VAMMALAN TAPAHTUMAT VAROITTAVANA ESIMERKKINÄ

Hannu Lehtonen
 Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus

 Concordia 4/2008


Vammalan seurakunta jää historiankirjoihin seurakuntana, jossa kaksi pastoria erotettiin määräajaksi virasta, ensin kappalainen Jari Rankinen ja nyt pastori Markus Malmivaara. Jälkimmäinen tuomittiin hiljattain erotettavaksi virasta kolmeksi kuukaudeksi, koska hän ei ole suostunut yhteistoimintaan naispappien kanssa.

Vammalan seurakunnalla on rikas hengellinen historia. Jumala on siunannut sitä runsaasti evankeliumin aarteilla. Mutta mitä on ajateltava seurakunnan nykyisestä tilanteesta? Miettikäämme seuraavaa Lutherin opetusta, joka antaa vakavaa ajatuksen aihetta muutenkin näinä aikoina!

”Toiseksi apostoli paljastaa armon laiminlyömisen tuottaman vaaran, ja samalla hän varsin varmasti ilmaisee, ettei evankeliumin saarna ole iankaikkista, jatkuvasti kestävää opetusta, vaan on kuin kiitävä sadekuuro, joka menee menojaan: tapaa, minkä tapaa, sivuuttaa, minkä sivuuttaa, mutta takaisin ei tule eikä kohdallensa jää; sitten tulee auringon hehku nuollen sen olemattomiin—. Sen kokemuskin todistaa: millään maailman kulmalla ei evankeliumi ole kirkkaana ja puhtaana säilynyt kauempaa kuin yhden ihmisiän; niin kauan kuin toimivat ne, jotka sen toivat päivänvaloon, se pysyi ja kasvoi, mutta kun he menivät pois, valkeuskin meni menojansa, ja sen kantapäillä seurasivat lahkohenget ja väärät opettajat. Niinpä Mooseskin ennustaa, että israelilaiset pian hänen kuolemansa jälkeen turmeltuvat. Tuomarien Kirja todistaakin niin käyneen: yhtä usein kuin kuoli tuomari, jonka aikana Jumalan sana pääsi hyvään alkuun, yhtä usein he jälleen luopuivat tullen entistäkin häijymmiksi. Jooas-kuningas toimi oikein, niin kauan kuin pappi Jojada eli, mutta sen jälkeen kaikki muuttui. Kristuksen ja apostolien jälkeen maailma täyttyi lahkohengistä ja vääristä opettajista, niin kuin pyhä Paavalikin Apostolien tekojen 20. luvussa (Ap. t. 20:29. jakeessa) ennustaen sanoi: ’Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä’.” (Kirkkopostilla II, s. 197)



Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus