KRISTITTYJEN HENGELLINEN PAPPEUS

Martti Luther
 Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus

 Concordia 5/2007


Pappi ei ole sama kuin paimen eli sananpalvelija.
Papiksi synnytään, paimeneksi tullaan.

Ensinnäkin tässä tarvitaan lujaa uskoa, jotta voimme Jumalan sanan voimalla karkottaa laajalle ulottuvan valtavan häväistyksen. Inhimillisen virheen takia papeiksi (sacerdotes) on alettu kutsua ja sitten itsepintaisesti puolustaa niitä, jotka piispa on tonsuroinut (pään paljaaksi ajaminen) ja voidellut. Tämän nimen suojissa Saatana on viekkaasti hiipinyt sisään ja hirvittävällä raivolla hävittänyt kaiken. Yhdessä seitsemän vielä pahemman hengen kanssa hän hallitsee linnaansa ja asuu rauhassa (Vrt. Luuk. 11: 21, 26). Niinpä jokaiselle sanasta pappi tulee mieleen vain tuo ihmisten harkitsemattomuuden ja taikauskon tuloksena syntynyt luonnoton tonsurointi ja voitelu. Et voi selättää tätä häväistystä, ellet sulje silmiäsi ja unohda vakiintuneita tapoja, vanhoja perinteitä ja yleistä mielipidettä ja kuuntele avoimin korvin Jumalan sanaa ja pidä siitä kiinni.

Sinun täytyy siis ensinnäkin tukeutua järkähtämättömään kallioon eli siihen tosiseikkaan, ettei Uusi testamentti tunne yhtään ulkoisesti voideltua pappia. Ja jos sellaisia on, ne eivät ole aitoja eivätkä oikeita. Paavilaisilla ei näet ole esittää joutavan harhaluulonsa tueksi yhtään esimerkkiä, käskyä, eikä mainintaa evankeliumeista tai apostolien kirjeistä. Se on silkkaa ihmiskeksintöä, niin kuin Jerobeamin keksimät tavat Israelissa (1. Kun. 12:32s.). Uuden Testamentin mukaan papiksi ei tulla, vaan synnytään, eikä papiksi vihitä vaan luodaan. Eikä tämä syntyminen ole lihallista vaan hengellistä. Se on syntymistä vedestä ja Hengestä uudestisyntymisen pesussa. Sanalla sanoen kaikki kristityt ovat pappeja, ja kaikki papit kristittyjä. Kirottu se, joka väittää, että pappi on muuta kuin kristitty. Joka niin väittää, tekee sen ilman Jumalan sanaa. Se on pelkkää ihmisten puhetta ja perustuu vanhoihin tapoihin, väkijoukon mielipiteeseen. Uskonkappaleiden asettaminen tällaisten varaan on pyhäinhäväistystä ja jumalanpilkkaa, kuten olen muissa yhteyksissä seikkaperäisesti osoittanut.

Raamatunkohdat, joilla meidän tulee muokata ja vahvistaa – öljyllä voideltuja ja tonsuroituja vastaan – omiatuntojamme sen suhteen, että kaikki kristityt ja vain kristityt ovat pappeja, ovat seuraavat: ”Sinä olet pappi iankaikkisesti, Melkisedekin järjestyksen mukaan.” (Ps. 109: 4) Kristuksesta ei näet tehnyt pappia tonsurointi eikä öljyllä voitelu. Sen vuoksi tullakseen papiksi kenellekään Kristuksen seuraajalle ei riitä, että hänet voidellaan, vaan hän tarvitsee aivan jotain muuta, jonka saatuaan öljyllä voitelu ja tonsurointi on tarpeetonta.

Mutta varmaa ja oikein on se, että Kristus on pappi. Kristityt ovat siis pappeja. Tämä käy ilmi Psalmista 21: ”Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni” (Ps. 22:23). Samoin: ”Jumala, sinun Jumalasi on voidellut sinua öljyllä enemmän kuin sinun osaveljiäsi” (Ps. 45:8). Kristuksen veljiä olemme pelkästään uudestisyntymisen ansiosta. Sen takia me olemme hänen laillaan pappeja, lapsia ja kuninkaita. Yhdessä hänen kanssaan hän on asettanut meidät taivaallisiin (Ef. 2:6), niin että olisimme hänen veljiään ja kanssaperillisiään. Hänessä ja hänen kanssaan kaikki on meille lahjoitettu (Room. 8:32). On monia sellaisia kohtia (Gal. 3:28, 1. Kor. 10:17, Ef. 4:4), joissa sanotaan, että me olemme yhtä Kristuksen kanssa, esimerkiksi yksi leipä, yksi juoma, yksi ruumis, jäsen hänen jäsenistään, yksi liha, luu hänen luistaan ja että kaikki on yhteistä hänen kanssaan.


Papin tehtävät

Mutta jatkakaamme eteenpäin ja osoittakaamme niin sanottujen papin tehtävien perusteella, että kaikki kristityt ovat samalla tapaa pappeja. Sillä kohdista 1. Piet.2:9: ”Te olette kuninkaallinen papisto”, ja Ilm. 5: 10: ”Sinä olet tehnyt meidät Jumalalle kuningaskunnaksi ja papeiksi” – näistä kohdista olen riittävästi puhunut muissa kirjoissani. Papin tehtävät ovat yleisesti ottaen seuraavat: opettaminen, saarnaaminen, Jumalan sanan julistaminen, kastaminen, siunaaminen eli ehtoollisen jakaminen, syntien päästäminen ja sitominen, esirukoileminen, uhraaminen ja kaikkien muiden oppien ja henkien tuomitseminen. Nämä ovat totta tosiaan suurenmoisia ja kuninkaallisia tehtäviä. Ensimmäinen ja kaikkein tärkein tehtävä, josta kaikki muut ovat riippuvaisia, on Jumalan sanan opettaminen. Sillä sanan avulla me opetamme, siunaamme, sidomme ja päästämme, kastamme, uhraamme, ja sanan kautta tuomitsemme kaikki. Kenelle me siis sanan uskomme, häneltä emme todellakaan voi kieltää mitään papille kuuluvaa. Sana kuuluu kaikille, kuten Jesaja (54:13) sanoo: ”Sinun lapsesi ovat kaikki Herran opettamia.” Herran opettamia ovat ne, jotka kuulevat ja oppivat Isältä, kuten Kristus selittää Johanneksen 6. luvussa (Joh. 6: 45). Mutta kuuleminen tapahtuu Kristuksen sanan kautta (Room. 10:17). Psalmissa 149:9 ylistetään: ”Tämä on hänen kaikkien hurskaittensa kunnia.” Mikä kunnia? ”Jumalan ylistys on heidän suussansa ja heidän kädessään kaksiteräinen miekka, että he kostaisivat pakanoille, kurittaisivat kansakuntia, panisivat kahleisiin heidän kuninkaansa ja jalkarautoihin heidän ylhäisensä, niin että täyttäisivät heissä tuomion, joka on kirjoitettu.” (Ps. 149:5-9)


Sana

Ensimmäinen tehtävä eli sananpalvelu on siis kaikille kristityille yhteinen. Tämän todistaa jo sanotun ohella 1. Piet. 2:9: ”Te olette kuninkaallinen papisto, julistaaksenne sen jaloja tekoja, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa.” Ole hyvä ja sano, keitä ovat nuo pimeydestä ihmeelliseen valoon kutsutut? Pelkästään tonsuroituja ja voideltuja ilveilijöitä, niinkö? Eivätkö niitä ole kaikki kristityt? Mutta Pietari ei anna vain oikeutta vaan myös käskyn julistaa Jumalan jaloja tekoja, mikä ei varmasti tarkoita mitään muuta kuin Jumalan sanan saarnaamista.

Samaa todistaa Kristus Matteuksen, Markuksen ja Luukaksen välityksellä, kun hän viimeisellä aterialla sanoo kaikille: ”Tehkää se minun muistokseni!” Eihän hän osoittanut näitä sanoja vain tonsuroiduille ja voidelluille. Muussa tapauksessa pelkästään tonsuroidut ja voidellut saisivat ottaa vastaan Herran ruumiin ja veren. Mutta tuo muisto ei tarkoita mitään muuta kuin sanan saarnaamista, kuten Paavali selittää 1. Kor. 11:26: ”Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.” Herran kuoleman julistaminen taas on Jumalan jalojen tekojen julistamista – Jumalan joka on kutsunut meidät pimeydestä ihmeelliseen valkeuteen. Tyhjiä ovat siis jumalattomien ihmisten hourailut, kun he väittävät apostoleista tulleen tässä pappeja eli että heidät olisi vihitty heidän ilveilyillään, vaikka Kristus tässä antaa sananpalveluksen toimittamisen kaikille yhtäläisesti. Herran muiston vaaliminen on kaikkien oikeus ja velvollisuus, niin että Jumalaa ylistetään ja kunnioitetaan hänen jalojen tekojensa vuoksi. Mutta se ei tarkoita uhripappien syrjäisissä sopukoissa ja ajatuksissa toimittamaa muistamista vaan julkista, sananpalvelun kautta tapahtuvaa muistamista, jonka tarkoituksena on pelastaa kuulijoiden sielut.

Tämän vahvistaa Paavali 1. Kor. 14:26 kun hän puhuttelee koko kirkkoa ja jokaista kristittyä, ei voideltuja tai vain joitakuita: ”Kullakin on virsi, opetus, ilmestys, kukin puhuu kielillä ja selittää.” Ja myöhemmin Paavali sanoo (1. Kor. 14: 31): ”Sillä te saatatte kaikki profetoida, toinen toisenne jälkeen, että kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehoitusta.” Sanohan siis, mitä ”kukin” tarkoittaa? Entä ”kaikki”? Tarkoittaako tämä yleisesti vain tonsuroituja?  Nämä kohdat siis täysin vakuuttavasti ja selvästi vahvistavat, että sananpalveleminen on kirkon korkein ja aivan ainutlaatuinen virka, johon kaikki kristityt yhteisesti ovat paitsi oikeutettuja myös velvoitettuja. Sen tähden pappeuskin on ainutlaatuinen ja kaikille yhteinen. Näiden Jumalan sanojen musertavalle voimalle eivät voi mitään lukemattomat isät ja kirkolliskokoukset, ikuiset käytännöt eivätkä kaikki maailman ihmiset. Näiden hatarien perustusten varaan yrittävät tonsuroidut ilveilijät rakentaa pappeutensa.


Kaste

Toinen tehtävä on kastaminen. Käytännön pakosta paavilaiset ovat sallineet naisparkojenkin suorittaa tämän tehtävän hätätilassa. Joten, sitä tuskin voi pitää enää papin tehtävänä. Mutta halusivat he tai eivät, me todistamme heidän oman myönnytyksensä nojalla, että kaikki kristityt ja vain kristityt, naiset mukaan lukien, ovat pappeja ilman tonsuroimista ja papin merkkiä. Kasteessa nimittäin lausutaan eläväksi tekevä Jumalan sana, joka uudestisynnyttää sielut ja vapahtaa kuolemasta ja synneistä. Tämä on verrattomasti merkittävämpi tehtävä kuin leivän ja viinin siunaaminen. Se on nimittäin kirkon korkein tehtävä – Jumalan sanan julistaminen. Joten, naiset kastaessaan toimittavat laillista papintehtävää eikä se ole heidän yksityistä toimintaansa vaan julkista ja kirkollista palvelusta, joka kuuluu vain papille.

Paavilaisten hämmästyttävän typeryyden ja mielettömyyden kyllin selvästi siis paljastaa jo pelkästään se, että he sallivat kaikkien toimittaa kasteen mutta pidättävät papinviran itsellään, vaikka vain pappi voi kastaa. Edelleen, he ovat vahvistaneet, että kaste on tärkein sakramentti. He eivät kuitenkaan salli muiden kuin pappien jakaa sakramentteja. Mutta ei kai toinen sakramentti voi olla toista arvokkaampi, koska ne kaikki perustuvat Jumalan sanaan.

Mutta heidän sokeutensa pettää heidät. Sokeudessaan he eivät näe kasteessa hallitsevan Jumalan sanan majesteetillisuutta. Jos he ymmärtäisivät tämän majesteetillisuuden tämän ansaitsemalla tavalla, he katsoisivat papin, piispan ja jopa paavin arvon kuuluvan sille, jolle heidän mukaansa kuuluu sananpalvelu. Mitätön heistä olisi papin, piispan ja paavin nimi verrattuna Jumalan sanan palvelijan nimeen – Jumalan sanan, joka elää ja pysyy ikuisesti ja on kaikkivoipa.


Ehtoollinen

Kolmas tehtävä on konsekraatio eli pyhitetyn leivän ja viinin jakaminen. Tässä tonsuroitujen säätyyn kuuluvat riemuitsevat ja pitävät itseään kuninkaina. Heidän mukaansa tätä valtaa ei ole enkeleillä eikä neitsyt-äidillä. Mutta me jätämme heidän mielettömyytensä omaan arvoonsa. Me väitämme, että tämä tehtävä, niin kuin pappeuskin, kuuluu kaikille yhteisesti, ja väitteemme ei perustu omaan vaan Kristuksen auktoriteettiin. Hän nimittäin viimeisellä aterialla sanoo: ”Tehkää se minun muistokseni” (Luuk. 22:19). Näiden sanojen nojalla tonsuroidut paavilaisetkin väittävät tekevänsä pappeja ja antavansa heille vallan siunata. Kristus kuitenkin kehotti näillä sanoilla kaikkia, sekä silloisia että tulevia ihmisiä, syömään tuon leivän ja juomaan tuon maljan. Kaikki mikä silloin annettiin, on annettu kaikille. Vastustajilla ei ole tässä tukenaan kuin isät, kirkolliskokoukset, perinteet, ja heidän vahvin uskonkappaleensa eli ”meitä on paljon, ja sitä mieltä me olemme, se on siis totta.”

Lisäksi, Paavali todistaa 1. Kor. 11:23: ”Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä olen myös teille antanut jne.” Näin Paavali puhuttelee kaikkia korinttolaisia tehden heistä samanlaisia siunaajia kuin hän itsekin oli. Mutta tässä paavilaisilla on malka silmissään (Matt. 7:3), mikä estää heitä näkemästä Jumalan sanan majesteetillisuutta. He vain ihastelevat leivän transsubstantiaatiota. Kysyn sinulta, mitä on tuo suurenmoinen siunaamisen valta verrattuna kastamisen ja sanan julistamisen valtaan? Nainen kastaa ja jakaa elämän sanaa, jonka kautta synti pyyhitään pois, kumotaan ikuinen kuolema, karkotetaan tämän maailman ruhtinas, taivas saadaan lahjaksi. Sanalla sanoen sen myötä Jumalan majesteetillisuus vuodattuu koko sieluun. Sillä välin tuo ihmeitä tekevä pappi muuttaa leivän, mikä ei kuitenkaan tapahdu toisen tai mahtavamman sanan avulla ja johtaa vain siihen, että pappi ällistelee ja taivastelee omaa arvoaan ja voimaansa. Eikö tässä tehdä kärpäsestä härkänen? Täydellä syyllä mokomaa ihmettelevät ne, jotka halveksivat sanan voimaa.

Näemme, miten harvoin evankelistat ja apostolit mainitsevat eukaristian. Niinpä monet haluaisivatkin, että he olisivat puhuneet siitä enemmän. Sananpalvelua he sitä vastoin jatkuvasti korostavat ja tähdentävät, jopa kyllästymiseen asti. Henki nimittäin näki ennalta, että noiden tonsuroitujen tulevat kierot jumalattomuudet kääntäisivät sydämet pois voiman ja totuuden sanasta tuohon tyhjään leivän ja viinin muuttamiseen ja koko elämän ajan pitämään kiinni noista ulkoisista muodoista ja halveksimaan ihmeellistä valkeutta, johon meidät on kutsuttu. Jos siis se, mikä on suurempaa, eli sana ja kaste, on annettu kaikille, on väärin sanoa ettei kaikille ole annettu sitä mikä on vähäisempi. Siitäkin huolimatta että sillä ei olisi Raamatun valtuutusta. Aivan kuten Kristus kysyy: ”Eikö henki ole enemmän ruumis ja ruumis enemmän kuin ruoka.” (Matt. 6: 25) Jos Jumala antaa jälkimmäisen, kuinka paljon ennemmin hän antaa edellisen?


Syntien sitominen ja päästäminen

Neljäs tehtävä on syntien sitominen ja päästäminen – valta, jonka paavilaiset ovat ryöstäneet ja anastaneet itselleen ja jonka perusteella jopa ylvästelevät saaneensa oikeuden laatia lakeja. ”Sitominen” heidän mukaansa tarkoittaa lakien laatimista, kieltämistä ja käskemistä. Totta puhuen se tarkoittaa omientuntojen sitomista – valheilla ja petoksilla kylläkin – siellä missä siihen ei ole mitään syytä. He esimerkiksi kieltävät papeilta avioliiton ja tietyt ruoat, vaikka nämä ovat Jumalan luomia ja asettamia. ”Päästäminen” taas tarkoittaa heillä palkkiota vastaan tapahtuvaa vapauttamista heidän omista sitovista ja petollisista laeistaan. Näin heidän ”päästämisensä” on valheellisesti sidottujen omientuntojen vilpillistä vapauttamista. He soveltavat sitomisen ja päästämisen valtaa myös rippiin ja pannaan julistamiseen (excommunicatio) ilman mitään oikeutusta. Se on tuomittavaa väärinkäyttöä. Tämä heidän ryöväyksensä ja jumalaton kavalluksensa on johtanut siihen, että sitomisen ja päästämisen tehtävällä (officium) eli avaimilla ei ole missään vähemmän merkitystä kuin heidän keskuudessaan. Kaikkialla he kuitenkin ylpeilevät avaimilla. Näillä he eivät kuitenkaan avaa omilletunnoille eivätkä näiltä sulje taivaan portteja, vaan avaavat ja sulkevat koko maailman rahakukkarot. Mutta meillä kaikilla, jotka olemme kristittyjä, on tämä avainten yhteinen tehtävä (officium), kuten olen niin monta kertaa todistanut ja osoittanut kirjasissani paavia vastaan. Kristuksen sanoja Matt. 18:15 ei ole osoitettu vain apostoleille vaan kaikille veljille: ”Jos veljesi rikkoo sinua vastaan, nuhtele häntä; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi.” Ja hiukan sen jälkeen: ”Jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niin kuin olisi pakana ja publikaani. Totisesti minä sanon teille: kaikki minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa.” (Matt. 18: 17-18) Viis veisatkaamme näiden ilveilijöiden joutavuuksista, heidän tekaisemastaan erosta avainten vallan ja avainten käytön välille. Tämä on heidän omaa päättömyyttään eikä perustu Raamattuun. Tapansa mukaan he sortuvat hirvittävään kehäpäätelmään. Sillä kun he joutuvat todistamaan, että heidän valtansa on jotakin muuta kuin kirkon yhteinen valta, he ryntäävät pitämään sitä jo todistettuna. Lisäksi he keksivät tällaisen erottelun: avainten valta kuuluu kirkolle mutta niiden käyttö piispoille. Tämä on ihan joutavaa puhetta ja kumoaa itse itsensä. Kristus antaa avainten vallan ja käytön jokaiselle kristitylle sanoessaan: ”Olkoon hän sinulle, niin kuin olisi pakana” (Matt. 18:17). Ketä Kristus tässä mahtaa puhutella pronominilla ”sinä”? Paaviako? Ei suinkaan, vaan jokaista kristittyä erikseen. Ja sanomalla ”olkoon hän sinulle”, hän paitsi antaa vallan, myös käskee käyttämään sitä ja panemaan sen täytäntöön. Mitä muuta sanat ”Olkoon hän sinulle, niin kuin olisi pakana” tarkoittavat kuin: ”Älä ole missään tekemisissä hänen kanssaan, älä salli hänen olla missään yhteydessä! Tämä on todellista pannaan julistamista, sitomista ja taivaan porttien sulkemista.

Se mitä jatkossa seuraa, vahvistaa tämän asian: ”kaikki minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu” (Matt. 18:18). Keitä Kristus tässä puhuttelee? Kaikkia kristittyjä, eikö niin? Seurakuntaa, eikö niin? Mutta jos hän tässä ei antanut seurakunnalle avainten käyttöä vaan pelkästään niiden vallan, samalla perusteella voimme sanoa, ettei avainten käyttöoikeutta ole annettu kenellekään, ei edes Pietarille, Matt. 16:19. Kristuksen sanat ovat selvästi samat kaikissa kohdissa, joissa hän antaa sitomisen ja päästämisen viran. Jos yhdessä kohdassa, yhden henkilön kohdalla ne tarkoittavat vallan antamista, tarkoittavat ne sitä kaikkialla. Jos ne yhdessä kohdassa merkitsevät käytön antamista, merkitsevät ne sitä kaikkialla. Emme me saa keksiä Jumalan sanoille, jotka ovat kaikkialla samoja, eri merkityksiä eri yhteyksissä, niin kuin nuo ilveilijät julkeavat omilla sepustuksillaan rienata Jumalan salaisuuksia.

Jätettäköön ihmisten valheet siis omaan arvoonsa. Avaimet kuuluvat koko seurakunnalle ja kullekin sen jäsenelle, niin valtansa kuin kaikenlaisen käytön osalta. Muutoin teemme väkivaltaa Kristuksen sanoille, joita hän käyttää absoluuttisessa ja yleisessä merkityksessä: ”Olkoon hän sinulle”, ”Olet voittanut veljesi”, ja ”kaikki minkä te” jne. (Matt. 18:15, 17, 18). Voisin tässä ottaa todistukseksi sanat, jotka hän sanoi vain Pietarille: ”Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet.” Samoin ”Jos kaksi sopivat maan päällä”, ja ”missä kaksi on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä”. Näissä tapauksissa vahvistetaan sitomisen ja päästämisen täydellinen valta ja välitön käyttö. Muutoin Kristukselta itseltään evätään avainten valta ja käyttö, kun hän on kahden opetuslapsensa keskellä. Mutta tätä asiaa olen käsitellyt seikkaperäisesti muualla.


Uhraaminen

Viides tehtävä on uhraaminen. Tämä on Efraimin juopuneitten kunnian kruunu (Jes. 28:1). Tämän tehtävän perusteella he ovat erottaneet itsensä meistä ja tylsistäneet koko maailman. Typeriin ja täysin naurettaviin valheisiin nojautuen he ovat tehneet uhraamisesta sakramentin. Tästä olemme jo edellä puhuneet, joten nyt sivuutamme sen pikaisesti. Kutsumme todistajiksi Uuden testamentin kirjoitukset, joihin vetoamme vastustaessamme Saatanaa. Uudessa testamentissa puhutaan vain sellaisesta uhraamisesta, joka on kaikille yhteistä – siitä joka mainitaan Roomalaiskirjeen 12. luvussa (12:1). Tässä kohdassa Paavali opettaa meitä antamaan ruumiimme uhriksi ristiinnaulitsemisen kautta, kuten Kristus uhrasi oman ruumiinsa meidän puolestamme ristinpuulla. Tähän uhriin Paavali sisällyttää ylistysuhrin ja kiitosuhrin. Niinikään Pietari 1. Piet. 2:5 käskee meitä uhraamaan hengellisiä, Kristuksen kautta Jumalalle mieluisia uhreja, toisin sanoen uhraamaan itsemme eikä kultaa tai eläimiä.

Uhri, jota he kerskuvat ainutlaatuiseksi uhriksi, on todellakin heidän omalaatuisen pappeutensa omalaatuinen uhri. Siitä ei kuitenkaan yksikään kristitty ole, ei halua olla eikä saa olla osallinen. Lisäksi kristitty tuomitsee sen pahimmanlaatuiseksi jumalanpilkaksi ja epäjumalanpalvonnaksi ja toivoo pysyvänsä mahdollisimman kaukana siitä, olipa se käytäntö heistä miten vanhaa ja yleistä tahansa. Yhtä lailla väärässä on se, joka on väärässä monien kanssa, ja yhtä lailla palaa se, joka palaa monien kanssa. Pidettäköön siis lujasti kiinni siitä, että seurakunnassa on vain yksi uhri, nimittäin ruumiimme. Koska nykyään ei näet voi olla mitään muuta uhria kuin Jumalan sanan kautta uhrattu ja täydelliseksi tullut uhri ja koska sana, kuten totesimme, kuuluu kaikille yhteisesti, täytyy myös uhrin kuulua kaikille yhteisesti.


Esirukous

Kuudes tehtävä on esirukoileminen. On ikävistä ikävintä kuulla, kuinka törkeästi ja häpeämättömästi nuo pellet ovat tässä kohtaa petkuttaneet maailmaa ja tehneet todellisesta kirkosta tavallaan valheellisen synagogan. Kristus nimittäin on antanut kaikille kristityilleen Herran rukouksen. Pelkästään jo tämän perusteella me pystymme riittävän pitävästi todistamaan ja vahvistamaan, että on vain yksi, kaikille yhteinen pappeus ja paavilaisten pappeus on pelkkää valhetta, joka on keksitty Jumalan seurakunnan ulkopuolella ja silkasta julkeudesta tuotu Kirkon sisälle. Esirukous on välimiehenä toimimista ja Jumalan kanssa keskustelua. Näin voi tehdä vain Kristus ja hänen kaikki veljensä (paavilaisetkin haluavat ensisijaisesti olla pappeja siksi että rukoilevat kristittyjen maallikoiden puolesta, mutta he palvovat jumalanaan Daagonia ja omaa vatsaansa). Kaikki ovat saaneet käskyn esirukoilla ja siksi kaikki ovat samalla saaneet käskyn toimia pappeina.

Ovatko nuo pellet tietämättömyyttään vai päättömyyttään kieltäytyneet koettelemasta Herran rukouksen voimaa ja tehtävää, vaikea sanoa. Kyllä hekin saarnaavat, että se on kaikille yhteinen, mutta ovat omineet rukoilemisen eli papin tehtävän vain itselleen eväten sen kaikilta muilta. Mitä muuta näet tarkoittavat sanat ”Vain me olemme pappeja, te olette maallikoita” kuin ”Vain me olemme kristittyjä ja vain me saamme rukoilla, te olette pakanoita ettekä te saa rukoilla mutta te saatte apua meidän rukouksistamme”? Edelleen, mitä muuta tarkoittavat sanat ” Ei vain meidän vaan myös teidän täytyy rukoilla” kuin ”Tekin olette pappeja ja Kristuksen veljiä ja saatte seistä Jumalan edessä kaikkien puolesta”?

Kuulkaamme siis Kristusta, tämän asian tuomaria ja valtiasta. Hän sanoo: ”Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa, sillä senkaltaisia rukoilijoita Isä tahtoo” (Joh. 4:23, 24) – ei siis sellaisia jotka rukoilevat tällä vuorella tai Jerusalemissa. Tämä majesteetin lopullinen tuomio pysyy ja siksi me pysymme uskollisesti näkemyksessämme ja Jumalan auktoriteetin vakuuttamina päätämme, että paavilla ja hänen kannattajillaan on kyllä oma erityinen pappeutensa ja oma erityinen esirukousvirkansa kaikkiin muihin kristittyihin verrattuna. Mutta eivät he sen perusteella ole pappeja eivätkä esirukoilijoita, vaan pappien ja esirukoilijoiden irvikuvia ja teeskentelijöitä. Samoin, vain kristityt ja kaikki jotka huutavat hengessä ”Abba! Isä!” ovat esirukoilijoita, ja vain he ovat pappeja.


Oppien tuomitseminen

Seitsemäs ja viimeinen tehtävä on tuomita oppeja ja päättää niistä. Selvästikin pappien irvikuvilla ja tekopyhillä kristityillä on ollut hyvä syy omia itselleen tämä tehtävä. He nimittäin aavistivat, että jos he sallisivat kaikille tämän tehtävän, he eivät voisi pitää omanaan mitään edellä mainituista oikeuksista. Jos kuulijoilta riistettäisiin pois tämä kyseinen tehtävä, mitä opettaja ei voisi tai julkenisi tehdä, mikä häntä estäisi olemasta Saatanaa pahempi, jos mahdollista? Edelleen, jos tämä tehtävä sallitaan tai määrätään kuulijoille, mitä opettaja voisi tai rohkenisi tehdä, vaikka olisi taivaan enkeliä mahtavampi? Jos tämä myönnetään, Paavali ei saanut vain moittia Pietaria vaan myös kirota taivaan enkelit (Gal 2:14; 1:8). Kuinka peloissaan ja kauhuissaan piispat ja kirkolliskokoukset olisivat olleet puhuessaan ja säätäessään määräyksiä pappeudesta, opetus-, kaste-, siunaus-,uhraamis-, sitomis-, esirukous-, tuomitsemistehtävästä, jos kuulijoiden tuomiota olisi ollut pelättävä. Itse asiassa ikipäivänä ei olisi ollut yleistä paaviutta, jos puheena oleva tuomitsemisvalta olisi pysynyt voimissaan. Juonikkaasti paavilaiset ovat onnistuneet omimaan tämän vallan itselleen.

Mutta he ovat onnistuneet ja olleet voitolla, kunnes vihan aika on lopussa, kuten Daniel sanoo (Dan. 11:36). Mutta nyt Vapahtajan tulemisen kirkkaus on alkanut tuhota tuon laittomuuden ihmisen ja Herra surmaa suunsa henkäyksellä tuon vastustajansa, joka on korottanut itsensä yli kaiken (2. Tess. 2:4, 8). Nyt pätevät nuo Kristuksen sanat, Joh. 10:27, 5): ”Minun lampaani kuulevat minun ääneni, mutta vieraiden ääntä ne eivät kuule”, Matt. 7:15: ”Kavahtakaa vääriä profeettoja” ja Matt. 16:6: ”Kavahtakaa fariseusten hapatusta, joka on ulkokultaisuutta” (Luuk. 12:1) sekä Matt. 23:2-3: ”Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset. Kaikki mitä he käskevät teidän pitää, se pitäkää ja tehkää, mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö.” Nämä ja monet muut kohdat evankeliumeissa ja koko Raamatussa kehottavat meitä olemaan uskomatta vääriin opettajiin. Eikö meitä näin opeteta, että jokaisen tulee pitää silmällä omaa pelastustaan ja olla vakuuttunut siitä, mitä hän uskoo ja noudattaa, ja että jokainen on täysin vapaa tuomitsemaan kaikkia opettajiaan, jos sisimmässään on vain Jumalan opettama, Joh. 6:45? Ei sinua tuomita etkä sinä pelastu toisen opin perusteella, oli se oikea tai väärä, vaan ainoastaan oman uskosi perusteella. Kukin opettakoon niin kuin haluaa, mutta sinun tulee suurinta uhkaasi ja etuasi ajatellen katsoa, mitä uskot.

Tästä näkyy, miten somaa on tämä ilveilijöiden viisaus. Kuinka hirvittävän ristiriitaisia he ovat, kun he vastustavat Jumalaa ja kaikkea sitä mikä Jumalan on. Uskomme, että he uskovat – ainakin näemme heidän tunnustavan ja rehentelevän olevansa kaikkien kristittyjen johtajia ja paimenia. Minusta he joutuvat kuitenkin tunnustamaan, että kristitty on se, jolla on Pyhä Henki, joka opettaa hänelle kaiken, kuten Kristus sanoo (Joh. 14:26). Ja Johannes sanoo (1. Joh. 2:27): ”Hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa”, eli sanalla sanoen kristitty on niin vakuuttunut siitä, mitä hänen tulee uskoa ja olla uskomatta, että hän kuolee tai ainakin on valmis kuolemaan sen puolesta. Kysyn nyt sinulta, millaista röyhkeyttä on paavilaisten rehentely ”maallikoiden tulee uskoa meitä eikä itseään”? Mitä tämä muuta tarkoittaa kuin että ”tunnustamme kyllä että kristityillä on Pyhä Henki, jonka avulla he täysin varmasti tietävät, mitä on uskottava ja mitä ei, mutta koska Pyhä Henki on meitä alempi ja me olemme paljon Pyhää Henkeä oppineempia, siksi heidän tulee olla meille alamaisia ja kuuliaisia”?

Näin he siis ovat halunneet tehdä itsestään mestareita saadakseen opettaa mitä lystäävät ilman pelkoa kenenkään arvostelusta. Tämän vallan saatuaan heidän oli helppo omia itselleen kaikki se mikä kuuluu Jumalalle ja ihmisille ja tulla itse jumaliksi. Mutta meille on sanottu: ”Yksi on teidän mestarinne, Kristus. Ja te olette kaikki veljiä” (Matt. 23:8, 10). Niinpä meillä kaikilla on samat oikeudet. Eihän veljeyden käsitteeseen eikä itse veljeyteen kuulu se, että toinen on toista ylempi tai että toisella on toista suurempi perintö tai suuremmat oikeudet, etenkään hengellisissä asioissa, joista meillä tässä nyt on kysymys. Siksi me saamme ottaa takaisin itsellemme tämän arvostelemisen tehtävän kuten kaikki muutkin edellä mainitut tehtävät. Jos emme ota sitä takaisin, kiellämme, että Kristus on veli. Eihän meillä näet tässä ole kyse jostakin mielivaltaisesta ja vapaavalintaisesta asiasta vaan käskystä ja pakosta. Kirottu olkoon se, joka tunnustaa paavin tyranniuden mutta siunattu se, joka hurskaasti luopumalla kieltää sen.


Martti Luther, Seurakunnan sananpalvelijoiden asettamisesta. Suomennos: Veli-Matti Rissanen. Valikoituja kohtia. Otsikointi toimituksen. Tämä Lutherin merkittävä kirjoitus ilmestyy, jos Jumala suo, piakkoin kokonaisuudessaan uutena suomennoksena selityksin varustettuna.


Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus