, kuten Luther selittää teoksessa Kirkolliskokouksista ja kirkosta: Sana on se, joka tuottaa kaikki ihmeet ja vaikutukset, aikaansaa kaiken: manaa pois perkeleet, kuten pyhiinvaellus-perkeleet, ane-perkeleet, bulla-perkeleet, veljeskunta-perkeleet, pyhimys-perkeleet, messu-perkeleet, luostari-perkeleet, pappi-perkeleet, väkijoukko-perkeleet, kapina-perkeleet, harhaoppi-perkeleet, kaikki paavi-perkeleet, myöskin antinomisti-perkeleet.Tällainen manaaminen ei ole kuitenkaan lempeä ja leppoisa tapahtuma, vaan pikemminkin Saatanan harhojen paljastaminen aikaansaa paljon porua, riitaa, hajaannusta jne. Joutuessaan tällä tapaa ahdistetuksi, Saatana usein vetoaa kirkon yhtenäisyyteen ja rauhaan. Hän koettaa saada valheilleen edes jonkinlaisen kotipaikkaoikeuden ja rauhallisen rinnakkaiselon mahdollisuuden. Jumalan lyhentämättömän sanan julistajaa vastaan hän vyöryttää syytökset kirkon hajottamisesta ja riidan kylvämisestä. Sanan vaikuttavuutta korostettaessa on kuitenkin myös ymmärrettävä että Jumalan sanan voima on luonnolliselta järjeltä kätkettyä. Luterilaisen taisteluvirren kolmannen säkeistön suomennos "ne yksi sana kaataa" jättää huomiotta alkutekstin diminutiivimuodon: Ein Wörtlein kann ihn fällen. Valheen vallat kaatuvan "pikku sanasen" voimasta. Sanan voima on mysteeri sekä spekulatiiviselle filosofialle että pragmaattiselle maalaisjärjellekin, mutta yhtäkaikki se kykenee tuhoamaan Helvetin portit. Sana on "heikko ja surkea sana , jonka Saatana apulaisineen koittaa pyyhkäistä pois, mutta kaikkien ihmetykseksi (osin myös kristittyjen!) ei siihen pystykään. 3. Saatana yksittäisen uskovan omantunnon kiusaajana Jaottelu mustaan ja valkoiseen perkeleeseen soveltuu myös kuvaamaan tapaa, jolla Saatana hyökkää yksittäisen kristityn omaatuntoa vastaan. Mustana perkeleenä hän houkuttelee ihmistä tekosynteihin ja hengelliseen velttouteen. Valkoisena perkeleenä hän esiintyy pyhänä ja hyveellisenä syyttäjänä, nostaen ihmisen synnit hänen silmiensä eteen. Tavoitteenaan hänellä on huono omatunto ja siitä kumpuava itseinho ja hengellinen epätoivo. Saatana pyrkii synnyttämään katumusta, joka ei kuitenkaan vie ihmistä lähemmäs Kristuksen ristiä, vaan pois sieltä. Saatanan sanoma syntiselle ihmiselle on: "Sinä olet niin suuri syntinen, ettei Jumala tahdo enää sinua." Luther kirjoittaa:Kun hän on onnistuneesti saanut sinut lankeamaan, hän välittömästi nostaa syytteen meitä vastaan sanoen: "Etkö näe millainen sinun sydämesi onkaan! Etkö olekin syntinen?" Tämä meidän täytyy – tietenkin – hyväksyä todeksi. Mutta sitten hän vetää johtopäätöksen: "Eikö sitten olekin totta, että Jumala on sinulle vihainen? Miten muuten hän voisi tuntea syntiä kohtaan?" Jos annat piirunkaan verran periksi tälle syytökselle, Saatana kukistaa sinut. Todellakin, hän on murhannut monta kristittyä tällaisella hyökkäyksellä. Niinpä Saatanan ei tarvitse kokonaan kumota evankeliumia – riittää, että hän saa kristityn uskomaan, että se koskee kaikkia muita, muttei juuri häntä. Tällaisten hyökkäysten kohteeksi joutuessaan kristityn tulee tunnistaa, ettei häntä kiusaa Jumala, vaan Saatana; vain tällä tapaa ongelma voidaan käsitellä oikein. Saatana käyttää hyökkäyksessään terveeseen uskonelämään kuuluvia elementtejä – Jumalan lakia ja synnintuntoa – ja sen vuoksi uskovan voikin olla hyvin vaikea suhtautua oikein tällaiseen hyökkäykseen. Suuntautuminen yhä syvempään katumukseen ja itsetutkiskeluun ei auta, vaan ainoastaan pahentaa ongelmaa. Voittaakseen kiusauksen, kristityn tulee sivuuttaa Saatanan syytökset evankeliumiin turvaten. Yksi keino tähän on Lutherin sielunhoitokirjeissään usein suosittama "Saatanan pilkkaaminen". Tämä neuvo on hyvin ymmärrettävissä kun muistaa millaisille ihmisille se annetaan. Lutherin aikalaisille Saatana oli hyvin todellinen, kauhistuttava olento, ja pilkanteko antoi kristitylle rohkeutta ahdistuksen keskellä. Heiko A. Obermanin sanoin, pilailun keinoin tämä vanha vainooja kuvattiin "housut kintuissa" ja arka omatunto sai rohkaisua. Luther saattoi sanoa Saatanalle hengellisen kiusauksen nostaessa päätään: "jollei sinulla ole järkevämpää sanottavaa, rakas Perkele, saat puolestani pussata varvastani!" tai "Ei minulla ole aikaa sinulle, paholainen, minun pitää nyt tutkia Jumalan sanaa." Saatanallisen syytöksen keskellä kristityn tulee jopa tietoisesti kieltäytyä kuuntelemasta ahdistetun omantunnon ääntä. "Meidät kukistetaan, jos liiaksi pelkäämme lankeamista johonkin syntiin", Luther kirjoittaa. Voidakseen vaientaa Saatanan, kristityn täytyy tulla lopulta jopa välinpitämättömäksi syntinsä suhteen. Luther kirjoittaa sielunhoitokirjeessään ahdistuneelle ystävälle: "Kun Saatana hyökkää ja piinaa meitä, meidän täytyy kokonaan laittaa syrjään Jumalan kymmenen käskyä." Tarkoitus Jumalan käskyjen syrjään panemisessa ei ole se, että uskova kieltäisi lain ja paatuisi, vaan sitä, että Saatanan kanssa emme saa väitellä synnistä tai kuunnella hänen syytöksiään. Paholainen operoi aina lain ja lakihenkisyyden tasolla, ja kristityn täytyy kieltäytyä sen kaltaisesta keskustelusta, sillä siinä Saatana on voittamaton. Sen sijaan kristityn tulee siirtää huomio pois kaikista teoistaan, jopa omatunnostaan, ja keskittyä Kristukseen. Saatanaa vastaan täytyy asettaa Kristuksen kertakaikkinen, kaikkeen riittävä uhri. Tätä taustaa vasten voidaan oikein ymmärtää, mitä Luther tarkoitti kirjoittaessaan omantunnonaralle Melanchthonille: "Jumala ei pelasta ihmisiä, jotka vain kuvittelevat olevansa syntisiä. Ole syntinen ja tee rohkeasti syntiä – mutta usko ja iloitse Kristuksessa vielä rohkeammin, sillä hän on voittanut synnin, kuoleman ja maailman! Niin kauan kuin olemme tässä maailmassa, me teemme syntiä, mutta mikään synti ei erota meitä karitsasta – ei vaikka tekisimme aviorikoksen ja murhan tuhannesti päivässä. Luuletko että meidän synneistämme maksetut lunnaat muka ovat liian vähäiset? Rukoile siis rohkeasti – sinäkin olet suuri syntinen!??" Luterilaisen armo-opin eräänlaiseksi "litmus-testiksi" nimitetty pecca fortiter ("tee rohkeasti syntiä") on Saatanan pilkkaamista julmimmillaan. Näin täydellinen armon varaan jättäytyminen hävittää paholaisen kyvyn syyttää ja kauhistaa omaatuntoa, hänet riisutaan aseista ja hänen valtansa ihmissydämeen murtuu. 3. Muutamia sovellustapoja Luther ei kopioinut demonologiaansa häntä edeltäneiltä sukupolvilta, vaan joiltain osin omasi jopa radikaalisti erilaisen ymmärryksen. Myöhäiskeskiajalle oli tyypillistä uskoa, että saatanalliset hyökkäykset kohdistuivat sinne, missä oli paljon syntiä. Synti houkutteli pahat henget paikalle, niin kuin veteen pudonnut veri houkuttelee haikalat. Luther käänsi tämän ajatuksen päälaelleen ymmärtäessään paatumuksessa ja synnissä elävien usein saavan olla rauhassa Saatanalta, kun taas uskovat kristityt joutuvat kärsimään monenlaisia kiusoja. Myöhäiskeskiaikainen, Lutherin vastustama käsitys, elää yhä keskuudessamme monissa "hengellisen sodankäynnin" teologioissa. Karismaattisten teologien yleisin selitys demonien hyökkäyksille löytyy uhrin syntielämästä. Jokin tunnustamaton synti tai mahdollisesti jopa esivanhempien tekemä synti houkuttelee demonit henkilön kimppuun. Tämä on vain yksi alue, jossa Lutherilainen käsitys Saatanasta eroaa modernin hengellisen sodankäynnin teologioista. Koska uskon perusrakenne on erilainen, myös ymmärrys henkivalloista on toinen – vaikka molemmat toki ottaisivatkin vakavissaan demonisten valtojen olemassaolon. Lutherin käsitys "arkipäivän saatanallisuudesta" on oikein ymmärrettynä hyvin tervehdyttävä. Paholainen ei ole olento, joka väijyy vain synkimmissä okkultistisissa kätköissä ja kaameimmissa synneissä – hän on läsnä arjessa sekä luodussa todellisuudessa (kuten edellisessä artikkelissa todettiin) että uskonelämän asioissa. Kun tätä todellisuutta lähestytään Kristuksen turvissa, ei tuloksena ole pelko ja kauhu, vaan arjen hengellisen syvyyden avautuminen. Militia Christi, Kristuksen sotapalvelus, ei vaadi erityisten suoritusten tekemistä, vaan uskollista toimimista jokapäiväisessä elämässä. Saatanaa ei tarvitse lähteä etsimään kaukaa – häntä vastaan voi taistella jokapäiväisessä rukouksessa ja kutsumusten uskollisessa hoitamisessa. Pastorintyössä "arjen demonologia" voi toimia innoittavana ja viran velvollisuuksien hyvään hoitoon kannustavana ajatushorisonttina. Näiden artikkelien aihepiiristä olisi syytä rohkeasti ja rohkaisevasti saarnata enemmän kuin tapanamme on ollut. Suomalainen kristikansa saa yhäkin tietonsa demonologiasta pääosin amerikkalaisen pyhityskristillisyyden läpitunkemasta kirjallisuudesta. Niin ollen muissa asioissa hyvästä luterilaisesta opetuksesta huolimatta tämä uskon osa-alue jää harmillisen hämäräksi, ja monet ovatkin – ehkä viisaasti – jättäneet koko asian varsin vähälle huomiolle. Huono demonologia voidaan kuitenkin vaikenemisen sijasta voittaa parhaiten tarjoamalla tervettä oppia sen tilalle.

Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus