KRISTUS TIETEEN ITSEKRIITTISYYDEN PERUSTANA

Tieteellisten käsitteiden muodostaminen ja soveltaminen todellisuuteen edellyttää kokonaisnäkemystä. Tutkija on rajallinen olento, jolla ei ole kaikkitietävän olennon välitöntä tietoa maailmankaikkeudesta kokonaisuutena. Kuitenkin hän joutuu luomaan käsityksen siitä, mikä on todellisuuden alkuperä, kokonaistarkoitus ja perimmäinen järjestys. Hollantilainen kristitty filosofi Herman Dooyeweerd (1894–1977) on analysoinut tieteellisen käsitteenmuodostuksen ehtoja ja tuonut esille, että tieteellisellä ajattelulla on välttämättä aina uskonnollinen lähtökohta.

Tieteen uskonnollinen lähtökohta 

Dooyeweerdin filosofisen ajattelun käännekohtaa merkitsi sen tiedostaminen, että tieteellisen käsitteenmuodostuksen perustana on aina käsitys todellisuuden perimmäisestä yhteydestä, sen alkuperästä ja kokonaistarkoituksesta. Tämä merkitsee sitä, että tieteellisellä ajattelulla on aina uskonnollinen lähtökohta. Tämä löytö oli hänelle pitkäaikaisen älyllisen työskentelyn seurausta. Hän oli aluksi uuskantilaisen filosofian kannattaja ja uskoi tietynlaisen ”puhtaan järjen” mahdollisuuteen. Hän siirtyi myöhemmin husserlilaisen fenomenologian kannattajaksi, jossa uskottiin ilmiöiden ennakkoluulottoman ja objektiivisen tiedostamisen mahdollisuuteen. Dooyeweerd päätyi kyseenalaistamaan nämä naturalistiset lähestymistavat, joiden mukaan tieteellisen tutkimuksen tulisi toimia riippumattomana Jumalan ilmoituksesta. Dooyeweerd korostaa sitä, että hänen kritiikkinsä naturalistisia lähtökohtia vastaan on seurausta itsekriittisestä pohdinnasta, jossa hän itse asteittain havaitsi omien aikaisempien käsitystensä älyllisen perustan riittämättömäksi.

                      Dooyeweerdin mukaan tieteellisen keskustelun itsekriittisyyden yksi perusedellytys on, että erilaisten maailmankatsomusten ja uskonnollisten näkemysten edustajat voivat avoimesti tehdä tutkimustaan omista lähtökohdistaan. Tieteellisen keskustelun avoimuudesta ei kuitenkaan seuraa relativistista johtopäätöstä, jonka mukaan kaikki näkemykset olisivat yhtä hyviä. Päinvastoin, juuri keskustelun avoimuus tekee mahdolliseksi vertailla erilaisia näkemyksiä niiden johdonmukaisuuden ja selitysvoiman osalta.

                      Dooyeweerdin ajattelun arvoa korostaa se, että hän loi teoriansa aikana, jolloin lähes koko tiedeyhteisö vannoi positivismin nimeen ja uskoi tieteentekijöiden voivan tehdä työtään ilman laaja-alaisia ennakko-oletuksia. Positivistinen myytti ennakkoluulottomasta ja objektiivisesta tieteentekijästä murentui viime vuosisadan jälkipuoliskon tieteenfilosofisessa kritiikissä ja nyt yli puolivuosisataa myöhemmin myös jotkut ateistifilosofit ovat päätyneet myöntämään sen, että tieteellisellä ajattelulla on uskonnollinen lähtökohta. Esimerkkinä on juutalainen ateistifilosofi Thomas Nagel, jonka ajattelua esittelin Helsingin Sanomien vieraskynässä 15.11. 2008. On ollut mielenkiintoista seurata artikkelin herättämää keskustelua. Suomalaisten älymystön tilasta kertoo jotakin se, että esimerkiksi avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja päätyi pitämään kirjoituksessa esitettyjä Nagelin ajatuksia esimerkkinä kreationistisesta salaliitosta.

                      Nagel pitää omaa ateistista vakaumustaan luonteeltaan yhtä uskonnollisena kuin teismiä. Sekä usko Jumalaan että usko siihen, että Jumalaa ei ole olemassa, ovat luonteeltaan välittömiä vakaumuksia, jotka ohjaavat muiden tosiasioiden käsitteellistämistä. ”Niinpä sellainen, joka pystyy osoittamaan vakavia tieteellisiä syitä epäillä evoluutioteorian riittävyyttä ja joka uskoo Jumalaan samalla välittömällä tavalla kuin itse uskon siihen, ettei mitään jumalaa ole olemassa, voi aivan järkevästi päätellä, että älykkään suunnitelman hypoteesi täytyy ottaa vakavasti.” Ainoa tapa opettaa luonnontieteellisiä tosiasioita neutraalisti on myöntää, että empiiristä todistusaineistoa voidaan tulkita eri tavoilla ja se voi johtaa erilaiseen päätelmiin riippuen siitä, minkä uskonnollisen oletuksen pohjalta sitä lähdetään tulkitsemaan.

                      Yhden esimerkin tieteentekijän ajattelun taustalla vaikuttavan uskonnollisen vakaumuksen merkityksestä tosiasioiden tulkinnassa saamme kirjeenvaihdosta, jonka Charles Darwin (1809–1882) kävi nuoren seitsemäntoistavuotiaan saksalaisen opiskelijan W. Mengdenin kanssa. (Jaki 2000: 3 ss.) W. Mengden tunsi suurta kunnioitusta Darwinia kohtaan luettuaan hänen kirjansa Lajien synty (1859). Hän kirjoitti Darwinille:

Kertokaa minulle, onko mahdollista uskoa Kristukseen sellaisena kuin hänet kuvataan Raamatussa? – – kertokaa minulle, mitä tulisi ajatella kuoleman jälkeisestä elämästä ja tulisiko odottaa tapaavansa muita tuonpuoleisessa elämässä? Tämä kysymys on ahdistanut minua uudestaan, koska paras ystäväni kuoli ja olen joutunut vakavien ajatusten valtaan. (Mengden; sit. Jaki 2000: 5.)

Darwin pyysi poikaansa Francista kirjoittamaan pojalle lyhyen vastauksen.

Olen hyvin kiireinen vanha mies ja terveyteni on huono, joten minulla ei ole aikaa vastata kysymyksiinne kunnolla – eikä niihin itse asiassa ole mahdollista vastata. Tieteellä ei ole mitään tekemistä Kristuksen kanssa paitsi sikäli, että tieteellisen tutkimuksen asenne tekee ihmisen varovaiseksi todistusaineiston hyväksymisessä. En itse usko, että koskaan on ollut olemassa ilmoitusta. Tulevan elämän osalta jokaisen ihmisen on itse tehtävä päätelmiä ristiriitaisten ja epämääräisten todennäköisyyksien välillä. (Darwin; sit. Jaki 2000: 6.)

Mielenkiintoista tässä kirjeenvaihdossa on se, että Mengden ajatteli Darwinin olevan tiedollinen auktoriteetti sen osalta, mitä tulisi ajatella evankeliumien Kristuksesta ja tuonpuoleisesta elämästä, vaikka Darwinin ensikäden tutkimustieto rajoittui evoluutiosta johtuviin muutoksiin erityisesti Galápagossaarten sirkuissa. Darwin itse ei näyttänyt olevan selvillä siitä, rajoittuuko tieteellisen menetelmän tarjoama tieto vain tiettyihin luonnon mekanismeihin, vai onko tieteellinen menetelmä avain kaikkeen tietoon tästä maailmasta ja tulevasta. Hänen perustavana lähtökohtanaan oli kuitenkin, ettei ole olemassa aitoa Jumalan ilmoitusta ja ettei Kristuksen välittämällä ilmoituksella ole mitään merkitystä tieteellisen tiedon kannalta. Tämä Darwinin vakaumus tietysti vaikutti siihen, minkälaisia mahdollisuuksia elämän synnystä ja kehityksestä hän oli valmis vakavasti pohtimaan.

                      Dooyeweerd pitää Darwinin ja muiden naturalistien lähtökohtaa huonosti perusteltuna. Dooyeweerdin filosofinen työ johti hänet vakaumukseen, että tieteellisellä tutkimuksella on aina uskonnollinen lähtökohta, mutta ettei mikä tahansa uskonnollinen tai maailmankatsomuksellinen lähtökohta pysty kriittisesti tekemään oikeutta tieteellisen käsitteenmuodostuksen rakenteelle. Dooyeweerd perustelee yksityiskohtaisesti väitettään, että itsekriittinen tieteellinen tutkimus tarvitsee perustakseen Jeesuksen Kristuksen välityksellä tulleen Jumalan ilmoituksen luomisesta, syntiinlankeemuksesta ja lunastuksesta.

                      Dooyeweerd joutui ajattelussaan suureen käännekohtaan tiedostaessaan, että kaikella ajattelulla, tieteellinen ajattelu mukaan luettuna, on aina uskonnollinen lähtökohta tai ”uskonnollinen juuri”, kuten hän asian ilmaisi. Hän tuli ymmärtämään, ettei ihmisen ajattelua ohjaa ”puhdas järki” kuten joskus oletetaan, vaan että järkeä ohjaa aina ihmissydän. Ihmissydämellä puolestaan on vain kaksi mahdollisuutta: joko olla Kristuksessa tai palvella epäjumalia. ”Tämän keskeisen kristillisen näkökulman pohjalta ymmärsin, että filosofinen ajattelu tarvitsee perusteellista vallankumousta. Kyseessä ei ole enempää eikä vähempää kuin koko ajallisen kosmoksen – – suhteuttaminen luomakunnan uskonnolliseen juureen. – – Kristillisestä näkökulmasta on mahdotonta hyväksyä filosofisen ajattelun asennetta, jossa filosofisen ajattelun julistetaan olevan itseriittoinen ja riippumaton Jeesuksessa Kristuksessa tulleesta Jumalan ilmoituksesta.” (Dooyeweerd 1953: v).

Todellisuuden alkuperä, yhteys ja kokonaistarkoitus

Dooyeweerdin filosofinen ajattelu rakentuu sen vakaumuksen varaan, että Jeesus Kristus on todellisuuden perimmäinen alkuperä, yhteys ja kokonaistarkoitus. ”Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki” (Room. 11:36). Kristus on vastaus kolmeen perimmäiseen kysymykseen todellisuuden alkuperästä, yhteyden perustasta ja kokonaistarkoituksesta.: ”Hänestä [alkuperä], hänen kauttaan [yhteyden perusta] ja häneen [kokonaistarkoitus] on kaikki.”

                      Todisteet sen puolesta, että Kristus on todellisuuden alkuperä ja perimmäinen yhteys, ilmenevät Dooyeweerdin mukaan kolmella tasolla:

                      (a) Sanailmoituksen välittämä todistus Kristuksesta todellisuuden alkuperänä ja yhteyden perustana on itse itsensä todistava: se sisältää itse vakuuden omasta totuudestaan. Koska on olemassa tiedolliset perusteet uskoa, että meillä on käytettävissämme kaikkitietävän olennon itseilmoitus, tämä ilmoitus tarjoaa tiedollisesti oikeutetun lähtökohdan tieteelliselle tutkimukselle.

                      (b) Filosofisen analyysin kautta on mahdollista osoittaa, että muut lähtökohdat johtavat sisäisiin ristiriitaisuuksiin. Suuri osa Dooyeweerdin elämäntyöstä keskittyy tämän analyysin kehittämiseen.

                      (c) Tieteellisen käsitteenmuodostuksen rakenteen analyysi osoittaa, että käsitteenmuodostuksen tiedollinen kiintopiste on tieteen rajojen ulkopuolella. Dooyeweerdin mukaan tieteellinen käsitteenmuodostus onnistuu tekemään todellisuuden rakenteelle oikeutta ainoastaan, jos se tukeutuu Kristukseen ja näin välttää myyttiset luomukset.

                      Dooyeweerdin filosofisen analyysin tarkoituksena on selvittää, mitä tieteellisen käsitteenmuodostuksen kannalta merkitsee, että tutkimuksen lähtökohdaksi otetaan Kristuksen välityksellä tullut Jumalan ilmoitus. Dooyeweerdin filosofinen tuotanto on laaja ja yksityiskohtainen perustelu väitteelle, jonka mukaan kristillisen ilmoituksen lähtökohdasta on mahdollista tehdä oikeutta todellisuuden moninaisuudelle ilman sisäisiä ristiriitaisuuksia.

Ihmiskunnian tavoittelu estää totuuden tunnustamisen

Dooyeweerdin tieteellinen uskontunnustus kiteytyy hänen pääteoksensa A New Critique of Theoretical Thought (1953) esipuheen viimeisissä lauseissa: ”Niiden, jotka ovat kiinnostuneet tieteellisen ajattelun kristillisestä perustasta, ei tulisi ajatella henkilökohtaista menestystä. – – Ihmisten horjuvia ja vaihtelevia mielipiteitä ei voi edes verrata siihen sisäiseen onnellisuuteen ja rauhaan, joka liittyy tieteelliseen tutkimustyöhön, kun se perustuu Kristukseen, joka on Tie, Totuus ja Elämä.” (Dooyeweerd 1953: ix.)

                      Vallitsevien muotifilosofioiden seuraaminen on suuri houkutus tutkijalle, joka pyrkii luomaan menestyksekästä uraa. Jos tutkija kuitenkin pystyy vastustamaan tätä houkutusta ja seuraamaan todistusaineistoa sinne, mihin se itse asiassa johtaa, hän voi kokea itsekriittisen tutkimuksen tarjoamaa sisäistä tyydytystä.

                      Ihmisen syvimmät motiivit vaikuttavat siihen, mitä hän havaitsee tai minkälaisia päätelmiä hän tekee. Se, mikä on ihmiselle tärkeää ja mitä hän rakastaa, ohjaa sitä mitä hän havaitsee ja mistä hän tulee tietoiseksi. Totuuden rakkauden voima näyttää usein heikolta ihmisen elämässä. Meitä hallitsee paljon enemmän ihmiskunnian tavoittelu. Tätä puolta ihmisessä valottavat Jeesuksen sanat, jotka hän puhuu oman aikansa oppineille:

                      ”En minä ole ihmisten kiitoksen tarpeessa. Minä tunnen teidät: teissä ei ole rakkautta Jumalaan. Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan. Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia. Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta.” (Joh. 5: 41-44.)

                      Mitä Jeesus tarkoittaa sanoessaan "jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia". Tässä kerrotaan yksi ihmissydämen lainalaisuuksista: ihminen etsii mainetta ja pyrkii samaistumaan sellaisiin ihmisiin ja ajattelutapoihin, jotka ovat muodissa ja joilla on nimeä ja kuuluisuutta.

                      Tieteentekijät eivät ole pyyteettömästi kiinnostuneita tiedosta, vaan tieteen kentällä erilaiset etunäkökohdat taistelevat keskenään. Michel Foucaultin mukaan monet tieteelliset kiistat, jotka näyttäisivät olevan seurausta pelkästään "totuudelle omistautumisesta", ovatkin itse asiassa seurausta "oppineiden intohimosta, heidän keskinäisestä vihastaan, heidän fanaattisista ja loputtomista keskusteluistaan ja heidän kilpailuhengestään".

                      Usko tieteentekijöiden neutraalisuuteen ja objektiivisuuteen sai osakseen purevaa kritiikkiä myös Friedrich Nietzschen taholta. Pohtiessaan psykologien työtä moraalin syntyhistorian selvittämisessä Nietzsche pohtii mahdollisuutta, että heidän teorioidensa syntyyn vaikuttavat katkeruus, epäluulo ja vihamielisyys kristillisyyttä vastaan, jotka ovat osittain tiedostamattomia: ”Nämä englantilaiset psykologit – mitä he oikeastaan tahtovat? – – mikä oikeastaan ajaa näitä psykologeja tähän suuntaan? Onko se salainen, ilkeä, alhainen, itselle kenties tunnustamaton vaisto? Vai ehkä pessimistinen epäluulo, pettyneiden, synkistyneiden, myrkyllisiksi ja vihreiksi muuttuneiden idealistien luulevaisuus? Vai kristinuskoon (ja Platoniin) kohdistuva pieni maanalainen vihamielisyys ja kauna, joka kenties ei ole päässyt edes tietoisuuden kynnyksen yli? Vai suorastaan himokas mieltymys siihen mikä olemassaolossa on oudostuttavaa, tuskallisen paradoksaalista, epäilyttävää ja mieletöntä? Vai, viimeksi – vähän kaikkea, hiukan halpamaisuutta, hiukan synkistymistä, hiukan antikristillisyyttä, hiukan kutkaa ja pippurin tarvetta?” (Nietzsche: Moraalin alkuperästä, 15-16.)

                      Nietzsche pohtii sitä, saako näennäisesti empiirisiin havaintoihin perustuva tutkimus itse asiassa liikevoimansa joistakin tiedostamattomista asenteista. Syvällisemmin samaa ongelmaa on tarkasteltu siinä laajassa kirjallisuudessa, jossa on pohdittu kristillistä syntiinlankeemusoppia. 

                      Oppineiden ihmistenkin käsitykset vaihtelevat paljolti muodin mukaan. Kristinuskon vastaisten muotivirtausten hallitsemassa akateemisessa maailmassa ei voi tehdä oikeutta Jeesukselle, jollei ole valmis luopumaan ihmiskunniasta ja ottamaan riskiä, että joutuu marginalisoiduksi ja syrjään sysätyksi.

Kristus vapauttaa kriittiseen ajatteluun

Jotta välttyisimme sisäisiltä ristiriitaisuuksilta ajattelussamme, meidän tulee Dooyeweerdin mukaan ottaa kaiken ajattelumme perustaksi Kristus ja ymmärtää koko todellisuus Hänestä käsin. Silloin tieteellinen tutkimus vapautuu ahdasmielisestä sulkeutuneisuudesta ja avautuu kriittisen tutkimusasenteen vapauteen ja kehitysmahdollisuuksiin. Kristuksessa on Paavalin sanoin ilmaistuna ”kätkettynä kaikki viisauden ja tiedon aarteet”.

                      Kristus on Dooyeweerdin mukaan tieteellisen ajattelun perimmäinen lähtökohta, sen Arkhimedeen piste eli tiedollinen kiintopiste, josta käsin koko todellisuus tulee ymmärrettäväksi ja tieto saa perustelunsa. Mutta miten saamme varmuuden Kristuksesta? Onko ihmisen mahdollista saada varmuus perimmäisestä totuudesta?

                      Kristus vastaa tähän kysymykseen myönteisesti. ”Jos te pysytte minun sanassani, te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi.” (Joh. 8: 31-32.) Kristus sanoo tässä kaksi asiaa. Ensinnäkin, ihmisen on mahdollista tulla tuntemaan totuus: ”te tulette tuntemaan totuuden”. Toiseksi, ihminen tulee tuntemaan totuuden, jos hän pysyy Kristuksen sanassa. Sana välittää ihmiselle Kristuksen todellisuuden ja varmuuden, joka tulee Kristuksen todistuksesta. Sanan välittämä varmuus totuudesta ei ole ihmisen varassa, vaan Kristuksen todistuksen varassa. Jumalan sanan ja Kristuksen todistuksen aktiivisesta varmuudesta syntyy ihmisen vastaanottava varmuus. Tämä ihmisen ulkopuolelta tuleva totuuden varmuus vapauttaa ihmisen kriittiseen ajatteluun.

                      Eikö ole ristiriitaista väittää, että varmuus totuudesta vapauttaa kriittiseen ajatteluun? Eikö kriittisyys perustu siihen, että kaikki kyseenalaistetaan? Kyseenalaistaminen on olennaista kriittisyydessä, mutta se ei ole ensisijaista. Kyseenalaistaminen tapahtuu aina jostakin varmuudesta käsin. En voi kyseenalaistaa mitään, jos en usko sanojen viestivän merkityksiä tai jos en usko järjellisyyteen. Naturalistisen tieteen ja filosofian ongelmana on, että se etsii varmuutta sellaisesta, mikä rajallisuutensa takia ei voi tarjota lopullista varmuutta. Ihmisen järkeen ei ole mahdollista perustellusti luottaa, ellei järjen alkuperä ole järjellinen. Ihmisen havaintoihin ei ole mahdollista perustellusti luottaa, jollei ihmisen havaintokyky toimi sellaisen suunnitelman pohjalta, joka takaa havaintojen suhteen todellisuuteen. Perimmältään kaikki tiedollinen varmuus riippuu todellisuuden alkuperää koskevasta varmuudesta.

                      Jumalan sanallisen ilmoituksen tarjoama tieto Kristuksesta ei ole vastakohta kriittiselle avoimuudelle vaan kriittisen avoimuuden lähtökohta. Tämän ilmoituksen varassa ihminen vapautuu pohtimaan olemassaolon perimmäisiä kysymyksiä sen sijaan, että hänen tarvitsisi naturalistien tavoin keinotekoisesti keskeyttää kysymysten tekeminen luonnollisten selitysten rajoihin. Näin usko saa aikaan älyllistä ponnistelua, joka johtaa siihen, että aikaisemmin tuntemattomat totuudet tulevat käsitettäviksi. Pyrkimyksenä on, että ”järjen valolla ymmärrettäisiin se mistä aikaisemmin pidetään uskolla kiinni” (Augustinus, Epistolas 120, 2; PL 33, 452) Jumalan ilmoituksen tarjoama varmuus ei vapauta älyllisestä pohdiskelusta vaan se vapauttaa älylliseen pohdiskeluun.

                      Naturalistisen tieteen ja filosofian historia osoittaa, että jos ihminen ei tunnusta Jumalan sanallista ilmoitusta, hän päätyy jumalallistamaan oman ajattelunsa ja oman tieteensä.  Tieteisuskon seurauksena ihmisen kriittinen ajattelukyky kahlitaan, niin että hän tulee kykenemättömäksi arvioimaan perustavia lähtökohtiaan ja itsepetostaan. Hän kadottaa näkemyksen rajallisuudestaan.

                      On välttämätöntä olla tietoinen inhimillisestä erehtyväisyydestä, jotta osaisi suhtautua kriittisesti esitettyihin käsityksiin. Toisaalta inhimillistä erehtyväisyyttä ei saa korostaa niin, että päädytään täysin skeptiseen näkökantaan, jonka mukaan ihmisen ei ole ollenkaan mahdollista saavuttaa tietoa. Inhimillisen erehtyväisyyden korostus pitäisi viedä loppuun saakka ilman että menetetään usko tiedon mahdollisuuteen. Ihmisen on tärkeä tulla syvästi tietoiseksi inhimillisestä erehtyväisyydestä ja ihmisen halusta paeta totuutta oman edun tähden. Mitä paremmin ihminen tämän tiedostaa, sitä paremmin hän osaa varoa erehdyksiä ja sitä luotettavampaa ajattelusta tulee. Samalla on kuitenkin tärkeä säilyttää usko tiedon mahdollisuuteen, koska muuten katoaa motivaatio pyrkiä välttämään erehdyksiä.

                      Se, että Kristus sanansa ja läsnäolonsa kautta lahjoittaa ihmiselle uskon Kristukseen, vapauttaa ihmisen samalla epäilemään kaikkia inhimillisiä teorioita. Jos ihmisen pitäisi perustella tiedon mahdollisuus ilman edeltävää luottamusta, hänen täytyisi rakentaa kiistaton argumentti ehdottoman varmoille premisseille ilman että hänellä olisi mitään tiedollista perustaa tai edes motiivia sellaisen argumentin rakentamiseen. Lisäksi tämä argumentti voisi toimia luottamuksen pohjana vain, jos sitä voitaisiin pitää epäilemättömänä. Sitä voidaan pitää epäilemättömänä vain jos pidettäisiin mahdottomana, että sitä voitaisiin jostain näkökulmasta kyseenalaistaa. Tällöin siihen täytyisi suhtautua dogmaattisesti. Tällöin rajoitettaisiin ajattelun vapautta ja kiellettäisiin se tosiasia, että kaikki inhimilliset käsitykset voidaan periaatteessa kyseenalaistaa. Kristus vapauttaa ihmisen suljetusta keskustelukulttuurista ajattelun vapauteen.

Artikkelin loppuosa julkaistaan seuraavassa numerossa.

Kirjallisuus

Augustinus, Aurelius. Epistolas. Corpus Scriptorum Ecclesiasticorum Latinorum.

Bahtin, Mihail (1991) Dostojevskin poetiikan ongelmia. Kustannus Oy Orient Express.

Bonhoeffer, D. (1996) Act and Being. Transcendental Philosophy and Ontology in Systematic Theology. Dietrich Bonhoeffer Works vol 2. Minneapolis. 

Dooyeweerd, Herman (1953) A New Critique of Theoretical Thought I. P & R Publishing Co.

-         (1955) A New Critique of Theoretical Thougth II. P & R Publishing Co.

-         (1997) Christian Philosophy and the Meaning of History. Lewiston: The Edwin Mellen Press.

-         (2004) Reformation and Scholasticism in Philosophy, Vol I: The Greek Prelude. Lewiston: The Edwin Mellen Press.

Jaki, Stanley L (2000) The Saviour of Science. Edinburgh: Scottish Academic Press. 

Laato, Timo (2006) Romarbrevets hermeneutic. En lärobok för teologer om vetenskaplig metod. Göteborg: Församlingsförlaget.

Nagel, Thomas (2008) ”Public Education and Intelligent Design”, Philosophy and Public Affairs 36, no. 2: 187-205.

Nietzsche, Friedrich (1969) Moraalin alkuperästä. Helsinki: Otava.

Pieper, Franz (1991) Kristillinen dogmatiikka. Helsinki: Sley-kirjat. 

Puolimatka, Tapio (2008) Usko, tiede ja evoluutio. Helsinki: Uusi Tie.