PÄÄKIRJOITUS  Concordia 5/2009

"Korkein ei kuitenkaan asu käsillä tehdyissä huoneissa; sillä näin sanoo profeetta: ’Taivas on minun valtaistuimeni ja maa minun jalkojeni astinlauta; minkä kaltaisen huoneen te minulle rakentaisitte, sanoo Herra, tai mikä paikka olisi minun leposijani? Eikö minun käteni ole tätä kaikkea tehnyt?’" (Ap. t. 7:48-50)

Kristityt kokoontuvat mielellään kirkkoon, Herralle pyhitettyyn huoneeseen. Kristikunnan alkuaikoina tämä ei ollut mahdollista. Uudessa testamentissa kerrotaan siitä, että varhaiset kristityt kokoontuivat kodeissa. Efesoksessa olleessaan apostoli Paavali piti opetusta Tyrannoksen koulussa sen jälkeen, kun häntä alettiin vastustaa ja herjata synagoogassa.

On hyvä pitää mielessä marttyyri Stefanoksen sanat, että Korkein ei asu käsillä tehdyissä huoneissa. Vaikka arvostamme kirkkorakennuksia, vielä verrattomasti tärkeämpää on puhdas Jumalan sana ja Kristuksen asetuksen mukaan toimitetut sakramentit. Jos kirkkojen ovet sulkeutuvat meiltä, ei vielä ole mitään menetetty, koska kaikki riippuu Jumalan sanasta. Tähän voi soveltaa sitä, mitä Paavali lausuu: "Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan; sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella." (1. Tim. 4:4-5)

Kannattaa myös muistaa Lutherin sanoja: "Oletan, että ollaan selvillä siitä, että Herran huoneeksi nimitetään paikkaa, jossa hän asuu, jossa hänen Sanaansa viljellään, tapahtuipa se sitten pellolla, kirkossa taikka merellä. Ja päinvastoin, missä ei hänen Sanansa ole, siellä hän ei asu eikä hänellä ole siinä huonetta, vaan siinä asuu paholainen, vaikkapa se olisi kaikkien piispojen siunaama kultainen kirkko." (Teoksesta: Ole turvallisella mielin)

Piispakysymys on meillä hyvin ajankohtainen kysymys. Raamatussa on kohtia, joissa puhutaan seurakunnan kaitsijalle (UT 1548, Kirkkoraamattu 1642 ja Biblia kääntää sanan kaitsija piispaksi) asetettavista vaatimuksista: "Sillä seurakunnan kaitsijan on, niin kuin Jumalan huoneenhaltijan tulee, oltava nuhteeton, ei itserakas, ei pikavihainen, ei juomari, ei tappelija, ei häpeällisen voiton pyytäjä, vaan vieraanvarainen, hyvää rakastava, maltillinen, oikeamielinen, pyhä, itsensähillitseväinen; hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet." (Tiit. 1:7-9)

Kaksi huomautusta tekstiin liittyen. Ensiksi, kirjeessään Tiitukselle Paavali käyttää sanoja vanhin ja kaitsija vaihtoehtoisina käsitteinä. Muun muassa tämän perusteella luterilaisen tunnustuksen mukaan "piispan ja presbyteerin eli kirkkoherran arvot eroavat toisistaan ainoastaan inhimillisen arvovallan nojalla." "Oikeus vihkiä virkaan on ainoa, myöhemmin syntynyt ero; säädettiin näet, että yksi piispa vihkii viranhaltijat useihin seurakuntiin."

Apostoli asettaa piispoille monia vaatimuksia. Viimeinen hänen mainitsemistaan asioista tähdentää sitä, että piispan tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa. Pyhään Raamattuun uskova ja tätä uskoa tunnustava piispa on suuriarvoinen lahja seurakunnalle. Vain sellainen piispa kykenee virkansa oikein hoitamaan, ruokkimaan Kristuksen lampaita ja taistelemaan raatelevia susia vastaan, sillä hänen voimansa on Jumalan sanassa. Jeesus sanoo: "Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa." (Matt. 9:37-38)