OPETTAAKO VANHA TESTAMENTTI KILIASMIA?

Matti Roininen, Nastola
 Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus

 Concordia 1/2007


Useimmat perustelut tuhatvuotisopille on osoitettu Vanhasta Testamentista. Raamatun tutkistelussa tulee huomioida Vanhan ja Uuden Testamentin välinen riippuvaisuussuhde. Vanha Testamentti sisältää lupauksia, joiden täyttymystä tutkitaan Uudesta Testamentista. Vanha Testamentti ymmärretään Kristuksesta käsin. Tämä merkitsee sen tutkimista Uuden Testamentin valossa. Tämän periaatteen mukaisesti tutkimme seuraavassa
eräitä Vanhan testamentin kohtia, jotka on esitetty perusteluina tuhatvuotisopille. Raamatunkohdat ja viittaukset olisi paras lukea siinä vaiheessa, kun ne oheista esitystä seuraten tulevat eteen.


Miika 4:1-5

Tämä kohta puhuu Jumalan valtakunnan toteutumisesta maan päällä. Herra hallitsee sanallaan kansoja, ”sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana”. Kun kysymme lupauksen toteutumisen ajankohtaa, saamme vastauksen: ”Aikojen lopussa.” Kun luemme eteenpäin, kiinnittyy huomio Jeesuksen syntymää koskevaan lupaukseen (Miika 5:1-3).

Kun itämaan tietäjät etsivät Jeesusta, kehotettiin heitä menemään Beetlehemiin juuri tämän raamatunkohdan perusteella. He löysivät vastasyntyneen ”juutalaisten kuninkaan” ja kumarsivat häntä. Messiaanisen ajan alkukohta sijoittuu lupauksen mukaan juuri Kristuksen syntymään: ”Sen tähden Herra antaa heidät alttiiksi siihen aikaan asti, jolloin synnyttäjä on synnyttänyt... Ja hän on astuva esiin ja kaitseva Herran voimassa ...silloin on hän oleva suuri hamaan maan ääriin saakka.”

Jouluevankeliumista luemme, kuinka enkeli taivaasta ilmoitti Jeesuksen syntymän paimenille: ”...minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa... Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ’Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto.’” Luuk. 2:10-14.

Messiaan valtakunta oli tullut. Vrt. Luuk. 1:31-33, 46-56, 67-79, 2:25-38). Jeesus toi Jumalan rauhan ihmisten keskuuteen, mutta hän ei tullut tuomaan maailmanrauhaa (Matt. 10:34).

Kuinka ”aikojen lopussa” (Miika 4:1) sopii yhteen sen kanssa, että Kristus on jo saapunut? Heprealaiskirjeessä sanotaan Kristuksesta: ”...mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.” (Hepr. 9:26) Kristuksen aika oli viimeistä aikaa (vrt. Ap. t. 2:16,17). Kun aika meidän kannaltamme katsottuna on jatkunut näinkin kauan, on sitä katsottava Jumalan armon ja pitkämielisyyden valossa (2. Piet. 5:8-9). Mitä tulee muihin ko. kohdan ilmaisuihin niin ne kertovat sen ajan käsittein uuden liiton ihanuudesta.

Kiliastit puhuvat niiden kirjaimellisesta toteutumisesta. Voimme vain kysyä, tapahtuuko pinnanmuodostuksessa muutoksia, joiden seurauksena temppelin vuori tulee suurimmaksi. Mahtuvatko monet pakanakansat johonkin temppelirakennukseen? Samantapainen Kristuksen valtakuntaa- kuvaava kohta on Jes. 2:1-4, joten emme tutki sitä nyt erikseen.


Jes. 11:1-11

Jeesus on ”Daavidin juurivesa” (Ilm. 22:16). (Nimestä ”Vesa” (= neeser) tulee sana ”nasaretilainen”.) Kiinnitämme siis huomiomme Jes. 11:1:n täyttymykseen Matt.2:23:ssa. Jeesus varttui Nasaretin kaupungissa, jotta profeetan ilmoittama nimi ”Vesa” tulisi hänen nimekseen. Tämä ”Vesa” nousi Iisain (Daavidin isä) kannosta (kukistunut hallitsijasuku).

Jesajan lupauksen mukaan hänen päällänsä lepäsi Herran Henki (Kristus = Messias = Voideltu). Jumala voiteli Jeesuksen Pyhällä Hengellä (Ap. t. 10:38). Pyhä Henki laskeutui hänen päälleen näkyvässä muodossa Jordanin virralla (Matt. 3:16). Jeesus luki Nasaretin synagoogassa Jesajan lupausta: ”Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidel-lut minut julistamaan evankeliumia...” Lukemisen jälkeen hän aloitti saarnansa: ”Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvainne -kuullen.” (Luuk. 4:17-21)

Jos ollaan sillä kannalla, että kyseinen Jesajan lupaus Kristuksen tulosta ei ole vielä toteutunut, ei kysymyksessä ole muu kuin Kristuksen kieltäminen. Joku voi tietenkin väittää vastaan sanomalla, ettei 1eijona ole vielä ryhtynyt syömään rehua (Jes. 11:7). Imeväinen ei voi leikitellä turvallisesti kyykäärmeen kololla. Kirjaimellisen täyttymyksen sijasta katsomme näitä ilmaisuja niiden tarkoituksen kannalta. ”Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa.” Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti Kristuksen valtakunnan rauhaa. Kun sitten etsimme ennuskuvien toteutumista Uudesta Testamentista, löydämme niitä juuri mainitulla tavalla palvelemassa Kristuksen armovaltakunnan ymmärtämistä (Luuk. 10:19, Mark. 16:17-20, Ap. t. 28:3-6). Apostolit saivat nähdä ja kokea lupausten täyttymyksen (Luuk. 10:20-24) viedäkseen sitten Jumalan valtakuntaa evankeliumin sanassa kaikkialle maailmaan. Siten maa tuli täyteen Herran tuntemusta (Jes. 11:9).

Kristuksen valtakunta, jota kiliastit vasta odottavat maan päälle, on jo tullut. Voidaan kysyä, johtuuko ymmärryksen puute näissä asioissa siitä, ettei tahdota tyytyä sydämissä olevaan uskon ja armon valtakuntaan. Uskon sijasta halutaan nähdä ja kokea Jumalan valtakunta ulkonaisena onnena ja hyvinvointina. Jumala tutkikoon itse kunkin sydämen.

Kristus kumosi aikalaistensa ”kiliastiset” toiveet: ”Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.” Matt. 10:34 (Vrt. Ps. 2 ja 110). Kuinka Jeesus lupaisi maailmalle rauhaa, kun hän omilleenkin lupaa ahdistus-ta? ”Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.” Joh. 16:33. Kristityillä on sydämissään (Luuk. 17:21) Jumalan valtakunta, jonka rauhaa ja onnea ei kukaan voi riistää. Sisäinen rauha ja ulkonainen ahdistus eivät ole heille persoonallisuutta repivän vastakohtaisuuden tekijöitä. Kristuksen valta ilmenee siinä, että tässä maailmassa koetut ahdistukset palvelevat Jumalan suunnitelmien mukaan heidän iankaikkista parastaan (Room. 5:1-5, 2. Kor. 4:16-18).


Jes. 65:17-25

”Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muistella, eivätkä ne enää ajatukseen astu...” Tämän kohdan toteutuminen edellyttää nykyisen maailman tuhoutumista, mistä Jesaja oli aiemmin puhunut: ”Nostakaa silmänne taivasta kohti ja katsokaa maata, joka alhaalla on, sillä taivaat katoavat kuin savu ja maa hajoaa kuin vaate...” Jes. 51:6. Kun Pietari kirjoitti maailmanlopusta (2. Piet. 3), hän viittasi esilläolevaan Jesajan kirjan lupaukseen: ”Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.”

Mistään maanpäällisestä valtakunnasta ei voi olla kysymys, kun en-tiset taivaat ja maa eivät tule edes mieleen. Miksi kiliastit käyttävät kyseistä Jesajan kirjan kohtaa oppinsa tueksi? Vastaus löytyy heidän tavastaan selittää eräitä kuvaannollisia ilmaisuja kirj-aimellisesti toteutuviksi niin kuin edellä jo on tullut esille. On aivan selvää, että sen, mitä Jesaja esittää tapahtuvaksi uuden luomisen jälkeen, täytyy tarkoittaa elämää uudessa maailmassa. Hän kuvaa sitä nykyisestä elämästä otetuilla ilmaisuilla, samoin kuin puhuessaan armonvaltakunnasta (esim. Jes.11).

Se, joka sanoo, että kirjaimellisesta selitystavasta on pidettävä tinkimättä kiinni, joutuu itsensä kanssa vakavaan ristiriitaan selittäessään kyseistä Jes. 65. luvun kohtaa. Hänen olisi toisaalta ymmärrettävä, että nykyiset taivaat ja maa kirjaimellisesti katoavat, mutta toisaalta olisi ajateltava elämää maan päällä kuvatulla tavalla. Ristiriidan poistamiseksi on jompikumpi selitettävä kuvaan-nolliseksi ilmaisuksi. Niinpä kiliastit selittävät Jes. 65:17 kuvaannolliseksi- puheeksi ja jälkimmäiset ilmaisut kirjaimellisesti välttyäkseen oppinsa kumoamiselta. Tässä he kuitenkin tekevät väärän valinnan, sillä Raamatun mukaan tämä maailma on sananmukaisesti katoava. (Matt. 24, 2. Piet. 3, Jes. 51:6)


Jer. 33:14-18

Herra täyttää lupauksensa ja antaa tulla vanhurskauden vesan Daavidin suvusta. Tämä tarkoittaa Kristuksen tuloa (vrt. Jes. 11:1s.), joten kysymyksessä on uutta liittoa koskeva lupaus.


Hes. 37:1-14

Kiliasmiin on kytketty opetus Israelin kääntymyksestä kansana. Tuhatvuotisen valtakunnan aikana Israelin valtakunta olisi jälleen olemassa, ja se tulisi tuona aikana hallitsemaan kaikkia muita kansoja. Tässä valossa tarkastellaan po. Hesekielin kirjan kohtaa. Sen toteutumisen katsotaan alkaneen sionistisen liikkeen ja Israelin valtion perustamisen muodossa.

Mitä kyseinen Hesekielin kirjan kuvaus kuolleiden luiden henkiinherättämisestä todella tarkoittaa? Luut kuvasivat Israelia silloisessa tilassa (jae 11), hengellisessä kuolemassa (”toivomme on mennyttä, me olemme hukassa”). Kuolleista herättäminen viittasi siihen hetkeen, jolloin Jumala antaisi Israelille Pyhän Hengen: ”Ja minä annan teihin henkeni, niin että te tulette eläviksi...” Kiliastien mukaan tämä lupaus kohdistuu tulevaisuuteen. Uutta Testamenttia lukiessamme löydämme täyttymyksen Kristuksesta, joka sanoi kerran: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää.” Joh. 5:25. Laajemmassa mitassa eläväksi tekeminen tapahtui Pyhän Hengen vuodattamisesta (Ap. t. 2) lähtien.

Kyseinen Hesekielin kirjan kohta ei siis puhu Israelin kokoamisesta valtion muodossa eikä ruumiillisesta ylösnousemuksesta, vaan heräämisestä hengelliseen elämään Kristuksen armovaltakunnassa.


Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus