PÄÄKIRJOITUS  Concordia 1/2007

Hannu Lehtonen
 Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus

Concordia 1/2007


Eräs Norjan tunnustusliikkeen johtajista, Asle Dingstad, piti vuonna 2006 luennon Norjan kirkon ajankohtaiseen tilanteeseen liittyen (Enhet og sannhet i kirken etter lærenemnda). Tässä luennossa esitetään ajatuksia, jotka antavat ajattelemisen aihetta myös omaan tilanteeseemme.

Arvioidessaan menneiden vuosien linjaa luennoitsija lausuu mm.: ”Jos on jotakin, jota kadun monivuotisena FBB:n (For Bibel og Bekjennelse, Raamatun ja tunnustuksen puolesta) esimiehenä olostani, niin se on se, että me enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti seurasimme valintaa, jonka meitä edeltävä sukupolvi oli tehnyt: me katkaisimme ehtoollisyhteyden ainoastaan papeiksi vihittyjen naisten kanssa, mutta emme niiden piispojen kanssa, jotka olivat heidät vihkineet.”  

Katsoessaan tulevaisuuteen Dingstad varoittaa siitä, ettei tulisi etsiä käytännöllisiä ratkaisuja, jotka ovat olemukseltaan individualistisia, yksilökeskeisiä. Sitä vastoin tulisi ajatella ja toimia ekklesiologisesti ja asettaa kirkollinen strategia tieksi eteenpäin. Tunnustususkollisten ei tulisi antaa suostutella itseänsä siihen, että he tekevät homoseksuaaleista päävastustajiaan.

Edellä esitetty vastaa varhaiskirkon ja myös Lutherin opetusta ja käytäntöä, jonka mukaan ehtoollisyhteyden edellytys on yksimielisyys evankeliumin opissa. ”Neuvo minulle tiesi, Herra, että minä vaeltaisin sinun totuudessasi. Kiinnitä minun sydämeni siihen yhteen, että minä sinun nimeäsi pelkäisin.” (Ps. 86:11)

* * *

Teologian tohtori Tarja-Liisa Luukkanen kirjoitti Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla artikkelin otsikolla Naispappeuden vastustus on osa yleistä muutosvastarintaa (HS 26.2.2007). Luukkasen kirjoituksessa sanotaan omantunnon merkityksestä hätkähdyttävästi: ”Omatunto ei ole universaali eikä erehtymätön moraalitaju, vaan kulttuurisesti, psykologisesti, historiallisesti ja sosiaalisesti muodostunut käsitysrykelmä oikeasta ja väärästä.” Luukkanen kirjoittaa myös: ”... niin kutsuttu omatunto on kunkin henkilön oma käsitys erinäisistä asioista.”

Kirjoituksessa kielletään omantunnon merkitys kaikkia ihmisiä yhdistävänä moraalitajuna. Näin tehtäessä avautuu todella arveluttavia näkymiä. Esimerkiksi: ihminen voisi tehdä toisille, mitä haluaa, mutta toisaalta hänellä ei olisi objektiivista perustetta asettaa mitään vaatimuksia sen suhteen, mitä muut saattavat haluta tehdä hänelle. Tätä tietä joudutaan loogisesti eettiseen nihilismiin, arvotyhjiöön, tai myös totalitarismiin.

Luukkasen kirjoituksessa omaatuntoa ei liitetä mitenkään Jumalan luomistyöhön. Mutta Roomalaiskirjeessä apostoli Paavali kirjoittaa siitä, että pakanoillakin on laki: ”ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä” (Room. 2:15). Jumalan laki on kirjoitettu luomisessa jokaisen ihmisen sydämeen. Omatunto voi kyllä harhautua, sen ääni voidaan vaientaa jne. Mutta lain teot ovat kirjoitetut ihmisten sydämiin, kuten Paavali sanoo.


Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus