PÄÄKIRJOITUS  Concordia 4/2006

Hannu Lehtonen
 Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus

Concordia 4/2006

Luterilainen teologi Charles Porterfield Krauth, joka vaikutti Yhdysvalloissa 1800-luvulla, esitti hyvin tarkkanäköisen kuvauksen siitä, miten harha syrjäyttää totuuden kirkossa. Hän mainitsee kolme vaihetta. Ensin harha pyytää, että sitä suvaitaan totuuden rinnalla. Sitten se etenee toiseen vaiheeseen vaatien yhtäläisiä oikeuksia. Lopulta se tulee kolmanteen ja viimeiseen vaiheeseen. Tätä Krauth kuvaa seuraavasti: ”Harha vaatii itselleen etuoikeutta päättää kaikissa kiistanalaisissa kohdissa. Se asettaa miehiä asemiin, ei enää huolimatta siitä, että he poikkeavat kirkon uskosta, kuten aluksi tapahtui, vaan tämän poispoikkeamisen johdosta. Heidän suosituksenaan on, että he hylkäävät tuon uskon, ja heille annetaan asema opettaa muitakin hylkäämään se ja tehdä heidät taitaviksi vastustamaan sitä.”

Tämä kuvaus sopii valitettavan hyvin myös tapahtumien kulkuun evankelis-luterilaisessa kirkossa. Ne, jotka edustavat evankelis-luterilaisen kirkon ”vanhaa” uskoa, on ajettu yhä ahtaammalle.

Syyskuinen piispainkokous Mikkelissä käsitteli Heikan komitean mietintöä siitä, miten kirkon tulisi suhtautua niihin ongelmiin, joita erimielisyys virkakysymyksessä aiheuttaa. Mainittu mietintö sisältää aika jyrkkiä linjauksia. Piispainkokouksen tuloksena julkisuuteen annettiin selonteko tästä asiasta. Piispainkokous ei siis itse asiassa antanut uusia ohjeita tai suosituksia.

Piispainkokouksen tulosten sovellutus ratkeaa paikallisissa seurakunnissa. Tätä ajatellen Vammalan seurakunnasta voi muodostua ennakkotapaus. Sikäläinen kirkkoherra aikoo laatia lokakuusta alkaen työvuorolistat siten, että pappien vakaumusta ei oteta enää huomioon. Tämä johtaisi mitä ilmeisimmin siihen, että seurakunnan kappalainen, Jari Rankinen, joutuisi kurinpitomenettelyn alaiseksi. 

Yhä useammat asioita seuraavat kristityt ovat hyvin huolissaan kirkon tilasta. Moni uskollinen kirkon jäsen miettii nykyään, pitäisikö koko kirkosta erota. Tämä puhuu vahvaa kieltä siitä, mihin on tultu.

Lutherin opetus esimerkiksi hänen Paimenkirjeessään böömilaisille veljille on mitä ajankohtaisinta luettavaa myös meille. Luther antaa tässä kirjoituksessaan neuvoja Böömin kristityille, joita paavi painosti. Luther korostaa Jumalan sanan ratkaisevaa merkitystä. ”Se on ainoastaan Jumalan sana, jossa ihmisen elämä on, ja kun hän sen tähden omistaa Sanan ja elää siitä, niin hän voi antaa kaiken muun mennä menojansa.” Luther tuo myös voimakkaasti esille seurakunnan oikeudet. Lutherin kirjoituksen sovellutusta omaan tilanteeseemme on, että uskovat aktivoituvat yhä enemmän itse ottamaan vastuun jumalanpalveluselämästä, paimenviran taloudellisesta kannattamisesta jne.


Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus