LUOTTAKAAMME JUMALAN LUPAUKSIIN


Martti Luther
 Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus

 Concordia 4/2007


”Näiden tapausten jälkeen Jumala koetteli Aabrahamia ja sanoi hänelle: ’Aabraham!’ Hän vastasi: ’Tässä olen’. Ja hän sanoi: ’Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon’.” (1. Moos. 22:1-2)


Tämä on Aabrahamille kovempi koettelemus kuin Marialla oli Jerusalemissa, kun häneltä hävisi poikansa. Vaikka Maria ajattelikin saavansa rangaistuksen siitä, että oli liian huonosti pitänyt huolta pojastaan, hänellä oli sentään vielä toivo siitä, että tämä oli elossa. Mutta mitä tässä isä nyt saattoi toivoa? Hän ei todellakaan voinut käsittää, että Jumala häntä vain koetteli eikä puhunut sydämestään. Meitähän voi rohkaista se ajatus, että Jumala ei kuitenkaan ole meille vihoissaan, vaikka siltä näyttää, eikä hylkää meitä, vaan tekee joskus, niin kuin Jesaja sanoo, ”outoa työtään” teeskennellen vihaa surmatakseen lihan mielen, joka on Jumalaa vastaan (Jes. 28:21). Sanoohan Job: ”Vaikka hän surmaisikin minut, panen toivoni häneen” (Job 13:15 vulg. Luth.) Hän on näet varma siitä, että Jumalalla on muut ajatukset eikä hän olekaan vihastunut.

Tämä on siis kirjoitettu meille lohdutukseksi, että oppisimme luottamaan lupauksiin, jotka olemme saaneet. Olen kastettu ja siis minun on pääteltävä, että olen siirretty Saatanan valtakunnasta Jumalan valtakuntaan. Joku toinen on taas solminut avioliiton ja siinä kohtaa monenlaisia vastuksia. Hänen on siis kiinnitettävä katseensa neljänteen käskyyn ja ajateltava, että tämä elämänmuoto on Jumalan silmissä mieluinen. Sehän käskee kunnioittamaan vanhempia ja osoittaa näin, että tämä elämänmuoto on Jumalalle mieluinen.

Näin on kaikissa muissakin koettelemuksissa tehtävä: milloin hyvänsä saamme kokea jotakin lupauksen vastaista, meidän on lujasti pääteltävä, että milloin Jumala näyttää toisenlaiselta kuin lupauksen sanat kuuluvat, silloin on kysymys vain koettelemuksesta. Emmehän me siksi salli tätä lupauksen sauvaa vääntää pois kädestämme.

Epätoivoisuuden koetus kohtaa melkein kaikkia ihmisiä, ja mitä hurskaampia ihmiset ovat, sitä tiheämmin Saatana kohdistaa heihin tämän aseensa. Mitä muuta voisit tässä tapauksessa tehdä kuin sanoa: Tiedän olevani kastettu, ja minulle on Jumala Poikansa tähden luvannut armonsa. Tämä lupaus ei valehtele, vaikka minut heitettäisiin syvimpään pimeyteen. Ei siis ole Jumalan tahto se, mitä Saatana minulle esittää, vaan Jumala koettelee minua tällä tavoin, jotta tulisivat näkyviin sydämeni syvimmät ajatukset. Onhan Jumala niistä hyvinkin selvillä, mutta minä en, ja siksi hän tahtoo tilaisuuden tullen minussa murskata käärmeen pään. Ihmissydän on näet tutkimaton, ja lihan mieli eli ajatus on vihollisuutta Jumalaa vastaan. Ihminen ei kuitenkaan tätä käsitä, jos ei laki tee työtään, jolla surmataan käärmeen pää niin, että me virkoamme eloon sen mukaan kuin Raamattu sanoo: ”Jumala vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen” (1. Sam. 2:6).


Martti Luther, Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 18-24, s. 265-266. Suomen Luther-säätiö 2005.


Edellinen kirjoitus Seuraava kirjoitus