JEESUS OTTAA VASTAAN SYNTISIÄ

Hannu Lehtonen, pastori, Soini
 Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus

 Concordia 3/2007


”Ja kaikki publikaanit ja syntiset tulivat hänen tykönsä kuulemaan häntä. Mutta fariseukset ja kirjanoppineet nurisivat ja sanoivat: ’Tämä ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan’. Niin hän puhui heille tämän vertauksen sanoen: ’Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut.’ Minä sanon teille: ’samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.’ Tahi jos jollakin naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän sytytä lamppua ja lakaise huonetta ja etsi visusti, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän kutsuu kokoon ystävättärensä ja naapurinaiset ja sanoo: ’Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin rahan, jonka olin kadottanut’. Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen.” (Luuk. 15:1-10)

Magneetti vetää puoleensa raudankappaleita. Jotakin samaa oli Jeesuksen toiminnassa. Se veti vastustamattomasti puoleensa sellaisia ihmisiä kuin tekstissä mainitut publikaanit ja syntiset. He olivat ihmisiä, joita halveksittiin heidän elämänsä tähden. Publikaaneilla eli tullimiehillä oli huono maine, koska he monesti käyttivät asemaansa väärin hankkien taloudellista hyötyä itselleen. Se oli sen ajan korruptiota. Syntisillä tarkoitetaan mm. syntisiä naisia eli prostituoituja, huoria, jotka myyvät itseään rahasta. Tällaisia ihmisiä tekstissä mainitut fariseukset ja kirjanoppineet halveksivat ja lienee moni heistä ollut synagoogasta erotettu.

Mutta merkillistä on, että juuri tällaiset ihmiset tulivat janoisin mielin Jeesuksen luo. Teksti sanoo (alkukielen mukaan), että he lähestyivät Jeesusta, olivat hänen lähellään. Evankelista korostaa sitä tärkeää asiaa, että he tulivat kuulemaan Jeesusta, ei saadakseen nähdä ihmeitä ja tunnustekoja. Jumalan sanan kuuleminen on tärkeintä. Jeesus sanoo kertomuksessa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta: ”Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.” (Luuk. 16:31)

Evankeliumi ei kelpaa eikä maistu kaikille. Luukas sanoo, että ”fariseukset ja kirjanoppineet nurisivat ja sanoivat: ’Tämä ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan’.” Tämä lausunto oli tosi. He todistivat siitä, mitä näkivät. Mutta valitettavasti se vain harmitti heitä. Heidän mielestään Jeesuksen, ollakseen oikea rabbi tai profeetta olisi tullut suhtautua aivan toisin näihin ihmisiin.

Fariseukset ja kirjanoppineet suhtautuivat Jeesuksen menettelyyn hyvin kitkerästi siksi, että he eivät nähneet omaa syntisyyttään. He luulivat olevansa paljon publikaanien ja syntisten yläpuolella Jumalan lain pitämisessä ja Jumalalle kelpaamisessa. Tässä he erehtyivät kuitenkin suuresti.

On silti syytä antaa tunnustus fariseuksille ja kirjanoppineille siinä, missä se heille syystä kuuluu. Jeesus ei koskaan moiti heitä esimerkiksi siitä, että he tutkivat Raamattua ja pyrkivät sitä noudattamaan. Se, mitä Jeesus nuhtelee ankarasti, on se, että he olivat todellisuudessa madaltaneet pyhän lain vaatimukset itselleen sopiviksi. Siltä perustalta he saattoivat kuvitella olevansa hyvinkin hurskaita. Raamatun varsinainen ydin oli heiltä pimeän peitossa. Jeesus sanoi heille: ”Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.” (Joh. 5:39-40)

Emme saa ymmärtää väärin tekstin tunnustusta, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä ja aterioi heidän kanssaan. Joitakin vuosia sitten oli paljon julkisuutta herättänyt näyttely Ecce Homo, jossa Jeesus oli muun muassa kuvattu ehtoollisella homojen ja lesbojen yms. kanssa. Tämä kuvaus sisälsi tietysti jotakin täysin oikeaan osuvaa juuri ajatellen tekstiä. Mutta siinä kyllä annettiin silti täysin väärä viesti. Siis se, että Jeesus hyväksyisi tällaisen elämäntavan.

Monien Jeesuksen kohdanneiden ihmisten elämä muuttui. Jumalan armo on vaikuttava armo. Muistamme Sakkeuksen, joka oli publikaanien päämies, hyvin rikas. Kun hän kohtasi Jeesuksen, hän lupasi korvata rikkomuksensa nelinkertaisesti. Mammonan valta joutui hellittämään otteensa hänen elämässään, kun sen tilalle tuli Jeesus ja sanoma syntien anteeksiantamuksesta. Samoin Jeesus suoraan julisti syntiselle naiselle, joka tuli hänen luokseen, kaikki synnit anteeksi, mutta Jeesus sanoi myös: ”Mene, äläkä tästedes syntiä tee.”

Publikaanit ja syntiset kerääntyivät kuulemaan Jeesusta, sillä he löysivät uuden toivon, ja ihmisarvon, Jeesuksen luota, hänen opetuksestaan. Se oli uutta ja ihmeellistä heille. Evankeliumi tuo todellisen vapauden tänäkin päivänä.

Kuulemassamme evankeliumissa Jeesus kertoo kaksi vertausta puolustaakseen toimintaansa ja osoittaakseen sen lähtökohdan ja päämäärän. Nämä vertaukset ovat vertaus kadonneesta lampaasta ja kadonneesta hopearahasta. Otan niistä esille joitakin kohtia.


Yksi lammas – yksi hopearaha

Kummassakin vertauksessa oli kyse yhden, itsessään suhteellisen vähäarvoisen asian, lampaan tai rahan, etsimisestä. Jeesus osoittaa meille tällä, että jokainen meistä on Jumalalle tärkeä. Samaa korostavat Jeesuksen sanat siitä, että taivaan enkelit iloitsevat, kun yksikin syntinen tekee parannuksen. Jaakob sanoo: ”niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.” (Jaak. 5:20) Pienoisevankeliumissa Jeesus sanoo: ”ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi...”


Kadoksissa

Kadoksiin joutunut lammas on erämaassa monille vaaroille alttiina. Pedot vaanivat sitä, se voi syödä jotain myrkyllistä, se voi kuolla janoon jne. Kadoksiin joutunut hopearaha taas menettää kiillostaan sitä enemmän, mitä enemmän aikaa se on kadoksissa. Luther sanoo Isossa katekismuksessa: ”Kristuksen ulkopuolella olevat ihmiset tulevat näet välttämättä pahemmiksi päivä päivältä, niin kuin sananlaskukin toden totta sanoo: ’Pahenee pahenemistaan; kuta vanhempi, sitä paatuneempi’. --- Vanha ihminen seuraa siis hillittömästi luontoaan, ellei sitä kasteen voimalla estetä ja tukahduteta.” (IK s. 149) On olemassa se vaara, että kadonnut lammas tai kadonnut hopearaha, ts. ihmissielu jää iäksi kadoksiin, joutuu kadotukseen. Luukkaan evankeliumin 13. luvussa Jeesus puhuu vertauksen hedelmättömästä viikunapuusta. Se sai armonaikaa yhden vuoden. 14. luvussa kertomuksessa suurista illallisista Jeesus varoittaa Jumalan armokutsun torjumisesta. Aina ei ole mahdollista kuulla sitä. Aika voi mennä ohitse.


Hyvä Paimen etsii ja löytää

Molemmissa vertauksissa puhutaan löytämisestä. Paimen etsii lampaansa ja löytää sen. Samoin nainen etsii hopearahaa ja löytää sen. Tämä muistuttaa itseäni eräästä Hanna Raudan Vanhaa ja uutta virttä -kirjan kohdasta, jossa armon omistukseen päässyt uskova maanviljelijä Ahonen kysyi kirjan päähenkilöltä, Laina-neidiltä, luottiko tämä omaan etsimiseensä. Laina-neiti ei oikein tiennyt mitä vastata. Mutta tuo uskova, jolle Herran armo oli kirkastunut, sanoi: Paimen etsii lampaansa ja hän löytää. Näin se on. Meidän oma hapuilumme ei auta yhtään mitään, joudumme vain enemmän eksyksiin. Mutta Hyvä Paimen, Jeesus, hän etsii ja hän löytää.

Vertaus kadonneesta hopearahasta painottaa sitä, että tämä Hyvän Paimenen etsimistyö on tarkkaa. Tuo nainen sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii visusti eli tarkoin (KR 92). Voimme hyvällä syyllä ajatella tällä valolla ja lakaisulla Pyhän Hengen työtä sanan kautta. Raamattuhan vertaa Jumalan sanaa monesti valoon. ”Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.” (Ps. 119:105) Pyhä Henki valaisee sydämemme salatuimmatkin sopukat. Lakaisulla voimme ymmärtää sitä myllerrystä, jonka Jumalan sana monesti saa aikaan sydämissä. Kun Herra etsii, koetaan monesti myllerrys omassa elämässä ja sisimmässä.

Hyvä Paimen löytää kadonneen lampaan, ja mitä hän silloin tekee? Jeesus sanoo: ”Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten.” Profeetta Jesajan kautta Herra sanoo: ”Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan.” (Jes. 46:4) Herra ei ainoastaan lupaa olla kanssamme vaan vieläpä hän lupaa nostaa ja kantaa ja pelastaa. Me olemme itsessämme hyvin heikkoja ja kurjia.

Tämä kohta sisältää suuren lohdutuksen meille. Tähän voisi ottaa rinnalle monia Raamatun kohtia. Otan kaksi Vanhan testamentin kohtaa edellä siteeratusta profeetta Jesajan kirjasta. Joulun profetiassa sanotaan: ”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.” (Jes. 9:5) Toinen kohta on Herran kärsivästä palvelijasta: ”Me vaelsimme kaikki eksyksissä niin kuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.” (Jes. 53:6) Jeesus otti hartioilleen meidän pahat tekomme, kaikki meidän syntimme, koko meidän syntisen persoonamme. Sen hän sälytti päällensä ja kärsi täyden rangaistuksen meidän edestämme ja puolestamme ostaakseen meidät itselleen ja vapauttaakseen meidät synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta.


Juhlan aika

Molemmissa vertauksissa Jeesus sanoo, että kun kadoksissa ollut omaisuus, lammas ja raha, oli löydetty, järjestettiin juhla. Tämä Luukkaan evankeliumin 15. luku on oikein juhlien luku, sillä siihen sisältyy myös tuhlaajapoikavertaus, joka päättyy kuvaukseen siitä, miten isä järjesti suuret juhlat, kun hänen poikansa palasi kotiin.

Ja Jeesus sanoo, että taivaan pyhät enkelit iloitsevat, kun yksikin syntinen tekee parannuksen. On selvää, että vastaavasti taivaassa surraan jokaista syntistä, joka pysyy katumattomuudessa eikä taivu parannukseen. Jeesuksen vertaukset osoittavat meille mitä ihanimmalla tavalla, millainen mieli hänellä on meitä kohtaan. Hän rakastaa meitä, hän tekee kaikkensa meidän pelastuksemme eteen, eikä hän kysy tässä hintaa. Samanlainen mieli tulisi olla meilläkin toisia ihmisiä kohtaan. Aina tulisi muistaa, että sekin ihminen, joka saattaa olla meille mitä häijyin, on Jumalalle rakas ja Jeesus on hänestäkin kalliin hinnan maksanut. Hänet on tarkoitettu taivasta varten, kuten meidätkin. Samoin Kristuksen seurakunnan tulee aina varoa itsetyytyväistä asennetta, sisäänlämpiävää mieltä, jossa ollaan tyytyväisiä omaan erinomaisuuteen ja päivitellään maailman tai kirkon pahuutta ja ollaankin ehkä itse huomaamatta jouduttu siihen mieleen, mikä oli fariseuksilla ja kirjanoppineilla. Tarvitsemme sitä, että eläisimme todeksi virren sanat: ”Joka aamu on armo uus.” Emme elä vanhoilla eväillä vaan tarvitsemme ammentaa samaa armoa joka päivä, sillä syntisyytemmekin on todellisuutta joka päivä uudelleen. Näin me pysymme samassa, missä publikaanit ja syntiset olivat: lähellä Jeesusta, häntä kuunnellen. 

Saarna Vetelissä 24.6.2007



Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus