MY\u00d6T\u00c4VAIKUTTAAKO IHMINEN K\u00c4\u00c4NTYMYKSEEN?<\/p>\n
Erling Teigen, professori, USA<\/p>\n
Johdanto <\/p>\n
N\u00e4iss\u00e4 kahdessa luennossa (viittaa k\u00e4sill\u00e4olevan luennon lis\u00e4ksi ehtoollista k\u00e4sittelev\u00e4\u00e4n luentoon) k\u00e4sittelen kahta v\u00e4\u00e4rink\u00e4sityst\u00e4, jotka ovat yleisi\u00e4 luterilaisten keskuudessa. Ensimm\u00e4isen mukaan luterilaisuus edustaa jonkinlaista keskitiet\u00e4 kahden toisilleen vastakkaisen \u00e4\u00e4rilaidan v\u00e4lill\u00e4, joista toinen on reformoitujen ja hurmahenkien muodostama akseli ja toinen roomalaiskatolilaisuus. Wittenbergin uskonpuhdistus onnistui (ensimm\u00e4isen v\u00e4\u00e4rink\u00e4sityksen mukaan) l\u00f6yt\u00e4m\u00e4\u00e4n keskitien ja saavutti tasapainon kahden \u00e4\u00e4rikannan v\u00e4lill\u00e4. Se, mit\u00e4 t\u00e4m\u00e4 n\u00e4kemys ei kykene ymm\u00e4rt\u00e4m\u00e4\u00e4n, on, ett\u00e4 Roomaa ja reformoituja yhdist\u00e4v\u00e4t useat periaatteet, jotka ovat t\u00e4ydellisesti vastakkaisia luterilaisuudelle. Reformoitu teologia ja Rooman teologia sekoittavat kumpikin samalla tavalla lain ja evankeliumin siin\u00e4 tavassa, jolla ne korostavat ulkonaista kristillist\u00e4 el\u00e4m\u00e4n pyhityst\u00e4. Niit\u00e4 yhdist\u00e4\u00e4 my\u00f6s samanlainen harhautuminen opissa Herran ehtoollisesta; ainoa ero on siin\u00e4, ett\u00e4 toinen poistaa Kristuksen ruumiin ja veren sakramentista, toinen leiv\u00e4n ja viinin. Mutta ne tekev\u00e4t t\u00e4m\u00e4n siksi, ett\u00e4 ne kumpikin harhautuvat opissa Kristuksesta. Sama p\u00e4tee ihmisen tahtoa koskevaan kiistaan. Koska vallitseva protestanttinen teologia ei ole yht\u00e4\u00e4n yhdenmukaisempi k\u00e4sityksiss\u00e4\u00e4n kuin Rooma, niin Rooma ja protestantismi ty\u00f6skentelev\u00e4t opissa tahdon vapaudesta saman periaatteen pohjalta. <\/p>\n
Toinen v\u00e4\u00e4rink\u00e4sitys perustuu siihen, ett\u00e4 ymm\u00e4rret\u00e4\u00e4n v\u00e4\u00e4rin vuosina 1546-1577 k\u00e4yty taistelu luterilaisuuden sis\u00e4ll\u00e4. Tuloksena turmiollisista Augsburgin ja Leipzigin interim-sopimuksista luterilaisuuteen syntyi kaksi toisiaan vastaan kiistelev\u00e4\u00e4 puoluetta. Toista on ollut tapana kutsua filippistisiksi tai melanchthonilaisiksi luterilaisiksi, toista gneesio- eli aitoluterilaisiksi. Perustava kysymys n\u00e4iden kahden puolueen v\u00e4lill\u00e4 koski sit\u00e4, kumpaa, Lutheria vai Melanchthonia, oli pidett\u00e4v\u00e4 Augsburgin tunnustuksen arvovaltaisena ja aitona tulkitsijana. Seurasi sarja kiistoja ja v\u00e4ittelyn kuumuudessa joitakin henkil\u00f6it\u00e4 alettiin pit\u00e4\u00e4 jyrkkin\u00e4 ja hankalina; suurin osa n\u00e4ist\u00e4 kuului aitoluterilaiseen puolueeseen. Filippisteill\u00e4 oli taipumus vaalia Melanchthonin sovittelevaa luonnetta ja leimata aitoluterilaiset rauhanh\u00e4iritsij\u00f6iksi Israelissa; t\u00e4m\u00e4n arvion on my\u00f6hempi tutkimus usein omaksunut kritiikitt\u00f6m\u00e4sti. On v\u00e4\u00e4rink\u00e4sitys, ett\u00e4 lopulta esiin astui joukko Martin Chemnitzin ja Jacob Andraen johtamia maltillisia ja tehtiin rauha sovittelevan asiakirjan avulla. On ajateltu, ett\u00e4 ainakin kahdessa kysymyksess\u00e4, kysymyksess\u00e4 tahdon vapaudesta ja Herran ehtoollisesta, Yksimielisyyden ohjeen laatijat per\u00e4\u00e4ntyiv\u00e4t Lutherin ottamasta kannasta.<\/p>\n
Kuten usein on asianlaita, virheellisess\u00e4 esityksess\u00e4 on niin paljon totuutta mukana, ett\u00e4 se on uskottava. Monet niin kutsutun maltillisen puolueen j\u00e4senist\u00e4 olivat Melanchthonin oppilaita, ja he olivat vaalineet h\u00e4nen sovittelevaa henke\u00e4\u00e4n. Monet heist\u00e4 tunsivat em. <\/p>\n
kiistojen ajan alkaessa enemm\u00e4n my\u00f6t\u00e4tuntoa Melanchthonin kannattajia kuin Matthias Flaciuksen johtamia aitoluterilaisia kohtaan. Mutta lopputulos oli se, ett\u00e4 heid\u00e4n tuottamansa asiakirja (Yksimielisyyden ohje) joka kohdassa edustaa aitoluterilaisten omaksumaa teologista kantaa. Se j\u00e4tt\u00e4\u00e4 paljolti pois tunnepohjaisen, kiistoissa tavallisen kielenk\u00e4yt\u00f6n, ja puolustaa ehdottomalla selkeydell\u00e4 Lutherin kantaa pit\u00e4en h\u00e4net Augsburgin tunnustuksen oikeana tulkitsijana.<\/p>\n
Sidottu ratkaisuvalta<\/p>\n
Martti Luther uskoi, ett\u00e4 h\u00e4nen vuonna 1524 kirjoittamansa teos Sidottu ratkaisuvalta, h\u00e4nen katekismustensa ohella, oli h\u00e4nen t\u00e4rkein kirjoituksensa. Sit\u00e4 paitsi h\u00e4n onnitteli vastustajaansa, Erasmusta, siit\u00e4, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 oli sivuuttanut toissijaiset kysymykset. H\u00e4n kirjoittaa: \u201cEdelleen min\u00e4 julkisesti kiitt\u00e4m\u00e4ll\u00e4 kiittelen sinussa sit\u00e4, ett\u00e4 sin\u00e4 yksin ja ennen kaikkia muita olet k\u00e4ynyt k\u00e4siksi t\u00e4h\u00e4n t\u00e4rke\u00e4\u00e4n asiaan, nimitt\u00e4in asian ytimeen \u2013 v\u00e4sytt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 minua paavikuntaa, kiirastulta, anteita ynn\u00e4 muita sellaisia turhanp\u00e4iv\u00e4isyyksi\u00e4 koskevilla sivuasioilla \u2013 asiaan, joilla melkein kaikki t\u00e4h\u00e4n asti ovat minua ahdistaneet, vaikka menestyksett\u00e4. Sin\u00e4 yksin ja ainoana olet oivaltanut asian ytimen; sin\u00e4 olet kuristanut minua kurkusta. Siit\u00e4 min\u00e4 koko syd\u00e4mest\u00e4ni sinua kiit\u00e4n\u201d (Sidottu ratkaisuvalta, Helsinki 1982, s. 328). <\/p>\n
T\u00e4m\u00e4 on kaukana siit\u00e4, miten ero luterilaisen tunnustuksen ja roomalaiskatolilaisuuden v\u00e4lill\u00e4 yleens\u00e4 n\u00e4hd\u00e4\u00e4n. Me viittaamme nopeasti paaviuteen, kiirastuleen, aneisiin, Marian palvontaan, transsubstantiaatioon ja moniin muihin toissijaisiin kysymyksiin. Mutta Erasmusta Luther saattoi onnitella, vaikka h\u00e4n tunsi vastenmielisyytt\u00e4 t\u00e4t\u00e4 kohtaan, siit\u00e4, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 oli osunut kirkkoa jakavan kysymyksen todelliseen ytimeen. Pohjimmiltaan kyse ei ollut mist\u00e4\u00e4n noista muista seikoista (paavius, kiirastuli ym.). Kyse oli siit\u00e4, onko ihmisell\u00e4 vapaa tahto vai ei. Teoksessaan Suuri tunnustus Herran ehtoollisesta Luther kirjoitti: \u201cT\u00e4ten min\u00e4 hylk\u00e4\u00e4n ja pelkk\u00e4n\u00e4 harhana tuomitsen kaikki opit, jotka ylist\u00e4v\u00e4t meid\u00e4n vapaata tahtoamme, sill\u00e4 ne ovat t\u00e4ysin vastakkaisia sille opille, joka julistaa meid\u00e4n pelastajamme Jeesuksen Kristuksen apua ja armoa. Kun n\u00e4et Kristuksen ulkopuolella meit\u00e4 hallitsevat kuolema ja synti ja jumalamme ja ruhtinaamme on Perkele, ei meill\u00e4 voi olla voimaa, ei valtaa, ei viisautta eik\u00e4 ymm\u00e4rryst\u00e4 valmistautua ja pyrki\u00e4 vanhurskauteen ja el\u00e4m\u00e4\u00e4n. Pakosta me olemme sokaistuja ja vangittuja, synnin ja Perkeleen omia, niin ett\u00e4 teemme ja ajattelemme sellaista, mik\u00e4 meid\u00e4n omistajiamme miellytt\u00e4\u00e4 mutta on Jumalalle vastenmielist\u00e4 ja h\u00e4nen k\u00e4skyjens\u00e4 vastaista\u201d (k\u00e4\u00e4nn\u00f6s: Tunnustuskirjat 1990, s. 481).<\/p>\n
Yksimielisyyden ohjeen 2. artiklassa lainataan n\u00e4it\u00e4 sanoja ja kommentoidaan: \u201cTohtori Luther, jonka muisto on autuas ja pyh\u00e4, ei n\u00e4iss\u00e4 sanoissa my\u00f6nn\u00e4 vapaalle tahdollemme mink\u00e4\u00e4nlaista voimaa valmistautua tai pyrki\u00e4 vanhurskauteen. P\u00e4invastoin h\u00e4n v\u00e4itt\u00e4\u00e4, ett\u00e4 ihminen sokaistuna ja vangittuna toteuttaa yksinomaan Perkeleen tahtoa ja toimii vastoin Herran Jumalan mielt\u00e4. N\u00e4in ollen ei ihmisen k\u00e4\u00e4ntymyksess\u00e4 ole omalla tahdolla mit\u00e4\u00e4n mahdollisuutta my\u00f6t\u00e4vaikuttaa. On v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4t\u00f6nt\u00e4, ett\u00e4 Jumala vet\u00e4\u00e4 h\u00e4nt\u00e4 puoleensa ja ett\u00e4 h\u00e4n syntyy uudesti, Jumalasta. Muutoin ei syd\u00e4mess\u00e4mme ole yht\u00e4\u00e4n sellaista ajatusta, joka itsest\u00e4\u00e4n k\u00e4\u00e4ntyisi pyh\u00e4\u00e4n evankeliumiin p\u00e4in, ottamaan sen vastaan. T\u00e4st\u00e4 kysymyksest\u00e4 tohtori Luther on kirjoittanut my\u00f6s teoksessa De servo arbitrio, Sidottu ratkaisuvalta\u201d (Yksimielisyyden ohje. T\u00e4ydellinen selitys 2,44. Tunnustuskirjat 1990,481-482). <\/p>\n
Luther kykeni kokoamaan t\u00e4m\u00e4n kaiken yhteen hyvin yksinkertaisesti viisi vuotta Erasmuksen kanssa k\u00e4ym\u00e4ns\u00e4 v\u00e4ittelyn j\u00e4lkeen nerokkaan suppeassa V\u00e4h\u00e4ss\u00e4 katekismuksessaan: \u201cMin\u00e4 uskon, etten min\u00e4 voi omasta j\u00e4rjest\u00e4ni enk\u00e4 voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enk\u00e4 tulla h\u00e4nen tyk\u00f6ns\u00e4; vaan Pyh\u00e4 Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta, valistanut minua lahjoillaan, pyhitt\u00e4nyt ja varjellut minua oikeassa uskossa\u201d (Kolmannen uskonkappaleen selitys).<\/p>\n
Haluan l\u00e4hesty\u00e4 Lutherin Sidottua ratkaisuvaltaa toista reitti\u00e4 kuin voisi odottaa. Kuten on huomautettu, Martti Luther uskoi, ett\u00e4 Sidottu ratkaisuvalta oli er\u00e4s h\u00e4nen t\u00e4rkeimmist\u00e4 teologisista teoksistaan. T\u00e4m\u00e4 ep\u00e4ilem\u00e4tt\u00e4 ei johtunut siit\u00e4, ett\u00e4 h\u00e4n olisi pit\u00e4nyt sit\u00e4 kirjallisena mestariteoksena tai teoksena, jossa asiat todistellaan nerokkaasti. Sen sijaan syy oli se, ett\u00e4 h\u00e4n uskoi, ett\u00e4 Sidottu ratkaisuvalta menee todellisen katolisen, puhdasoppisen ja apostolisen kristinuskon ytimeen.<\/p>\n
L\u00e4hes kolmekymment\u00e4 vuotta sitten luterilainen Augsburg Publishing House ja katolinen Newman Press julkaisivat Yhdysvalloissa yhdess\u00e4 hyvin t\u00e4rke\u00e4n teoksen. Kirja, jonka tekij\u00e4n\u00e4 oli is\u00e4 Harry McSorley, oli nimelt\u00e4\u00e4n Right or Wrong. An Ecumenical-Theological Study of Luther\u2019s Major Work, The Bondage of the Will (Oikein vai v\u00e4\u00e4rin. Ekumeenis-teologinen tutkimus Lutherin p\u00e4\u00e4teoksesta Sidottu ratkaisuvalta). Se edusti hyvin rehellist\u00e4 pyrkimyst\u00e4 saavuttaa ymm\u00e4rrys t\u00e4st\u00e4 uskonpuhdistuksen kannalta vakavasta kysymyksest\u00e4 tunnustaen Erasmuksen ja Lutherin kanssa erimielisyyden perustava luonne. H\u00e4nen johtop\u00e4\u00e4t\u00f6ksens\u00e4 oli, ett\u00e4 ero ei ollut sen luonteinen, ett\u00e4 se pysyv\u00e4sti erottaa kirkkoja toisistaan. Useissa suhteissa t\u00e4m\u00e4 tutkimus valmisti tiet\u00e4 sen j\u00e4lkeen syntyneelle luterilais-katolilaiselle asiakirjalle Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista. <\/p>\n
Haluan t\u00e4ss\u00e4 uhrata hieman aikaa McSorleyn perusteluille, koska, niin paljon kuin ikin\u00e4 oltaneenkin eri mielt\u00e4 monista h\u00e4nen johtop\u00e4\u00e4t\u00f6ksist\u00e4\u00e4n, h\u00e4n valaisee er\u00e4it\u00e4 hyvin perustavia kysymyksi\u00e4, joiden tutkiminen on meille t\u00e4n\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 t\u00e4rke\u00e4mp\u00e4\u00e4 kuin koskaan. McSorley omistaa laajimman osan kirjastaan vapaata tahtoa koskevan kysymyksen historialle. T\u00e4rkeimpin\u00e4 pys\u00e4hdyskohtina historiassa ovat h\u00e4nelle Augustinus ja Tuomas Akvinolainen. McSorleyn mukaan Lutherin painottamat asiat sek\u00e4 h\u00e4nen kantansa Sidotussa ratkaisuvallassa oli perusteiltaan oikea ja sopusoinnussa katolisen teologian kanssa, erityisesti \u201chalu puolustaa Jumalan armon ehdotonta v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00f6myytt\u00e4 jokaiseen inhimilliseen tekoon, jolla on mit\u00e4\u00e4n merkityst\u00e4 pelastuksen kannalta… ja ly\u00f6d\u00e4 maahan jokainen oppi, joka tekee pelastuksen alusta tai Jumalan armon vaikuttavuudesta riippuvaisen langenneen ihmisen vapaan tahdon voimasta\u201d (s. 304). H\u00e4n esitt\u00e4\u00e4, ett\u00e4 luterilainen sidottu ratkaisuvalta yksinkertaisesti t\u00e4ydent\u00e4\u00e4 katolista tapaa l\u00e4hesty\u00e4 vapaata ratkaisuvaltaa (liberum arbitrium) (s. 307). McSorley on valmis tunnustamaan Lutherin painottamat asiat t\u00e4ysin katolisiksi ja \u201cett\u00e4 ne kaikki pit\u00e4v\u00e4t yht\u00e4 Raamatun kanssa\u201d sek\u00e4 ett\u00e4 Augustinus, Anselm Canterburylainen, Petrus Lombardus, Tuomas Akvinolainen samoin kuin Trenton kirkolliskokouskin ovat samaa mielt\u00e4 niist\u00e4. <\/p>\n
McSorley n\u00e4kee kuitenkin yhden s\u00e4r\u00f6n Lutherin k\u00e4sityksess\u00e4. Lutherin ensimm\u00e4inen v\u00e4itt\u00e4m\u00e4 on McSorleyn mukaan t\u00e4ysin katolinen \u2013 ihminen, jota ei ole vanhurskautettu, on kykenem\u00e4t\u00f6n, ep\u00e4vapaa, tekem\u00e4\u00e4n mit\u00e4\u00e4n pelastuksensa hyv\u00e4ksi voimattomalla vapaalla tahdollaan. Lutherin toinen v\u00e4itt\u00e4m\u00e4 ei McSorleyn mukaan ole kuitenkaan raamatullinen, koska Luther ei perustele ep\u00e4vapaata tahtoa sill\u00e4, ett\u00e4 ihminen on synnin orjuuttama, vaan sill\u00e4 ett\u00e4 h\u00e4n on luotu, ts. ett\u00e4 \u201cihmisell\u00e4 on ep\u00e4vapaa tahto siksi, ett\u00e4 Jumala pakottavasti ja erehtym\u00e4tt\u00f6m\u00e4sti tiet\u00e4\u00e4 kaikki asiat edelt\u00e4\u201d (s. 309). McSorley tiivist\u00e4\u00e4 Lutherin perustelun: \u201cJumala ei n\u00e4e mit\u00e4\u00e4n ep\u00e4varmasti (kontingentisti). H\u00e4n n\u00e4kee edelt\u00e4, m\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4 ja tekee kaiken muuttumattomalla, iankaikkisella ja erehtym\u00e4tt\u00f6m\u00e4ll\u00e4 tahdolla. Siksi vapaa tahto on \u2019t\u00e4ydellisesti tuhottu\u2019\u201d (s. 310). T\u00e4t\u00e4 kantaa ei kuitenkaan jostain syyst\u00e4 perustella mink\u00e4\u00e4nlaisella kosmisella determinismill\u00e4 (determinismi = oppi, jonka mukaan kaikki tapahtuminen on j\u00e4rk\u00e4ht\u00e4m\u00e4tt\u00f6mien lakien alaista), mutta toisaalta se kuitenkin perustuu historialliseen, deterministiseen tai jopa fatalistiseen (kohtalousko) kantaan. McSorley tunnustaa, ett\u00e4 raamatulliset opit kaitselmuksesta ja ennaltam\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4misest\u00e4 \u201cehdottomasti sulkevat pois kaikki ajatukset vapaasta ratkaisuvallasta \u2019voimana … mik\u00e4 ei taivu mink\u00e4\u00e4n edess\u00e4 eik\u00e4 ole millek\u00e4\u00e4n alisteinen\u201d. \u201cValitettavasti\u201d, McSorley lis\u00e4\u00e4, \u201cLuther ei sano selv\u00e4sti, kuten Augustinus, Boethius, Anselm, Tuomas Akvinolainen jne., ett\u00e4 ihmisell\u00e4 todella on vapaa ratkaisuvalta ja ett\u00e4 h\u00e4n voi todella tehd\u00e4 vapaita ratkaisuja, jotka Jumala erehtym\u00e4tt\u00f6m\u00e4sti on edelt\u00e4 n\u00e4hnyt ja joita h\u00e4n kaitselmuksessaan ohjaa\u201d (s. 313).<\/p>\n
Ajanpuute est\u00e4\u00e4 tarkastelemasta t\u00e4yellisesti McSorleyn perusteita niille syyt\u00f6ksille, jotka h\u00e4n esitt\u00e4\u00e4. Uskon, ett\u00e4 McSorley luki v\u00e4\u00e4rin Lutheria ja esitti h\u00e4nen opetuksiaan er\u00e4iden sellaisten olettamusten kanssa, jotka eiv\u00e4t ole hyv\u00e4ksytt\u00e4viss\u00e4. Chemnitzin vastav\u00e4ite Examen-teoksessa voi olla asianmukainen kritiikki my\u00f6s McSorleyn suhteen: \u201cTrenton kirkolliskokouksen p\u00e4\u00e4t\u00f6kset peitt\u00e4v\u00e4t, sekoittavat ja hautaavat n\u00e4kym\u00e4tt\u00f6miin sofististen kaksiselitteisyyksien avulla sen, mist\u00e4 t\u00e4ss\u00e4 kiistassa todellisuudessa on kyse\u201d (Examen I, s. 424). Mit\u00e4 tahansa McSorley tarkoittaakin kaavailemallaan deterministisell\u00e4 perusteella, niin pahinta, mit\u00e4 voidaan sanoa, on, ett\u00e4 Luther ei seuraa sit\u00e4 johdonmukaisesti. Kun h\u00e4n n\u00e4et puhuu ihmisen kyvyst\u00e4 tehd\u00e4 ratkaisuja niiden asioiden suhteen, jotka ovat h\u00e4nen alapuolellaan, h\u00e4n kuvaa ne ihmisest\u00e4 riippuviksi valinnoiksi, ts. vaihtoehdoiksi, jotka voidaan valita tai j\u00e4tt\u00e4\u00e4 valitsematta. Se, miksi McSorley esitt\u00e4\u00e4 tuollaisen v\u00e4itteen, k\u00e4y kuitenkin selv\u00e4ksi jatkossa.<\/p>\n
Yksi aitoluterilaisia ja filippistej\u00e4 erottava kysymys oli juuri se kysymys, joka on keskeinen Lutherin Sidotussa ratkaisuvallassa. McSorley oivaltaa sen ja huomauttaa, ett\u00e4 \u201cSidottuun ratkaisuvaltaan otetusta kannasta tuli yksi mittapuu, jolla arvioitiin, oliko kyseinen henkil\u00f6 aitoluterilainen vai filippisti\u201d (s. 363).<\/p>\n
McSorley ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 oikein, ett\u00e4 moderni protestanttinen teologia on pohjimmiltaan yht\u00e4 mielt\u00e4 Rooman kanssa t\u00e4st\u00e4 kysymyksest\u00e4, ja h\u00e4n lainaa H. J. Iwandin v\u00e4itt\u00e4m\u00e4\u00e4, ett\u00e4 \u201cmoderni protestantismi, oppeineen ihmistahdon kyvyst\u00e4 liikuttaa itse itse\u00e4\u00e4n, on l\u00e4hemp\u00e4n\u00e4 tomismia (Tuomas Akvinolaisen mukaan nimetty katolinen oppisuunta) kuin uskonpuhdistusta\u201d (s. 363 ja nootti 348). McSorley huomauttaa my\u00f6s siit\u00e4, ett\u00e4 1900-luvun protestanttinen teologia \u201cvakuuttaa miltei yksi\u00e4\u00e4nisesti, ett\u00e4 ihmisen vapaa tahto ei ole osallisena ainoastaan syntien tekemiseen, vaan ett\u00e4 se on osallisena my\u00f6skin uskoon Kristukseen, jonka v\u00e4lityksell\u00e4 ihminen vapautuu synneist\u00e4\u201d (s. 364). Tuekseen h\u00e4n lainaa Pannenbergin lausuman, jonka mukaan evankelisessa teologiassa vallitsee \u201charvinaisen laaja yksimielisyys\u201d t\u00e4st\u00e4 kysymyksest\u00e4. Pannenberg mainitsee Rudolf Bultmannin, Emil Brunnerin, Paul Althausin ja Karl Barthin, ja McSorley lis\u00e4\u00e4 Edmund Schlinkin [?] ja R. Niebuhrin. L\u00e4heisesti asiaan liittyv\u00e4 on my\u00f6s Edinburghissa 1937 pidetyn Faith and Order -kokouksen julistus: \u201cMe katsomme, ett\u00e4 koko meid\u00e4n pelastuksemme riippuu h\u00e4nen armollisesta tahdostaan. Mutta toisaalta on Jumalan tahto, ett\u00e4 ihminen oman tahtonsa avulla aktiivisesti ottaa vastaan h\u00e4nen armonsa ja ett\u00e4 ihminen pysyy vastuullisena t\u00e4llaisesta ratkaisusta\u201d (s. 365s.). <\/p>\n
Toinen kriittinen v\u00e4ite, jonka McSorley esitt\u00e4\u00e4, on, ett\u00e4 \u201cluterilaisen teologian p\u00e4\u00e4uoma, erotukseksi Lutherin teologiasta, on v\u00e4ltt\u00e4nyt Lutherin determinismin ja on johdonmukaisesti vakuuttanut yhdess\u00e4 katolisen tradition kanssa, ett\u00e4 uskoon sis\u00e4ltyy ihmisen tekem\u00e4 vapaa ratkaisu\u201d (s. 364).<\/p>\n
McSorley lainaa muutamia v\u00e4itteit\u00e4 (Pannenberg ja Chr. Lasius, 1568, filippisti), joiden mukaan Luther itse lopulta hylk\u00e4si sen kannan, jonka h\u00e4n oli ottanut Sidotussa ratkaisuvallassa. Ne ovat kuitenkin niin kaukaa haettuja, ett\u00e4 McSorley pian julistaa ne mahdottomiksi. Vuonna 1537 Schmalkaldenin uskonkohdissa Luther tuo selke\u00e4sti esiin saman k\u00e4sityksen, jota h\u00e4n oli puolustanut Sidotussa ratkaisuvallassa ja jota McSorley pit\u00e4\u00e4 \u201cdeterministisen\u00e4\u201d: \u201cPerisynti on niin syv\u00e4\u00e4 ja pahanlaatuista luonnon turmeltumista, ettei sit\u00e4 j\u00e4rki k\u00e4sit\u00e4… Sen vuoksi skolastikkojen opetus sis\u00e4lt\u00e4\u00e4 pelkk\u00e4\u00e4 harhaa ja osoittaa t\u00e4ydellist\u00e4 kykenem\u00e4tt\u00f6myytt\u00e4 tajuta t\u00e4t\u00e4 opinkohtaa. He n\u00e4et opettavat seuraavasti: … 2. Ihmisell\u00e4 on vapaa ratkaisuvalta, niin ett\u00e4 h\u00e4n voi tehd\u00e4 hyv\u00e4\u00e4 ja olla tekem\u00e4tt\u00e4 pahaa ja p\u00e4invastoin olla tekem\u00e4tt\u00e4 hyv\u00e4\u00e4 ja tehd\u00e4 pahaa\u201d (Schmalkaldenin opinkohdat III,1,3,5. Tunnustuskirjat 1990, s. 267). McSorley arvelee kuitenkin voitavan osoittaa, ett\u00e4 Yksimielisyyden ohjeesta l\u00f6ytyy toisenlainen linjaus. Siell\u00e4, n\u00e4in h\u00e4n sanoo, \u201ckohdataan sellainen elementti, mik\u00e4 puuttuu kokonaan Sidotusta ratkaisuvallasta \u2013 ihmisen oma panos tai vapaan tahdon ratkaisu ihmisen uudestisyntymisess\u00e4 Kristuksessa\u201d (361). Vaikka siell\u00e4 sanotaan, ett\u00e4 ihmisen tahto on \u201ct\u00e4ysin passiivinen\u201d (Yksimielisyyden ohje, Supistelma 2,18, T\u00e4ydellinen selitys 2,89), niin t\u00e4m\u00e4, McSorleyn mukaan, \u201cselitet\u00e4\u00e4n aina siten, ett\u00e4 tunnustetaan ihmisen aktiivisesti antama vastaus\u201d (s. 361). McSorley paljastaa vaikeuden puolustaa t\u00e4llaista v\u00e4itett\u00e4, kun h\u00e4n kirjoittaa: \u201cYhdess\u00e4 kohdassa Yksimielisyyden ohje sanoo: \u2019N\u00e4in ollen ei ihmisen k\u00e4\u00e4ntymyksess\u00e4 ole omalla tahdolla mit\u00e4\u00e4n mahdollisuutta my\u00f6t\u00e4vaikuttaa\u2019 [SD 2,44]. T\u00e4llaisenaan t\u00e4m\u00e4 v\u00e4ite tuo mieleen Sidotun ratkaisuvallan pahimmat elementit. Ja silti, kun otamme huomioon T\u00e4ydellisen selityksen toisen artiklan, jonka otsikkona on Vapaa tahto eli ihmisen kyvyt, koko asiayhteyden, niin on t\u00e4ysin selv\u00e4\u00e4, ett\u00e4 toisessa artiklassa ei vastusteta vapaan tahdon my\u00f6t\u00e4vaikutusta armon vaikutuksen alaisena k\u00e4\u00e4ntymyksess\u00e4… Yksimielisyyden ohjeen kohta 2,18 tarkoittaa selv\u00e4sti sit\u00e4, ett\u00e4 vapaa tahto, Pyh\u00e4n Hengen valaisemana ja hallitsemana… voi my\u00f6t\u00e4vaikuttaa ihmisen k\u00e4\u00e4ntymyksess\u00e4, vanhurskauttamisessa ja pelastuksessa ja voi \u2019uskoa ja antaa suostumuksensa, kun Pyh\u00e4 Henki tarjoaa Jumalan armon.\u2019\u201d Er\u00e4\u00e4ss\u00e4 nootissa McSorley hylk\u00e4\u00e4 sen vaikutelman, jonka er\u00e4\u00e4t (kuten min\u00e4) saavat Yksimielisyyden ohjeen toisesta artiklasta, ett\u00e4 \u201ctahdon vapaa my\u00f6t\u00e4vaikutus armon alla alkaa vasta k\u00e4\u00e4ntymyksen j\u00e4lkeen… ei k\u00e4\u00e4ntymyksess\u00e4 itsess\u00e4\u00e4n. Vastoin Lutherin Sidotussa ratkaisuvallassa ottamaa kohtuutonta, \u00e4\u00e4rimm\u00e4ist\u00e4 ja ep\u00e4katolista kantaa, Yksimielisyyden ohjeen laatijat ovat lievent\u00e4neet Lutherin kantaa, vaikka Luther itse ei niin tehnytk\u00e4\u00e4n, ja ilmaisseet opin sidotusta ratkaisuvallasta pikemminkin perinteisell\u00e4, katolisella tavalla.\u201d McSorley ajattelee, ett\u00e4 Yksimielisyyden ohje on pohjimmiltaan hyl\u00e4nnyt Lutherin ja kannattaa Erasmusta ja Melanchthonia t\u00e4ss\u00e4 kysymyksess\u00e4. Ja siten h\u00e4n voi l\u00f6yt\u00e4\u00e4 yksimielisyyden Yksimielisyyden ohjeen ja Trenton kirkolliskokouksen kaanonien ja p\u00e4\u00e4t\u00f6sten v\u00e4lill\u00e4. T\u00e4m\u00e4 k\u00e4sitys on todellisuudessa mahdoton. Se k\u00e4y ilmi Yksimielisyyden ohjeen kohdasta 2,43-44 (T\u00e4ydellinen selitys). Kyseisess\u00e4 kohdassa lainataan Lutherin lausumaa t\u00e4m\u00e4n teoksessa Suuri tunnustus Herran ehtoollisesta vuodelta 1528, jossa t\u00e4m\u00e4 lupaa olla poikkeamatta opistaan; samassa kohdassa Yksimielisyyden ohjeen tekstiin on sis\u00e4llytetty Sidotun ratkaisuvallan ydin. <\/p>\n
On yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4\u00e4, ett\u00e4 McSorley ei n\u00e4yt\u00e4 t\u00e4ll\u00e4 kohden tuntevan Chemnitzi\u00e4, Yksimielisyyden ohjeen p\u00e4\u00e4arkkitehtia. Ensiksi, t\u00e4sm\u00e4lleen sen, mit\u00e4 Yksimielisyyden ohjeen 2. artikla vakuuttaa, Trento hylk\u00e4\u00e4 6. luvun 4. kaanonissa: \u201cJos joku sanoo, ett\u00e4 ihmisen vapaa valinta ollessaan Jumalan liikkeelle panema ja innostama ei mill\u00e4\u00e4n tavoin ole yhteisty\u00f6ss\u00e4 Jumalan kanssa my\u00f6ntyess\u00e4\u00e4n h\u00e4nen kutsuunsa ja innostamiseensa, jonka my\u00f6ntymisen kautta se asettautuu ja valmistautuu vastaanottamaan vanhurskauttamisen armon, ja ett\u00e4 se ei voi olla my\u00f6ntym\u00e4tt\u00e4 vaikka tahtoisikin, ja ett\u00e4 se elottomien olioiden tavoin ei lainkaan toimi vaan on pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n passiivinen: h\u00e4n olkoon erotettu\u201d (Tridentinum. Vammala 1984. s. 45.), ja 5. kaanonissa: \u201cJos joku sanoo, ett\u00e4 ihmisen vapaan valinnan kyky on Aadamin synnin j\u00e4lkeen menetetty tai sammunut, tai ett\u00e4 se on olemassa vain pelkk\u00e4n\u00e4 sanana ilman vastaavaa todellisuutta, tai vihdoin, ett\u00e4 se on saatanan kirkkoon tuoma harhakuva: h\u00e4n olkoon erotettu\u201d (ks. em.). K\u00e4sitelless\u00e4\u00e4n t\u00e4t\u00e4 kysymyst\u00e4 Chemnitz edustaa uskollisesti Lutheria v\u00e4itt\u00e4ess\u00e4\u00e4n, ett\u00e4 yleisesti ottaen \u201cuudestisyntym\u00e4t\u00f6n ihminen voi tietyss\u00e4 m\u00e4\u00e4rin yll\u00e4pit\u00e4\u00e4 ulkonaista kuria, ts. suorittaa ulkonaisessa suhteessa kunnioitettavia tekoja, jotka ovat sopusoinnussa Jumalan lain kanssa ja v\u00e4ltt\u00e4\u00e4 rikoksia, jotka ovat vastoin sit\u00e4\u201d (Chemnitz, Examen I,414s.). Niinp\u00e4 Chemnitz ja Luther eiv\u00e4t pit\u00e4ydy ns. deterministiseen k\u00e4sitykseen tahdosta. Mutta aivan kuten Sidottu ratkaisuvalta k\u00e4sittelee hengellisi\u00e4 asioita, samoin Chemnitz sanoo: \u201cP\u00e4\u00e4kysymys vapaata tahtoa koskevassa kiistassa on hengellisist\u00e4 impulsseista ja vaikutuksista tai jumalallisista asioista, t\u00f6ist\u00e4, jotka kuuluvat Jumalalle, siit\u00e4, ett\u00e4 me ajattelemme, tahdomme ja teemme jotain Jumalaa miellytt\u00e4v\u00e4\u00e4 ja sielullemme pelastukseksi koituvaa, hengellisest\u00e4 vanhurskaudesta… Hengelliset asiat ymm\u00e4rret\u00e4\u00e4n t\u00e4ss\u00e4 asioiksi, jotka koskevat ihmisen k\u00e4\u00e4ntymyst\u00e4, uskoa ja hurskautta siten kuin ne esitet\u00e4\u00e4n Jumalan sanassa, ts. laissa ja evankeliumissa. Niit\u00e4 ovat synnin tunteminen ja inhoaminen, katumus, Jumalan pelko; evankeliumin lupauksen tunteminen uskon kautta, sen mietiskely, siihen suostuminen, sen kaipaaminen, etsiminen, haluaminen ja vastaanottaminen…\u201d (s. 420). T\u00e4sm\u00e4llisemmin sanottuna kysymys kuuluu n\u00e4in: \u2019onko ihmisen mieless\u00e4 ja tahdossa syntym\u00e4st\u00e4 saakka sellainen voima ja sellainen kyky, ett\u00e4 kun h\u00e4n lukee, kuulee tai mietiskelee Jumalan sanaa, h\u00e4n kykenee ilman Pyh\u00e4\u00e4 Henke\u00e4 puhtaasti luonnollisten voimiensa (kuten skolastikot sanovat) avulla saamaan aikaan sellaisia impulsseja ja tuomaan esiin sellaisia mielen, tahdon ja syd\u00e4men toimintoja, joita Raamattu vaatii katumukseen, uskoon ja uuteen kuuliaisuuteen\u2019\u201d (s. 425). <\/p>\n
T\u00e4m\u00e4n pit\u00e4isi riitt\u00e4\u00e4 osoittamaan, ett\u00e4 McSorleyn v\u00e4itett\u00e4, jonka mukaan Yksimielisyyden ohje lievensi Lutherin kantaa, ei voida puolustaa. Yksimielisyyden ohjeesta l\u00f6ytyv\u00e4 kanta on t\u00e4sm\u00e4lleen sama kuin Lutherin kanta.<\/p>\n
Tiivist\u00e4\u00e4ksemme t\u00e4m\u00e4n kohdan: uskon, ett\u00e4 samoin kuin muissakin kohdissa, my\u00f6s t\u00e4ss\u00e4 kohdassa v\u00e4ite, ett\u00e4 Yksimielisyyden ohje edustaa Lutherin kannan lievennyst\u00e4 tai rajoittamista, on perusteeton. Sidotussa ratkaisuvallassa esiintuotu oppi ep\u00e4vapaasta tahdosta on muuttumattomana Yksimielisyyden ohjeessa. Yksimielisyyden ohje sitoutuu Lutherin Sidotussa ratkaisuvallassa ottamaan kantaan. <\/p>\n
Viimeinen kommentti sidottua ratkaisuvaltaa koskevan kiistan merkityksest\u00e4. 1880-luvulla synodikaalinen konferenssia (siihen kuului mm. sen aikainen Missouri-synodi ja Wisconsin-synodi) sek\u00e4 norjalaissynodia koetteli kiista armonvalintaopista. N\u00e4enn\u00e4isesti riita koski oppia edelt\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4myksest\u00e4. Ja toki siit\u00e4 oli kysymys. Mutta kyse ei ollut armonvalinnasta erill\u00e4\u00e4n muusta; kyse oli vapaasta tahdosta. T\u00e4m\u00e4 kiista pit\u00e4isi todellisuudessa n\u00e4hd\u00e4 jatkona Lutherin ja Erasmuksen v\u00e4liseen kiistaan, sill\u00e4, kuten olemme n\u00e4hneet, Lutherin kannan saavuttama voitto Yksimielisyyden ohjeessa ei tarkoittanut sit\u00e4, ett\u00e4 kaikki luterilaiset olisivat pit\u00e4ytyneet siihen. Em. kiistan pitkittyess\u00e4 kiistakysymykseksi ei tullut \u201cedelt\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4mys\u201d. Kysymys oli siit\u00e4, tekeek\u00f6 ihminen, armon auttamana, Jumalan kanssa yhteisty\u00f6t\u00e4 k\u00e4\u00e4ntymyksess\u00e4\u00e4n. Synodikaalinen konferenssi luotti Sidotussa ratkaisuvallassa esitettyyn kantaan. Vain jos v\u00e4itet\u00e4\u00e4n, ett\u00e4 ihminen my\u00f6t\u00e4vaikuttaa k\u00e4\u00e4ntymyksess\u00e4\u00e4n tahtonsa kipin\u00e4isell\u00e4, voidaan sanoa, ett\u00e4 Jumala valitsee ihmisen pit\u00e4en silm\u00e4ll\u00e4 h\u00e4nen uskoaan, mik\u00e4 tekee pelastuksesta riippuvaisen ihmisen omasta armon avustamasta tahdon ratkaisusta. Mutta silloin pelastus ei ole en\u00e4\u00e4 yksin armosta. Ja t\u00e4st\u00e4h\u00e4n Lutherin kirjassa viime k\u00e4dess\u00e4 on kyse \u2013 siit\u00e4, ett\u00e4 pelastus on yksin armosta. <\/p>\n
Luento Concordia-seminaarissa 8.3.1999<\/p>\n
Erling Teigen: Sidottu ratkaisuvalta – my\u00f6t\u00e4vaikuttaako ihminen k\u00e4\u00e4ntymykseen? (3\/99)<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
MY\u00d6T\u00c4VAIKUTTAAKO IHMINEN K\u00c4\u00c4NTYMYKSEEN? Erling Teigen, professori, USA Johdanto N\u00e4iss\u00e4 kahdessa luennossa (viittaa k\u00e4sill\u00e4olevan luennon lis\u00e4ksi ehtoollista k\u00e4sittelev\u00e4\u00e4n luentoon) k\u00e4sittelen kahta v\u00e4\u00e4rink\u00e4sityst\u00e4, jotka ovat yleisi\u00e4 luterilaisten keskuudessa. Ensimm\u00e4isen mukaan luterilaisuus edustaa jonkinlaista keskitiet\u00e4 kahden toisilleen vastakkaisen \u00e4\u00e4rilaidan v\u00e4lill\u00e4, joista toinen on reformoitujen ja hurmahenkien muodostama akseli ja toinen roomalaiskatolilaisuus. Wittenbergin uskonpuhdistus onnistui (ensimm\u00e4isen v\u00e4\u00e4rink\u00e4sityksen mukaan) l\u00f6yt\u00e4m\u00e4\u00e4n […]<\/p>\n","protected":false},"author":8,"featured_media":465,"comment_status":"closed","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":[],"categories":[34,79],"tags":[102,36,103,100,39,101,104],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/464"}],"collection":[{"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/users\/8"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=464"}],"version-history":[{"count":2,"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/464\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":467,"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/464\/revisions\/467"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/media\/465"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=464"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=464"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=464"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}