RAIMO MÄKELÄN JA TIMO LAATON PURKAUKSET HERÄTTÄVÄT KYSYMYKSIÄ

Hannu Lehtonen 		Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus

 Concordia 2/2007


Rovasti Raimo Mäkelä on julkaissut Perusta-lehden viime numerossa (3/2007) laajan kirjoituksen. Tämän kirjoituksen kimmokkeena oli pastori Halvar Sandellin kirjoitus Concordiassa (1/2007). Sandell käsittelee siinä mm. pietismiä ja sen asennoitumista kirkko-opillisiin kysymyksiin.
                                               
Mäkelän kirjoitus jakautuu kolmeen pääosaan. Ensimmäisessä osassa hän ottaa kantaa pastori Sandellin kirjoituksessa esittämiin ajatuksiin. Toisessa osassa hän kirjoittaa Luther-säätiöstä. Kolmannessa osassa hän ruotii puhdasoppisuuden ja herätyskristillisyyden (pietismin) eroja.

On huomiota herättävää se, että vaikka Sandell ei omassa kirjoituksessaan puhu mitään Luther-säätiöstä, niin Mäkelä silti tässä samassa yhteydessä esittää kovaa kritiikkiä kyseisen säätiön toimintaa kohtaan. Mäkelä sanoo ensin, että ”evankelis-luterilaisen kirkon hengellinen rappiotila ei ole ehkä koskaan ollut niin syvä kuin nyt”. Tämän sanottuaan hän kysyy: mikä on todellinen vaihtoehto kansankirkollemme. Mäkelän oma näkemys näyttää selvästi olevan, että itsenäiset jumalanpalvelusyhteisöt tai luterilaiset vapaakirkot eivät ole vaihtoehto. Hän näkee nämä yhteisöt perin kielteisessä valossa: ne ovat pieniä ja keskenään eripuraisia. Mäkelä ei perustele kielteistä kantaansa Raamatulla ja luterilaisella tunnustuksella. Tämä on syytä huomata! Kun Mäkelä puhuu voimakkain sanoin kirkon rappiotilasta, niin miksi hän näkee pelkästään negatiivista niissä, jotka koettavat tehdä jotain? 

Kirjoituksensa viimeisessä osassa Mäkelä mainitsee yhtenä esimerkkinä puhdasoppisten nurjasta menettelystä sen, että lehtemme arvosteli eräänä vuonna Hengellisten syventymispäivien ohjelmaa siitä, että kyseisille päiville oli otettu puhujaksi paikallisen seurakunnan naispappi. Mäkelä puolustelee tätä menettelyä puhtaasti käytännöllisillä seikoilla. Lehtemme osalta voin sanoa, että tuo arvostelu oli opillinen eli perustui Raamattuun ja tunnustukseen. Mielestämme Raamattuopisto menetteli väärin.  

Mäkelän kritiikkikirjoituksessa rakennetaan varsin paljon pietismin ja puhdasoppisuuden väliseen eroon. Mäkelän suhtautuminen on kaksijakoinen. Toisaalta hänen mielestään näiden välinen jännite on hedelmällinen. Toisaalta Mäkelä mm. esittää tunnetun virsirunoilijan Paul Gerhardtin linjauksen reformoitujen oppia vastaan hyvin negatiivisessa valossa. Pastori Mäkelä ei tunnu ottavan lainkaan vakavissaan väärän opin vaarallisuutta, vaikka Raamattu antaa meille monia vakavia varoituksia siitä!! Sama suhtautuminen heijastuu kautta linjan hänen kirjoituksessaan.

* * *

Pastori, TT, Timo Laato ottaa Länsi-Suomen Herännäislehden (5/2007) laajassa pääkirjoituksessa kantaa lehdessämme julkaistuun pastori Sandellin kirjoitukseen (Concordia 1/2007). Laato aloittaa Sandellin kirjoituksesta, mutta etenee siitä käsittelemään ylipäänsä lehteämme ja sen linjauksia.

Laato syyttää lehteämme yksipuolisesta suhtautumisesta pietismiin. Näissä syytöksissään Laato mielestäni epäoikeudenmukaisesti antaa sen kuvan ikään kuin lehtemme suhtautuisi täysin kielteisesti mm. kaikkeen herätysliikehistoriaamme. Laato myös esittää huolensa, ettei tällainen pietismin kritisointi vain leviäisi mm. Paavalin synodiin tai Luther-säätiöön. Laaton syytöksissä on sikäli varmasti perää, että pietismi on lehdessämme mainittu lähinnä kritiikin yhteydessä. Mutta lähinnä olemme halunneet nostaa esille niitä ongelmia, joita pietismi on tuottanut kirkko-oppiin. Tähänhän muun muassa pastori Sandellin artikkeli tähtäsi. 

Laato kyselee, eikö lehtemme ole se, joka on pettänyt lukijoitaan. Hän viittaa 1990-luvun loppupuolella käytyyn kirkkokeskusteluun. Laato mainitsee esimerkkinä erään henkilön (pääkeskustelukumppaninsa), joka lähti kirkosta, mutta ”kierreltyään ja kaarreltuaan eri vapaissa luterilaisissa seurakunnissa” palasi takaisin Suomen ev. lut. kirkkoon. Pastori Laato katsoo, että lehtemme on omalta osaltaan vastuussa siitä, että näin kävi. Kyseinen henkilö teki ratkaisunsa itsenäisesti Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen äärellä.

Emme käsittääkseni ole lehdessä koskaan kehottaneet ihmisiä eroamaan kirkosta. Mutta olemme kyllä halunneet tuoda kirkkokysymyksen vakavasti esille. Laaton mainitseman takavuosien väittelyn siitä, pitäisikö kirkosta erota, lopetimme melko nopeasti, koska se on mielestämme hedelmätöntä juupas-eipäs -väittelyä. On päästävä syvemmälle näissä asioissa.

Laato syyttää lehteämme siitä, ettemme aikanaan julkaisseet erästä hänen keskustelupuheenvuoroaan. Mielestämme Laato oli jo saanut sanottavansa esille lehdessämme, eikä mainittu kirjoitus tuonut olennaista uutta. Laato julkaisutti kirjoituksensa Suokunnaksen toimittamassa Sanansaattajassa.

On hämmästyttävää, miten paljon on tapahtunut muutamassa vuodessa. Laatokin mainitsi taannoin eräässä kirjoituksessaan, miten monet ihmiset ovat ottaneet häneen yhteyttä kysellen, pitäisikö nyt erota koko kirkosta, jonka tila tuntuu käyvän yhä pahemmaksi.  

Kirkkokysymyksestä aikoinaan kiisteltäessä (mihin Laato viittaa) ei riittävästi menty asiaa koskeviin Raamatun kohtiin (kuten kohdat, joissa Raamattu käskee meidän karttaa harhaopettajia: Tiit. 3:10-11 ym.). Aikamme polttavia kysymyksiä on, miten saadaan turvattua se, että saamme kuulla puhdasta ja terveellistä sanan julistusta ja että sakramentit toimitetaan Kristuksen asetuksen mukaisesti. 


Hannu Lehtonen




Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus