LUKIJOILTA:

ELÄMÄ ON KRISTUS, KUOLEMA ON VOITTO

Juha Kalliola, Turku
 Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus

 Concordia 4/2007


Kun kulkee hautausmailla, ja katselee vanhojen kristittyjen hautakiviä, joissa on monissa teksti: ”Elämä on Kristus , kuolema on voitto”, tulee ajatelleeksi miten entisajan kristityt ovat oivaltaneen Raamatun totuuksista jotain paljon syvemmälti kuin tämän ajan uskovat. Meidän aikahan ihannoi nuoruutta, kauneutta ja terveyttä, ja niistä pyritään pitämään kynsin hampain kiinni, ja uhrataan omaisuuksia niiden säilyttämiseksi.
Kuolemasta on tullut tabu, josta ei paljon puhuta. Kuolevat on suljettu sairaaloihin ja saattokoteihin pois silmistämme. Kuolema ei ole meille enää arkipäivää kuten aikaisemmin. Entisaikoina lapsikuolleisuus oli yleistä, ja vanhukset asuivat perheissä lopun elämänsä. Kuoleman vierailu kodeissa oli normaalia elämän kiertokulkua. Uusia syntyi ja toisia kuoli pois.

Seurakunnissammekaan ei juurikaan puhuta kuolemasta, ja sairaiden puolesta rukoileminen ja parantamiskokoukset vetävät valtavasti ihmisiä puoleensa. Olen huomannut kristityidenkin pelkäävän kuolemaa ja sen lähestymistä. Kuolema, vihollisista viimeinen, joka on vielä kukistamatta, kauhistuttaa ihmistä. Se on kuitenkin meidän kaikkien osa. Meidän on kohdattava kuolema, jollemme kuuluu siihen sukupolveen, joka temmataan pilviin Herraamme vastaan hänen tullessaan.

Raamattu opettaa, että syntiinlankeemuksessa maa ja kaikki mitä siinä oli, joutui kirouksen valtaan. Synnin palkkana tuli myös kuolema. Alastomana ja yksin synnymme maailmaan ja samoin myös lähdemme pois. Paavali puhuu 2. Kor. 4. ja 5. luvuissa maallisesta ruumiista saviastiana, jossa kuolema tekee työtä. Ruumiimme rapistuu ikääntymisen myötä valmistaen meitä kuolemaan. Tästä kaikki ovat osallisia, vaikka joitain aika kohtelee lempeämmin kuin toisia. Me, kuten koko luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle.
Seurakunnissamme liikkuu valheopettajia, jotka väittävät Jumalan luvanneen omilleen täyden terveyden, joka saavutetaan tosi uskolla.

Paavali opettaa uskon hengestä aivan toisin: ”Meillä on täten sama uskon Henki, kuten on kirjoitettu: ’Minä uskon, sen tähden minä puhun.’ Niin mekin uskomme, ja siksi myös puhumme. Me tiedämme, että hän, joka herätti kuolleista Herran Jeesuksen, on herättävä meidätkin Jeesuksen kanssa ja asettava eteensä teidän kanssanne. Tämä kaikki tapahtuu teidän tähtenne, että aina enenevä armo yhä useampien kautta saisi aikaan yhä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi. Sen tähden me emme lannistu, vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu. Tämä hetkisen kestävä kevyt ahdinkomme tuottaa iäisen ja määrättömän kirkkauden meille, jotka emme katso näkyviä, vaan näkymättömiä. Näkyvähän kestää vain aikansa, mutta näkymätön iäisesti. Me tiedämme, että vaikka maallinen majamme hajotetaankin maahan, Jumalalla on meitä varten asumus taivaissa, ikuinen maja, mikä ei ole käsin tehty. Siksi me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme. Siihen kerran pukeuduttuamme meitä ei enää havaita ryysyissä oleviksi. Me tässä majassa olevat huokaamme raskautettuina, koska emme halua riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi kuolevaisen. Jumala on valmistanut meidät juuri tähän, antaen meille Hengen vakuudeksi. Me olemme siis aina turvallisella mielellä, vaikka tiedämme, että tässä ruumiissamme asuessamme olemme poissa Herran luota. Me vaellamme näet uskossa emmekä näkemisessä. Mutta mielemme on turvallinen ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran luo.” (2. Kor. 4:13- 5:8)

Paavali nostaa katseemme ajallisista, kohti tulevaa, taivaallisiin. Sinne me uskon hengessä kurottaudumme.
”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen, vain tämän elämän ajaksi, me olemme säälittävämpiä kuin ketkään muut ihmiset.” (1. Kor. 15:21)

Vanhat kristityt ymmärsivät, että meidän on käytävä kuoleman kautta tulevaan elämään. Meidän ruumiimme kylvetään uskossa Jumalan peltoon (hautausmaalle). Ruumiimme mätänee haudassa kuten kasvin siemen maassa, jotta siitä voi nousta uusi kasvi. Se uusi kasvi, joka nousee on hengellinen iankaikkisuusruumis. ”Kylvetään luonnollinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on luonnollinen ruumis, on myös hengellinen." (1. Kor. 15:44) Toivon, että luet huolellisesti 1. Kor. 15:12-58, Paavalin opetuksen aiheesta.

Meidän pitää ymmärtää, ettei meille ole asetettu ihmeellisiä lupauksia tänne muukalaisuutemme ajaksi.
Me olemme matkalla taivaan kotiin, joka on lupaustemme päämäärä. ”Hengen työ meissä ei ole päässyt täydellisyyteen ennen kuin olemme jättäneet tämän elämän ja olemme Kristuksen kanssa kunniassa. Aivan kuten Eleassarin, Abrahamin palvelijan tehtävä Rebekkaan nähden ei ollut täydelleen tehty, ennen kuin hän oli saattanut Rebekan Iisakin luo.” ( C. H. McIntosh). Joudumme kulkemaan maanpäällisen matkan ennen kuin pääsemme perille taivaan kotiin sulhasemme Jeesuksen Kristuksen luo. Matkalla meillä on luvattu elatus ja vaatetus. Tyytykäämme niihin. Matkallamme käymme myös Hengen koulua. Se vaatii kärsivällisyyttä. Siihen saattaa kuulua myös sairautta ja vastoinkäymisiä, joissa meitä riisutaan omista voimistamme. Meitä valmistetaan Herraamme varten, jotta olisimme kaunistetut häntä varten, Hengen hedelmillä, vailla tahroja ja ryppyjä.

Ne, joiden osana on maistaa kuolon unta ennen Jeesuksen paluuta, ovat yhdessä niiden kanssa , jotka temmataan Kristusta vastaan. ”Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.” (1. Tess. 4:16,17)

Me odotamme luvattua ylösnousemuselämää. Parannettujen ja kuolleista herätettyjenkin on kerran kuoltava. Ylösnousemuselämä on iäistä elämää. Silloin emme kaipaa mitään täältä ajasta, vaan olemme saavuttaneet täydellisen. Suurin ihme kohdallamme on, kun Kristus herättää ja tekee eläväksi hengellisesti kuolleita, jotta voi aikanaan herättää ja tehdä eläväksi ruumiillisesti. Kristus on herätetty esikoisena, ja Hän on herättävä myös meidät. Meidän alennustilamme ruumiit muutetaan kirkkauden ruumiiksi. Katoavainen muuttuu katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen. Tätä me riemulla odotamme. Lopullista lunastustamme katoavaisuudesta, josta olemme jo saaneet Hengen sinetin lupaukseksi tulevasta.


Juha Kalliola


Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus