PÄÄKIRJOITUS  Concordia 5/2007

Hannu Lehtonen
Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus

Concordia 5/2007


Kirkko on alkanut yhä määrätietoisemmin savustaa vanhalla virkakannalla olevia ulos. Hyvin sitkeästi elää silti osassa vanhalla virkakannalla olevista pastoreista ja kristityistä toivo siitä, että harhan vallassa olevat piispat antaisivat tilaa heillekin. ”Toivon, että kirkossa on tilaa herätysliikkeille, jotka joissakin asioissa opettavat ja toimivat toisin kuin mikä on käytäntö nykyisessä kirkossa.” (Jari Rankisen blogi 24.6.2007) ”Toivon kirkon olevan niin vastuullinen yhteisö, että se tarjoaa meille vanhauskoisille tilan, jossa voimme rauhassa opettaa niitä ihmisiä, jotka haluavat Raamatun mukaista opetusta virasta ja elää tämän uskon mukaisesti (Vesa Pöyhtäri Kalevan haastattelussa 4.10.2007).

Edellä lainattujen sitaattien kirjoittajat ovat viime aikoina joutuneet kärsimään kirkollisen vallankäyttökoneiston hampaissa ja heidät on vedetty julkisuuteen. Heitä voi uhata jopa lopullinen virasta erottaminen.

Niin inhimillisesti ymmärrettävä kuin tuo elintilan toivominen onkin, se ei sittenkään ole Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen mukainen linja. Raamattu ei missään kohdassa opeta meille, että meidän tulisi pyytää harhaopettajilta tilaa toimia. Päinvastoin, Jeesus sanoo: ”Kavahtakaa vääriä profeettoja” (Matt. 7:15). Pieper lausuu pysäyttävästi: ”Totuuteen kuuluu, että se sulkee pois vastakkaisen harhan. Totuus, joka ei enää sulje pois harhaa, vaan myöntää sille olemassaolon oikeutuksen rinnallaan, luopuu näin tehdessään totuudestaan.”

Näinä aikoina mietitään yhä enemmän tietä eteenpäin. Ruotsissa perustettu Missionsprovins (lähetyshiippakunta) antaa varteenotettavan vaihtoehdon. He lähtivät rohkeasti sille tielle, jota Luther viitoittaa  mm. paimenkirjeessään böömiläisille.  


* * *

Jokelan murheelliset tapahtumat ovat kirvoittaneet paljon kannanottoja. Muun muassa seuraava: ”Opetushallituksessa filosofian opetuksen kehittämisestä vastaava opetusneuvos Pekka Elo sanoo, että ainakin Platonin oppeja käydään tarkemmin läpi muun muassa opettajien täydennyskoulutuksessa ja opettajatapaamisissa.” (HS 18.11.2007)

Ehdotus: kouluissa aletaan määrätietoisesti opettaa, että darwinistinen kehitysoppi on todellakin vain yksi teoria, ei enempää. Ja edelleen: kouluissa aletaan panostaa Raamatun ja kristinuskon perustotuuksien opettamiseen nuorille.



Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus