USKO, TIEDE JA RAAMATTU
Tapio Puolimatka

Kustannus Oy Uusi Tie. Helsinki 2007. 550 s.

Tapio Puolimatka toimii kasvatuksen teorian ja tradition professorina Jyväskylän yliopistossa sekä käytännöllisen filosofian dosenttina Helsingin yliopistossa. Puolimatka on väitellyt tohtoriksi käytännöllisestä filosofiasta (1989) ja kasvatusfilosofiasta (1996). Hän on myös mm. opiskellut juutalaista ajattelua Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa.

Puolimatka on tässä kirjassaan ottanut tavoitteekseen arvioida ns. tieteellistä raamatuntutkimusta ja sen käyttämiä menetelmiä. Kirjoittajaa voidaan syystä sanoa rohkeaksi useasta syystä. Hän ei itse ole laajasta koulutuksestaan huolimatta ammattiteologi. Teoksessa käsitelty materiaalimäärä on suuri ja monialainen ja kirjassa ruoditaan harvinaisen syvälle käyvästi tieteen perusteita.

Kirja jakautuu viiteen päälukuun: 1) Johdatus tieteen uskomusjärjestelmiin, 2) Avointen uskontunnustusten aika, 3) Uskontunnustusten salaamisen aika, 4) Tieteen paluu avoimiin uskontunnustuksiin ja 5) Perususkomusten vaikutus tutkimusmenetelmiin. Otan seuraavassa esille joitakin poimintoja teoksesta.

PERUSUSKOMUSTEN SUURI MERKITYS

Puolimatkan keskeinen väite on, että tiede on aina sidoksissa eräisiin perususkomuksiin. Puolimatka sanoo 1700-luvun valistuksen vaikutuksesta tässä suhteessa: "Valistuksen kulttuuri uskoi edustavansa puolueetonta järkeen perustuvaa tutkimusta. Se pyrki salaamaan valistuksen ajan pohjana olevat uskomukset maailmankaikkeuden ja ihmisen alkuperästä, perimmäisestä luonteesta ja todellisuuden yhtenäisyyden perustasta. Se loi myytin tiedemiehestä, joka tutkii todellisuutta pelkästään järkensä varassa, ilman uskonvaraisia ennakko-olettamuksia. Tämä loi keinotekoisen vastakkainasettelun uskon ja tiedon välille ikään kuin tieto olisi riippumaton uskosta." (s. 209). Tämä ajattelumalli saavutti valta-aseman, jota se on pitänyt meidän päiviimme asti. Nykyään kuitenkin tämä ajattelu kyseenalaistetaan lisääntyvässä määrin tieteen filosofiassa. Puolimatka mainitsee teoksessaan huomattavana nimenä mm. Alvin Plantingan. Esimerkiksi lehtien ja netin keskustelupalstoilla esitetään hyvin usein suoraan valituksesta periytyviä ajatuksia itsestäänselvyyksinä. Puolimatka huomauttaa: "On mielenkiintoista, että kritiikitön usko naturalismiin vahvistuu populaarissa keskustelussa, samalla kun naturalismin älyllinen vararikko on yhä ilmeisempää filosofisessa ja tieteellisessä keskustelussa" (s. 516).

KRISTILLINEN SUPRANATURALISMI

Puolimatka puolustaa teoksessaan kristillistä supranaturalismia. "Kristillisen supranaturalismin mukaan Raamattu on Jumalan ilmoitusta. Niinpä se voi välittää ihmiselle Jumalan todellisuuden. Tämän ilmoituksen varassa ihminen voi muodostaa tiedollisesti oikeutettuja uskomuksia." "Vaikka pätevä perususkomus ei rakennu perusteluiden varaan, se ei kuitenkaan ole perusteeton (s. 69)." Puolimatka siteeraa em. Plantingaa, joka sanoo muun muassa: "Raamattu on selkeä: jokainen normaalin älykkyyden ja koulutuksen omaava ihminen voi tiedollisesti oikeutetulla tavalla hyväksyä ja ymmärtää sen pääopetukset luomisesta, syntiinlankeemuksesta, inkarnaatiosta, sovituksesta, ylösnousemuksesta ja iankaikkisesta elämästä." (s. 69-70).

Puolimatka tuo esille sen historiallisen totuuden, että kristinuskolla oli merkittävä myönteinen vaikutus kokeellisen luonnontieteen kehitykseen. "Tieteellinen vallankumous 1500-1700 -luvuilla toteutettiin olennaisesti Raamatun ilmoituksesta saatujen perustavien vakaumusten pohjalta. Tieteellisen vallankumouksen toteuttajat olivat pääasiassa kristittyjä tieteentekijöitä, jotka näkivät luonnon Jumalan luomistyönä. Siksi he pitivät mielekkäänä etsiä luonnosta järjestystä ja etsiä sitä nimenomaan kokeellisen menetelmän avulla. Usko ihmiseen Jumalan kuvaksi luotuna olentona antoi perustan uskoa inhimillisten havaintojen ja järjen luotettavuuteen." (s. 129)

NATURALISMI

Puolimatka kritisoi teoksessaan kautta linjan naturalistista tiedekäsitystä. Oppina naturalismi tarkoittaa hänen mukaansa sen kieltämistä, että Jumalaa tai mitään yliluonnollista voisi olla olemassa. Naturalismi kieltää sen mahdollisuuden, että Jumala tai jokin yliluonnollinen voisi vaikuttaa maailman tapahtumien kulkuun. Tieteelliseen menetelmään sovellettuna naturalismi merkitsee pyrkimystä ymmärtää kaikki luonnon ja historian tapahtumat pelkästään luonnollisten prosessien pohjalta. Tämän vastakohtana on em. supranaturalismi.

Naturalismi merkitsee näköalan suurta kapea-alaisuutta. Kun se ei ota lähtökohdakseen Jumalan olemassaoloa ja hänen luomistyötään, se jättää tutkimuksen kohteena olevat tosiasiat vaille lopullista selitystä. "Naturalismi ei tarjoa vastausta kysymykseen, miksi yleensä jotakin on olemassa sen sijaan, ettei olisi olemassa mitään" (s. 130).

ALKUVOIMAT PERUSTAVA VAI KRISTUS?

Puolimatka lainaa Paavalin Kolossalaiskirjeen kohtaa, jossa apostoli varoittaa kristittyjä tyhjistä ja pettävistä viisauden opeista, jotka eivät perustu Kristukseen vaan maailman alkuvoimiin (Kol. 2:8, KR 92). "Sana ’alkuvoimat’ tarkoittaa alkukielessä alkeisosaa, perusosaa, elementtiä. Luottaessaan omaan viisauteensa ihminen ottaa ajattelunsa perustaksi todellisuuden alkeisosat tai peruselementit ja pyrkii selittämään todellisuutta näistä peruselementeistä käsin. Jos ajattelu pitäytyy maailman peruselementteihin ja pyrkii selittämään kaiken niistä käsin, sen sijaan että se pitäytyisi Kristukseen ja ymmärtäisi kaiken Hänen kauttaan, se ajautuu sisäisiin ristiriitaisuuksiin. Tässä mielessä naturalistiseen ajatteluun sisältyy aina petos. Päättely osoittautuu tyhjäksi (pätemättömäksi), kun tämä petos paljastuu." (s. 324) Puolimatka mainitsee esimerkkejä aatteista, jotka ovat koettaneet selittää todellisuutta jostain sen elementistä käsin: positivismi, freudilaisuus, marxilaisuus, historismi jne.

HISTORIALLIS-KRIITTINEN RAAMATUNTUTKIMUS

Niin sanottua historiallis-kriittistä raamatuntutkimusta on paljolti harjoitettu em. naturalistisesta lähtökohdasta käsin. Sekä historiallisuus että kriittisyys ymmärretään tällöin naturalistisen maailmankuvan tai tietoteorian ehdoilla (s. 224). Puolimatkan mukaan kriittisyys tarkoittaa tällöin uskoa siihen, että ihmisjärki kykenee itsenäisesti ratkaisemaan kaikki kysymykset. "Kriittinen järki pystyy lähtemään itsestään käsin ja perustelemaan kaiken itsestään käsin. Tämä oli valistuksen ajan perustava uskomus..." (s. 224) Tähän kriittisyyden käsitteeseen liittyy läheisesti ajatus vapaudesta. "Kriittisyydessä on kysymys taistelusta vapauden puolesta kaikkia sortavia mahteja vastaan, joihin kuuluviksi luettiin myöskin kirkko" (s. 225). Puolimatka sanoo, että kun teologiaan sovelletaan tällaista ajatusta kriittisyydestä, silloin heikentyy käsitys ihmisen syntisyydestä. Tämä taas on heikentänyt kriittisen ajattelun valmiuksia itsekriittisyyteen.

Puolimatka ottaa esille saksalaisen filosofin ja historioitsijan, Ernst Troeltschin (1865-1923) kaksi periaatetta, joilla on ollut erittäin suuri merkitys historiallis-kriittiselle raamatuntutkimukselle: 1) historiallinen tieto on mahdollista, koska kaikki tapahtumat seuraavat samoja säännönmukaisuuksia tai luonnonlakeja, 2) kaikki historialliset tapahtumat liittyvät toisiinsa ja ovat riippuvaisia toisistaan. Mitään tapahtumaa ei voi erottaa historiallisten syiden ja seurausten ketjusta. Troeltschin mukaan tämä merkitsee Raamattuun sovellettuna sitä, että Raamatun uskonnollista maailmankuvaa on tarkasteltava osana Lähi-idän uskonnollisten käsitysten evoluutiota.

Puolimatka huomauttaa, että em. Troeltschin lähestymistapaa voidaan luonnehtia historismiksi, joka tarkoittaa, että kaikki on historiallisesti suhteellista. Tämä historismi on naturalistisen uskontunnustuksen toinen pääkohta. Toinen pääkohta on em. kriittisyyden käsite. Puolimatka osoittaa, että historismin paha ongelma on siinä, että se kumoaa itse itsensä. "Historismin ongelma on, että se johdonmukaisesti sovellettuna johtaa relativismiin ja nihilismiin" (s. 230). Puolimatka sanoo, että jos kaikki on historiallisesti suhteellista, silloin myös historiallinen teoria on historiallisesti suhteellinen eikä sillä ole yleispätevää totuuden asemaa (s. 230).

Historiallis-kriittisessä raamatuntutkimuksessa on päädytty monessa suhteessa umpikujaan: eri tutkijat saavat aivan erilaisia tuloksia, seuraava tutkijasukupolvi kumoaa edellisen sukupolven tulokset, tulokset saattavat olla täysin todistusaineiston vastaisia (Myllykosken joukkohautateoria ym.) jne. Tämä kaikki viittaa siihen, että tutkimuksen perusteissa on paha vika. Teoksessa siteerattu Gerhard Maier lausuu tästä kysymyksestä: "Vastoin Lutherin käsitystä, jonka mukaan ihmisen tahto ei ole vapaa, he (historiallis-kriittiset tutkijat) ajattelevat voivansa vapauttaa järjen syntiinlankeemuksen vaikutuksesta ja voivansa käyttää sitä kriittisesti niin, että se pystyy erottelemaan Jumalan ilmoituksesta sen aidon osan ja siten päättelemään, mikä on ilmoitusta. Itse asiassa he tällä tavalla antavat järjelle ilmoituksen aseman." (s. 321)

AGNOSTISMI AINOA OIKEA LÄHTÖKOHTA TIETEELLE?

Osa raamatuntutkijoista ei kannata naturalismia oppina mutta katsoo, että raamatuntutkimuksen ainoa vaihtoehto on naturalistiselta pohjalta lähtevä menetelmä. Puolimatka mainitsee tästä esimerkkejä ja arvioi niitä. Suomalaisista eksegeeteistä (raamatunselittäjistä) hän ottaa esille Erkki Koskenniemen (s. 106-107). Puolimatka siteeraa Koskenniemen lausumaa (s. 106): "...oikea tiede ei kiellä Jumalan olemassaoloa, vaan jättää kysymyksen avoimeksi. Oikea tiede ei siis ole luonteeltaan ateistista, vaan agnostista." Hän siteeraa myös toista lausumaa, jossa sanotaan mm.: "Tutkija ei saa perustella teesejään omilla uskomuksillaan eikä yliluonnollisilla kokemuksillaan, vaan toisten kontrolloitavissa olevilla väittämillä." Puolimatka yhtyy siihen ajatukseen, että varsinaisten tieteellisten väitteiden tulisi olla sellaisia, jotka ovat muiden tieteentekijöiden kontrolloitavissa. Sitä vastoin Puolimatka kritisoi Koskenniemeä siitä, että tämä ei tee eroa tieteen lähtökohtaoletuksina toimivien perususkomusten ja varsinaisten tieteellisten väitteiden välillä. "Tämän näkemyksen mukaan ’tutkija ei saa perustella teesejään omilla uskomuksillaan’. Jos tätä periaatetta sovellettaisiin johdonmukaisesti, jouduttaisiin lopulta päättymättömään todistusten kehään." (s. 107). Puolimatkan mukaan em. agnostinen tiedekäsitys joutuu rikkomaan oman avoimuuden periaatteensa heti sen esitettyään. "Tätä periaatetta rikotaan sanottaessa, että oikea tiede on luonteeltaan agnostista... Kuitenkaan tämän agnostisen näkemyksen puolesta ei voida esittää mitään tieteellisesti kontrolloitavaa argumenttia."

Toinen esimerkki on hyvin puhutteleva. Puolimatka mainitsee eksegeetti Barnabas Lindarsin, joka eksegeettinä päätyi kieltämään Jeesuksen jumaluuden. Henkilökohtaisena uskovana hän sitä vastoin korosti sitä näkemystä, että Jeesus on läsnä ehtoollisessa. Kun hänen oppilaansa kysyi häneltä, miten hän yhdisti nämä kaksi ristiriitaista näkemystä, Lindars yritti etsiä erilaisia selityksiä mutta lopulta kyselijän täytyi luopua lisäkysymyksistä, koska hän huomasi, että tämä asia oli Lindarsille tuskallinen (s. 126).

ARVOSTELUKYVYN JA OPPINEISUUDEN SUHDE

Puolimatka tekee heti teoksensa alussa erittäin tärkeän havainnon. Hän huomauttaa siitä, että oppineisuus ja arvostelukyky ovat eri asioita (s. 27). Puolimatka lainaa C. S. Lewisia, joka sanoo eksegeeteistä: "Hän saattaa olla niin sokea, ettei hän näe sellaista, minkä kaikki ihmiset häntä lukuun ottamatta näkevät" (s. 28) "Arvostelukyky ei koostu pelkästään siitä, että henkilö on omaksunut tietyn määrän informaatiota. Arvostelykyky edellyttää näkökulmaa ja selitysperustaa, josta avautuvat ilmiön olennaiset piirteet ja ilmiön suhde muuhun todellisuuteen... Arvostelukykyyn kuuluu laaja-alaisuus, itsekriittisyys, suhteellisuudentaju, kyky ottaa etäisyyttä itseensä, omaan etuunsa ja yksityisiin mieltymyksiinsä. Tältä osin arvostelukyvyn käsite tulee lähelle viisauden käsitettä... Kukaan ei ole erikoisasiantuntija sen osalta, mikä on todellisuuden perimmäinen luonne ja mikä on elämän tarkoitus. Kaikki ihmiset ovat näiden kysymysten osalta samassa asemassa – oppineilla ei tässä suhteessa ole erityisasemaa. Siksi oppineisuus ei takaa arvostelukykyä." (s. 27)

"Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet." (Room. 1:22)

"Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niin kuin kirjoitettu on: ’Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra’." (1. Kor. 1:30-31)