KORKEAN VEISUN SELITYS

Luther piti luennot Korkeasta veisusta (WA 31, 2, 586-769) vuosina 1530 ja 1531 (1530: 7.3., 8.3., 10.3., 15.3., 21.3., 31.3.; 1531: 15.5., 16.5., 22.5., 23.5., 5.6., 6.6., 12.6., 13.6., 22.6., 8.11., 14.11., 21.11., 28.11., 6.12.). Lisäksi on olemassa kaksi päiväämätöntä luentoa 28.11 - 6.12 väliseltä ajalta vuodelta 1530 ja kaksi 13.6. - 22.6. väliseltä ajalta vuodelta 1531. Vasta vuonna 1539 tämä Korkean veisun luento painettiin. Toimittaja, joka valmisti luennot painokuntoon, oli Veit Dietrich, joka myös oli Lutherin luentojen kuulija. Hän empi niiden julkaisua toivoen, että toiset luentojen kuuntelijat voisivat valmistaa paljon laajemman version. Lopulta hän kuitenkin vakuuttui omasta versiostaan ja valmisti sen painokuntoon Lutherin tehdessä siihen esipuheen. Tämä käännös on tehty tuosta Veit Dietrichin julkaisusta. Käännöksen on tehnyt Ian Siggins englanniksi, ja se on julkaistu kirjassa Luther Works (Volume 15), josta se on nyt vuonna 2008 käännetty suomeksi.

Monet selittäjät ovat tehneet monenmoisia tulkintoja tästä kuningas Salomon laulusta, ja ne ovat olleet sekä kypsymättömiä että kummallisia. Mutta saadaksemme yksinkertaisimman käsityksen tämän kirjan todellisesta luonteesta, ajattelen, että tämä on laulu, jolla Salomo kunnioittaa ja ylistää Jumalaa. Salomo kiittää Häntä siitä, että Hän on perustanut ja vahvistanut Salomon kuningaskunnan ja hallituksen. Hän rukoilee varjelusta ja laajenemista kuningaskunnalleen. Samalla hän rohkaisee kuningaskuntansa asukkaita ja kansalaisia olemaan hyvillä mielin heidän koettelemuksissaan ja vastoinkäymisissään sekä luottamaan Jumalaan, joka on aina valmis puolustamaan niitä, jotka kääntyvät Hänen puoleensa, ja pelastamaan heidät.

Mooses menetteli samoin (2. Moos. 15). Hän teki laulun siitä ihmeellisestä Jumalan teosta, joka tapahtui Punaisella merellä. Kaikki pyhästä Raamatusta löytyvät laulut käsittelevät oman aikansa asioita. Tämän tyyppinen on Deboran laulu (Tuom. 5), Hannan laulu (1. Sam. 2) ja hyvin monet muut, mukaan lukien suurin osa Psalmeista; poikkeuksena ovat ne, jotka sisältävät ennustuksia Kristuksesta. Epäilemättä sen vuoksi myös Salomo kirjoitti tämän laulunsa omasta kuningaskunnastaan ja hallituksestaan, jota hän Jumalan hyvyydestä hallitsee hyvin ihanassa ja ilahduttavassa rauhassa ja mitä suurimmassa levossa. Kaikki tämä selviää myös tekstistä itsestään.

Sen lisäksi jokaisen kuningaskunnan, ruhtinaskunnan tai hallituksen, jolla on Jumalan sana ja oikea jumalanpalvelus, on pakko kärsiä monia koettelemuksia, olla maailman pilkan ja inhon kohteena ja elää vihollisten keskellä ja joka hetki odottaa kuolemaa kuin lammas, joka on menossa teurastettavaksi. Tästä syystä sellaista kuningaskuntaa tai hallitusta kutsutaan oikeutetusti "Jumalan kansaksi". Tämä laulu voi täysin perustellusti sekä tehdä Salomon hallituksesta ikään kuin esimerkin aiheestaan että samalla tavalla kerskata Jumalassa, olla iloinen sekä hämmästellä ja ylistää Hänen laupeuttaan ja valtaansa, jolla Hän suojelee omiansa perkeleen ansoilta ja hirmuvallalta maailmassa.

Me käytämme Daavidin psalmeja ja profeettojen kirjoituksia tällä tavalla esimerkkinä, vaikka emme ole Daavid tai profeetat, mutta koska meillä on heidän kanssaan yhteistä sama siunaus – sama sana, henki, usko ja autuus – ja koska me kärsimme samoja vaaroja ja koettelemuksia Jumalan sanan tähden. Niin me syystä omistamme itsellemme heidän sanansa ja puheensa ylistäen ja laulaen aivan kuten he ovat ylistäneet ja laulaneet.

Niinpä jokainen valtio, jossa on kirkko ja hurskas ruhtinas voi käyttää tätä Salomon laulua, aivan kuin se olisi kirjoitettu juuri sille valtiolle ja hallitukselle.

Niin tästä Korkeasta veisusta, jonka Salomo laulaa ainoastaan hänen omalle hallitukselleen, tulee niin sanoakseni yhteinen laulu kaikille valtioille, jotka ovat "Jumalan kansakuntia", ts. niitä, jotka pitävät kaikessa kunniassa Jumalan sanan ja tunnustavat sen, ja jotka totuudessa uskovat, että Jumala on asettanut ja säätänyt esivallan vallan, jonka välityksellä Hän säilyttää rauhan, oikeudenmukaisuuden ja järjestyksen, rangaisten syyllisiä, puolustaen syyttömiä jne. Ne kuuluttavat ja ylistävät Jumalaa kiittäen näistä hienoista lahjoista.

Edelleen, hurskaat valtiot ja hallitukset eivät perusta toivoaan tai luota ollenkaan rikkauteen, voimaan, viisauteen tai muihin inhimillisiin turviin, jotka eivät ole kestäviä eivätkä pysyviä. Sitä vastoin ne lohduttavat, nuhtelevat ja nostavat itsensä paeten Jumalan luo turvaan kaikissa koettelemuksissaan ja vaaroissaan

ja luottavat Häneen, heidän ainoaan ja oikeaan auttajaansa ja suojelijaansa, joka ei koskaan hylkää omiaan, kun he kärsivät vainoa Hänen nimensä ja sanansa tähden. Asianlaita on varmasti niin, että ihmiset, jotka ovat innokkaita hurskaudessa ja rakastavat sanaa, ovat aina alttiina monenlaisille synneille, joilla perkele ja maailma heitä ahdistavat.

Tämän vuoksi tätä laulua kutsutaan Korkeaksi veisuksi, koska se käsittelee yleviä ja suuria asioita, nimittäin jumalallisesti säädettyä esivaltaa tai Jumalan kansaa. Se ei käsittele yksilöiden kertomuksia, kuten toiset laulut pyhässä Raamatussa tekevät. Se käsittelee kokonaista pysyvää kuningaskuntaa tai kansaa, jossa Jumala väsymättömästi suorittaa suuren joukon tavattomia ihmetekoja ja näyttäen voimansa suojelee ja puolustaa sitä perkeleen ja maailman hyökkäyksiä vastaan.

Sitä paitsi hän ei laula näitä jaloja asioita tavallisilla sanoilla, joita ihmiset yleensä käyttävät. Hän kuvailee ja koristelee aihettaan sitä vastoin mahtavilla ja vertauskuvallisilla sanoilla niin laajasti, että kun tavallinen kansa kuulee ne, se olettaa, että käsiteltävä asia on aivan muu. Tämä on kuninkaiden ja ruhtinaiden tapa. He keksivät ja laulavat rakkauslauluja, joiden tavallinen kansa olettaa olevan lauluja sulhasesta tai rakastetusta. Todellisuudessa he kuvailevat lauluissaan valtionsa tilaa ja kansaansa. Tämä on täsmälleen se, mitä "Teuerdank"¹ teki, joka liittää Ehrenreich-morsiamen Maximilianin kanssa yhteen. Tai puhuessaan metsästyksestä he haluavat ilmaista tällä puheella, että vihollinen on kukistettu ja ajettu pakoon samoin kuin sanoessaan "villikarju on keihästetty, villipeto on saalistettu" he tarkoittavat, että he ovat saaneet voiton jne.²

Salomo jatkaa tähän tapaan tätä lauluaan. Hän käyttää loistavia sanoja – sanoja jotka ovat suuren kuninkaan arvoisia – kuvatessaan huoliaan. Hän tekee Jumalasta sulhasen ja hänen kansastaan morsiamen, ja tällä tavalla hän laulaa siitä, kuinka paljon Jumala rakastaa niitä ihmisiä, kuinka monia ja kuinka rikkaita lahjoja Hän ylenpalttisesti kasaa sille, ja viimein kuinka Hän syleilee ja hoitaa tuota samaa kansaa hyvyydellään ja

armollaan tavalla, jolla sulhanen ei ole koskaan syleillyt tai hellinyt morsiantaan. Ja näin Salomo aloittaa puhumalla koko kansasta henkilönä niin kuin Jumalan morsiamena: "Hän suudelkoon minua."

Emme ota tämän kirjan tutkimista esille sen vuoksi, että näyttäisimme oppineisuuttamme, kuten jotkut, jotka tuhlaavat kaikki voimansa vaikeatajuisiin kirjoihin. He menettelevät näin toisaalta tietysti sen vuoksi, että heidän viisauttaan kehuttaisiin, kun he uskaltavat puhua aiheista, joita toiset pakenevat niiden epäselvyyden tähden, ja toisaalta, koska vaikeatajuisissa kirjoissa jokainen heistä on vapaa tekemään ennustuksia ja omia arvailuja tai mietiskelyjä. Me mieluummin torjumme ne naurettavat mielipiteet, jotka ovat tähän mennessä hämärtäneet tätä pientä kirjaa, ja esitämme toisen, paljon sopivamman näkemyksen, joka hyödyttää elämää ja antaa oikean arvostuksen Jumalan hyville lahjoille.

Me tiedämme, että koko Raamatun tarkoitus on tämä: opettaa, nuhdella, oikaista ja valmistaa vanhurskauteen, niin, että Jumalan ihminen on valmis kaikkiin hyviin töihin, kuten Paavali sanoo (2. Tim. 3:16-17). Ne, jotka eivät huomaa tätä tarkoitusta, voivat kyllä oppimattomien keskuudessa ennustuksillaan synnyttää sen vaikutelman, että he ovat oppineita, mutta he ovat tietämättömiä Raamatun todellisesta pääasiasta. Heidän oppineisuutensa ei ole muuta kuin liiallisesta turvotuksesta aiheutunut vesipöhö ruumiissa. He antavat vaikutelman elinvoimaisuudesta, mutta myrkyllinen turvotus on kaiken pilannut. Siksi meidän tulee selityksessä ohjata pohdiskelumme siten, että saamme tästä kirjasta elämää varten hyödyllistä oppia sekä myös kaikenlaista lohdutusta.

Emme voi koskaan hyväksyä noita, jotka ajattelevat, että tämä on rakkauslaulu Salomon rakastetusta Faaraon tyttärestä.³ Eikä tämä myöskään kuvaa Jumalan ja synagoogan avioliittoa⁴, tai, kuten tropologistit sanovat, sielun uskollisuutta.⁵ Kysynkin mitä hedelmää voi kasvaa tämmöisistä käsityksistä? Vaikka tämä kirja on keskellä kaikkia Raamatun kirjoja, on sen asema ollut varjossa tähän asti, mutta kuitenkin etsiessämme uutta selitystä, emme saa poiketa pääasiasta, vaikka saatamme erehtyä siellä ja täällä pikkuseikoissa. Niinpä minun näkemykseni on seuraava.

Pyhässä Raamatussa on kolme Salomon kirjaa. Ensimmäinen, Sananlaskujen kirja, käsittelee enimmäkseen kodin asioita ja esittelee yleisiä ohjeita siihen, miten tässä elämässä on käyttäydyttävä. Se ei tee niin kuin pakanalliset filosofit tekevät, vaan se kuvaa monin sanoin sitä tärkeämpää oppia uskosta ja Jumalan pelosta, jota pakanat eivät käsitä.

Toinen, Saarnaajan kirja, koskee maallista hallintoa. Se ei anna ohjeita ainoastaan kaikille yleisesti vaan erityisesti esivallalle. Sen ihmisen näet, joka hallitsee toisia, täytyy itse pelätä Jumalaa, suorittaa tarmokkaasti tehtävät, jotka hänelle kuuluvat, eikä hän saa päästää itseään masentumaan joko tehtävän vaikeuden tai kiittämättömien ihmisten tähden niin paljon, että hän jättää tekemättä työnsä.

Kolmas kirja, jolle on pantu nimeksi Korkea veisu, kuuluu oikeutetusti Saarnaajan kirjan

kanssa yhteen, koska se on maallisen hallintovallan ylistystä, mikä Salomon päivinä kukoisti täydellisessä rauhassa. Ne, jotka kirjoittivat lauluja Raamattuun, kirjoittivat ne omista töistään. Niinpä Salomo tällä runollaan ylistää omaa hallitustaan meille ja laulaa ikään kuin ylistyslaulun rauhasta, joka tällä hetkellä vallitsee kuningaskunnassa. Hän kiittää Jumalaa ulkonaisesta rauhasta antaen esimerkin toisillekin ihmisille niin, että myös he voivat oppia kiittämään Jumalaa samaan tapaan, kiittämään Häntä Hänen suurista lahjoistaan ja rukoilemaan, että jos hallinnossa on jotakin väärää, niin se korjattaisiin.

1. Kuuluisan sankarin ja ritarin Sir Teuerdankin vaaralliset seikkailut oli keisari Maximilian I:n omin sanoin kertoma vertauskuvallinen runo. Keisari on ritari Teuerdank (’Paljon ylistetty’ tai ’Ylhäinen mietiskelijä’), joka kosiskelee ja saa rouva Ehrenreichin (’Kuningaskunnan kaunistus’ tai ’Kunnianarvoisa’), jota esittää Maria Viininpunainen. Tämä turhamaisen mahtipontinen allegoria painettiin ensin yksityisesti 1517 ja julkaistiin Augsburgissa 1519.

2. Vrt. Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 25-31 s. 80-83 (2006 Suomen Luther Säätiö).

3. Näin on tulkinnut Salomon Korkeaa veisua (Laulujen Laulua) Mopsuestian piispa Theodor.

4. Tämä tulkinta Korkeasta veisusta (Laulujen Laulusta) on suosittu juutalaisten kommentaattoreiden
keskuudessa.

5. Origeneesta lähtien suurin osa kreikaksi ja latinaksi kirjoittaneista kristityistä kommentaattoreista on seurannut tätä tulkintaa.