TUHLAAJAPOIKA

Vielä hän sanoi: "Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Ja nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle se osa tavaroista, mikä minulle on tuleva’. Niin hän jakoi heille omaisuutensa. Eikä kulunut montakaan päivää, niin nuorempi poika kokosi kaiken omansa ja matkusti pois kaukaiseen maahan; ja siellä hän hävitti tavaransa eläen irstaasti. Mutta kun hän oli kaikki tuhlannut, tuli kova nälkä koko siihen maahan, ja hän alkoi kärsiä puutetta. Ja hän meni ja yhtyi erääseen sen maan kansalaiseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen kaitsemaan sikoja. Ja hän halusi täyttää vatsansa niillä palkohedelmillä, joita siat söivät, mutta niitäkään ei kukaan hänelle antanut. Niin hän meni itseensä ja sanoi: ’Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään! Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.’ Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi. Mutta poika sanoi hänelle: ’Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan’. Silloin isä sanoi palvelijoilleen: ’Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa; ja noutakaa syötetty vasikka ja teurastakaa. Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa, sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.’ Ja he rupesivat iloa pitämään. Mutta hänen vanhempi poikansa oli pellolla. Ja kun hän tuli ja lähestyi kotia, kuuli hän laulun ja karkelon. Ja hän kutsui luoksensa yhden palvelijoista ja tiedusteli, mitä se oli. Tämä sanoi hänelle: ’Sinun veljesi on tullut, ja isäsi teurastutti syötetyn vasikan, kun sai hänet terveenä takaisin’. Niin hän vihastui eikä tahtonut mennä sisälle; mutta hänen isänsä tuli ulos ja puhutteli häntä leppeästi. Mutta hän vastasi ja sanoi isälleen: ’Katso, niin monta vuotta minä olen sinua palvellut enkä ole milloinkaan sinun käskyäsi laiminlyönyt, ja kuitenkaan et ole minulle koskaan antanut vohlaakaan, pitääkseni iloa ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tuli, joka on tuhlannut sinun omaisuutesi porttojen kanssa, niin hänelle sinä teurastit syötetyn vasikan.’ Niin hän sanoi hänelle: ’Poikani, sinä olet aina minun tykönäni, ja kaikki, mikä on minun omaani, on sinun. Mutta pitihän nyt riemuita ja iloita, sillä tämä sinun veljesi oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.’" (Luuk. 15:11-32)

Kuulemaamme tekstiä kutsutaan tavallisesti tuhlaajapoikakertomukseksi. Teksti kertoo isästä ja kahdesta hänen pojastaan. Tuhlaajapoikakertomuksessa isä tarkoittaa Taivaallista Isää eli Jumalaa, ja pojat meitä ihmisiä.

Lapseksi ei voi päättää ryhtyä. Lapseksi synnytään. Mekin olemme kaikki syntyneet lapsiksi. Samoin Jumalan lapseksi ei voi päättää ryhtyä, vaan Jumalan lapseksi synnytään. Missä se tapahtuu? Se tapahtuu pyhässä kasteessa. Jeesus sanoi Nikodeemukselle Joh. 3:5: "Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan." Ja Paavali: "Jumala pelasti meidät uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta" (Tiit. 3:5). Hyvä määritelmä kuuluu: "Isä Jumala ottaa sen, joka kastetaan, lapsekseen, Poika pukee hänet vanhurskaudellaan ja Pyhä Henki uudestisynnyttää ja tekee asuinsijakseen." Meillä on täysi syy ja oikeus pyhän kasteemme perusteella laulaa: "En voi rikkaammaksi tulla, kuin jo Kristuksessa oon, taivas aarteineen on mulla, pääsin Herran suosioon, kun sain kerran kastehen, siinä lapsen oikeuden."

On siis varmaa, että se, joka on kastettu, on siinä syntynyt taivaan Isän lapseksi, iankaikkisen elämän perilliseksi. Mutta Jeesuksen kertomus osoittaa, että taivaallisella Isällämme on paljon murhetta ja huolta lapsistaan. Profeetta Jesajan kautta Herra sanoi: "Minä kasvatin lapsia, sain heidät suuriksi, mutta he luopuivat minusta." (Jes. 1:2)

Teksti kertoo siitä, miten nuorempi veljistä lähti isänsä kodista. Tällä tavalla Jeesus kuvaa sitä, miten Jumalan lapseksi kastettu ihminen vieraantuu Jumalasta ja Jumalan perheväen yhteydestä. Hän lähtee omille teilleen, joita hän luulee paremmiksi. Hän ajattelee: Minä tahdon olla vapaa ja itsenäinen. Elämäni, kykyni, lahjani, persoonani, harrastukseni, nehän ovat minun. Hän ei tahdo olla Isästä riippuvainen. Koti käy ahtaaksi, siellä eläminen yksitoikkoiseksi. Sydän suuntautuu poispäin Jumalasta, Jumalan sanan kuulo ja lukeminen, rukous, uskovien yhteys jne. jää yhä syrjempään.

Tuhlaajapoika matkusti kaukaiseen maahan, sanoo Jeesus. Tuhlaajapoika on kaukana Jumalasta, kaukana Jumalan sanasta ja sakramenteista, kaukana Jumalan lasten seurasta. Jos ei fyysisesti niin kuitenkin sisäisesti. Kirkossakin tulee luultavasti joskus käytyä, ehkä jouluaaton hartaudessa tai kummilapsen konfirmaatiossa.

Tuhlaajapoika hävitti tavaransa eläen irstaasti. Hän otti, kuten sanotaan, ilon irti elämästä. Viina virtasi, laulu soi ja naisia oli. Epäilemättä monen tuhlaajalapsen elämä ei ole niin riehakasta, kuin miksi Jeesus nuoremman veljen elämän kuvaa, mutta yhteistä on se, että ihminen elää irti Jumala-yhteydestä.

Mutta tuhlaajapojalle kävi se, mitä monelle on käynyt maailman pettävillä teillä. Niin kauan kuin rahaa oli, oli ystäviä, mutta kun rahat loppuivat, loppuivat ystävätkin. Kun kaikki oli tuhlattu, maailma hylkäsi ja ns. ystävät unohtivat. Hänestä tuli rutiköyhä hylkiö, kaiken menettänyt.

Tässä tilanteessa olisi jo ollut kyllin syytä palata kotiin isän luo. Mutta tuhlaajapoika jatkoi vielä syvemmälle. "Hän meni ja yhtyi erääseen sen maan kansalaiseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen kaitsemaan sikoja." Sika oli ja on juutalaisille saastainen eläin. Heidän kannaltaan katsoen ei saattanut olla mitään alentavampaa ja saastaisempaa tointa kuin sikojen paimentaminen. Äärimmäisen kurja oli siis se virka, mikä kaiken menettäneelle tuhlaajapojalle oli enää tarjolla kaukaisella maalla – sikojen paimentaminen. Ja tätä kurjuutta täydensi vielä se, että hän ei saanut syödä edes sikojen ruokaa. Oikein on sanottu: Ankara ja säälimätön on saatana orjilleen jo täällä ajassa. Miten hirmuista onkaan sitten joutua siihen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleilleen!

Nuoremman veljen elämä oli nollapisteessä. Tässä vaiheessa jotain murtui hänen sisimmässään. Tunnettu gospelyhtye The Road laulaa eräässä laulussaan: "Ja sen mä nään sun silmistäs, särkyi jotain sisälläs. Oot siipirikko lapsi nyt tämän maan, sen lauluja et enää pysty laulamaan."

Teksti sanoo: "Hän meni itseensä". Se tarkoittaa, että hän tuli tuntoihinsa. Hän oli elänyt kauheassa itsepetoksessa, synnin lumoissa. Synnin ominaisuus on se, että se tekee ihmisestä tyhmän ja sokean, vaikka hän luulee olevansa viisas. Tuhlaajapojalle muistui mieleen isän koti. Muistui mieleen ne kokemukset, joita hän siellä oli saanut. Hänellä ei tässä vaiheessa ollut enää mitään puolustuksia. Hän ei esittänyt mitään lieventäviä asianhaaroja. Hän tunnustaa tehneensä syntiä isää ja taivasta vasten eikä katso enää ansaitsevansa, että häntä kutsutaan isän lapseksi. Hän kuitenkin toivoi, että isä ottaisi hänet palkkalaisekseen.

Jeesuksen tuhlaajapoikakertomuksessa nähdään, mitä oikea parannus on. Tuhlaajapoika oli riisuttu kaikista hyvistä luuloista itseänsä kohtaan. Hän tunnusti, ettei hän ollut ansainnut mitään. Hän oli aivan kuten publikaani Jeesuksen kertomuksessa publikaanista ja fariseuksesta rukoilemassa temppelissä. Publikaani löi rintoihinsa ja rukoili: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen. Publikaani ja tuhlaajapoika kuvaavat ihmistä, jolta on otettu pois luottamus omaan hyvyyteen ja erinomaisuuteen, omiin ansiomahdollisuuksiin. Juuri tämä väärä luottamus, oma vanhurskaus, asuu meissä jokaisessa. Jumalan lain tehtävä on nimenomaan murskata tämä väärä luottamus ja paljastaa, mitä me itsessämme olemme, että me olemme syntisiä pohjia myöten.

Jos tuhlaajapoika olisi ainoastaan tullut näkemään tilansa, mutta vailla toivoa kotiin paluusta, hän olisi joutunut epätoivoon. Tunnustuskirjat sanookin, että pelkkä laki tekee ihmisestä joko epätoivoisen, kuten Juudas, joka hirtti itsensä, tai itsevanhurskaan, joka luulee täyttäneensä lain, kuten fariseukset. Tuhlaajapoikakertomuksen ihmeellinen ja meillekin niin lohduttava sanoma onkin siinä, että isän kodissa koettu rakkaus oli se voima, joka alkoi vetää häntä takaisin. Tässä on kuvattuna evankeliumin voima. Evankeliumi, sanoma Jumalan rakkaudesta, sanoma kasteen armosta, on se, mikä vetää tuhlaajapoikia ja -tyttäriä takaisin Isän kotiin, Jumalan yhteyteen.

Jeesus kuvaa tavattoman ihanalla tavalla isän etsivää ja kaipaavaa rakkautta. Tuhlaajapoika oli lähtenyt pois sanomatta edes, mihin hän aikoi mennä. Mutta ei isä lakannut pitämästä tuhlaajapoikaa lapsenaan. Isän katse oli tähyillyt tielle myöhään ja varhain. Eivät naapurit eikä talon väki enää tuntenut tuota repaleista raukkaa, joka kääntyy talon tielle. Mutta isä tuntee, isä juoksujalassa rientää vastaan, isä sulkee syliinsä ja suutelee häntä ilosta itkien. Näin on Jumala levittänyt kätensä Golgatalla sulkeakseen syleilyynsä kaikki tuhlaajalapset. Näin ovat hänen kätensä ojennetut evankeliumissa painaakseen meidätkin sydäntänsä vasten.

Tuhlaajapoika ehti lausua synnintunnustuksensa, mutta ei enempää. Ei isä kuunnellut enää puhetta palkkalaiseksi pyrkimisestä. Eihän hän omaa lastaan ikinä palkkalaiseksi ottaisi. Lapsena hänet otetaan vastaan ja isä alkaa järjestää kotiintulojuhlaa. "Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin." Tuo paras puku on Kristuksen täydellinen vanhurskaus: "Sillä hän pukee minun ylleni autuuden vaatteet ja verhoaa minut vanhurskauden viitalla" (Jes. 61:10). "Pankaa sormus hänen sormeensa." Tämä sormus on Pyhän Hengen sinetti. Ja kengät hänen jalkaansa. "Kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille." (Ef. 6:15) Näissä kengissä ei enää kuljeta Isästä etäällä, vaan juostaan Isän Jumalan asioilla.

Syötetty vasikka teurastettiin ja isä sanoi: "Syökäämme ja pitäkäämme iloa, sillä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt." On ihmeellistä tietää, että taivaassa iloitaan jokaisen tuhlaajapojan paluusta. Siellä seurataan tarkkaan, mitä täällä tapahtuu. Myös Kristuksen seurakunta iloitsee jokaisesta tuhlaajapojasta ja -tyttärestä, joka palaa takaisin. Kun kristitty itse saa elää yksin armosta, niin hän haluaa sydämestään, että toisetkin eläisivät tästä samasta armosta ja jos eivät sitä tunne, että se heille kirkastuisi.

Näissä juhlissa oli kuitenkin myös soraääni. Vanhempi veli oli pellolla. Kun hän sai kuulla, mitä oli tapahtunut, "niin hän vihastui eikä tahtonut mennä sisälle". Isä "tuli ulos ja puhutteli häntä leppeästi." Vanhempi veli ei osoita lapsen, vaan katkeroituneen palvelijan mielialaa. Hän kehuu palvelleensa isää monet vuodet eikä ollut milloinkaan laiminlyönyt hänen käskyään. Hän myös moittii isää, että tämä ei ollut koskaan antanut hänelle mitään tunnustusta eikä palkkiota. "Mutta kun tämä sinun poikasi tuli, joka on tuhlannut sinun omaisuutesi porttojen kanssa, niin hänelle sinä teurastit syötetyn vasikan." Vanhempi veli ei tunnusta nuorempaa veljeään veljekseen. Sellainen oli hänen mielensä. Ei mitään iloa nuoremman veljen paluusta. Jos vanhempi veli olisi ollut vastaanottamassa tuhlaajapoikaa, olisi tämä varmaankin saanut poistua tyhjin toimin koko paikasta.

Kuka on tämä vanhempi veli? Ehkä parhaan vastauksen antoi aikoinaan eräs pastori, joka tästä kysymyksestä keskusteltaessa sanoi: "Minä tunnen hänet hyvin. Eilenkin tapasin hänet." "Kuka se on, kysyttiin innokkaasti. Vakavana hän vastasi: Se olen minä."

Jumalan valtakunta on armon valtakunta. Tuhlaajapojan vanhempi veli kuvaa ihmistä, joka ei tätä ymmärrä, vaan rakentaa omien luuluteltujen ansioidensa varaan. Siksi hän ei voi yhtyä riemuitsemaan oman veljensä paluusta.

Jäikö hän lopullisesti ulkopuolelle juhlasta? Sitä Jeesus ei kerro. Mutta meitä kehotetaan käymään sisälle iloitsemaan siitä, että meidän Jumalamme on hyvä, että hän ottaa vastaan kurjimmankin tuhlaajalapsensa, antaa suurimmatkin synnit anteeksi ja pukee hänen ylleen vanhurskauden vaatteet. "Pitihän nyt riemuita ja iloita", sanoo isä "sillä tämä sinun veljesi oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt".