”HÄN VIRVOITTAA MINUN SIELUNI”

Martti Luther
 Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus

 Concordia 2/2007


Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. (Ps. 23:3)


Tässä selittää profeetta itse minkälaisesta laitumesta ja virvoittavasta vedestä hän on puhunut, nimittäin sellaisesta, joka vahvistaa ja virkistää sielua. Se ei voi olla mikään muu, kuin Jumalan sana. Mutta koska Herralla Jumalallamme on kahdenlainen sana, laki ja evankeliumi, niin tekee profeetta lausuessaan: ”Hän virvoittaa minun sieluni”, täysin selväksi, ettei hän puhu tässä laista, vaan evankeliumista. Laki ei voi virvoittaa sielua, sillä se on sana, joka vaatii ja käskee meitä rakastamaan Jumalaa kaikesta sydämestä ja lähimmäistämme kuin itseämme. Sen, joka ei näin tee, se kiroaa ja julistaa tämän tuomion: ”kirottu olkoon se, joka ei täytä kaikkia tämän lain sanoja” (5. Moos. 27:26). Mutta nyt on varmaa, ettei kukaan maan päällä niin tee. Sen tähden tulee aikanaan laki tuomioineen, murehduttaa ja peljättää sieluja ja jos ei saada apua, ahdistaa se niin kovin, että joudumme epätoivoon ja iankaikkiseen kadotukseen. Sen tähden sanoo Paavali: ”Lain kautta tulee synnin tunto” (Room. 3:20). Samoin: ”Laki vaikuttaa vihaa” (Room. 4:15).

Evankeliumi sitä vastoin on autuaallinen sana, se ei vaadi meiltä mitään, vaan ilmoittaa kaikkea hyvää, että näet Jumala on lahjoittanut meille vaivaisille syntisille ainoan Poikansa paimeneksemme, etsimään meitä nääntyneitä, harhailevia, lampaita, antamaan henkensä meidän edestämme, näin lunastaakseen meidät synnistä, iankaikkisesta kuolemasta ja perkeleen vallasta. Se on se vihreä ruoho ja raikas vesi, jolla Herra virvoittaa sielujamme; niin pääsemme vapaiksi pahasta omastatunnosta ja raskaista ajatuksista. Siitä enemmän neljännessä jakeessa.


Hän ohjaa minut oikealle tielle

Herra, minun uskollinen paimeneni, sanoo hän, ei rajoitu siihen, että hän vie minut lepäämään vihreille laitumille ja johdattaa virvoittavien vetten luo, vaan ”hän ohjaa minut oikealle tielle”, etten poikkea syrjään, joudu eksyksiin ja siten hukkaan. Hän pitää minut oikeassa opissa, etteivät väärät henget minua viettele enkä muutenkaan siitä lankea, kiusausten ja pahennusten tähden. Niin myös, että tiedän kuinka minun on ulkonaisesti vaeltaminen ja eläminen ja etten anna ulkokullattujen pyhyyden ja ankaran elämän itseäni kiusata. Samoin, että tiedän, mikä on oikea oppi, usko ja jumalanpalvelus.

Rakkaan sanan jalo hedelmä on myös, että ne, jotka siihen kiinteästi pitäytyvät, eivät saa siitä ainoastaan lohdutusta ja vahvistusta sieluilleen, vaan myös varjeltuvat väärästä opista ja tekopyhyydestä. Monet tosin löytävät tämän aarteen, mutta eivät voi sitä säilyttää; sillä niin pian kuin joku tulee suruttomaksi ja röyhkeäksi ja luulee olevansa asiastaan varma, on hän sen jo menettänyt. Ennen kuin hän ennättää katsahtaa ympärilleen, on hän jo vietelty. Sillä perkele voi myös teeskennellä pyhyyttä ja tekeytyä, niin kuin Paavali sanoo, valon enkeliksi (2. Kor. 11:14). Niin myös hänen palvelijansa sanovat olevansa vanhurskauden saarnaajia ja tulevat lammasten vaatteissa Kristuksen laumaan, mutta ovat sisältä raatelevaisia susia. Sen tähden on tarpeellista valvoa ja rukoilla, niin kuin profeetta tekee viimeisessä jakeessa, että paimenemme varjelisi meitä antamansa aarteen osallisuudessa. Ne, jotka eivät näin tee, varmasti menettävät tämän aarteen ja heidän viimeinen tilansa tulee, niin kuin Kristus sanoo, ensimmäistä pahemmaksi. Sillä heistä tulee sitten kristikunnan pahimpia vihollisia ja he tekevät paljon enemmän vahinkoa väärällä opillaan, kuin hirmuvaltiaat miekallaan. Sen on Paavali saanut nähdä väärissä apostoleissa, jotka joksikin aikaa eksyttivät korinttolaiset ja galatalaiset hänestä ja myöhemmin tempasivat mukanaan koko Aasian. Sen näemme myös nykyään uudestikastajissa ja muissa hurmahengissä.


Nimensä tähden

Jumalan nimi on saarna Jumalasta, jonka kautta hän tulee ylistetyksi ja tunnetuksi, että hän on armollinen, laupias, kärsivällinen, totinen, uskollinen jne. Vaikka me olemme vihan lapsia ja iankaikkisen kuoleman ansainneita, hän antaa meille syntimme anteeksi ja ottaa meidät lapsikseen ja perillisikseen. Sellainen on hänen nimensä, jota hän julistuttaa sanassaan, sellaisena hän tahtoo tulla tunnetuksi, ylistetyksi ja kunnioitetuksi. Hän tahtoo myös ensimmäisen käskyn mukaan osoittautua meille juuri sellaiseksi, kuin hän antaa saarnata itsestään; näin hän tekeekin lakkaamatta. Hengellisesti hän vahvistaa ja virkistää sielujamme ja varjelee meitä eksymästä. Ruumiillisesti hän ravitsee meitä, estää kaiken onnettomuuden.

Sen kunnian, että hän on sellainen, kuin yllä on sanottu, antavat hänelle vain ne, jotka pitäytyvät hänen sanaansa. He uskovat ja tunnustavat vapaasti saaneensa kaikki lahjat ja tavarat, hengelliset ja ruumiilliset, jotka heillä on, Jumalalta sulasta armosta ja hyvyydestä, se on, ainoastaan hänen nimensä tähden eikä töistään ja ansioistaan. He kiittävät häntä siitä ja julistavat sitä myös muille. Tätä kunniaa eivät ylpeät pyhimykset, joita ovat kerettiläiset ja hurmahenget, tai sanan viholliset ja parjaajat voi antaa Jumalalle. Sillä he eivät ylistä hänen, vaan omaa nimeään.


Vaikka vaeltaisin pimeässä laaksossa, en pelkää mitään pahaa, sillä sinä olet kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi ne minua lohduttavat. (Ps. 23:4)

Tähän asti on profeetta näyttänyt, ettei niiltä, joilla on Jumalan sana ja jotka sitä rakastavat, puutu mitään, sillä Herra on heidän paimenensa. Hän ei ainoastaan vie heitä vihreille laitumille lepäämään ja johdata heitä virvoittavien vesien luo, niin että he tulevat lihaviksi, väkeviksi ja virkeiksi, hengellisesti ja ruumiillisesti, vaan hän pitää myös siitä huolen, etteivät he kyllästy hyvään laitumeen ja virvoittavaan veteen, hylkää vihreätä niittyä ja eksy oikealta tieltä taas korpeen. Tämä on tämän psalmin ensimmäinen osa. Nyt opettaa hän vielä, kuinka tämän paimenen lampaat joutuvat moneen vaaraan ja onnettomuuteen. Mutta Herra, sanoo hän, ei ainoastaan suojele heitä, vaan hän myös pelastaa heidät kaikista ahdistuksista ja murheista, sillä hän on heitä läsnä. Kuinka hän on heitä läsnä, sen hän näyttää kauniisti.

Tässä näet, että kohta kun sana lähtee liikkeelle ja on ihmisiä, jotka ottavat vastaan ja tunnustavat sitä, perkele heti kaikkine enkeleineen tulee saapuville ja kiihottaa maailman kaikkine valtoineen sitä vastaan, että se tukahduttaisi sen ja peräti hävittäisi ne, joilla se on ja jotka sitä tunnustavat. Sillä sen, mitä Herra Jumalamme puhuu eli tekee, täytyy kestää ankaraa lakaisemista ja käydä tulen läpi. Tämä on hyvin tarpeellista kristittyjen tietää, muuten he voisivat eksyä ja ajatella: Kuinka tämän kanssa soveltuu yhteen, että profeetta sanoo edellä: ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu”, mutta tässä hän sanoo aivan päinvastoin, että hänen täytyy vaeltaa pimeässä laaksossa ja seuraavassa jakeessa hän tunnustaa, että hänellä on vihollisia? Tästä helposti ymmärrämme, että häneltä puuttuu paljon, melkeinpä kaikki. Se, jolla on vihollisia ja joka vaeltaa pimeässä laaksossa, ei näe mitään valoa. Hänellä ei ole lohdutusta eikä toivoa, vaan hän on kaikkien hylkäämä. Hänen silmissään on kaikki mustaa ja pimeää, myöskin kaunis, kirkas aurinko. Kuinka siis on totta, ettei häneltä mitään puutu?

Tässä sinä et saa päättää silmiesi mukaan ja seurata järkeäsi, niin kuin maailma tekee, jonka on mahdotonta nähdä tätä kristittyjen runsasta ja ihanaa lohdutusta, ettei heiltä mitään puutu. Sen mielestä on asia aivan päinvastoin, että näet maan päällä ei ole köyhempiä, viheliäisempiä ja onnettomampia ihmisiä, kuin mitä kristityt ovat. Se on myöskin uskollisesti ja huolettomasti mukana vainoamassa, karkottamassa, häpäisemässä ja tappamassa heitä mitä julmimmin. Ja kun se näin tekee, luulee se tehneensä Jumalalle palveluksen (Joh. 16:2). Sen tähden näyttää ulkonaisesti siltä, että juuri kristityt ovat karkotettuja, Jumalan hylkäämiä ja jo suden kitaan jätettyjä lampaita, joilta ei suinkaan mitään, vaan kaikki puuttuu.

Ne taas, jotka palvelevat tuota suurta Jumalaa, mammonaa eli vatsaa, ovat maailman mielestä rakkaita lampaita, joilta niin kuin psalmi sanoo, ei mitään puutu ja joita Jumala runsaasti ravitsee, lohduttaa ja varjelee kaikesta vaarasta ja onnettomuudesta. Heillä on mitä heidän sydämensä haluaa, kunniaa, tavaraa, iloa, hekumaa, ja kaikkien suosio. Heidän ei myöskään tarvitse pelätä, että heitä uskon tähden vainottaisiin ja surmattaisiin. Kun he eivät vain usko ja tunnustaudu Kristukseen, ainoaan, oikeaan paimeneen, uskokoot sitten perkeleeseen tai hänen äitiinsä, tehkööt mitä tahansa ahneudessaan, niin he kuitenkin silloin mielestään tekevät hyvin ja ovat eläviä pyhimyksiä, jotka pysyvät vanhassa uskossa eivätkä anna itseään vietellä kerettiläisyyteen, jota on se, mitä Daavid tässä opettaa, että pidetään Herraa ainoana paimenena. Niin hirmuisen suuri kuolemansynti on uskoa ja tunnustautua tähän paimeneen, ettei sellaista ole koskaan ollut maan päällä. Paavillinen pyhyyskin, joka muuten antaa erivapautuksia kaikista synneistä ja ne anteeksi antaa, ei voi anteeksi antaa tätä yhtä.
Siis, sanon minä, älä seuraa tässä maailmaa ja järkeäsi, jotka näissä asioissa ovat hupsuja, koska tuomitsevat vain ulkonäöltä ja pitävät valehtelijana profeettaa, joka sanoo: ”Ei minulta mitään puutu.” Mutta pitäydy sinä, niin kuin edellä on sanottu, Jumalan sanaan ja lupaukseen, kuuntele paimentasi, kuinka ja mitä hän sinulle puhuu, noudata hänen ääntänsä, äläkä seuraa silmännäköä ja sydämesi tunteita, niin olet voittanut.

Niin tekee profeettakin. Hän tunnustaa vaeltavansa pimeässä laaksossa, se on, olevansa murheiden, surujen, hädän ja tuskan piirittämä (niin kuin näkee hänen historiastaan ja muista psalmeista) ja tarvitsevansa lohdutusta, mistä käy riittävästi selville, että hän on surullinen ja hänellä on vihollisia. Kuitenkin, hän sanoo, vaikka minun ahdistukseni olisivat vielä useammat ja suuremmat ja tilani olisi vielä pahempi ja olisin jo kuoleman kidassa, en kuitenkaan pelkäisi mitään onnettomuutta. Ei niin että minä omalla murheellani, vaivannäölläni, työlläni ja avullani löytäisin neuvon. En luota omaan viisauteeni, hurskauteeni, kuninkaalliseen valtaan ja rikkauteen, sillä tässä on kaikki inhimillinen apu, neuvo, lohdutus ja voima liian pieni. Mutta kaikki riippuu siitä, että Herra on minua läsnä. Ikään kuin hän tahtoisi sanoa: Omasta puolestani olen kyllä heikko, murheellinen, hätääntynyt ja kaikenlaisten vaarojen ja onnettomuuksien ympäröimä. Sydämeni ja omatuntoni on rauhaton syntieni tähden ja minä tunnen hirmuista kuoleman ja helvetin pelkoa, että olen miltei epätoivoinen. Mutta vaikka koko maailma ja lisäksi helvetin portit hyökkäisivät minua vastaan, en kuitenkaan joudu epätoivoon, niin, en pelkää mitään onnettomuutta ja vaivaa, jota he voivat minulle tuottaa, sillä ”Herra on minun kanssani.” Se Herra, sanon minä, joka on luonut taivaan ja maan ja kaikki, mitä niissä on, vähemmästä aineesta, kuin tomuhiukkasesta, nimittäin tyhjästä, Herra, jonka vallan alla ovat kaikki luontokappaleet, enkelit, perkeleet, ihmiset, synti, kuolema ym. Sanalla sanoen: Herra, jonka vallassa on kaikki, on minun neuvonantajani, lohduttajani, suojelijani ja auttajani, sen tähden en pelkää mitään pahaa.

Samalla tavalla puhuu myös Aasaf 73. psalmissa, jossa hän lohduttaa kristittyjä, etteivät he loukkaantuisi nähdessään jumalattomien menestyvän maailmassa ja Jumalan rakkaiden pyhien kärsivän alituista vaivaa ja sanoo: ”Kukapa muu minulla olisi taivaassa! Ja kun sinä olet omani, en mistään maan päällä huoli. Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyisivätkin, on Jumalani kuitenkin sydämeni kallio ja osani iankaikkisesti” (Ps. 73:25-26).
   
                           
Paimen ja lammas. Helsinki 5. p. 1929. Kieliasua varovaisesti muokattu.


Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus