Muute lehdet: RAAMATULLA LYÖNTI VOI JOSKUS ESTÄÄ SUUREMMAN ONNETTOMUUDEN

Jukka Thurén

Niinpä Luther toteaa pappien velvollisuudeksi pyydettäessä siunata morsiuspari, rukoilla sen puolesta ja vihkiäkin se. "Yksinkertaisille papeille" hän on sitä varten laatinut ohjeen. Varsinaisen vihkimisen jälkeen "pappi lukee sulhasta ja morsianta koskevaa Jumalan sanaa", jota löytyy varsinkin Raamatun alusta ja Paavalin kirjeestä. Puolisoita "lohduttakoon sen tietäminen ja uskominen, että avioelämänne on Jumalalle mieluista ja hänen siunaamaansa." Lopuksi pappi rukoilkoon näin: "Herra Jumala, sinä joka olet luonut miehen ja naisen ja säätänyt, että heidän on solmittava avioliitto, sinä joka siunaat heitä antamalla kohdun hedelmää ja annat avioliiton kuvata rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen ja kirkon, hänen morsiamensa, välisen rakkauden salaisuutta, me rukoilemme sinua, että pohjattomassa hyvyydessäsi estäisit tämän luomuksesi, säädöksesi ja siunauksesi vääristymästä ja turmeltumasta ja että armossasi varjelisit sen keskuudessamme Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta." (Tunnustuskirjat 1992, s. 318–320.)

Tähän tapaan kirkkomme onkin tähän asti laatinut vihki- ja siunauskaavat. Raamatusta on löytynyt paljon muitakin tekstejä, jotka todistavat, että Jumala todella siunaa miehen ja naisen välisen liiton, ja antavat ohjeita puolisoille. Mutta mistä löytyisi selvästi "sukupuolineutraalia avioliittoa" koskevia sanoja?

Ns. "homoliittoa" Raamattu ei lainkaan siunaa. Sellaiseen pyrkivälle parille kuuluisi lukea Room. 1:24–27. Apostoli näkee sellaiset suhteet rangaistukseksi siitä perussynnistä, että ihmiset eivät ole kunnioittaneet Jumalaa. Jae 32 ulottaa Jumalan ankaran tuomion niihinkin, jopa erityisesti niihin, "jotka osoittavat hyväksymistään, kun muut käyttäytyvät" tuolla apostolin inhoten kuvaamalla tavalla.

Toinen kuvittelemaamme "siunauskaavaan" kuuluva kohta olisi 1. Kor. 6:9–11. Kaikkien kastettujen kuuluu tietää, että "miesten kanssa makaavat miehet" ovat yksi ryhmä niitä väärintekijöitä, jotka eivät peri eli saa omakseen Jumalan valtakuntaa.

Alkutekstissä tuota ilmausta vastaa kaksi sanaa, jotka tarkoittavat miestenvälisen seksisuhteen kumpaakin osapuolta. Suomalainen ja ruotsalainen käännös tulkitsevat ne yhdessä, toteavasti, ko. miehiä leimaamatta, kun taas esim. NEB käänsi "guilty… of sexual perverts". 1. Tim. 1:9–10:n luettelo sijoittaa "miesten kanssa makaavat miehet" kovaan seuraan, isän- ja äidinmurhaajien ja ihmisten sieppaajien väliin.

Nämä Raamatun kohdat jos mitkään koskevat siis homoseksuaalista parisuhdetta, ja ne olisi vihkipapin siis luettava. Tilanteeseen paremmin osuvia ei Raamatusta hevin löydy. Mutta näitä lukemalla kirkon pappi ei millään voi vakuuttaa siunausta pyytäville, että heidänkin avioelämänsä on Jumalan siunaamaa. Päinvastoin, kirkon olisi tänä aikana rukoiltava Lutherin kanssa entistä vakavammin, että Jumala yhä vielä varjelisi avioliittoa koskevaa säädöstään vääristymästä ja turmeltumasta, sillä sellaista ihmiset nyt suunnittelevat.

Paavalin ja Antiokian piispan Ignatioksen (erään "apostolisen isän") kirjeissä on toki muitakin luetteloja sellaisista, "jotka eivät peri Jumalan valtakuntaa". "Miesten kanssa makaavat miehet" on siis vain yksi perinnön ryhmä perinnön menettäjiä. Kastetuille on alusta alkaen vakuutettu, että heistä on nyt tullut pyhien kansaa, Valtakunnan perillisiä. Siksi heidät on velvoitettu luopumaan pakanallisista elämäntavoistaan. Toisinaan varoituksista oli jo silloin aihetta muistuttaa seurakuntalaisia.

Yhä vielä on apostolisen kirkon pappisvirkaan vihityn velvollisuus tähdentää milloin mitäkin valtakunnan perimisen esteistä. Kukaan kirkon jäsen ei saa yllättyä silloin, kun huomataan, että apostolin varoitukset eivät olleetkaan vanhentuneet. Mutta sellainen kirkkokunta, joka pyyhkii opetuksestaan pois apostolin sanat, ei saisi enää tunnustaa kuuluvansa yhteen, yleiseen ja apostoliseen kirkkoon.

Olen jo kuulevinani jonkun taas kerran loukkaantuneena valittavan, että hänen ihmisarvoaan on loukattu. Joku toinen, kenties piispakin, kieltänee jälleen lyömästä ihmisiä Raamatulla päähän.

Mieleeni tulee kuitenkin Vänrikki Stoolin kuvaus tilanteesta, missä myös oli kyseessä elämä tai kuolema, sillä kertaa ainoastaan tämä ajallinen. Majuri von Konow kellahti nurin korpraali Braskin "tuustista". Hän suuttui tietenkin hirmuisesti, olihan hänen upseerinarvoaan syvästi loukattu. Pian hän kuitenkin leppyi, kun huomasi, että tuusti oli viime hetkessä siirtänyt hänen päänsä pensasvenäläisen ampuman luodin tieltä. Joskus Raamatulla täytyy lyödä, lujemminkin kuin minä nyt osaan.

TT, professori, emeritus,

Åbo Academi

Sanansaattaja 4.11.2010