MOOSEKSEN KALTAINEN PROFEETTA

”Profeetan sinun seastasi, sinun veljistäsi, minun kaltaiseni, herättää sinulle Herra, sinun Jumalasi: häntä kuulkaa.” (5. Moos. 18:15)

 Tämä on koko tämän kirjan ylevin kohta, ja siinä on selvästi lausuttu ennustus Kristuksesta, uudesta opettajasta. Siksipä apostolitkin usein mainitsevat tämän paikan. Sopivasti asettaakin Mooses sen tähän lopuksi, kun hän on lopettanut puheensa pappeudesta, hallituksesta, esivallasta ja koko jumalanpalveluksesta, osoittaakseen että vastaisuudessa tulee toinen pappeus, toinen valtakunta, toinen jumalanpalvelus, toinen sana, jonka kautta koko Mooseksen laki kumotaan. Ja Mooses osoittaa tässä selvästi, että hänen lakinsa on loppuva ja luovuttaa virkansa tulevalle profeetalle. Tahdomme sen tähden tarkemmin katsoa hänen sanojaan.

 Ensinnäkin on välttämätöntä, että tämä profeetta tuo uuden opin, jota Mooses ei ole opettanut, koska Jumala lupaa tässä panna sanat hänen suuhunsa. Mutta jos tässä ei olisi kysymys toisesta sanasta ja opista, niin ei olisi tarvinnut luvata, että tuo profeetta tuo sen, vaan olisi riittänyt kun olisi sanottu: Hän on oleva sinun suusi, kuten Aaronista sanotaan 2. Moos. 4 luvussa (2. Moos. 4:16), jonka kautta ilmoitettaisiin tuon profeetan opettavan Mooseksen oppia ja hänen kirjoitettua lakiaan. Mutta kun hän nyt sanoo: ”Kuulkaa häntä joka herätetään ja joka on minun kaltaiseni”, niin hän selvästi opettaa sanansa olevan toisenlaisen kuin tuon profeetan sanat. Ja tätä tukee se Raamatun kohta, joka kertoo kansan Siinain vuorella vaatineen sellaista profeettaa, joka puhuisi heille, vaikka he jo olivat kuulleet koko lain Mooseksen kautta.

 Mutta muuta oppia ei voi Mooseksen opin ulkopuolella olla kuin evankeliumi, koska kaikki mitä lain opettamiseen kuuluu, on mitä täydellisimmin ja runsaimmassa määrässä annettu, niin ettei suorastaan mitään voida lisätä. Sillä mitä voidaan lisätä kymmeniin käskyihin, muita mainitsemattakaan? Mitä ylevämpää voidaan opettaa kuin: uskoa Jumalaan, rakastaa ja pelätä häntä ja olla häntä kiusaamatta? Ja mitä hurskaampaa ja pyhempää voidaan antaa kuin se, mitä Mooses sääsi ulkonaisesta jumalanpalveluksesta, esivallasta ja lähimmäisenrakkaudesta? Juutalaisilla ei ole siis tässä tukea sille lavertelulle, että tämä profeetta olisi sellainen, joka selittäisi Moosesta. Mooses itse selittää itsestään tässä kirjassa, ettei toista tarvita eikä toinen voi lisätä yhtäkään kirjainta eikä piirtoa, jonka kautta hänen lakinsa tulisi selvemmäksi tahi täydellisemmäksi. Kun siis muuta sanaa lain täydellisen opin ulkopuolella ei voi olla kuin armon sana, niin seuraa siitä, ettei tämä profeetta ole lain opettaja vaan armon palvelija. Siten tämä teksti selvästi pakottaa juutalaiset odottamaan tuolta profeetalta jotakin muuta kuin sitä, mitä heillä oli Mooseksessa.

 Toiseksi, jollei tuo suuri profeetta toisi toista oppia, niin ei Mooseksen olisi tarvinnut verrata häntä itseensä sanomalla: Herra herättää hänet minun kaltaisenani. Sillä kaikki muut profeetat, jotka ovat Mooseksen lakia opettaneet eivätkä ole uutta oppia tuoneet, eivät olleet Mooseksen kaltaisia vaan vähäarvoisempia kuin Mooses, sillä Mooseksen sanan palvelijana opettivat he sitä, mitä Mooses oli kirjoittanut, niin etteivät he kaikissa näissä ketään muuta tai itseään kuulleet vaan itse Moosesta ja hänen sanojaan. Sillä Mooses puhuu heissä ja panee sanansa heidän suuhunsa, ja he ovat hänen suunsa kansan edessä. Mutta tätä profeettaa hän ei uskalla alistaa allensa eikä panna sanojansa hänen suuhunsa, vaan hän sanoo selvästi: Herra itse on paneva sanansa hänen suuhunsa. Ja hän sanoo hänen olevan kaltaisensa virassa ja kuuliaisuudessa, jonka kautta hän selvästi vapauttaa hänet kuuntelemasta itseään ja pitää häntä kaikkia Moosesta opettavia profeettoja parempana.

 Mutta kun hänet vapautetaan kuuntelemasta Moosesta ja kun häntä pidetään kaikkia Moosesta opettavia profeettoja parempana, niin on se tosiaan samaa kuin julistaa, että lain virka ja palvelus on lopetettava ja uusi herätettävä, kun lain palveluksesta ei yksikään ihminen ole vapaa vaan kaikki ovat lain alle alistettuja. Sen tähden pitää tämän profeetan olla Mooseksen kaltainen, mitä opettamisen ja käskemisen valtaan tulee – tätä nimittäin hän tarkoittaa sanoessaan: minun kaltaiseni – mutta myös korkeamman kuin Mooses, ja hän opettaa suurempia. Sillä ellei hän olisi suurempi kuin Mooses, niin hän ei osoittaisi hänelle sellaista kuuliaisuutta eikä myöntäisi sellaista valtaa. Mutta ellei hän opettaisi suurempia, ei hän olisi suurempi. Sillä hän ei puhu tässä Mooseksen ja tuon profeetan henkilökohtaisen arvon samankaltaisuudesta, vaan vallan eli viran samankaltaisuudesta. Tässä näet ei ole kysymys Mooseksen ja tuon profeetan elämästä, tavoista tai töistä, vaan opista, kuten teksti kyllin selvästi näyttää, sillä profeetta tulee opettamisen tähden ja opettamista varten. Ja tässä käsketään häntä kuulemaan.

 Jos siis kummankin opista tulee kysymys, niin helposti käy selville, kun kumpaakin verrataan toisiinsa, mitä tuon profeetan pitää saarnata. Sillä Mooses on lain, synnin ja kuoleman saarnaaja, koska hän pakottaa ja opettaa töitä ja lain kirkkauden kautta tekee kaikki kuolemaan vikapäiksi ja syntiin syyllisiksi. Hän vaatii, mutta ei anna mitä vaatii. Mutta kun tämä profeetta huomaa Mooseksen näitä opettavan ja kun hänet Mooseksen rinnalle tehdään opettajaksi, niin on välttämätöntä, että hän sanallaan opettaa muita. Mutta muuta kuin synnin, vihan ja kuoleman opettaja ei hän voi olla, jollei hän ole vanhurskauden, armon ja elämän opettaja. Sen tähden on välttämätöntä, että hän on elämän, armon ja vanhurskauden opettaja, kuten Mooses on synnin, vihan ja kuoleman opettaja. Mutta kumpaakin on samalla tavalla kuultava, koska Jumala on kummankin herättänyt. Sillä lain kautta on kaikki alennettava ja evankeliumin kautta korotettava. Molemmat ovat jumalallisen valta‑arvonsa puolesta samanlaisia, mutta virkansa hedelmiin nähden erilaisia ja ihan vastakkaisia, sillä synnin ja vihan, jotka Mooses virkansa kautta herättää, hän virallaan vanhurskauden ja armon kautta poistaa. Tämä profeetta ei siis vaadi mitään, vaan hän antaa sen, mitä Mooses vaatii.

 Tämän kohdan mukaan on meillä siis kaksi sanan virkaa eli saarnaa, jotka ovat ihmisten autuudelle tarpeellisia: lain saarna ja evankeliumin saarna, toinen kuolemaksi, toinen elämäksi. Ne ovat samanlaisia valtaansa ja arvoonsa nähden, mutta erilaisia hedelmäänsä nähden. Sillä Mooseksen virka ja saarna kestää vain tietyn ajan ja loppuu, kun Kristuksen saarna tulee, kuten hän tässä sanoo: Kuulkaa häntä. Mutta Kristuksen saarna ja virka joka tuo mukanaan iankaikkisen vanhurskauden ja poistaa synnin, ei poistu minkään muun kautta, kuten Dan. 9:ssä (Dan. 9:24) sanotaan. Sen tähden leeviläinen pappeus, joka oli määrätty opettamaan Mooseksen lakia, tässä loppuu kokonaan ja lakkaa olemasta. Mutta jos pappeus loppuu, loppuu lakikin, kuten apostoli sanoo (Hepr. 7:12): ”Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä lainkin muutos.” Näin tämä profeetta ei voi olla kukaan muu kuin itse Kristus.

 Kaikesta tästä näemme, kuinka suorastaan vääriä, jopa turmiollisia ovat ne opettajat. uudessa testamentissa (opettajat, jotka toimivat Kristuksen tultua), jotka lain töillä häiritsevät omiatuntoja, kun tämä ennustus Kristuksesta kumoaa ja ottaa pois tuon viran. Vielä turmiollisempia ovat ne, jotka perinnäissäännöillään ja inhimillisillä lakimääräyksillään rasittavat ihmiskuntaa. Sillä jos tämän uuden profeetan virka ei siedä Mooseksen lain virkaa, joka on jumalallinen, kuinka se sietäisi ihmissäännöksiä valtakunnassaan? Näemme, että tämä yksi teksti kumoaa perinpohjin koko paavillisen yksinvallan sekasorron munkkeineen.

 Tässä joku ehkä sanoo: Mutta siellä täällä evankeliumeissa ja apostolien kirjeissä on useita käskyjä. Tuo profeetta ei siis ole Kristuksemme, tai hänen oppinsa ei poikkea ollenkaan Mooseksen laista. Vastaamme lyhyesti siihen: Vanhurskautettuihin ja uusiin ihmisiin nähden sovellutetaan uuden testamentin käskyt hengessä. Sillä siellä käsketään ja opetetaan vain sitä, joka kuului uskoville, jotka tekevät kaikki mielellään, ei pakosta eikä vastenmielisesti. Mutta laki on pantu vanhalle ihmiselle, joka on kuollut synnissä, että se sitä ahdistaisi ja osoittaisi sille sen synnit. Tämä näet on todellista ja varsinaista lain opettamista. Sen vuoksi havaitsee ihminen itsensä ei vain vastahakoiseksi, vaan myös voimattomaksi tekemään sitä, mitä laki vaatii, kuten tässä tekstissä sanotaan, että kansa kokouspäivänä esteli eikä voinut kuulla lain ääntä. Sen tähden vaativat he toista opettajaa, joka puhuisi heille sellaisia sanoja, joita he voisivat kestää.

 Tämän asian ymmärtäminen on siis lain ja evankeliumin tuntemisessa ja oikeassa erottamisessa, että tiedettäisiin lain oppia olevan ainoastaan sen, joka määrää mitä jumalattomien ja kadotettujen on tehtävä, kuten 1. Tim. 1:ssä sanotaan (1. Tim. 1:9): ”Lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan jumalattomille” jne. Mutta niin pian kuin he ovat hurskaita, on laki kumottu, sillä sen virka on vain painaa alas ja nöyryyttää jumalattomat syntiensä ja voimattomuutensa tuntemisen kautta. Mutta evankeliumin oppi on se, joka opettaa, mistä saadaan se, millä laki täytetään. Ja tässä suhteessa se ei mitään käske, eikä pakota henkeä, joka itsestään vapaaehtoisesti toimii uskossa. Tosin se antaa joitakin käskyjä, mutta ne ovat lihassa jäljellä olevan vanhan ihmisen tähden, että se kuoletettaisiin, koska se ei vielä ole vanhurskautettu. Niistä on kuitenkin omalta osaltansa henki vapaa, joka tyytyy paljaaseen uskoon. Tästä asiasta olemme muuten paljon puhuneet.

 Tahdomme nyt katsoa sanoja: ”Profeetan sinun seastasi, sinun veljistäsi, minun kaltaiseni, herättää sinulle Herra: häntä kuulkaa.” Tässä hän ennustaa Kristuksen olevan totisen ihmisen ja juutalaista sukuperää. ”Sillä pelastus on juutalaisista”, Joh. 4 (Joh. 4:22). Mutta ketään muuta ei ole tähän asti tuosta kansasta noussut, joka toista oppia olisi opettanut ja uuden viran asettanut kuin yksinään Kristuksemme. Kaikki profeetat ennen häntä ovat säilyttäneet ja opettaneet Mooseksen lakia. Tämä ei ole vapauttanut ainoastaan juutalaiset vaan kaikki maailman kansat Mooseksesta ja antanut evankeliumin uuden sanan. Kun hän oli mennyt pois juutalaisten keskuudesta, niin hänen todistajansa selvästi näyttivät hänen olevan sen, josta Mooses tässä puhuu. Ja he osoittivat tämän ennustuksen hänessä täyttyneen.

 ”Kaiken sen jälkeen kuin sinä anoit Herralta, sinun Jumalaltasi Horebissa kokouksen päivänä, sanoen: En minä voi enää kuulla Herran minun Jumalani ääntä, enkä nähdä sitä suurta tulta, etten minä kuolisi.” (5. Moos. 18:16)

 Toisen Mooseksen kirjan 20. luvussa emme saa lukea mitään tästä pyynnöstä. Miksi siis Mooses näin puhuu? Vastaamme: Mooses päättelee kansan omien sanojen mukaan heillä olleen tämän pyynnön, kun he sanovat: En voi enää kuulla Herran, minun Jumalani ääntä enkä nähdä sitä suurta tulta, etten kuolisi. Näistä sanoista, sanon minä, huomaa hän, mitä he tahtovat eikä mitä he lausuvat julki, sillä hän tarkastaa heidän sisintä mielentilaansa ja syvintä kaipuutansa. Sillä niin olivat he äänen vuoksi pelästyneitä ja säikähtyneitä, että sydämen halulla toivoivat lempeämpää ja suloisempaa sanaa. Sillä kuolema, jolla lain sana heitä uhkasi, pakotti heidät huokailemaan elämää ja pelastuksen sanaa. Sellaisessa ahdistuksessa he enemmän toivoivat kuin uskalsivat pyytää toista sanaa. Mutta Jumala, joka tutkii sydämen syvyydet, kuulee ja vastaa, ei ulkonaisesti kuultavien sanojen mukaan, vaan sisällisen mielenlaadun mukaan, kuten evankeliumissa Kristus katsoi Sakkeusta hänen sydämensä halun mukaan, eikä sen mukaan mitä tämä lausui julki. Sillä Sakkeus ei olisi uskaltanut ääneen pyytää, että Kristus olisi astunut hänen huoneeseensa, ja kuitenkaan hän ei sielussaan mitään enemmän toivonut. Sen vuoksi hän ilolla otti hänet vastaan, kun hänen harras toivonsa toteutui, jota hän tuskin oli ajatellut ennen.

 Tässä kohdassa Mooses siis osoittaa, kuinka suurella sydämen innolla ja halulla armon sanaa pitää kaihota. Ja se on juuri se Jumalan lahja, jota etenkin Paavali tarkoittaa sanoessaan efesolaisille (Ef. 3:20), että Jumala antaa meille ja tekee yli sen, mitä me pyydämme tai ymmärrämme. Sillä hän vihaa velttoja ja kylmiä rukoilijoita, jotka paljolla puheella luulevat vaikuttavansa, mutta hän kysyy sanomattomia huokauksia. Epäilemättä niitä ei voi olla niillä, jotka kuluttavat päivänsä rikkauksien keskellä ja asuvat ilossa elävien maassa, vaan niillä jotka ovat painumassa epätoivoon kuoleman tuskassa ja synnin tunnossa, niin että he Israelin kansan kanssa eivät halua enää kuulla Jumalan ääntä ja nähdä suurta tulta, ts. lain voimaa ja synnin otaa, toisin sanoen kuolemaa ja Jumalan vihaa, joka tuossa paikassa kuluttaa heidät kuten tuli. Siksi he haluavat kuulla elämän sanaa.

 Huomaa, kuinka kauniisti Mooses luovuttaa virkansa tulevalle profeetalle. Sillä hän sanoo kansan pyytäneen, että toinen profeetta herätettäisiin, vaikka he kuitenkin Toisen Mooseksen kirjan luvussa 20 pyysivät, että Mooses itse puhuisi eivätkä maininneet mitään toisen herättämisestä Mooseksen sijalle. Tällä Mooses osoittaa, että kansa ahdingossa ei tiennyt, mitä tai miten se pyytäisi. Sillä tyhmää oli pyytää, että he saisivat Moosesta kuulla, koska Mooses ei taitanut muuta opettaa ja puhua kuin, mitä he vuorella kuulivat, ts. lakia. Näin pelästyneet ja epätoivoiset tavallisesti rukoilevat, mitä he eivät ymmärrä, kuten Paavali Room. 8:ssa sanoo (Room. 8:27): ”Sillä me emme tiedä, mitä meidän on rukoiltava, vaan Henki esiintyy puolestamme.” Sen tähden Mooseskin tässä tulkitsee heidän pyyntönsä heidän mielenlaatunsa mukaan, ikään kuin hän sanoisi: Olet anonut tyhmästi, että minä sinulle puhuisin, kun pelkäsit kuulla tuota ääntä vuorella, vaikka se on minun virkani ainainen ääni. Mutta Jumala, joka katsoo sydäntäsi, näki ettet pyytänyt minua, vaan toista joka puhuisi lempeämmin kuin minä. Ja tämän pyynnön hän kuulee ja antaa sinulle sellaisen profeetan, jota sinä tahdot.

 Mutta millaista profeettaa sinä tahdot? Kaiketi sellaista, joka parantaa ne, jotka minun ääneni, ts. kuoleman ja vihan laki on säikäyttänyt, ja joka terveeksi tekee särkyneet sydämet ja päästää ja lohduttaa pelästyneet ja murtuneet. Millä lääkkeellä? Tietysti elämän ja autuuden sanalla, että kuuluisi niitten ääni, jotka rauhaa julistavat ja hyvää sanomaa saarnaavat vuorilta (Jes. 52:7). Ja jotta hän ilmestyisi, josta Malakia myöhemmin ennusti (Mal. 3:1): ”Kohta tulee temppeliinsä liiton enkeli, jota te tahdotte.” Ja hänen jälkeensä sanoo Jesaja (Jes. 61:1): ”Herran Henki on minun päälläni, sen tähden on Herra minut voidellut saarnaamaan köyhille hyvää sanomaa; hän on minut lähettänyt parantamaan särjettyjä sydämiä, saarnaamaan Herran otollista vuotta.” Sellaista sinä pyysit Horebissa, vaikka tyhmästi minulta pyysit. Sellaisen antaa Herra sinulle minun sijastani. Katso, että kuulet häntä minun sijastani. Tämän edestä minä väistyn, koska et voi minua kestää, ja koska pyysit minua, kun tahdoit tuon äänen vaimennettavaksi ja poisotettavaksi.

 ”Ja panen minun sanani hänen suuhunsa.” (5. Moos. 18:18)

 Tällä hän selvästi ilmoittaa tuon profeetan opettavan toista, sillä sellaisia sanoja hän ei vielä ollut pannut Mooseksen suuhun eikä määrännyt, vaan lupaa panna ja määrätä vastaisuudessa. Sen tähden on tämä sana välttämättömästi toinen kuin lain sana, jonka hän jo runsaimmalla ja täydellisimmällä tavalla oli pannut Mooseksen suuhun ja käskenyt niin voimallisesti, että ankaruudellaan saattoi pelästyneet kuolemaan ja epätoivoon. Sillä turhaan lupaisi hän panna ja määrätä, jos hän jo olisi sen pannut ja määrännyt Mooseksen suuhun. Kun siis tuleva profeetta on opettava toista kuin Mooses, niin on välttämätöntä, että hänen sanansa ei ole lain sanaa, joka surmaa ja pelottaa, vaan sellaista joka tekee eläväksi ja lohduttaa. Sellaisen tiedon ja opetuksen näemme profeetoilla olevan tästä paikasta, kun he saarnaavat toisesta liitosta, sanasta ja tulevasta pappeudesta, kuten Jeremia (Jer. 31:31): ”Katso, se aika tulee, sanoo Herra, että minä teen uuden liiton, [...] en senkaltaista kuin entinen.” Ja psalmi 110 (Ps. 110:4): ”Sinä olet pappi iankaikkisesti.” Jes. 2 (Jes. 2:3): ”Herran sana on tuleva Jerusalemista.”

 ”Jos joku ei kuule minun sanojani, joita hän minun nimeeni puhuu, minä sen häneltä vaadin.” (5. Moos. 18:19)

 Tällä sanalla kumoaa hän koko kansallisen hallinnon, joka siihen asti oli Mooseksen laissa määrätty, sillä Mooseksen lain suojelemista ja huoltamista varten oli hän määrännyt miekan ja tuomarit. Mutta kun hän tässä on määrännyt uuden sanan, niin ei hän aseta miekkaa ja tuomareita, vaan uhkaa itse kostaa, kuten hän Miikan kirjan viidennessä luvussa sanoo (Miik. 5:14): ”Minä tahdon kostaa hirmuisuudella ja vihalla kaikille pakanoille, jotka eivät tahdo kuulla.” Sillä kun tämä on elämän ja autuuden saarna, ei siihen ole ketään pakotettava ihmisvoimalla, koska Jumala vaatii vapaasti antautuvaa ja uskovaa sydäntä. Mutta kun tällaista ei voida ihmisvoimalla eikä väkisin saada aikaan, niin on ne jätettävä Jumalan tuomittaviksi, jotka eivät usko, koska hän jo itse on heidät tuominnut sanoessaan (Joh. 3:18): ”Joka ei usko, se on jo tuomittu.” Ja tässä paikassa hän sanoo: ”Minä vaadin.”

 Tästä näemme, kuinka järjettömiä ovat ne piispat ja hallitusmiehet, jotka harhaoppisia ja jumalattomia väkisin uskoon pakottavat ja surmaavat ja polttavat ne, jotka eivät anna itseään pakottaa. He ovat ottaneet itselleen tuomiovallan, jonka Jumala tahtoo yksin itselleen pidättää. He käyttävät pakkoa siinä, missä ketään ei voida pakottaa ja vaativat sellaista, jota he itse eikä kukaan ihminen voi saada aikaan. Mutta tekemällä näin he osoittavat, että he eivät ymmärrä ollenkaan Kristusta eikä hänen sanaansa eivätkä näe, mitä Mooses tässä opettaa. Sillä näin he tekevät kristillisyydestä jonkunlaisen ulkonaisen naamarin, niin että he luulevat niitten olevan uskovaisia, jotka rangaistuksen pelosta tai häpeästä ulkonaisesti tunnustavat Kristuksen nimeä. He eivät huomaa, että tämä on yksinään hengen asia, täydellisesti vapaa kaikista ihmisistä. Ja niin on heidän pakko antaa se miekan ja tuomarin käsiin. Sillä kaikki ulkonainen laki ja uskonto tarvitsee välttämättömästi julkisia tuomareita, kuten Mooseksen laissa olemme nähneet. Tästä on seurauksena, että sanasta tehdään laki, uskosta työt, totuudesta ulkonainen muoto, ja siksi on vihdoin pakko käyttää miekkaakin.

 Samanlaisella vimmalla, vaikkakin toisella tapaa raivoavat uudemmat profeettamme, jotka, kun he turhanpäiväisen kunnian vuoksi ovat tahtoneet opettaa suurempaa ja korkeampaa kuin elämän sana, jonka Kristus uudestaan on meille näinä aikoina palauttanut, ovat joutuneet niin pitkälle, että he pilkkaavat, kun me opetamme uskoa ja rakkautta. Mutta he ovat sanan tilalle keksineet jonkunlaisen uuden hengen, uusia turhanpäiväisiä oppilauseita, joilla he sokaisevat kansanjoukkoja. Voidaksemme välttää heidän turmiollista vaikutustaan, koska heitä meidän päivinämme liikkuu, tahdomme lyhyesti kosketella heidän mielettömyyksiään varottaaksemme hurskaita, etteivät he joutuisi heidän suurien sanojensa pettämiksi. Jotta helpommin voitaisiin niistä päästä selville, esitämme ensin oman käsityskantamme, sillä näin me todella ymmärrämme ja opetamme asian:

 Ensinnä ja ennen kaikkea on kuultava tuota profeettaa, josta Mooses tässä puhuu, ts. autuutemme ei ala mistään omasta työstämme, vaan elämän sanan kuulemisesta. Siksi lakikin käy edellä, että se nöyryyttäisi ja osoittaisi synnin sekä opettaisi, ettemme omin voimin mitään voi (Room. 4:15). ”Laki vaikuttaa vihaa”, niin ettei kansa ainoastaan käy kykenemättömäksi lain tekemiseen, vaan ei enää tahdo sitä kuullakaan, joka sen surmaa. Ja sen vuoksi pyytää se toista sanaa, joka tekisi eläväksi ennen kuin me mitään teemme. Mutta kun sana on kuultu, annetaan Pyhä Henki, joka uskon kautta puhdistaa sydämen (Room. 10:17). ”Usko tulee kuulemisesta”, ei kuitenkaan kaikille, jotka kuulevat, vaan niille, joille Jumala tahtoo, sillä Henki puhaltaa missä hän tahtoo, ei missä me tahdomme. Mutta kun me uskon kautta olemme vastaan ottaneet Pyhän Hengen, olemme heti vanhurskautettuja sen kautta eikä minkään oman työmme kautta – Jumalan lahja se on. Me tunnemme rauhaa ja meillä on hyvä omatunto Jumalan edessä (Room. 5). Iloisina ja turvallisina huudahdamme: ”Abba, Isä”. Emme enää pelokkaina ja orjallisina pakene Jumalan vihaisia kasvoja, vaan lapsina lähestymme Jumalaa armon kautta, jossa seisomme ja kerskaamme (Room. 5:1‑2).

 Mutta kun sydän näin on vanhurskautettu ja saanut rauhan Pyhässä Hengessä, niin sisällinen elämä käy ilmi heti monella tavalla. Ensinnäkin tulee suun tunnustus autuudeksi ja sanaa, jonka kautta me olemme sisällisesti autuaita, saarnataan ulospäin, nimittäin että muutkin tulisivat autuaiksi meidän kauttamme, kuten me muitten kautta, niin että Kristuksen valtakunta lisääntyisi. Tästä nousee vaino, risti ja ahdistus sanan tähden maailmassa, joka vihaa valoa ja elämää, koska se rakastaa pimeyttä. Näin usko koetellaan ja kasvaa ja lujittuu täydelliseksi toivoksi, joka tekee meidät varmoiksi autuudestamme. Toiseksi tulee vanha ihmisemme painettavaksi alas, jossa vielä on jäljellä syntiä ja joka lakinsa kautta taistelee jäsenissämme Henkeä vastaan, niin ettemme tee mitä Henki tahtoo. Näin harjoitetaan lihan kuolettamista. Kolmanneksi seuraavat hyvät työt hedelminä, uskon ja hengen todistuksina lähimmäistä kohtaan rakkaudessa, ystävyydessä, rauhassa, hyvyydessä jne. (Gal. 5:22). Tämä on kristillisen elämän summa ja oikea järjestys, kristillisen elämän, joka riippuu ja alkaa sanasta ja jatkuu rakkauden töinä lähimmäistä kohtaan.

 Tämän järjestyksen hylättyään nuo uudet profeetat alkavat näin: Ensin ryhtyvät he kuolettamiseen. Tämän he jakavat useihin asteisiin joita he kutsuvat eri nimityksillä. Eivätkä he tunnusta ketään vanhurskaaksi, ellei hän ole edistynyt kaikkien näitten asteitten läpi täydelliseen kuolettamiseen asti. Silloin he täyttyvät Pyhällä Hengellä, niin että voivat kaikki, tietävät kaikki ja tahtovat kaikki. Sillä ei sanan kuulemisesta, jota he ylpeästi halveksivat, tule heille Henki, vaan kuolettamisesta. He näet loukkaantuvat, kun näkevät, että vanhurskaissa ja pyhissä on vielä syntiä jäljellä ja että se pääsee vallalle. Sen vuoksi kutsuvat he näitä ulkokullatuiksi ja sanovat heidän teeskentelevän uskoa ja varastavan itselleen Raamatusta eikä ammentavan Hengestä. Mutta heillä itsellään ei ole enää syntiä jäljellä – sen vuoksi on heillä (muka) oikea usko Hengestä.

 Tästä huomaamme selvästi saatanan olevan mukana, joka sokaisee heidät, niin että he alkavat kuolettamisesta, jonka kuitenkin tulee seurata sanaa, uskoa ja Henkeä. Ja viimeiseksi he tulevat Henkeen, jonka tulee käydä kaiken edellä. Näin he selvästi tuovat esiin jonkunlaisen uuden töitten naamarin, jota he kutsuvat kuolettamiseksi. He halveksivat Jumalan sanaa, niin että he eivät pystytä muuta kuin ulkonaisen muodon. He opettavat uudella tavalla, että vanhurskaus voidaan hankkia omin voimin – tietysti sellainen vanhurskaus, jossa ei ole ollenkaan syntiä jäljellä, mikä on mahdotonta tässä elämässä (Room. 7:24). Vaikka he näin kerskuvat Hengestä, puhtaasta kuolettamisesta ja vanhurskaudesta, ovat he kuitenkin täynnä ei vain kaikenlaisia vikoja, vaan vieläpä leppymättömän raivon vallassa. Sillä on vaikea löytää suurempaa röyhkeyttä, mielettömyyttä, kateutta, vihaa, ahneutta, hävyttömyyttä vieläpä onnettomuuttakin. Näin he kuolettavat itsensä. Toden totta perkele rasittaa heitä näillä taakoilla enemmän kuin Jumala heitä kunnioittaa.

 Koska he kehuskelevat tällä sekaisella, ulkonaisen kuolettamisen ja hurskauden muodolla, on heidän pakko turvautua miekan käyttämiseen sen ylläpitämiseksi ja säilyttämiseksi, kuten kaikkien ulkonaisten lakienkin tapa on. Ja yhtä sekainen ja väärä kuin on heidän kuolettamisensa ja hurskautensa, yhtä sekasortoista on heillä miekan ja rangaistuksen käyttäminen. Sillä he jättävät kirjavan roskajoukon (käsiin) eikä laillisen tuomiovallan surmattaviksi kaikki jumalattomat, ts. ne, jotka eivät ymmärrä heidän viisauttaan, niin että tätä lahkoa ei ole tuomittava niin paljon typeryydestä ja älyttömyydestä kuin selvästä raivopäisyydestä ja mielettömyydestä. Tietysti se on saatana, joka näin kostaa puolestaan, kun Jumalan sana on nousemassa ja kukoistamassa.

 Kun siis noitten profeettojen oma mielettömyys on kyllin selvästi osoittanut heidän oppinsa vääräksi, niin pysykäämme Kristuksen puhtaassa opissa ja tuntemisessa tietäen, että uskontomme pääsisältö on sanan kautta annettu usko Hengessä, ja että lihassa on jäljellä syntiä, josta on puhdistauduttava. Ei ole myöskään vaadittava täydellisesti saavutettua, vaan täydellisesti saavutettavaa kuolettamista. Sen tähden on oltava kärsivällisiä rakkaudessa, ei tuomitsevia, jos jotkut ovat heikkoja uskossa ja tavoissa (Room. 15:1). Tämä on suurin kunnia ja ensimmäinen käsky kristittyjen kesken, jotka jo ovat vanhurskaita, kuten Paavali sanoo (Gal. 6:2): ”Kantakaa toistenne kuormaa, ja niin täyttäkää Kristuksen lakia.” Suurimmalla ahkeruudella välttäkäämme, ettemme lue vanhurskautta minkään työn ansioksi, vaan jätämme sen yksin uskolle Roomalaiskirjeen 10 luvun mukaan: ”Sydämellä uskotaan vanhurskaudeksi.” (Room. 10:10) Toisaalta, älkäämme salliko nukkuvaa uskoa, joka laiminlyö kuolettamisen. Tämä tarkoittaa: harjoittakaamme kuolettamista niin, ettemme luule tekojen tuottavan vanhurskautta ja Henkeä, kuten nuo profeetat mielettömyydessään luulevat. Jos kuolettamista on laiminlyöty, älkäämme luulko, että Henki ja vanhurskaus ei tule sanan kautta.

 Kun tämä Kristuksen tunteminen on heikko ja harvinainen pyhissäkin ja hengellisissäkin ihmisissä, niin töitten ulkonainen hahmo ja kuolettamattoman lihan pahuus on loukkauksena. Niinpä jotkut parhaimmistakin joutuvat siihen, että alkavat kuolettaa lihaa ja tehdä töitä, eivätkä pidä kiinni sanasta ja siitä etsi uskoa ja Henkeä, ikään kuin töitten ja kuolettamisen kautta tulisi usko ja Henki. Päinvastoinhan kuolettaminen ja työt tulevat Hengestä ja uskosta, mutta Henki ja usko eivät tule muualta kuin elämän sanasta. Sillä huolellisesti on kuoletettava tämä lihan pahuus, joka pitää työt ja kuolettamisen niin suuressa arvossa ja niitä niin ihailee, ettei näe sanan voimaa, joka on Jumalan suuri voima uskoville autuudeksi. Olkoon tämä kylliksi sanottu noista profeetoista, että hurskaat varoisivat niitä ja pitäisivät vaarin Jumalan puhtaasta sanasta.

 Autuuden lähteillä, s. 12-27. Helsinki 1917. Suomen Lutherilainen Evankeliumiyhdistys. Suomennos: A. E. Koskenniemi. Kieliasua varovasti muokattu.