VALENTIN ERNST LÖSCHER
Sten Rydh, pastori,
Bengtfors, Ruotsi |
Edellinen kirjoitus
Seuraava kirjoitus Concordia 3/2008 |
Kirkollinen työ Toimittuaan joitakin vuosia arvostettuna opettajana Löscher kutsuttiin superintendentiksi Jüterbogiin.27 Saksin vaaliruhtinaskunnan kirkollisessa organisaatiossa superintendentit olivat eräänlaisia piispoja, jotka kuuluivat alueineen Dresdenin ylikonsistorion alaisuuteen, ja Geheimes Konsilium oli ylin kirkkopoliittinen elin. Käännyttyään katoliseksi vaaliruhtinas oli jo delegoinut kirkollisen valtansa tälle neuvostolle ja oli tässä vaiheessa enää kirkon muodollinen johtaja.28 Löscher huolehti superintendenttinä määrätietoisesti seurakuntatarkastuksista, uudisrakentamisesta, katekismuskuulusteluista ja muista kirkollisista uudistuksista alueellaan. Monien jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten lisäksi, joita hän ei juuri koskaan uskonut sijaisille, Löscheriltä jäi aikaa huomattavalle kirjalliselle työlle. Hän laajensi kirjastoa merkittävästi sekä opiskeli mystiikan historiaa ja eksegetiikkaa.29 Saman aikaan Venäjän tsaari Pietari vieraili vaaliruhtinas Augustin luona Dresdenissä, ja Lembergissä (Lvov) nämä päättivät yhdessä Tanskan kanssa hyökätä Ruotsiin.30 Tästä ei kukaan tiennyt vielä mitään. Löscher oli kuitenkin hyvin laajasti kiinnostunut myös poliittisista kysymyksistä ja tutustui innokkaasti moniin juuri ilmestyneisiin kirjoihin ja aikakauslehtiinkin, joita alkoi nousta esiin. Löscher hallitsi useampia nykykieliä kuin oli tavallista ja piti itsensä ajan tasalla siitä, mitä kirjoitettiin Englannissa, Hollannissa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa ja tietysti Saksassa.31
Puhdasoppisena luterilaisena teologina Löscher piti Englannista, Hollannista ja Ranskasta tulevia uusia hengellisiä virtauksia huolestuttavina. Löscher oli jo avustaja tieteellisessä aikakauslehdessä Acta eruditorum, mutta nyt syntyi ajatus perustaa oma teologinen aikakauslehti, joka tutkisi kriittisesti uutta muotifilosofiaa. Tämä toteutuikin 1701, ja menestyksekäs uusi aikakauslehti tuli pian tunnetuksi nimellä Unschuldige Nachrichten.32 Löscher oli, tiettyjä sensuurin paineista johtuvia keskeytyksiä lukuun ottamatta, aikakauslehden toimittaja ja käyttövoima koko loppuelämänsä ajan.33 Aikakauslehti arvosteli hyvin suuren määrän vastajulkaistua teologista ja muuta tieteellistä kirjallisuutta ja otti myös esiin ajan tapahtumia, joilla oli kirkollista ja yleistä merkitystä. Unschuldige Nachrichten oli aivan ensimmäinen lajinsa aikakauslehti, ja Löscher tuli kerralla tunnetuksi ja tunnustetuksi puhdasoppisen luterilaisuuden johtavana teologina. Hieman aiemmin hän oli saanut myös tohtorinarvon Wittenbergin yliopistossa.34 Nyt Saksi-Merseburgin herttua kutsui Löscherin merkittävämpään kaupunkiin, Delitzschiin. Näin Löscher alkoi vaikuttaa lähellä Hallea, jonne Brandenburg-Preussi oli äskettäin perustanut pietismin leimaaman yliopistonsa, joka syrjäyttäisi pian sekä Wittenbergin että Leipzigin.35 Löscher solmi avioliiton Katharina Elisabeth Krausoldin, Merseburgin hovineuvoksen, Ostran ja Keuschbergin perintöherran tyttären kanssa. Avioliittoa kuvataan onnelliseksi ja sopusointuiseksi, ja aviopuolisot saivat yhdessä yksitoista lasta, joista kuusi saavutti aikuisiän.36
Samaan aikaan riehui Suuri Pohjan sota, ja saksilais-puolalainen vaaliruhtinas kärsi kerta toisensa jälkeen tappion Kaarle XII:lle. Varsinkin Leibniz työskenteli poliittisesti ja uskonnollisesti saadakseen luterilaisista ja reformoiduista maista koostuvan evankelisen unionin. Brandenburgin reformoitu vaaliruhtinas, vuodesta 1701 Preussin kuningas, ajoi voimakkaasti tätä asiaa, ja niin poliittisia kuin kirkollisiakin unionisuunnitelmia esitettiin. Berliinissä nimitettiin toimikunta, jossa oli sekä luterilaisia että reformoituja jäseniä, ja varsinkin yksi sen kirjoituksista herätti yleistä huomiota.37 Puhdasoppisesta luterilaisesta näkökulmasta unioniasiakirja merkitsi vakavia poikkeamia Tunnustuskirjojen oppikäsityksistä. Löscher suhtautui kuitenkin myönteisesti ajatukseen kirkollisesta unionista sinänsä, kuitenkin sillä edellytyksellä, että ensin päästäisiin täyteen oppiyhteyteen raamatullisella perustalla. Pietistisesti suuntautuneet unioniteologit ajattelivat kuitenkin, ettei oppiyhteyttä tarvittaisi kehällisissä kysymyksissä. Mutta niihin he lukivat myös esimerkiksi opin Kristuksen ruumiin todellisesta läsnäolosta ehtoollisaineissa, opin, joka puhdasoppisille oli tietysti luovuttamaton.38 Löscher kirjoitti tämän seurauksena hyvin paljon huomiota herättäneen kirjoitelman Brandenburgin vaaliruhtinaalle otsikkona Allerunterthänigste Adresse.39 Tämä johti pitkään oppiriitaan Löscherin ja reformoidun teologin J. C. Beckmanin välillä. Löscher ei käyttänyt karkeaa kieltä, mikä oli tavallista sen aikaisissa teologisissa riidoissa, vaan esitti perustelunsa rauhallisesti ja asiallisesti. Hän käytti myös historiallista metodia osoittaessaan, kuinka erilaiset opit olivat syntyneet ja kehittyneet.40 Tämä kaikki johti siihen, että unioniyritysten kariuduttua Löscher laati yhden tärkeimmistä teoksistaan, kirjoitelman Historia Motuum, joka käsitteli reformoidun kirkon historiaa ja oppikäsitystä uskonpuhdistuksen aikaan.41
27 Löscherin kutsui Saksi-Weißenfelsin sivuhaaran herttua, jonka alaisuuteen Jüterbog kuului. Gaß väittää virheellisesti, että Lösher kutsuttiin Weißenfelsiin. Gaß 1862, s. 17. Superintendentin toimialueeseen kuului 24 seurakuntaa, joissa oli 18 pappia. Friese 1964, s. 22. 28 Geheimes Konsilium syntyi Geheimes Rat -elimestä, kun tämä organisoitiin uudelleen vuonna 1706. Geheimes Konsilium kuului suoraan hallituksen ja hallitsijan alaisuuteen, ja sillä oli juridinen ja valtakunnanoikeudellinen toimivalta. Geheimes Konsilium -elimen alaisuudessa olivat Landesregierung ja Kirchenrat keskenään samanarvoisina viranomaisina, joiden välillä oli toimivaltaerimielisyyksiä. Landesregierung vastasi järjestyksestä ja turvallisuudesta ja halusi mm. enemmän valtaa maalliseen kirjanjulkaisutoimintaan. Kuitenkin kirjasensuurin valvonta kuului vanhastaan Kirchenrat-elimelle. Kirchenrat-elimessä oli myös riippumaton osasto nimeltään Dresdenin ylikonsistorio, jolla oli alaisuudessaan 13 diokeesia. Muut diokeesit toimivat suoraan toisen Kirchenrat-osaston alaisuudessa, joka hallitsi kaikkia kirkko- ja kouluasioita koko Saksin alueella. Jokaisessa diokeesissa oli superintendentti, jonka hallinnassa oli joukko seurakuntia. Oli myös ylempiä generalsuperintendenttejä, esimerkiksi Wittenbergissä. (Löscherin isällä oli tällainen virka.) Kobuch 1988, s. 29-34, Walther 1856, s. 299. Organisaation syntyhistoriasta ks. Naumann 1994, s. 101-104, 110, 121, 143s. 29 Blanckmeister 1920, s. 17ss. 30 Tämä kokous pidettiin vuonna 1698 Rawa-Ruskassa. Tätä ennen Pietari oli vieraillut Dresdenissä ja vakuuttunut vaaliruhtinaan taloudellisesta voimasta. Naumann 1994, s. 145. 31 Tholuck 1852, s. 301s. Löscherin oppilas kertoo, että tämä monien oppineiden hämmästykseksi pystyi ylpeänä kertomaan, mitä oli saarnattu julkisesti Roomassa vain muutamia viikkoja aiemmin. Greschat 1971, s. 184. 32 Grescht korostaa Thomasiuksen aikakauslehden Observationes selectae ad rem litterariam spectantes merkitystä. Se alkoi ilmestyä vuonna 1700 (mutta jäi lyhytikäiseksi). Se antoi Löscherille viimeisen sysäyksen ryhtyä toimeen. Aikakauslehti ilmestyi ensin nimellä Altes und Neues, aus dem Schatz Theologischer Wissenschaften hervorgebracht, mikä jo seuraavana vuonna muutettiin muotoon Unschuldige Nachrichten von Alten und Neuen Theologischen Sachen zur heligen Sonntags Übung. Greschat 1971, s. 185. 33 Se yleinen käsitys, että sensuuri kielsi aikakauslehden ja että Löscherin sen vuoksi oli erottava toimittajan asemasta, on Kobuchin mukaan väärä. Kielto annettiin, mutta se ei koskaan tullut voimaan. Kobuch 1988, s. 93. 34 Löscher kuvataan kirjallisuudessa tavallisesti viimeisenä merkittävänä puhdasoppisen luterilaisuuden edustajana, näin esimerkiksi Müller 1902, s. 93. Kobuch käyttää ilmausta "das streitbare Haupt der lutherischen Orthodoxie". Kobuch 1988, s. 92. Gaß asettaa Löscherin sekä Caloviuksen että Quenstedtin edelle. Gaß 1862, s. 18. On epävarmaa, oliko tämä myös aikalaisten käsitys. Sekä ystävät että vastustajat näyttävät kuitenkin yleensä pitäneen Löscheriä johtavana puhdasoppisuuden edustajana. Tohtoripromootio tapahtui vuonna 1700 yhdessä Wernsdorfin kanssa. Blanckmeister 1920, s. 18. 35 1694 perustettua Hallen yliopistoa on kuvattu "Leipzigin hengelliseksi kehdoksi". Sieltä saivat luterilaisen puhdasoppisuuden karkottamat oppineet turvapaikan, esimerkiksi Thomasius, Francke ja Wolff. Kobuch 1988, s. 16s. 36 Engelhardt 1856, s. 84, 166. Katharinan ja Valentinin äidit olivat siskoksia. Blanckmeister 1920, s. 24. Tiedot Löscherin kodista ja perheestä ovat kirjallisuudessa erittäin niukkoja. Eniten myös tätä Löscherin puolta kuvaa Hans Friese elämänkertaromaanissaan. Ks. esimerkiksi Friese 1964, s. 7ss, 122ss, 175ss, 194ss. Mutta Friese kertoo vain joitain harvoja Blanckmeisterin kirjasta puuttuvia asiatietoja. Lähinnä hän vain kuvaa tämän kirjan sisällön kansantajuisessa muodossa. 37 Schreyer 1938, s. 18-25. Kirjoitus Arcanum regium, 1703, oli itse asiassa nimetön yksityiskirjoitus, mutta sen takana oli luterilainen komitean jäsen J. J. Winckler, Magdeburgin inspektori, joka oli salaa jättänyt kirjoituksen suoraan kuningas Fredrik I:lle. Ei tiedetä, kuinka kirjoitus tuli julkisuuteen. Se yhdistettiin silti välittömästi unionikomiteaan ja siinä vallitsevaan käsitykseen. 38 Myös komiteassa oli erilaisia käsityksiä. Jo ensimmäisen kokoontumisen jälkeen luterilainen rovasti Lüttkens jätti komitean ja perusteli toimintaansa kirjallisesti samankaltaisilla ajatuskuluilla kuin Löscherillä oli. Schreyer 1938, s. 25. 39 Kirjoitus ilmestyi nimettömänä Leipzigissä 1703 otsikkonaan Allerunterhänigsten Adresse an ein großmächtigstes Oberhaupt, im Namen der Evangelisch-Lutherischen Kirche, die Religionsvereinigung betreffend. Schreyer 1938, s. 26. 40 Engelhardt 1856, s. 115-123. 41 Historia Motuum ilmestyi ensin 1704 otsikkonaan Die Historie der ersten Religions-motuum zwischen denen Evangelisch-Lutherischen und Reformierten.., mutta myöhemmin kahdessa yksityiskohtaisemmassa niteessä 1707-1708 otsikkonaan Ausführliche Historia motuum..., joihin kolmas osa ja liite ilmestyivät 1724. Kirjallisuutta Franz Blanckmeister, Der Prophet von Kursachsen. Valentin Ernst Löscher und seine Zeit. Dresden 1920. Moritz von Engelhardt, Valentin Ernst Löscher nach seinem Leben und Wirken. Ein geschichtlicher Beitrag zu den Streitfragen über Orthodoxie, Pietismus und Union. 2. Aufl. Stuttgart 1856. Hans Friese, Valentin Ernst Löscher. Berlin 1964. W. Gaß, Geschichte der protestantischen Dogmatik in ihrem Zusammenhang mit der Theologie überhaupt. Bd. 3: Die Zeit des Uebergangs. Berlin 1862. Martin Greschat, Zwichen Tradition und neuem Anfang. Valentin Ernst Löscher und der Ausgang der lutherischen Orthodoxie. Witten 1971. Agatha Kobuch, Zensur und Aufklärung in Kursachsen. Ideologische Strömungen und politische Meinungen zur Zeit der sächsich-polnischen Union (1697-1763). Weimar 1988. Georg Müller, Art. Löscher I: Herzogs Realencyklopädie, RE3., Bd. 11. Leipzig 1902 (artikkeli alunperin Engelhardtin, jota Müller on työstänyt) Günther Naumann, Sächsische Geschichte in Daten. München 1994. Paul Schreyer, Valentin Ernst Löscher und die Unionversuche seiner Zeit. Diss. theol. Ochsenfurt/Schwabach 1938. August Tholuck, Der Geist der lutherischen Theologen Wittenbergs im Verlaufe des 17. Jahrhunderts, theilweise nach handschriftlichen Quellen. Hamburg-Gotha 1852. Carl Ferdinand Wilhelm Walther, Lutherisch-theologische Pfarrers-Bibliothek. Ur Lehre und Wehre, Oktober 1856. (Kyseisessä artikkelissa ei ole tekijän nimeä, mutta kaikesta päätellen se on Waltherin itsensä kirjoittama.) Suomennos: Isto Vuorio |
|
Edellinen kirjoitus
Seuraava kirjoitus |