JEFTAN TYTÄR

Frans Kärki, Pastori

Joosuan kuoleman jälkeen Israelin lapset hylkäsivät Herran, tekivät pahaa ja palvelivat pakanain jumalia. Siitä Herran viha syttyi Israeliin, ja hän antoi heidät viholliskansojen käsiin. Mutta kun kansa nöyrtyi ja ahdistuksissaan kääntyi Herran puoleen, herätti Jumala heille tuomareita, jotka vapauttivat maan sortajista ja hallitsivat kansaa Herran pelossa. Heidän kuoltuaan kansa lankesi taas synnin teille. Niin tapahtui tuomari Jairinkin kuoleman jälkeen. Silloin Herra jätti kansansa ammonilaisten käsiin, jotka 18 vuotta olivat Israelin ikeenä. Kun Israel sitten tunnusti syntinsä Herralle ja luopui pahuudestaan, armahti Jumala heitä käyttäen välikappaleena Jeftaa.

Jeftasta Raamattu kertoo: "Gileadilainen Jefta oli sotaurho, mutta hän oli porton poika; Jeftan isä oli Gilead. Mutta Gileadin vaimo synnytti hänelle poikia, ja kun tämän vaimon pojat kasvoivat suuriksi, niin he karkottivat Jeftan ja sanoivat hänelle: ’Et sinä saa perintöosaa meidän isämme talossa, sillä sinä olet toisen naisen poika’. Niin Jefta lähti pakoon veljiänsä ja asettui Toobin maahan. Ja Jeftan luo kerääntyi tyhjäntoimittajia, ja ne retkeilivät yhdessä hänen kanssaan. Jonkun ajan kuluttua ammonilaiset aloittivat sodan Israelia vastaan." (Tuom. 11:1–4)

Synti tuo aina ikävät seuraukset mukanaan. "Murhe ja vaiva kunkin ihmisen päälle, joka pahaa tekee." Sen sai Gileadkin tuskalla tuntea. Hän oli kuitenkin sikäli kunnon mies, että otti porttonaisen pojan lapsekseen luoksensa, vaikkei voinutkaan hänen äitiään ottaa. Hurskaallekin sattuu erehdyksiä, mutta he tunnustavat ne ja haluavat niitä välttää.

Eripuraisuuden ja riitojen aiheuttajana oli Jeftakin isänsä talossa, ja hänet ajettiin isän kuoleman jälkeen perinnöttömänä pois kotoaan. Silloin hän pakeni Toobin maalle, joka on Arabian erämaassa lähellä Ammonin rajoja. Hänen luoksensa kokoontui joutilaita, rohkeita miehiä, jotka retkeilivät hänen kanssaan. Sitten hän kävi sissisotaan viholliskansoja vastaan ja oli niiden kauhuna. Näin hän tuli kuuluisaksi, kuten myöhemmin Daavidkin pakolaisena ollessaan.

Kun nyt ammonilaiset aloittivat sodan Israelia vastaan, lähtivät Gileadin vanhimmat noutamaan Jeftaa Toobin maasta. Ja he sanoivat Jeftalle: "Tule ja rupea meidän päälliköksemme, sotiaksemme ammonilaisia vastaan."

Mutta Jefta soimasi heitä: "Ettekö te vihanneet minua ja karkottaneet minut isäni talosta? Kukaan teistä ei ole välittänyt minun oikeudestani. Niin kuin kulkurikoira piti minun paeta pois. Minkä tähden tulette minun luokseni nyt, kun teillä on hätä? Jos minä mittaisin teille samalla mitalla enkä auttaisi teitä, ette voisi vääryydestä valittaa." Silloin kansan vanhimmat selittivät, että he täydellä luottamuksella ovat tulleet hänen luoksensa pyytämään häntä sotapäällikökseen ja päämiehekseen. Jefta vastasi heille: "Jos te viette minut takaisin, taistelemaan ammonilaisia vastaan, ja Herra antaa heidät minun valtaani, niin minä rupean teidän päämieheksenne." Tästä näemme, että Jefta, vaikka olikin miehekäs mies, ei luottanut itseensä, vaan Herraan, kuten Daavidkin teki. Saadakseen järjestyksen aikaan, tahtoi Jefta saada vanhimmilta vakuutuksen johtoasemastaan. Vanhimmat vannoivat lupauksensa. Näin tuli Jeftasta Israelin tuomari. Silloin Jefta kokosi miehensä ja varustuksensa ja lähti kotimaahansa.

Saatuaan hallitusvallan Jefta tahtoi ratkaista valtiolliset riidat sovinnolla. Sitä varten hän lähetti sanansaattajat Ammonin kuninkaan luo sanoen: "Mitä sinulla on minun kanssani tekemistä, kun tulet minun maatani vastaan sotimaan?" Ammonilaisten kuningas vastasi: "Ottihan Israel tullessaan Egyptistä minun maani Arnonista Jabbokiin ja Jordaniin asti; anna se nyt hyvällä takaisin." Silloin Jefta lähetti uudet sanansaattajat ja selitti, että Israel ei ole ottanut Ammonin lapsilta mitään. Mutta kun amorilaisten kuningas Siihon rupesi aiheettomasti sotimaan Israelia vastaan, antoi Herra Israelille voiton, ja Israel valloitti koko Siihonin maan. Koska Siihonille kuului Arnon, Jabbokin ja Jordanin välinen alue, joutui se siis Israelille. "Näin siis Herra, Israelin Jumala, karkotti amorilaiset kansansa Israelin tieltä. Ja nyt sinä ottaisit omaksesi heidän maansa. Eikö ole näin: minkä sinun jumalasi Kemos antaa sinun omaksesi, sen sinä otat omaksesi; ja kenet hyvänsä Herra, meidän Jumalamme, karkottaa meidän tieltämme, sen maan me otamme omaksemme?" Näin Jefta sanoi Ammonin kuninkaalle. Ja hän muistutti vielä, kuinka Israel on 300 vuotta pitänyt riidanalaista maata hallussaan, eikä kukaan ole rohjennut sitä itselleen vaatia. "Minä en ole rikkonut sinua vastaan, mutta sinä teet pahasti minua kohtaan, kun ryhdyt sotimaan minua vastaan. Herra, joka on tuomari, tuomitkoon tänä päivänä israelilaisten ja ammonilaisten välillä."

Kaikesta tästä näkyy, että Jefta tunsi Jumalan voiman ja hänen ihmeellisen johdatuksensa. Hän ei ollut unohtanut Mooseksen kirjoituksia, vaikka hänen oli täytynyt elää kauan kansastaan erotettuna ja käydä yksin sotaa viholliskansoja vastaan.

Kun Ammonin kuningas ei mitään välittänyt Jeftan sanoista, tuli Herran Henki Jeftaan, ja hän kulki Manassen läpi ja edelleen Gileadin Mispeen, ja Gileadin Mispestä hän lähti ammonilaisia vastaan.

Siinä hirveässä taistelussa, mikä silloin alkoi, näytti voiton saaminen varmaan mahdottomalta. Israelin elämä ja kuolema häilyi miekan terällä. Silloin Jefta teki lupauksen Herralle ja sanoi: "Jos sinä annat ammonilaiset minun käsiini, niin tulkoon kuka tulkoonkin minua vastaan taloni ovesta, kun minä voittajana palaan ammonilaisten luota, hän on oleva Herran, ja minä uhraan hänet polttouhriksi." Varmaan Jefta oli murheissaan ajatellut tähän tapaan: "Minä olen kelvoton kaikkeen ja syntinen. Mutta minulla on yksi tytär, joka ihmissilmin katsoen on jaloin kaikista, mitä tiedän, ja rakkain, mitä omistan. Hänet minä annan sinulle, oi Jumala, polttouhriksi, jos voiton saaneena kohtaan hänet huoneeni ovella. Vapahda kurja kansasi ja ota oma tyttäreni…" On kuin Jeftan mieleen olisi väläyksessä muistunut kaikki se rauhaisa ja hurskas onni, mitä hän oli saanut nauttia kodissaan tyttärensä kanssa. Hänen vaimonsa oli varmaankin varhain kuollut erämaan vaivoissa. Hänen rakastettava, jalo ja hurskas tyttärensä oli hänelle silloin sitäkin kalliimpi.

Luvattuaan Herralle kalleimman kaikista, mitä hän omisti, täytti rohkeus ja voiton varmuus jälleen Jeftan sydämen. Hänellä oli suuri tehtävä suoritettavana. Ukkosen tavoin kajahteli hänen sotahuutonsa: "Herran ja Jeftan miekka."

Jeftan joukot järjestyvät. "Herran ja Jeftan miekka", kajahtaa uudestaan. Ensimmäiset rivit törmäävät vastakkain. Syntyy hirveä hämminki. Mutta valiojoukkonsa etunenässä Jefta siitä selviytyy. Taas kuuluu huuto: "Herran ja Jeftan miekka!" Ammonilaiset joutuvat hillittömään pakokauhuun. Kamelit pakenevat, hevoset pakenevat. Niin kuin Gideonin päivinä niin nytkin valtasi hämmästys vihollisen. Jefta valloitti yhteen mittaan 20 kaupunkia aina Minnitiin asti. Ammonilaiset kärsivät suuria tappioita. Vihollisen röyhkeys ja voima oli murrettu.

Kun voitto oli saatu, palasi Jefta kiireisesti kotiinsa. Ei saaliinjako enempää kuin kunniaparaatikaan voinut häntä enää pidättää. Mutta kun Jefta sitten tuli kotiinsa Mispaan, niin katso, hänen tyttärensä tuli ulos häntä vastaan vaskirumpua lyöden ja karkeloiden. Kuten Daavidia ja kuningas Saulia vastaan tuli joukko Israelin naisia laulaen ja soittaen, samoin Jeftankin tytär seurueensa kanssa riensi iloissaan isäänsä vastaan. Nähdessään tyttärensä Jefta repäisi vaatteensa ja sanoi: "Voi, tyttäreni, nyt sinä masennat minut maahan, nyt sinä syökset minut onnettomuuteen! Sillä minä avasin suuni Herralle enkä voi sanaani peruuttaa."

Mutta tytär vastasi: "Isäni, jos sinä avasit suusi Herralle, niin tee minulle, niin kuin suusi on puhunut, koska Herra on antanut sinun kostaa vihollisillesi, ammonilaisille. Ole sanasi mittainen mies. Sillä kuka panee sanallesi ja käskyillesi arvoa, ellet itse kunnioita etkä tottele omia lupauksiasi. Jefta täyttäköön työnsä ja aikeensa. Jeftan tytär kuolkoon kansan uhrina ja Israel eläköön Jumalan kansana."

Yhden ainoan pyynnön Jeftan tytär kuitenkin esitti isällensä. Hän sanoi: "Myönnettäköön minulle kuitenkin tämä: jätä minut vapauteeni kahdeksi kuukaudeksi, että minä yhdessä ystävättärieni kanssa menen vuorille itkemään neitsyyttäni." Jefta täytti tyttärensä pyynnön. Tämä lähti toisten nuorten naisten kanssa vuorille ja itki siellä neitsyyttänsä. Mutta kahden kuukauden kuluttua hän palasi isänsä luo, ja tämä pani täytäntöön lupauksensa, jonka oli tehnyt.

Jefta teki alttarin, nosti tyttärensä sen päälle, vuodatti hänen verensä ja poltti sitten kaiken polttouhrina Herralle. Näin täytti Jefta hirmuisen lupauksensa, vaikka Jumala oli kieltänyt kaiken viattoman veren vuodattamisen ja vaikka sellaiset uhrit olivat Herralle kauhistus.

Tapaus järkytti mieliä suuresti. Raamattu kertoo, että tuli tavaksi Israelissa, että Israelin tyttäret joka vuosi menivät lauluin ylistämään gileadialaisen Jeftan tytärtä – neljän päivän ajaksi joka vuosi. Mutta varmaan silloin myös huomattiin, että Israelin kansan hallitsijaksi oli tullut ankara ja jäykkä mies, jonka kanssa ei ollut leikittelemistä. Mutta siitä huolimatta rohkenivat efraimilaiset tehdä kapinan, joka kovalla tylyydellä kukistettiin.

Jumala oli aikaisemmin samalla tavalla koetellut Aabrahamin uskoa, kun hän käski häntä uhraamaan ainoan, rakkaan poikansa Moorian vuorella. Jo oli alttari tehtynä, halot sille ladottuna, tuli valmiina ja poika sidottuna. Mutta Aabraham päätti, että Jumala on voimallinen kuolleistakin herättämään ja sen tähden hän saikin poikansa tämän vertauskuvana takaisin (Hepr. 11:19). Aabraham ojensi kätensä ja tarttui veitseen teurastaakseen poikansa. Mutta "silloin Herran enkeli huusi hänelle taivaasta sanoen: ’Aabraham, Aabraham!’ Hän vastasi: ’Tässä olen’. Niin hän sanoi: ’Älä satuta kättäsi poikaan äläkä tee hänelle mitään, sillä nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et kieltänyt minulta ainokaista poikaasi’. Niin Aabraham nosti silmänsä ja huomasi takanansa oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Ja Aabraham meni, otti oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta. Ja Aabraham pani sen paikan nimeksi ’Herra näkee’." (1. Moos. 22:11–14)

Näin Aabraham säästyi vaikeasta tehtävästään. Mutta Jeftalle ei ilmestynyt mitään enkeliä, vaan hän sai järkyttävästi täyttää lupauksensa.

Raamatun pilkkaajat pitävät tätä tekoa kaikkein selvimpänä todistuksena siitä, että Raamattu on kauhea kirja ja Jumala on hirmuinen Jumala. Jotkut Raamatun arvostelijat selittävät tämän niin, että Jeftan teko oli pakanallisen tavan matkimista. Jos se tosiaankin tapahtui sen tähden, se on mitä pahimpia kompastuskiviä Raamatussa.