JUMALA ON IHMEELLINEN PYHISSÄÄN


Martti Luther
 Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus

 Concordia 4/2010


”Ja Nooa oli peltomies ja ensimmäinen, joka istutti viinitarhan. Mutta kun hän joi viiniä, niin hän juopui ja makasi alasti majassansa. Ja Haam, Kanaanin isä, näki isänsä hävyn ja kertoi siitä molemmille veljillensä ulkona.” (1. Moos. 9:20–22)


Kun nyt näemme, että pyhät ihmiset lankeavat, ei meidän pidä loukkaantua, vielä vähemmän ylpistyä toisten heikkoudesta ja iloita siitä, että muka olemme vahvempia, viisaampia ja pyhempiä. Pikemminkin meidän tulee sietää, peittää, myös kaunistella ja puolustaa, mikäli mahdollista ajatellen, että sellaiset hairahdukset, joihin joku toinen on joutunut, itse joudumme huomispäivänä kokemaan. Olemmehan yhtä ja samaa joukkoa ja kaikki yhdestä lihasta syntyneet. Opetelkaamme siis Paavalin sääntöä: ”Joka seisoo, katsokoon, ettei lankea” (1. Kor. 10:12).

Tällä silmällä nuo kaksi muuta veljestä katselivat juopunutta isäänsä. Heidän ajatuksensa oli tämä: Isämme on tosin langennut, mutta Jumala on ihmeellinen pyhissään. Hän antaa heidän toisinaan langeta meille lohdutukseksi, ettemme menettäisi toivoa, jos vastaava heikkous meille sattuu. Heidän viisauttaan sopii meidänkin seurata. Eivät nimittäin toisten tekemät synnit oikeuta meitä tuomitsemaan heitä. ”Oman Herransa edessä he seisovat tai kaatuvat” (Room. 14:4). Jos sitten toisten sortuminen on meille mieleen – onhan kyllä todella monia asioita, joita ei pidä puolustella eikä voikaan – varokaamme silti sitä tarkemmin, ettei itsellemme tapahdu mitään tällaista, mutta älkäämme tuomitko ylpeästi ja rohkeasti. Tässähän on perisynnin vika, että tahdomme olla viisaita yli kohtuuden ja kalastelemme oikeamielisyyden kiitosta toisten erheistä.

Martti Luther, Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 8–17, s. 72. Suomen Luther-säätiö. Hämeenlinna 2004.


Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus