”KRISTUS JA HÄNEN SEURAKUNTANSA”

Martti Luther
 Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus

 Concordia 4/2007


”Miehet, rakastakaa vaimojanne, niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.” (Ef. 5:25-27)

Tässä apostoli Paavali on toisiinsa liittänyt ja sovittanut molemmat kohdat, aviosäädyn ja ylösnousemuksen sekä koko Kristuksen valtakunnan hänen kristikunnassaan. Hän asettaa avioliitossa oleville, sekä miehelle että vaimolle, esikuvaksi sen totuuden, että Kristus on seurakunnan pää, kuten mies on vaimon pää, ja että kristikunta on hänen morsiamensa tai vaimonsa. Siten hän opettaa meitä ja kaikkia, jotka tahdomme kristillisen avioliiton säilyttää ja menetellä paremmin kuin pakanat. Meidän tulee pitää silmällä tätä kuvausta, minkä Jumala on meille asettanut Kristuksessa ja kristillisessä seurakunnassa, ja sen mukaan elää avioliitossa, Jumalaa kiittäen ja ylistäen, jotta olisimme kummassakin Jumalan asettamassa liitossa, sekä hengellisessä aviossa Herran Kristuksen kanssa että luonnollisessa aviossa täällä maailmassa.

Pakanatkin tosin ovat aviosäätyä ylistäneet ja kunniassa pitäneet vastustaen huoruutta ja aviorikosta. He eivät ole kuitenkaan tienneet mitään tästä apostolin mainitsemasta avioliiton korkeasta arvosta, että nimittäin Jumala pitää sen niin tärkeänä, että hän on itsensä siihen liittänyt Poikansa kautta siten meihin yhdistyen. Sen tähden he eivät myöskään ole osanneet pitää avioliittoa niin kallisarvoisena ja jalona kuin kristityt. Kristittyinä me tiedämme, että Kristus itse on meidän ylkämme ja me hänen morsiamenaan ja jäseninään kuulumme tähän hengelliseen avioon.

Sen tähden meidän tulee pitää tätä säätyä hyvin jalona ja kunniallisena, koska sen esikuva, Kristus ja hänen seurakuntansa, on niin korkea ja kallis. Samasta syystä meidän tulee karttaa huoruutta ja muita syntejä sekä pitää avioliitto puhtaana ja pyhänä, kuten apostoli Paavali opettaa: ”Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta” (1. Tess. 4:3). ”Teidän pyhityksenne”, hän sanoo, on se, että te pidätte pyhänä ruumiinne ja jäsenenne, joissa sielu elää, ettekä tee, kuten pakanat, jotka eivät Jumalasta mitään tiedä ja avioliittoakin sen tähden halpana pitävät. Onpa niidenkin seassa, jotka kristityn nimeä kantavat, useita jotka elävät niin kuin siat ja järjettömät eläimet. Mutta teidän tulee pitää kunniassa ruumistanne ja tätä ajallista elämää avioliitossa ja ulkonaisessa suhteessa ja nähdä, että se on Jumalan säätämä Kristuksen ja hänen kristikuntansa korkean esikuvan mukaan, joten se sääty on kunniallinen ja pyhitetty. Sen tähden te myös siihen joutukaa ja olkaa kiitolliset siitä sitä nauttiessanne.

Avioliiton suureksi kunniaksi on katsottava, että Jumala on sen asettanut esikuvaksi sanomattomalle armollensa ja rakkaudellensa, jonka hän on meille Kristuksessa osoittanut ja lahjoittanut. Hän on tehnyt avioliiton varmimmaksi ja ihanimmaksi kuvaukseksi Kristuksen ja hänen kristikuntansa jaloimmasta ja sisimmästä keskinäisestä yhteydestä, jonka vertaista ei mahdollista edes ajatella. Näin hän selvästi osoittaa, että tämä sääty on Jumalan asettama, että hän sitä suosii, koska hän on sen hengellisen kihlauksen esikuvaksi ottanut. Siinä hän ilmoittaa meille sydämensä ja tahtonsa, jota me saamme joka päivä katsella. Erityisesti tulee aviopuolisoiden tätä muistaa, kuten apostoli Paavali heitä neuvoo.

Juuri sen tähden Paavali kuvaileekin kauniilla ja selvillä sanoilla hengellistä kihlausta, sitä miten Kristus rakasti seurakuntaa ja valmisti itsellensä puhtaan ja kunniallisen morsiamen. Hän sai tämän aikaan ylösnousemisensa kautta. Hän lausui apostoleillensa: ”niin kuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidän. Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan” (Joh. 20:21, 23). Näin hän itse valmistaa näitä häitä ylösnousemisensa hedelmänä ja seurauksena. Sillä tämä apostolien lähettäminen oli puhemiesten lähettäminen morsianta saamaan ja yljän tykö saattamaan. Kristus on siis, kuten apostoli Paavali tästä lausuu, valinnut morsiamen, seurakunnan eli kristikunnan ja sen valmistanut sanan ja kasteen kautta. Se on tapahtunut hänen lähettämiensä apostolien välityksellä. Tämä virka asetettiin sitä varten, että meitä kutsuttaisiin ja saatettaisiin Kristuksen luokse ja siten myös pyhitettäisiin ja puhdistettaisiin, jotta me hänen kanssansa kihlatuiksi ja yhdistetyiksi tulisimme.

Apostoli siis kerskaa olevansa Kristuksen lähettämä sanansaattaja eli puhemies, kuten hän myös lausuu: ”minä kiivaan teitä Jumalan kiivauksella. Sillä minä olen teitä kihlannut yhdelle miehelle, että minä puhtaan neitseen Kristukselle tuottaisin” (2. Kor. 11:2). Hän osoittaa tällä tavalla, ettei apostolin virka ole muuta kuin puhemiehen toimi, että Kristukselle morsian valmistettaisiin ja saatettaisiin, kuten Aabrahamin palvelijakin toi morsiamen hänen pojallensa Iisakille (1. Moos. 24). Tällaisen viran on Kristus antanut apostoleilleen, ikään kuin olisi hän lausunut heille: ”minä lähetän teidät tuomaan itselleni morsianta; kuitenkin on hänet ensin valmistettava eli synnistä puhdistettava, että hän tulisi pyhäksi ja puhtaaksi.”

Tämä tapahtuu kristikunnassa päivittäin saarnaviran välityksellä, kun ensiksi julistetaan ja sanotaan, että Kristus on antanut itsensä seurakunnan edestä, kuten apostoli Paavali tästä lausuu. Se tapahtui silloin, kun hän kärsi ja kuoli ristillä ja nousi kolmantena päivänä kuolleista. Siten hän on ansainnut meille armon ja syntien anteeksi saamisen. Mutta jos tämä asia olisi vain siihen jäänyt, niin ei meillä vielä siitä olisi apua ollut. Sillä vaikka hän on meille aarteen ansainnut ja kaiken valmiiksi tehnyt, niin emme kuitenkaan olisi sitä vielä saaneet. Miten me tulemme osallisiksi siitä pyhityksestä, jonka hän on valmistanut? Onhan hän nyt astunut ylös taivaaseen ja jättänyt meidät tänne alas maan päälle.

Näin se tapahtuu: armo täytyy tuoda meille sanan ja kasteen välityksellä. Herra on käskenyt apostolien tuoda se meille, nimittäin, että heidän tulee tuoda sanan ja kasteen välityksellä meille syntien anteeksiantamus hänen nimessään. Hän istuu tosin Isänsä oikealla puolella taivaissa, mutta ottaa meitä kuitenkin tykönsä apostoliensa ja evankeliumin saarnaajien kautta, kuten hän apostoli Paavalin kautta on kutsunut tykönsä Korinton, Galatian ja Efeson seurakunnat sekä monet muut. Näin pyhitys, jonka hän on ansainnut, tulee meille evankeliumin saarnaviran ja kasteen kautta. Missä sanaa saarnataan ja kuullaan, siellä kuullaan yljän puhemiehiä. Ja joka sen uskolla vastaanottaa ja antaa itsensä kastaa, se on jo valmistettu Kristukselle morsiameksi. Hän on valmistettu, puhdistettu, pesty ja pyhitetty Kristuksen tahdon mukaan. Näin on tämän Kristuksen käskyn johdosta (että kaikki, jotka uskovat apostolien saarnan syntien anteeksi saamisesta, ovat synneistänsä vapaiksi julistetut ja puhtaat) tämä sanoma kuulunut kaikkeen maailmaan ja myös meille, joten mekin olemme liitetyt hänen morsiameensa, kristikuntaan. Vaikka emme tosin saakaan kuulla apostolien itse puhuvan, niin kuulemme kuitenkin samaa sanaa sekä saamme myös siten saman armon ja pyhityksen. Sana ja sen voima eli vaikutus ei näet ole apostolien vaan Kristuksen sanaa ja vaikutusta. Niinpä lausuukin apostoli Paavali tekstissämme: hän, Kristus itse, on seurakunnan pyhittänyt, eivät apostolit ja muut sanan saarnaajat. Siksi he sentään kaikki ovat kehnoja ja heikkoja, etteivät he kykene minua pesemään ja puhdistamaan, he kun itsekin pesua ja puhdistusta tarvitsevat, kuten minä ja kaikki muutkin. Mutta apostoli sanoo meidän siten tulevan puhtaiksi ja pyhiksi, että Kristus on itsensä meidän edestämme antanut ja nyt sanan kautta käskee siitä saarnata ja sen meille täten omistaa. Asia ei siis riipu siitä, minkälaisen henkilön kautta (joko pyhän taikka epäpyhän), koska ja missä hän antaa sanaansa minulle saarnata ja minun kastetuksi tulla, vaan pääasia on, että se on Herran Kristuksen sana ja kaste. Missä ikinä sitä minulle julistetaan, siellä minä kuulen hänen palvelijaansa, joka hänen käskystänsä tulee luokseni taluttamaan minua Kristuksen tykö, että tulisin hänen morsiamekseen.

Tämä on se sanomaton armo ja lahja – kuten apostoli Paavali sitä nimittää –, jonka Jumala on kristityille antanut, vaikkei maailma sitä näekään. Ajattelehan itse, millaiseksi kunniaksi on meille, että Kristus, Jumalan Poika, on niin alentunut, niin rakkaudessaan meihin liittynyt, että hän ei tahdo nimittää itseänsä herraksemme eikä liioin isäksemme, ei veljeksemmekään tai ystäväksemme, vaan korkeimman rakkauden ja likeisimmän yhdistyksen nimellä. Hän kun tahtoo olla meidän ylkämme, yhtä lihaa meidän kanssamme, kuten aviopuolisoista sanotaan, tai kuten Raamattu puhuu: liha lihastamme ja luu luistamme, eikä sitä sovi sanoa mistään muusta sukulaisuuden taikka ystävyyden suhteesta maailmassa. Hän on siten osoittanut olevansa meille mitä ystävällisin ja täynnä rakkautta. Hän on tarjonnut meille korkeimman rakkautensa, koska hän kutsuu meitä rakkaaksi morsiameksensa, niin että me kaikella luottamuksella saamme kerskaten nimittää häntä rakkaaksi yljäksemme.

Sen tähden apostoli Paavali saarnaa tästä niin ihanasti, että näyttää melkein siltä kuin hän ei löytäisi kyllin sopivia sanoja, vaan hän päättää lausuen: tämä salaisuus on suuri. Hän tahtoo sanoa: sanomattoman korkeaa ja jaloa asiaa Jumala avioliittoon vertaa. Hän puhuu Kristuksen suhteesta seurakuntaan, ts. hengellisestä aviosta. Tämä taas on salaisuus, joka on käsitettävä hengellisesti uskon kautta Jumalan sanan mukaan, mutta ei järjellä eikä näkemisen mukaan. Ei kukaan voi silmin nähdä ja aistein tuntea, mikä ruhtinatar on sielustani tullut sanan ja kasteen kautta (kun uskon Kristukseen). Nämä molemmat välikappaleet kun näyttävät niin alhaisilta ja vähäpätöisiltä. Lyhyesti sanoaksemme ovat molemmat, sekä häät että ylkä ja seurakunta sekä kaikki aarteet ja tavarat, jotka siten saadaan, aivan salattuja. Asia on niin korkea, ettei ihmisjärki voi käsittää, kuinka Herra aikaansaa niin suuria ja jaloja seurauksia vain näiden kahden ulkonaisen välikappaleen, sanan ja veden, kautta.

Sanan saarnasta kuulen tosin, miten Jumala on minut Poikansa morsiameksi armoittanut ja tehnyt minut osalliseksi hänen taivaallisista ja iankaikkisista tavaroistansa. Tiedän kyllä myös, että sinä olet vedellä kastettu. Mutta ulkomuotoasi katsellessani en näe merkkiäkään sen vaikutuksista. En huomaa muuta kuin, että elät luonnollista elämää, syöt, juot, teet työtä ja ulkonaisesti käyttäydyt kuten muutkin ihmiset, niin että siinä suhteessa voi pakanakin vetää sinulle vertoja. Mutta sitä kunniaa ja koristusta, jonka olet Kristukselta saanut, en voi nähdä etkä sinä itsekään (paitsi sen verran kuin minkä uskolla voit käsittää), ja jos me voisimme sen nähdä ja tuntea, niin luulenpa, että olisimme jo taivaassa.

Mikä voisikaan olla autuaallisempaa ja riemullisempaa kuin voida varmasti ja epäilemättä luottaa siihen ja kerskata siitä, että Kristus on yksi ruumis minun kanssani ja että hän jakaa minullekin kaikki, mitä hänellä on ja mitä hän voi tehdä, kuten ylkä morsiamellensa. Silloinhan on kaikki yhteistä, ruumis, tavara, kunnia, kaikki jakamattomasti. Muut ystävät ja omaiset hajaantuvat ja jakaantuvat kukin haarallensa, lapset vanhemmistansa, veli erkanee sisarestansa ja lapsuutensa kodista. Mutta aviosääty sitoo meidät toisiimme, niin että ihminen luopuu isästänsä ja äidistänsä, ja kumpikin antaa toiselle oman elämänsä, jos nimittäin rakkaus on oikea.

Näin on Kristus, kuten apostoli Paavali todistaa, tehnyt seurakunnallensa. Hän rakastaa sitä ja on antanut itsensä sen edestä, että me tulisimme hänen kanssaan yhdeksi ruumiiksi ja meillä olisi hänessä kaikki ja me voisimme luottaa häneen ja hänen taivaalliseen kunniaansa aivan kuin omaamme. Tämä on sanomattoman korkea asia. Kuka voi sitä sanoin selittää, käsittää tai tutkia, että viheliäinen ihmisolento, synnissä siinnyt ja syntynyt, saa osallensa niin suuren kunnian, että häntä nimitetään taivaallisen majesteetin, Jumalan Pojan, morsiameksi ja että hän niin yhdistyy meihin, että kaikki mitä hän on ja omistaa, on myös meidän ja päinvastoin, mitä meidän on, tulee hänelle! Ja kuka hän on? Ja mitä me olemme? Hän on jalo ylkä, puhdas ja viaton, kaikkien luotujen Herra, iankaikkinen vanhurskaus, iankaikkinen väkevyys ja iankaikkinen elämä. Lyhyesti sanoen, hän on täynnä iankaikkista, sanomatonta hyvyyttä, niin ettei yksikään ihmissydän kykene sitä käsittämään. Hänessä on sekä ihmisille että enkeleille iankaikkisesti iloitsemista. Mutta me sitä vastoin olemme kurjia olentoja, täynnä syntiä ja pahuutta, kiireestä kantapäähän tuiki turmeltuja, perkeleen vallan alle joutuneita, Jumalan vihan alaisina kuolemaan ja kadotukseen tuomittuja.

Sen tähden on hänen armonsa sanomattoman suuri ja hänen rakkautensa palava, kun hän niin on alentanut itsensä, mielellänsä antautunut meille ja niin paljon maksanut saadakseen meidät luoksensa. Hän ei epäröi vuodattaa kallista vertansa ja kärsiä sen tähden häpeällisintä kuolemaa, että hän saisi meidät morsiameksensa ja me omistaisimme hänen aarteensa, nimittäin iankaikkisen vanhurskauden, vapauden, autuuden ja elämän, joka pois ottaa ja voittaa synnin, kuoleman ja perkeleen vallan, jonka alla olimme. Hän omistaa siten meille puhtautensa meitä synnistä pelastaakseen, kunniansa peittääkseen ja poistaakseen meidän häpeämme, ruumiinsa ja elämänsä auttaakseen meidät kuolemasta, kaikki taivaalliset tavaransa ja voimansa johdattaakseen meidät tästä kurjasta, katoavaisesta menosta iankaikkiseen kunniaansa. Silloin ei synti ja vääryys, joka meissä vielä on, voi meitä vahingoittaa, perkele ei pääse meitä syyttämään, laki tuomitsemaan eikä kuolema nielemään. Hän on meidän puolellamme ja käskee: anna morsiameni olla rauhassa. Jos hänessä on virheitä, niin minä ne korjaan. Jollei hän vielä ole kyllin kaunis ja puhdas, niin minä voin tehdä hänet ihanaksi ja puhtaaksi. Eihän kysymys olekaan siitä, kelpaako hän sinulle, kun minä vain olen häneen mieltynyt. Minä olen häneen mieltynyt. Minä olen hänet itselleni valinnut ja puhdistanut, ja puhdistan hänet vielä joka päivä sanan ja kasteen kautta. Vaikka hänessä vielä on syntiä, kuolemaa ja turmelusta, niin on minulla vanhurskaus, elämä ja armon aarteet, joilla minä hänet kaunistan ja jotka hän saa itsellensä omistaa omanansa.

Katso, nämä ovat ne korkeat taivaalliset aarteet ja tavarat, jotka apostoli Paavalin sanojen mukaan pysyvät suurena salaisuutena. Maailma ei niitä näe eikä niistä mitään tiedä. Ne ovat niin suuria, että kristitytkään, jotka niitä sanan kautta uskossa omistavat, eivät voi niitä käsittää. Joka ne oikein sydämessään käsittäisi, hän ei pelkästä ilosta voisi kauan maan päällä elää. Mutta tuo kurja synnin turmelus lihassamme ja veressämme estää meitä tajuamasta näitä taivaallisia asioita, niin ettemme voi niitä oikein ajatella ja niin suuriarvoisina pitää, kuin ne kuitenkin ovat. Meidän sydämemme on liian ahdas ja heikko, ja näiden hengellisten häiden kirkkaus niin suuri, ettemme voi niitä oikein tajuta. Samoin on ylkä Kristus, hänen pyhyytensä ja kirkkautensa, hyvin korkea, ja hänen meitä kohtaan osoittamansa rakkaus ääretön ja sanomaton.

Tästä meillä kuitenkin on se lohdutus, että hän myös tukee meidän heikkouttamme, kun me häneen turvaamme. Sillä hänen täytyy meitä alituisesti edelleenkin puhdistaa, ja missä ryppyjä ja saastaisuutta meissä on, niissä kohdin hän käyttää vanhurskauttansa ja puhtauttansa. Niin me kuitenkin saamme turvallisesti ja iloisesti tunnustaa hänet yljäksemme sanoen: minun laitani olkoon miten tahansa, mutta minä tahdon pysyä siellä, missä rakas ylkäni on. Jos joku löytää minussa vikoja, niin puhukoon niistä hänelle. Hän tahtoo ja hän on antanut minulle sanoa, että jos uskon häneen, olen hänen morsiamensa. Hän on ottanut minut morsiamekseen sanan ja kasteen välityksellä, jotka hän saarnaajien kautta on minulle antanut.

Tämä on kristityn ihmisen puhetta, nimittäin kiittää, ylistää ja kunnioittaa Jumalaa siitä, että hän on osoittanut olevansa meille niin armollinen ja on itsensä meille antanut. Sillä kuten jo sanottu, sisältävät nämä hengelliset häät kaiken, mitä hänellä on ja hän voi antaa, niin että tavara ja omaisuus tulee kaikin puolin yhteiseksi hänen ja meidän kesken. Hänen vanhurskautensa tulee meidän hyväksemme ja päinvastoin meidän syntimme tulevat hänen kannettavaksensa, kuten hän on runsaasti osoittanut ja vieläkin meille osoittaa armoansa. Sillä Kristuksessa on hän ottanut päällensä ja kantanut maailman (se on minun, sinun, meidän kaikkien) synnit, kuten apostoli Paavali lausuu: ”hän on sen, joka ei mitään synnistä tietänyt, meidän edestämme synniksi tehnyt, että me hänessä tulisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan edessä kelpaa” (2. Kor. 5:21). Sen tähden hän lähettää saarnaajansa, että tämä armo sanan ja kasteen kautta meille tuotaisiin.

Oppikaamme sen tähden kristittyinä, joiden tulee aarteensa ja kunniansa tuntea, kerskaamaan, iloitsemaan ja riemuitsemaan tästä kihlauksesta, kun me Jumalan armosta olemme korotetut siihen kunniaan, että olemme hänen Poikansa Kristuksen morsian. Tähän johtopäätökseen minä tuosta tulen. Sillä onhan minulla sana ja kaste, ja olen alkanut uskoa. Jos minä uskossani pysyn, niin olen varma siitä, että Jumala on juuri sitä varten minut valinnut ja kaunistuksillansa koristanut, rypyt ja tahrat poistanut ja vielä yhä enemmän minua puhdistaa. Kun siis olet hänen morsiameksensa tullut, niin olet sinä emäntä ja on sinulla avaimet, omistat hänen taivaallisia tavaroitansa, kuten apostoli Paavali lausuu: ”Jumala on meitä siunannut kaikkinaisella siunauksella taivaallisissa Kristuksen kautta” (Ef. 1:3). Synnillä, kuolemalla ja perkeleellä ei enää ole mitään valtaa sinuun.

Katso, tällaisen jalon esikuvan ottaa apostoli Paavali puhuessaan aviosäädystä, jotta siitä opetettaisiin ja muistutettaisiin niitä, jotka siihen säätyyn astuvat tai jo siinä elävät, että he asemaansa ajatellessaan muistaisivat näitä sanoja ja itseensä sovittaisivat tämän kuvauksen ja esimerkin hengellisestä kihlauksesta. Sillä sehän on korkein ja jaloin avioliitto ja kihlaus kalleuksineen ja kaunistuksineen (mutta kuitenkin salainen), jonka kautta meille omistetaan, ei maallisia tavaroita, vaan pelastus synnistä ja kuolemasta sekä osallisuus kaikista taivaan tavaroista. Tähän verrattuna ovat maalliset kalleudet ja maailman aarteet mitättömiä, vaikkapa omistaisit tynnyreittäin kultaa ja kaikkien kuningasten ja keisarien aarteet. Nämä kaikki voi nähdä ja käsittää. Eivät myöskään maallinen morsian ja ylkä niin suuriarvoisia ole, sillä he ovat viheliäisiä, kuolevaisia ihmisiä. Kuitenkin sopii tämän maallisen avion olemus hengellisen kihlauksen ja avion esikuvaksi, jonka jaloutta ja kunniaa ei kukaan voi käsittää. Ja toiseksi tulee meidän miettiä Kristuksen ja hänen seurakuntansa hengellistä yhdistystä oppiaksemme, miten aviopuolisoiden pitää käyttäytyä toinen toistansa kohtaan.

Niinpä apostoli Paavali antaa tässä aviopuolisoille opetuksen sanoen: ”niin kuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin myös vaimoin pitää miehillensä kaikissa alamaiset oleman”. Sekä: ”miehet, rakastakaat vaimojanne, niin kuin myös Kristus seurakuntaa rakasti.” Siten apostoli kehottaa kumpaistakin aviopuolisoa huomaamaan, missä suhteessa Kristus on seurakuntaansa, sillä se on heille korkein ja täydellisin esikuva ja oikea kirkas peili, ja siis ahkerasti sitä noudattamaan. Kristus rakasti seurakuntaansa, niin että hän antoi itsensä sen edestä.

Tätä rakkautta emme lähestulkoonkaan saavuta, sillä se on, kuten sanottu, ylen korkea ja suuri. Samoin kuin maalliset häät ovat taivaallisiin verrattuna vähäpätöiset, niin on myös maallinen rakkaus vähäinen Jeesuksen rakkauteen verrattuna. Mutta kuitenkin tulee tätä esimerkkiä seurata ja taivaan häiden mitan perään pyrkiä, niin että jokainen avioliitossa elävä osoittaa rakkautta aviopuolisollensa. Vaikka puolisossa löytyisi vikoja ja vajavaisuuksia, niin tulee miehen pitää tuo hyvänänsä, menetellä järjellisesti ja ajatella: mitäs minä tekisinkään? Onhan hän minun puolisoni. Minun pitää peittää, puhdistaa, kaunistaa ja parantaa häntä parhaan kykyni mukaan, osoittaen maallista rakkautta puolisoani kohtaan, jonka jäsen minäkin olen.

Samoin tulee vaimon apostolin opin mukaan olla miehellensä alamainen ja kuuliainen kuten seurakunta Kristukselle. Hän ei käske morsianta tai vaimoa rakastamaan, vaan pitämään miestänsä kunniassa ja olemaan hänelle kuuliainen, mikä kuitenkaan ei ilman rakkautta ole mahdollista. Sillä jota minä en rakasta, hänelle minä en voi suoda kunniaa ja hyvää, enkä myöskään voi olla hänelle kuuliainen enkä avulias. Jos kunnioitus ja alamaisuus siis on oikea, niin täytyy sen perustua rakkauteen, niin että vaimo pitää miehen itseänsä parempana. Sillä miehelle kuuluu hallitus ja valta, koska hän on pää ja isäntä, kuten apostoli Paavali lausuu: ”mies on Jumalan kuva ja kunnia”, sekä: ”ei mies ole luotu vaimon tähden, mutta vaimo on luotu miehen tähden” (1. Kor. 11:7, 9). Sen tähden on tehtävä se erotus, että mies rakastaa vaimoansa, mutta ei ole hänelle alamainen; vaimo sitä vastoin myös kunnioittaa miestänsä kaikessa siveydessä ja nöyryydessä.

Siten on myös kristikunnan laita, että se pitää kunniassa ylkäänsä Kristusta, joka on sen Herra ja pää, ja on hänelle kaikessa kuuliainen ja alamainen, ts. pysyy puhtaassa uskossa, elää hänen käskyjensä mukaan, tehden kaiken hänen mieltänsä noudattaen. Se vaara silloin on tarjona, että perkele tulee Kristuksen morsianta kiusaamaan, kuten apostoli Paavali seurakunnan kohtaloa peläten lausuu: ”minä pelkään, että niin kuin käärme vietteli Eevan kavaluudellansa, niin myös teidän taitonne turmellaan siitä yksinkertaisuudesta, joka on Kristuksessa” (2. Kor. 11:3). Jumalan kiivaudella hän kiivaili Korinton seurakunnan puolesta, hän kun ei olisi sitä suonut kellekään muulle kuin Kristukselle morsiameksi. Sen tähden hän pelkäsi, että perkele tulee sitä viettelemään huoruuteen, siten seurakunnan Kristukselta ryöstäen. Näinhän kävi paratiisissa Eevallekin, joka myös oli ihana morsian, sekä ulkonaisilla että sisällisillä avuilla kaunistettu, Jumalalle kuuliainen ja alamainen. Perkele hänetkin vietteli lankeemukseen, niin että hän luopui Jumalasta seuraten avionrikkojaa sekä tuoden siten meille kaikille sen vahingon, jota me vieläkin kärsimme.

Samoin sanoo apostoli huolehtivansa niistä, jotka hän on Kristuksen luokse hänen morsiamiksensa saattanut. Vaara on suuri, sillä perkele ahdistaa lakkaamatta kristikuntaa, ja me olemme heikot. Sen tähden tulee meidän kaikella muotoa varoa, ettei saatanan petos ja kavaluus saa meitä eksytetyksi Herran Kristuksen sanasta ja kuuliaisuudesta. Niinpä näemme, miten nykyään ja kaikkina aikoina kaikenlaiset lahkot ja puolueet ovat kristityitä vietelleet. Samoin tähän asti paavin vallan kautta koko maailma on ollut täynnä hengellistä huoruutta ja aviorikosta. Siten Kristuksen morsian oli häväisty, niin ettei sitä enää siksi voinut tunnistaa, kunnes Kristus sitä nyt taas on sanan kautta alkanut puhdistamaa. Katso, näin on ymmärrettävä apostolin neuvo seurakunnan alamaisuudesta ja kuuliaisuudesta Kristukselle, että se kaikissa häneen liittyy, yksin hänen sanaansa noudattaa eikä seuraa niitä, jotka toisin opettavat ja johdattavat.

Samoin tulee myös aviosäädyssä vaimon paitsi rakastaa miestänsä myös olla hänelle alamainen ja kuuliainen, niin että hän antaa itseänsä ohjata ja on nöyränä. Lyhyesti sanoen: häneen yksin liittyy, hänen tahtoansa noudattaa, eikä katso miehen vallan perustuvan vain siihen, että hän on vaimon pää, vaan muistaa Kristuksen esikuvaa. Hän ajattelee: minun mieheni on kuva siitä oikeasta, jalosta päästä Kristuksesta; hänen tähtensä minä tahdon miestäni kunnioittaa ja hänen tahtoansa noudattaa.

Toiselta puolen tulee miehen rakastaa sydämestään vaimoansa sen jalon rakkauden tähden, jonka hän Kristuksessa näkee, joka on itsensä meidän edestämme antanut. Hänen tulee ajatella: sen vertaista en ole minä eikä kukaan muu tehnyt. Sen tähden tahdon minä Vapahtajani esimerkkiä seuraten mahdollisuuksieni mukaan rakastaa vaimoani niin kuin omaa lihaani, niin että minä häntä hoidan, elätän ja suojelen enkä ole hänelle tyly ja oikullinen, vaan vaikka hän on heikko ja hänessä löytyy vikoja, kohtelen häntä järjellisesti ja kärsivällisesti tai koetan häntä parantaa ystävällisellä neuvolla ja varoituksella. Se ei olisikaan maailmallinen ja inhimillinen vaan kristillinen ja jumalallinen avioliitto, jommoisesta pakanat eivät mitään tiedä, he kun eivät käsitä avion korkeaa kunniaa, että se on Kristuksen hengellisen avion kuva. Sen tähden tulee meidän kristittyjen, kuten olen sanonut, pitää tätä säätyä jalona, me kun tiedämme ja tunnemme sen kunniallisuuden. Älä ihmettele, että maailma, joka elää huoruudessa ja aviorikoksessa, sekä myös väärät, nurjat pyhimykset, pitävät tätä säätyä halpana. Me tahdomme sitä pitää korkeimpana säätynä. Sillä ei Jumala ole asettanut mitään muuta säätyä tällaiseksi esikuvaksi. Me tiedämme, että sen ylenkatsojat – eritoten ne, jotka tahtovat itseään kutsuttavan kristityiksi –  eivät ainoastaan harjoita maailman nähden häpeällisiä tekoja vaan halventavat Kristuksen ja hänen seurakuntansa pyhää aviota. Siten he selvästi osoittavat pitävänsä sitä vielä huonommassa arvossa kuin tuota ulkonaista aviota.

Tämä olkoon tällä kertaa sanottu käyttämästäni apostoli Paavalin tekstistä, jossa hän kehottaa kristityitä muistamaan, etteivät he katsoisi aviosäätyä ainoastaan sen ulkonaisen olemuksen puolesta, kuten maailma ja lihalliset ihmiset tekevät. Heidän tulee nähdä siinä jotain jalompaa ja korkeampaa, nimittäin ihana ja lohdullinen kuva Kristuksesta ja hänen suhteestaan seurakuntaansa. Näin heidän tulee pitää aviosääty kunniassa, ei ainoastaan sen tähden, että Jumala on sen säätänyt ja käskenyt, vaan myös jalon, hengellisen avion kunniaksi. Samoin että havaittaisiin kristittyjen tahtovan mielellään olla avioliitossa. Me emme saa antaa riistää tätä jaloa lohdutusta sydämestämme ja heittää sitä nurkkaan, kuten munkit ja nunnat ovat tehneet. He ovat sen sijaan asettaneet väärän, itse keksimänsä hengellisyyden, väittäen että he muka yksin ovat Kristuksen morsiamia. He ylenkatsovat siis aviosäätyä, vaikka apostoli Paavali ottaa juuri päinvastaisessa tarkoituksessa asian esille ja saarnaa aviopuolisoille Kristuksen jalosta esimerkistä.

Rukous. Herra Jumala, joka loit miehen ja vaimon ja aviosäädyn asetit sekä olet siunannut sen kohdun hedelmällä siten osoittaen sinun rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen salaista yhdistystä morsiamensa, seurakunnan kanssa, me rukoilemme sinua, että äärettömässä hyvyydessäsi säilyttäisit luomuksesi, järjestyksesi ja siunauksesi järkähtämättömänä ja turmelemattomana sekä armollisesti meissä varjelisit sen Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta. Aamen.


Terveellinen oppi IV, s. 122-133. Kuopio 1892. Tekstiasua korjailtu ja käännöstä vertailtu W2 12, 2018-2031. Otsikointi toimituksen. Luther piti tämän saarnan vuonna 1536 erään työtoverinsa häissä. 



Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus