1. MOOSEKSEN KIRJAN SELITYSTÄ

Paul E. Kretzmann

Johdanto

 Ensimmäinen Mooseksen kirja (lat. nimitys Genesis = alku) on ensimmäinen viidestä kirjasta, jotka tunnetaan yhteisnimellä Pentateukki. Monet viitteet myöhemmissä Vanhan testamentin kirjoissa samoin kuin Uuden testamentin kirjoissa pakottavat meidät pitämään Moosesta sen tekijänä. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa Jumalan inspiroima kirjoittaja esittää muistiinkirjoituksen maailman alusta, ihmissuvusta, avioliiton asettamisesta, synnin alusta, Jumalan ensimmäisestä tuomiosta syntiselle maailmalle, ensimmäisestä evankeliumin saarnasta ja valitun kansan alun messiaanisten ennustusten haltijana.

Mooses, Ensimmäisen Mooseksen kirjan kirjoittaja, oli Amraamin, Leevin suvun jäsenen, ja Jookebedin, hänen vaimonsa, poika, kuten siitä kerrotaan 2. Mooseksen kirjassa luvuissa 2 ja 6. Hän syntyi Egyptissä aikana, jolloin uuden hallitsijasuvun valtaannousu oli aiheuttanut Joosefin tekojen unohtamisen ja uusi faarao oli pannut Israelin kansan päälle niin sietämättömät taakat kuin koskaan minkään kansakunnan on täytynyt kantaa. Jumalan sallimuksesta hänen omasta äidistään tuli hänen hoitajansa sen jälkeen, kun hänen vanhempansa olivat havainneet mahdottomaksi pitää häntä enää kotona (2. Moos. 2:8-9). Tällä tavalla Mooses sai opetusta kansansa historiassa ja uskonnossa. Vaikka hänelle myöhemmin faaraon tyttäreksi adoptoituna opetettiin kaikki egyptiläisten viisaus, hän pysyi uskollisena Herralle, isiensä Jumalalle. Midianin maasta, jonne Mooses oli paennut faaraon vihaa, Herra kutsui hänet Israelin kansan vapauttajaksi ja johtajaksi, ja hän palveli tässä ominaisuudessa jonkun verran yli neljäkymmentä vuotta, kunnes hän oli tuonut kansan Kanaanin rajoille. Siellä hän nimitti Joosuan seuraajakseen ja nousi Nebon vuorelle, jossa Jumala näytti hänelle koko maan, jonka hänen kansansa oli määrä saada. Hän kuoli Nebon vuorella ja Herra itse hautasi hänet. Mooses kirjoitti Ensimmäisen Mooseksen kirjan luultavasti jossain vaiheessa heidän oleskellessaan 40 vuotta autiomaassa. Jumala ei ainoastaan inspiroinut häntä kirjoittamaan, vaan Hän myös ilmoitti hänelle suurimman osan siitä asiasta, joka sisältyy kertomukseen. Perimätieto olisi näet parhaimmillaankin ollut äärimmäisen epäluotettavaa ja monia asioita ei olisi voitu tietää muuten kuin Herran erityisen ilmoituksen välityksellä.

Ensimmäinen Mooseksen kirja voidaan jakaa eri näkökohtien mukaan. Yksinkertaisinta on jakaa se kahteen osaan: luvuissa 1-11 on tallennettuna kaiken historian alku kielten sekoitukseen saakka ja luvut 12-50 osoittavat, miten Jumala tasoitti tien teokratian (jumalanvalta) perustamiselle, kuten se sitten oli olemassa monen vuosisadan ajan. Jotkut selittäjät pitävät parempana jakoa kuuteen pääosaan: luvut 1-5 käsittelevät pääasiallisesti Aadamia, luvut 6-11 Nooaa, luvut 12-24 Aabrahamia, luvut 25-27 Iisakia, luvut 28-36 Jaakobia ja luvut 37-50 Joosefia.

Se ajanjakso, jota Ensimmäinen Mooseksen kirja käsittelee, alkaa ihmisen luomisesta ja päättyy vedenpaisumukseen sisältäen noin 1700 vuotta. Ei ole mitään pätevää syytä olettaa, että maailman kansat eivät olleet kehittäneet kirjoitustaitoa tuohon aikaan. Nykyajan löydöt osoittavat päin vastoin, että kirjoitustaito oli yleinen taito idässä jo Aabrahamin aikana. Itse asiassa tuolloin oli olemassa laajoja kirjastoja. Jumalan sanan muistiin kirjoittamiselle ei tuolloin ollut pakottavaa tarvetta, koska kantaisät elivät erittäin iäkkäiksi ja kykenivät kertomaan eteenpäin, mitä Jumala oli ilmoittanut heille suusanallisesti, sukupolvelta toiselle. Muistiin kirjoitus osoittaa muun muassa, että Aadam eli 56 vuotta sen jälkeen, kun Lamek, Nooan isä, oli syntynyt. Tämä kaitselmuksen järjestys jatkui jonkin aikaa vedenpaisumuksen jälkeen. Aabraham syntyi näet 150 vuotta ennen Seemin kuolemaa ja varmasti hyötyi hänen opetuksestaan. Ajanjakso vedenpaisumuksesta Joosefin kuolemaan oli kantaisien (patriarkkojen) aika, ja se kattaa noin 600 vuoden ajanjakson. Sen päättyessä Aabrahamin valittu perhe oli lisääntynyt runsaslukuiseksi kansaksi.

Nykyajan Raamatun tutkija löytää Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta runsaasti todisteita Jumalan kaitselmuksesta ihmiskunnan kohtaloissa. Mutta ennen kaikkea kristitty seuraa mitä suurimmalla mielenkiinnolla messiaanisia esikuvia ja ennustuksia, joita esiintyy jopa näin varhain pyhissä Kirjoituksissa. Sillä samoin kuin koko Uusi testamentti katsoo takaisinpäin Kristukseen, samoin koko Vanha testamentti katsoo eteenpäin Kristukseen. Jeesus on kaiken jumalallisen ilmoituksen keskus.

1. Moos. 1.

Maailman luominen

Kaaoksen ja valon luominen

1:1: ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan.” ’Alussa’ (vrt. Joh. 1:1), ts. kun aika ensiksi alkoi, kun aika ensimmäisen kerran mitattiin, sillä niin kauan kuin Jumala yksin oli olemassa, ei ollut aikaa. Jumala loi, Hän tuotti ei-mistään, Hän tuotti jotakin, joka ei ollut aiemmin ollut olemassa, nimittäin taivaan tai taivaat ja maan, materiaalin, josta ne oli rakennettu. 1:2: ”Ja maa oli autio ja tyhjä.” Materiaalinen substanssi (aine), josta maa koostuu, oli kaaoksen tilassa. Eri elementit olivat sekoittuneina toisiinsa täydellisessä epäjärjestyksessä. ”Ja pimeys oli syvyyden päällä.” Vielä ei ollut luonnonvaloa. Kaoottisten materiaalien suurta merta peitti kaikkein mustimman pimeyden läpitunkematon verho. ”Ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.” Pyhän Kolmiykseyden kolmannen persoonan kuvataan ottavan osaa luomistyöhön liikkumalla vetten päällä. Hän käytti jumalallista voimaansa ja sai aineet yhdistymään siihen muotoon, joka niillä nyt on. 1:3: ”Ja Jumala sanoi: ’Tulkoon valkeus’. Ja valkeus tuli.” Jumala puhui. Tässä tuodaan esille kaikkivaltias Jumalan Sana, Jumalan toinen persoona (Joh. 1:3). Maailman luominen on kolmiyhteisen Jumalan työ. Voimansa sanalla Hän loi valon, luonnonvalon, tuotti sen keskelle pimeyttä ja käski sen loistaa pimeydestä (2. Kor. 4:6). 1:4: ”Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä; ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä.” Valo oli hyvä, se oli Jumalan kaikkivaltiaan voiman täydellinen luomistyö, ja siten Jumala erotti valon pimeydestä, niin että ne eivät enää olleet kaoottisessa tilassa. 1:5: ”Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden hän kutsui yöksi.” Maan aika oli alkanut. Sen tähden Herra teki tämän säännön valon ja pimeyden erottamiseksi, siten kuin ne seuraavat toinen toistaan säännöllisessä järjestyksessä. Hän teki niin vieläpä ennen valoisien taivaankappaleiden luomista. Hän itse määritteli ajan yksikön, jonka Hän sääti näin: ”Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä.” Oli ilta, kun pimeys oli hallinnut yksin, ja oli aamu, kun Jumalan kaikkivaltias voima loi valon ja erotti sen pimeydestä. Maailman ensimmäisestä päivästä alkaen pimeyden ja valon säännöllinen toistuminen ilmaisee yhden päivän ajanjaksoa, siten kuin me nyt jaamme sen kahteenkymmeneen neljään tuntiin. Se on tässä käytetyn heprean sanan perusmerkitys, joka täytyy olettaa vertailun vuoksi myös Ps. 90:4:ssä (vrt. 2. Piet. 3:8), jossa Herra soveltautuu inhimilliseen puheeseen ja sen rajoituksiin.

Taivaanvahvuuden luominen

1:6: ”Ja Jumala sanoi: ’Tulkoon taivaanvahvuus vetten välille erottamaan vedet vesistä’.” Jumalan kaikkivaltias sana jatkoi luomista toisena päivänä. Hän vaikutti, että luja laajennus tai ekspansio kiinteytyi keskelle vesiä, kaaokseen, jossa neste ja höyry olivat sekoittuneina kiinteämpiin aineisiin. Tämän taivaanvahvuuden tarkoitus oli pitää vedet erotettuina vesistä, kuten teksti seuraavaksi selittää. 1:7: ”Ja Jumala teki taivaanvahvuuden ja erotti vedet, jotka olivat taivaanvahvuuden alla, vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden päällä; ja tapahtui niin.” Vaikka ei ole olemassa konkreettista, näkyvää taivaankantta, on silti olemassa näkymätön erottava seinä maan yläpuolella, joka normaalien olosuhteiden vallitessa pitää kaasumuodossa vesimassat, jotka ovat korkealla, näkyvien pilvien yläpuolella (vrt. 1. Moos. 7:11). 1:8: ”Ja Jumala kutsui vahvuuden taivaaksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, toinen päivä.” Jumala itse käytti nimeä taivas, tai taivaat, näkymättömästä erottavasta seinästä, joka erottaa alla olevat vedet yllä olevista vesistä. Siten toisen päivän työ oli saatu valmiiksi.

Kuivan maan, ruohokasvien ja puiden luominen

1:9. ”Ja Jumala sanoi: ’Kokoontukoot vedet, jotka ovat taivaan alla, yhteen paikkaan, niin että kuiva tulee näkyviin’. Ja tapahtui niin.” Jumala sai tässä valmiiksi luovan työnsä elottomassa aineessa, kun Hänen kaikkivaltias käskynsä määräsi taivaan – tekemänsä taivaanvahvuuden – alla olevat vedet kokoontumaan yhteen ainoaan paikkaan. Kaaoksessa kiinteiden ja nestemäisten aineiden sekoitus oli ollut niin täydellinen, että se esti nimityksen ”kuiva maa”. Mutta nyt kiinteät ja nestemäiset aineet oli määrä erottaa, niin että kuiva maa, siten kuin me sen tunnemme, tuli näkyviin. 1:10: ”Ja Jumala kutsui kuivan maaksi, ja paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän kutsui mereksi. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.” Ei ollut ollut mitään kemiallista yhdistettä, vaan pelkkä kiinteiden ja nestemäisten ainesosasten sekoitus, joka kokonaisuutena muodosti kaaoksen. Jaottelu tapahtui Jumalan kaikkivaltiaasta käskystä, ja kuiva maa tunnettiin tästä eteenpäin maana, kun taas ne paikat maan pinnalla, jonne vedet olivat kokoontuneet suurina määrinä, kutsuttiin meriksi tai valtameriksi. Ja jälleen Jumala näki, että tulos Hänen kaikkivaltiaasta voimastaan oli hyvä, että se palveli täsmälleen sitä päämäärää, jota varten se oli tarkoitettu. 1:11. ”Ja Jumala sanoi: ’Kasvakoon maa vihantaa, ruohoja, jotka tekevät siementä, ja hedelmäpuita, jotka lajiensa mukaan kantavat maan päällä hedelmää, jossa niiden siemen on’. Ja tapahtui niin.” Kun kuiva maa oli tullut esiin vesistä, oli nyt Jumalan käskystä mahdollista pukea maa kasvillisuudella, vihreällä, pehmeällä ruoholla, pienillä, siementä tuottavilla kasveilla ja kaikenlaisilla hedelmää kantavilla puilla. Samoin kuin Herra antoi maalle voiman tuottaa kasveja, Hän myös pani kasveihin voiman levittää omaa lajiaan kantamalla siementä ja hedelmää. 1:12: ”Maa tuotti vihantaa, ruohoja, jotka tekivät siementä lajiensa mukaan, ja puita, jotka lajiensa mukaan kantoivat hedelmää, jossa niiden siemen oli. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.” Kypsät kasvit tuotettiin siten Jumalan voiman sanalla täysin kykenevinä tuottamaan siemenen ja hedelmän avulla samaa lajia kuin ne itse olivat. Kyseessä ei ollut asteittainen kehitys, kuten nykyisten luonnon lakien vallitessa, vaan maa tuotti täysin kehittyneet kappaleet Jumalan luovana työnä, täysin valmiina ottamaan paikkansa maailmassa. Tämä päätti kolmannen päivän työn. 1:13: ”Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kolmas päivä.”

Auringon, kuun ja tähtien luominen

1:14: ”Ja Jumala sanoi: ’Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia’.” Luoja loi taivaan valokappaleet määräten niille kolminkertaisen tehtävän: ne osoittavat eron päivän ja yön välillä mahdollistaen ihmisille eron tekemisen päivän ja yön välillä, ne palvelevat merkkeinä, ei ainoastaan säännöllisissä pimennyksissä vaan myös epätavallisina enteinä ja ne määräävät maailman kalenterin yleisesti. Eikä ainoastaan se: 1:15: ”’Ja olkoot valoina taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle’. Ja tapahtui niin.”  Tämä on taivaan valokappaleiden kolmas tehtävä, lähettää valoa, joko niiden omaa tai niiden heijastamaa, olla valonkantajia maalle. Heti, kun Jumala puhui, se oli tehty. Se ei näet ollut Hänen tekemänsä säännönmukainen työ, vaan luomisteko. 1:16: ”Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet.” Vaikka nimiä ei ole erikseen mainittu, on ilmeistä, että suurempi valo on aurinko, joka valollaan ja voimallaan hallitsee päivää. Sillä on mitä syvällisin vaikutus orgaaniseen ja ei-orgaaniseen elämään. Pienempi valo on kuu, joka hallitsee yötä ja yön elämää paljolti samalla tavalla kuin aurinko päivällä. Samoin Jumala tuona päivänä täytti maailman suunnattomat avaruudet lukemattomalla määrällä tähtiä. 1:17-18. ”Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen, paistamaan maan päälle ja hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.” Jumalan kaikkivaltiasta, luovaa tekoa korostetaan jälleen, sillä Hän antoi, Hän pani valokappaleet niiden oikeille paikoilleen. Niiden tehtävät esitetään siinä järjestyksessä, jossa ne tavallisesti vaikuttavat ihmisiin. Ne antavat valon maan päälle, niiden vaikutus hallitsee päivää ja yötä, ja vastaavasti niiden nouseminen ja laskeminen hallitsee valon ja pimeyden eroa. Ja jälleen, täydellisen Jumalan työ oli täydellinen. 1:19: ”Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, neljäs päivä.”

Suomennos: Hannu Lehtonen

www.kretzmannproject.org