VALENTIN ERNST LÖSCHER
Katsaus hänen elämäänsä ja teoksiinsa IV

Riita Hallen pietismin kanssa

Löscher oli samaan aikaan myös kietoutunut riitaan pietistien kanssa. Tämä oli oikeastaan tapahtunut vastoin hänen tahtoaan. Berliiniläinen rehtori, sittemmin hallelainen teologi, Joachim Lange42 hyökkäsi erittäin kiivaasti Löscherin kimppuun siitä syystä, mitä tämä oli kirjoittanut Unschuldige Nachrichten -lehteen. Silloin Löscher julkaisi aikakauslehdessään sarjan artikkeleja pietismistä ja sen monivivahteisista uskonnollisista käsityksistä. Teos sai nimen Timotheus Verinus, mikä viittasi Löscherin toiveeseen painottaa sekä hurskautta että totuutta.43Teos ilmestyi myöhemmin täydellisempänä laitoksena ja on luultavasti Löscherin tunnetuin teos. Löscher käytti Timotheus Verinusissa historiallista metodiaan ja pyrki tekemään selväksi mystiikan ja pietismin välisen yhteyden. Hän erotti toisistaan konservatiivisen pietismin, jonka edustajien kanssa hän yritti saavuttaa yhteyden, ja kiihkopietismin, jonka hän katsoi olevan liian kaukana, jotta järkevä keskustelu olisi mahdollista.44

Löscher ja Hallen pietistit Francke ja Herrnschmidt kävivät lopulta oppikeskusteluja Merseburgissa.45Tunnettu teologi Buddeus oli myötävaikuttanut siihen, että tämä saattoi tapahtua, mutta yritys oli hedelmätön. Löscher teki hämmästyttävän suuria myönnytyksiä, mutta osapuolet olivat silti teologisesti liian kaukana toisistaan. Hallelaiset teologit pitivät Löscheriä kääntymättömänä ja vaativat tältä täydellistä parannusta. Löscher puolestaan katsoi pietismin uhkaavan uskonpuhdistuksen näkemystä vanhurskauttamisesta, ja hänellä oli paljon huomautettavaa pietistien käsityksiin sanasta ja sakramenteista, kirkosta ja virasta. Löscherin mielestä näissä kysymyksissä oli ensin päästävä opilliseen yksimielisyyteen. Muttei hän silti pitänyt konservatiivista pietismiä harhaoppina, vaan se oli Kirchen-Übel, eräänlainen vamma, joka tosin uhkasi kirkkoa, mutta jonka ei silti välttämättä tarvinnut johtaa kirkon hajoamiseen.46Merseburgin keskusteluissa pietismin edustajat yllättyivät tästä Löscherin lieventyneestä kannasta. Ylipäätään Löscherin pitkälle menevät yritykset saavuttaa yhteys hallelaisten pietistien kanssa johtivat merkittävään jännitteeseen tiukempien puhdasoppisten kanssa, jotka tässä vaiheessa olivat ainoastaan vähemmistö kirkossa.47

Professorina Wittenbergissä

Jo 1707 Löscher kutsuttiin professoriksi Wittenbergiin Deutschmannin seuraajaksi. Menestyksellisen aikakauslehtensä ja monien tieteellisten teostensa sekä, eikä vähiten, poleemisten ja apologeettisten kirjoitustensa johdosta oli 33-vuotias Löscher jo kuuluisa henkilö, joka ylpeyttä tuntien kutsuttiin Lutherin oppituolille. Wittenbergissä hän herätti huomiota epätavallisella nöyryydellään ja hurskaudellaan, sekä valtavalla työkyvyllään. Hän piti päivittäin 7-8 luentoa kaikilta teologian aloilta kaiken tieteellisen ja käytännöllisen työn lisäksi. Mutta tämän kaiken keskellä Löscher kävi läpi kovia henkilökohtaisia koettelemuksia. Löscherin toinen poika kuoli, ja hän joutui vaikeisiin ahdistuksiin. Kriisi johti kuitenkin hengelliseen syvenemiseen, ja Löscher kirjoitti tänä aikana joukon risti- ja lohdutusvirsiä.48

Tähän aikaan piti Kaarle XII hoviaan Altranstädtissä, ja yhtenä päivänä tämä vieraili yllättäen Wittenbergissä. Kuningas ei ollut kiinnostunut ottamaan vastaan tiedekunnan kunnianosoituksia, vaan kävi vain Lutherin haudalla ja piti rukoushetken kirkossa, minä jälkeen hän ratsasti takaisin seurueensa kanssa. On epävarmaa, tapasiko hän Löscherin.49

Wittenbergin opiskelijat pitivät kovasti Löscheristä, ja kun tämä jo vuonna 1709 kutsuttiin Dresdenin ylisuperintendentiksi, oli pettymys suuri. Erityisen vaikea oli ero ystävästä ja työtoverista Wernsdorfista, joka oli promovoitu tohtoriksi yhtaikaa Löscherin kanssa. Nämä kaksi kävivät ahkeraa kirjeenvaihtoa keskenään, ja Wernsdorf säilyi kuolemaansa saakka Löscherin tärkeimpänä tukena teologisessa kamppailussa.50

Muutto Dresdeniin oli suuri ja vaivalloinen hanke. Löscher tilasi suurehkon jokiproomun, joka pystyi kuljettamaan vaunuittain kirjoja ja muuta irtaimistoa. Niin taittui matka ylös Elbeä saksilaiseen Siioniin, barokin pääpaikkaan, saksalaiseen Firenzeen.51

Työtä Dresdenin superintendenttinä kuvataan todella turhauttavaksi. Mutta Löscher kävi työhön käsiksi lannistumattoman energisesti. On vaikeaa ymmärtää, miten yksi ainoa ihminen saattoi saada aikaan kaiken, mitä Löscher teki. Myös aikalaiset pitivät tätä asiaa arvoituksena, kun he huomasivat, miten Löscher julkaisi yhden suurteoksen toisensa perästä kaikkien kuormittavien käytännön toimiensa aikana.52

Useimpina arkipäivinä Löscher istui konsistorissa ainakin aamupäivällä ja usein myös iltapäivällä. Loppupäivä oli yleensä varattu lukuisille vierailuille, koska läheltä ja kaukaa tultiin pyytämään neuvoa ja apua kirkollisissa ja teologisissa asioissa. Sitten piti kirjoittaa joukko kirjeitä ja lausuntoja. Löscherillä oli meneillään monia kirkollisia projekteja, joiden ylläpitävä voima hän oli. Suinkaan vähäisin ei ollut se aika, jonka monet koulut häneltä veivät. Hän perusti myös koulun tuleville papeille. Päivittäin hän piti omassa kodissaan luentoja koulun kandidaateille. Useita saarnoja ja jumalanpalveluksia pidettiin joka viikko. Saarnaamista Löscher ei kuitenkaan pitänyt rasittavana työnä, vaan hän suhtautui siihen lähinnä virkistysmuotona. Ns. viikkosaarnoissa Löscher saarnasi Dresdenin vuosina kaikki Raamatun kirjat peräkkäin läpi. Sunnuntaisten jumalanpalvelusten yhteydessä oli Löscherillä tapana pitää seurakunnalle kirkkohistoriallisia esitelmiä. Samalla laskettiin perustus useille hänen kirkkohistoriallisille teoksilleen.53

Tämän lisäksi Lösherillä oli superintendenttinä valvonnassaan useita seurakuntia, joissa hän vieraili ahkerasti. Hänellä oli Dresdenissä myös oma seurakuntakirkkonsa, Kreuzkirche, siihen liittyvine sielunhoitovelvoitteineen. Katekismusopetusta laajennettiin merkittävästi. Löscher perusti lisäksi joukon köyhäinkouluja. Tämän aikaansaamiseksi Löscher käytti apunaan nuoria teologianopiskelijoita, joille hän näin samalla antoi käytännön teologian koulutusta.54 Löscher toimi myös sen puolesta, että maallikkovanhimmat ja diakonit otettiin käyttöön avustamaan muissa kuin teologisissa tehtävissä. Monet kirkolliset uudistukset tapahtuivat niiden perusajatusten mukaisesti, joita oli niissä hurskaissa toiveissa (pia desideria), joita Löscherkin oli jo varhain tuonut esille. Spener ei ollut suinkaan ollut yksin kirjoittaessaan tämän kaltaisia hurskaita toiveita, vaan ilmiö oli yleinen myöhäispuhdasoppisuudessa. Mutta erona pietismiin pitäytyivät uskonpuhdistusortodoksia ja Löscher tiukasti tunnustuksellisissa rajoissa. Näissä puitteissa esimerkiksi konventikkelit ja maallikkosaarna olivat mahdottomuuksia.55

Kaikesta huolimatta Löscher löysi aikaa kirjoittaa monia teologisia ja tieteellisiä teoksiaan sekä toimittaa aikakauslehteä. Ajankohtaista kirjallisuutta lähetettiin hänelle säännöllisesti merkittävimmistä kirjapainoista, ja Löscherillä oli Roomassa oma asiamies, joka valvoi hänen etujaan.56 Muttei Löscherin elämä ollut vain käytännön toimintaa. Hän omisti aikaa paljon rukoukselle ja hiljaiselle hartaudelle. Hän sovelsi vanhakirkollista perinnettä paastoamalla perjantaisin ja pitämällä aaton yöjumalanpalveluksia suurien juhlien edellä. Virkavelvollisuutensa hän hoiti väsymättä aina kuolemaansa asti. Joka vuosi hän kuitenkin piti viikon lomaa, jolloin hän perheensä kanssa kyläili sukulaisten luona eri puolilla Saksia.

Löscher oli pienikokoinen, ja hänen äänensä oli kirkas ja selkeä. Hän piti kovasti musiikista, ja hänellä oli tapana koota perhe laulamaan ja pitämään hartauksia. Asunto oli tilava, mutta hyvin vanha ja rappeutunut. Vaikka Löscher laati omat piirustuksetkin, häntä ylemmät eivät halunneet ryhtyä mihinkään parannuksiin. Ehkä tämä oli näpäytys teologisessa mielessä jääräpäiselle superintendentille.57

Monet tulivat katsomaan kolikkokokoelmaa ja kirjastoa, Löscherin ylpeyden aihetta. Hänellä oli tapana joka viikko pikkutarkasti siivota kirjat itse ja pitää ne järjestyksessä. Hänen väitetään myös pystyneen suoralta kädeltä sanomaan, oliko tietty kirja kirjastossa, ja kirjan paikan 60 000 niteen joukossa.

Aikalaiset pitivät Löscheriä erittäin merkittävänä saarnaajana, vaikka myöhempinä aikoina tätä on ollut vaikea ymmärtää. Mutta Löscher käytti aikansa tavallista saarnamenetelmää ja sen ylettömän prameaa, oppinutta ja täyteen ahdettua tyyliä. Tässä suhteessa hän ei sanottavasti eronnut aikalaisistaan. Mutta sisällöllisesti oli Löscherin saarna silti selvästi raamatullisesti suunnattua. Joskus häntä on kuitenkin arvosteltu liian suuren tilan uhraamisesta ensimmäiselle uskonkappaleelle muiden kustannuksella.58

Huolimatta terävyydestään pietismiä ja muita kirkollisesti poikkeavia suuntauksia kohtaan Löscher nautti suurta kunnioitusta. Vastustajatkin tunnustivat, että hän henkilökohtaisessa kanssakäymisessään oli poikkeuksellisen rakastettava ihminen.

42 J. Lange (1670−1744) oli Löscherin teologinen päävastustaja vuosina 1701−1722. Kamppailua kuvaavat perusteellisesti erityisesti Engelhardt ja Rotermund. Engelhardt 1856, s. 128ss, 164s, 169−262. Rotermund 1948 ja 1959.

43 Lösherin henkilökohtainen vaalipuhe oli myös Pietas et veritas. Rotermund 1959, s. 10. Vrt. Göransson 1973, s. 241. Artiklat, viisi kappaletta, julkaistiin vuosina 1711−1712.

44 Koko otsikko on Vollständiger Timotheus verinus oder Darlegung der Wahrheit und des Friedens in der bisherigen pietischen Streitigkeiten, Wittenberg 1718−1721. 1 on painettu myös tässä yhteydessä tärkeä kirjeenvaihto Buddeuksen kanssa vuosilta 1715−1716. Rotermund 1959, s. 119. Osa 2 käsittelee ennen kaikkea pietismin historiaa. Greschat 1971, s. 307.

45 Keskusteluja 10−12.5.1719 käsittellään mm. seuraavissa: Engelhardt 1856, s. 246−258, Gaß 1862, s. 34s, Greschat 1971, s. 303−307. Tholuck antaa täydellisenä tärkeän lähteen keskusteluihin, nimittäin Herrnschmidtin perusteellisen keskustelujen selvityksen kirjeessä Löscherille 15.4.1720 varustettuna Löscherin suppeilla marginaalimerkinnöillä. Tholuck 1852, s. 314−382. Tämä asiakirja on painettuna vain Tholuckin mainitussa teoksessa esittää Rotermund 1959, s. 23.

46 Termi Kirchen-Übel pietismin yhteydessä, ks. Tholuck 1852, s. 325, Engelhardt 1856, s. 208s, 250s, Gaß 1862, s. 44, Rotermund 1959, s. 110−113. Niinpä Löscher esim. rukoili pietistien kanssa oppikeskusteluissa. Engelhardt 1856, s. 251. Tällainen yhteinen rukous olisi tuskin ollut mahdollinen tiukemmille puhdasoppisille.

47 Greschat 1971, s. 201s, 281−308. Löscherin kriitikoihin kuului ennen kaikkea Klettwig(Greschat 1971, s. 282). Tiukkoihin puhdasoppisiin kuuluivat esim. Schelwig (Engelhardt 1856, s. 136), Neumeister (Schreyer 1938, s. 89s), Cyprianus (Tholuck 1852, s. 290) ja Edzardus (Kobuch 1988, s. 96).

48 Engelhardt 1856, s. 141−143, Greschat 1971, s. 41.

49 Fryxell mainitsee, että kaikki professorit kutsuttiin, ja että kuninkaan rukous kirkossa tapahtui näiden läsnä ollessa, Fryxell 1902, s. 333. Vierailun ajankohta oli "joskus helmikuussa 1707", ja Löscherin kutsu Wittenbergiin vahvistettiin 26.1.1707. Blanckmeister 1920, s. 28. Sitä, milloin Löscher tarkalleen tuli Wittenbergiin, ei ole pystytty vahvistamaan.

50 Wernsdorf kuoli vuonna 1729. Valitettavasti tämä runsas kirjeenvaihto, joka joskus käsitti useita kirjeitä viikossa, on luultavasti menetetty valtaosaksi. Greschat 1973, s. 43.

51 Blanckmeister, s. 39−41. Rudolf Förster kuvaa barokkiajan Dresdeniä ihastuttavasti kuvin ja sanoin (Förster 1990). Karl Czokin kirja August Väkevästä luo myös elävän kuvan Dresdenistä sellaisena kuin Löscher sen näki (Czok 1988).

52 Engelhardt 1856, s. 151, 156s. Kersten-Thiele kuvaa Löscherin verratonta kirjallisuuden tuntemusta sanoilla "heute fast unfaßlich" (nykyään lähes käsittämätön). Kersten-Thiele 1937, s. 27.

53 Müller antaa yleiskuvan Löscherin intensiivisestä työskentelystä. Müller 1905, 596.

54 Dresdenin aikanaan Löscher vihki jopa 942 pappia. Vihkimykset tapahtuivat Kreuzkirche-kirkossa. Friese 1964, s. 192.

55 Petzold on kyseenalaistanut näkemyksen Löscheristä antipietistinä. Hän korostaa, että Löscherillä oli oma pietistinen käsityksensä, joka rakentui tietoisen puhdasoppiselle perustalle. Petzoldin tyhjentävä paikallishistoriallinen tutkimus Löscheristä koskettelee ennen kaikkea kutsua Dresdeniin ja suhdetta kaupungin pietistisiin konventikkeleihin. Petzold 1971, s. 10.

56 Greschat 1971, s. 184.

57 Tholuck 1852, s. 303s, Blackmeister 1920, s. 254−262.

58 Löscheristä saarnaajana, ks. Engelhardt 1856, s. 158−163. Engelhardt kritisoi Löscherin, ajalle ominaista, saarnatyyliä (s. 159, 161), mutta kuvaa sisältöä sanoilla "evankelisen julistuksen rikas aarre" (s. 158).

Kirjallisuutta

• Franz Blanckmeister, Der Prophet von Kursachsen. Valentin Ernst Löscher und seine Zeit. Dresden 1920.

• August Tholuck, Der Geist der lutherischen Theologen Wittenbergs im Verlaufe des 17. Jahrhunderts, theilweise nach handschriftlichen Quellen. Hamburg-Gotha 1852.