|
Kirkolliskokouksen 12.11.2010 tekemää historiallista päätöstä
antaa piispainkokoukselle tehtäväksi laatia rukous parisuhteensa
rekisteröineiden puolesta on ehditty luonnehtia reaalipoliittisena ja
kirkon yhteyttä varjelevana kompromissina. Yhtäältä rukous
homoparien kanssa ja puolesta on kirkon tunnustus ja kädenojennus seksuaalivähemmistölle.
Toisaalta kieltäytyminen siunauskaavan tekemisestä tässä
vaiheessa alleviivasi kristillisestä avioliittokäsityksestä
huolestuneille sitä, ettei se ole avioliittoon verrattava toimitus.
Piispat vetosivatkin sekä siunausta vaativille että rukouksenkin
jyrkästi torjuville halua nöyrästi tulla vastaan ja vaalia
haurasta yhteyttä. Näin monet näkivät konsensuspäätöksessä
viisautta ja vastuullisuutta. Asetelma on näyttäytynyt siten,
että siunauksen puoltajat ovat rakkaudellisia ja suvaitsevaisia, mutta
vastustajat kovia ja ylimielisiä. Tämä on kuitenkin harhakuvitelma.
Äänin 78-30 hyväksyttyä päätöstä
voi sen sijaan luonnehtia sanalla ylimielinen. Se on ylimielinen monessakin
mielessä:
1. Pyhän Raamatun ilmoitukseen nähden
Kirkkojärjestyksen 1 § mukaan Suomen ev.lut. kirkko tunnustaa
sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään
sanaan. Raamatun opetus homoseksualismin harjoittamisesta on täysin
selvä. Se jyrkästi torjutaan Jumalan tahdon vastaisena ja luonnottomana
(3. Moos. 18:22, 20:13; Tuom. 19:22-25; Room. 1:26-27; 1. Kor. 6:9-10, 1.
Tim. 1:10). On käsittämätöntä ylimielisyyttä
ohittaa Raamatun selvät kohdat. Eihän tällöin sivuuteta
ja vaienneta vain apostolien ja profeettojen ääntä vaan kolmiyhteisen
Jumalan ääni.
2. Kirkon historian todistukseen nähden
Piispainkokouksen kannanotot homoseksuaalisuuden harjoittamisesta on kirkossamme
torjuttu selkeästi. Piispojen kannanotot ovat olleet yksiselitteiset.
"Raamattu ei suotta puhu tästä synnistä varoittavin sanoin.
Homoseksuaalisuuden lisääntyminen on aina ollut ilmauksena aikakauden
siveellisestä rappeutumisesta." (Ajankohtainen asia, 1966). "Kristinuskon
historiassa homoseksuaalisuuteen on suhtauduttu kielteisesti. Kirkon kielteisen
asennoitumisen pohjimmaiset juuret ovat Raamatussa, jossa homoseksuaalinen
käyttäytyminen selkeästi torjutaan. Homoseksuaalista käyttäytymistä
pidetään Raamatussa sekä luonnottomana että ennen kaikkea
osana pakanuutta." (Kasvamaan yhdessä, 1984, vahvistettu 1993).
Nämä todistukset ovat muutaman vuosikymmenen takaa. Puhumattakaan
kirkon tuhatvuotisesta valtavasta todistuksen äänestä! Mistä
tuli se valo niille 78 edustajalle, että he asettuivat, ei vain Suomen
ev. lut. kirkon, vaan koko kirkon historian yksimielistä todistusta
vastaan? Ovatko kaikki menneet sukupolvet todella olleet kirkossamme lähimmäisenrakkaudesta
ja kaikkien ihmisten ihmisarvosta piittaamattomia?
3. Kirkon järjestysmuotoon nähden
Jos ja kun kerran kirkon päätösten tulee perustua Jumalan
sanaan, niin kirkko-oikeudellisestikin kirkolliskokous ylitti valtuutuksensa.
Ei Jumalan sanan totuuksista voi äänestää. Niihin tunnustaudutaan
tai ne hylätään. Arkkipiispan ja puhemiesneuvoston päätös,
että ponsi voitiin hyväksyä yksinkertaisella äänten
enemmistöllä ilman ¾ määräenemmistöä,
koska se ei muuttaisi kirkon oppia, on täysin kestämätön.
Naispappeutta läpi ajettaessa kirkolliskokouksessa esitettiin ajatus,
että koska kirkkolaissa ei erikseen mainittu, että vihittävien
täytyy olla miehiä, voitaisiin vaikea asia ratkaista alkamalla
vain vihkiä naisia ilman määräenemmistöpäätöstä.
Tämä lakitekninen oikopolku torjuttiin, koska pitkä vallitseva
käytäntö edusti laillisuutta, vaikka sitä ei olisikaan
itsestäänselvyytenä kirjoitettu kirkkolakiin. Tarvittiin ¾
määräenemmistö. Perustellusti voidaan sanoa, että
Suomen ev. lut. kirkossa homoseksuaalisuuden harjoittamista on pidetty syntinä.
Kun kirkko päätti, että rekisteröityjen homoparien puolesta
ja kanssa voi rukoilla kirkkotilassa, yhteisöllisesti ja heidät
Herran siunauksella siunata, niin se samalla hyväksyy tämän
yhdeksi kristilliseksi tavaksi elää parisuhteessa. Onhan aivan
oikein 12.11. ehditty nimetä päiväksi, jolloin homoseksuaalisuuden
harjoittaminen lakkasi olemasta syntiä Suomen ev.lut. kirkossa. Jos
päätös ei ollut kirkon uskoa ja oppia koskeva, niin mikä
sitten. Ylimielisyyden henki on aina myös laittomuuden henki!
4. Ekumeenisesti nähden
Suomen ev. lut kirkko ei ole mikään erillinen saareke luterilaisessa
maailmassa eikä kristikunnassa laajemmin. Suomen ev.lut. kirkko astui
eristäytymisen ja lahkoutumisen tielle, kun se vastoin kristikunnan
suurta yksimielisyyttä hyväksyi homoseksuaalisen elämänmuodon.
Eikö ole aika suurta ylimielisyyttä ajatella, että Suomen
ev. lut kirkko edustaisi sitä ekumeenisen liikkeen pientä etujoukkoa,
joka osoittaa muille uuden ja oikean tavan ilmaista kirkossa ihmisarvoa ja
lähimmäisenrakkautta. Eikö homoseksuaalisten suhteiden hyväksyneiden
Ruotsin kirkon ja muutaman muun länsimaisen kirkon esimerkki kerro toista,
hengellisen identiteetin liukenemisen ja jäsenkadon surullista kieltä?
5. Kirkon jäsenkuntaan nähden
Kirkon jäsenellä on oikeus odottaa ja saada kirkon tunnustuksen
mukaista opetusta. Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen mukaiset päätökset
eivät ole kirkolliskokoukselta jokin hyväntahdon ele. Nyt tehty
päätös on petos kirkon uskoon sitoutuneita jäseniä
kohtaan. Heidät on ylimielisesti sivuutettu. Ensinnäkin heidät
on hengellisesti jätetty raamatullisen ihmis- ja avioliittokäsityksen
kanssa muukalaisiksi omassa kirkossaan. Toiseksi piispojen selvitys kirkolliskokouksen
päätöksestä on ylimielinen, koska se aliarvioi maallikkojen
ymmärrystä hengellisistä asioista. Piispojen sanakikkailu
rukouksen ja siunauksen merkityksen suurella eroavaisuudella loukkaa niin
homoliittojen kirkollista hyväksymistä ajavia kuin sitä vastustavia.
Kolmanneksi on naiivia ajatella, etteikö tehdyllä päätöksellä
olisi seurauksia kirkon yhtenäisyydelle. Monet kirkon uskoon sitoutuneet
ja kirkon puolesta paljon rukoilleet eroavat sen jäsenyydestä.
Joka tapauksessa itsenäisten jumalanpalvelusseurakuntien syntyminen
kirkon valtarakenteiden ulkopuolelle kiihtyy entisestään.
6. Homoseksuaalisten kiusausten kanssa kilvoitteleviin nähden
Miten kirkolliskokouksen päätös huomioi ne monet homoseksuaalisten
taipumustensa kanssa kamppailevat kristityt, jotka kilvoitellen haluavat
seurata Jumalan sanaa? Minkä viestin se lähetti niille, jotka rukoillen
pyytävät Jumalalta voimaa pidättyvyyteen? Eikö päätöksen
viesti ole ylimielisyydessään selvä: Kilvoittelusi on turhaa,
toteuta vastuullisesti parisuhteessa haluasi, niin kyllä kirkko hyväksyy
sen ja rukoilee puolestasi.
7. Parisuhteensa rekisteröineiden ja sille rukousta pyytäviin
nähden
Eikö näille kirkolliskokous kuitenkin juuri halunnut antaa
nöyrästi tukensa? Valitettavasti juuri parisuhteensa rekisteröineille
ja sille rukousta pyytäviin nähden oltiin kaikista ylimielisimpiä
ja rakkaudettomimpia. Heille kirkolliskokous lupasi sellaista, mitä
sillä ei ole valta antaa: Jumalan sanasta nousevaa rukousta, jonka Jumala
mielellään kuulee. Eihän rukous ole vain jotakin huulten liikuttelua
ja hyvien toiveiden sanoittamista. Se on Jumalan lahja. Hänen sanansa
lupauksiin saamme tarttua ja niiden perusteella Jeesuksen nimessä, Pyhässä
Hengessä anoa ja pyytää. Kun Jumalan sana ei tunnusta
homoseksuaalista suhdetta, niin ei sellaisen parisuhteen puolesta lausuttua
rukoustakaan Jumala kuule. Päinvastoin, joka rukoilee sen puolesta,
rikkoo Jumalan II käskyä vastaan: Älä turhaan lausu
Herran, sinun Jumalasi nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta
sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu. Ylimielisintä
ja rakkaudettominta rukouksia laativien ja käyttävien piispojen
ja pastoreiden toiminnassa on se, että II käskyn
vastaisesti rukoilevat pettävät Jumalan nimen avulla rekisteröidyssä
parisuhteessa eläviä. Sen sijaan, että kutsuisivat heitä
hylkäämään Jumalan tahdon vastaisen elämänsä,
uskomaan Kristuksen nimessä kaikki syntinsä anteeksi ja rukoilemaan
Pyhän Hengen uudistavaa läsnäoloa heidän elämäänsä,
he Jumalan nimessä jättävät nämä ihmiset petolliseen
väärään rauhaan. Se on hengellistä julmuutta, josta
lähimmäisenrakkaus ja toisen ihmisen kunnioitus on kaukana.
Juhana Pohjola
Suomen Luther-säätiön dekaani
|