Pekka Nisula, Teuva<\/p>\n
<\/p>\n
Literalisti Hugo Victorilainen (Hugo de St. Victor) sanoi aikoinaan: \u201dMill\u00e4 tavalla te siis luette Raamattua, ellette lue sit\u00e4 kirjaimellisesti, sill\u00e4 jos ei kirjaimesta pidet\u00e4 kiinni, mit\u00e4 Raamattu sitten on?\u201d<\/p>\n
Teologiassa oppikysymykset ovat muuttuneet tulkintakysymyksiksi. Totuus ei olisikaan se, mit\u00e4 Raamatusta suoraan luetaan, vaan aivan jotain muuta. N\u00e4in on Raamatun sanan ymm\u00e4rt\u00e4minen hajonnut tulkintojen viidakoksi ja kaikille mielett\u00f6myyksille l\u00f6ytyy niit\u00e4 ymm\u00e4rt\u00e4vi\u00e4 tulkintoja. Mist\u00e4 tied\u00e4t, ett\u00e4 juuri sinun tulkintasi on oikea?<\/p>\n
KIELI, JOTA PUHUMME<\/p>\n
Ihmiskieli on hyvin monimutkainen j\u00e4rjestelm\u00e4, ja sen hallitseminen edellytt\u00e4\u00e4 varsin monimutkaisia toimintoja. Sanomaa vastaanotettaessa on pystytt\u00e4v\u00e4 tunnistamaan \u00e4\u00e4nteet ja merkityst\u00e4 kantavat yksik\u00f6t sek\u00e4 pystytt\u00e4v\u00e4 tajuamaan n\u00e4iden yksik\u00f6iden v\u00e4liset suhteet, jotta sanoman ymm\u00e4rt\u00e4minen olisi mahdollista. Puhuttaessa on tietysti suoritettava samantapainen prosessi. Ihmiskielell\u00e4 on se erikoinen ominaisuus, ett\u00e4 sen avulla pystyt\u00e4\u00e4n ilmaisemaan mit\u00e4 tahansa, my\u00f6s uusia k\u00e4sitteit\u00e4 ja tilanteita. Se on j\u00e4rjestelm\u00e4, jossa yhdistelm\u00e4mahdollisuuksia on rajattomasti. Se vapauttaa ajan ja paikan kahleista. Kieli on niin kiinte\u00e4 systeemi, ett\u00e4 se on mahdollista muuntaa kirjoitettuun muotoon ilman, ett\u00e4 sen ymm\u00e4rrett\u00e4vyys k\u00e4rsisi. Se on j\u00e4rjestelm\u00e4 ihmisen puhe-elimill\u00e4 tuotettuja kuuluvia merkkej\u00e4. Kirjoituksen avulla n\u00e4m\u00e4 voidaan saattaa silmin n\u00e4ht\u00e4v\u00e4ksi. Kieli koostuu \u00e4\u00e4nteist\u00e4, sanoista, lauseista ja teksteist\u00e4. \u00c4\u00e4nnetason yksik\u00f6ill\u00e4 ei ole itsen\u00e4ist\u00e4 merkityst\u00e4, mutta niist\u00e4 voidaan muodostaa merkityksellisi\u00e4 sanoja k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4ll\u00e4 suhteellisen pient\u00e4 joukkoa (20-60) erilaisia \u00e4\u00e4nteit\u00e4 yhdistellen n\u00e4it\u00e4. Sanan rakenne on kiinte\u00e4 eik\u00e4 sen osien v\u00e4liin voi lis\u00e4t\u00e4 mit\u00e4\u00e4n. T\u00e4m\u00e4 j\u00e4rjestelm\u00e4 siis koostuu merkeist\u00e4, symboleista eli sanoista ja niiden yhdist\u00e4mist\u00e4 koskevista s\u00e4\u00e4nn\u00f6ist\u00e4. N\u00e4it\u00e4 s\u00e4\u00e4nt\u00f6j\u00e4 nimitet\u00e4\u00e4n kieliopiksi. Kaikilla tunnetuilla kielill\u00e4 – miten erilaisia ne ovatkin – on t\u00e4ysin kehittynyt kieliopillinen j\u00e4rjestelm\u00e4. Ennen kuin kielt\u00e4 pystyy k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n hyv\u00e4kseen, t\u00e4ytyy olla kyky k\u00e4sitteelliseen ajatteluun. El\u00e4in ei osaa ajatella k\u00e4sitteellisesti merkeill\u00e4, vaan se ajattelee vaistomaisesti. El\u00e4inten \u00e4\u00e4net ilmaisevat tarkoitusper\u00e4isyytt\u00e4, mutta ne eiv\u00e4t ole symboleja vaan signaaleja, jotka voivat olla kulloisenkin tilanteen aiheuttamia. Apinat voivat oppia irrallisia symboleja, kuten monet el\u00e4inlajit, mutta ne eiv\u00e4t ole antaneet yksiselitteist\u00e4 n\u00e4ytt\u00f6\u00e4 konversationaalisesta semanttisesta syntaktisesta hallinnasta. Ihmisenk\u00e4\u00e4n hoidossa oleva simpanssi ei koskaan opi puhumaan. Kieli ei my\u00f6sk\u00e4\u00e4n periydy. Historia, biologia, psykologia ja nykyiset tekniset tieteet ovat vuorollaan vaikuttaneet ja ohjanneet kielitieteellisen tutkimuksen suuntaa. Darwinismin voittokulku sai aikaan sen, ett\u00e4 kielen esihistoriaa alettiin tarkastella polveutumisopin hengess\u00e4. August Schleicher sovelsi darwinismin kielitieteeseen. Heid\u00e4nkin mukaansa on kielen alkuper\u00e4st\u00e4 kuitenkin vaikea saada otetta. T\u00e4m\u00e4 johtuu etup\u00e4\u00e4ss\u00e4 siit\u00e4, ettei kielen esihistoriasta voi heid\u00e4n mielest\u00e4\u00e4n tehd\u00e4 v\u00e4litt\u00f6mi\u00e4 havaintoja. Ateistinen tiedemaailma tunnustaakin, etteiv\u00e4t he tied\u00e4, miten kieli on syntynyt. Avoimeksi on j\u00e4\u00e4nyt my\u00f6s se, onko kieli syntynyt yhden ihmisryhm\u00e4n parissa vai onko eri tahoilla syntynyt useita toisistaan riippumattomia kieli\u00e4.<\/p>\n
Wittgensteinkin kyll\u00e4 tajusi, ett\u00e4 voimme tiet\u00e4\u00e4 ainoastaan jos jotakin puhutaan, mutta ihmisen yl\u00e4puolella on h\u00e4nen mielest\u00e4\u00e4n hiljaisuus, koska mist\u00e4\u00e4n muusta ei voinut puhua kuin luonnontieteen tuntemista tosiasioista. Kristillisen uskomme mukaan ajatus siit\u00e4, ett\u00e4 puhumamme kielen alkuper\u00e4 olisi h\u00e4m\u00e4r\u00e4n peitossa, on ennakkoasenteellinen ja v\u00e4\u00e4r\u00e4. Raamatun totuus on, ett\u00e4 on joku, joka puhui ihmisten yl\u00e4puolelta. Jumala itse on avannut sen vaikenemisen muurin, joka ymp\u00e4r\u00f6i H\u00e4nen universaalista maailman hallintaansa. \u00c4\u00e4ret\u00f6n persoonallinen Jumala on olemassa ja H\u00e4n puhuu. Miksi Jumala ei voisi olla yhteydess\u00e4 luomaansa ihmiseen, jos H\u00e4n niin haluaisi? \u201cJoka on korvan istuttanut, H\u00e4nk\u00f6 ei kuulisi? Joka on silm\u00e4n luonut, H\u00e4nk\u00f6 ei n\u00e4kisi?\u201d (Ps. 94:9). \u201cKuulevan korvan ja n\u00e4kev\u00e4n silm\u00e4n – molemmat on Herra luonut\u201d (Snl. 20:12). \u201cKuka on antanut ihmiselle suun, tahi kuka tekee myk\u00e4n tai kuuron, n\u00e4kev\u00e4n tai sokean? Enk\u00e4 min\u00e4, Herra?\u201d (2 Moos. 4:11). Miksi on mahdotonta ajatella, ett\u00e4 Jumala olisi sanallisessa yhteydess\u00e4 luodun kanssa, jos H\u00e4n kerran loi t\u00e4m\u00e4n sanoja k\u00e4ytt\u00e4v\u00e4ksi olennoksi? T\u00e4ss\u00e4 yhteydess\u00e4 on hyv\u00e4 muistaa se, ett\u00e4 ennen kuin mit\u00e4\u00e4n oli luotu, kolminaisuuden eri persoonien v\u00e4lill\u00e4 vallitsi yhteys. Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen ja osa t\u00e4t\u00e4 kuvaa on se, ett\u00e4 ihminen k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 sanoja. Sanoja k\u00e4ytt\u00e4v\u00e4n\u00e4 ihminen pystyy sanalliseen kommunikaatioon toisten kanssa. Jos Jumala on antanut meille kyvyn sanalliseen kommunikaatioon, miksi luulisimme, ett\u00e4 H\u00e4n ei puhuisi meille sanoin ja lausumin. Miksi tuntuisi h\u00e4mm\u00e4stytt\u00e4v\u00e4lt\u00e4, ett\u00e4 puhuessaan ihmiselle sanallisesti, selvin k\u00e4sittein ja asiallisesti, Jumala kertoo meille luotettavan totuuden kaikilla niill\u00e4 alueilla, joista H\u00e4n puhuu. On vain yksi syy ty\u00f6nt\u00e4\u00e4 mahdottomuutena pois ne tosiasiat, ett\u00e4 Jeesus puhui esim. Saulukselle sanallisesti k\u00e4ytt\u00e4en normaaleja sanoja ja lauserakenteita ja ett\u00e4 Jumala teki samoin Siinailla. T\u00e4m\u00e4 syy on kokonaan toisen ennakko-olettamuksen omaksuminen. Jumala kyll\u00e4 t\u00e4ysin kykenee ilmaisemaan ajatuksensa sanoin, jotka vastaavat tarkoin H\u00e4nen ajatuksiaan, ja H\u00e4n tahtookin tehd\u00e4 niin (Jes. 34:16). N\u00e4in Jumala on itse valinnut puhumamme kielen ilmoituksen v\u00e4lineeksi.<\/p>\n
SANASTA JA MERKITYKSEST\u00c4<\/p>\n
Kreikassa askarrutti kysymys siit\u00e4, onko sanojen \u00e4\u00e4nneasun ja merkityksen v\u00e4lill\u00e4 v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4t\u00f6n luonnollinen yhteys. Sanan ja sen tarkoittaman asian v\u00e4lisest\u00e4 yhteydest\u00e4 tiedet\u00e4\u00e4n, ett\u00e4 kieliss\u00e4 on olemassa yksinkertainen s\u00e4\u00e4nt\u00f6 tai normi, joka m\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4, ett\u00e4 kuhunkin muotoon liittyy tietty asiamerkitys – muutenhan olisi mahdotonta k\u00e4\u00e4nt\u00e4\u00e4 kielest\u00e4 toiseen. Kieli ei my\u00f6sk\u00e4\u00e4n ole koskaan puhtaasti muodollinen eik\u00e4 irrallinen, vaan siihen kuuluu aina sis\u00e4lt\u00f6. N\u00e4in sanan ja asian v\u00e4linen yhteys saa t\u00e4rke\u00e4n merkityksen. Nimi kuuluu omistajalleen, sana ja asiasis\u00e4lt\u00f6 kuuluvat yhteen. Vanha Testamenttikaan ei tunne abstraktista sanaa, joka olisi ilman reaalista sis\u00e4lt\u00f6\u00e4 ja irrallaan lausujastaan. K\u00e4site ja sit\u00e4 ilmaiseva sana kuuluvat yhteen. Raamatussa edet\u00e4\u00e4n sanoista asioihin, ja asiat ovat kiinni sanoista eli riippuvat niist\u00e4.<\/p>\n
TULKINTAA<\/p>\n
Onko Raamattu annettu ja kirjoitettu sit\u00e4 varten, ett\u00e4 se ymm\u00e4rrett\u00e4isiin vai onko se tarkoitettu j\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4n k\u00e4sitt\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4ksi tai ainoastaan joidenkin ihmisten ymm\u00e4rrett\u00e4v\u00e4ksi keinoilla, joita kaikki eiv\u00e4t voi koskaan saavuttaa? Eik\u00f6 Pyh\u00e4 Henki olisi kyennyt saamaan aikaan ymm\u00e4rrett\u00e4v\u00e4\u00e4 ja ihmiselle selv\u00e4\u00e4 puhetta tai etteik\u00f6 Pyh\u00e4 Henki olisi halunnutkaan sellaista? Ensinn\u00e4kin, eik\u00f6 H\u00e4n, joka on antanut koko maailmalle kielen, olisi osannut puhua? Luther sanoo: \u201cPyh\u00e4 Henki on selvin kirjoittaja ja puhuja taivaassa ja maan p\u00e4\u00e4ll\u00e4, H\u00e4nen sanoillaan voi siksi olla vain yksi merkitys, joka on niiden ilmeisin merkitys.\u201d Jumalan pilkkaa on taas v\u00e4itt\u00e4\u00e4, ett\u00e4 Pyh\u00e4 Henki ei olisi halunnut kaikille ymm\u00e4rrett\u00e4v\u00e4\u00e4 puhetta. (Jumalan kaltaisuuteen perustuu se, ett\u00e4 nykyajan ihminenkin kykenee ymm\u00e4rt\u00e4m\u00e4\u00e4n Raamatun kielt\u00e4.) Tulkinnallista mielivaltaisuutta vastaan Raamatusta nousevat mm. seuraavat kohdat: \u201cEi yli sen, mik\u00e4 kirjoitettu on\u201d (1 Kor. 4:6). \u201cMit\u00e4 laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?\u201d (Luuk. 10:26). Vertauskuvallinen ymm\u00e4rt\u00e4minen (johon palataan my\u00f6hemmin) on luvallista silloin, kun Raamattu itse sit\u00e4 k\u00e4ytt\u00e4\u00e4.<\/p>\n
Kirjaimellista tulkintaa edusti aikoinaan Antiokian koulu. Aleksandrialaisten (Filon) mielest\u00e4 oli Raamatun inhimillisen aikahistoriallisen aineksen takaa etsitt\u00e4v\u00e4 jumalallista Kristuksesta ja kirkosta. Hengellist\u00e4 merkityst\u00e4 etsittiin Raamatusta vertauskuvien (allegoriat) ja esikuvien (typos) avulla. Augustinus kuitenkin sanoi, ett\u00e4 kuvaannollinen puhetapa ei todista mit\u00e4\u00e4n. Origenes oli sit\u00e4 mielt\u00e4, ett\u00e4 sanallinen merkitys ei voinut kelvata muille kuin alemman tason kristityille. Kehittyneemm\u00e4t tarvitsivat pneumaattista, allegorista selityst\u00e4. Antiokialaiset nimittiv\u00e4t tekstin hengellist\u00e4 tulkintaa teoriaksi ja rajasivat typologiankin mahdollisimman v\u00e4hiin. He etsiv\u00e4t varmoja konkreettisia ja kirjaimellisia todisteita. Keskiajan raamatuntutkijat taas k\u00e4yttiv\u00e4t nelinkertaista raamattuymm\u00e4rryst\u00e4: kirjaimellinen merkitys sek\u00e4 kolmella tavalla allegorisesti ymm\u00e4rretty hengellinen merkitys. Kirjain opettaa tapahtumat, allegorinen uskon, moraalinen (tropologinen) siveellisyyden, anagoginen el\u00e4m\u00e4n lopputarkoituksen. Nikolaus Lyralainen piti mit\u00e4 t\u00e4rkeimp\u00e4n\u00e4 sanallisen merkityksen selville saamista. Ulrich Zwingli kehitti oman kuvaannollisen tulkintamenetelm\u00e4ns\u00e4, josta h\u00e4n k\u00e4ytti nimityst\u00e4 alloiosis. Sen mukaan Raamattu voi tarkoittaa toista kuin sen sanoo. Luther asettuikin sitten p\u00e4\u00e4tt\u00e4v\u00e4mmin vaatimaan sananmukaista selityst\u00e4. H\u00e4n hylk\u00e4si vuosina 1516-1517 Raamatun allegorisen tulkinnan ja sen nelj\u00e4nlaisen merkityksen, jota oli Origeneen ja Klemens Aleksandrialaisen ajoista asti k\u00e4ytetty kirkossa laajalti. Kun Luther taisteli allegorista tulkintaa vastaan (jossa Raamatun sanoille yritettiin antaa jokin salattu merkitys), h\u00e4n arvostelikin ankarasti niit\u00e4, jotka selittiv\u00e4t Raamattua allegorisesti, kuvaannollisesti, merkitsem\u00e4\u00e4n muuta kuin mit\u00e4 se sanoo sen yksinkertaisessa sanallisessa merkityksess\u00e4 – milloin sen itsens\u00e4 mukaan ei ole kysymys kuvaannollisesta puhetavasta. Luther neuvoo, ett\u00e4 kun Jumala tahtoo kirjoitetussa sanassaan p\u00e4\u00e4st\u00e4 kosketuksiin ihmisten kanssa, t\u00e4ytyy meid\u00e4n ihmisten tarkata kirjoitettuja sanoja. Luther kehottaakin jokaista kristitty\u00e4 teologia tarttumaan Raamatun kirjaimiin aivan niin kuin meid\u00e4n on pidett\u00e4v\u00e4 kiinni puusta tai sein\u00e4st\u00e4, jotta emme luiskahtaisi syrj\u00e4\u00e4n tai h\u00e4ilyisi ja harhaantuisi omine ajatuksinemme. Inhimillisest\u00e4 selityksest\u00e4 luopuessaan Luther seisoi omantuntonsa t\u00e4hden pelk\u00e4n Raamatun tekstin pohjalla. H\u00e4n sanoo kaikista teoksistaan, ett\u00e4 niiden tarkoituksena on johdattaa takaisin Raamattuun ja tehd\u00e4 t\u00e4m\u00e4 niin, ett\u00e4 jokainen opettaja uskossaan nojautuu ilman mit\u00e4\u00e4n selityksi\u00e4 pelkk\u00e4\u00e4n Raamatun sanaan. Selitt\u00e4j\u00e4n teht\u00e4v\u00e4st\u00e4 Luther sanoo, ett\u00e4 tulkitsija pid\u00e4ttelee h\u00e4ilyv\u00e4ist\u00e4 ihmismielt\u00e4 yksinkertaisessa Raamatun sanassa ja, milloin se on jo poikennut, johdattelee sit\u00e4 takaisin sanaan. \u201dVaikkakaan Jumalan sana ei sin\u00e4ns\u00e4 kaipaa tulkitsemista, tarvitsevat kuitenkin meid\u00e4n kovat syd\u00e4memme ja kuurot korvamme airuitten ja er\u00e4maassa saarnaavien \u00e4\u00e4nt\u00e4\u201d (Harless).<\/p>\n
RAAMATUN TULKINNAN PERUSTEITA LUTERILAISESSA USKOSSAMME<\/p>\n
Raamatun opin mukaan ihmiset eiv\u00e4t valaise Raamattua, vaan Raamattu valaisee ihmist\u00e4 (Ps. 119:105). Raamattu on selke\u00e4 (ps. 119:105, 2 Piet. 1:19; 2 Kor. 4:3-4) eik\u00e4 se tarvitse teologin oman min\u00e4 tuotteilla valaisua. Luther: \u201cSiis jos Raamatussa on jokin h\u00e4m\u00e4r\u00e4 lausuma, niin \u00e4lk\u00e4\u00e4 ep\u00e4r\u00f6ik\u00f6, sen takana on varmasti sama totuus, joka toisessa paikassa on selv\u00e4.\u201d Me emme tarvitse traditiota, kun saamme el\u00e4\u00e4 kirkkaan sanan paistaessa. Emme seuraa ihmisten vaan Pyh\u00e4n Hengen selityst\u00e4 (2 Piet. 1:20). Gerhard sanoo, ett\u00e4 me tunnustamme ainoastaan Kristuksen uskomme korkeimmaksi ja oikeaksi mestariksi (Matt. 23:8), jonka \u00e4\u00e4ni kaikuu Raamatussa. Gerhard toteaa edelleen, ett\u00e4 \u201ckorkein ja autenttinen tulkitsija on Pyh\u00e4 Henki.\u201d Selitt\u00e4misen lahja on Pyh\u00e4n Hengen synnytt\u00e4m\u00e4\u00e4 valoa hurskasten syd\u00e4miss\u00e4; Taivaallinen Is\u00e4 antaa Henkens\u00e4 niille, jotka t\u00e4t\u00e4 pyyt\u00e4v\u00e4t (Luuk. 11). Jumalan sana on otettava vastaan sellaisena kuin se itse itsens\u00e4 selitt\u00e4\u00e4 eli Raamattu selitt\u00e4 itsens\u00e4 (2 Piet. 1:20). Raamattu selitt\u00e4\u00e4 itsens\u00e4 joko v\u00e4litt\u00f6m\u00e4sti eli selitys liittyy heti per\u00e4\u00e4n (Joh. 2:19, jonka selitys jakeessa 21; Joh. 12:32, jonka selitys jakeessa 33; Ilm. 5:8, jolle selitys samassa jakeessa) tai v\u00e4lillisesti, johon Raamattu tarjoaa meille selitysv\u00e4lineet. N\u00e4it\u00e4 ovat alkukielet, tekstiyhteys (edelt\u00e4v\u00e4 ja seuraava teksti), tarkoitus, rinnakkaiskohdat, uskonmukaisuus sek\u00e4 koko Raamatun yleinen tarkoitus. Edell\u00e4 luetellut l\u00f6ytyv\u00e4t Raamatusta, vaikka niiden k\u00e4ytt\u00f6 tuleekin ulkopuolelta. Alkuteksti on ratkaiseva, mist\u00e4 Pfeiffer sanoo: \u201cRaamatun sanojen merkityst\u00e4 on arvioitava alkutekstin mukaan – – – alkuteksti on normi, k\u00e4\u00e4nn\u00f6kset normitettuja.\u201d Kielen k\u00e4yt\u00f6st\u00e4 on pidett\u00e4v\u00e4 kiinni (5 Moos. 30:11-14). Jumalan k\u00e4sky on annettu sellaisella kielell\u00e4, joka heill\u00e4 (israelilaisilla) on k\u00e4yt\u00f6ss\u00e4 suussa ja syd\u00e4mess\u00e4. Lutherin mukaan on pysytt\u00e4v\u00e4 sanojen mutkattomassa yksinkertaisessa ja luonnollisessa merkityksess\u00e4, joka on kielen ja sen k\u00e4yt\u00f6n mukainen (grammatica et usus loquendi). \u201cT\u00e4ytyy oppia sit\u00e4, mit\u00e4 Pyh\u00e4 Henki on j\u00e4tt\u00e4nyt meille sanojen todellisesta kieliopillisesta merkityksest\u00e4. Sill\u00e4 jos oikeaa kielioppia ei olisi, samalla sammuisi my\u00f6s puhtaan opin valkeus; samoin kuin Lutherin aikana palautui oikea kielioppi, tuli takaisin my\u00f6s opin puhtaus (Hofmann). Tunnustamme oikeaksi merkitykseksi vain kirjaimellisen merkityksen, josta Luther sanoo: \u201cEtsit\u00e4\u00e4n se merkitys, jonka kirjain osoittaa. Se yksin on uskon ja kristillisen teologian koko olemus. Se ainoastaan s\u00e4ilyy murheessa ja ahdistuksessakin ja voittaa helvetin portit sek\u00e4 synnin ja kuoleman ja vie ne vangiksi Jumalan ylistykseksi ja kirkkaudeksi.\u201d Pfeiffer puhuu viel\u00e4 erikseen kirjaimen merkityksest\u00e4, joka on se, mink\u00e4 sanat varsinaisessa ja alkuper\u00e4isess\u00e4 merkityksess\u00e4\u00e4n tuovat esiin, vaikka se ei v\u00e4list\u00e4 ilmaisisikaan puhujan tarkoitusta. Kirjaimen merkitys ei ole aina ja kaikkialla sama kuin kirjaimellinen merkitys eli sanojen varsinaisesti ilmaisema merkitys. Se, mit\u00e4 sanotaan kirjaimen merkitykseksi, ei ole aina Pyh\u00e4n Hengen tarkoittama merkitys, jota on tapana sanoa kirjaimelliseksi. T\u00e4ss\u00e4 ei ole nimitt\u00e4in tarkattava pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n n\u00e4iden sanojen merkityst\u00e4, vaan my\u00f6s niiden k\u00e4ytt\u00f6\u00e4. Kirjaimellinen merkitys on se, mihin Pyh\u00e4 Henki l\u00e4hinn\u00e4 t\u00e4ht\u00e4\u00e4 annettujen sanojen avulla riippumatta siit\u00e4, onko n\u00e4m\u00e4 sanat k\u00e4sitett\u00e4v\u00e4 varsinaisessa vai kuvaannollisessa merkityksess\u00e4. T\u00e4m\u00e4 osoitetaan oikeaksi sill\u00e4, ett\u00e4 olisi sopimatonta olettaa Pyh\u00e4n Hengen k\u00e4ytt\u00e4v\u00e4n sanoja ilman mielt\u00e4 ja vailla tarkoitusta. Raamatun tarkoittama hengellinen merkitys on joko kirjaimellinen tai sit\u00e4 ei ole lainkaan. Pid\u00e4mme kiinni siit\u00e4, ett\u00e4 kirjaimellinen merkitys on vain yksi eli kullakin kohdalla on vain yksi merkitys. Luther sanookin, ett\u00e4 Pyh\u00e4 Henki on kaikkein yksiselitteisin puhuja ja kirjoittaja, mit\u00e4 taivaassa ja maan p\u00e4\u00e4ll\u00e4 on. Niinp\u00e4 H\u00e4nen sanoillansakaan ei voi olla useampaa kuin yksi, kaikkein yksiselitteisin merkitys, jota sanomme kirjaimelliseksi merkitykseksi. Lutherin mukaan Ps. 22:19 julistaa kahta Raamatun h\u00e4v\u00e4istyst\u00e4, nimitt\u00e4in jakamista ja arvanheittoa. Jakaminen alkoi, kun Tuomas ja Lyra alkoivat levitt\u00e4\u00e4 maailmaan Raamatun nelinkertaista merkityst\u00e4 eli kirjaimellista, kuvaannollista-moraalista (tropologista), hengellist\u00e4 (analogista) ja salaista (anagogista). (He siis jakoivat t\u00e4m\u00e4n Kristuksen puvun nelj\u00e4\u00e4n osaan.) Lutherin mukaan hengellinen, moraalinen ja salainen merkitys ovat yksi asia. Sit\u00e4 ei apostoli Paavali miss\u00e4\u00e4n sano Raamatun merkitykseksi. Gerhard lausuukin, ett\u00e4 allegoriset tropologiat ja anagogiat eiv\u00e4t ole erimerkityksisi\u00e4, vaan ne ovat tuon yhden ainoan merkityksen erilaisia seurauksia. Ne ovat Raamatun kolmenlaista k\u00e4ytt\u00f6\u00e4, kirjaimellisen merkityksen kolmenlaista sovellutusta (Pfeiffer). H\u00e4n toteaa my\u00f6s, ett\u00e4 ellei asialla ole pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n yht\u00e4 merkityst\u00e4, sill\u00e4 ei ole mit\u00e4\u00e4n varmaa merkityst\u00e4. Raamattu ei ole kaksimielinen (Ps. 19:8-9). Sellainen selitys ei ole hyv\u00e4ksytt\u00e4viss\u00e4, mik\u00e4 kumoaa tekstiyhteyden ja tekee kirjoittajan itsens\u00e4 kanssa ristiriitaiseksi (edellytt\u00e4en, ettei ole ep\u00e4ilyst\u00e4 kirjoittajan erehtym\u00e4tt\u00f6myydest\u00e4). Gerhardin sanoin: \u201cJoka kohdan selityksen t\u00e4ytyy t\u00e4sm\u00e4t\u00e4 tarkoituksen ja tekstiyhteyden kanssa.\u201d T\u00e4st\u00e4 Pfeiffer: \u201cJos syntyy ep\u00e4ilyst\u00e4 jostakin tekstist\u00e4 olevasta, niin on otettava huomioon edelt\u00e4v\u00e4t ja seuraavat jakeet, tarvittaessa palattava kirjan edellisiin lukuihin ja katsottava, mik\u00e4 merkitys sopisi n\u00e4ihin olosuhteisiin ja t\u00e4sm\u00e4isi kirjoittajan tarkoituksen kanssa.\u201d Sanan ja lauseen merkityksest\u00e4 ei poiketa, ellei Raamattu pakota sit\u00e4 itse tekem\u00e4\u00e4n. T\u00e4m\u00e4 tapahtuu silloin, kun itse tekstiin sis\u00e4ltyv\u00e4t asiat tai jokin rinnakkaiskohta tai uskonmukaisuus siihen pakottavat. Lutherin mukaan mink\u00e4\u00e4n raamatunkohdan ollessa kyseess\u00e4 ei ole sallittava p\u00e4\u00e4telm\u00e4\u00e4 eik\u00e4 mit\u00e4\u00e4n kuvaannollista esityst\u00e4, ellei ilmeinen sanojen keskin\u00e4inen suhde ja selv\u00e4 asian mahdottomuus, joka kompastuu johonkin uskonopin kohtaan, siihen pakota. Jumalan sanaa ei k\u00e4sitell\u00e4 niin vallattomasti, ett\u00e4 annettaisiin jollekin sanalle ilman nimenomaista selv\u00e4\u00e4 Raamatun sanaa toinen merkitys kuin mik\u00e4 sen luonnollinen merkitys on. Jos yhdess\u00e4 kohdassa sallii sellaista vallattomuutta, ett\u00e4 ilman Raamatun perustetta voisi sanoa, ett\u00e4 sana \u201con\u201d tarkoittaa samaa kuin sana \u201cmerkitsee\u201d, niin silloin ei miss\u00e4\u00e4n muussakaan paikassa voisi puolustautua. N\u00e4in koko Raamattu teht\u00e4isiin mit\u00e4tt\u00f6m\u00e4ksi, koska ei olisi olemassa mit\u00e4\u00e4n perustetta sille, miksi t\u00e4llainen vallattomuus sopisi yhdess\u00e4 mutta ei muissa kohdin (n\u00e4in Luther) . H\u00e4m\u00e4r\u00e4mm\u00e4t kohdat selitet\u00e4\u00e4n selvien kohtien valossa ja niiden mukaan. Luther opettaa t\u00e4st\u00e4: \u201cKoko Raamatun ominaisuus on, ett\u00e4 se selitt\u00e4\u00e4 itsens\u00e4 kaikin puolin yht\u00e4pit\u00e4vill\u00e4 kohdillaan ja haluaa tulla ymm\u00e4rretyksi uskons\u00e4\u00e4nt\u00f6ns\u00e4 avulla. Kaikkein varmin tapa tutkia Raamatun merkityst\u00e4 on ahkeroida p\u00e4\u00e4st\u00e4 k\u00e4sitt\u00e4m\u00e4\u00e4n sit\u00e4 vertaamalla kesken\u00e4\u00e4n useita raamatunkohtia ja ottamalla niist\u00e4 vaarin. Se, ett\u00e4 Raamattu olisi h\u00e4m\u00e4r\u00e4 ja ett\u00e4 sit\u00e4 t\u00e4ytyisi valaista ihmisopeilla — on itse asiassa samaa kuin taluttaisi Pyh\u00e4\u00e4 Henke\u00e4 kouluun tai opettaisi h\u00e4nt\u00e4 vasta puhumaan.\u201d Quenstedt selvitt\u00e4\u00e4 t\u00e4t\u00e4 sanoen: \u201cH\u00e4m\u00e4r\u00e4mm\u00e4t kohdat, jotka tarvitsevat selityst\u00e4, voi ja tulee selitt\u00e4\u00e4 toisilla kirkkaammilla raamatunpaikoilla. Raamattu tarjoaa itse selityksen h\u00e4m\u00e4rille kohdille, kun niit\u00e4 verrataan selviin kohtiin (opin sijaintipaikkoihin) niin ett\u00e4 Raamattua selitet\u00e4\u00e4n Raamatulla.\u201d Uskonkohdat on otettava niiden sijaintipaikoista ja arvioitava n\u00e4iden mukaan sellaisia lausumia, jotka viittaavat niihin ohimennen. \u201cJokaisella uskonkohdalla on varma ja varsinainen sijaintipaikkansa jossakin kohden Raamatussa, kun taas toisaalla vain viitataan siihen. Jokaista uskonkohtaa t\u00e4ytyy sen vuoksi arvioida sen varsinaisesta sijaintipaikasta k\u00e4sin — Niinp\u00e4 vanhurskautusoppia k\u00e4sitell\u00e4\u00e4n sen sijaintipaikassa Room. 3 ja 4, Gal. 2 ja 3, Ef. 2. Ehtoollisopin varsinainen sijaintipaikka on Matt. 26, Mark. 14, Luuk. 22, 1 Kor. 10 ja 11\u201d (Gerhard). Jokainen selitys, joka ei ole uskonmukainen, hyl\u00e4t\u00e4\u00e4n (Room. 12:6 – tarkoittaa ilmoitettua uskoa eik\u00e4 henkil\u00f6kohtaista uskon m\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4). \u201cEsikuvia t\u00e4ytyy kuitenkin selitt\u00e4\u00e4 varman s\u00e4\u00e4nn\u00f6n ts. luotettavan ja selv\u00e4n Raamatun mukaan eik\u00e4 t\u00e4m\u00e4n s\u00e4\u00e4nn\u00f6n eli Raamatun vastaisesti\u201d (Tunnustuskirjat). Gerhard: \u201cRaamatun selityksen t\u00e4ytyy olla aina uskonmukainen. T\u00e4m\u00e4 s\u00e4\u00e4nt\u00f6 esitet\u00e4\u00e4n esimerkiksi Room. 12:6. T\u00e4m\u00e4 kohta tarkoittaa, ett\u00e4 Raamatun selityksen t\u00e4ytyy olla yht\u00e4pit\u00e4v\u00e4 sen pysyv\u00e4n merkityksen kanssa, joka Raamatussa esitet\u00e4\u00e4n tuosta taivaallisen opin p\u00e4\u00e4kohdasta. Sill\u00e4 koska koko pyh\u00e4 Raamattu saa alkunsa Pyh\u00e4n Hengen v\u00e4litt\u00f6m\u00e4st\u00e4 toimesta ja on Jumalan henkeytt\u00e4m\u00e4, niin siin\u00e4 on sen vuoksi my\u00f6s kaikki samalla totta ja t\u00e4sm\u00e4\u00e4 kesken\u00e4\u00e4n mit\u00e4 parhaiten, niin ettei siin\u00e4 ole mit\u00e4\u00e4n vastakkaista tai kesken\u00e4\u00e4n ristiriitaista.\u201d Pfeiffer m\u00e4\u00e4rittelee, ett\u00e4 uskonmukaisuudella ymm\u00e4rret\u00e4\u00e4n kaikkien kristillisen uskon p\u00e4\u00e4kohtien sopusointua ja harmoniaa. Usko on sen eri osien keskin\u00e4isen yhteyden kannalta yksi ja kultaketjun kaltainen, ja se hajoaa kokonaan, jos siit\u00e4 poistaa yhdenkin osan, kuten Luther sanoo. Kristus opettaa (Matt. 19:3), ett\u00e4 uskonmukaisuutta on arvioitava kunkin kohdan varsinaisesta sijaintipaikasta k\u00e4sin, kun H\u00e4n ratkaisi omavaltaista avioeroa koskevan riitakysymyksen. Juutalaiset vetosivat er\u00e4\u00e4seen raamatunpaikkaan, nimitt\u00e4in 5 Moos. 24:1, joka ei ollut p\u00e4\u00e4kohta. Mutta Kristus ohjasi heid\u00e4t avioliittoa koskevan uskonopin varsinaiseen sijaintipaikkaan, 1 Moos. 2:24. Raamatun kaikkien muiden kohtien selityksess\u00e4 on menetelt\u00e4v\u00e4 siten, ettemme anna millek\u00e4\u00e4n kohdalle sellaista merkityst\u00e4, joka ei t\u00e4sm\u00e4isi hyvin noiden Raamatun p\u00e4\u00e4kohtien ja koko summan kanssa (Baier). Jumalan kirjoitettu sana on otettava vastaan kokonaisena niin, ettei pidet\u00e4 mit\u00e4\u00e4n siin\u00e4 olevaa liikana tai v\u00e4h\u00e4p\u00e4t\u00f6isen\u00e4, vaan ett\u00e4 pidet\u00e4\u00e4n kaikkea tarpeellisena ja t\u00e4rke\u00e4n\u00e4 ja otetaan vastaan my\u00f6s kaikki ne opit, jotka v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 seuraavat Raamatun sanoista (Matt. 5:18-19, Ilm. 22:18). Koko Raamattu on siis t\u00e4rke\u00e4. Luther t\u00e4st\u00e4: \u201cJumala on yksi. H\u00e4n ei anna jakaa itse\u00e4\u00e4n osiin, niin ett\u00e4 h\u00e4nt\u00e4 voisi yhdess\u00e4 kohdassa kunnioittaa ja toisessa halveksia.\u201d Luther edelleen: \u201cSenp\u00e4 t\u00e4hden ei voi muuta kuin joko uskoa kaikki tai olla uskomatta mit\u00e4\u00e4n. Pyh\u00e4 Henki ei salli itse\u00e4\u00e4n paloiteltavan, ett\u00e4 h\u00e4n sallisi opettaa ja uskoa yhden kohdan oikein ja toisen v\u00e4\u00e4rin. — Sill\u00e4 kaikki harhaoppiset ovat sellaisia, ett\u00e4 he menev\u00e4t ensin harhaan vain yhdess\u00e4 kohdassa, mutta joutuvat sitten kielt\u00e4m\u00e4\u00e4n kaikki. — Yksi Jumalan sana on kaikki ja kaikki (Jumalan sanat) ovat yksi. — Kielt\u00e4ess\u00e4si Jumalan yhdess\u00e4 opinkohdassa j\u00e4\u00e4t kielt\u00e4j\u00e4ksi kaikissa kohdissa (Jaak. 2:10). — Me voimme tulla autuaiksi, vaikka meid\u00e4n ja sakramenttilaisten v\u00e4lill\u00e4 ei olekaan rakkautta ja sopua, mutta emme ilman puhdasta oppia ja uskoa. Oppia ja el\u00e4m\u00e4\u00e4 ei siis lainkaan voi verrata toisiinsa (Matt. 5:18).\u201d Quenstedt sanoo viel\u00e4, ett\u00e4 oikein Raamatusta johdetut p\u00e4\u00e4telm\u00e4t ovat Jumalan sanaa asian ja merkityksen puolesta, vaikka ne eiv\u00e4t olekaan sit\u00e4 kirjaimen mukaan. Jokaiselle opille on annettava oikea paikka ja merkitys. Vanhurskauttamisoppi eli oppi Kristuksesta ja vanhurskautuksesta on kaiken keskus (1 Kor. 3:11, 1 Kor. 2:2, 1 Kor. 15:3, Ilm. 19:10). Augsburgin tunnustuksen puolustus sanookin: \u201cSill\u00e4 kukapa ei toivoisi viimeisen\u00e4 hetken\u00e4\u00e4n voivansa kuolla sit\u00e4 uskoa tunnustaen, ett\u00e4 me saamme synnit anteeksi uskon kautta, ilman omaa ansiotamme ja tekojamme, Kristuksen veren kautta?\u201d On teht\u00e4v\u00e4 tarkka ero lain ja evankeliumin v\u00e4lill\u00e4 (Joh. 1:17, Room. 10:14, 2 Tim. 2:15). Lutheria lainaten lailla on m\u00e4\u00e4r\u00e4ns\u00e4, miten pitk\u00e4lle se saa menn\u00e4 ja mit\u00e4 sen pit\u00e4\u00e4 saada aikaan. Sen on nimitt\u00e4in edett\u00e4v\u00e4 Kristukseen asti ja kauhistettava katumattomia Jumalan vihalla ja ep\u00e4suosiolla. Samoin evankeliumillakin on oma virkansa ja teht\u00e4v\u00e4ns\u00e4 saarnata syntien anteeksiantamusta murheellisille omilletunnoille. Joka ei tied\u00e4 eik\u00e4 ota huomioon sit\u00e4 (ett\u00e4 laki lakkaa, kun usko tulee), se kadottaa evankeliumin eik\u00e4 tule milloinkaan uskoon, sanoo Luther.<\/p>\n
Edell\u00e4mainittu allegoria on vertauskuvallinen esitys, tekstin v\u00e4itetty syvempi hengellinen merkitys, tulkinta. Allegoriassa sanan historiallisen merkityksen rinnalla n\u00e4hd\u00e4\u00e4n toinen syvempi, hengellinen merkitys, joka saattaa kokonaan olla erill\u00e4\u00e4n edellisest\u00e4 ja peitt\u00e4\u00e4 sen alleen. Allegoria on tekstin alkuper\u00e4isen merkityksen kannalta hyvin mielivaltainen, ja se merkitsee historian symbolisoimista. Raamatussa on vertauksia, mutta niihin kaikkiin p\u00e4tee kuitenkin se, ett\u00e4 niit\u00e4 sanotaan vertauksiksi hyvin selke\u00e4sti. Tekstiyhteys ratkaisee, onko kohta kirjaimellisesti totta vai onko se kuvaannollinen tai symbolinen. Esimerkiksi 1. Mooseksen kirjassa tekstiyhteys osoittaa, ett\u00e4 meid\u00e4n tulee ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 luomisen kuusi p\u00e4iv\u00e4\u00e4 todellisina p\u00e4ivin\u00e4, jotka koostuvat illasta ja aamusta. Allegorisointi synnytt\u00e4\u00e4 Lutherin mukaan muuallakin kuin ehtoollisen asetussanojen tulkinnassa katastrofaalisia seurauksia, kun esim. luomiskertomuksesta saatetaan tehd\u00e4 vertauskuva. Kun ehtoollisen asetussanoille sallitaan allegorinen tulkinta, seuraa t\u00e4st\u00e4 se, ett\u00e4 mit\u00e4 tahansa raamatunkohtaa voidaan tulkita em. tavalla. Augustinus mm. selitti Nooan juopumusta allegoriaksi Kristuksen ristink\u00e4rsimyksist\u00e4. Muista kuvaannollista esitystavoista metafora on vertaukseen perustuva kielikuva (kameli = er\u00e4maanlaiva). Metafora on uudelleenkuvailua, mutta se kuvaa kohdettaan aikaisemmasta poikkeavalla tavalla. Se on merkityksen siirto, sanan kuvaannollista k\u00e4ytt\u00f6\u00e4. Metonymia eli metalepsi merkitsee nimen tai k\u00e4sitteen vaihtoa, jolloin sana korvataan toisella sukulaissanalla. Eufemismi tarkoittaa kuvaannollista kaunistelevaa puhetapaa. Ironia on ivallinen esitys, hyperbola liioittelua. Synekdokee on kielikuva, jossa osa ilmaisee kokonaisuutta (esim. \u201csadat purjeet saapuivat satamaan\u201d, pro \u201cpurjelaivat\u201d). Eufemismista esimerkkin\u00e4 \u201cHyv\u00e4n toivon niemi\u201d. Personifikaatio taas kuvailee elottoman elolliseksi, esim. \u201cpakkanen painaa kasvonsa ruutuun\u201d. Luther kuitenkin totesi, ett\u00e4 h\u00e4n ei muista miss\u00e4\u00e4n Raamatun kohdassa yleisten ilmausten yhteydess\u00e4 n\u00e4hneens\u00e4 esim. synekdokeeta.<\/p>\n
Raamatuntulkintatermi typologia eli esikuva n\u00e4kee Vanhan Testamentin henkil\u00f6t ja tapahtumat Uuden Testamentin t\u00e4yttymyksen esikuvina. Se edustaa historiallista todellisuutta, jolla on tulevaista kuvastava olemus (vrt. Israelin historia). J. Gerhard totesi, ett\u00e4 typologiassa s\u00e4ilyy kytkent\u00e4 faktoihin, kun taas allegoria irtaantuu historiasta. Yhteenvetona voidaan sanoa, ett\u00e4 kielikuvissa ei kuitenkaan ole itse asia vaan ainoastaan kuvia ja vertauksia asiasta – kielikuva voidaan my\u00f6s vaihtaa.<\/p>\n
ALLOIOSIS SOVELLETTUNA EHTOOLLISEEN<\/p>\n
Soveltaessaan alloiosis-menetelm\u00e4\u00e4ns\u00e4 ehtoollisen asetussanoihin Zwingli selitti, ett\u00e4 Jeesus tarkoitti, ett\u00e4 \u201ct\u00e4m\u00e4 merkitsee minun ruumistani\u201d jne. H\u00e4n kielsi, ett\u00e4 Kristuksen ruumis ja veri todellisesti annettaisiin ehtoollisen nauttijoille. H\u00e4nen mielest\u00e4\u00e4n Jumala on aina taivaassa, mutta ihminen maan p\u00e4\u00e4ll\u00e4. Zwinglin mukaan Jumala ei voi Kristuksessa olla ihmiselle v\u00e4litt\u00f6m\u00e4sti l\u00e4sn\u00e4 oleva todellisuus maailmassa vaan ainoastaan tuon todellisuuden ilmaus. T\u00e4h\u00e4n Luther kuitenkin sanoi: \u201cMinun Raamattuuni on kirjoitettu Kristuksen sanat: \u00b4t\u00e4m\u00e4 on minun ruumiini\u00b4.\u201d Luther kysyikin vastustajiltaan, miss\u00e4 kohdassa asetussanojen allegorinen luonne ilmenee, tiet\u00e4en, ett\u00e4 sakramentin asettamisen yhteydess\u00e4 ei t\u00e4llaista selityst\u00e4 anneta. Luther varoitti sekoittamasta toisiinsa sit\u00e4, mik\u00e4 on, ja sit\u00e4, miten t\u00e4m\u00e4 oleminen selitet\u00e4\u00e4n. H\u00e4n viittaa painokkaasti siihen, ett\u00e4 aina kun puheessa k\u00e4ytet\u00e4\u00e4n sanaa \u201con\u201d, puhutaan varmasti olion olemuksesta eik\u00e4 sen selitt\u00e4misest\u00e4. Kielih\u00e4n lakkaisi olemasta ajatustenvaihdon v\u00e4line, jos \u201con\u201d ei en\u00e4\u00e4 olisi \u201con\u201d, vaan merkitsisi jotain muuta. Jollakin on merkityst\u00e4 vain siin\u00e4 tapauksessa, ett\u00e4 on todella olemassa jotain. Kun luovutaan tosiasioista, ei merkitysk\u00e4\u00e4n voi s\u00e4ily\u00e4. Teologian kriisitilanne onkin siin\u00e4, ett\u00e4 ilmoitustapahtuma \u201ct\u00e4m\u00e4 on\u201d korvataan sanoilla \u201ct\u00e4m\u00e4 merkitsee\u201d. On mahdotonta edustaa sellaista teologiaa, joka korostaa merkityst\u00e4 mutta samalla luopuu itse asiasta. \u201dRaamatun tosiasia, ett\u00e4 kirkon alttarilla lep\u00e4\u00e4 uhratun ja tapetun Luojan ruumis ja veri, her\u00e4tt\u00e4\u00e4 aina vastalauseen, jolle Zwingli antoi muodon: sielu nautti \u00b4henke\u00e4\u00b4, siksi se ei voi sy\u00f6d\u00e4 lihaa\u201d (Tom G.A.Hardt) T\u00e4ss\u00e4 yhteydess\u00e4 Hardt sanoo my\u00f6skin: \u201dAjatellessamme Lutherin usein tekem\u00e4\u00e4 rinnastusta konsekraation ja Raamatun ensimm\u00e4iseen lukuun sis\u00e4ltyvien luomissanojen v\u00e4lill\u00e4 voitaisiin sanoa, ett\u00e4 h\u00e4n my\u00f6ntyy sakramentin sanojen totuudessa yht\u00e4 v\u00e4h\u00e4n viivytyksiin kuin h\u00e4n taipuu my\u00f6nt\u00e4m\u00e4\u00e4n, ett\u00e4 luomissanojen mahtiin voitaisiin liitt\u00e4\u00e4 miljoonien vuosien mittainen t\u00e4yttymyksen odotus. Kummassakin tapauksessa seisomme vastaansanomattoman tosiasian edess\u00e4: \u00b4H\u00e4n sanoi, ja tapahtui niin\u00b4 (Ps. 33:9).\u201d<\/p>\n
ALLEGORISOINNIN UUDELLEENTULEMINEN<\/p>\n
Raamatun selitt\u00e4misess\u00e4 ns. myyteist\u00e4 riisujat palasivat n\u00e4ihin vanhoihin harhoihin uudelleen ja he k\u00e4ynnistiv\u00e4t uuden allegorisoinnin kauden, jossa avattiin j\u00e4lleen ovi tulkinnan mielivallalle. Totuus ei heillek\u00e4\u00e4n ole sanan ilmiasussa, vaan se piileskelee jossakin myytin k\u00e4tk\u00f6iss\u00e4 kuin peiton alla. Sana merkitsee jotain asiaa, mutta ei sellaisenaan ole se asia. Sana ei heille ole Jumala. Totuus ei ole se, mik\u00e4 sanassa on ilmoitettu ja mik\u00e4 siit\u00e4 suoraan luetaan vaan jokin muu. Ensimm\u00e4inen raamattukriitikko sanoi Raamatun alkulehdill\u00e4: \u201cOnko Jumala todellakin sanonut — Ette suinkaan kuole…\u201d Historiallis-kriittisen koulutuksen omaksuneet saattavat antaa aineistolle toisen merkityksen allegorisoinnin kautta. T\u00e4h\u00e4n viittaavat sellaiset sanonnat kuin \u201cvarsinaisesti\u201d, \u201cpohjimmiltaan\u201d jne. Merkitys-k\u00e4sitteelle annetaan hallitseva asema. T\u00e4lle tutkimukselle on ominaista pitk\u00e4lle ulottuvat olettamukset ja ett\u00e4 se rakennetaan hypoteesien eli oletusten varaan. (Hist.-kriitt. menetelm\u00e4ss\u00e4 teksti\u00e4 on lupa selitt\u00e4\u00e4 vanhempien tai samanik\u00e4isten tekstien avulla. T\u00e4ten Jes. 53 lopussa olevaa \u201dk\u00e4rsiv\u00e4\u00e4 Herran Palvelijaa\u201d selitett\u00e4ess\u00e4 ei voi k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 apuna Uutta Testamenttia. T\u00e4m\u00e4 koskee kaikkia Vanhan Testamentin lausumia. Jeesuksen omaa sanomaakaan selvitett\u00e4ess\u00e4 ei saa k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 hyv\u00e4ksi Paavalin kirjoituksia.)<\/p>\n
Raamatun kuvallinen esitystapa ei kuitenkaan sis\u00e4ll\u00e4 samalla mytologisia n\u00e4kemyksi\u00e4. Sill\u00e4 ei ole mit\u00e4\u00e4n tekemist\u00e4 mytologioiden kanssa (2 Piet. 1:16). Sellainen tutkija, joka sekoittaa ja rinnastaa kesken\u00e4\u00e4n ainutlaatuisen ilmoitustapahtuman sek\u00e4 myyttiset kuvaukset ja kuvitelmat pakanallisten jumaluuksien kohtaloista, ei luovu vain historiallisista tosiasioista, vaan my\u00f6s Raamatun l\u00e4ht\u00f6kohdasta Jumalan antamana sanana. Raamatun ilmoituksen ehdottomuus sulkee kaikki mytologiset k\u00e4sitykset ja kuvitelmat pois. Myyttinen kuvaamistapa merkitsee yrityst\u00e4 selitt\u00e4\u00e4 ihmisen h\u00e4t\u00e4\u00e4 ja etsint\u00e4\u00e4 h\u00e4nen omista luonnonmukaisista edellytyksist\u00e4\u00e4n k\u00e4sin. Raamattua ei ole koottu uskonnollisesta kansanperinteest\u00e4. J\u00e4rki ei voi olla perustava tulkintaperiaate t\u00e4ss\u00e4k\u00e4\u00e4n mieless\u00e4. Raamattu itse ei anna my\u00f6sk\u00e4\u00e4n viitteit\u00e4 kahden eri tason ilmoitukseen eik\u00e4 se anna ajatella, ett\u00e4 uskonnollinen totuus olisi erill\u00e4\u00e4n sen historiallisesta sis\u00e4ll\u00f6st\u00e4, vaan se p\u00e4invastoin vetoaa toistuvasti historiaan. Raamatun takaa ei voida l\u00f6yt\u00e4\u00e4 jotakin viel\u00e4 syv\u00e4llisemp\u00e4\u00e4 ja t\u00e4ydellisemp\u00e4\u00e4 totuutta, koska Raamattu on perimm\u00e4inen totuus.<\/p>\n
Luento Raamattu- ja tunnustusp\u00e4ivill\u00e4 Kokem\u00e4ell\u00e4 6.6.1998.<\/p>\n
– Pekka Nisula: Raamattu on itse itsens\u00e4 tulkki (3\/98)<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Pekka Nisula, Teuva Literalisti Hugo Victorilainen (Hugo de St. Victor) sanoi aikoinaan: \u201dMill\u00e4 tavalla te siis luette Raamattua, ellette lue sit\u00e4 kirjaimellisesti, sill\u00e4 jos ei kirjaimesta pidet\u00e4 kiinni, mit\u00e4 Raamattu sitten on?\u201d Teologiassa oppikysymykset ovat muuttuneet tulkintakysymyksiksi. Totuus ei olisikaan se, mit\u00e4 Raamatusta suoraan luetaan, vaan aivan jotain muuta. N\u00e4in on Raamatun sanan ymm\u00e4rt\u00e4minen […]<\/p>\n","protected":false},"author":8,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":[],"categories":[34,45],"tags":[227,226,64,225,65,228],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/955"}],"collection":[{"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/users\/8"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=955"}],"version-history":[{"count":5,"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/955\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":2140,"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/955\/revisions\/2140"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=955"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=955"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=955"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}