PÄÄKIRJOITUS  Concordia 1/2008

Hannu Lehtonen
 Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus

Concordia 1/2008


Alkaneena vuonna on noussut otsikoihin useita kirkollisia asioita. Teologian tohtori Arto Seppäsen oikeustieteen väitöskirja Tunnustus kirkon oikeutena tarkastettiin 25.1., ja se noteerattiin pääuutisvälineissä. Seppäsen mukaan kirkko-oikeus on vähän tutkittu oikeudenala Suomessa. Tämän seurauksena kirkon omassa lainkäytössä ja hallinto-oikeuksissa kirkkolainsäädäntöä on alettu tulkita muiden oikeudenalojen periaatteiden mukaan. Kirkko-oikeudesta on tullut ”maallista” oikeutta, vaikka kirkolla on oma Raamatusta ja tunnustuksesta nouseva oikeutensa. Seppäsen mukaan kirkko-oikeus menettää merkityksensä, kun kirkkolaissa mainittua pappisvirkaa tulkitaan ensisijaisesti virkamieslainsäädännön näkökulmasta tai yleisen mielipiteen mukaan.

Helmikuussa tuli julkisuuteen korkeimman hallinto-oikeuden päätös (8.2.). Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen, joka koski sitä, että Turun tuomiokapituli ei ollut asettanut kahta kirkkoherran viran hakijaa ehdolle, koska he eivät tee yhteistyötä naispappien kanssa. Espoon piispa riemuitsee blogissaan. Hänen mielestään naispappeuskiista on nyt ratkaistu tällä maallisen oikeuden päätöksellä. Hänen mielestään kyseessä on ennakkopäätös. Näin saattaa käytännössä olla. Mutta on syytä huomata, että korkein hallinto-oikeus on varsinaisesti valitustuomioistuin.

Kotimaa-lehti uutisoi (24.1.2008), että ”kirkkohallitus on aloittanut valmistelun, jonka pohjalta kirkon virkamiesoikeudellisten säännösten uudistusta on tarkoitus jatkaa”. Valmistelun nykytilanne on luettavissa kirkkohallituksen omilta nettisivuilta. Tämä uudistus torjuttiin viime kevään kirkolliskokouksessa ehkä ennen kaikkea sen tähden, että ”sen pelättiin (syystä) merkitsevän kirkon hyväksyntää samaa sukupuolta olevien parisuhteille”. Tämä virkamieslainsäädännön uudistus toisi käytännössä maallisen työsopimuslain lähes sellaisenaan kirkon lakiin säätelemään kirkon virkaa (!?).

Alkaneena vuonna on kohistu eräistä Luther-säätiön Ruotsissa vihittyjen pastorien suorittamista kasteista. Mediassa annettiin ymmärtää, ettäItä-Suomessa on alkanut suoranainen kastajaliike. Todellisuus on tietysti toisenlainen. Julkisissa kannanotoissa on paheksuttu näitä kasteita. Eräät evankelis-luterilaisen kirkon edustajat ovat vihjanneet siihen, että näiden kasteiden pätevyys on kyseenalainen. On kuitenkin täysin turha kyseenalaistaa kasteiden pätevyyttä. Sitä paitsi on paljon syytä kysyä: miksi Lapuan tuomiokapituli hyväksyi pastori Suokonaution ”kasteet” ””Luojan, Lunastajan ja Pyhittäjän nimeen”?

Hyvin ymmärtää niitä vanhempia, joiden lasten kasteista nousi kohu. He ovat halunneet, että heidän paimenensa kastaa heidän lapsensa. He ovat tehneet oikein, kun eivät ole kutsuneet vääriä paimenia kastamaan. Tilanteemme muistuttaa yhä enemmän uskonpuhdistuksen ajan tilannetta, joka on evankelis-luterilaisen kirkkommekin syntytausta. Luther ja muut uskonpuhdistuksen kannalle tulleet sivuuttivat Rooman kirkon kanonisen lain (silloinen kirkkojärjestys) määräykset ja seurasivat Jumalan sanaan sidottua omaatuntoaan. Konkreettisina esimerkkeinä mainittakoon seuraavat: entisten munkkien, nunnien ja pappien avioliitot, ehtoollisen jakaminen maallikoille molemmissa muodoissa, ordinaatiot (pappisvihkimykset) sekä pastori Amsdorfin vihkiminen Naumburgin piispaksi (1542).

Luther: ”Raamattu on meidän oikeutemme (saks. Recht) ja puolustuksemme” (WA 7,429).


Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus